Kun Helsingissä järjestettiin Etyk kesällä 1975, poliisi siisti katukuvaa puliukoista ottamalla heitä talteen tavanomaista alhaisemmalla kynnyksellä. Samoihin aikoihin oli esillä jopa puliukkojen siirtäminen ja eristäminen Helsingin edustalle Melkin saareen. Sitä ei kuitenkaan toteutettu.
Lokit eivät ole muuttaneet ainakaan Hakaniemen torille.
– Eivät ole täällä. Eikä meillä muutenkaan ole ollut lokkiongelmaa, kertoo sikäläinen torivalvoja.
Kauppatorin torivalvoja muistelee torilokkien lentäneen muutama päivä sitten hyvin korkealla taivaalla ja tehneen rinkulaa. Hän arvelee syyksi jonkin suuren petolinnun, kanahaukan tai merikotkan läsnäoloa.
Merikotkia viihtyy nykyisin Helsingin ilmatilassa päivittäin, ja kanahaukka on jopa yleinen.
Torivalvoja arvelee, että mikäli Birdlife rakentaisi Kaupungintalon katolle tekopesän ja siihen asettuisi pesimään kanahaukka tai kalasääski, Kauppatorin lokkiongelma katoaisi pysyvästi. Kanahaukat pitäisivät myös puluja kurissa, ja kalasääsket tuskin alkaisivat saalistaa vonkaleita torimyyjien tiskeiltä.
Monissa maailman suurkaupungeissa pesii korkeissa rakennuksissa muuttohaukkoja, joka on erittäin tehokas saalistaja ja herättää sulaa kauhua lokkien keskuudessa.
Sattaa todellisuus olla ihan yksinkertainen> Oiskohan joku siivonnut siellä vähäsen pois roskia, ongelma vähenisi muutenkin jos ihmiset ymmärtäisivät siivota omat jälkensä!
Elen A-sudio pystyy, ja pari viher nikkaria kertomaan, miten on rauhoitettuja lokkeja rasistisesti käsitelty.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Oisko Tarja Halonen käynyt torilla..
Vai että lokit pelkäisivät kalasääskiä. Epäilen että ne kyllä tietävät, että kalasääski on kronkelimpi ruokavalionsa suhteen kuin itse ovat. Vielä hullumpaa on kuvitella, että kalasääski ryhtyisi pesimään kaupungintalon katolla, vaikka kuinka hyvä tekopesä rakennettaisiin. On se sen verran juntti lintu.
Sitten kaavasi mukaan jää Tarja, käynyt ja pelottanut lokit pois.
Tämä noinniinkuin sumboolina, Tarja voi olla mikä tahansa, jota pelänneet.
Joskus siinä penkillä istuin ja tuli pulu jolle vieressä istunut pultsari nakkasi lenkistään palan. Kun pala oli maassa lokki tuli ja koukkasi sen, että nopeasti ne toimii. Kyllä oli puli pahana lokille, ääneen moitti sitä. Olisko ollut tämä palstan "lesta", JOKA NÄKEE SIPILÄÄ KAIKKIALLA. Samoin kuuli lokki saarnansa. Ei nyt sentään lestaksi sanonut silloin lokkia.
Kukan vitun Tarja? Nimeltä mainitsematon Helsinkin kauppatorin torivalvojahan viisauksiaan laukoo kalasääskeistä ja pesien rakentamisesta niille torin ympäristöön.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005754298.html
Oletko menettänyt viimeisenkin järjen rippeesi sen ohella, että edustat kauppatorin torivalvojan kanssa samaa puoluetta?
Jos se on kuten mainitset; kukan vitun Tarja.
Jos sanot kukan hedettä vituksi.
Viduiksi meni vastauksesi ! Kun yrittää liikaa, yli ymmärräksensä se sitten näkyy näin.
Ehkä sinulla on sitten esittää kasvikunnan puolellekin vielä nerokkaampia neuvoja kuin yhtyä torivalvojan esitykseen rakentaa kalasääskille pesiä kaupungintalojen katoille?
Aika hyvin pysty lohkaisi.
Yrittää sitäkin sälyttää muiden harteille.
"etteihän hän".