"Saksa kohteli sotavankejaan paremmin kuin NL"

Western historians estimate 3.3 million dead out of 5.7 million total Soviet POW captured.[65][66] According to German figures 5,734,000 Soviet POWs were taken[67] Between 22 June 1941 and the end of the war, roughly 5.7 million members of the Red Army fell into German hands. In January 1945, 930,000 were still in German camps. A million at most had been released, most of whom were so-called ‘volunteers’ (Hilfswillige) for (often compulsory) auxiliary service in the Wehrmacht. Another 500,000, as estimated by the Army High Command, had either fled or been liberated. The remaining 3,300,000 (57.5 percent of the total) had perished
Edellä mainittu Wikipediasta, mitä arvioi Lev Lopukhovsky?

Krivosheev on jäänyt kiinni valehtelusta ja tilaston kummallisista ristiriitaisuuksista niin usein että mitään uskottavuutta tuon ukon julkaisemiin lukemiin ei ole. Tämä näkyy siinä että saman materiaalin perusteella voidaan väittää saksalaisia sotavankeja kuolleen joko 500 000 tai yli 2 miljoonaa. Niin sekava ja omituinen onko koko Krivosheevin tutkimus.

Se mistä voidaan olla varmoja on ettei taisteluissa ole voinut itärintamalla kuolla missään tapauksessa 3 miljoonaa saksalaista. Rydiger Overmansin tutkimuksesta tehty kriittinen materiaali on koonnut tiedot joiden perusteella Saksan asevoimien palveluksessa menehtyneitä on varmuudella ollut yli 4 miljoonaa muttei todennäköisesti lähellekään 5 miljoonaa. Uskottavin lukema on välillä 4.2 -4.5 miljoonaa. Viimeisen virallisen Saksan itärintamaraportin (joulukuu 1944) mukaan kaatuneita oli 40%-enemmän kuin kadonneita. (1.4 milj vs 1 milj). Jos 60% kadonneista oli kaatuneita niin kuolleiden määrä vuoden 1944 loppuun mennessä on ollut 2.25 miljoonaa (haavoihin menehtyneet ml).

Tuossa vaiheessa jo noin 13 miljoonaa neuvostosotilasta oli menehtynyt.

"mitä arvioi Lev Lopukhovsky?"

Tiivistettynä. Se mitä Krivosheevin sekasotkusta hän analysoi ei väite vain 16.2%:n kuolleisuudesta sotavankeudessa pitänyt hänen mukaan ollenkaan paikkaansa. Lopukhovsky arvioi vankeudessa menehtyneiden osuuden olleen 45.7%. Hän itse on vaatinut että tämä salailun kulttuuri sotauhreja ja heidän kohtaloitaan tutkittaessa olisi syytä lopettaa jotta päästäisiin tarkempiin tutkimuksiin.

"And how many of them eventually returned home? According to G.F. Krivosheev, 2,352,671 prisoners of war of the Wehrmacht were released and repatriated. But the missing 1923.6 thousand, it turns out, did not survive the captivity. Moreover, taking into account 57 thousand people who died on the way from wounds, illnesses and frostbite, it turns out that out of 4,333,300 captured in the USSR soldiers and officers of the Wehrmacht and SS troops died in the camps of the NKVD or on their way to them 1980,6 thousand. , that is, slightly less than half - 45.7%. Such a monstrously high level of mortality passes all reasonable limits and unwillingly recalls the purposeful policy of genocide to which Soviet prisoners of war were subjected in Nazi camps. Here, to what not only absurd, but, in fact, dangerous conclusions leads to confidence in the crafty arithmetic of GF. Krivosheeva!"

Uusin suomalais-venäläinen tutkimus suomalaisten sotavankien kuolleisuudesta on muuten päätynyt myös noin 45%: osuuteen. Matkalla vankileirille menehtyneiden osuus puuttuu neuvostoliittolaisesta tilastoinneista. Vuonna 1944 sotavangeiksi jääneistä suomalaisista huomattavasti pienempi osa kuin 45% menehtyi. Tämä siksi että heidän sotavankeusaikansa jäi lyhyemmäksi kuin saksalaisilla. Sen sijaan vuosina 1941-42 sotavangeiksi jääneistä runsaasti yli 60% on menehtynyt. Stalingradin saksalaisista sotavangeista vain 6% selvisi hengissä. Tätä on syytä pitää lähtökohtana vuosien 1941-43 selviytymisprosentille. Nyrkkisääntö voisi olla 1/10 selvisi.

Koska ilmeisesti 3.5-4 miljoonaa saksalaista sotilasta menehtyi itärintaman takia syystä tai toisesta on mitä ilmeisemmin siis puolet johtunut huonosta sotavankikohtelusta ja toinen puoli johtuu taisteluissa kaatumisista, haavoihin, sairauksiin menehtymisistä, onnettomuuksista jne. Siis taisteluissa varsinaisesti menehtyneiden osuus on jäänyt noin 2 miljoonaan. Sodan viimeisen vajaan 5 kuukauden aikana ei ole kuollut suinkaan taisteluissa idässä yli 820 000 saksalaista sotilasta. Paljon realistisempaa on lähteä siitä että joulukuuhun 1944 mennessä kaatuneiden 1.4 miljoonan lisäksi kaatui vielä n. 300 000 lisää ja haavoittuihinsa menehtyneitä oli kaikkiaan myös noin 300 000 koko sodan ajalta. Suomalaisista haavoittuneistakin noin 7-8% menehtyi, useimmat pian haavoituttuaan. Saksalaisilla ei idässä tammikuun alussa 1945 ollut enää edes 2 miljoonaa sotilasta enempää mitä kaatua, jäädä vangiksi tai haavoittua. Vetäytymistä länttä kohti ja länsivalloille antautumista varten viimeiset kuukauden sotaa idässä sodittiin. Sadat tuhannet sotilaat selvisivät juuri tällä tavoin.

Krivosheevin tutkimuksen koko agenda on pyrkiä esittämään lukemat joiden perusteella saksalaisten ja neuvostoliittolaisten tappiot taisteluissa olivat olleet lähes yhtä suuret. Siksi vankeudessa kuolleiden neuvostoliittolaisten määriä on paisuteltu ylemmäksi kun taas saksalaisten kuolleiden sotavankien määriä on painettu alaspäin. Kun tähän on koplattu Overmansin kyseenalainen saksalaistutkimus (5.3 miljoonaa kuollutta saksalaissotilasta) on soppa valmis ja tällä on sumutettu historioitsijoita ja suurta yleisöä.

Paljon realisempaa on tarkastella asiaa niin että saksalaisten menehtyneiden sotilaiden määrä oli noin 4.5 miljoonaa joista länsivaltoja vastaan menehtyi lopultakin vain noin 700 000 koska he kohtelivat sotavankeja selvästi inhimillisemmin vaikka silläkin suunnalla tapahtui varsinkin yksittäisiä summittaisia sotavankien ampumisia taisteluvyöhykkeillä. Ne määrät olivat kuitenkin vähäisiä. Länsivaltoja vastaan menehtyneissä on mukana myös pommitusten sotialasuhrit, laivastosodan uhrit sekä kymmeniä tuhansia Luftwaffen lentäjiä ja kenttähenkilöstöä.

Sitten on huomioitava se että reilusti yli 200 000 saksalaista kuoli sairauksiin, itsemurhiin, onnettomuuksiin jne

Itärintama muodosti näin ollen noin 3.5-3.7 miljoonan osuuden. Mutta tämä ei nyt tarkoita sitä että Saksan taistelutappioista 80-85% olisi tullut itärintamalla kuten myytintoistajat jatkuvasti jankuttavat. Uskottavampi on jakauma 1:2 tai 3:7 vertailussa länsirintama vs. itärintama taistelutappioissa.

Yli 3.5 miljoonan saksalaisotilaan kuolema itärintamalla oli melkein yhtä suurelta osin selitettävissä juuri huonolla sotavankikohtelulla kuin taistelutappiolla. Ja koska asia oli näin taistelivat myös saksalaiset myös hanakammin itärintamalla loppuun saakka kuin länsivaltoja vastaan. Tässä suhteessa Stalinin sotapolitiikka myös lisäsi puna-armeijan omia tappioita. Toisaalta tämä itärintaman luonne myös lisäsi sekä saksalaisten että neuvostoliittolaisten sotilaiden keskuudessa pyrkimystä hankkia haavoittuminen "omista aseista". Tätä "äänestämistä" ja "arvotaan päivän haavoittunut" harrastettiin molemmissa armeijoissa. Mieluummin itsensä haavoittaminen kuin melkoisen varma hidas (tai nopea) kuolema ankealla vankileirillä.

Stalinin koko politiikka oli tuhon ja kärsimyksen sekä terrorin maksimoimista oman valta-asemansa pönkittämiseksi. Hitler sekopäänä oli taas oman sankarimystiikkansa sokaisema huumeiden sekakäyttäjä.

Neuvostoliiton koko sotahistoria on oikea valheiden, myyttien, legendojen ja puolitotuuksien kudelma josta pirukaan ei ota selvää. Sodan jälkeen Stalin määräsi viralliseksi totuudeksi 7 miljoonaa kuollutta sotilasta tai siviiliä. Sittemmin uhrimäärä nousi ensin 20 miljoonaan, sitten 25-28 miljoonaan. Vuoden 1946 väkiluvuksi oli arvioitu 159.5 miljoonaa kun Puolan, Baltian ja Bessarabian alueliitoksen ym muiden ansiosta nousi vuoden 1939 170 miljoonasta varmasti yli 190 miljoonan vuoden 1941-alussa. Normaalioloissa väkiluku olisi vuoteen 1946 mennessä kohonnut tuosta ainakin 205 miljoonan. Nyt tultiin alas noin 45 miljoonan, josta vähintäin 35 miljoonaa on tullut sodan takia.

Juuri rajamuutokset ja sen myötä väestömuutokset, vankileirien saaristot, "vlasovilaiset", sotatappiot, epämääräisyys ketkä miespuoliset olivat menehtyessään tosiasiassa asevoimien palveluksessa, saksalaisten vapauttamat vangit ym tekevät tappioiden selvittämiset hankalaksi.

Hitlerin siskonpoika, sisarella oli sama isä, mutta eri äiti, Leo Rudolf Raubal jäi vangiksi haavoittuneena Staalingradissa.
Hitlerin määräyksestä ehdotettiin vankienvaihtoa Stalinin poikaa Yakov Dshugasvilia vastaa, Stalin kieltäytyi Sekä Pauluksen, että Raubalin vaihdosta sanoen, että sota on sotaa.
Leo Raubal vapautui sotavankeudesta vuonna 1955.
Veljenpoika Alois Hitler nuoremman poika, Aloisilla myös oli eri äiti, kuin Adolfilla, Heinz Hitler jäi vangiksi, ja kidutettiin kuoliaaksi.
Toinen Alois nuoremman poika, siis Adolf Hitlerin veljenpoika, William Patrick Hitler liittyi Yhdysvaltain laivastoon 1944, ja sai Purppurasydän kunniamerkin haavoittumisen jälkeen.

Vladimir Putin tulee visusti pitämään huolen siitä ettei Neuvostoliiton sodassa kärsimää todellista mieshukkaa tulla ainakaan hänen aikanaan julkaisemaan. Se näet tulisi aiheuttamaan shokin venäläisten keskuudessa. Meni peräti 14 vuotta sodan jälkeen ennenkuin ensimmäinen virallinen väestölaskenta suoritettiin. Väestösiirtojen ja muun puliveivauksen kanssa voitiin tilastoja manipuloida. Ja sama peli on jatkunut siitä pitäen. Vuonna 1980 suomalainen Otavan Ensyklopedia julkaisi tiedot jonka mukaan Neuvostoliiton väestöä olisi kuollut sodassa 20 700 000 joista 13 700 000 olisi ollut sotilaita ja 7 000 000 siviilejä. Mutta kun todellisuus paljastui että kuolleiden määrä onkin ollut 27 000 000 astuivat manipulaattorit Krivosheevin johdolla käänsivät jakauman päälaelleen. Nyt sivillikuolemia olikin yhtäkkiä enemmän kuin siviilikuolemia ja sotilaskuolemat pudotettiin noin 5 miljoonalla.

Venäläinen on patologinen valehtelija.

Wikipedian luku 3,3 miljoonaa on valehtelua. Tuosta määrästä yli puolet ryhtyi saksalaisten auttajiksi ja melkoinen osa jopa taistelemaan Wehrmachtissa. Vapaampina aikoina eli vuonna 1997 Izvestija kertoi 1,78 miljoonan sotavangin kuolleen vankeudessa. Saksalainen revaritutkimus arvioi arkistojen perusteella 1,66 miljoonan neuvostosotilaan menehtyneen vankina.

Suuret vankikuolemat 1941 johtuivat nimenomaan siitä, että vatavat määrät vankeja saatiin kerralla ja kaukana kaikesta, vihollisne tuhoaman maan keskellä. Saksalaiset tekivät voitavansa, mutta suuri määrä vankeja kuoli. Hitler oli nimenomaan käskenyt pitää heidät kunnossa. Tässä epäonnistuttiin. Taudit niittivät jossain määrin sitten lisää. Esim. Auschwitzissä menehtyi 12 000 puna-armeijalaista, pääasiassa tauteihin.

Kaiken kaikkiaan saksalaisten käsissä kuoli suhteessa vähemmän vankeja kuin suomalaisten. Silti suomalaisten vankeina vangit kuolivat juuri samnoista syistä. Monethan olivat jo uupuneita ja nälissään harhailtuaan korvessa mottitaisteluiden jälkeen. Myös moteissa oli puutetta ja ne antautuivat joskus pitkän ajan päästä