USA ja Britannia on kaksi kuolevaa valtioa !

USA:n taloutta pidetään yllä suurella velalla ja sillä ei ole kauppasodassa
muuta, kuin hävittävää. Sen pitää pyrkiä saamaan kotimarkkinoilta
enemmän ja enemmän ja silti se joutuu maksamaan ulkomaista velkaa.

Eurooppa ja Aasian taloudet ovat nousevia talouksia, vaikka kiinassa on
kuplan tuntua. Venäjän tilanne näyttää myös huonolta mitä enemmän
maailma siirtyy teknologiaan ja sähköön.

Taloudet eivät ole niin yksiselitteisiä mitä Persut ja väyryset on teille tällä
palstalla kertoilleet, että mä luulen... no jooo.. !
Britannia on muuttamassa talouttaan ja se on kyllä varmasti vaarallista ja
kallista ja jos USA:n kautta onni kukoistaa, niin sehän on siinä. Mutta eikö
USA ollut juuri se joka oli myös hätää kärsimässä Trump...'

USA:n velat tulevat nyt kauppasodassa uudelleen arviointiin ja siitä voi
seurata ikäviä yllätyksiä. Trump on kovasti ollut huolissaan taloudestaan
ja hän itsekin oli menettänyt miljardeja muistaakseni. Silloin hän ei
välttämättä ole edes ajamassa USA:n taloutta vain omaansa.

Itä-euroopasta voin sanoa, että ne on kehittyviä alueita ja niiden talous
ja tuotanto nousee ja ne tulevat tuomaan uusia innovaatioita. Ei Britannian
talous ole pysyvää jollei sen talous pyöri tasapainossa samoin, kuin EU:ssa.
Huomaa Brittien talous on sidottu EU:hun oliko vuodesta 1958 lähtien.

19

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastauspuupäälle

      Äläppä nyt jauha paskaa. Jenkit voisivat milloin vain hoitaa velkansa jos niin päättäisivät. Briteilläkään mitään hätää ole. Kirjoitat täyttä paskaa vailla mitää faktaa. Jenkit ovat sotilaallinen ja taloudellinen mahti maailmassa. Jenkit voisivat lähteä NATO:sta tuosta vaan jonka jälkeen koko liitto olisi pelkkä tyhjä pieru. Jenkit voisivat Brittien kanssa perustaa oman sotilasliiton.

      EU:n talous se tässä taantuu vähäpäinen läskipää !

      Luulet enemmän kuin tiedät !

      • JärkiKäteenNyt

        Olet osittain oikeassa ja suurimmaksi osaksi väärässä. USA maksaa pelkästään korkoja 10 miljardia dollaria vuodessa. USA:n velkakirjoja omistaa eniten Kiina (1300 miljardin arvosta). Se maksaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Raha perustuu luottamukseen ja jos rahaa aletaan painaa urakalla, sen arvo laskee. Tosiasiassa Jenkit ei koskaan maksa velkaansa, mutta maksavat vuosittain korkoja hamaan tulevaisuuteen.

        Jenkit ovat sotilaallinen ja taloudellinen mahti ja he voisivat lähteä NATO:sta. Se olisi varmasti ihan hyvä juttu. Jos viitsisit kaivaa vähän syvemmältä, ymmärtäisit, että Trumpin puheista huolimatta jenkit maksaa NATOn ylläpidosta vain n. 22 %. Se mihin jenkkien puolustusmenot menee, on globaalin sotilasmahdin kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Pelkästään Afghanistanin sota on maksanut USAlle noin 70 miljardia. Sotiminen on kallista. Jenkeillä on tukikohti ympäri maailmaa - ei pelkästään Euroopassa. EU käyttää puolustusmenoihin yli 200 miljardia, mikä on paljon. Jenkitä käyttää puolustusmenoihin 600-700 miljardia, joka on järkyttävä summa, mutta sillä ylläpitää useita laivastoja ja ylivoimaista sotilaallista kykyä. Eurooppa ei ole sitä pyytänyt. USA käyttäisi sotilasmenoihin saman verran vaikka ei olisi NATOssa.

        Kyllä EU on ottanut taloudellisia iskuja vastaan ja ottaa edelleen. Britannian lähtö on raskas taloudellinen takaisku, mutta Trumpin kauppasota nakertaa EU:n talouskasvua ja voi johtaa syvään taantumaan. Siinä olet ihan oikeassa. Tosin et tunnu ymmärtävän sitä, että USA on hyökännyt taloudellisesti kaikkia tärkeimpiä kauppakumppaneitaaan vastaan (Kiina, Kanada, Meksiko ja EU) ja suututtanut kaikki. Kiina on maailman toiseksi suurin talous ja USAn suurin velkakirjojen omistaja, EU on kolmanneksi suurin talous. EU ei ole yksin. Saksa ja Kiina ovat lähentyneet ja taloudellinen selviytyminen edellyttää yhteistyötä myös Kanadan ja Meksikon kanssa, jotka nekin ovat Trumpin kauppasodan piirissä.

        Ei tästä kenenkään pitäisi ilakoida. Pitää olla päässä vikaa tai vitusti omaisuutta, jos tässä näkee jotain hyvää. Kyllä se taantuma ja lama meihinkin isee, eikä se ole EU:n syy; se on Donald Trumpin häikäilemättömän talouspolitiikan seuraus. Mä luulen, että siinä vaiheessa kun terveydenhuoltomaksuja nostetaan, sosiaalitukia ja työttömyyskorvauksia leikataan, voi alkaa tälläkin palstalla poraaminen siitä, ettei valtio huolehdi omistaan; no ei voi kuin ei ole rahaa koska talous on kuralla ja yhteismarkkinat hajalla. Ei se ole hyvä asia. Se on aivan perseestä.

      • JärkiKäteenNyt
        JärkiKäteenNyt kirjoitti:

        Britannian lähtö on vakava poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen isku EU:lle. Se on aivan totta. Britannia on rankattu maailman neljänneksi voimakkaimmaksi sotilasmahdiksi (USA, Venäjä;, Kiina, Ranska,..). Mutta Britannian lähdönkin jälkeen EU-valtioiden yhteenlaskettu puolustusbudjetti on kolminkertainen Venäjään nänden.

        Ranskaa ei pidä aliarvioida. Sillä on mm. neljä modernia sukellusvenettä, jotka kuljettavat yhteensä 96 110 kilotonnin ydinkärkeä. Ranskalainen sotilasasiantuntija kommentoi NATOn mahdollista hajoamista: Olisi lapsellista ajatella, etteikö NATOn hajoaminen tekisi EU:sta sotilasliittoa. Taustalla tehdään koko ajan syvenevää sotilaallista yhteistyötä ja Ranska on käynnistämässä maan ryhmän, joka kykenee nopean toiminnan iskuihin missä tahansa. Myös Suomi harkitsee liittymistä siihen. Saksa on päästänyt puolustusvoimansa rappiolle - se on totta - mutta Saksa on teollinen suurvalta, joka pystyy halutessaan nopeasti rakentamaan varteenotettavan puolustuskyvyn.

        Niinpä ainoa este vahvalle Euroopalle on eurooppalaiset Putinia ja Trumpia fanittavat idiootit. He kuvittelevat hyötyvänsä jotain heikosta Euroopasta. Eurooppa ei ole heikko, vaikka osa palstan suomalaisista näkisi pienet vihreät miehet Helsingin kaduilla mielummin kuin vahvan ja yhtenäisen Euroopan. Suomi taisteli talvisodassa suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa vastaan. Saksan voittaminen edellytti eurooppalaisten lisäksi Neuvostoliiton, USAn ja Kanadan apua. Kukaan ei toivo sellaista tilannetta Eurooppaan enää koskaan, mutta varmaa on se, että kukaan - ei edes jenkit pysty valloittamaan Eurooppaa. He voivat pommittaa sen murusiksi, mutta invaasioon heillä ei riitä resurssit. Eurooppa ei tarvitse USAa eikä välttämättä Britanniaa, mutta yhtenäisyyttä se tarvitsee. Itsenäisillä mailla ei ole tulevaisuutta nykyisessä geopoliittisessa ja taloudellisessa maailmassa. Valitettavasti paluuta menneeseen maailmaan ei ole.

      • EUnukki_turpa_kii

        Hei runkkari! Älä mainitse talvisotaa noissa sepustuksissasi koska se on maanpetturin suusta pyhäinhäväistys!

      • JärkiKäteenNyt
        EUnukki_turpa_kii kirjoitti:

        Hei runkkari! Älä mainitse talvisotaa noissa sepustuksissasi koska se on maanpetturin suusta pyhäinhäväistys!

        Kuulehan nyt pelle. Mun isoisäni taisteli talvisodassa ja jatkosodassa. Mä puhun Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnista, sinä ajat sitä alas ja kannatat Putinia ja Trumpia. Kumpihan meistä oikeasti on epäisänmaallinen paska? Häh?

    • Kilikilikili

      Hyvä vaan jos taantuma tulisi. Nykyisin aivan liikaa töitä joten voisi sitä vähän sapattia viettää. Kunnon lama ja taantuma toivottavasti hillitsisi idioottipolitikoita haalimasta matuja suomeen rahakirstun tyhjentyessä.

      Saattaa kuulostaa suurelta tuo 10 miljardia pelkkiä korkomenoja mutta ei se ole jenkeille sen enenpää kuin euron hukkaisi. Jenkkien BKT on liki 19 000 miljardia joten joku 10 miljardia korkoihin ei ole mitään. Dollari on dollari ja arvo ei juurikaan ole alentunut vaikka sitä pierrään tuosta vaan lisää. Dollari on käsite.

      Media on liioitellut kauppasotaa ja suututtamista sillä totuus on täysin toinen. Lehtien propagandaan uskovat älykääpiöt ovat kauhuissaan mutta voin vakuuttaa että mitään hätää ei ole !

      • JärkiKäteenNyt

        Jepjep. Olet syntynyt joskus 1993-2000 nousukauden aikana, joten sulla ei ole kokemusta lamasta. Nyt on selvitty juuri 2008 alkaneesta syvästä taantumasta ja euromaiden talous on kohtalaisessa 2,5 prosentin kasvussa. Taantuma johtui USAsta alkaneesta finanssikriisistä. Finanssikriisin syynä olivat mm. monikertaisiin lainoihin kytketyt sijoitukset ja holtiton lainananto amerikkalaisille kuluttajille.

        Totta. USAn talous pyörii 17 ja 19 biljoonan dollarin välillä. EU: talous on samaa luokkaa. Valuutan arvon heilahteluista riippuen EU:n talous on välillä hieman suurempi ja välillä hieman pienempi kuin USAn talous.

        Kauppasodasta eivät ole varoitelleet vain kotimaiset iltapäivälehdet, vaan taustalla monet arvostetut talouslehdet ja ekonomistit ovat puhuneet siitä myös. Viimeisimpänä Paul Krugman, joka tuoreessa blogissaan piti Trumpin talouspolitiikkaa vaarallisena maailmantaloudelle, sen toiminta- ja palautumiskyvylle.

        Media ei ole mikään yksi entiteetti. Mä en tiedä luetko sä magneettimedian ja mv:n lisäksi mitään muuta, mutta kannattaisi lukea myös kansainvälisiä talouslehtiä.

    • KansojenKohtalo
      • JärkiKäteenNyt

        Trump ei ole USA ja USA ei ole Trump. USAn epäpätevän ja arvaamattoman presidentin aiheellisesta kritisoinnista ei voi yleistää laajaan USA-vastaisuuteen. Sellainen idea on yhtä tyhmä kuin jos väittäisi Paavo Väyrysen vastustamisen tarkoittavan Suomen vihaamista

        USA on ollut Euroopalle tärkeä poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen liittolainen useita vuosikymmeniä. Nyt yksi mies kyseenalaistaa demokratian ja tehdyt sopimukset ja repii vuosikymmenten yhteistyötä palasiksi. Siitä saa ja pitää olla huolissaan.

        Yksittäisestä asiantilasta ei voi loogisesti johtaa yleiseen päätelmään. Trumpin arvostelu ei tarkoita Amerikka-vastaisuutta ja Putinin arvostelu ei ole russofobiaa. Amerikassa ja Venäjällä on paljon hyvää.

        Ihmisten, jotka tekevät satojen miljoonien muiden elämään vaikuttavia päätöksiä, on pystyttävä kantamaan vastuunsa tehdyistä päätöksistä ja hyväksyttävä myös kritiikki. Se kuuluu korkeaan asemaan. Donald Trump ei kestä minkäänlaista kritiikkiä. Sen näki myös Trumpin j Mayn lehdistötilaisuudessa, jossa Trump kieltäytyi puhumasta CNN:lle, koska se on "fake news". Toisaalta Sun -lehdelle edellispäivänä antamassaan haastattelussa hän kritisoi voimakkaasti Theresa Mayta ja tämän brexit-mallia. Kun tästä kysyttiin, Trump totesi The Sun-lehden julkaisevan valheellisia uutisia, vaikka haastattelusta on julkaistu äänitallenteet. Ja jos faktantarkistajat löytävät valtiojohtajan lausunnoista systemaattisia asioiden vääristelyjä tai suoria valheita, pitää havainnot tuosa myös yleisön nähtäville, jotta se voi vetää omat johtopäätöksensä. Ensimmäisen 100 päivän aikana Trumpin sanomisista löytyi yli 2000 virhettä, valhetta tai vääristelyä. Kaikki on listattu ja kaiken voi itse tarkistaa jos ei usko muiden sanomisiin.

      • JärkiKäteenNyt

        Amerikan Yhdyvallat on 50 osavaltion liitovaltio. 4,65 miljoonan asukkaan Louisiana on taloudellisesti verrattavissa Suomeen. Pitäisikö sen itsenäistyä ja hakea parempia kauppasuhteita muualta? Jos ei - miksi ei?

        Vaikka Amerikan Yhdysvallat on liittovaltio, ovat Los Angeles ja New York yhtä kaukana toisistaan kuin Portugalin Lissabon ja Venäjän Moskova. Ne ovat myös kulttuurisesti kaukana toisistaan. Teksas edustaa hyvin erilaista maailmankuvaa kuin vaikkapa Maine. Raamattu- ja ruostevyöhykkeellä elää amerikkalaisia joiden maailma eroaa hyvin vahvasti Itärannikon amerikkalaisista. Kaikki he ovat kuitenkin amerikkalaisia. Niin kuin me olemme eurooppalaisia, vaikka emme ole samanlaisia kuin espanjalaiset tai slovakit.

        Suomen irtautuminen EU:sta ei olisi yhtään sen järkevämpää kuin Louisianan irtautuminen USA:sta.

    • Lykkäät-pötyä

      "USA:n velat tulevat nyt kauppasodassa uudelleen arviointiin ja siitä voi
      seurata ikäviä yllätyksiä. "

      Trumphan yrittää pienentää kaupan alijäämää. Velka pienenisi sitten kauppataseen oikenemisen myötä, ehkä.

      "Trump on kovasti ollut huolissaan taloudestaan
      ja hän itsekin oli menettänyt miljardeja muistaakseni. Silloin hän ei
      välttämättä ole edes ajamassa USA:n taloutta vain omaansa."

      Hölynpölyä

      "Itä-euroopasta voin sanoa, että ne on kehittyviä alueita ja niiden talous
      ja tuotanto nousee ja ne tulevat tuomaan uusia innovaatioita."

      Jopas jotakin. Useimmat ovat EU:n jäseniä ja loput pyrkimässä. Mistä niille innnovaatioita kehittyisi?

      "Ei Britannian talous ole pysyvää jollei sen talous pyöri tasapainossa samoin, kuin EU:ssa.
      Huomaa Brittien talous on sidottu EU:hun oliko vuodesta 1958 lähtien."

      Mitä sekoilet? Britit haluavat pysyä mukana EU:n markkinoilla. Niihin lisättäisiin kauppasopimus USA:n ja varmaan muidenkin kanssa.
      Vaikeuksia on luvassa.

      • o9ihuig

        Taitaa olla mukavaa olla palstojen ainut EU intomieli. Sopisit mainiosti kännisen juncnerin juovuspäissään lattialle lirauttamia kusia nuolemaan..

      • Ei muuten ole !
        Tällä palstalla on selvä enemmistö EU:n myötämielisiä ja kukaan ei ole vielä
        viisaista ja järkevistä asettunut Teidän EU-vihaajien leiriin ei kukaan. Sano yksikin
        julkisesti kuka muu, kuin Teidän johtajanne, jotka käyttää vain Teitä EU-vihaajia
        hyväksi. Sano Yksikin nimi Talousalan huipulta tai yliopistoista SANO SANO !

      • o9ihuig
        Liittovaltio kirjoitti:

        Ei muuten ole !

        Sano sinä uskotko että Junknerilla oli "paha iskiaskohtaus" kuten teidän EU intoilijoiden virallinen selitys kuuluu. Uskotko sen? Sano?

      • o9ihuig kirjoitti:

        Sano sinä uskotko että Junknerilla oli "paha iskiaskohtaus" kuten teidän EU intoilijoiden virallinen selitys kuuluu. Uskotko sen? Sano?

        En usko ja jokainen on vain ihminen ei sen kummempaa....
        Mutta sano sinä se viisas talousmaailmasta tai yliopistosta joka on EU-vihaaja !
        Älä sano poliittisia johtajianne, sillä ne on hyväksikäyttämässä Teitä yksinkertaisia...

      • UnionFan
        o9ihuig kirjoitti:

        Taitaa olla mukavaa olla palstojen ainut EU intomieli. Sopisit mainiosti kännisen juncnerin juovuspäissään lattialle lirauttamia kusia nuolemaan..

        EU-vihaaj: "Taitaa olla mukavaa olla palstojen ainut EU intomieli."

        Anna vain oikeita tietoja, mutta eihän EU-vihaajista ole totuuden ymmärtäjiksi.

        " Sopisit mainiosti kännisen juncnerin juovuspäissään lattialle lirauttamia kusia nuolemaan.."

        Tuota tasoahan te olette.

      • o9ihuig

        Ja teitä on kaksi yhtä tyhmää kumpikin.

      • o9ihuig kirjoitti:

        Ja teitä on kaksi yhtä tyhmää kumpikin.

        Perustele se huolella huom!

        EU-vihaajilla ei ole Tulevaisuuden visioita !
        Liittovaltio
        14.7.2018 14:23

        Minä olen yrittänyt hakea heidän visioitaan uskonnosta ja taloudesta ja
        ihan kaikesta ja minä en kertakaikkiaan ole löytänyt yhtään asiaan perustuvaa
        visiota tulevaisuudesta.

        Miksi EU-vihaajien puhe on tuollaista "paskan" puhumista. Kun puhtaan rellisesti?
        Miksi niiltä ei löydy ei sitten vaikka kuinka yrittää kysyä ja sitten se loppuu se
        niiden visio, kun puhutaan normaalista markkinataloudesta ja se mitä he ovat
        puhuneet, niin Pressa ja muidenkin vaalien aikaan, niin eikö joku voisi ihan oikeasti
        yrittää kuristaa niiltä sitä visoita eli mitä ne haluaa ja millä ne elää ja mihin ne on
        niin kuin oikeasti vaikka suomea viemässä. Niin kuin David Cameron sanoi, että
        luopuu Pääministerin paikalta, kun ei tiedä ei tiedä mihin Britanniaa ollaan viemässä.

        Pitää selvittää yksityiskohtaisesti mistä vaihtotaseet ja kenen kanssa kauppa ja mitkä
        asiat konkreettisesti tulee muuttumaan. Kuka voittaa ja kuka häviää ja ollaanko
        kommunisteja vai punaisia vai oikeistolaisia. Tämä on se yksinkertainen asia mikä meitä
        ja oppineita ja yhtä tuomaria myös vaivasi tällä palstalla. Meitä vaivaa se niin perk***.

        Jos puhutaan yksityisistä yrityksistä, niin nekään eivät tiedä millä ehdoilla seuraavat
        kaupat käydään ja pankki-maailma ei tiedä mitään miten rahoitukset ja kaupat
        järjestetään ja kenen ehdoilla ja miten ? Jos tätä asiaa ei selvitetä ja se porukka mikä
        näitä EU-vihaajia seuraa, niin silloin se joukko muodostuu tasan tarkkaan näiksi
        tyhmiksi ja yksinkertaisiksi. Tämähän on tosiasia, sillä eihän kukaan viisas voi lähteä
        seuraamaan hullua. Sä niin kuin kuvainnollisesti lähdet tästä niin kuin tallaamaan ja
        sanot vain syyksi, että tänne tulee pakolaisia ja mä en sitten niin kuin välitä enään
        mistään mitään ja lähdetään talsimaan johonkin tuntemattomaan.

        Sitten sieltä joku huutaa, hoi ´hooo Tänne tulee Islamin Temppeli joo hoi joo... EU-on
        paska ja sillä lailla. Sitten kysytään, että oletko kristitty ja sekin on niin kuin hepreaa ja
        ei olla edes sitäkään vai ateisteja kommunisteja. On hyvä vaatia vaatimalla myös
        toimittajille tiedoksi, mikä on se visio EU-vihaajien tulevaisuudesta. Tämä on se tärkein
        ja jokaisessa haastattelussa on pyydettävä visio tulevaisuudesta. Ja heidät on
        asetettava vastuuseen taloudesta ja kaupasta ja pankki ja finassimaailmasta, koska he
        ovat menossa näitä asioita päättämään.

        Niitä ei missään tapauksessa saa päästää, että ne huutaa ja vauhkoaa vain, että suomi
        suomi suomalaiselle ja suomen etu ja suomi ja suomi ja sitten ne hurraa..... He jättävät
        kertomatta aina, kuten provot yleensä esiintyy, että jätetään kertomatta se luku, mistä
        luvusta jokin luku on. Tämä taas sopii hyvin kuvaan siitä raamatun pedonluvusta.
        Ne eivät Tee selontekoa eikä visiota, koska ei heillä sellaista ole. Vihaa ja pahuutta ja
        kommunismia ja rasismia heidän kielensä on täynnä.

        Toivottavasti toimittajat käyttävät näitä minun kirjoituksia hyväksi, eivätkä päästäisi
        EU vihaajia käsistään ilman selkeitä visioita ja selontekoja. Teette työtä silloin hyvän
        asian puolesta ja EU on ihmiset ja elämä.

      • älyäläjätä

        Perustelen: Olet itse nimittämäsi vihaajan vihaaja!!!!!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      271
      5900
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1929
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1740
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1221
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1171
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      156
      1067
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1036
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      961
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      931
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      922
    Aihe