Tulli joutunut muuttamaan veroprosenttia

Tulli on joutunut muuttamaan 1958-73 vuosina tehtyjen moottoripyörien veroprosenttia. Noina vuosina oli pyörillä selkeästi alhaisempi autovero kuin myöhemmin. Nykyisellä laskutavalla laskettuna se on vain 8%. Tästä huolimatta tulli on käyttänyt prosenttina uudempien "keskiarvoa" 23%. Nyt joutuvat korjaamaan kaikki 1999 jälkeen tehdyt veropäätökset ja maksamaan liikaa perityt verot takaisin korkoineen.

http://www.hdcf.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=5989

Tullihallituksen uusi ohje on päivätty jo marraskuun lopussa. Miksi asiasta ei ole vieläkään mitään tietoa tullin nettisivuilla? Tuojan kannalta selkeästi tärkeää tietoa piilotellaan kuukausia. Aivan käsittämätöntä toimintaa.
31203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"tullin kirjaamossa" ja jouduin kuulijaksi tahattomasti. (Vein oikaisuvaatimuksen)

Viime syksynä tullut satoja oikaisuvaatimuksia sisään ja tahti kuulemma jatkuu.

Mitenkähän pitkään voivat tätä touhua jatkaa, sekä kuormittaa esim oikeuslaitosta?

Nimimerkki "ferris", tekstiä on ollut ilo lukea.
Hän ei ole sortunut selvien asiattomuuksien levittämiseen. Kiitos.

Vielä kun oikaisevat "oma-aloitteisesti" maasturien ja pakettiautojen verotuksen, niin sittenhän voidaankin jo uudistaa koko autoverojärjestelmä?

Äänestä
  • koska 80% verovalituksista on mennyt läpi ja valitusten vuori senkun kasvaa...

    Äänestä

Eihän tuo tullille ole ongelman tuo korkojen maksu. Siitähän säädettiin erillinen laki, jossa korko on lähes nolla. Tämäkin vain tuontiautojen tuojien kiusaksi. Ensin otetaan liikaa veroja, sitten vasta vuosien päästä palautetaan lähes nollakorolla.

Auton tuontivastaisuus on järjestelty vähän joka portaaseen. Valtiovalta on asian hyvin laaja-alaisesti organisoinut. Eli muureja pidätään pystyssä mahdollisimman pitkään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ferris kirjoitti:

Tulli on joutunut muuttamaan 1958-73 vuosina tehtyjen moottoripyörien veroprosenttia. Noina vuosina oli pyörillä selkeästi alhaisempi autovero kuin myöhemmin. Nykyisellä laskutavalla laskettuna se on vain 8%. Tästä huolimatta tulli on käyttänyt prosenttina uudempien "keskiarvoa" 23%. Nyt joutuvat korjaamaan kaikki 1999 jälkeen tehdyt veropäätökset ja maksamaan liikaa perityt verot takaisin korkoineen.

http://www.hdcf.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=5989

Tullihallituksen uusi ohje on päivätty jo marraskuun lopussa. Miksi asiasta ei ole vieläkään mitään tietoa tullin nettisivuilla? Tuojan kannalta selkeästi tärkeää tietoa piilotellaan kuukausia. Aivan käsittämätöntä toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu