häntä ja saiko missä vaiheessa punataudin? Nämä olivat sotilaan arkea mutta Ukolle taisi piisata liharuokia yllinkyllin ja kirkasta viinaa, viinejä ja konjakkia lotrattaviksi, niitäkin yllinkyllin.
Olisi hienoa päästä joskus marsalkaksi kun nyt on vasta Alokas. Sotakin olisi silloin ihan mukavaa ja jännää aikaa niin että voisi jopa aloittaakin yhden sellaisen kuten Ukko teki.
Olisi hienoa päästä joskus marsalkaksi kun nyt on vasta Alokas. Sotakin olisi silloin ihan mukavaa ja jännää aikaa niin että voisi jopa aloittaakin yhden sellaisen kuten Ukko teki.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Voi ei, taas Anni Ketale keksi morkata Marskia. On se kettuakin ovelampi :) Sillä oli eilen(kin) vähän huono päivä (oli aina väärässä, kukaan ei ollut samaa mieltä, kukaan ei arvostanut). Tänään saa kaikki Suomen reilut 5 miljoonaa natsia tuta Annin kirjallisen raivon. Luojan tähden paetkaa :)
Annin raivon ymmärtää, kun tietää, että samaan aikaan kun marski eli yltäkylläisyydessä niin hänen kolleegansa kuten Eisenhower, zukov ja Montgomery johtivat joukkojaan maakuopassa täiden keskellä ja nälkää nähden!
Voi sitä marskia!
Niin, ja varsinkin kun eivät olleet kollegoja, eivätkä johtaneet maakuopasta nälkää nähden. Mutta muuten hyvä vertaus :)
Saathan sinä alokkaana sotkusta munkin. Eikö se vastaa snapsia ?
Miksei sotkustakin voisi saada napseja ninkun upseereikerholla saavat. Ei upseerin reuhu oli ihmistä kummempi vaikka ne luulee olevansa.
Kyllä liika viina on yhtä vaarallista kuin rintamalla olokin mutta on se kuitenkin paljon hauskempaa.
Se kuulu marskin ryyppy oli todellisuudessa vain piripinnassa oleva pikari! Piripinnassa se oli juuri siitä syystä, että niitä otettiin vain se yksi. Tuo määrä ei aikuisella ihmisellä tuntunut yhtään missään! Ketaleen epätoivoinen ja epäonninen vimma näykkiä marskia on säälittävää ja hupaisaa seurattavaa!
------Piripinnassa se oli juuri siitä syystä, että niitä otettiin vain se yksi.---
Viinan määrä siten haluttiin maksimoida.
------Tuo määrä ei aikuisella ihmisellä tuntunut yhtään missään!----
Paitsi sitä, että tuo ei ollut ainoa latinki mikä marskin aterialla otettiin ja satsi toistui monesti päivässä yömyssyt vielä päälle. Juoppo se oli ja johti sotaa perushiprakassa.
On liikuttavaa huomata, kuinka huolissaan mokuketale on maskin arkielämän sujumisesta. Suosittelisin mokulle perehtymistä vaikkapa marskin kaukoidän retkikunnan vaiheisiin 1906-1908.
Palataan sitten asiaan ja vertaillaan sinun kasarmilla punkkaamiseen.
http://tampereensuomalainenklubi.fi/Portals/klubi/arkisto/kuvat/11032013_10.jpg
-----kaukoidän retkikunnan vaiheisiin 1906-1908-----
Ai, eikö se ollutkaan 1941-44 ?
kihise vaan aivan itekses, mutta älä polta itteäs
Jopa 10.6. 44 kun Kannaksella Suomen sotilaat kaatuivat suurin joukoin paikoilleen tämä ketkale kehtasi mennä Mikkelin Klubille syömään ja vei sinne koko esikunnan. Miten häpesikään tehdä niin härskin teon ikäänkuin olisi ollut jokin juhlan aihe. Vai oliko päivä hänelle juhlaa, jota muut eivät tiedä ?
valeitaan.
Aaamupäivän esittelyjen jälkeen Marski lähti normaalille lounaalleen hotelli Kalevaan tavanomaisen pöytäseuransa kanssa.
Kun tuli ilmoitus asemien murtumisesta, hän palasi kiireesti työpaikalleen.
Kun on iso sotaherra niin voi ruokailla hotellissa samalla kun maa ja armeija taistelee olemassaolostaan. Ei varmaan osannut poikasena ajatellakaan miten kivaa hänellä vielä joskus on, saa leikkiä sotaa ja syödä hienosti hännystelijöiden armeijan laahautuessa perässä.
-----Kun tuli ilmoitus asemien murtumisesta, hän palasi kiireesti työpaikalleen.-----
Sittenkö vasta, mutta tuskin ruokaa ja viinejä yms. rituaaleja kesken jätettiin. Kyllä kahvit ja konjakit yms. ennätettiin nauttia. Eikö ukolla ollut mitään käsitystä tai tietoa mikä oli rintamatilanne ed. päivän taistelujen jälkeen tai eikä mitään sanonut se kun tykistön jymy kuului Mikkeliin asti. Vai oliko ukko jo niin kuuro, ettei kuullut ?
Hotelli Kaleva oli Päämajan ruokailutila koko sodan ajan.
Marski meni rutiinilounaalleen,koska tilanne ei vaikuttanut uhkaavalta aamupäivällä rintamajoukkojen ilmoitusten perusteella..
Kun tuli tieto asemien murtumisesta, hän hotkaisi muutaman suupalan,joi kupin kahvia ja marssik kiiresti virkapaikalleen.
Marski oli yipäällikkö, joka johti sotaa. Kannaksella oli johtamisjärjestelmä armeijakuntien komentajista ryhmänjohtajiin. Kyllä siellä johtajia oli ilman marskiakin. Hänen paikkansa oli Päämajassa.
Mutta Adolf vaati rintamakäynneillään saada syödä samaa ruokaa kuin sotilaat.
Marski.
Ei uskaltanut käydä edes Äänislinnassa saati sitten rintamalla.
"Ei uskaltanut käydä edes Äänislinnassa saati sitten rintamalla."
Huoh, taas pukkaat valetta!!
kaikkiaan 14 rintamavierailua 1941-1943. Muutaman kerran hän meni etulinjaan asti.
"Näkikö Mannerheim 1941-44 nälkää, söivätkö täit
mokupoika_kyselee
27.7.2018 7:19
häntä ja saiko missä vaiheessa punataudin? Nämä olivat sotilaan arkea mutta Ukolle taisi piisata liharuokia yllinkyllin ja kirkasta viinaa, viinejä ja konjakkia lotrattaviksi, niitäkin yllinkyllin."
Kertokaa stallarit esimerkki ylipäälliköstä, joka toimi haluanallanne tavalla.
Marskin Päämaja eli varsin vaatimattomasti useimpiin muihin verraten.
Söiköhän marskikin sodan ajan korttiannoksia siellä hotellissa vai oliko joitain etuoikeuksia ottanut itselleen ja perässähiihtäjille syödä mahansa täyteen. Mistä mahtoi saada kahvia, kävikö joku kenu mustasta pörssistä tiskin alta vai miten ?
Hotelli Kalevan hovimestari kirjoitti aiheesta kirjan ( jota voit etsiä divarista) ja siitä ilmeni, että tarjottiin sota-ajan tapaan vaatimatonta kotiruokaa ja kahvi oli sota-aikana enimmäkseen korviketta!
Jäin ihmettelemään tuota otsaketta? Miksi rajas 1941=1944? Miksei avaajaa kiinnosta se, että mitä marski söi 1939-1940 eli Talvisodan aikaan? Eikö se asia olisi yhtä tärkeä?
Ketaleella menisi liian vaikeaksi. Pystyy yhden jutun kerrallaan jotenkin hahmottamaan, senkin luokkaa ON/OFF.
Verner lehtimäki ryyppäsi köyhän kansan rahat.
En ole kuullutkaan että olisi kiertänyt töllistä tölliin rahat keräämässä taskuihinsa. Oletko sinä kuullut ?
Ei elänyt Mannerheim niin kuin toisilta vaati. Mutta koskas aateliset ovat niin tehneet, rahvaan olemassaolon oikeutus ja tarkoitushan on vain tuottaa aatelisille mielihyvää kuten ylellistä elämää ja olla heille sotien resurssina.
Lapsellinen kiekaisu! Marski oli sodan ajan ylipäällikkö ja elo ja olo Mikkelissä oli nykypäivään verraten varsin vaatimatonta. Ei minkään maan sodanjohto poterossa asunnut... Stalin kaikkein vähiten!
Armeijan ruokahuolto toimi koko sodan ajan ja muonitus oli niukkaa, mutta riittävää.
Kannatat siis eliitin porsastelua, että kurjuutta jaetaan vain kansalle mutta aateliset ja muut, niitä eivät säännöt ja niukkuus saa koskea.
Olet niin kiihkossa, että täriset?
Sota-aikana kaikilla oli ruokaa niukasti, mutta riittävästi. Ei siihen aikaan porsasteltu missään! Mitä ihmeen agendaa oikein ajat? Kun todellisuus ei vastaa toiveitasi keksit itsellesi sopivan uuden todellisuuden?
HAHAHAA!!! Ai että Ketale saa hyvälle tuulelle. Eikä vähiten siksi että ei se ole tämän yksinäisen vajakkistallarin tarkoitus :)
---Sota-aikana kaikilla oli ruokaa niukasti, mutta riittävästi----
Paitsi Petroskoin leirillä ! Mutta et kovin hyvin kärsi kysellä sen asian perään, että koskiko ruoan säännöstely maamme eliittiä tai söikö marski ja kenut ym. siipiveikot annosruokaa määrälti kuten sotilaat vai saiko vetää sen mikä napaan mahtui ja viinakset ja kahvit päälle.
----Ei minkään maan sodanjohto poterossa asunnut----
Eivät USAn, Englannin ja neukun sodanjohdot aloittaneet sotaa vaan olivat puolustuskannalla. Kaiken vähiten olisivat lähettäneet sotilaansa kuolemaan ja kurjuutta kärsimään jonkun typerän valansa takia. Kun sodan aloituksen syynä on joskus vannottu vala niin sietäisi sitten elää kuten sotilaansa eikä kuten sika vatukossa.
Eli logiikkasi. Mukaan sodan aloittajan sodanjohto pitää asua poterossa koko sodan ajan? Osaatko kertoa, että missä poterossa Toveri Stalin majaili, kun aloitti Talvisonan 30.11.1939 ja sitä kesti kolme kuukautta! Marski eli koko sodan ajan kuin sotilas!
Jatkosotaa ei todellakaan käyty minkään päiväkäskyn perusteella ja vuoden 1943 sotijoiden roolit vaihtuivat. Suomalaiset taistelivat säilyttääkseen maansa vapaana ja itsenäisenä kun samaan aikaan Puna-armeija taisteli päästääkseen massaraiskaamaan ja levittääkseen sosialismin autuutta 45:n vuoden ajaksi Itä-Eurooppaan!
-----Mukaan sodan aloittajan sodanjohto pitää asua poterossa koko sodan ajan?----
Olivathan Ruotsin kuninkaat ennen muinoin ihan jopa rintamalla taisteluissa eivätkä lusmuilleet Tukholman palatseissa viinaksia napostellen.
----- Osaatko kertoa, että missä poterossa Toveri Stalin majaili, -----
Ei kuulu minulle eikä tähän avaukseen vaikka sinulle Stalin onkin kaiken inhimillisen elämän mittari. Tekipä ennen muinoin kuka tahansa ja mitä tahansa sitä pitää verrata siihen mitä Stalin teki ja vasta sitten saa langettaa mahdollisen historian tuomion. Jo on sinulla Stalinin palvonta noussut ihan ennennäkemättömiin korkeuksiin.
-----Marski eli koko sodan ajan kuin sotilas!-----
Siis sittenkin eli poterossa tai korsussa tai teltassa ainakin ! Niinhän sotilaat elivät.
-----Jatkosotaa ei todellakaan käyty minkään päiväkäskyn perusteella ja vuoden 1943 sotijoiden roolit vaihtuivat----
Ei päiväkäskystä ole puhuttukaan vaan (miekka)valasta !
Olivathan Ruotsin kuninkaat ennen muinoin ihan jopa rintamalla taisteluissa eivätkä lusmuilleet Tukholman palatseissa viinaksia napostellen.”
Marskia pitää verrata muihin toisen maailmansodan sodanjohtajiin! Ei esim. Stalin, FDR tai Winston käyneet koskaan rintamilla.Marski sitävastoin kävi useasti!
”----- Osaatko kertoa, että missä poterossa Toveri Stalin majaili, -----
Ei kuulu minulle eikä tähän avaukseen vaikka sinulle Stalin onkin kaiken inhimillisen elämän mittari. ”
Ei tietenkään, koska rinnastus tuo selkeästi esiin koko kampanjasi onttouden! TODELLISUUDESSA Stalin kiersi kaukaa kaikki rintamat ja se on sinulle kiusallinen asia, josta et halua puhua!
”Tekipä ennen muinoin kuka tahansa ja mitä tahansa sitä pitää verrata siihen mitä Stalin teki ja vasta sitten saa langettaa mahdollisen historian tuomion. Jo on sinulla Stalinin palvonta noussut ihan ennennäkemättömiin korkeuksiin.”
Aika epätoivoista vääntämistä jopa Tarkkispojan suusta? Tosiasiassa Stalin oli pahempi ihmiskunnan teurastaja kuin jopa Hitler!
”-----Marski eli koko sodan ajan kuin sotilas!-----
Siis sittenkin eli poterossa tai korsussa tai teltassa ainakin ! Niinhän sotilaat elivät.”
Esikunnat eivät useimmiten eläneet vaan olivat logistiikkasyistä rakennuksissa. Tämä pätee henkilöihin kuten Zukov, Eisenhower ja Monty.
”Ei päiväkäskystä ole puhuttukaan vaan (miekka)valasta !”
JOKA OLI LAUSE PÄIVÄKÄSKYSSÄ, jos et sitä tiennyt. Päiväkäskyt ovat aina lennokasta tekstiä eivätkä ne ole sodan syy tai mikään sotasuunnitelma!
....Päiväkäskyt ovat aina lennokasta tekstiä eivätkä ne ole sodan syy tai mikään sotasuunnitelma! ....
Ahaa, sanot siis suoraan, että m-h eim valehteli pu huessaan miekkavalastaan selkeänä sodan syynä. Mistä sitten voi tietää milloin ukko puhui totta vai puhuiko milloinkaan ? Suomen kansalle tarjottu kotimainen versio Kim-Il-sungista onkin pelkkä valehtelija, niinkösteen ?
”Ahaa, sanot siis suoraan, että m-h eim valehteli pu huessaan miekkavalastaan selkeänä sodan syynä. ”
Ei, vaan päiväkäsky itsessään ei ole sodan syy. Niitähän annetaan vasta sodan alettua! Ei sota olisi liioin päättynyt vaikkei päiväkäskyä olisi annettu ensinkään!
”Mistä sitten voi tietää milloin ukko puhui totta vai puhuiko milloinkaan ? ”
Et sinä voi tietääkään. Ethän itsekään koskaan puhu totta! Ainainen valehtelu on Tarkkispojan emolevyyn poltettu piirre!
”Suomen kansalle tarjottu kotimainen versio Kim-Il-sungista onkin pelkkä valehtelija, niinkösteen ?”
Sovitaan niin jos se sinua auttaa:-D
En tiedä mikä häntä söi, täit vaiko jokin muu, mutta aivot olivat jo pehmenneet, ehkä viinasta, ja oli täysin vastuutonta pitää häntä ylipäällikkönä vielä kesällä -44. Maksoi monen tuhannen nuoren miehen hengen ja terveyden. Kalliiksi tulee aina henkilökultit.
"... mutta aivot olivat jo pehmenneet, ehkä viinasta, ..."
Puhuu henkilö, joka ei tiedä asioista yhtään mitään vaan suoltaa täyttä paskaa!
Näkikö stalin nälkää, söivätkö täit, vaivasivatko taudit kaikkisodan ja hirmuhallinnon vuosina, kun miljoonia ihmisiä kuoli rintamalka ja vankileireillä?
Maailmaa ei arvioida Stalinin mukaan vaikka hän onkin sinulle ikuinen normi ja kaiken inhimillisen elämän mittapuu. Hän ei ole normi meille muille koko tällä planeetalla vaikka sinulle onkin. Mutta jatka jumalasi palvontaa ja pidä häntä aivan vapaasti kaiken mittana. Ihan sama meille muille.
"Maailmaa ei arvioida Stalinin mukaan vaikka hän onkin sinulle ikuinen normi ja kaiken inhimillisen elämän mittapuu."
Ei toki maailmaa, mutta kun sodan johttajia arvioidaan niin SILLOIN väistämättä arvioidaan yhden käytöstä verrattuna toiseen.! Stallari oli ihmishirviö ja sellaisena ihastuksen kohde vain stallareille kutenb sinulle!
"Hän ei ole normi meille muille koko tällä planeetalla vaikka sinulle onkin."
Minulle? Kaikkea muuta! Hän oli se ihmishirviö... muistatko?
"Mutta jatka jumalasi palvontaa ja pidä häntä aivan vapaasti kaiken mittana."
Yrität vain kikkailla sanoilla! Tarkkispoika ja Stalin yhteen soppii!
"Ihan sama meille muille."
SINÄ Tarkkis et ole Suomessa kenellekään mikään "me muut" vaan olet "the one and only" eli viimeinen reliikki, joka palvoo Stalinia ja edesmennyttä pskatunkiota Neuvostoliiton nimellä!
Pidä hyvänäsi! Ei ne 'meille muille' Suomessa kelpaa:-D
Ei se nähnyt läheltä edes sotilaiden tai kansalaisten nälkää omasta nälästä nyt puhumattakaan kun pysyttelli Mikkelin Klubin leivissä, lihoissa ja viinoissa sodan ajan.
Mitä varten Mikkelissä tällainen Klubi edes tarvittiin kun kaikesta ruoasta oli armoton pula, pidettiinkö sitä olemassa ihan vain Pääesikuntaa ja sen herroja varten kun ei siellä varmaan tavallinen kansa voinut poiketa nälkäänsä sammuttamassa. JO ON KORNIA !
Ketale ulisee, hauskaa :)
Sinulta kysyttiin tällainen kysymys: "Mitä varten Mikkelissä tällainen Klubi edes tarvittiin kun kaikesta ruoasta oli armoton pula, pidettiinkö sitä olemassa ihan vain Pääesikuntaa ja sen herroja varten kun ei siellä varmaan tavallinen kansa voinut poiketa nälkäänsä sammuttamassa. JO ON KORNIA !"
Vastauksesi on: .........
oli Hotelli Kalevan ravintolan osa, kaksi pientä huonetta, jotka oli varattu ylipäällikön ruokailutilaksi.
Muu Päämajan henkilöstö aterioi ravintolan ruokasalissa. Ruoka tuli hotellin keittiöstä. Siellä oli myös Päämajan korkeiden herrojen elintarvikekupongit.
Ruoka oli yleensä tavallista kotiruokaa. Juhlapäivälliset vieraille olivat erikseen.
Tuskinpa missään maassa ylipäällikkö eli niin vaatimattomasti.
Voitko vielä kertoa.misä maissa tavallinen kansa oli oikeutettu käymään Pääesikunna ruokailutiloissa?
Ok, se oli väärin . Kaikissa muissa maissa sotilasjohto söi vain halvinta mitä sai ja vain puolia annoksia. Stalin ei syönyt sodan aikana muuta kuin raakaa hapankaalia. Muu kansa sai tulla hänen kanssaan aterioimaan ja niinhän se tulikin. Stalin maksoi metroliput, Vladivostokkiin asti.
Olinpa hupsu, anteeksi :(
että Hitlerin päämajassa syötiin melko vaatimattomasti Aatua itseään myöten.
Alkoholia kyllä riitti.
Rintamaesikunnissa tilanne riippui paljon komentajista ja huoltopäälliköistä. Periaatteessa idässä syötiin huonosti ja lännessä paremmin.
Ruokatilanne heikkeni sodan edetessä.
#Kun tuli ilmoitus asemien murtumisesta, hän palasi kiireesti työpaikalleen. #
Oliko niin uhrautuvainen, että jättikö peräti parit viina-annokset ottamatta vai siemasiko ainakin ne ennen Klubilta lähtöään. Joku fiksumpi Ylipäällikkö ei oli Klubille mennytkään kun tykkitulen jymy kuului Mikkeliin asti. Siitä olisi voinut päätellä jo jotain tilanteen vakavuudesta. Mutta viinan himoko ajoi?
Taas lapsellinen Tiltu-mylkytys!
”Oliko niin uhrautuvainen, että jättikö peräti parit viina-annokset ottamatta vai siemasiko ainakin ne ennen Klubilta lähtöään. ”
Mannerheim söi päivittäin lounaan Mikkelin torin reunassa olevassa rakennuksessa. Lounas oli tavallista sota-ajan ruokaa ja marskin ryyppy (pieni pikari) päälle. Mistään ’klubista’ ei ollut kyse.
”Joku fiksumpi Ylipäällikkö ei oli Klubille mennytkään kun tykkitulen jymy kuului Mikkeliin asti.”
Tyhmempi sotapäällikkö olisi voinut toki jättää koko kesä- ja heinäkuun syömättä? Se ei vaan olisi torjuntaa helpottanut yhtään! Oletko vähän yksinkertainen?
” Siitä olisi voinut päätellä jo jotain tilanteen vakavuudesta. Mutta viinan himoko ajoi?”
Ja höpö höpö! Eikös ole ikävää se, ettei marski ollut sen paremmin homo kuin alkoholisti vaikka kuinka toivot?
Mahdatko itse elää päälle 80-vuotiaaksi! Se oli noihin aikoihin korkea ikä miehelle ja kertoi askeettisesta elämästä.
-----voisi jopa aloittaakin yhden sellaisen kuten Ukko teki.----
Sitä vartenhan sotilaita koulutetaan että alkavat sodan jos sellaista ei jo valmiina ole.