Islamin jumalakäsitys parempi kuin kristinuskon

En ole koskaan voinut hyväksyä kristinuskon jumalakäsitystä, ajatusta sadistisesta jumaluudesta, jonka on synnyttävä ihmiseksi, annettava kiduttaa ja teloittaa tuo ihminen (toisalta itsensä(sic)), ja vasta sitten hän voi armahtaa syntisen ihmisen. Kammottava opi.

Islamin Jumala on oikeampi. Jumala on yksi. Jeesus on profeetta, ei Jumala, ei osa kolminaisuutta tai muuta roskaa. Ajatus teistisestä jumaluudesta on hiertänyt kivenä kengässäni koko elämäni matkatessani Kristuksen oppilaana, samoin ajatus kristinuskon barbaarisuudesta erityisesti. Islamiin tutustuminen on antanut huomattavasti todellisemman pohjan ymmärtää Jumalaa. Kristinusko on barbaarinen oppijärjestelmä, ja Islam onkin, huolimatta islamilaisten maiden tilanteesta ja islamin oheisilmiöistä, aimo harppaus oikeaan suuntaan, jos ei suorastaa "se juttu".

Näin ajattelen tänään.

28

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukaan.ei.kiellä.sinua

      Ajattele ihan vapaasti vaan.

    • Ristiretkeläinen

      Mielestäni ihmisen täytyy olla yksinkertainen jos hän ei ymmärrä mitä kolminaisuus merkitsee. Muhamed taas lainasi ja varasti juutalaisuudelta ja kristillisyydeltä sopivat osat omaa totalitarista soturi-ideologiaansa varten , joka namioitiin "uskonnoksi". Hänen aikanaan 500-600 luvuilla Arabissa oli lukuisia kristittyjä seurakuntia sekä juutalaisia yhteisöjä. Arabien varastelu omiin nimiin näkyy myös "islamilaisessa taiteessa ja tieteessä". Todellisuudessa on kysymys pakkokäännyttejen kansojen edustajista, entisistä Bysantin tai Persian kansalaisten tai näiden jälkeläisten työstä.

      • keksi.oman.uskonnon

        Muhamed oli syntyjään juutalainen.


      • Parempi puhua "alamaisista", ei "kansalaisista".

        Kristinusko perustui juutalaisuudelle ja juutalaiselle messiasodotukselle. Omaperäistä?


    • kerttkl

      Kyllä kristityillä on asiat kunnossa!
      JUMALALLA ASIAA!
      JUMALA ON YKSI
      "Kolme on, jotka todistavat Taivaassa, Isä Jumala, Sana, Jeesus ja Pyhä Henki ja he kolme yksi ovat!" Uusi Testamentti,Vanha KirkkoRaamattu
      "Jeesus sanoi:"Miksi sanot minua hyväksi,Jumala yksin on Hyvä!"
      Kristityt uskovat YHTEN JUMALAN!

      "Jumala käskee kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen ja uskomaan Jeesuksen nimessä synnit anteeksi! Vakuudeksi Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ensimmäisenä kuolleista ylösnousseista!"Apostolirm TEOT JA 1. jOHANNEKSEN KIRJE
      JUMALA ON YKSI
      "Kolme on, jotka todistavat Taivaassa, Isä Jumala, Sana, Jeesus ja Pyhä Henki ja he kolme yksi ovat!" Uusi Testamentti,Vanha KirkkoRaamattu
      "Jeesus sanoi:"Miksi sanot minua hyväksi,Jumala yksin on Hyvä!"
      Kristityt uskovat YHTEN JUMALAN!
      Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!
      Kristityt eivät neuvottele, kuka
      Jeesus on . vaan julistavat Apostolien opettamana:"Jeesus on Jumalan Poika!"
      Kristityt ovat odottaneet kauan antikristuksen ilmestymistä, jonka tunnistaa sellaisesta, että antiristus ei tunnusta Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi! Amen
      Raamatun sana osoittaa islamin antikristullseksi, joka Raamatussa ilmoitettu!
      Kyseessä se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
      Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi!
      Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
      Hitler oli areolainen, eli tuota 400 luvulla Saksassa ollutta oppikuntaa edustamassa, joka kieltänyt Jeesuksen jumalluuden eli pitivät Jeesusta ihminsenä vain. "Joka ei tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi, on Antikristus!" Raamatun mukaan!
      Voi vain kysellä, pelastuvatko ne antikristuksen joukotkin!
      KRISTINUSKON MUKAAN ANTIKRISTUKSEN SEURAAJANA EI VOI PELASTUA!

    • jeesususkova

      Islamin jumala eli allah on Hubaalin patsaan edessä palveltu riivaajahenki. Sama kuin on Raamatun Baal. Muhamed ja hänen isoisänsä ja heidän heimonsa palvoivat Hubaalin patsaan edessä allahia, joka oli Mekan pääjumala. Kun muhamed aikanaan murskasi Mekan kaikki jumalapatsaat, hän teki allahista korkeimman jumalan. Sitähän muslimit tänä päivänä eivät hyväksy. Olen keskustellut naapurimuslimin kanssa näistä asioista 2 vuotta. Valitettavan aivopesty ihminen islamin uskonasiassa., muuten fiksu mies.

      • TomiRobisson

        Ja sinäkö et ole ollenkaan aivopesty?


    • todisteita_kyselen

      Kiva. Millaisia todisteita sinulla on esittää siitä, että islamin käsitykset olisivat oikeita? (Ei sillä, että kristinuskollakaan olisi niitä esittää)

    • tosiaankin

      En oikein ymmärrä miten Islamin jumalakäsite on parempi. Se ei edes takaa pelastusta kenellekään muulle kuin murhaiskun tekijälle. Toiset saavat vain toivoa että Allah olisi armelias.

      Jeesus tuli vapaaehtoisesti kuolemaan ihmisen puolesta. Jeesus sanookin että Isä rakastaa Häntä vielä enemmän siksi että Hän oli valmis kuolemaan ihmisen pelastamiseksi.

      Tietysti herää kysymys miksi Jumalan täytyi yleensäkään rangaista ihmistä. Syynä on paholaisen olemassaolo. Paholainen oli kerran korkeasti arvostettu enkeli, joka rupesi kapinaan Luojaansa vastaan ja syytti Häntä väärämielisestä hallituksesta.
      Siksi paholainen heitettiin ulos taivaasta.
      Hän houkutteli ihmiset myös kapinaan petoksen kautta.
      Jumalan täytyi nyt rangaista myös ihmistä, jotta Hän olisi ollut oikeamielinen.
      Tässä tulee Jeesuksen uhri väliin: Koska Hän kantoi ihmisen ansaitseman rangaistuksen, ihmiselle saatettiin tarjota uudestaan pääsyä paratiisiin ja ikuiseen elämään.

      Jumala ei salli koko maailmankaikkeuden turmeltua leväperäisyyden tähden, Hän ei katso rikkomuksia sormien välistä! Jeesus kuoli koska Hän rakastaa meitä.

      Jumala ei kiusaa syntisiä ikuisesti, vaan antaa heidän kadota pois olemassaolosta kunhan he ensin ovat saaneet sen rangaistuksen mikä vastaa heidän tekojaan.

      Islamin jumala kiusaa ihmisiä loputtomiin mitä julmimmilla tavoilla koraanin mukaan.

      • enymmärrä

        Jos Adamin ja Eevan syntiinlankeemus meni kerrotulla tavalla, miksi heidän jälkeläisiään piti myös rangaista?


      • tosiaankin

        Ihmisillä on elämä vaikeampaa nykyään kuin mitä oli paratiisissa. Ellei niin olisi, ihmiset rientäisivät pahantekoon. Vaikeuksien tulisi kasvattaa meitä.
        Tämä meidän elämämme täällä maan päällä on vain lyhyt koetusaika. Meille on luvattu ihana uusi maa: "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut".

        Joten tehkäämme valintamme! Jeesuksen seurassa on elämä onnellista täälläkin!


      • dikduk

        Juutalaisuuteen "paha" olento tuli Persiasta, mutta ei se tullut päättäjäksi , JHWH on kaiken luoja, eikä maailma ole pahan vallassa eikä kaikkivaltiaan jumalan tietenkään tarvitse taistella mitään itse luomaansa vastaan eikä luoja ole toimissaan minkään ehdon alainen.


      • dikduk
        enymmärrä kirjoitti:

        Jos Adamin ja Eevan syntiinlankeemus meni kerrotulla tavalla, miksi heidän jälkeläisiään piti myös rangaista?

        Paratiisitarina on tarina.


    • Olemattomanvoitodistaa

      Molemmat sairaita oppeja. Kristinuskossa mm. tuo sisäinen epäloogisuus, islamissa väkivallan uhka koska vääräuskoisia saa vihata, alistaa ja tappaa. Mitä tulee näiden kahden uskonnon väitteiden totuuteen, molemmat ovat siinä samanarvoisia: Täysin vailla perusteita.

      • samatuote_eripaketti

        Kaikki abrahamilaiset uskonnot - juutalaisuus, kristinusko ja islam - ovat samasta juuresta: perseestä.


    • valinnanajaton

      Kyllä ajatukset usein onkin mitättömiä. Jumalan virta kantaa, kun on rohkeutta päästää irti. Muttei kadotuksen, hävityksen ja mainitsemallesi systeemille. Jeesus ei tule väkisin.

    • Näin sanoo Herra, Herra:

      " Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. "

      Tämä ei tarvitse mitään uskon hokemaa, sen voi nähdä tapahtuneen.


      Kysymys on israelilaisten pelastumisesta ja se pelastus on Juudasta.

      "Sinä, ihmislapsi, ota puusauva ja kirjoita siihen: 'Juudalle ja häneen liittyneille israelilaisille'. Ota sitten toinen puusauva ja kirjoita siihen: 'Joosefille; Efraimin ja kaiken häneen liittyneen Israelin heimon sauva'.
      17. Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi. "

    • Kirjakääröt

      1Moos.3:2 Biblia (1776) Niin vaimo sanoi kärmeelle: me syömme niiden puiden hedelmistä, jotka ovat Paradisissa. 1Moos.1:29 "ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoon ne teille ravinnoksi."

    • evlut101

      Islamin käsityksessä usein hyökätään vaikeasti ymmärrettävää kolminaisuutta vastaan. Kuitenkin täytyy ymmärtää että kyse on Jumalasta joka on luonut kaiken. Oletettavasti hänen viisautensa on niin suuri, ettei sitä ole helppo ihmisen ymmärtää. Siksi kolminaisuusoppi ja monoteismi ei ole minulle ongelma kristittynä.

      • " Katso kaikkia Korkeimman tekoja, ne ovat kaikki kaksittain, toinen toisensa vastakohta. "

        Ihmisellä on vapaus valita.

        Hermetiikan mukaan, Ajatus on isä ja sana on poika. Mutta entäs naisilla ja mitä on tyttö. Eikö mitään?


      • evlut101
        fari.g kirjoitti:

        " Katso kaikkia Korkeimman tekoja, ne ovat kaikki kaksittain, toinen toisensa vastakohta. "

        Ihmisellä on vapaus valita.

        Hermetiikan mukaan, Ajatus on isä ja sana on poika. Mutta entäs naisilla ja mitä on tyttö. Eikö mitään?

        "Hermetiikan mukaan, Ajatus on isä ja sana on poika. Mutta entäs naisilla ja mitä on tyttö. Eikö mitään? "

        Isä Poika ja Pyhä Henki. Ne ovat kaikki meistä irrallisia eikä siten asia ole sukupuolikysymys. Esimeriksi minä miehenä en ole osa kolmiyhteistä Jumalaa eli olen naisten kanssa tasa-arvoinen ja samanarvoinen. Tai tietysti voidaan sanoa että seurakuntani kautta olen osa Kristuksen ruumista mutta niin ovat myös naispuoleiset uskovat.


    • dikduk

      Unohdit että islamissakin ihmiset kuoltuaan päätyvät joko paratiisiin (taivaaseen ) tai helvettiin, jossa kirjaimellisesti ikuinen tuli kärventää sinne päätyneitä ja sinne joutuu jokainen meistä joka ei ole muslimi tai muslimina elänyt Koraanin ohjeiden mukaan.
      Koraanin ihmiskäsitys on myös ahtaampi kuin esim kristinuskon, vaikka islamissakin on monia tulkintoja siitäkin, mutta kuten tiedämme sellainenkin tulkinta on mahdollinen jossa muslimi voi mennä tappamaan vääräuskoisia vaikkapa näiden omiin maihin ja kaupunkeihin ja mitä enemmän onnistuu ihmisiä vahingoittamaan sen parempi. Tämä ei tietenkään ole islamin pääsuunta, ei lähelläkään, mutta on mahdollinen niin tulkintana kuin tekoina.

      Homoseksuaalit saavat yhä kuolemantuomioita esim. Iranissa ja vankeutta muualla muslimimaissa, Indonesia taitaa olla ainoa poikkeus, mutta siitäkään en ole ihan varma. Naisen asema on miehelle alisteinen Koraanin mukaan, samalle paikalle Raamattukin asettaa naiset, mutta kristinusko on kyennyt muuttamaan asenteitaan, ehkä pakon edessä mutta kuitenkin, islam ei juurikaan, ja on siten kehityksen este monissa islamilaisissa maissa.
      Suomi on kristillinen maa, mutta täällä ovat kaikki tasa-arvoisia uskonnosta riippumatta, poliittinen ja uskonnollinen vakaumus ovat yksilön itsensä päätettäviä eivät valtiovallan määrättävissä ja yhteiskunnassa pyritään kaikkien tasa-arvoon .

      Kolme suuruskontoa, juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat jokainen lähi-itäistä alkuperää ja muinainen lähi-itä asenteineen näkyy niissä jokaisessa yhä, mutta juutalaisuus ja kristinusko ovat kyenneet ponnistautumaan mm ihmisoikeusasioissa siitä irti, mutta islam näyttää yhä olevan paljolti muinaisuutensa vanki.

      • dikduk

        Jumalasta jäi pääasia sanomatta, jumala on islamissa ja juutalaisuudessa täysin samanlainen, yksi ja ehdoton ykseys .Kaikesta päättäjä, kaiken luoja. Jumalkäsitys kristinuskossa on täysin toisenlainen .


    • Kadotukseentuomittu

      Islam on täysin huuhaata,erän valtaatavoittelian ,sotaaihannoivan itsekkään miehen kehittämä
      polittinen valhettapalvovan uskonto maailmanvalloittamiseen,koska oli vanhemman naisen
      alistuksessa aikansa,siintä naisviha ja holtiton alistava käytös heikompiansa kohtaan.

    • jeesisfani1

      Toki jotkut voivat pitää Islamin jumalakäsitystä parempana kuin kristinuskon Jumala-käsitystä, mutta on olemassa pilvin pimein muitakin jumala-käsityksiä, joita niiden kannattajat pitävät parempina kuin kahta edellä mainittua.

      Jumala-käsityksistä puheenollen näyttäisi siltä, että jossain vaiheessa apinaesi-isiemme aivoihin tuli jostain syystä senlaatuinen mutaatio, että ikänsä puiden hedelmiä syöneinä ne alkoivat jostain syystä himoita lihaa ja verta. Ja ei kun savanneille hikipäissään jahtaamaan ja tappamaan ravinnoksi viattomia eläimiä. Siinä leikissä kuulemma apinakarvatkin katosivat miltei kokonaan.
      En ole kuullut kerrottavan missä vaiheessa apina-esi-isämme aivot kehittyivät siihen vaiheeseen, että jumalien palvonta alkoi.
      Alkoi joka tapauksessa. Muinaiset heimot sukupolvesta sukupolveen alkoivat palvoa omia lukuisia epäjumaliaan, ja lepyttääkseen niitä omien pahojen tekojensa tähden, alkoivat uhrata niille lapsi-, ihmis- ja eläinuhreja.

      Kuten Raamatun kertomasta liki nelituhatvuotisesta perimätiedosta käy ilmi, noin kaksituhatta vuotta sitten Taivaasta tuli mainitsemasi ”sadistisen jumalan” Poika, Jeesus, katkaisemaan ihmiskunnan pahuuden kierteen todeten, että ei ole sen suurempaa rakkautta kuin antaa henkensä ystäväinsä edestä. Ja Hän antoi henkensä.

      Ja kävi niin, että minne tahansa pallollemme Jeesus-oppi levisi, niin ne kansat, heimot, tuon yhden ainoan uhrin vuoksi, lakkauttivat lapsi-, ihmis-, ja eläinuhrinsa rakkaudesta Jeesukseen.
      On säästynyt lukemattomia niin ihmis- kuin eläinuhrejakin parintuhannen vuoden aikana.

      Kun sinun mielestäsi mekkalaisten monien jumalien parista Muhammadin valitsema kuunjumala Allah on oikeampi jumala kuin Adamin ja Eevan Jumala, niin toki se on sitä yli 1,6 miljardin muslimienkin mielestä.

      Kun nykymuslimien mukaan heidän tulee alistaa koko maailma Allahille, jonka maailmanvallan pääkaupunki tulee olemaan Jerusalem, niin muslimivalloitukset tulevat jatkumaan, jotka valloitukset alkoivat sitten Muhammadin enkeli-ilmestysten, joista valloituksista Wiki-historiaa:

      Kun Arabian niemimaalla Mekassa vuonna 570 syntynyt Muhammad (kuoli 632) alkoi saada enkeli-ilmestyksiä noin vuoden 610 tienoilla, hän alkoi julistaa uutta Allah-jumala uskonoppiaan vuodesta 613-lähtien, ensin Mekassa, ja karkoituksensa jälkeen Medinassa vuodesta 622-lähtien. Sieltä käsin hän aloitti sota- ja ryöstöretket Mekkaan ja valtasi Mekan lopullisesti vuonna 630. Koska Allah-uskonto alkoi levitä nopeasti, niin Allah-valloitukset eivät päättyneet tähän.
      Profeetta Muhammed valloitti Allah-jumala uskollisiksi koko Arabian niemimaan vuosina 622-632.
      ”Oikeaanjohdettujen” kaliffien valloitukset vuosina 632 - 661 käsittivät laajoja maa-alueita Itä-Aasiasta (Irak, Iran, Syyria, nk. Palestiina, Osa nyky-Egyptistä sekä Libyan alue.
      Mekkalaiseen guraisi-heimoon kuuluva umaijadi – dynastia jatkoi valloituksia vuosina 661 - 750 niin Lähi - Idässä kuin Pohjois-Afrikassakin aina Espanjaan asti.

      Kun suuri muslimiarmeija valloitti Damaskoksen vuonna 635, niin mekkalaiseen guraisi-heimoon kuuluva Muawija teki Damaskoksesta Umajadien dynastian pääkaupungin ja julisti Damaskoksen Allah-uskoisten (Islam) neljänneksi pyhimmäksi paikaksi.

      Islam – uskon mukaan muhamettilaiset odottavat omaa ”messiastaan” Mahdia.
      Opin mukaan Mahdi ei voi palata ennen kuin kaikki islamin uskolle valloitetut maa-alueet on palautettu takaisin Allahin huomaan.
      Kun ”okana Allahin lihassa” on Lähi - Idässä vielä Israelin alue, niin muslimit jatkavat hyökkäyksiään Israelia kohtaan niin kauan kunnes tuo alue on jälleen saatettu Allahin alaisuuteen.
      Lisäksi Islam opettaa, että Mahdi palaa joko Jerusalemiin (muslimien kolmanneksi pyhin kaupunki) tai Damaskokseen, jossa Mahdi yhdessä Jeesuksen kanssa tuhoavat antikristuksen ja hävittävät maailmasta kaiken pahuuden ja vääräuskoiset.

      Näyttää siis pahasti siltä, että Lähi - Itään, koko maailmaan, ei tule rauhaa ennen kuin rauhanruhtinas palaa. Ja se rauhanruhtinas on Jeesus, ei muhamettilaisten Mahdi.

    • Epäjumalanpalvonta vie kadotukseen, mutta tokihan tämän palstan jonkinmoisena "älykkönä" joskus pidettynä tiedätkin. Etkö osaa edes hävetä???

    • ahmedalsiinai

      Juuri näinhän se on. Luopioilta ja epäilijöiltä välittömästi kaulat katkolle, jos ei us ko islamin jumalankäsitykseen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4260
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4172
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      3946
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2787
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2495
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2088
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2084
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      193
      1986
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1639
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe