Ensin ja myöhemmin pelottaneet elokuvat

Elikkä mitä mieleeni tulee niin ekat leffat jotka pelotti jonkin verran oli niitä hammerin leffoja joita
80 luvun alussa tv ssä esitettiin kun olin pieni.
Muin muassa Pimeyden prinssi ja Haudasta nousseet.
Sitten oli joku missä autossa kummitteli jokin nainen jonka leffan nimeä enää muista mutta se oli pelottava. Sitten Demons2 oli suht jännä kauhupätkä.
Sen jälkeen mitä muistan joka todella ylitti kaiken aiemmin näkemäni kauhuleffat
oli -Painajainen elm streetillä - Ihme vain se ettei kukaan onnistunut tekemään ainuttakaan onnistunutta jatko-osaa tuolle vaan sellaisia mega huanoja pelleily leffoja
joita en edes kauhuksi luokitellut silloinkaan.
Tämän jälkeen seuraavaksi näkemäni peljättävä elokuva oli
-Texas chainsaw massacre2- ja sehän oli hurja. Ekan kerran näin mielipuolen
heilumassa sahan kanssa ruudussa jne. Myöhemmin näin sen alkuperäisen
Texas chainsaw massacren joka sitten ylitti ihan kaiken aiemmin näkemäni
joten se oli Kovinta kauhua tuohon mennessä mitä olin nähnyt.
Kolmonen oli ja aika jännä jonka näin vähän myöhemmin.
Sen jälkeen -Blair witch project- vielä pelotti aika lailla
ja pari muuta 2000 luvulla ilmestynyttä kauhuelokuvaa, joiden jälkeen
ei enää vissiin olla osattu tehdä mitään kovin säväyttävää
kauhuelokuvien saralla.
4334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensimmäinen kokemus elokuvan ahdistavuudesta/pelottavuudesta on Syvä joki jonka loppukohtaus on jättänyt muistoja. Se kun se käsi nousee siinä lopussa joesta pintaan. Ja tietenkin "sikakohtaus". Wiik, wiik!

Toinen on suomalainen jännitysleffa Uppotukki (1984) jonka koin silloin ekaluokkalaisena ahdistavana. Se on jäänyt mieleen hyvin.

Alaikäisenä tuli nähtyä myös Texas chainsaw massacre, joka saatiin vhs-kopiona joltain kaverin tutun tutulta. Se oli ahdistava ja pelottavakin. Myös Halloween joka niin ikään oli joku vhs-kopio jossa japanin kieliset tekstitykset. Nämä molemmat oli tietenkin leikkaamattomia ja siksi ne oli nähtävä. Mielenkiintoista kyllä, Texas chainsaw massacren ikäraja oli tuolloin K-21.

Peter Jacksonin Dead alive ja sen rankempi, pidennetty versio Braindead, sekä Bad taste koska näistä puhuttiin silloin paljon. Re-animator ja se että nämä sai välikäsien kautta leikkaamattomina versioina kuten Raimin Evil dead, Hellbound (Helleraiser II). Tämä oli loistavaa vhs-aikaa ja nämä leffat on silloin oikeasti pelottanut mutta kuitenkin ne oli pakko nähdä. Hellraisereita sai metsästää leikkamattomina pitkään. The Thing (1982) lukeutuu myös näihin mitkä piti nähdä leikkaamattomana. Tästähän The Thingistä liikkui muutama versio joista oli poistettu kaikki goreimmat kohtaukset. Hellraiser III:sta oli myös vaikea saada leikkaamattomana ja kun sen jostain sai hommattua japanilaisilla teksteillä ja huonolla kuvalla, kun leffa oli kopion kopion kopion kopio niin että hädin tuskin värit olivat säilyneet.

Formanin Rosemary´s baby oli ensi näkemältä ahdistava.

Kauhuelokva genrenä ja oikeassa merkityksessään kuoli -90 luvulla. Oikeastaan yllämainitut leffat on kauhuelokuvien helmiä ja klassikoita. Enää ei osata (koko 2000-luku) tehdä todellista kauhua, vaan se on jotain sekavaa ja päämäärätöntä joissa elokuvan tekijät kilpailevat siitä kuka saa tehtyä järkyttävimmän ja sairaimman leffan. Mitä sairaampi, sen "kauhumpi"? Metsään menee. Minun mielestä kauhun tarkoitus ei ole järkyttää ylettämillä suolenpätkillä ja verellä.

Ennen oli jännitystä jo sekin että jonkun kauhuleffan sai nähtyä leikkaamattomana ja niitä sai oikein metsästää. Vielä vhs-aikaan kun kaikki mahdolliset leffat leikattiin puhumattakaan kauhuelokuvista. Ei niin kuin nykyään. Tavallaan tuota tuon ajan videolakia on paikoin ikävä. Ei ollut väliä oliko leffa kuinka mones kopio, pääasia oli kunhan sen näki.

Äänestä
  • Hereditary - Pahan perintö vuodelta 2018

    Monet jo ehtineet kehua ja joissain arvosteluissa täydet 5 tähteä. Tämän on jopa väitetty olevan 2010 vuosikymmenen pelottavin elokuva.
    Saapa nähdä oisko pitkästä aikaa onnistuttu.

    Äänestä

Jos ne suolenpätkät ei kauhistuta niin minulle mieleen muistuu Texasin Moottorisahamurhaaja-leffat, Hills Have Eyes-leffat ja The House Of Wax. Osasta muistaakseni jatko-osiakin tehty.

Äänestä

Vähän vanhemmista kauhuleffoista tulee mieleen Perjantai 13. päivä ja Evil Death.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KauhuKoira kirjoitti:

Elikkä mitä mieleeni tulee niin ekat leffat jotka pelotti jonkin verran oli niitä hammerin leffoja joita
80 luvun alussa tv ssä esitettiin kun olin pieni.
Muin muassa Pimeyden prinssi ja Haudasta nousseet.
Sitten oli joku missä autossa kummitteli jokin nainen jonka leffan nimeä enää muista mutta se oli pelottava. Sitten Demons2 oli suht jännä kauhupätkä.
Sen jälkeen mitä muistan joka todella ylitti kaiken aiemmin näkemäni kauhuleffat
oli -Painajainen elm streetillä - Ihme vain se ettei kukaan onnistunut tekemään ainuttakaan onnistunutta jatko-osaa tuolle vaan sellaisia mega huanoja pelleily leffoja
joita en edes kauhuksi luokitellut silloinkaan.
Tämän jälkeen seuraavaksi näkemäni peljättävä elokuva oli
-Texas chainsaw massacre2- ja sehän oli hurja. Ekan kerran näin mielipuolen
heilumassa sahan kanssa ruudussa jne. Myöhemmin näin sen alkuperäisen
Texas chainsaw massacren joka sitten ylitti ihan kaiken aiemmin näkemäni
joten se oli Kovinta kauhua tuohon mennessä mitä olin nähnyt.
Kolmonen oli ja aika jännä jonka näin vähän myöhemmin.
Sen jälkeen -Blair witch project- vielä pelotti aika lailla
ja pari muuta 2000 luvulla ilmestynyttä kauhuelokuvaa, joiden jälkeen
ei enää vissiin olla osattu tehdä mitään kovin säväyttävää
kauhuelokuvien saralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu