Kun vihan aika alkaa niin jumalaton tiedä

Että sitä aikaa kutsutaan Herran päiväksi. Nimimerkkini jättää helvetin ikuisuuden huomioimatta.
Nimimerkkini viittaa maailman tilaan kuinka selviytyä ennen täyttä muutosta.

Tuho ydinpommein.


Se tulee aina ottaa huomioon. Einstein uskoi, uskoo ja tietää helvetin olevan todellisuudessa?
9147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jumala tietää mitä tulee tapahtumaan. Vuohet ovat kuka mitäkin kuulleet mutta jälkikäteen jälkikäsittelyssä huomaavat asioiden tapahtuneen kuten Raamattu ilmoitti.

Suurin osa Raamatun profetioista on toteutunut määrättyinä aikoina.Googin sota tulee psalmin 83 sodan jälkeen. Ennen Gogin sotaa on myös 7v. rauhansopimus , jonka n.3,5v. kohdalla alkaa Gogin sota.Psalmin 83 sota voi alkaa vaikka 2018 jKr.

Näin olen ymmärtänyt. Jälkeenelävät sanokoon amen?

Minäkin sitten enklantia: hey pagans everywhere! God runs "the show" not you

Äänestä
  • Palavapensas on puhunut ug

    Äänestä

Suurin vihan aika alkaa olla laantumassa ja Israelin kohtalokin on muuttunut , sitä ei ainoastaan vihata ja uhata, vaan sillä on vaikutusvaltaisia turvallisuuden takaajia.

Äänestä
  • Oikeasti kuitenkin on niin, että viha israelia kohtaan on vasta alkamassa ja kiihtyy sellaiseen vauhtiin, että jos noita vihan päiviä ei Jumala ei lyhennä, niin yksikään ihminen ei pelastu.

    Äänestä

  • EdesssäpäinVielä kirjoitti:

    Oikeasti kuitenkin on niin, että viha israelia kohtaan on vasta alkamassa ja kiihtyy sellaiseen vauhtiin, että jos noita vihan päiviä ei Jumala ei lyhennä, niin yksikään ihminen ei pelastu.

    Riippuu, mitä israelilla tarkoitetaan.

    Äänestä

Jeesuksessa on ainoastaan pelastus!

Kukaan muu ei voi pelastua ilman Jeesusta.

Jeesus on Tuomarina viimeisellä tuomiolla. Tämä tulee muistaa. Jeesus tuomitsee oikein. Sitä kuolinuutisia lukiessaan miettii että olikohan sekin kuollut pariskunta uskossa Jeesuksessa , jonka yli juoppojen juoppo ajoi kun lainsäätäjät ovat uhreja tuottavia, jotta tuomioita: rahapalkkioita, olisi usein tarjolla juristeille, tuomareille, jne.

Äänestä

Olette te kaikki ihan sekopäisiä. Kyllä pitää toivoa että teillä kenellekään ole yhtäkään lasta. Itse asiassa teille kaikille pitäisi julistaa lähestymiskielto kaikki lapsia kohtaan. Te olette vaaraksi heille.

Äänestä

Ydinasein käytävää sotaa ei koskaan tule, koska sellainen sota ei palvele rahan ja vallan eliittiä. Sinun tulisi tietää, millaiset ihmiset on johtamassa maailmaa. Eivät he halua itseään ja järjestelmiään tuhota. Oletko koskaan kuullut esim. sellaisesta aseesta kuin "EU"? Se on nykyaikaista sodankäyntiä, aseet poliittisia. Ja invaasion tuotot mittavat. Raamattu ei selitä kaikkea.

Äänestä

Niin, ja niitä jumalattomia on kaikki, jotka ei elä ja toimi kaikille hyväksi Raamatun UT opetutsten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalla,

Vain Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti, = Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä Rakakudessa ja huolenpitoyhteydessä, YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla elävät ja toimivat / vaikuttavat, ovat Jumalan lapsia, poikia ja tyttäriä, niitä Kristuksen Jeesuksen omia / jäseniään.

Mutta missähän ne muut ovat, kun ei NÄY eikä kuulu, Vaikka Raamattun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikeen maailmaan asti, kaikille luoduille!!

Jeesuksen nimessä... heitä etsivä / peräänkuulutteleva.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen pitäytyvästi elävä, puhuva ja toimiva, tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen Raamatun UT mukaiseen, kaikille hyväksi Kristillisyyteen, näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

"Löytäneekö" Etsivä...?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TheLuckyOnesRalreadyDead kirjoitti:

Että sitä aikaa kutsutaan Herran päiväksi. Nimimerkkini jättää helvetin ikuisuuden huomioimatta.
Nimimerkkini viittaa maailman tilaan kuinka selviytyä ennen täyttä muutosta.

Tuho ydinpommein.


Se tulee aina ottaa huomioon. Einstein uskoi, uskoo ja tietää helvetin olevan todellisuudessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu