Lieksan sota-aika 1939-45

mitähän-oli

Mitä täällä tapahtui tuona aikana vai tapahtuiko mitään kun väki oli evakossa? Oliko se kuuluisa Lilekan palo pommitusten syytä.

Kyselen kun kukaan ei enää tunnut tietävän mitään noista ajoista, mummot on jo kuolleet.

31

2401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sissiluutnantti

      Lieksan paloa juhlittiin 9.5 2018, jolloin palon syttymisestä oli kulunut 84 vuotta. Palo sai alkunsa pärekatolle lentäneestä kipinästä tuolloin toukokuussa vuonna 1934. Sodalla ei ole palon kanssa mitään tekemistä. Näin kirjoitti Lieksan Lehden erikoisnumero 10.5.1934.

      Puukerrostaloja Lieksaan ei saa rakentaa ennen kuin Lieksan palon syttymissyy on saatu lopulleen selvitetyksi. Oletus siis on, että tulipalo on syttynyt työväentalon pärekatolle lentäneestä kipinästä. Tällä hetkellä Lieksan kaupungin palkkaamien konsulttien työn alla on kipinän alkuperä ja tutkimukset jatkuvat kiivaina entisen työväentalon liepeillä. Joitakin tunnettuja selvännäkijöitä on palkattu tutkimustyöhön kymmenen vuoden sopimuksella. Heitä onkin nähty juoksentelevan siellä täällä päreitä kainaloissaan. Kun syttymissyy saadaan selville, on konsulteilla vuorossa kaarisillan sulkemiseen johtaneiden syiden selvittelyn aloittaminen. Siihen menee konsulttien arvion mukaan viisi vuosikymmentä korkeintaan. Sen jälkeen ryhdytään jatkamaan siirtolapuutarhan suunnittelua.

      Sota-ajan pommitukset olivat rajuja Lieksassa. Rautatieaseman lähistöllä sijainnut ulkohuussi sai täysosuman. Ihmisiä ei onneksi ollut siellä silloin asioimassa. Asemanseutu sain muhevan lannoituksen tapahtuman johdosta. Toinen pommi osui aseman lähellä olleeseen postitaloon, jonka nurkka sortui. Venäläiset pommikoneet yrittivät osua pommeillaan rautatiehen, mutta osumatarkkuus oli hyvin huono. Ainoaksi täysosumakseen he saivat kirjata rautatieaseman ulkohuussin.

    • pärejuoksu

      Eikös niillä selvänäkijöillä ole jo luonnostaan päreitä kainalossa,niin halvemmalla pääsee,kun ei tarvitse tiettää pärekoneella.

      • Tällin.Aimo

        Ainakin Lieksan tekniikkaosaston henkilökunnalla on suuret niput päreitä kainalossa Lieksaan melkein toteutetuista kyhäyksistä päätellen. Moni kalliisti suunniteltu hanke on jäänyt aloittamista vaille valmiiksi. On ollut muovilaitosta, siirtolapuutarhaa, jne. Nyt ovat päreet käytössä Kevätniemen jalostamopöhinässä.


    • kylmätotuus

      Suuri osa lieksaloisista pakoili käpykaartilaisina ja heidän jälkeläisensä elävät peräkammareissa rasseina.

      • hörhöiset-tuoajamme

        Tulihan se sieltä jotta erivärisiä verrataan kunnon sotatouhuihimme suvakki hörhö-


    • possu-o-hyvää

      Possun läskillä suomi pysyy reiris ja niin nytkin possua vain joka paikkaan RÖH RÖH

      joo ja kyllä sitä joka suupalas onkin jossainmuoros tarjolla !

    • Veronmuksaja

      Wittu tässä sen huomaa mitä tänäpäivänä peruskoulussa opetetaan!
      Hei opet?

      • kaikissa-portaissa

        Kyllähän juoksijat soutelijat osaa porukkoja pehemmittää ja lopullista kietaisujaan varten, nuohan ovat verkostoituneet keskenään tätä hommaansa viemään eteenpäin..


    • Talvisodan aikana suurin osa väestä oli evakossa Lapinlahdella, ynnä muissa sen alueen kunnissa.
      Jonkin verran siviilejä oli jätetty sotilaallisten syiden vuoksi.
      Ruoka oli kortilla.
      Aluetta myös pommitettin.

      • siirtolaisuuttako

        Missä väki oli jatkosodan aikaan ? Oliko muuttajia vallatulle alueelle Porajärven suuntaan ?


      • siirtolaisuuttako kirjoitti:

        Missä väki oli jatkosodan aikaan ? Oliko muuttajia vallatulle alueelle Porajärven suuntaan ?

        Väki oli Lieksassa eikä muuttajia mennyt noille alueille.


    • netti-tietää-tuntee

      Lieksa sota-aikana

      tuolla pätkällä kun hahee, löytyy myös jotakin historiaa luettavaa netistäkin ja vastaavilla sanamuunelmilla -

    • haapamäenasema

      Haapamäki oli myös iso evakuointipaikka,jonne naiset ja lapset kuljetettiin junalla.

      • Vinkulavonkula

        Juu. Oottekos käyneet Haapammäen höyryveturipuistossa? Sääli jos sille ei ole löytynyt fyrkkaa sitten viime tapaamisen. Mutta onhan se kuitenkin elon kierto sellaista, ettei kaikea jaksa ihminen ylläpitää. Ei jumal auta kaikessa;)

        https://www.youtube.com/watch?v=Pdmd3cftRRg


    • itkupotkun.seuraaja

      Kyllä taaas poistettiin viesti aivan "jäykkäpoliittisin" perustein .
      Taatanan kommunisteille pitäs täälläkin joku stop saada aikaiseksi!

      • Vinkulavonkula

        Eikös Valco ollut aikoinaaan Imatralla joku kuvaputkitehdas Sorsastuksen aikaan;) !


    • satulasta.terkkui

      Ei kannata valkosoturia täällä ilmentää. Heti poistoon 🌝 ⚡ 🐗 Vaikka pumpaten. 🎺 Trööt vaikkapa näille viikoille;)

      • likolevi

        Hienoa hommaa, että jo ratsatellen älykännykkää osataan käyttää. Mihkähän immeinen oikkeen pystyykää kehitymmää?


      • realistiWolf.Wolf

    • siellä-sitä-on

      Pistaäkää hakusanoiksi "armeijain rajalinjaksi " tuonne etsi keskusteluista - ruutuun niin löytyy lisää asiaa aiheesta, toiselta palstalsta.

      • kokenut.tietäjä

        Kokeilin ja tulikin mielenkiintoista "tavaraa" ja ihan uuttakin tietoa.


    • Jatkosodassa Lieksan seutua pommitettiin paljon.
      Pääkohteet olivat Kaarisillat, asema, Kevätniemen saha ja kauppalan keskusta.
      Pommitukset tapahtui lähinnä öisin, mutta joskus päivisinkin.
      Saha oli toiminnassa koko ajan, mutta hälytysten aikana väki meni kesäisin läheiseen lepikkoon piiloon.
      Talvisin vain jonkin matkan päähän sahasta.
      Sahan johtaja Wolmar Vainio istui koko ajan toimistossaan.

    • höyrylläeteenpäin

      Höyryvetureista puheenollen Nurmeksen veturitalli heräsi vuosia sitten eloon,jossa on nykyisin höyryveturimatkoja järjestävä yrittäjä. Komeaan kuntoon entisöity höyryveturi vaunuineen tekee matkoja erisuuntiin kesän aikana. Vanhan ajan matkustaja-ja makuuvaunuja on ratapihalla runsaasti,mielenkiintoinen rautatiehistoriaa täynnä oleva paikka.

      • Toivoisin Lieksankin veturitallin heräävän henkiin. Se on eräs tärkeä paikka muistoissani 1940- - 50-lukujen vaihteesta. Veturitallin sisällä oli vesihana, josta lähialueen asukkaat hakivat juomaveden. Meidän perhe oli yksi niistä, kun asuimme tallista muutaman sadan metrin päässä kantatien kohdalla sijainneessa mökissä lähellä nykyistä ABC liikenneasemaa. Veturtalli ja sen ympäristö vetureineen ja kääntöpöytineen näyttivät ihmeelliseltä pienestä pojasta. Tienoolla oli touhuamassa paljon työtekijöitä, joista hyvin monet olivat lastaamassa koivuhalkoja veturien polttoaineiksi. Useita nanisiakin oli raskaassa lastaustyössä.


      • riiikoin
        wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Toivoisin Lieksankin veturitallin heräävän henkiin. Se on eräs tärkeä paikka muistoissani 1940- - 50-lukujen vaihteesta. Veturitallin sisällä oli vesihana, josta lähialueen asukkaat hakivat juomaveden. Meidän perhe oli yksi niistä, kun asuimme tallista muutaman sadan metrin päässä kantatien kohdalla sijainneessa mökissä lähellä nykyistä ABC liikenneasemaa. Veturtalli ja sen ympäristö vetureineen ja kääntöpöytineen näyttivät ihmeelliseltä pienestä pojasta. Tienoolla oli touhuamassa paljon työtekijöitä, joista hyvin monet olivat lastaamassa koivuhalkoja veturien polttoaineiksi. Useita nanisiakin oli raskaassa lastaustyössä.

        Voiko SUURI TIETÄÄJÄ kertoa mitä on nanisrt onko ne ufoja


      • Arvoitus.ratkesi
        riiikoin kirjoitti:

        Voiko SUURI TIETÄÄJÄ kertoa mitä on nanisrt onko ne ufoja

        Se on kolmas sukupuoli jota tavataan vain Lieksassa.


    • Anonyymi

      Sodan jälkeen tänne tullut etelästä partasaaneja

    • Anonyymi

      Olin koko sota ajan viekin korvessa panemassa desantteja paljaalla.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      584
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      218
      512
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe