Toimeentulotukeen 50% tasokorotus!

Nythän se on alle viisisataa, sillä pitäisi kuukausi elää, ei se riitä! 750 euroa kuussa olisi kohtuullinen määrä, se takaisi ihmisarvoisen elämän.

Uskon ja toivon että kun seuraavan hallituksen pääministeri on Antti Rinne ja hallituksessa on mukana myös vasemmistoliitto ja vihreät että tasokorotus tehdään. Porvarit eivät muuta tee kuin köyhiltä leikkaavat!
35664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Sitä tekee kaikki hallitukset puolueesta riippumatta. Vaal alla on hyvä luvata ja olla tasapuolinen, mutta kun valtaan pääsee ja iso tilipussi on luvassa, niin ei siinä kuule k köyhien auttaminen ole ensin mielessä, kyllä ne leikkaukset on jokaisen poliitikon takaraivossa ensin, koska siitähän heidät palkitaan. Ja siitä valehtelusta. Puhua he osaavat kaikki, mutta teot on sitten toinen asia.

Äänestä

Päin mäntyähän aloitus on kun toimeentulotuki tarkoitettu väliaikaiseksi ja ihme kuvitelma että olis joku kansalaisraha.
Vaalit ens huhtikuussa niin ei uusi hallitus mitään erikoista pysty tekemään niin ainakaan että rahaa lisää tulis.
Aivan riittävällä tasolla toimeentulotuki nyt.

Äänestä
  • Miksi sitten suomessa on paljon käyhiä ihmisiä?

    Äänestä

  • Jos tippuu toimeentulotuelle niin sieltä on vaikea päästä pois,minusta sen vois lakkauttaa ja kaikille työmarkkinatuki ja se olis 700 ekua käteen

    1Äänestä

Jos tulee 750 euroa, niin jään heti pois töistä ja alan nostaa tukea. Se on enemmän, kuin mitä minulla jää tällä hetkellä palkasta käteen verojen ym maksujen, työmatkojen, vuokran ja sähkölaskun jälkeen.

1Äänestä
  • Sinänsä omituinen aloitus että sellaisille lisää rahaa jotka jouten vaan on. Kyllähän ennenvanhaankin ihmiset tekivät pitkiä työpäiviä eikä rahaa ollut.

    Äänestä

  • Oletpa tyhmä että teet töitä noin huonolla palkalla,no herrat kiittää mutta turhaan purat kiukkuasi työttömiin kun kerta olet tyhmä

    1Äänestä

  • Sama juttu verojen yms maksujen jälkeen ei elämiseen ei jää mitään, eli työ ei ole kannattavaa.

    Eläkertymä aivan olematon pienstä palkasta laskekaapaknellä pieni palkka n 20ekeä vuodessa eli plus miinus nolla.

    Nyt työllisyyttä hehkutetaan, mutta suurin osa työllistyneistä saa alipalkkaa, minimiä ovat ns suojatyössä yks yrittäjillä ja saavat siitä vielä Valtion tuet itselleen. Näin Sipila ja Orpo ovat asiat junailleet.

    Muistakaa äänestäjät eni vaaleissa ketä oikeasti äänestätte sillä kansanedustajan palkka on todella suuri ja eläke sen myötä eli eduskuntaan ei kannata edustaa näitä Hakkaraisia, Orpoja ja Sipilöitä yms Harkimoita.

    Kuka näitä lahopäitä äänestää eduskuntaan kun eivät saa mitään muuta kuin suomen asiat sekaisinja velkaa lisäämällä.

    Tämä työllisysytavoite on vain silmänlumetta, jotta niilläkin säästyvillä varoilla voidaan saada Trumpin ja putin juomingit maksettua!Sikamaista toimintaa.
    Olisi laitettu sekin raha suomen vanhuksien hyvään hoitoon.

    Äänestä

  • Tuo ei aivan pidä paikkaansa "Brutto2480e". Jos asunto on työn takia toisella paikkakunnalla tai ajomatkat pitkiä, ne huomioidaan verotuksessa ja veronpalautuksia todennäköisesti tulee. Ja täytyyhän vuokra ja sähköt maksaa siitäkin 750 euron tukirahasta.

    Äänestä

Liikaa porukkaa siihen nähden mitä työpaikkoja ja köyhyyttä sitten niillä kenellä ei töitä elikä jos haluaa parannusta taloudelliseen tilanteeseen niin repiä itsensä töihin. Jotkut lähtevät pidemmällekkin töihin ja toiset lamaantuu, parisuhteet kariutuu ja sitten istuu yksin yksiössä kurjuudessa.

Äänestä

Puhuahan tekin osaatte ja teot jää tekemättä. Ei kukaan maksa tonnin vuokraa yksin jos ei oo ihan aivokuollut simpanssi.

Äänestä

Mitä parannusta se on jos joudutkin vielä asunnottomaksi vai pitääkö täällä tappaa joku päänaukoja saatana. Kyllä noihin muuttoihin saa työnnettyä viimesetkin killnkinsä ja kun ei enää oo niitä ei sitten tehdä. Se sitä.

Äänestä

Kysypä itseltäsi haluaisitko sinäkään olla kenenkään muuttoapuna kun kaikki tietää mitä perseen vittua ne muutotkin on joka ikinen kerta. Siinähän vois joutua vaikka TÖIHIN. Availe siinä sitten aina sähköjä ja hommaile kotivakuutuksias, just joo. Sekin on takuuvarmaa ettei yksityinen vuokraile tosta vaan kellekään yhtään mitään. Jos on vielä luottotiedot karilla noita kotivaakutuksiakin on sitten erittäin kiva yrittää saada yhtään mistään.

Äänestä

Pienellä rahalla kalliita vuokria ei kukaan maksele, totuus vain on tämä vaikka mitä päänaukojia olisi.

Äänestä
  • Vuokrista maksaa Kela tukea tässä maassa liikaakin. Suurin osa menee Helsingin seudulle vuokranantajien kirstuihin.

    Äänestä

  • Pienellä rahalla ne ei edes vuokraa kallista kämppää, heh heh. Se lukee siellä ihan selvästi hakuehdoissakin. Työttömänä tarvii edes hakea ainakaan, heh heh.

    Äänestä

  • Se on hyvä että on kalliit asumiskulut Helsingissä suomi on liian Helsinki keskeinen mutta hyvä näin,
    Helsingin vuoralaiset/ valtio maksaa minunkin lämmityskuluni kun hoksasin ostaa halpaan aikaan asuntoja helsingistä.

    Äänestä

Korotus olisi periaatteessa paikallaan, mutta saannin ehtoja olisi myös tiukennettava. Tarkoitan ylipäänsä sosiaaliturvaa. On kestämätön tilanne, kun sosiaalimenot kasvaa koko ajan ja samalla työtätekevien määrä pienenee. Kaikkein omituisinta on se, kun maksetaan henkilöille jotka eivät edes halua opiskella tai tehdä työtä vaikka pystyisivät kyllä. Nytkin valtio ottaa velkaa vaikka ollaan nousun huipulla!

Niin no, eipä ole paljon aikaa kun oli vihervasemmistoa hallituksessa ja kuinkas siinä kävi ;)

Äänestä

No kai se on kun ulosotossa oleva tajuaa että töitä ei kannata tehtä.

Äänestä
  • Miksei mukamas kannata käydä töissä jos ulosotossa niin tulis siinä samalla maksettua velkoja ja aikansa kun maksanut niin velkajärjestely. Sitten asia aivan eri jos ollut vaikka entinen yrittäjä ja verovelkoja ja kiinteistöjen ulosmittaus ni tuon jälkeen ei päivääkään töitä.
    Oikeusprosessin häviäminen tai vakuutusyhtiön langettava maksu.

    Äänestä

  • Ulosotossa pääsee kuiville viidessä vuodessa. Mutta se edellyttää että on töitä. Velkajärjestelyjä ei tehdä työttömyys ja toimeentulotuki asiakkaille.

    Äänestä

  • Vuokra asunnonko meinasit ulosmitata, kiähkiäh. Jälkimmäinenkin on väärä tieto sillä työtön saa velkajärjestelyssä 0 maksu ohjelman jos on varaton. Varatonhan ei sitten mitään lainaakaan saa sen nyt luulis kaikkien jo tajuavan.

    Äänestä

  • hinkel kirjoitti:

    Ulosotossa pääsee kuiville viidessä vuodessa. Mutta se edellyttää että on töitä. Velkajärjestelyjä ei tehdä työttömyys ja toimeentulotuki asiakkaille.

    En ole päässyt kuiville vuoden 2009 jälkeen, edelleen otetaan eläkkeestä ja velka ei ole lyhentynyt yhtään, vaikka oikeaa velkaa on 2000e, niin kulut onkin 3000e. No, yritin velkasaneerausta saada 2009, sanottiin, että tulojen vähyyden takia ei onnistu, lupasin maksaa edes 50e kuussa, niin ei käynyt? Laitettiin varattomaksi, niin ulosotto loppui pariksi vuodeksi. Hain hyväpalkkaiseen vuorotyöhön, jossa kuulemma työ olisi niin yksitoikkoista samaa liikettä, ettei työvoima voinut suositella minua, kun olin ylikoulutettu? Mutta, minulle se olisi sopinut palkan (4-5000e kk vuoroista riippuen) ja pitkien vapaiden takia, jotka tulee 5-vuorotyöstä. Mutta, tarjottiin kyllä 1500e/kk palkkaa olevaa työtä, jossa piti olla oma autokin käytössä ja remonttihommia viisi päivää viikossa? En mennyt,kun en ole remonttiammattilainen ja palkka oli niin pieni, etten olisi ollut kiinnostunut koko alasta. Minua motivoi hyvä palkka, vaikka siitä olisi mennyt enemmän veroa, mutta olisin saanut työmatkavähennyksen verotukseen. Nyt sitten vuosia myöhemmin jouduin jäämään sairaseläkkeelle toistaiseksi ja ajattelin, että nyt eläkkeestäni vuodessa maksan velat tai ulosoton pois, mutta vuokran ja sähkölaskun jälkeen elämiseen jääkin n.500e, kun vouti viee kaiken ylimääräisen ja viimeksi sanoi, kun kysyin, että koska loppuu tämä velkahelvetti, niin sanoi, että 2024 , kun tulee 15v täyteen, niin velat vanhenee ja vihdoinkin saan luottotiedot kuntoon. Mutta, 15 vuotta luottokiellossa on enemmän, kuin murhasta saa?Kunnon keno tai lottovoitto voisi pelastaa minut tältä lopusta viidestä kituutusvuodesta.

    Äänestä

750e kuussa riittää, vaan entäpä maassa.. trsk

Äänestä
  • Ei riittäs alkuunkaan kuussa 750eur mihinkään jo pelkkä lento sinne ja syöminen sitten ni yhden lautasillisen ruokaa varmaan saisit tuolla 750eur, vesilasi 50eur mukillinen.

    Äänestä

  • Ja onneks sitä tuttua ja turvallista makaroonia...

    Äänestä

  • Taiat olla aika makarooni.

    Äänestä

Jos et ole nälkään kuollut, taso on tällä hetkellä riittävä. Kannattaa pitää mielessä mikä on toimeentulotuen tarkoitus.

Äänestä
  • Se ei ole ryyppäystä varten, ei rahapelejä varten, ei lainan maksuun tarkoitettu, kohtuulliset vuokrat hyväksytään. Jotkut reikäpääthän voi ajatella siitäkin mitä huvittaa kun niitähän riittää.

    Äänestä

Toimeentulotuki ei ole mikään kansalaisraha ja joka sitä nyt saa niin nippa pärjää onkin tarkoitus.
Turha kuvitella mitään elintasoa. Toimeentulotuella jos elää ni soppaa keitellä.

Äänestä
  • KAljasoppaa ??

    Äänestä

kun on köyhän ja keskituloisen rajamailla ei saa mitään avustuksia ja eäkekki leikkaantuu 2 posenttia vuodessa niin mihin tässä uskoo

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taso.korotus kirjoitti:

Nythän se on alle viisisataa, sillä pitäisi kuukausi elää, ei se riitä! 750 euroa kuussa olisi kohtuullinen määrä, se takaisi ihmisarvoisen elämän.

Uskon ja toivon että kun seuraavan hallituksen pääministeri on Antti Rinne ja hallituksessa on mukana myös vasemmistoliitto ja vihreät että tasokorotus tehdään. Porvarit eivät muuta tee kuin köyhiltä leikkaavat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu