Trump käsiraudoissa, mutta avain presidentillä

Trump käsiraudoissa, mutta avain presidentin taskussa

Presidenttiehdokas Donald Trump voitti viimeiset US-presidentinvaalit toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Toiseksi tullut Hillary Clinton sai eniten ääniä. Jo tuloksen julkistuksesta lähtien on ylläpidetty väitettä, että Venäjä ja Kreml olisivat vaikuttaneet amerikkalaisiin ja näin vaalitulokseen Trumpin eduksi. Mitään ratkaisevia todisteita ei olla ainakaan vielä / julkisesti esitetty tai toteen näytetty.


Väitteet venäläisten sotkeutumisesta US-presidentinvaaliin ovat pitkäkestoiset ja enimmillään on erillisiä tutkimushaaroja ollut kolme yhtä aikaa päällä, joskin yksi on jo luopunut, koska todisteita ei kyetty esittämään – ja näin US edustajainhuoneen tiedustelukomitean tutkimushaara lopetettiin tuloksettomana [1.


Miksi näitä tutkimuksia pidetään yllä?

Syy on selvä. Amerikassa on paljon vaikuttajaryhmiä ja valtatoimijoita, joille Donald Trump on väärä mies presidenttinä. Hänen halutaan pitää ”käsiraudoissa tai kultaisessa häkissä”, ettei pääse tekemään joillekin vääriä ja vaarallisia päätöksiä – juuri Venäjän kanssa.
Trump ei saa päästä toteuttamaan suhdeparannusta Venäjän kanssa, koska se vaikuttaa heti sotateollisuuteen ja niiden saamiin tilauksiin. Trump on pidettävä käsiraudoissa …


Mutta nyt, Trumpilla on noiden käsirautojen avaimet hallussa!

!”Helsingin henki” -lähestyy [2. Trump tapaa kilpailijansa Venäjän presidentti Vladimir Putinin Helsingissä, ja tästä erinomaiset arvosanat meidän presidentti Sauli Niinistölle, josta on tulossa hyvää vauhtia erilaisten vastakkainasettelujen välittäjä – vähintäänkin pöydän kattaja – olemmehan sotilaspoliittisesti liittoutumaton valtio ja olemme täällä pohjanperillä idän ja lännen vedenjakajalla ---


Kirjoitus Helsingin Sanomista:
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005755271.html -

12 venäläistä sai syytteet demokraattien sähköpostien hakkeroimisesta – epäillään vaikuttaneen Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin
Kommentti ylläolevaan linkkiuutiseen: Ilkka Luoma 14.7. 9:53
Syytteiden nostot eivät takaa tuomiota - tai ehkä vain tuomitsemattomuuden eli vapauttamisen "henkisestä vankilasta". Yhdysvalloissa on voimia, jotka haluavat kahlehtia pr. Trumpin vaalilupauksien toteutumista juuri Venäjän suhteiden osalta.

Robert Muellerin kaltaiset instituutiotoimijat mahtivaltakirjalla pystyvät pitämään Trumpin aisoissa "tutkimuksillaan" vaikka Trumpin presidenttikauden loppuun asti, joka tässä lienee tarkoituskin.
Näin estetään osaltansa se, että Trump ei pääse "tekemään tyhmiä diilejä Venäjän kanssa"! ---
"Kovaa peliä Laredossa" -kuuluu vanha lännenmiesten sanonta valkoisen amerikkalaisuuden lännen takamailta, joissa sotahaukat lymyävät. Jotenkin tämä julkistuskin oli niin arvattavissa ja, ... niin sattumaahan se oli.



Sattumaapa tietysti!

Näin ei ollut, vaan syytejulkistus tehtiin tietoisesti juuri nyt – Helsingin hengen alla muistutuksena Trumpille, että mitään liennytystä ei tehdä ja pyritään mieluumminkin vahventamaan amerikkalaista maailmanhegemoniaa – kaikilla ”rintamilla”.

Vastakkainasettelua [3 ei saa purkaa, vaan muun muassa Natonkin sotilasmenoja on lisättävä, jotta US saa lisää asetilauksia. Ehkä Trump pehmensi haukkoja hyväksymään Venäjään lähentymisen tuolla neljän prosentin 'Natolle aseita' julkitulolla – vaateena että ase- ja taistelukyvyn ylläpitomenot Nato -maissa tuplataan entiseen, osin täyttämättömään kahteen prosenttiin nähden.

On huomattava, että Yhdysvallat on maailman suurin asekauppias – liennytys vähentää tilauksia ja ase- ja sotavälineyhtiöiden [4 pörssikurssit romahtavat – ja tätä ei yritystoiminnan luvatussa maassa USA' ssa hyväksytä.

US pitää kiinni kynsin hampain maailmanpoliisiroolistaan – vaikka jo nyt elämme kiinalaisten vuosisataa.


Viitteet:
[1 Yhdysvaltain edustajainhuoneen tiedustelukomitean kokonaisuudessaan julkaistu Venäjä-raportti toteaa, ettei Donald Trumpin kampanjan ja Venäjän välisestä yhteistyöstä ole todisteita … ~ https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804282200909572_ul.shtml -
[2 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258090-trumputin-helsingissa-kohta – [170]
[2 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257881-trumppismi-mita-yllattavaa-maailma-saakaan - [140]
[3 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249399-ita-ja-lansi-tormaavat-tarvitsemme-kriisin-kestavan-presidentin - [145]
[4 ~ http://voima.fi/artikkeli/2011/muutaman-biljoonan-bisnes/ -


EKSTRA
Yhdysvaltojen uusi ulko- ja turvattomuuspolitiikka ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255670-usan-uusi-ulko-ja-turvattomuuspolitiikka - [78]



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Savonlinnasta

3

156

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Virtualis

      US pr. Trump on nyt ilmaissut suoraan haluavansa Venäjän mukaan Korean niemimaan asiaratkaisuun - molemmat suurvaltajohtajat tietävät jo tarkoin Pekingin tiekartan - ja nyt on käsillä se Trumpin suurin tavoite - estää Kiinan ja Venäjän liika lähentyminen! Putinilla on nyt käsissään kaikki kortit!

      • VeIho

        Ryssäntrolli Ilkka Luoma keskustelee itsensä kanssa IP osoitteesta päätellen


      • Niinpänäinpä
        VeIho kirjoitti:

        Ryssäntrolli Ilkka Luoma keskustelee itsensä kanssa IP osoitteesta päätellen

        Katos vaan . Virtualiksen teksti on suoraan Luoman kynästä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe