Puolustusvoimat hankkii lähes 3.000 ruumispussia

Puolustusvoimat hankkii lähes 3 000 ruumispussia: "Olemme päättäneet nostaa varautumisastetta"
https://www.aamulehti.fi/uutiset/puolustusvoimat-hankkii-lahes-3-000-ruumispussia-olemme-paattaneet-nostaa-varautumisastetta-200401220/
Armeija hankkii pusseja ruumiiden kuljettamista varten. Pusseja hankitaan niin paljon kuin rahoitus antaa myöten.

Tänä vuonna pusseja on tarkoitus hankkia 500 kappaletta ja ensi vuonna 2250 kappaletta. Puolustusvoimat on kilpailuttanut hankinnan.

Hankinta-asiakirjojen mukaan vetoketjullista pussia käytetään kaatuneiden kantamiseen ja säilyttämiseen ennen arkutusta."
20506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kommentti nro 1 Aamulehti.fi:n ko. uutiseen:

"Hyvä, että varaudutaan taisteluun. Itsenäisyyden ja Suomen vapauden puolustaminen voi vaatia kuolleita ja hyvä että puolustusvoimat tietää ja kertoo tämän ulkomaillekin. Olisi kunnia kuolla Suomen tasavallan puolesta."

Kokoomusomisteinen Aamulehti komppaa suomalaisia sopivaan kansallistunteeseen.

Äänestä
  • Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide
    http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131750-hasbara-mielipiteen-muokkauksen-taide
    Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamies ja diplomaatti Chas Freeman Jr selittää, kuinka sinut ohjataan sallittuun suuntaan, valtarakenteita tukevaan todellisuustunneliin, ja pidetään siellä - miten itsesensuurin mekanismi rakennetaan. Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide Yhdysvaltain ulkoministeriön palveluksessa uran tehnyt, jo eläkkeellä oleva Charles W. "Chas" Freeman Jr käsittelee mielenkiintoista aihepiiriä Ulko- ja puolustuspolitiikan neuvoston (Council on Foreign and Defence Policy) juhlavuoden konferenssissa 1. joulukuuta 2012 pitämässään paneelipuheenvuorossa. Freeman Jr on toiminut mm. Yhdysvaltain lähettiläänä Saudi-Arabiassa.

    Freemanin aihe on "kerronnan kontrollointi ja informaation manipulointi modernin sodankäynnin välineenä". "Israelilaiset kutsuvat tätä hasbaraksi", Freeman kertoo, "ja koska israelilaiset ovat epäilemättä kaikkein lahjakkaimpia tämän taidemuodon harjoittajia nykyaikana, tuntuu asianmukaiselle käyttää taidemuodosta hepreankielistä nimitystä."

    Vaikka Freeman mainitsee Israelin, käyttää Israelia esimerkkinä, ei ole syytä takertua siihen, vaan keskittyä kuulemaan, mitä hänellä on sanottavanaan manipuloinnista ja kerronnan kontrolloinnista yleisesti ottaen, sekä menettelyjen vaikutuksesta yleiseen ja omaan mielipiteeseen.

    Freeman kertoo, että hasbara käännetään yleensä "selitykseksi", mutta että käännös ei tee konseptille oikeutta, hasbara on enemmän. Hasbara kytkee informaatiosodankäynnin kanssa yhteen samaan aikaan monta tavoitetta.

    Näitä yhdistettyjä tavoitteita ovat

    1) valtion strategiset pyrkimykset luoda yhtenäisyyttä kotirintamalla
    2) varmistaa liittolaisten tuki
    3) murtaa yritykset muodostaa vastarintaa
    4) päättää tavasta, jolla asiat esitetään ja määritellään mediassa, älymystön keskuudessa ja sosiaalisessa mediassa
    5) määritellä ne rajat ja suuntaviivat, joiden sisällä poliittisesti korrektin keskustelun annetaan tapahtua
    6) viedä "laillisuus" kriitikoilta ja heidän esittämiltään argumenteilta sekä
    7) muovata yleistä mielipidettä ja suuren yleisön tekemiä tulkintoja kansainvälisten neuvottelujen tuloksista

    Äänestä

Yleensähän se menee niin, että kansalaisille ei kerrota kaikkea. Onhan meneillään niinsanottuja sotaharjoituksia. Koko maailman tilanne on kiristynyt lähestulkoon huippuunsa. Japanissa sireenit varoittivat jo.

”Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia”, katso vaikka juutuupista. Velkaantuneet maat joutuvat sotimaan niitä maita vastaan, jotka eivät toimi keskuspankkiirien haluamalla tavalla. Venäjä perusti oman keskuspankin, minkä vuoksi länsirautaa on alettu keskittämään Venäjän rajoille.

Äänestä

Mitähän kenttäkeittimiä hankitaan? Puolustusvoimien ruokahuolto on ulkoistettu Leijona- cateringille ja armeija on kilvan myynyt pois kaikki M29 keittimet ja Alfa-keittimet. Samoin myytiin halvalla kaikki käyttämättömät linjastokeittimet joita tuli Elisabet Rehnin surullisenkuuluisan NATO-huuman alkajaisiksi hankittujen MRLS-raketinheitinten mukana.

Nytkö on huomattu että niitä tarvitaankin maastossa ja hankitaan uusia tilalle? Kyllä kansalta rahaa löytyy? Jos puolustusvoimien huollon ennakoitavuus on tuota luokkaa niin eipä muuhunkaan toimintaan kovin kovaa luottamusta enää riitä.

Äänestä
  • Eiiih,mitä?mallin m29 soppatykitkö myyntiin,milläs me tulevat sodat sitten voitetaan,sehän se olo viime sodissakin se viimeinen pystyssä pitävä voima,ilman täysiä vatsoja ei sotakaan suju läheskään niin hyvin kuin mahat täynnä. Huoltoyksikön komentajan on täytynyt olla hullu.

    Ainoat paikat mistä normisotilas sai sotavireen takaisin päälle oli kunnon huolto: haavoittuneitten hoito,muonitus,pesu ja vaatetus,sotilaskoti ,aseiden ja varusteiden huoltajat jne.
    Ilman noita asioita Suomen sotilaalla ei olisi ollut mitään motivaatiota taistella.

    Itse ostaisin kyllä tuollaisen vanhan keittimen jos jostain edullisesti löytäisin. Sehän toimii jopa kylpytynnyrinäkin.

    Äänestä

Eivät tulisi riittämään alkuunkaan. Ellei sotilasvallankaappaus ole suunnitteilla?

Äänestä

Minkähän takia tuokin on nyt pitänyt uutisoida niin näkyvästi.
Ihme lietsomista tuo median touhu.
"makuupussit" kaikille...

Äänestä

Suomi valmistautuu epätodennäköisen natojäsenyyden varalta. Mutta jos sellainen onnettomuus silti maatamme kohtaa ei raatokassit riitä alkua pidemmälle ja sen jälkeen nuorten soturiemme roippeet kerätään Sa-Int selkäreppuihin jos kerättävää löytyy. - Myö jouvutaan pussiloihin pojat!

Äänestä
  • Jos ydinpaukku sattuu kohdalle ,eipä jää paljon kerättävääkään,joten ei noita pusseja varmaan hirveästi edes tartte,tulee polttohautaus samantien,edes tuhkaa ei jää jäljelle.

    Äänestä

Mitenkäs?

Äänestä

Oliko shokki, että sodassa kuollaan?
Oli ... mitä sitten?

Äänestä
  • No ei varmaankaan mutta muuten olen sitä mieltä että herrat saavat sotia ihan keskenään koska heillähän ne erimielisyydet ovat ei kansalaisten kuulu herrojen keskinäisiä riitoja sovitella sodallakaan.

    Joutavaa porukkaa ovat muutenkin.

    1Äänestä

Onko Putinin joukoilla mukanaan omat ruumispussit tunkeutuessaan naapurimaihinsa ja kauemmaksikin.

Äänestä

Sama miten ne matut saadaan maasta pois, vaikka sitten pussissa. Pian ovat tarpeen sisällissodankin takia kun alkaa koksua ja kepua kaatua.

1Äänestä
  • Nuo 3000 pussia on äkkiä käytetty kun rähinä alkaa.

    1Äänestä

Ruumispussien tarkoitus on pakata niihin natointoilijat ja ruokaa voi tilata taistelutantereelle lähimmästä pitzeriasta.

Äänestä

Hienoa, mutta kyllä 500 olisi jo riittänyt niille 200 kansanpetturille avustajineen.

Äänestä

Ne ruumispussit ei ole hankittu mahdollista venäjän ja Suomen välistä sotaa ajatellen vaan ne on tarkoitettu siihen tilanteeseen kun Suomen kansalta palaa käämi lopullisesti valehteleviin, rikollisiin ja ylisikiäviin matuihin. Siinä sodassa tarvitaan 700 000 pussia lisää.

Äänestä
  • Ja palaa käämi kusipäisiin virkamiehiin ja ministereihin. Joten parisataa lisää kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VarusteetKuntoon kirjoitti:

Puolustusvoimat hankkii lähes 3 000 ruumispussia: "Olemme päättäneet nostaa varautumisastetta"
https://www.aamulehti.fi/uutiset/puolustusvoimat-hankkii-lahes-3-000-ruumispussia-olemme-paattaneet-nostaa-varautumisastetta-200401220/
Armeija hankkii pusseja ruumiiden kuljettamista varten. Pusseja hankitaan niin paljon kuin rahoitus antaa myöten.

Tänä vuonna pusseja on tarkoitus hankkia 500 kappaletta ja ensi vuonna 2250 kappaletta. Puolustusvoimat on kilpailuttanut hankinnan.

Hankinta-asiakirjojen mukaan vetoketjullista pussia käytetään kaatuneiden kantamiseen ja säilyttämiseen ennen arkutusta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu