No vihreät on laittomuuksiin kannustava

äärijärjestö, se on selvää ja vasemmistoliitto on samaa pataa.

Vihreisiin kerääntyy eniten näitä jotka ovat irtautuneet todellisesta elämästä, fanaatikkoja ja ihan tavallisia sekopäitä. Vihreä liike on alunperinkin ollut äärijärjestö, johon Suomessakin aikanaan liittyi vanhoja stalinisteja jne.
13161
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jokainen muistaa miten Paavo Arhinmäki heilutteli hinttilippua Venäjällä nolasi itsensä ja koko suomen maineen,Tämä vihreitten lentokonehäirikkö on ammatiltaan juristi,eikö hän tiennyt kunka vakavasta asiasta on kysymys kun häiritään lentoliikennettä .Nämä kaksi puoluetta vihreät ja vasemmisto ovat aivan turhia puolueita mihinkä heitä tarvitaa,ei mihinkään.

Äänestä

Pennanen vetosi myös muihin koneessa olleisiin matkustajiin, jotta nämäkin nousisivat ylös ja lentokapteeni muuttaisi mielensä palautuksen suhteen.
– Kun minua vietiin pois, huusi yksi eturivissä olleista miehistä, että hyvä että minut viedään pois, sillä hänellä on jatkolento. Hän myös sanoi, että tämä on yleinen mielipide Suomessa ja että näin on oikein toimia.

Kansan kiihottaminen ja rikokseen yllyttäminen, lentoliikenteen vaarantaminen?
Tästä saisi monta syytekohtaa.

Äänestä

Ilmaisesti matkustajat olivat Perusuomalaisten äänestäjiä kun ei sympatiaa tullut .

Äänestä

Kyllä+ihmettelin+Aallon+kommentteja,+vertasi+nykyistä+Suomea+Natsi-Saksaan.Emme+voi+olla+100+%+varmoja+onko+palautus+oikein+joten+kannattaa+aina+tehdä+rikos?+Sama+jos+ampuisi+jonkun+ihmisen+kadulle+ja+sanoisi+että+oli+ihan+sen+näköinen+että+halusi+tappaa+ja+ammuin+varmuuden+vuoksi.Tuollainen+kommentointi+ei+ole+soveliasta+edes+poliitikolle.Vaihtaisivat+Niinistön+takaisin+puheenjohtajaksi+niin+asiat+olisivat+paljon+tolkullisemmalla+tasolla.

Äänestä
  • Vihreät ja vas.liitto ovat suomalaisvastaisia puolueita. Ja jostain iheen syystä he vetävät usein Natsi-Saksan esiin - käsittämätöntä.

    Äänestä

  • Jopa demari Feld-Ranta pitää Aallon lausuntoja typerinä.

    Äänestä

Jos lentoyhtiö alkaa peräämään korvauksia voi tulla melkoinen lasku maksettavaksi jota ei juristin palkalla makseta .

Äänestä

Ääripäät on aiva lähellä toisiaan, vihreät ja persut ei paljoa muussa eroa, kuin mielipiteissä asioista.
Halla-ahokin jeesusteli kuinka lakia ei vihreät kunnioita, ei ole montaa vuotta kun itse nonsoleerasi korkeimman oikeuden tuomiota "vain yksilöiden ratkaisuksi" kun itse oli tuomittu vihapuheista.

Äänestä
  • Touko on vanha kommunisti.

    Äänestä

Vasemmisto ja Vihreät ovat samaa paskaa, tosin Vasemmisto on halpa kopio jota puolue lähti jäljittelemään eikä onnistunut siinäkään hommassa duunarit ovat jo aikoja sitten lähteneet puolueesta jäljellä on vain kurja joukko joille maahanmuuttajat ovat tärkeinpiä kuin kantamaan asukit.Taisi Tauko sahata Vihreänoksansa poikki kerralla voi olla että muutama piipertäjä tulee puolueeseen mutta lähtiötä taitaa tällä asemalla olla tungokseen asti.

Äänestä

Kysymys ei ensisijaisesti ollut palauttamisesta tai Suomen turvapaikkakäytännöstä. Pennanen kuten Altokaan eivät tienneet mikä tilanne oli kun toimivat ja antoivat lausuntojaan.
Pennanen tavoitteli huomiota ja rohkeaa sankaruutta. Huomiota hän sai . Toivotaan että häntä ei sentään pidettäisi sankarina koska hän itse on ennemminkin rikollinen ja terroristi.

Äänestä

Sankaruutta ei tullut mutta ikuisen häpeänviitän harteilleen jota kantaa hautaan asti,emme me ole mitään ruotsalaisia pönttöpäitä jotka arvostavat tämäntapaista toimintaa,ja vielä nämä hänen puolusteliansa Aalto ,Andesson ja vielä tämä idiootti Mykkänen toivoisin että.heitä ei nähtäisi seuraavassa eduskunnassa niin kuvottavia otuksia etten paremmin sano.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


todella.ovat kirjoitti:

äärijärjestö, se on selvää ja vasemmistoliitto on samaa pataa.

Vihreisiin kerääntyy eniten näitä jotka ovat irtautuneet todellisesta elämästä, fanaatikkoja ja ihan tavallisia sekopäitä. Vihreä liike on alunperinkin ollut äärijärjestö, johon Suomessakin aikanaan liittyi vanhoja stalinisteja jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu