ENSIMMÄINEN varteenotettava brittilehti on aloittanut kampanjan uuden EU-kansanäänestyksen järjestämiseksi.
The Independent -verkkolehti kirjoitti keskiviikkona pääkirjoituksessaan, että Britannia tarvitsee uuden kansanäänestyksen kolmesta syystä.
Ensinnäkin Britannian ja etenkin brittiparlamentin poliittinen kaaos ei kykene tarjoamaan ratkaisua niin monimutkaiseen kysymykseen kuin EU-ero. Siksi kansan pitää saada päättää, haluaako se saattaa brexitin loppuun vai ei.
Kolmas syy on se, että yleinen tietämys EU-jäsenyyden ja mahdollisen EU-eron merkityksestä ja seuraamuksista on nyt paljon suurempi kuin runsas kaksi vuotta sitten. Sekä brexitiä ajava että sitä vastustava leiri kävivät kampanjoitaan puutteellisen ja usein jopa harhaanjohtavan tiedoin.
THE INDEPENDENT tarjoili Final Say -kampanjansa (Viimeinen sana) näkyvästi usean pääkirjoitusta tukevan artikkelin ja mielipidekirjoituksen kera.
Pääkuvana on karikatyyri, jossa brexitiä kannattavat pääministeri Theresa May, oppositiojohtaja Jeremy Corbyn, ympäristöministeri Michael Gove, entinen ulkoministeri Boris Johnson sekä konservatiivien kovimman brexit-siiven edusmies kansanedustaja Jacob Rees-Mogg ovat valumassa kaltevalta pohjalta mustaan aukkoon. Sen voi tulkita myös laatikoksi, jonne äänestäjät panevat äänestyslappunsa.
Lehden kannanotto on uusi päänavaus Britanniassa vellovassa brexit-keskustelussa. Yksikään merkittävä lehti ei ole aiemmin ottanut yhtä vahvasti kantaa uuden kansanäänestyksen puolesta.
Brexitin uusinta tulossa?
30
356
Vastaukset
- Eu.on.paska
Lässynlässynlässyn kansa äänesti jo eron puolesta ja sillä selvä,ihme vinkumista taas.Ainoa joka tässä tahallaan pitkittää ja tekee eron vaikeaksi on EU.Se haluaa nyt näyttää muille maille jotka edes harkitsevat eroa että Eurostoliitosta ei erota 😈
- Taas-naurattaa
Kysehän on brittilehden aloitteesta, ei EU:n.
EU tzietenkin pitää huolen nykyisten jäsenmaiden eduista. On selvää, ettei niitä eronneelle myönnetä. Turha on ruinatakaan.
Tietnkin kohtuullinen sopimus on molempien osapuolien etu. Mayn esityksen pohjalta sitä ei synny.
Eroa haikaileville tosiaan syntyy käsitys, mitä exit merkitsee käytännössä. Eipä ole halukkaita ilmoittautunut. - Eu.on.paska
Taas-naurattaa kirjoitti:
Kysehän on brittilehden aloitteesta, ei EU:n.
EU tzietenkin pitää huolen nykyisten jäsenmaiden eduista. On selvää, ettei niitä eronneelle myönnetä. Turha on ruinatakaan.
Tietnkin kohtuullinen sopimus on molempien osapuolien etu. Mayn esityksen pohjalta sitä ei synny.
Eroa haikaileville tosiaan syntyy käsitys, mitä exit merkitsee käytännössä. Eipä ole halukkaita ilmoittautunut.Aivan,mutta Eu tahallaan pitkittää ja vaikeuttaa sitä
- Taas-naurattaa
Siis EU järjestää brittilehden aloitteen?
Brexitiä pitkittää brittihallinnon kyvyttömyys hoitaa asia eteenpäin. Halutaanpitää toinen jalka EU:ssa ja jopa säilyttää veto-oikeus päätöksiin.
Tuollaista päättömyyttä kannattavat vain EU-vihaajat. Jäsenmaat ovat hylänneet esityksen yksimielisesti.
- kerranjopäätetty
Tyypillistä EU politiikkaa eli äänestetään niin kauan että saadaan haluttu tulos !
Eikö Suomessakin voida kysyä uudelleen mielipidettä EU:sta äänestyksen muodossa ?- Taas-naurattaa
Äänestystä ehdottavat britit, ei EU. Tyypillistä EU-vihaajien valehtelua.
kerranjopäätetty
26.7.2018 17:31
UUSI
Tyypillistä EU politiikkaa eli äänestetään niin kauan että saadaan haluttu tulos !
Eikö Suomessakin voida kysyä uudelleen mielipidettä EU:sta äänestyksen muodossa ?
____________________________________________________________________________________________________________________________________
Sano yksikin hyvä syy miksi sellaista edes pitää kysyä.
Eikö vastaus ole päivän selvä ja Hyvästi persut hyvästi väyryset seuraavissa
vaaleissa hyvästi good bye ! Hyvästi rasvapää ministerin paikalta hyvästi....
Pressan vaalit hei 90 % ... vaikka vedät oikean ja väärän kalluppis niin hyvästi
persu !
- brexit.yes.win
ihme kitisijöitä nämä eu.nukit. brexit äänestys on jo käyty ja britit halusivat erota eu:sta.
- EiHelvetti
Toi on yksi tyerimmistä argumenteista ikinä: se, että on tehty virhe, ei saa olla syy sille, että virhe jätetään korjaamatta. Jos teet esimerkiksi matematiikan kokeessa laskuvirheen - toistatko saman laskuvirheen aina? Et tietenkään. Britit eivät oikein tienneet mistä äänestivät kaksi vuotta sitten. Leave.EU-kampanja levitti jatkuvasti valheita, kuten että Turkki liittyy EU:hun 2020, jolloin miljoonat turkkilaiset ryntäävät töihin Britanniaan. Aikaisintaan Turkki on jäsen 2050, jos silloinkan. Toinen räikeä valhe oli, että EU-maksut siirretään sosiaali- ja terveystoimelle sellaisinaan. Sillä väitteellä ei ollut mitään faktuaalisia perusteita; päinvastoin, ero tulee maksamaan NHS:lle ihan helvetisti.
Tällaiset valheet riittivät vakuuttamaan monet epävarmat äänestämään eron puolesta. Britannian ex-pääministeri John Major sanoi, että Brexit hyödyttää vain rikkaimpia brittejä, kun köyhimmät kärsivät eniten.
Britit ymmärtävät nyt brexitin vaikutukset paremmin kuin ennen brexit-äänestystä. Sen vuoksi on ihan sopivaa, että he saavat äänestää hyväksyvätkö he ne ehdot, joilla brexit ollaan toteuttamassa. - öööhörrrrps
EiHelvetti kirjoitti:
Toi on yksi tyerimmistä argumenteista ikinä: se, että on tehty virhe, ei saa olla syy sille, että virhe jätetään korjaamatta. Jos teet esimerkiksi matematiikan kokeessa laskuvirheen - toistatko saman laskuvirheen aina? Et tietenkään. Britit eivät oikein tienneet mistä äänestivät kaksi vuotta sitten. Leave.EU-kampanja levitti jatkuvasti valheita, kuten että Turkki liittyy EU:hun 2020, jolloin miljoonat turkkilaiset ryntäävät töihin Britanniaan. Aikaisintaan Turkki on jäsen 2050, jos silloinkan. Toinen räikeä valhe oli, että EU-maksut siirretään sosiaali- ja terveystoimelle sellaisinaan. Sillä väitteellä ei ollut mitään faktuaalisia perusteita; päinvastoin, ero tulee maksamaan NHS:lle ihan helvetisti.
Tällaiset valheet riittivät vakuuttamaan monet epävarmat äänestämään eron puolesta. Britannian ex-pääministeri John Major sanoi, että Brexit hyödyttää vain rikkaimpia brittejä, kun köyhimmät kärsivät eniten.
Britit ymmärtävät nyt brexitin vaikutukset paremmin kuin ennen brexit-äänestystä. Sen vuoksi on ihan sopivaa, että he saavat äänestää hyväksyvätkö he ne ehdot, joilla brexit ollaan toteuttamassa.Brexit ei ole virhe. Se on täysin harkittu asia ja perustuu laajasti EU:n luonteeseen ja jäsenmaiden tulevaisuusskenaarioihin. Tietysti britit ymmärtää nyt brexitin vaikutukset paremmin, kun kaikkia uhkailuja, sanktioita yms., jotka on kiinteä osa EU:ta, julistetaan hätäpäissään joka EU-tuutissa. Se onkin yksi millä eliitti yrittää vaikuttaa. Eli pelko. Jos puhtaasti aletaan käyttämään matematiikkaa EU:n järkevyyden mittaamiseksi, niin siitä tulee karmea negatiivinen vastaus. Kuten nähdään Suomessakin... suurtyöttömyys, omien markkinoiden kuivuminen, omaisuuden yksityistäminen ja myynti ulkomaiseen omistukseen, sote, kiky, hallintarekisteri jne. EU on pelkkä utopia, johon on houkuteltu jalokivin ja kullatuin tein. Teille euroräyhiksille brexit näyttää olevan melkonen piikki perseessä, kun pitää kiukutella jatkuvasti.
- EiHelvetti
"Brexit ei ole virhe. Se on täysin harkittu asia ja perustuu laajasti EU:n luonteeseen ja jäsenmaiden tulevaisuusskenaarioihin."
>>> Hienosti muotoiltu, mutta sisällöltään monitulkintainen lause. Yhä useampi britti pitää eroa virheenä. Se johtuu tiedon lisääntymisestä. Eron seurauksia ei ymmärretty äänestettäessä. Mitä tulee jäsenmaiden tulevaisuusskenaarioihin - niitä on varmastikin 28. Erilaisista yleislinjoista sovitaan Euroopan neuvostossa.
"Tietysti britit ymmärtää nyt brexitin vaikutukset paremmin, kun kaikkia uhkailuja, sanktioita yms., jotka on kiinteä osa EU:ta, julistetaan hätäpäissään joka EU-tuutissa. Se onkin yksi millä eliitti yrittää vaikuttaa. Eli pelko."
>>> Uhkailuja, sanktioita? Tosiasia on se, että brittiläiset yritykset siirtyvät omien talousnäkymiensä vuoksi mantereelle. Sille on logistiset ja taloudelliset syyt. Yritykset päättävät asiasta itse ilman EU:ta. Tämä tarkoittaa työpaikkojen ja bruttokansantuotteen laskua. Tullimuodollisuudet ja tariffit nostavat tuonnin hintoja, tästä syystä mm. elintarvikkeiden hinnat nousevat. Ne eivät ole uhkailuja, ne ovat faktoja.
>>> Mitä sanktioita? Täsmennä. Kun ero astuu voimaan, britannia on ulkona EU:n yhteisistä toimielimistä niin kuin se haluaa.
"Jos puhtaasti aletaan käyttämään matematiikkaa EU:n järkevyyden mittaamiseksi, niin siitä tulee karmea negatiivinen vastaus."
>>> Teepä se. Odotan mielenkiinnolla. Euroopan unioniin liittyessään Suomi oli juuri toipunut 90-luvun lamasta. Liittymisen jälkeen vuodesta 1995 talous, investoinnit, luottamus talouteen sekä työllisyystilanne kehittyivät suotuisasti vuoteen 2008 asti, jolloin USAn holtittomasta lainanannosta ja moninkertaisiin lainavipuihin perustuvasta sijoittamisesta 2007 alkanut kansainvälinen finanssikriisi iski myös Suomeen. Finanssikriisi laukaisi eurokriisin. Talouden alamäkeen vaikuttivat lisäksi Nokian ongelmat, jotka kaatoivat satoja alihankkijafirmoja ja pudottivat Suomen bruttokansantuotetta. Myös paperin kysyntä maailmanmarkkinoilla romahti internetin ja älypuhelinten jälkeen, kun lehtipaperin kysyntä romahti. Se johti paperitehtaiden alasajoon ja työttömyyteen.
Finanssikriisistä ja sitä seuranneesta eurokriisistä ollaan vasta nyt toipumassa. Suomen talouskasvu on lähes 3 % luokkaa. Koko euroalueen ja EU:n kasvuvauhti on hyvä. Työllisyys lisääntyy Suomessa vauhdilla ja työntekijöistä on jo esimerkiksi Länsi-Suomessa ja Lapissa pulaa.
On totta, että 90-luvun lama, finanssikriisi ja eurokriisi kroonistivat työttömyyttä, mutta toisaalta nyt työttömiä työnhakijoita on alle 7 %. Voisi olla huonomminkin.
EU ei aiheuttanut 90-luvun lamaa tai finanssikriisiä. Eurokriisin laukaisi finanssikriisi: yhden näkemyksen mukaan eurokriisin syynä on ollut jäsenvaltioiden pitkään jatkunut edesvastuuton velkaantuminen joka lisäsi alttiutta markkinahäiriöille. Toisen näkemyksen mukaan kriisin taustalla on se että euron syntyvaiheessa jätettiin finanssipolitiikan harjoittaminen yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle, vaikka näillä ei enää euron tulon myötä ollutkaan riittävää talouspoliittista liikkumatilaa sen harjoittamiseen.
Omien markkinoiden kuivuminen - mitä tarkoitat omien markkinoiden kuivumisella? Suomen markkinat kasvoivat 5,5 mijoonasta kuluttajasta yli 500 miljoonaan kuluttajaan.
Omaisuuden yksityistäminen ja myynti ulkomaiseen omistukseen. EU:lla ei ole mitään tekemistä valtion omaisuuden yksityistämisen tai myynnin kanssa. Niistä päättävät suomalaiset itse. Valtion sijoitusyhtiö ja eläkeyhtiöt ostavat ja myyvät koko ajan.
Sote, kiky, hallintarekisteri jne. EU ei edellytä sosiaali- ja terveysalan uudistusta. Siitä päättivät omat kansanedustajamme. Sotea on kammettu jo 10 vuotta, mikä osoittaa hyvin sen, kuinka vitun vaikeeta sopimuksia ja uudistuksia on tehdä. EU-eron jälkeen suuri osa lainsäädäntöä ja sadat kauppasopimukset pitäisi neuvotella uusiksi.
Kilpailukykysopimus oli Sipilän - ei EU:n idea. Kiky on esimerkki sisäisestä devalvaatiosta. Tuotannon hinnan laskemisella ja tehostamisella saavutetaan haluttu noste kilpailukyvyssä ihan kuten rahan arvon laskemisellakin.
EU ilmoitti suomalaisille kansanedustajille aivan suoraan, että se ei edellytä mitään hallintarekistereitä. Osa suomalaisista poliitikoista väitti, että laki hallintarekistereistä tarvitaan, koska EU sitä vaatii; ei vaadi, väitteet olivat kusetusta ja sisäpolitiikkaa. - erotuleethatsit
EiHelvetti kirjoitti:
Toi on yksi tyerimmistä argumenteista ikinä: se, että on tehty virhe, ei saa olla syy sille, että virhe jätetään korjaamatta. Jos teet esimerkiksi matematiikan kokeessa laskuvirheen - toistatko saman laskuvirheen aina? Et tietenkään. Britit eivät oikein tienneet mistä äänestivät kaksi vuotta sitten. Leave.EU-kampanja levitti jatkuvasti valheita, kuten että Turkki liittyy EU:hun 2020, jolloin miljoonat turkkilaiset ryntäävät töihin Britanniaan. Aikaisintaan Turkki on jäsen 2050, jos silloinkan. Toinen räikeä valhe oli, että EU-maksut siirretään sosiaali- ja terveystoimelle sellaisinaan. Sillä väitteellä ei ollut mitään faktuaalisia perusteita; päinvastoin, ero tulee maksamaan NHS:lle ihan helvetisti.
Tällaiset valheet riittivät vakuuttamaan monet epävarmat äänestämään eron puolesta. Britannian ex-pääministeri John Major sanoi, että Brexit hyödyttää vain rikkaimpia brittejä, kun köyhimmät kärsivät eniten.
Britit ymmärtävät nyt brexitin vaikutukset paremmin kuin ennen brexit-äänestystä. Sen vuoksi on ihan sopivaa, että he saavat äänestää hyväksyvätkö he ne ehdot, joilla brexit ollaan toteuttamassa.oli miten oli mutta britit eroaa eu.sta maaliskuussa, eikä eu voi sille mitään, elleivät sitten aja tankeilla lontooseen vaatimaan paluuta euvostoliittoon, niinhän neuvostoliittokin teki aikoinaan tsekkoslovakialle.
- kallistahölmöilyä
EiHelvetti kirjoitti:
Toi on yksi tyerimmistä argumenteista ikinä: se, että on tehty virhe, ei saa olla syy sille, että virhe jätetään korjaamatta. Jos teet esimerkiksi matematiikan kokeessa laskuvirheen - toistatko saman laskuvirheen aina? Et tietenkään. Britit eivät oikein tienneet mistä äänestivät kaksi vuotta sitten. Leave.EU-kampanja levitti jatkuvasti valheita, kuten että Turkki liittyy EU:hun 2020, jolloin miljoonat turkkilaiset ryntäävät töihin Britanniaan. Aikaisintaan Turkki on jäsen 2050, jos silloinkan. Toinen räikeä valhe oli, että EU-maksut siirretään sosiaali- ja terveystoimelle sellaisinaan. Sillä väitteellä ei ollut mitään faktuaalisia perusteita; päinvastoin, ero tulee maksamaan NHS:lle ihan helvetisti.
Tällaiset valheet riittivät vakuuttamaan monet epävarmat äänestämään eron puolesta. Britannian ex-pääministeri John Major sanoi, että Brexit hyödyttää vain rikkaimpia brittejä, kun köyhimmät kärsivät eniten.
Britit ymmärtävät nyt brexitin vaikutukset paremmin kuin ennen brexit-äänestystä. Sen vuoksi on ihan sopivaa, että he saavat äänestää hyväksyvätkö he ne ehdot, joilla brexit ollaan toteuttamassa.Eu ei ole koskaan kyennyt myöntämään virhettä, saati korjaamaan sitä.
Esimerkkeinä vaikkapa euro ja kellojen siirtely.
- kerrankysytty
Miksi samaa asiaa kaksi kertaa kysyttäisi Briteiltä. Hehän jo päättivät jättää EU:n
- EiHelvetti
Ei nyt kysytäkään sitä - ainakaan suoraan. Toisen äänestyksen idea on varmistaa kansalaisilta hyväksyvätkö nämä sen tavan jolla Britannia eroaa EU:sta. Se voi tapahtua monella tavalla ja kaikki poikkeavat toisistaan: erilaisissa vaihtoehdoissa on erilaisia hyviä ja huonoja puolia. Haluavatko englantilaiset no-deal-brexitin, jolloin sillat EU:hun kuvaannoillisesti poltetaan vai haluavatko sopimuksen, joka sallii brittiviennin yhteisille markkinoille ilman tariffeja tms.
- öööhörrrrps
EU on siitä kiero, että se ei päästä lypsylehmiään karkaamaan. Siksi Brexit-äänestys järjestään niin kauan, kunnes saadaan toisenlainen tulos.
- öööhörrrrps
Kyllä on niin vitun naurettavaa, että millä tahansa yritetään estää eroaminen. Britit on JO puhuneet: "we want OUT!" Nyt vaan muutkin maat rohkeasti jonoon ilmoittamaan, että meitä ei enää globalistieliitti hässi kakkoseen. Eurooppa pärjää mainiosti ilman EU-invaasiota.
- Taas-naurattaa
Naurattaa tosiaan. EU-vihaaja ei edes tiedä, että briteillä on mennyt lähes pari vuotta saada aikaan edes jonkinlainen esitys eron järjetelyistä.
Ja se on EU:sssa yksimielisesti hylätty mahdottomana.
Euroopan maat haluavat pysyä EU:ssa ja lisää jäseniä on jonossa. - eu.huumaa.eeheheeee
Taas-naurattaa kirjoitti:
Naurattaa tosiaan. EU-vihaaja ei edes tiedä, että briteillä on mennyt lähes pari vuotta saada aikaan edes jonkinlainen esitys eron järjetelyistä.
Ja se on EU:sssa yksimielisesti hylätty mahdottomana.
Euroopan maat haluavat pysyä EU:ssa ja lisää jäseniä on jonossa."taas naurattaa hyvin lääkittyjä eu pösilöitä". . eu jäseniä jonossa juu. kuralla olevia entisiä itäblokin maita, tai vastaavia, johon suomikin saisi tunkea , taas tuki miljardeja, aivan kuten kreikkaan, nekin miljardit jo puolittuneet, ja takaisin maksu aikataulua lykätty ja lykätty, eli suomi ei tule ikinä saamaan mitään kreikalta.
- Taas-naurattaa
Kyse on siis brexitistä. Brittien esitys on EU:ssa hylätty mahdottomana.
Uutta odotetaan, mutta pystyykö Mayn hallitus siihen, kun tämäkin vei pari vuotta.
Aika kuluu ja lopullinen eropäivä lähenee.
Edessä on kova brexit kaikkine ongelmineen. Ne lankeavat ennen kaikkea brittien niskaan. Syytä yritetään lykätä EU:lle, mutta britithän eroa halusivat. Tosin ymmärtämättä, mitä se merkitsee.
Toivotaan kuitenkin, että edes laiha sopu saadaan aikaan. eu.huumaa.eeheheeee kirjoitti:
"taas naurattaa hyvin lääkittyjä eu pösilöitä". . eu jäseniä jonossa juu. kuralla olevia entisiä itäblokin maita, tai vastaavia, johon suomikin saisi tunkea , taas tuki miljardeja, aivan kuten kreikkaan, nekin miljardit jo puolittuneet, ja takaisin maksu aikataulua lykätty ja lykätty, eli suomi ei tule ikinä saamaan mitään kreikalta.
Ne kuralla olevat Itäblokin maat nyt sattuu olemaan jo liki suomen talouden tasoa
ja niillä sattuu olemaan maata ja viljelyksiä ihan kivasti ja ne voi tuottaa jopa 4 satoa
vuodessa. Vedä siitä sitä Itä-blokkias. Onhan heillä ihan just jo paremmat autot ja
ruuat on myös tasokkaampia esim.- v...tunoitaeukahjoja
kyse onkin oman maan eduista, eikä jonkun turkmenistanin, millos ne kreikallekkin lainatut miljardit saadaan suomeen takaisin esim vanhusten hoitoon tms, onko suomi jo maksu aikataulun sopinut ja korot..tä.
- öööhörrrrps
Taas-naurattaa kirjoitti:
Naurattaa tosiaan. EU-vihaaja ei edes tiedä, että briteillä on mennyt lähes pari vuotta saada aikaan edes jonkinlainen esitys eron järjetelyistä.
Ja se on EU:sssa yksimielisesti hylätty mahdottomana.
Euroopan maat haluavat pysyä EU:ssa ja lisää jäseniä on jonossa.Ei halua, vaan joutuu pysymään. EU oli kieroudessaan parasta A-luokkaa sitomaan ja alistamaan maan jäsenyyteen. Vanha kansa sanoo "anna pirulle pikkusormi, se vie koko käden", ja tämä pätee hyvin perisyntiseen euvostoliittohuijaukseen.
- Quixote
Brexit on suurin kansankusetus Euroopassa sitten Hitlerin valtaanpääsyn.
- Taas-naurattaa
Hitler äänestettiin valtaan, eikä eroon päästy ennen tuhoa.
Briti harhautettiin valeilla brexitiin. Saa nahda voittaako uho vai tuho.
EU tässä on vahvoilla, britit hattu kourassa anelemassa. - öööhörrrrps
Niinhän sä väität. Räyhis. Miksi kuitenkaan revit anaalistasi noin likaisia valheita? Hyhhyh! ><
TIRSK!
- eutiensäpäässä
ennen oli hitler , nyt merkel.
- novetäsepäsjunttihanduun
Äänestetäänkö niin monta kertaa, että Brexit häviää? lol
- ikämiessuomesta
Brittien erokahakka EU:sta olisi vältetty jo alun alkaen, jos puheenjohtaja Junker olisi viitsinyt käydä haastelemassa Britanniassa asiasta vähänkään. Eli jakamassa asiallista tietoa tietämättömille briteille. Mies ei enää jaksa välittää suhteiden ylläpidosta, hänen mielestään jäsenmaiden pitää olla kuuliaisia ja tottelevaisia eikä kysellä tarpeettomia. Hyvä on myös, jos tuovat mahdollisimman paljon rahaa liiton kassaan.
- Taas-naurattaa
Brexit on Britannian sisäinen asia. Kieltämättä EU:n kannattajat sielläkin pitivät eroa mahdottomana, koska gallupit osoittivat jäsenyyden kannattajien johtoa.
Valekampanja sitten yllätti ja EU:n kannattajien laiska äänestäminen.
Junckkerilla on oma tehtävänsä. Kyllä hän puhui eroa vastaan.Asia oli kuitenkin ennen kaikkea Tuskin ja Mogherinin vastuulla. Molemmat taisivat yllättyä pahemman kerran, kuten brittien ennemmistökin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3127272Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81213Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009