Olen mieluummin töissä kuin työtön

Olen mieluummin työllinen kuin työtön, vaikka olisi kuinka helteiset ilmat. Joku toisessa ketjussa oli aivan eri mieltä tästä asiasta.

Itse olen mieluummin työllinen kuin työtön. Monestakin syystä.

1) Olen opiskellut ammattiin, josta pidän. Viihdyn todella hyvin työssäni, se on sopivan haastavaa ja tuo monia onnistumisen kokemuksia. Aika ei tule pitkäksi, mutta stressitaso on kuitenkin sopiva. Työkaveri ja pomot ovat mukavia. Jonkin verran tulee vapaa-aikaakin vietettyä työkavereiden kanssa.

2) Töissäkäynti ei ole raskasta e.m. sisällöllisistä syistä, mutta myös siksi, että minulla on liukuva työaika ja 38 lomapäivää vuodessa (lauantaipäivä ei lasketa mukaan) sekä sen verran hyvä palkka, että voin halutessani ottaa myös palkatonta vapaata. Harvemmin sellaiseen on kuitenkaan tarvetta.

3) Työ tuo taloudellisen turvallisuuden. Työni ei lopu ennen eläkeikääni, minulla on hyvä ja kattava työterveyshuolto (sisältää myös erikoissairaanhoidon), sairausajan palkkaa maksetaan pitkään (en muista kuinka pitkään, koska en ole tarvinnut, mutta paljon pitempään kuin yksityisellä puolella).

4) Minulle jää töissä ollessani rahaa väkisinkin säästöön, vaikka palkkani on suomalaista keskitasoa. Työtuloillani olen hankkinut oman asunnon, pitänyt aina uutta autoa, matkustellut, harrastanut jne. Mökkiä en ole halunnut. Kun rahaa tuntui koko ajan kuitenkin jäävän yli, niin ostin pienen sijoitusasunnon, joka nyt on vuokralla kaverin aikuisella lapsella.

Ei tällaiseen elämään tarvita lottovoittoa tai ihmeitä, vaan ihan tavallista arjen puurtamista, jonka kuitenkin voi tehdä itselleen mieluisaksi. Jos haluaa.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


työllinen kirjoitti:

Olen mieluummin työllinen kuin työtön, vaikka olisi kuinka helteiset ilmat. Joku toisessa ketjussa oli aivan eri mieltä tästä asiasta.

Itse olen mieluummin työllinen kuin työtön. Monestakin syystä.

1) Olen opiskellut ammattiin, josta pidän. Viihdyn todella hyvin työssäni, se on sopivan haastavaa ja tuo monia onnistumisen kokemuksia. Aika ei tule pitkäksi, mutta stressitaso on kuitenkin sopiva. Työkaveri ja pomot ovat mukavia. Jonkin verran tulee vapaa-aikaakin vietettyä työkavereiden kanssa.

2) Töissäkäynti ei ole raskasta e.m. sisällöllisistä syistä, mutta myös siksi, että minulla on liukuva työaika ja 38 lomapäivää vuodessa (lauantaipäivä ei lasketa mukaan) sekä sen verran hyvä palkka, että voin halutessani ottaa myös palkatonta vapaata. Harvemmin sellaiseen on kuitenkaan tarvetta.

3) Työ tuo taloudellisen turvallisuuden. Työni ei lopu ennen eläkeikääni, minulla on hyvä ja kattava työterveyshuolto (sisältää myös erikoissairaanhoidon), sairausajan palkkaa maksetaan pitkään (en muista kuinka pitkään, koska en ole tarvinnut, mutta paljon pitempään kuin yksityisellä puolella).

4) Minulle jää töissä ollessani rahaa väkisinkin säästöön, vaikka palkkani on suomalaista keskitasoa. Työtuloillani olen hankkinut oman asunnon, pitänyt aina uutta autoa, matkustellut, harrastanut jne. Mökkiä en ole halunnut. Kun rahaa tuntui koko ajan kuitenkin jäävän yli, niin ostin pienen sijoitusasunnon, joka nyt on vuokralla kaverin aikuisella lapsella.

Ei tällaiseen elämään tarvita lottovoittoa tai ihmeitä, vaan ihan tavallista arjen puurtamista, jonka kuitenkin voi tehdä itselleen mieluisaksi. Jos haluaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu