Benton Bradbury kirjassaan "The Myth of German Villainy" (Saksalaisen konnuuden myytti) osoittaa tutkimusmateriaalein että Saksa vuodesta 1918 lähtien todellisuudessa esti Euroopan joutumisen bolsheviikkien vallankumouksen uhriksi. Bradburyn mukaan ongelmaksi muodostui se ettei Britannia ja USA kyenneet näkemään asian tätä puolta ajoissa.
Bradburyn näkemykselle voi löytyä toinenkin selitys: Britannia ja USA halusivat ensin syrjäyttää Saksan ja ottaa tämän kommunismin vastaisen tehtävän itselleen "maailman pelastajana demokratialle". Samalla on myös tuotava selväksi se että tämä USA:n ja Britannian omituinen väliaikainen liittoutuminen Stalinin kanssa edesauttoi kommunismin leviämistä itäiseen Eurooppaan ja että Natsi-Saksan politiikka suurelta osin sitä edesauttoi.
Bradburyn näkemykselle voi löytyä toinenkin selitys: Britannia ja USA halusivat ensin syrjäyttää Saksan ja ottaa tämän kommunismin vastaisen tehtävän itselleen "maailman pelastajana demokratialle". Samalla on myös tuotava selväksi se että tämä USA:n ja Britannian omituinen väliaikainen liittoutuminen Stalinin kanssa edesauttoi kommunismin leviämistä itäiseen Eurooppaan ja että Natsi-Saksan politiikka suurelta osin sitä edesauttoi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kirjoittajan nimi on Benton Bradberry... ei Bradbury.
On muuten merkillepantavaa että sekä Jakobiineista että bolsheviikeistä huomattava osa, varsinkin ylätasolla oli juutalaisia. Ja myös se että juutalaisia pidettiin 1800- ja 1900-luvun alussa ongelmien aikaansaajina on kiinnostava ilmiö. Juutalaispogromit eivät syntyneet suinkaan tyhjästä tsaarin Venäjällä vaan itseasiassa missä ikinä juutalaiset operoivat ristiriita valtaväestön ja tätä hyväksikäyttävän juutalaisen yritteliään eliitin välillä oli olemassa. Juutalaiset eivät sillä itäeurooppalaisella vyöhykkeellä missä asuivat integroituneet todellisuudessa valtaväestöön millään tavoin.
Popedonostsev kirjoitti avoimesti antisemitistiselle Dostojevskille siitä kuinka juutalaiset olivat vallankumouksen ydintä:
"Mitä kirjoitat juutalaisista pitää paikkaansa. He kahmivat itselleen kaiken, he eivät huomioi muita, mutta vuosisadan henki tukee heitä. He ovat vallankumouksellisen sosialistisen kumouksen juuri ja kuninkaanmurhaajia. He omistavat aikakausilehdet, he omistavat finanssimarkkinat, ihmiset ajautuvat heidän velkavangeiksi. He hallitsevat nykyisiä perustieteitä ja ajavat sen pois kristilliseltä perustalta."
Tsaari Aleksanteri III pyrki suojelemaan juutalaisia pogromeilta ja tutkitutti mikä sai valtaväestön hyökkäämään juutalaisia vastaan 1800-luvun lopulla. Tulokset osoittavat vääjäämättömästi että talonpoikien kiskonta ja velkaorjuutus näytteli keskeistä osaa. Juutalainen media vaikeni näistä tosiasioista ja selitti asiat vain irrationaalisena vihanpurkauksina. Länsimaissa toiminut juutalainen media myös paisutteli pogromien rajuutta ja laajuutta tarkoituksellisesti.
Amerikkaan tsaarin Venäjältä muuttaneet juutalaiset kuten upporikas Jacob Schiff vihasivat tsaarin Venäjää ja tekivät kaikkensa sen syrjäyttämiseksi. Schiff ja hänen pankkinsa rahoittivat Japani sen sodassa Venäjää vastaan. Kuhn, Loeb & Co (Schiffin pankki) rahoitti myös Venäjän vallankumouksellisia vuonna 1917 ja teki kaikkensa pitääkseen Venäjän valtion poissa USA:n finanssimarkkinoilta.
Niin, talonpoikien korviaan myöten velkaantuminen tapahtui myös 1700-luvun Suomessa, vaikka täällä ei Ruotsin vallan aikaan asunut juutalaisia, sillä se oli kiellettyä. Porvaristo lihoi velkorjiensa avulla.
Suomessa tilanne muuttui metsäteollisuuden nousun myötä. Yhtiöt kilpailivat ihan oikeasti ja talonpojat alkoivat rikastua. Metsää omistaneet pääsivät helposti irti isiensä veloista, mutta tämä ei toki kauppiaita haitannut, sikkö rikkaat talonpojat ostivat vielä enemmän tavaraa.
Pienemmät eläjät, maattomat ja työväestö, ajautuivat edelleen velkakurimukseen ja luultavasti juuri sen takia osuuskaupoista tuli niin suosittuja. On aina mukavampaa olla velkaa itselleen kuin jollekin toiselle.
Juutalaisilla oli puolellaan monia kulttuurisia etuja, jotka mahdollistivat heidän nousemisensa maailman rahaeliittiin. Niiden tuottama hyöty on edelleen yllättävän merkityksellinen.
Brittiläinen The Timesin pitkäaikainen toimittaja Robert Wilton kirjoitti vuonna 1920 että Venäjän bolsheviikkihallinto oli täysin juutalaisten käsissä. Wilton oli toiminut toimittajana Venäjällä jo vuodesta 1902.
Wilton sai käsiinsä bolsheviikkien oman lehdistön listan "556 merkittävästä henkilöstä" hallinnon sisällä ja julkaisi tiedot vuonna 1920 ilmestyneessä kirjassaan "The Last Days of Romanovs". Lista koostuu:
- 17 venäläisestä
- 2 ukrainalaisesta
- 11 armenialaisesta
- 35 liettualaisesta
- 15 saksalaisesta
- 1 unkarilaisesta
- 10 georgialaisesta (joista yksi Stalin)
- 3 suomalaisesta
- 1 tsekistä
- karaimilaisesta (juutalainen lahko)
------------------------------------
- ja 457 juutalaisesta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mainittakoot vielä että 62 keskuskomitean vuoden 1920 henkilöstä juutalaisia oli 46 ja lisäksi kahden tapauksessa kyseessä on mitä ilmeisemmin myös juutalainen tausta. Kommunistisen puolueen keskuskomitean 12 jäsenestä 9 oli juutalaisia jos Leninin puolijuutaisuus jätetään pois laskuista.
Stalinhan ratkaisi bolsevistisen puolueen "juutalaiskysymyksen" omalla tunnetulla tavallaan.
Churchillin serkku Claire Sheridan kirjoitti 1920-luvun alussa: "Kommunistit ovat juutalaisia ja hallitsevat nyky-Venäjää ja ovat ajaneet venäläiset pois hallinnosta."
Britannian serkukset ovat kautta aikain höpötelleet paskaa Venäjän asioista niistä mitään tietämättäkään. Se on lahja joka periytyy vain suvusta naimalla. -Eiks je?
Jewish Chronicle kirjoitti 6.päivä tammikuuta 1933: "Joka kolmannesta Venäjän juutalaisesta on tullut [järjestelmän] virkamies."
Juutalaisten osuus oli bolsheviikkihallinnossa korkea kunnes Stalin aloitti puhdistukset. Se tekikö Stalin tämän rakentaakseen paremmat suhteet Hitlerin Saksaan on kiinnostava kysymys mutta juutalaisten vaikutusvalta alkoi selvästi laskea jo 1930-luvun puolivälissä. Puhdistuksen myötä Stalin alkoi nostaa nuoren polven ei-juutalaista porukkaa puolueen huipulle.
USA alkoi Trumanin kaudella myös tekemään tiliä sodanaikaiselle liian läheiselle kanssakäymiselle ja pian myös lännessä Neuvostoliiton kanssa veljeilleet, monet heistä juutalaisia, saivat maksaa siitä että tuuli oli kääntynyt.
Bradberryn eräät väitteet varsinkin Hollycaustin ja Saksan kärsimysten aiheuttajista ovat kyseenalaisia. On turha yrittää pestä natseja puhtaaksi heidän omista rikoksistaan ja juutalaisuuden ja bolshevismin liiasta kytkemisestä toisiinsa. Saksa oli enemmän syyllinen II maailmansotaan kuin I maailmansotaan. Ensimmäiseen maailmansotaan ei lopulta oikein todellista yhtä tai kahta syntipukkia edes löydy. Sitä ei suurvalloista halunnut kukaan. On syytä tutkia sen sodan syttymistä esim. aloittamalla matka Serbian historiaan 1800-luvulta aina kesään 1914.
Toki Serbien historian ymmärtäminen on merkitysellistä ensimmäiseen maailmansotaan johtaneen kehityskulun käsittämiseksi. Mutta silti on kiistaton tosiasia, että ensin hyökkäsi Itävalta Serbian rajan yli ja seuraavaksi Saksa puolueettoman Belgian rajan yli. Ja juuri tästä syystä Versaillesin rauha oli niin kova kuin se oli: se oli oikeudenmukainen rangaistus kansainvälisten pelisääntöjen rikkojalle ja hyvitysvaatimus kaikesta sodasta seuranneesta tuhosta.
Lienee kylmän sodan ansiota, että käsitys on muuttunut ja ensimmäinen maailmansota kuvataan oppikirjoissakin usein lähinnä vain poliittiseksi työtapaturmaksi. Sota oli aluksi nimittäin erittäin suosittu Saksassa, jopa sosiaalidemokraatit tukivat sitä lukuunottamatta aivan vasenta siipeä, sitä sittemmin vallankumouksellista. Vallankumoukselliset tapettiin ja loput pakenivat itään luoden uransa sitten DDR:ssä. Sen sijaan enemmistöä edustaneet maltilliset sosiaalidemokraatit palasivat politiikkaan Hitlerin mentyä ja pian kävi selväksi, että myös Saksassa maltilliset sosialistit ovat se varmin tuki ja turva kommunismia vastaan.
Länsiliittouma oli ottanut sotien välisen ajan kehityskulusta opikseen. sillä toisen maailmansodan jälkeen lähes kaikki tehtiin toisin: Saksa miehitettiin, militarismi ja kiihkokansallismielisyys juurittiin kansasta, jopa opetusmateriaalit syynättiin läpi. Koko kansaa varottiin tällä kertaa syyllistämästä, sen sijaan tuomiolle joutuivat johtajat ja heidän poliittiset avustajansa.. Tästä syystä ei nykyisellään juurikaan tuoda esille sitä, että monellakin tapaa Hitler oli vain pidemmän ajan poliittisen kehityksen tulos, osa eräänlaista saksalaista jatkumoa, joka hänen muodossaan vain meni muutaman askeleen pidemmälle sitä samaa tietä, jota jo muut olivat aiemmin kulkeneet. Taloudellisesta puolesta pidettiin huolta: Saksalle määrättiin kohtuulliset sotakorvaukset ja niille riittävä maksuaika, samalla kun Marshall-avulla tuettiin voimakkaasti jälleenrakentamista. Myös kollektiivinen turvallisuus rakennettiin uudelleen saatujen kokemusten pohjlta: YK:ssa ei ole ollut niitä heikkouksia, joita Kansainliitossa oli, ja NATO ei ole ollut aggressoreiden yllätettävissä, kuten sotien välisen ajan löyhät ja sekavat sotilaalliset ja poliittiset sopimusliittolaiset olivat. Bretton Woodseineen siis maailmanjärjestys nro 2, kriittinen päivitys.
Nyt kai elänemme sitten versiota nro 3, joka kylläkin on aika pitkälti edellisensä kaltainen. Eipä sellaista tarvisekaan korjata, mikä ei ole rikki. Paitsi EU, joka kaipaisi uutta suuntaa.
Hitlerin takia Suomi menetti Karjalan ja Saksa mm Itä-Preussin. Mitä tuota selittelemään.
Neuvostoliiton hajottua juutalaisia oligarkkeja alkoi ilmaantua nopeasti mutta Putin on eliminoinut juutalaiset vallan ytimestä kuten Stalinkin.
Osin tästä kuviosta lienee kyse myös Ukrainassa.
Siitä, miten kovilla panoksilla ihmisten sieluista taas tälläkin kertaa pelataa, kertoo matkustajakoneen alasampuminen. Huolimatta siitä, että alueella on ammuttu alas sotilaskoneita, Ukraina ei ole rajoittanut siviililiikennettä. Alasampumisesta revittiin suuret otsikot ja näillä palstoilla asiaa on revitelty vieläkin. Toki se sai Venäjän kiemurtelemaan: kuinka separatisteilla muka voi olla sellaisia aseita.
Alue on taloudellisesti tärkeä. Puolin ja toisin keinoja ei kaihdeta sen hallinnasta kamppailtaessa. Outoa on vain se, miksi kansainväliset lentojärjestöt tai YK eivät puuttuneet jo ennen alasampumisen tapahtumista asiaan.