Mitä sitten, sehän on selvä asia.
Vastaukset 6
- hui.kamala
Ja kun tietää, että ei ole mitään kuolemanjälkeistä elämää on helppo kuolla.
Kuolema on vain välivaihe,ijankaikkiseen elämään,se on tietysti Jeesuksen kautta joka on kuoleman voittaja,hän uskvota siirtyvät uuteen ikuiseen elämään. toiset menevät ijan kaikkiseen kadotukseen toinen kuolema täkuolema on hengelinen,ruumiilinen oli ensin.
Nämä neljä kärsimystä ovat viisaiden mielestä aina shokeeraava järkytys:
1. Syntyminen 2. Sairastaminen 3. Vanheneminen 4. Kuoleminenj
Monet voivat potea syntymän jälkeistä shokkia pitkäänkin ja ajatella olevansa pahassa maailmassa vastoin omaa tahtoaan, vaikka tahtoisi olla jossakin muualla.
Kyllä minäkin nuorena ajattelin, että mitä siitä maailmanlopusta, jokaisen elämä kuitenkin joskus loppuu - kymmenien vuosien kuluttua - mutta olin ns. SURUTON. Aina kun sairastuin ja jouduin sairaalaan niin kuitenkin tunne oli katastrofi jossain määrin ja vielä suurempi katastrofi on vanheneminen. Kun näkee rinnaltaan kuolevan yksi toisensa jälkeen samaa ikäpolvea ja maailman käyvän tyhjemmäksi heistä. Vieraat uudet sukupolvet nousevat heidän sijastaan valtaan.
Kyllä mieli jossain määrin muuttuu sairauksien ja vanhenemisen vuoksi, vaikka perusvireenä voi tietenkin rohkeus säilyä ja luottamus kaiken päättyvän hyvin. Kyse on silti ns. SURUTTOMUUDESTA, joka on eräiden mielestä paha asiaintila.- syyjaseuraus
Ne seuraukset muille ihmisille siitä jeesustelusta.
Muut kantavat teidän jeesustelun taakan, minä en kanna.
uskon päämäärä Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.
Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, 1.Piet 1:3,4 koskee meitä kristittyjä,ei muita.- muut.kärsivät.teoistanne
Toivossa on hyvä elää, paitsi jos se on valhetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791732
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo105705Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207654- 133628
- 51575
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä18549- 37546