Viattomien matkustajien matkaa sekä lentoturvallisuutta häiritsevät palautukset on tehtävä ruumassa. Palautettava häkkiin ja ruumaan. Ei tuollaisia roistoja voi päästää tavalliselle lennolle matkustajien keskuuteen.
Palautettavat rikolliset kuljetettava ruumassa
RikollisetHäkkiin
18169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ruuma ei ole paineistettu lennon aikana, joten siellä kokee hitaan tukehtumis kuoleman. Ei niitä mun mielest kiduttaa tarvi kunhan saadaan veks suomesta.
Kyllä ruumasta osa on kuljetuksia varten. Siellähän koiratkin kuljetetaan.
Ensteks kyllä jäätyy, mikä olisi aika humaani tapa lähdettää.
Esimerkiksi Saksassa ei palautettuja kuljeteta lentomatkustajien kanssa.
Saksalaiset lentoyhtiöt ovat kieltäytyneet kuljettamasta palautettavia.
Tuon voisi kilpailuttaa Suomessakin.
Millä he sitten palauttaa koska palautettava on aina palautettava!?
Eiköhän vaan nämä palauttajat tiedä paremmin myös taustat miksi heidät palautetaan ja ole selvillä siitäkin minne palauttavat. Näihin on turha ulkopuolisten sekaantua.
Vihreät nyt sekaantuu mihin milloinkin missä ei ole mitään järkeä.
Ei vaihto eikä palautusoikeutta.
Rahtina ne pitää kuljettaa vankihäkeissä. Finnair Cargo kuljettaa yli 40kg painavat eläimet rahtikoneissa.
Kehittyneissä maissa rikollisia ei kuljeteta siviilien joukossa.
Mites ilmastoidussa laivan ruumassa. Vihreät voisi seisoa asennossa koko matkan, tietysi edellyttäen että ostavat lipun matkalle. Samalla laivalla voisi palauttaa suurenkin määrän kerralla palautettavia.
PS. Vihreillekin mahdollisuus ostaa vain menolippu.
Tälle kannatusta vahvasti. 2 lähtöä päivässä!
saako näistä palautuksista panttia?
Vihreät vaarallisten eläinten häkkiin ja ruumaan.
Ei saa panttia. Ongelmajätteiden hävityksestä joutuu maksamaan.
Minusta sopimus venäläisten kanssa olisi paras ratkaisu. Eli palautettavat junaan ja tarpeeksi kauas rajan yli. Venäläiset hoitaisivat niiden palautuksen kotimaihinsa miten hoitaisivat. Varmasti onnistuisi tuollainen ja tulisi halvemmaksi kuin yksittäiset lentoliput.
Kilpailutetaan palautuspalvelu. Ostetaan palautuspalvelu Venäjältä, Ukrainalta, Puolalta tai jostakin.
Miten se on nyt kilpailutettu. Kallista on poliisienkin lennellä ympäriinsä yhden ammattirikollisen palvelijana.
Entä vankivaunussa rautateitse tai laivalla.
Ostetaan vaikka kaikilta noilta!
Pääasia, että rikolliset loisijat saadaan könttänä mahdollisimman pian pois Suomesta!
Samoin voisi perussuomalaiset kansanedustajat kuljettaa ruumassa kun ovat vaaraksi muille.
Suomi on melkein NATO:n täysjäsen jo, ja se tarkoittaa että olemme vahvasti CIA:n kumppanuuspuolen alaosaston täysjäsen myös.
Ei pitäisi olla mikään kohtuuttoman suuri kustannus Suomen Valtiolta vuokrata noita CIA:n vankikoneita aina silloin kun saadaan täysi 100 palautettavan rikollisen, laittoman kiintiö täyteen.
Silloin CIA-vanklikoneet ei haittaa Ainoa ja muita viherhörhhöjä heidän elintasoreissuillaan, matkustellessa suihkarilla Berliiniin, Bangkokiin ja Tanskan homojuhlille ym.
Eiköstä nämä lukutaidottomat insinöörit kehittäneet tässä taanoin jonkinmoisen kaarnalaivan. Palautettavat voitaisiin sijoittaa kaarnalaivojen ruumiin ja eikun ulapalle.