ONKO laajaan kansainväliseen yhteistyöhön perustuva maailmankauppa nyt historiaa?
Kaupanteon esteitä raivaavia useiden maiden hyväksymiä kauppasopimuksia pidetään kansainvälisen kaupan pohjana. Maailmantalous kulki pitkään avautumisen tietä, mutta suunta on kääntynyt. Pohja murenee.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asettamat tullit ovat saaneet keskeiset kauppakumppanit, Kiinan ja EU:n, vastatoimiin ja vapaakaupan puoltajat varpailleen.
Trumpin toimet rikkovat Maailman kauppajärjestön WTO:n periaatteita ja horjuttavat monenkeskiseen eli usean valtion väliseen yhteistyöhön perustuvaa järjestelmää.
TILANNE on WTO:lle niin synkkä, että yhdysvaltalaisen ajatushautomon Council on Foreign Relationsin tutkija Edward Alden kiirehti maaliskuussa jo julistamaan järjestön kuolleeksi.
Maailmankaupan selkärankana pidetyn WTO:n rapautuminen alkoi kuitenkin jo kauan ennen Trumpia, sanoo apulaisprofessori Stephen Woolcock London School of Economicsista.
”Trump on ylimääräinen isku WTO:lle ja monenkeskiselle järjestelmälle mutta myös jatkumoa trendille. Yhdysvallat on siirtynyt koko 2000-luvun pois monenkeskisestä kauppapolitiikasta”, Woolcock sanoo.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Maailmankauppa on pettänyt lupauksensa, joten wto katsokoon peiliin.