Poliittiseen valtaan ovat jo kauan hakeutuvat vain ne, jotka ovat halunnet rikastua valtansa avulla, keinoja kaihtamatta. Sipilän, Orpon, Kataisen jne. kaltaisten ahneudessaan sairaiden riistäjien ja varkaiden hallitsemassa maailmassa on rahan ylivalta päässyt pisteeseen, missä ihmisellä ei ole rahan ja omistamisen rinnalla mitään arvoa tai oikeuksia.
Mediat syöttävät kansalle jatkuvaa suuromistajien etua palvovaa aivopesua, koska ne jotka omistavat mediat, omistavat paljon muutakin. Rahaa ja omistamista palvelevat poliitikot ja mediat tekevätkin kaikkensa huijatakseen köyhiä ihmisiä hylkäämään työntekijöiden oikeuksia puoltavat järjestöt, ja uhraamaan koko elämänsä tuottamaan entistä enemmän rikkaille, näiden sanelemilla orjatyehdoilla.
YLE:n ja muiden valtamedioiden aivopesun seurauksena jopa työväestöstä moni pitää oikeutettuna pienipalkkaisten köyhien palkkojen leikkaamista alle toimeentulorajan, mikäli yrityksen omistajat eivät saa haluamaansa voittoa. On ihan sama onko tuottovaatimus 10 %, 30 %, tai enemmän, löytyy Sari Sairaanhoitajia jotka ääretöntä ahneutta palvoen äänestävät Kokoomusta, jotta kansalta saadaan riistettyä lakien avulla suuromistajille sellainen tuotto kuin he haluavat, ja paljon enemmän kuin he koskaan tarvitsisivat.
Omistamisen palvonta, ihmisyyden tuho.
7
111
Vastaukset
- Narsismitalous
Puhut täyttä asiaa.
- Kapitaalikommarit
"YLE:n ja muiden valtamedioiden aivopesun seurauksena jopa työväestöstä moni pitää oikeutettuna pienipalkkaisten köyhien palkkojen leikkaamista alle toimeentulorajan, mikäli yrityksen omistajat eivät saa haluamaansa voittoa."
Alipalkkaus ja ilmaistyö jota tekee lähes 500 000 suomalaista (Seura-lehden artikkeli) tarkoittaa sitä että palkkakuluja sosialisoidaan yhteiskunnalle ja veronmaksajille. Sosiaaliturva alipalkkauksen jatkeena se vasta kalliiksi tulee veronmaksajille ja yhteiskunnalle Suomessa euroalueen kalleimmassa maassa. Mieluummin maksetaan normaali tes-palkka kaikille työntekijöille, jotta mahdollisimman moni elää omillaan ilman tukien tarvetta ja maksaa vielä veroja tuloistaan. Kokoomuksen ja Kepun sekä Sinisten uusliberalistinen kapitaalikommunismi / sosiaalikapitalismi tulee kalliiksi Suomelle ja suomalaisille, kun vain marginaalinen varakkaiden pääoman ja elinkeinoelämän omistajien hyvävelirinki hyötyy tästä kommunismin ja sosialismin lajista, jossa suuromistajien ja suuryritysten voitot yksityistetään, mutta tappiot, kulut ja ympäristötuhot ulkoistetaan/sosialisoidaan yhteiskunnalle, kansalle ja veronmaksajille.
- Köyhää_väkeä
Politiikka on aika huono väylä rikastumiseen. Koko ajan ollaan tarkkailun alla lehdistön ja vastustajien taholta, toistuvat vaalikampanjat vievät rahat ja aika menee kaikenlaisissa kokouksissa. Rahastamiseen ei jää aikaa. Ja jos lopulta pääsee eduskunnan takariviin, niin eipä siellä palkka juuri jostain asiantuntijahommasta kummene.
Ainakaan Sipilää en käyttäisi esimerkkinä, sillä hän oli monimiljonääri jo ennen kuin rupesi vakavissaan politiikkaan. Pääministerin homma on tullut Sipilälle erittäin kalliiksi menetettyinä tuottoina, kun varat ovat olleet siellä kuuluisassa kuoressa eikä niillä ole voinut tehdä mitään.
Poliitikkojen kavereilla ja siipiveikoilla on jo paljon paremmat mahdollisuudet käyttää tarjoutuvia tilaisuuksia hyväkseen, mutta näiden tyyppien nimiä emme lööpeissä näe. Kaavoitus ja pakolaisbisnes tuottavat joillekin oikein kivasti.- PolitiikkaKannattaa
Sipilän koko valtionvaroilla ja tuilla hankittu miljoonavarallisuus on politiikan hyvävelikorruptiolla hankittu. Vai ei muka politiikka kannata?
Rahamafia Blues - Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15336864/miksi-sipila-porrrv-hallituksineen-on-epasuosittu#comment-94339745
Valtio auttanut Juha Sipilän rikastumista/vaurastumista 16 miljoonalla 30 miljoonalla eurolla eli yhteensä ainakin noin 46-50 miljoonalla eurolla! - herttaista
Otto-Ville ja Hertta Kuusinen olivat ihannevaltio Neuvostoliiton suuret ystävät, ja yrittivät kovasti saada Suomenkin samanlaiseksi koko kansan parhaaksi valtioksi.
Rahastahan siinä ei ollut kyse. Herttakin jätti ainoan lapsensa ihannevaltion lastenkotiin, jonka hyvällä hoidolla lapsi kuoli teini-iässä nälkään!
- ansaitsee.noston
Asiaa!
- halutaan_pois
Nimenomaan tällaisten avausten vähentämiseksi eliitti päätti ensi vuonna ottaa käyttöön Suomi24.fi:n foorumin pakkorekisteröinnin. Vihapuhe ja venäjätrollit on vain jokapaikan kortti ja huono tekosyy kritiikin kitkemiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512304Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271294Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut871086Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt551012Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me159967Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11924- 68893
Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10833vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22833Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu50796