Kävin eilen hillassa viime vuosien neljällä huippujängällä, joista kauimmaisilla väliä n. 80 km. 5-7 km suorämpimistä antoi marjoja 0,2 dl. Nestettä kului yli sata kertaa enemmän, syynä 29 C.
Harvassa ja kitukasvuisia olivat myös raakileet mustikat hyvillä kasvupaikoilla, eli katovuosi näyttäisi yhtä pahalta kuin hillan kohdalla.
Tänään YLE kertoi että luonnomarjojen sadosta tulee niukka kuivuuden vuoksi, mikä vahvisti tekemäni havinnon maanlaajuiseksi.
MUTTA, kun poimijat ovat velkaa marjafirmalle lentomatkan sekä muita kuluja, niin voivatko he lähteä kotiin, mikäli marjoja ei ole?
Aiemmin eivät firmat olle suostuneet maksamaan paluulentoja, jolloin poimijat jotka eivät ole tienanneet tarpeeksi, ovat olleet jumissa jop yli kuukauden, aina kauden loppuun asti. Ja sillloinki ´n muut suomalaiset kuin orjatyön pyörittäjät, ovat maksaneet lennot.
Poimijan velka marjafirmalle näyttäisi olevan firman keino saada orja shakkimattiin, missä tämä ei itse voi tehdä mitään pelastavaa liikkua, vaan on firmalle alistettu orja niin kauan kuin firma haluaa. Eli, kun puolukat on kerätty. Mikäli niitäkään ei tänä vuonna tule, on velkaorjuus ajanut poimijat vielä pahempaan velkaan, kuin jos he olisivat päässeet aiemmin kotiin.
Taas me muut voimme valmistautua orjien kotimatkojen maksuun, koska ne joille orjat ovat rahaa takoneet, eivät halua pienentää voittojaan. Onkin uskomatonta, että vaikka orjien pito on ollut kiellettyä yli sata vuotta, ovat kokoomuslaiset firmat saaneet harjoittaa orjien pitoa vuosikymmenestä toiseen, kokoomuslaisten päättäjien järjestämässä suojelussa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
"MUTTA, kun poimijat ovat velkaa marjafirmalle lentomatkan sekä muita kuluja, niin voivatko he lähteä kotiin, mikäli marjoja ei ole?
Aiemmin eivät firmat olle suostuneet maksamaan paluulentoja, jolloin poimijat jotka eivät ole tienanneet tarpeeksi, ovat olleet jumissa jop yli kuukauden, aina kauden loppuun asti. Ja sillloinki on muut suomalaiset kuin orjatyön pyörittäjät, ovat maksaneet lennot."
Takuupalkka 16 tunnin työpäivistä on jotain 2,5 euroa tunnilta ja sillä ei Thaimaan meno-paluumakauja makseta välittäjäpalkkion, asumisen, ruuan ja marjapaikkakuljetusten lisäksi. Veronmaksajathan ne tappiolle jäävät poimijat auttavat solidaarisesti kotimaahansa. No tänä vuonna sana lienee kiirinyt ja Thaipoimijoita on ollut jo hankalampi Suomeen tuottaa.
Aiemmista 200 litran päivämustikkasaaliista ei ole IS ym. valtamediakaan tänä vuonna uutisoinut, joilla patistetaan työttömiä marjametsään ja aikaansaadaan vastakkainasettelua marjametsästä kieltäytyviä työttömiä vastaan. 2,5 euroa tunnissa lienee jo ihmisriistopalkkaa.
Miten joku kaupunkilaistyötön voisi tienata marjastuksella, kun vuosikymmeniä kesäisin useita kuukausia poimineet, hyvin maastot tuntevat ammattipoimijatkaan eivät saa edes bensakuluja katettua.
Eikös nuo vinosilmät ole tulleet vapaaehtoisesti? Eikä jokamiehen oikeus voi olla, että maapallon toiselta puolelta tuodaan orjia joilla firmat tekee bisnestä.
Jokamiehen oikeudet eivät koske edes Suomalaisia marjaparooneja !
Jokamiehen oikeuden Suomen köyhälistölle antoivat aikoinaan kartanonherrat, köyhät saivat marjastaa ja ottaa polttopuuta herrojen metsistä!
Silloin ei ollut tietoakaan marjaparooneista eikä thaikku marjastajista, joten jokamiehen oikeus ei heitä koske !
Late Lapista. SSSS Ry!
Jos ei olisi jokamiehen oikeutta,marjat ja sienet jäisi metsään ja valtio tarvitsee myös niistä bkt:ta ja vaikka yrityksien tulosta nostavan vaikutuksen yksityisten ohella. Jos marjoista ja sienistä pitäisi maksaa poimijoiden,ne jäisi metsään,ei metsän omistajat niitä jaksaisi itse kerätä,sen verran hidasta ja huonosti tuottavaa puuhaa se on,päinvastoin kuin muu metsätalous.
Koskas olet nähnyt marjakeisarin marjametsässä?
Jokamiehen oikeus koskee Suomen kantaväestöäkin hieman rajoitetusti!
Tiedätkö jonkun toisen maan jossa olisi noin hulluja oikeuksia ulkomaalaisille ?
Esimerkiksi saksalaiset ovat käyttäneet härskisti tuota Suomen jokamiehen oikeutta, aikoinaan veivät maidot ja voit maitolaitureilta, potut maasta, marjat ja puutarhakalusteet pihoilta, olipa emäntäni yllättänyt sakemannit lappamasta koivuhalkojakin pinosta autoonsa ! 70 luvulla kaksi sakemannia rakensivat itselleen huviloita Lappiin valtion mailta ja valtion mtsästä kaatamista puista !
Käry kävi ja sillanpolttaja insinöörit joutuivat purkamaan rakennelmansa !
Late Lapista. SSSS Ry!
toimittajille valehdeltiin silmät ja suut täyteen siitä, paljonko thaikut poimii. Kun ei ole kokemusta näillä toimittajilta oman elinpiirinsä ulkopuoltam niin ei ymmärrä miten se propaganda toimii. Samaa paskaahan nämä vuokrafirmat valehtelee, ja saa politiikot jopa vasemmistoa myöten vaatimaan että eu-alueen ulkopuolelta pitäisi saada suomeen vapaasti työvoimaa. Pelkkää kusetusta, jonka maksajaksi joutuu suomalainen veronmaksaja, aivan kuten thaikkujen casessa. Ihmettelen, että tämä Lii Andersson oli mukana tässä oikeudenkäynnin käynnistämisessä, mutta silti tämä kaksinaamainen ämmä ei ota kantaa anna kontulan vaatimukseen ulkopuolisen työvoiman vapauttamisesta.
Eilen oli dokumentti vuokratyöfirmoista, joiden toiminta on likellä thaipoimijoiden kohtelua. Esim. puolalaiset rakensivat pohjolassa julkisin varoin rahoitettuja kohteita 3,5 € tuntipalkalla. Elinolosuhteet karmeat ja tapaturmia moninkertaisesti normaaliin verrattuna. Terveydenhuoltoa ei ollut. Loukkaantuneet vietiin Puolaan, missä he itse vastasivat hoidosta ja kustannuksista. Kun terveys ja työkyky menivät, ei korvauksia mistään. Vuokrafirma laskutti heistä 53 €/tunti. Töiden tilaajat tiesivät, ja tietävät, miten riisto toimii. Firmoja on hankala valvoa, eikä toimintaan haluta puuttua. Yritykset jotka toimivat omalla työvoimalla, ovat tiukan valvonnan alla, koska se on niin paljon helpompaa.
Keskustelin 2000-luvun alussa Lapissa kohtaamani tahaipoimijan kanssa noin tunnin. Yliopistossa opiskeleva nuorukainen kertoi englanniksi isänsä loukanneen viikkoa aiemmin jalkansa, ja poimineen marjoja joka päivä aamusta iltaan, toista jalkaa perässä raahaten. Oli niin ylpeä mies, ettei suostunut muu porukan maksavan ruokakulujaan, vaikka he halusivat. Oli päättänyt tienata ruokansa itse, jos vain pysyy tajuissaan.
Olisi mukava tietää miten lappilaisia multimiljonäärejä lisää rikastuttamaan tulleelle miehelle kävi? Rampautuiko loppuiäksi? miten pääsi kotiinsa? ...Ja, kävikö nuori mies yliopiston loppuun? Kirjoitti osoitteensa pienelle lapulle ja pyysi ehdottomasti käymään kylässä, jos koskaan käyn Thaimaassa. Kohtelias kuin mikä.