Koottuja valheita Jehovan todistajista

Pahoittelut kaikille jotka esittivät kysymyksiä enkä ehtinyt niihin vastaamaan. Keskusteluista heräsi monia kiintoisia aiheita, mutta yksi sellainen tuli mieleen, josta halusin tehdä ihan oman avauksen. Eli kyse on siitä, että Jehovan todistajat sanovat luopioiden ja muiden heitä vihaavien esittävän heistä valheita, johon nämä puolestaan aina vaativat edes sen yhden esimerkin. Ja kun sellaisen esittää vaaditaan heti toinen ja sen jälkeen taas toinen jne.

Tässä nyt kuitenkin muutama Jehovan todistajista esitetty väite, jotka täyttävät valheen määritelmän:

-Todistajat tekevät merkintöjä ovenpieliin.

Eivät tee. Tällainen väite elää edelleen jossain määrin ihmisten mielissä, jonka alkuperää ei kai kukaan tiedä. Itse veikkaan, että joku on tehnyt muistiinpanoja niin, että vihko on ollut seinää/ovea vasten, jolloin ovisilmästä tarkkailijan näkökulmasta on saattanut näyttää siltä, että ovenpieliin tai seinään olisi tehty merkintöjä.

-Todistajat häiritsevät ihmisten kotirauhaa

Eivät häiritse. Se, että soitetaan päiväsaikaan ovikelloa, esitetään millä asialla ollaan ja sen jälkeen poistutaan välittömästi paikalta, ei ole millään muotoa kotirauhan häirintää. Se vaatisi jo aikamoisen lakimuutoksen.

-Vt-seura on osallisena ase ja -tupakkateollisuudessa

Ei ole. Tämäkin väite elää edelleen sitkeänä, mutta jopa jotkut piinkovat vastustajatkin ovat tämän kumonneet valheellisena väitteenä.

-Jehovan todistajat käyvät rikkaiden vanhusten luona sen toivossa, että he testamenttaisivat omaisuutensa Vt-seuralle.

Tällaiseenkin väitteeseen olen joskus törmännyt, mutta en kyllä yhtään tiedä mistä se on saanut alkunsa. Fakta on kuitenkin se, että kaikkien ihmisten luona pyritään käymään, olivat he sitten nuoria tai vanhoja, rikkaita tai köyhiä ja kaikkien kiinnostuneiden luona käydään uudestaan. Muutenkin tätä työtä tehdään pääsääntöisesti omalla ajalla vapaaehtoistyönä, ja kaikenlainen rahan pyytäminen on ehdottomasti kielletty.

-Todistajat tekevät rituaali-itsemurhia

Ilmeisesti tällä viitataan verensiirroista kieltäytymiseen. Väite on puppua, sillä yhdestä kyseenalaisesta ja vaarallisesta lääkehoidosta kieltäytyminen ei tarkoita koko lääkehoidosta kieltäytymistä. Kukaan ei ole esittänyt ikinä minkäänlaista faktaa siitä, kuinka moni on todellisuudessa kuollut sen vuoksi, että ei ole ottanut verensiirtoa.

Joka päivä kuolee tuhansia ihmisiä erilaisten onnettomuuksien ja sairauksien vuoksi, vaikka heille verensiirto olisikin mahdollinen. Miksi nimenomaan todistajien elämä olisi kiinni verensiirrosta, kun ei se pelasta monia muitakaan?

Onko kukaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että kuinka monta ihmiselämää säästyy vuosittain sen vuoksi, että todistajat eivät tupakoi? Pelkästään Suomessa kuolee vuosittain tupakan aiheuttamiin sairauksiin n. 5000-6000 ihmistä, mutta todistajien keskuudessa kuolleisuus on tämän takia pyöreä nolla, mutta ymmärrän kyllä hyvin, että tällaiset faktat eivät vastustajia kiinnosta.

-Todistajat odottavat innolla ihmisten joukkoteurastusta.

Eivät odota. Minkä vuoksi ihmisiä varoitetaan tulevasta tuhosta, jos haluttaisiin nähdä heidän kuolevan? Kuulostaa ristiriitaiselta ajatukselta.

Ja jos Harmagedonia nyt sitten halutaan kutsua joukkoteurastukseksi, niin se ei ole todistajien keksimä ajatus,vaan Raamattu sanoo sen aivan suoraan että Jehovan surmaamia tulee olemaan joka puolella maailmaa.

Jokainen todistaja odottaa innolla sitä, että tämän maailman pahuus ja epäoikeudenmukaisuus poistuu uuden ja täydellisen maailman tieltä. Se vaan vaatii sen, että maailma on ensin puhdistettava pahoista ihmisistä, jotka itsepintaisesti kieltäytyvät muuttumasta. Eihän se muuten olisi paratiisi, jos siellä olisi pahoja ihmisiä pilaamassa sen.

Tässä nyt muutama Jehovan todistajiin yhdistetty valhe ja väärä käsitys. Toki on varmaa, että vastalauseita tulee taas joka suunnasta, mutta se on ihan odotettavaa. Onhan se ikävää kun hyviä valheita pilataan totuudella. :)
53985
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Käsittelet asioita aika helpolla ja pinnallisella tasolla. Odotan syvällisempää pohdintaa lukuisista eri asioista. Toisessa ketjussa oli haussa se tyhjentävä vastaaja 1914 oppiin, osia oli useita. Väitit että tekstiä oli lainattu liian vähän. Vositko itse lainata enemmän jotta kysymyksiin saataisiin jo selvyys. Aloin seurata palstaa vuonna 2005 ja sitä tyhjentävää vastaajaa on siis jo haettu jo 13 vuotta ainakin tähän 1914 oppiin. Nyt olisi jo aika saada ne vastaukset.

Äänestä

Yleensä fundamentalistien puuhat perustuvat valehtelulle ja osatotuuksille & tosiasioiden kieltämiselle. Ei JT-väki mikään poikkeus säännöstä ole.

Äänestä

Muutamat harmittomat väärinkäsitykset ovat itselleni jonkseenkin yhdentekeviä, opin ongelmat ovat nimittäin paljon syvemmällä, ja sillä tasolla ei enää vastauksia saada...

Äänestä

Ok. Nyt sitten näihin "valheisiin" vedoten voit sitten jättää tutkimatta Jehovan todistajien opin ja historian, kuten vaikkapa 1914-opin raamatullisen ja historiallisen perustan?

Äänestä

Hei vastustajat nyt änkyräkänkyrä känni päälle ja jänkkäämään olisi kiva lukea niitä samoja kopio kopio postauksista kopi kopi kopio,
-vuosiluvuista maailmanloppuun
-karttaminen
-pedofilia
- mikä juttu oli se jäätelöraha hommeli voisiko joku valaista
-roktus kielto
-emali ämpärit
-mieten se roskakorin vienti
-hymyilevä leijona missähän se piilottelee
-olen odotellut niitä valokopioita ei ole tullut vielä kovin on lupailtu
-onkos vanhoja saleja taas myynnissä mitä
-oletteko käyneet telttaretkellä konventissa
-miten nuo muistiinpanot saakohan niitä tehdä
-verta olisko siitämitään juttua
-mitä jos tänne palstalle on eksynyt onkos ottanut askeleen jo todistajista pois vai kentääkös sitä rustattiinkin

Saisiko näihin mitään vastauksia kun niin kiinnostaa kovasti

Äänestä
  • Kyllä tuolla konventissa oli tänä kesänäkin pitkät jäätelöjonot joista lapsia oli suuri osa. Eli jäätelöä syövät Jehovan todistajien lapset siinä missä muutkin.

    Äänestä

  • Niinpä niin. Samat ongelmat kesät talvet vuosikymmeniä jo.

    Näytät olevan hyvin tietoinen

    Äänestä

Avasin uuden ketjun liittyen vuoteen 1914 joten jatketaan siellä, mutta onkos kellään mitään tähdellistä sanottavaa esittämiini ajatuksiin?

Sääli että trollit tulevat pilaamaan keskusteluja, mutta taitaa olla ihan tyypillistä perjantai-iltana.

Äänestä
  • "Todistajat tekevät rituaali-itsemurhia"

    Jos tämä on mielestäsi väärä väite, miten itse kuvailisit sitä, että kieltäydytään tarpeellisesta hoidosta?

    Äänestä

  • Ei todistajat kieltäydy tarpeellisesta hoidosta, ainoastaan verensiirroista.

    Äänestä

  • Eräs_todistaja kirjoitti:

    Ei todistajat kieltäydy tarpeellisesta hoidosta, ainoastaan verensiirroista.

    Eivät kaikista tarpeellisista hoidoista, mutta verensiirroista kyllä, vaikka se olisi lääketieteellisesti tarpeen (jotkin veren osat tosin sallitaan).

    Kun kuitenkin asia on siis näin, että henkensä kaupalla Vartiotornin muuttuvia tulkintoja noudatetaan, miten kuvailisit sitä, jos et rituaali-itsemurhaksi?

    Äänestä

  • ei_trolli kirjoitti:

    Minä puutun nyt tähän, vaikka en ole Jehovan Todistaja enkä todistajien vastustaja.

    Se että kieltäytyy hoidosta, tarpeellisesta tai tarpeettomasta, ei ole rituaali-itsemurha. Viime kädessä potilas aina päättää hoidosta sen verran, että haluaako hoitoa vai ei. Myös syöpähoidoistakin kieltäydytään, siis aivan tavalliset ihmiset. Tähän potilaalla on aina, siis aina, oikeus.

    Puhe rituaali-itsemurhasta Jehovan todistajan kieltäytyessä verensiirrosta on vain sinun omaa tarkoitushakuista ja pahantahtoista kielenkäyttöä. Jokaisella on sitä paitsi oikeus kieltäytyä verensiirrosta tai mistä tahansa hoidosta, vaikka se johtaisi kuolemaan.

    Se että uskonto kieltää verensiirron, on ikävä juttu meidän muiden mielestä. Jokainen Todistaja on kuitenkin itse alun pitäen vapaasta tahdostaan tämän uskonnon ja siihen kuuluvat vaatimukset hyväksynyt. Se on heidän asiansa, ei luulisi haittaavan sinua. Minua ainakaan ei haittaa yhtään.

    Äänestä

  • Mietitätä kirjoitti:

    Syöpähoidoilla on sivuvaikutuksia, eivätkä ne aina anna kuin korkeintaan vähän lisäaikaa, joten rinnastuksesi ei kovin hyvin osu.

    Nimitettiin asiaa miten tahansa, minusta on typerää ja surullista kieltäytyä tarpeellisesta hoidosta sen takia, että jokin uskonnollinen kultti painostaa siihen Jumalan tuomiolla pelottelemalla ja rankaisee kiellon rikkojia mökötystuomiolla. Tällainen hengellinen väkivalta pitäisi kieltää lailla, vaikka melko laajaa sananvapautta kannatankin.

    Sinua se jokin uskonnollinen kultti ei painosta mihinkään. JT:t ovat itse omasta tahdostaan valinneet elämänohjeensa. Elä sinä oma elämäsi kuten tahdot ja anna toistenkin elää (tai kuolla)!

    Käythän muuten luovuttamassa verta?

    Äänestä

Tässä lisää koottuja valheita todistajista.
a)Todistajat eivät laske suolikaasua.
Kyllä laskevat ja kovasti rupsuttelevatkin. Siinä perskarvat saavat tuuletusta oikein kunnolla.
b)Todistajat vihaavat pyllykaasun laskijoita.
Ei pidä paikkaansa. Sillä laskihan Pietarikin pyllykaasua Ketsemaanessa samalla, kun vetäisi miekkansa esiin. Jeesus sitä tunnelman keventäjänä kovasti kehui.
c) JT- paratiisissa Maan päällä ei saa laskea suolikaasua.
Valetta, päinvastoin. Siellä pitää laskea suolikaasua, jotta kasvit kukoistaisivat.
Tulipa taas oiottua vääriä käsityksiä Jt.

Äänestä
  • Perjantain ja lauantain välinen yö, se selittää monta asiaa. :)

    Kiitos tästä huumoripläjäyksestä, kookoo2.

    1Äänestä

  • Eräs_todistaja kirjoitti:

    Perjantain ja lauantain välinen yö, se selittää monta asiaa. :)

    Kiitos tästä huumoripläjäyksestä, kookoo2.

    Minusta näyttää, että myös todistajat / jt-mieliset aktivoituvat viikonloppuna. Taitaa "hapan" tehdä tehtävänsä myös teokraattisemmassa suussa ;)

    Äänestä

  • ei_trolli kirjoitti:

    Minusta näyttää, että myös todistajat / jt-mieliset aktivoituvat viikonloppuna. Taitaa "hapan" tehdä tehtävänsä myös teokraattisemmassa suussa ;)

    Toisten puolesta en voi sanoa mitään, mutta tässä suussa ei kyllä maistu mikään simaa väkevämpi neste, enkä kyllä oikeastaan juo sitäkään. Voisi melkein sanoa että olen absolutisti, mutta tokihan liköörikonvehdit tai kunnon pihvi punaviinikastikkeella aina silloin tällöin maistuu.

    Eli jos minua tarkoitit, niin nyt ei osunut eikä uponnut. :)

    Äänestä

  • ei_trolli kirjoitti:

    Minusta näyttää, että myös todistajat / jt-mieliset aktivoituvat viikonloppuna. Taitaa "hapan" tehdä tehtävänsä myös teokraattisemmassa suussa ;)

    Kirkonmieliset kirjoittelevat ehtoollisviineissään joka päivä.

    Äänestä

Hyvä, että jätit ikävimmät uutiset viimeiseksi. Sehän teillä tulee vähän niinkö selkäytimestä.

Siihenhän tosiaan kaikki miljoona eri uskontoa ja lahkoa perustaa koko toimintansa, että likaiset ja moraalittomat siivotaan pois ja sen jälkeen koittaa utopia. :) Todella sympaattista.

Äänestä
  • Tässä kohtaa on pakko kysyä, että mikä on parempi ja toimivampi ratkaisu maailmassa vallitsevaan pahuuteen, kuin poistaa pahat ihmiset?

    Äänestä

  • Eräs_todistaja kirjoitti:

    Tässä kohtaa on pakko kysyä, että mikä on parempi ja toimivampi ratkaisu maailmassa vallitsevaan pahuuteen, kuin poistaa pahat ihmiset?

    Määrittele paha ihminen.

    Äänestä

  • Mutta hyvä ystävä, ymmärrätkö että ihmisten näkemykset siitä mikä on paha ihminen vaihtelee kovasti. Miksi erilaisia uskontoja on niin järjetön määrä? Luuletko että ihminen ei keksisi lisää pahuutta sen jälkeen kun pahat ihmiset on tuhottu? Sen jälkeen etsittäisiin seuraava heikoin lenkki.

    Äänestä

  • ei_trolli kirjoitti:

    Määrittele paha ihminen.

    Murhaajat, raiskaajat, väkivaltaiset ihmiset jne. ovat ihan itsestäänselvyyksiä, kun puhutaan pahoista ihmisistä, mutta pahuuteen sisältyy paljon muutakin, sellaistakin mikä monien ihmisten silmissä on täysin hyväksyttävää. Lue 1. Kor. 6:9,10 ja 2 Tim. 3:2-5.

    Noissa raamatunkohdissa ei kuitenkaan sanota, että pitäisi levittää Vartiotornia tai totella hallintoelintä pelastuakseen.

    Jeesuksen vuohet ja lampaat -vertauksessa lampaat esitettiin Jeesuksen veljistä erillisenä ryhmänä (siis ei kristittyinä) ja he silti pelastuivat hyvien tekojensa ansiosta.

    Äänestä

  • Aidus kirjoitti:

    Mutta hyvä ystävä, ymmärrätkö että ihmisten näkemykset siitä mikä on paha ihminen vaihtelee kovasti. Miksi erilaisia uskontoja on niin järjetön määrä? Luuletko että ihminen ei keksisi lisää pahuutta sen jälkeen kun pahat ihmiset on tuhottu? Sen jälkeen etsittäisiin seuraava heikoin lenkki.

    Sen jälkeen kun maa on puhdistettu ja eletään uuden maailman puolella, ei minkäänlaista pahuutta enää suvaita. Se on sitten lopullisesti poissa.

    Äänestä

  • ei_trolli kirjoitti:

    Noissa raamatunkohdissa ei kuitenkaan sanota, että pitäisi levittää Vartiotornia tai totella hallintoelintä pelastuakseen.

    Jeesuksen vuohet ja lampaat -vertauksessa lampaat esitettiin Jeesuksen veljistä erillisenä ryhmänä (siis ei kristittyinä) ja he silti pelastuivat hyvien tekojensa ansiosta.

    Ei sanota ei, siellä todetaan hyvin selvästi millaisia tekoja harjoittavat EIVÄT tule pelastumaan. Raamattu osoittaa myöskin hyvin selvästi, ettei ole useita tapoja pelastua, vaan aivan kuten Nooan päivinä ainoa keino selviytyä hengissä oli mennä arkkiin niin nykyäänkin on vain yksi tie, joka johtaa elämään.

    Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen toimikoon parhaaksi näkemällään tavalla. Tehtävämme on varoittaa ihmisiä tulevasta tuhosta, mutta emme luonnollisestikaan voi pakottaa ketään ottamaan varoitusta vastaan.

    Äänestä

  • Eräs_todistaja kirjoitti:

    Murhaajat, raiskaajat, väkivaltaiset ihmiset jne. ovat ihan itsestäänselvyyksiä, kun puhutaan pahoista ihmisistä, mutta pahuuteen sisältyy paljon muutakin, sellaistakin mikä monien ihmisten silmissä on täysin hyväksyttävää. Lue 1. Kor. 6:9,10 ja 2 Tim. 3:2-5.

    Nuo raamatunkohdan mainitsemat ominaisuudet eivät suinkaan ole kaikki yksiselitteisiä. Ne herättävät myös kysymyksiä siitä onko omninaisuuksiltaan poikkeava ihminen oikeasti paha, vaiko vain erilainen, riippumatta siitä onko hän muille vaarallinen.
    Lapset jotka ovat tottelemattomia vanhemmilleen voivat olla sitä myös sen vuoksi, etteivät vanhemmat oikeasti hoida tehtäviään.
    Kaikki ihmiset ovat panettelijoita, enemmän tai vähemmän, samoin juoruilijoita, se on sisäänrakennettu ominaisuus.
    Hyvän vihamies on subjektiivinen näkemys, riippuu täysin siitä mikä katsotaan hyväksi. Homoseksuaalien oikeuksien puolustaja voi kuulua tähän kategoriaan.
    Miksi pitäisi rakastaa jotain jumalaa, jota ei ole ja joka kertomusten perusteella on psykopaatti ja narsisti, eli paha?
    Huorintekijöiden määrittely on kiistanalaista. Raamattu hyväksyy huorinteot jopa sen merkkihenkilöiltä, mutta muut saavat kuolemantuomion? Ihmisellä on oikeus pyrkiä pysymään hengissä, jos se edellyttää jotain mikä sinusta on huorinteko, niin siinähän sitten vaan kerskaat omalla hyvyydelläsi ja teet itsestäsi pahan.
    Hekumoijat ja miehimykset... kovasti tuomitset toisia ja samalla kerskaat omasta puhtaudestasi.

    No, onneksi mitään todistajien mainostamaa harmagedonia e i ole tulossa. Mahtaa vetää teikäläistäkin katkeraksi kun aika vaan kuluu ja käy yhä selvemmäksi miten sinuakin on huijattu seuran toimesta, jo vuosikymmeniä ;)

    Äänestä

  • Eräs_todistaja kirjoitti:

    Ei sanota ei, siellä todetaan hyvin selvästi millaisia tekoja harjoittavat EIVÄT tule pelastumaan. Raamattu osoittaa myöskin hyvin selvästi, ettei ole useita tapoja pelastua, vaan aivan kuten Nooan päivinä ainoa keino selviytyä hengissä oli mennä arkkiin niin nykyäänkin on vain yksi tie, joka johtaa elämään.

    Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen toimikoon parhaaksi näkemällään tavalla. Tehtävämme on varoittaa ihmisiä tulevasta tuhosta, mutta emme luonnollisestikaan voi pakottaa ketään ottamaan varoitusta vastaan.

    "Ei ole useita tapoja pelastua." Ei niin. Vain yksi.

    Joka suullaan tunnustaa että JEESUS on Herra on pelastuva.

    Tunnustavatko Jehovan todistajat että Jeesus on Herra?
    Ei.Vaan Jehova.

    No,tietenkin jos otetaan huomioon että vanhan testamentin Jehova on Herra Jeesus, niin se että Jehovan todistajat hokevat Jehova Jehova, niin sehän oikeastaan tarkoittaa Jeesus Jeesus.
    Eiks niin?

    Äänestä

En ymmärrä muutenkaan pyöristymistänne siitä, että kriitikot pommittaa teitä vaikeilta kysymyksillä. Psykologinen manipulaatio on teidän suurimpia valttikortti ja rekrytoinnissa ja ryhmäkurin ylläpitämisessä. Ottaako päähän kun joku antaa samalla mitalla takaisin? Hävettääkö yhtään?

Äänestä

Eräs_todistaja 3.8.2018 17:52

"Tässä nyt kuitenkin muutama Jehovan todistajista esitetty väite"
-Sinun tulisi oikaista väittäjälle itselleen.
-Täällä on tuomittavaksi lahkossa todettu mm. toisen uskonnon Pyhän Kirjan, Raamatun väärentäminen omaan käyttöön.
-Murhaaminen vernsiirtokiellolla, kun esim. Raamattu sallii veren syömisenkin, eikä mikään muu uskonto tai uskonnollinen yhteisö kiellä terveydenhoitoa verensiirrolla.
-Lahko tuottaa Uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.

"-Todistajat tekevät merkintöjä ovenpieliin."
-Jopas kehumisaihe. Se olisikin likaamisrikos. Sen sijaan lahko kyllä pitää laitonta henkilötietorekisteriä. Se tulisi lailliseksi, jos siihen kysyttäisiin kultakin ovella lupa. Mutta lahkojohtaja Leinonen on sanonut, että me emme kysele lupia.

"-Todistajat häiritsevät ihmisten kotirauhaa"
"Eivät häiritse. Se, että soitetaan päiväsaikaan ovikelloa, esitetään millä asialla ollaan ja sen jälkeen poistutaan välittömästi paikalta, ei ole millään muotoa kotirauhan häirintää. Se vaatisi jo aikamoisen lakimuutoksen."
-Se on häirintää kun se häiritsee. Vaikka se ei olisikaan rikoslain tarkoittama rikos.

"-Jehovan todistajat käyvät rikkaiden vanhusten luona sen toivossa, että he testamenttaisivat omaisuutensa Vt-seuralle."
-Tästä voit lukea esimerkkitapauksen Herrick Åbergin (entinen todistaja) kirjasta Nykyajan baabelin orjat.

" Kukaan ei ole esittänyt ikinä minkäänlaista faktaa siitä, kuinka moni on todellisuudessa kuollut sen vuoksi, että ei ole ottanut verensiirtoa."
-Mutta vartiotorni on leuhkinut esittämillään pikkulasten kuvilla, lapset koska lapset ovat kuolleet nimenomaan verensiirrosta kieltäytymiseen. Eiväthän pikkulapset osaa kieltäytyä, vaan lahko on vaatinut heidät opettelemaan ja toistelemaan vartiotornin verensiirtokiellon oppilauseita.
(3 Moos 17:15 sallii veren syömisen. 1 Korintt. 10:25: Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään)

" todistajat eivät tupakoi"
-Kyllä on tupakoivia ollut, mutta tupakointi on potkujen antamisen peruste

Äänestä

"Jokainen todistaja odottaa innolla sitä, että tämän maailman pahuus ja epäoikeudenmukaisuus poistuu uuden ja täydellisen maailman tieltä. Se vaan vaatii sen, että maailma on ensin puhdistettava pahoista ihmisistä, jotka itsepintaisesti kieltäytyvät muuttumasta. Eihän se muuten olisi paratiisi, jos siellä olisi pahoja ihmisiä pilaamassa sen."

Tämän vastauksesi perusteella tällä hetkellä maailmassa olisi vain noin 8 miljoonaa hyvää ihmistä. ja maailmassa on nyt noin 7.6 miljardia ihmistä. Aika kovaa tekstiä, kovin korkealle te nostatte itsenne ja kovat on luulot hyvyydestänne ja paremmuudestanne. Ja omilla ponnistuksillanne te ette muutu yhtään paremmiksi kuin ne teidän tuomitsemanne maailman ihmiset. Ei jatkuva ovilla kierteleminen ja julistaminen tee ihmistä yhtään paremmaksi kuin kukaan muu maailmassa.

Mikä sinusta tekee hyvän ihmisen? Kerro se ja perustele raamatulla/Jeesuksen opetuksilla.

Sitä paitsi ei Raamattu sano että ihminen hyvyytensä perusteella pelastuu. Ehkä et olekaan lukenut raamattuasi kovin hyvin. Mitä Jeesus sanoi siitä kuka pelastuu?

Eikä se että kuuluu Vartiotorniseuraan pelasta ketään. Sinä kirjoitit näin: "Raamattu osoittaa myöskin hyvin selvästi, ettei ole useita tapoja pelastua, vaan aivan kuten Nooan päivinä ainoa keino selviytyä hengissä oli mennä arkkiin niin nykyäänkin on vain yksi tie, joka johtaa elämään." Ja tämä on sitten teidän opetuksenne mukaan se että vain ja ainoastaan kuulumalla jehovantodistajiin ja Vartiotorniseuraan pelastuu. Kerro meille se raamatunkohta jossa näin sanotaan?

Te suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä väärillä olettamuksillanne ja sanoen että taivas on jo täynnä jehovantodistajia. Muistatko mitä Jeesus sanoi fariseuksille? "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."

Toivon että vastaat näihin muutamaan kysymykseeni?

Äänestä
  • Se kuka pelastuu on ainoastaan Jehova Jumalan käsissä. Me emme ole tuomareita.
    Jumala haluaa ihmisten pelastuvan, mutta hän ei pakota heitä ottamaan vastaan hänen pelastusjärjestelyään. Hänen ”tuomion – – päiväänsä” sisältyy ”jumalattomien ihmisten – – tuho” (2. Pietarin kirje 3:7).

    Äänestä

  • " todistajat eivät tupakoi" - on tupakoivia ollut, mutta tupakointi on potkujen antamisen peruste
    ---------------

    Jari121 4.8.2018 12:56

    "2. Pietarin kirje 3:7"

    -Sitten 10 jakeessa: " Herran päivä tulee kuin varas"
    -Mutta vartiotorniuskonnossa Herra on tullut jo, v. 1914, mutta jo 1874, jos katsomme toisesta vartiotornista.
    Tuossa käytetään nimeä Herra, Jeesuksesta, Joh. 1:1 -mukaan, "sana oli Jumala" eli Jeesus oli Jumala. Vartiotorniuskonto vaatii, että valtakunnansalilla Jeesus on sanottava enkeli Mikaeliksi.

    2 Piet. 3:18 "Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa "

    Kun vartiotorni ennusti lopun vuodeksi 1914 niin se oli väärä profeetta, 5 Moos 18:20-22
    ja joutuu ikuiseen rangaistukseen, ilm. 20:10.

    Vartiotorniseura halusi varmistaa kohtalonsa ja uusi ennustuksensa vuodeksi 1975 ?
    Taikka sitten halusi asuntojen kauppahintoja, (Valtakuntamme palvelus kesäkuu 1974)

    Äänestä

  • Jari121 kirjoitti:

    Se kuka pelastuu on ainoastaan Jehova Jumalan käsissä. Me emme ole tuomareita.
    Jumala haluaa ihmisten pelastuvan, mutta hän ei pakota heitä ottamaan vastaan hänen pelastusjärjestelyään. Hänen ”tuomion – – päiväänsä” sisältyy ”jumalattomien ihmisten – – tuho” (2. Pietarin kirje 3:7).

    "Me emme ole tuomareita."

    Kyllä Jehovan todistajissa tehdään selväksi, että vain järjestössä on pelastus. Se on tuomitsemista.

    Äänestä

Jari121 4.8.2018 12:56

"Se kuka pelastuu on ainoastaan Jehova Jumalan käsissä. Me emme ole tuomareita"

-Mutta vartiotorniuskonto on ohjeistanut kirjauttamisrutiinin sellaisille jäsenilleen, jotka haluavat taivaan puolelle. Pyynnöstä vartiotorniuskonto kirjaa kortistoonsa sinne menijät.

jk Vartiotorniuskonto pitää kirjaa niistä jotka se on vartiotorniuskonnon taivaaseen kirjannut.
Tällä hetkellä ei heitä kovin montaa tuhatta ole.

(Laitettakoon tähän, että Raamatussa Jeesus on luvannut pelastuksen. Se koskee jokaista, joka sen haluaa ottaa vastaan).

Äänestä

aivan kuten Nooan päivinä ainoa keino selviytyä hengissä oli mennä arkkiin niin nykyäänkin on vain yksi tie, joka johtaa elämään.

-Eikö olisi järkevää ensin kysyä että onko tälläistä oikeasti tapahtunut edes? Kyseessä on satujuttu, tutkijat ovat yksimielisiä että maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei ole tapahtunut, jos olisi, niin tästä olisi luonnossa yhä merkit nähtävissä. Eihän katteettomilla jutuilla ole mitään arvoa oikeasti.
Tuon tarinan nyt tietää jokainen tervejärkinen tutkimattakin satujutuksi,

Äänestä
  • Miten ne miljoonat eläinlajit saatiin arkkiin mahtumaan?
    Mitenkäs eväät niille? Joka lajilla on oma tyypillinen ruokavalio, eikä niiden ruuansulatus kykene käsittelemään muuta. Entäs se GUANO. Miten se käsiteltiin?
    Hakiko nooa astraalikumimoottoriveneellä kengurut australiasta ja kyyttäskö se ne takasikki sinne? Tai pingviinit tai tai tai...
    Mitenkäs ne makean ja suolaisen veden eliöt? Jos maapallo oli yhtä suurta merta, kaikki vesi oli silloin suolaista tai vähintään murtovettä. Missä makean veden lajit oli silloin? Rakensiko nooa akvaarionki pihkaisesta puusta, vaikkei raamatussa kerrota?
    Entäs amerikan mantereiden eläinlajit? Kai sielä on semmosia eläimiä, mitä ei täälä ole.
    Miksikäs on semmosia, kuin "tulokaslajit" ja "Vieraslajit"
    Tulokaslajit leviävät luonnollisesti sellaisille alueille, missä on niille sopivat olosuhteet.
    Hirvikärpänen on sellainen.
    Vieraslajin on ihminen levittänyt. Jättiputki esimerkiksi. Vaarallinen ja erittäin hankala hävittää, kun saa jalansijan.

    Ja muutamasta arkin katamuodostako kaikki tämä nykyinen elämän monimuotoisuus on tullut? Ja kaikille näille mantereille, mihin EI PÄÄSE muutaku meren poikki uimalla tai lentämällä. Pitäisikö silloin eläin ja kasvimaailman historian jäljet johtaa araratin vuorille, mihin legendan mukaan arkki ajoi karille? Mitä on tutkijat todenneet?

    Kuinkas näiden kuivien autiomaiden kasvit on tulleet? Niiden siemenen itu tärveltyy, jos se siemen kastuu. Se on ohjelmoitu niin, että kosteus laukaisee sen eloon ja selviää kuivassa hiekassa vaikka miten kauan. Sellainen määrä kosteutta olisi tuhonnut kaikki nämä autiomaissa elävät kasvilajit. Ne olis yrittäneet alkaa kasvaa.

    Tiesitkö muuten, että männyn siemen tarvitsee aktivoituakseen selkeän pakkasjakson? Jos keräät käpyjä, kuivatat ne ja heti sitten kylvät... Ei idä. Pitää laittaa pakastimeen ja säilyttää sielä kylvöön asti. Eikä SAA päästää kastumaan.

    Tämähän tarina on samaa sarjaa, kuin on lättymaakin ja muka kaikki kiertää maata. Vieläköhän on sellaisia ihmisiä, jotka kiven kovaa väittää maata lätyksi ja kaikkeuden keskukseksi. No tutkimustulokset osoitti tämän raamatusta lähtöisin olevan teorian huuhaaksi ja sama on edessä vedenpaisumuksen kohdalla.

    On se hyvä, kun tutkimusten ja tutkijoiden ei tarvi enää kysyä USKONNOILTA lupaa tuloksilleen. Toista se oli ennen kun kaikki oli uskisten mielestä paremmin. Talutettiin tutkijoita giljotiiniin rehellisyytensä takia. Jiitee järjestö jatkaa samaa perinnettä omalla tavallaan nykyaikana. Aseena erottaminen, luopioleiman lyöminen ja ihmis suhteilla kiristäminen.
    Otappa hatkat jos olet vuosikymmeniä kasvanu sisään vauvasta asti. Ei muuten käy ihan tosta vaan.

    lasetanpas vähän suolikaasua.

    ---Ja tuli olemaan kaikkia liikkuvia eläimiä jotka liikkuivat liikkumalla maan pinnalla. liikkuvia eläimiä, jotka liikuivat kukin suuntaansa. Liikkuvan eläin liikkui kulkusuunnassaan eteenpäin ja toinen liikkuva eläin liikkui liikkumissuunnassaan vasemmalle ja oikealle. mutta paikallaa olevat eläimet eivät liikkuneet silloin kun olivat liikkumatta paikoillaan. Ei,Silloin ne eivät liikkuneet oikealle tai vasemmalle eikä eteenpäin eikä taaksekaan päin.---

    Ja se nykypäivän arkkihan mihin tämä jari poika viittaa on jiiteelle se ikioma ja ah niin rakas jiteeJÄRJESTÖ hallintoelimineen ja kaikkine doktriinenineen.

    Mittaluokka taitaa täyttää addiktion määritelmän. Niistä on tullu järjestöriippuvaisia. Senhän takia ne kysyykin, että jos jätät järjestön, mitä saat tilalle. Et mitään. Pysy siis mukana.

    Mutta kuule kun mulla on uutisia. Jos lähdet järjestöstä, voi olla parempikin ettei heti etti seuraavaa. Sehän on vähän kuin avioero. Silloinkin voi tehdä hyvää antaa korvien välin vähän selkiytyä, ennen kuin ottaa uutta palloa jalkaan. Eikä moni ota palloa enää ollenkaan.

    Onneksi itse en ole kovin addiktoituvaa sorttia, vaikka se mahdollisuus on toki kaikilla eri asteisesti.

    Äänestä

  • meikämasa2.0 kirjoitti:

    Miten ne miljoonat eläinlajit saatiin arkkiin mahtumaan?

    Aivan liikaa kysymyksiä käpyjen keräämisestä alkaen. Vartiotorni on tarkoitettu niille, jotka tyytyvät vähempään. Reilusti vähempään.

    Äänestä

  • huhhuh.huh kirjoitti:

    Aivan liikaa kysymyksiä käpyjen keräämisestä alkaen. Vartiotorni on tarkoitettu niille, jotka tyytyvät vähempään. Reilusti vähempään.

    Heh, vai liikaa kysymyksiä... No tuli huomattua.

    Uskiksella lyö rele päälle, kun tämän tyylistä kyselee. Pahinta taitaa olla se jos itte sepittää aukkopaikat kuntoon näissä legendoissa. Pakkohan se onkin, kun ei ne osaa vastata... Vänkääminen kyllä sujuu ilman perusteita, ehei siinä mitään....

    Mutta tuntuu siltä, ettei tän tarinan huuhaaksi todistamiseen tarvita edes tiedettä.
    Tavalliset arkihavainnot riittää, kunhan edes vähän osaa yhdistellä asioita ilman lupaa.

    Ja mä edelleen ihmettelen kun kirjoitin ylioppilaaksi 2003 pitkä matikka, fysiikasta kaikki, maantiedosta kaikki kurssit. Ja näistä aineista 2p. vajaa Laudatur.

    Niin ei vaan älli pelannu, että olis vähän vaikka laskeskellu veden olomuodon muutoksissa vapautuvia energiamääriä sun muuta... Kattonu edes pikkusen maolin taulukkokirjaa tämän tarinan näkökulmasta...

    Tämä eliöiden monimuotoisuus... kaikki maalla elävä heitti henkensä. Niin sielä kyllä sanotaan. Ja huvittavinta on, kun srkoon vanhimmat sanoi, että siitä on muutama tuhat vuotta aikaa... Melkosen nopeesti kantamuodot muuntuivat ja levittäytyivät veden alta paljastuville maa alueille, kun veden pinta laski. Mutta ei jääny kenguruja muualle ku australiaan ja uuteen guineaan. Ne varmaan sattu olemaan aamu uinnilla niillä paikkeilla veden laskiessa, kun käpälät alkoi ottaa pohjaan. Uiskentelivat siinä sitten käpäläpohjaa, kunnes tuli niin paljon maata, että pystyivät alottaan pomppimisen ja nyrkkeilemisen. Sit joku lintu kävi paskantaas sinne siemeniä rektumistaan ja kengurut sai evästäkkii.

    Tekivät kaikki porukalla saman päätöksen lähteä pysyvästi nostelemaan euraasian laatalta, täsmällisemmin araratilta...

    Jaa että jumala kiihdytti tätä prosessia vai? Loi sit vissiin ne kengurutki. Fine. Miksikäs sitten piti ylipäätään rakentaa joku arkki eläinten pelastamiseksi? Jos kerra jumala luoda tempaisee koko maailmankaikkeuden, niin mikäs ongelma se olis luoda uurestaan ne hyvät lajit ja jättää luomatta sellaiset, mistä ei pidä. Niin paitsi, jos nooalla oli vähä tekemisen puutetta ja jumala sit järjesti sille mielekästä touhuttavaa, ettei lyö kintaat tyhjää lehtimajan kattoon räkiessä.

    Tai nooan piti osoittaa uskonsa jumalaan tällä projektilla? Siispä tämä kaikkinäkevä kaikkitetävä, suvereeni sydänten tutkija ei muuten tienny vai? Pahalla ei jumalaa voida koetella kuulemma, eikä hän itse koettele ketään.... Joo mutta paaduttaa kyllä ihmisiä ihan vaan huvin vuoksi järjestääkseen niitä paaduttamiaan kuseen. Eiks sille vaaraolle tehty niin? Kukas sitä paadutti ja kuka sitä rankaasi? Ettei vaan ollu sama tyyppi kyseessä...?

    Raamatussa sanotaan suoraan, että jumala ei koettele ketään. Raamatussa sanotaan suoraan, että jumala koettelee nähdäkseen sitä ja tätä palvelijoistaan... No...

    Ei kai tässäkään molemmat voi olla totta yhtä aikaa... Vai mitä ERÄS TODISTAJA? Löydät helposti nämä raamatunkohdat.

    Niin meni 10v jt huuhaa täydestä...

    Ei mun hermo piisaa enää opastaa uskiksia ja syöttää ja juottaa tiedon maitoa teelusikalla.

    Jumalauta paloletku naamalle, 7 baaria painetta ja hanat auki. Siperia opettaa ja sitä rataa siitä sitten menemään...

    Eiks olekki eräs todistaja niin, että tässä kohtaa fysiikka ja matikka on kauheeta, kun meinaa ihan jäädä uskonkäsitys jalkoihin...?

    Äänestä

"Se kuka pelastuu on ainoastaan Jehova Jumalan käsissä. Me emme ole tuomareita"

Jari121 ja Eräs_todistaja, tuon olen kuullut monta kertaa mutta kuitenkin opetuksenne on että ainoastaan kuulumalla VT järjestöön pelastuu. Eikö se ole tuomion julistamista? Miksi ette uskalla sanoa sitä mitä mieltä todellisuudessa olette? Yritätte laimentaa kiemurrella vapaaksi järjestön opetuksesta tuollaisilla puheillanne.
Eräs todistaja sanoi minulle kun kysyin häneltä opetuksistanne että ei kai hän kaikkien kirjoituksia edes lue, eikä ole kaikesta edes samaa mieltä mitä kirjoitetaan. Se kuulosti kyllä omituiselta hänen suustaan koska on todella innokas "kenttäilijä" omien sanojensakin mukaan. Hermostui täydellisesti kysymyksistäni ja suuttui. Kysymykseni eivät olleet mitenkään hänen persoonaansa koskevia vaan ihan opillisia juttuja.

Äänestä
  • "Hermostui täydellisesti kysymyksistäni ja suuttui."

    Sinulla on vilkas mielikuvitus, mutta kiitos kuitenkin, hyvät naurut maittavat aina. :)

    Siinä olet kyllä oikeassa, etten ole ihan kaikesta samaa mieltä( en ala tekemään mitään listaa) ja kenttäpalvelukseen osallistumisessakin on parantamisen varaa. Ovityö kun ei ole kaikkein luontevinta minulle ja keskustelun aloittaminen on hyvin vaikeaa, kun vain harvaa kiinnostaa. Tai voihan olla että en vain ole vielä löytänyt sellaista, joka olisi halukas keskustelemaan. Heitäkin kuitenkin on.

    Kärrytyössäkään juuri kukaan ei lähesty keskustelu mielessään, vaikka ihmisiä menee välillä runsaastikin ohi. Ei tunnu tuo negatiivinen uutisointi ja mustamaalaus vaikuttavan, kun ei niistäkään paljoa huomautella, vaikka meistä liikkuvat valheet ja syytökset ovat osa todella vakavia ja luulisi, että ne saisi aikaan jonkinlaisen "kristalliyön" meitä vastaan, mutta hiljaista ollut. Rauhassa on vielä toistaiseksi saanut todistustyötä tehdä.

    Äänestä

Nyt vielä lisää valheita Todistajista.

a) Monet luulevat, että Todistajat haistelevat jeesuksen kumiteräsaappaita kokouksissaan.
Tämä on täyttä valetta ja panettelua. Haisteluhetket tapahtuvat kotona, eivät suinkaan salilla. Srk kyllä lainaa vähävaraisille saappaita kotiin haisteltaviksi.

b) Yleinen luulo maallisten keskuudessa on, että Todistajat kaivavat ryhmässä rektumia konventeissaan.
Tämäkin on täyttä valetta. Rektumia kaivetaan aivan yksityisesti vaatekomerossa tms. ja se on omantunnon asia. Siis aivan pilkulleen Raamatun( Daniel 60:7) mukaisesti mennään tässäkin.

c) Samoiten monet maalliset luulevat, että alkoholin nauttiminen ja tupakin pössyttely on kiellettyä.
Valetta tämäkin. Kyllä nuita saapi tehdä kunhan ei jää kiinni. Esim. käy toisessa kaupungissa vähän irrottelemassa.

Äänestä
  • Kiitos kookoo2, en tiedä onko juttujesi tarkoitus olla huumoria vai oletko ihan vakavissasi, mutta piristävät mukavasti päivää. :)

    Äänestä

  • Eräs_todistaja kirjoitti:

    Kiitos kookoo2, en tiedä onko juttujesi tarkoitus olla huumoria vai oletko ihan vakavissasi, mutta piristävät mukavasti päivää. :)

    Kiitos.
    Sillä niiku mooses sanoi Epydgissä Vaaraolle tultuaan veneilemästä Niililtä: "Se, joka veneen tapin ja airoit poisti, saa haistaa pitkän vi*un. Pistä tupakki, ettei mene hermot." Tästä vaarao suivaantui, ja huusi: " Täällä Epydgin palatsissa ei Sa*tana kiroilla. Lähde heti pois Epytgistä kansoinesi. Mutta jätä leipätaikinan juuri tänne, koska se pier*ttää paremmin kuin mikään muu. Ei edes kamelin killuttimista ja Ramses ykkösen raappahousuista ylipappien keittämä vatkuli ole yhtä hyvää.
    Ja ei auttanut mooseksen muuta kuin ottaa suunta kohti Luvattua maata.

    Äänestä

  • Olet hieno ihminen. :)

    Äänestä

  • Eräs_todistaja kirjoitti:

    Olet hieno ihminen. :)

    Kiitos. Luojan luoma vaan. Tosin en saman olion, joka erehtyi luomaan jt-lahkon.

    Äänestä

Hmm.+tulipa+tässä+mieleen+noista+tilastoista+ja+julistajamääristä+vuosikirjojen+perusteella.+(jota+ei+muuten+enää+julkaista)Eli+eräs+todistaja!+Nyt+silmät+ja+korvat+auki!+Älä+välitä+tuosta,+mitä+suulla+suuremmalla+huutelin+tulemaan.+Heitä+omaa+kommenttiasi+tähän+viestiin.+Eli+ota+kantaa+valehtelenko!+Luopio+olen,+ei+siinä+mitn.+Keskity+siis+järjestösi+opetuksen+mukaan+SISÄLTÖÖN,+älä+siihen+astiaan,+eli+minuun,+mistä+sen+sisällön+saat.No+niin+asiaan.Julistajamäärä.+Katsos+kun+jehovan+todistajien+kirjoilta+pääsee+pois+kolmella+tavalla:+1.+Erotetaan+2.+Kuolee+3.+Eroaa+itse+(kuten+minä)Nythän+on+sanottu,+että+jehovan+todistajista+erotetaan+se+abaut+120-150+vuodessa.+Ja+vain+muutama+eroaa+itse.+Ja+näistä+50-70%+palaa+takaisin.+Veikko+leinosen+suusta,+olikohan+hesarin+haastattelusta.+Googlettamalla+vexin+nimellä+löytyy...Välikommenttini:+Tyypillistä+paremman+kuvan+maalausta,+kuin+mitä+todellisuus+on.Kuule+hei.+Mitenkäs+se+matematiikka+toimii+tässä+kohtaa?Paljonkos+uusia+kastetaan?+Käytännössä+jt+lapsia,+hyyyyyvin+vähän+maailmallisia,+kuten+minä+silloin+olin+10v+sitten.+Paljonko+väkeä+kasteella?+Kierroskonventit+2krt/vuosi+ja+isommat+aikasemmin+piirikonventit,+nykyisin+aluekonventit+1krt/vuosi.+Siis+kolme+konventtia.+Olisko+luokkaa+muutama+sata+uutta?+Vaimo+kehu,+että+jotain+300+luokkaa.Tai+no,+mitä+mää+tässä+arvuuttelen.+Käynpä+hyllyllä+arvalla+vetääs+pari+perättäistä+vuosikirjaa...Kastettujen+määrä+suoraan+vuosikirjoista:2008:+3112009:+3132010:+2932011:+224Yhteensä+1141+UUTTA+kastettua+vuosina+2008-2012Julistajaämäärä:+2008:+19099-18962+(Huippu/keskimäärin)Julistajamäärä+2011:+19045-18940Erotus+54-22+vähemmän,+kuin+aikaisemmin+TÄSSÄ+aikavälissäNyt+kysymys:+Miten+silloin+lasketaan+eronneiden/erotettujen/kuolleiden+kokonaismäärä?Kastettujen+määrä+PLUS+väen+vähenemä+samassa+ajassa.+Silloin+vuosina+2008-2011+Erosi/erotettiin/kuoli+yhteensä+1195-1163+riippuen+huipusta+tai+keskimäärästä.+Vuodessa+noin+285+former+memberiä.+Ja+leinonen+maalaa-+että+120-150...+joista+50-70%+palaa....Niin+ja+vielä+sillä+ehdolla,+että+vt+seuran+tilastot+pitää+paikkansa.+Minkäs+takia+muuten+tilastokeskuksen+ja+jiitee+tilastojen+luvut+ei+ole+yhtä+pitäviä?+Suuruusluokka+on+oikein,+mutta+ei+täsmää+tarkemmat+määrät.Kumpikos+näistä+lafkoista,+Tilastokeskus+tai+jehovan+todistajat+on+jo+jääneet+kiinni+valehtelusta+housut+kintuissa?+VAIN+yksi+hyvä+esimerkki+tässä+linkissä:https://www.youtube.com/watch?v=IIvoinUvy9sMentiinkös+2017+jo+alle+18000+julistajan+rajan?Jos+siis+jehovan+siunaus+on+sitä,+että+väki+lisääntyy,+väen+väheneminen+tarkoittaisi+kai+jehovan+kirousta.+Mutta+eihän+ne+niin+sanokaan.+Jos+väki+vähenee,+se+johtuu+saatanasta.+Kuinkas+muutenkaan+nämä+uskikset+sanoisi,+että+saisi+käsityksensä+pitää?Järjestöhän+on+puhdas...+Ainoa+tosi+uskonto...Edellytys+pelastukselle...+Jehovan+ainoa+kanava...ja+sitä+rataa.Joten+ÄLÄ+lue+mitään+muuta,+kuin+vt+kirjallisuutta!Saattaapi+olla,+että+huomaat+rakentaneesi+hiekalle....+Ja+sehän+ei+käy+päinsä.Sori+nämä+tulkintani+ja+analyysini,+mutta+niin+minä+sen+nykyisin+näen.Anna,+anna+kakkua+anna+sakkoa+saatana!Tuu+hymyileen+tänne!+Hymyile+oikeen...+asiallista+kieltä!Me+ollaan+kuuden+vanhimman+kanssa+käyty+nää+keskustelut!+Puhelimessa,+salilla,+kotonani+ja+niiden+kotona...+Siis+ARC,+Täyttymättömät+ennustukset,+Epican+musiikit,+Konventin+kauhuelokuva,+Raamatun+muuttelu,+VT+kirjallisuuden+ja+oppien+sisäinen+ristiriitaisuus,+vanhan+ja+uuden+valon+järjetön+retoriikka+ja+muuta+pientä+irtotavaraa+10+vuoden+havainnoista...+Tuntitolkulla+puhuttu+ja+puhuttu+ja+puhuttu+ja+puhuttuJa+mikä+on+lopputulos?+Minä+ja+moni+muu+kerrotaan+esimerkein+ja+lainauksin+sieltä+sun+täältä+JÄRJESTÖN+lähteistä+osoittaen+asioita.Ja+sinä+tulet+palstalle+otsikolla:+"Koottuja+valheita+todistajista"Tasan+ne,+mitkä+sulle+sopii+ja+joistakin+et+edes+näytä+olevan+perillä.Ja+tuskin+siis+vastaat+tähänkään+viestiin+yhtään+mitään.+Ei+vanhimmatkaan+täälä+kotopuolessa...Et+osoittaudu+millään+muotoa+huonommaksi.

Äänestä

Mielenkiintoinen aloitus, kiitos siitä. :)

>>Eli kyse on siitä, että Jehovan todistajat sanovat luopioiden ja muiden heitä vihaavien esittävän heistä valheita, johon nämä puolestaan aina vaativat edes sen yhden esimerkin. Ja kun sellaisen esittää vaaditaan heti toinen ja sen jälkeen taas toinen jne.<<

Nyt on jo jännää. Tällaisia valheita kun ei olekaan vielä ennen oikein osattu listata. Tosin laajennat kysymyksesi, ymmärrettävän laskelmoivasti, koskemaan kaikkia mahdollisia väitteitä todistajista. Oleellista tässä on ne kuuluisat luopiovalheet. Niistä niitä esimerkkejä kysellään, ei siitä, mitä kaikki maailman ihmiset saattavat kaikissa maailman tilanteissa mahdollisesti todistajista väittää. Jos se olisi jollain tavalla relevantti seikka, yhtä relevanttia olisi levittää esille myös kaikki huuhaa siitä, mitä yksittäiset todistajat ovat esittäneet esimerkiksi ensitistä todistajista. Ja sitä huuhaata muuten riittää.

Katsotaan nyt kuitenkin listaasi.

>>Todistajat tekevät merkintöjä ovenpieliin.<<

Alkoi, sanotaanko 'hieman' vaisusti, tämä lista. Se, että on olemassa sitkeästi eläviä urbaaneja legendoja, joita muuten todistajillakin on monesta aiheesta, ei tarkoita että asiasta perillä olevat, eli luopiot, levittäisivät legendaa. Listan kohta 1. -> Ei jatkoon.

>>Todistajat häiritsevät ihmisten kotirauhaa<<

Ai, tämä lista olikin tätä tasoa. Saataisiinko joskus ihan oiekaa listaa siitä oleellisesta, eli luopiovalheista? Niitähän kuitenkin on todistajien ja järjestön mukaan vaikka ja kuinka paljon. Teenpä aiheesta oman aloituksen, voit sitten valistaa meitä aiheesta.

>>Vt-seura on osallisena ase ja -tupakkateollisuudessa<<

Järjestöllä on ainakin ollut rahastoja, joissa on mukana ase- ja tupakkateollisuutta. Tämä on fakta, ei mikään vale. Se on sitten kokonaan toinen tarina, mikä on ollut järjestön osa näihin rahastoihin. Rahastot oli nimittäin lahjoitettu järjestölle. Järjestöä ei siksi voi syyttää aktiivisesta sijoittamisesta ase- ja tupakkateollisuuteen. Toisaalta lahjoituksesta voi kyllä kieltäytyä tai niistä voi luopua. Olisiko Jeesus ottanut vastaan aseteollisuuteen sijoittavia rahastoja?

>>Jehovan todistajat käyvät rikkaiden vanhusten luona sen toivossa, että he testamenttaisivat omaisuutensa Vt-seuralle. <<

Vähän turhan pitkä ja vaivalloinen prosessi. Eittämättä tällaisiakin tapauksia on, että vanhus on testamentannut omaisuutensa järjestölle oltuaan mukana varsin vähän aikaa, mutta mistään järjestelmällisestä toiminnasta ei ole kyse, eivätkä luopiot tällaista laajalti väitäkään.

>>Todistajat tekevät rituaali-itsemurhia<<

Niin tekevät. Hoidoista kieltäytyminen kuoleman kustannuksella on tietoinen itsemurha.

>>Kukaan ei ole esittänyt ikinä minkäänlaista faktaa siitä, kuinka moni on todellisuudessa kuollut sen vuoksi, että ei ole ottanut verensiirtoa. <<

Tyypillistä Jt-saivartelua. Kiistämätön fakta on, että verioppiin kuolee ihmisiä jatkuvasti.

Tässä 28-vuotias nuori nainen, Michelle, joka oli odottanut pitkään tullakseen äidiksi, sai lopulta terveen tyttölapsen. Michelle kuitenkin menetti paljon verta ja olisi tarvinnut verensiirtoa, josta Michelle kieltäytyi. Tämän tuloksena Michelle kuoli ja jätti jälkeensä äidittömän lapsen.

http://www.patheos.com/blogs/friendlyatheist/2015/03/24/new-mother-chooses-death-over-life-saving-blood-transfusion-fellow-jehovahs-witnesses-praise-her-faith/

Tässä taas tapaus Denniksestä, jolla todettiin leukemia 14-vuotiaana. Dennis oli Jehovan todistaja ja kieltäytyi verensiirrosta, jonka johdosta Dennis kuoli kolmen viikon päästä diagnoosista. Tapaus herätti myös keskustelua siitä, onko 14-vuotias kypsä päättämään tämänkaltaisista asioista.

http://kuow.org/post/when-14-year-old-chooses-die-because-religion-can-anyone-stop-him

Kolmantena ihan äskettäin tapahtunut traaginen kuolema, jossa 27-vuotiaalle naiselle tehtiin hätäkeisarileikkaus ja tämän kohtu jouduttiin poistamaan. Koska nainen oli Jehovan todistaja eikä hyväksynyt verensiirtoa, nainen lopulta menehtyi ja jätti jälkeensä äidittömän lapsen.

http://montreal.ctvnews.ca/mother-s-religion-comes-under-examination-after-dying-following-childbirth-1.3116847

Äänestä
  • ""Ja jos Harmagedonia nyt sitten halutaan kutsua joukkoteurastukseksi, niin se ei ole todistajien keksimä ajatus,vaan Raamattu sanoo sen aivan suoraan että Jehovan surmaamia tulee olemaan joka puolella maailmaa.""

    Huomioni kiinnittyi Jehovan surmaamiin. Toisessa ketjussa sanoit ettei kolmatta maailmansotaa tule. Olen ajatellut että sodassa kuolleet olisivat Jehovan surmaamia. Häneltähän tulee sodan sallimus.

    Laitatko raamatunkohdan jossa Jehova mestaa ihmisiä?

    Äänestä

  • Kysymykseni on keskutelun aloittajalle. Oletan jos tuollainen raamatunkohta löytyy se on irroitettu asiayhteydestään?

    Äänestä

Putinin Venäjä suhtautuu ihan oikein Jehovan todistajiin, Hakevat jopa turvapaikkaa Suomesta saadakseen jatkaa pakauskontonsa levittämistä. Koko homma on Amerikassa keksitty höpölahko tarkoituksenaan kerätä rahat pois herkkäuskoisilta. Meidän pihalla eivät onneksi käy on vahtikoira sen verran ärheä

Äänestä
  • Osaako sun koira hymyllä, mikä on sun hauvan nimi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Eräs_todistaja kirjoitti:

Pahoittelut kaikille jotka esittivät kysymyksiä enkä ehtinyt niihin vastaamaan. Keskusteluista heräsi monia kiintoisia aiheita, mutta yksi sellainen tuli mieleen, josta halusin tehdä ihan oman avauksen. Eli kyse on siitä, että Jehovan todistajat sanovat luopioiden ja muiden heitä vihaavien esittävän heistä valheita, johon nämä puolestaan aina vaativat edes sen yhden esimerkin. Ja kun sellaisen esittää vaaditaan heti toinen ja sen jälkeen taas toinen jne.

Tässä nyt kuitenkin muutama Jehovan todistajista esitetty väite, jotka täyttävät valheen määritelmän:

-Todistajat tekevät merkintöjä ovenpieliin.

Eivät tee. Tällainen väite elää edelleen jossain määrin ihmisten mielissä, jonka alkuperää ei kai kukaan tiedä. Itse veikkaan, että joku on tehnyt muistiinpanoja niin, että vihko on ollut seinää/ovea vasten, jolloin ovisilmästä tarkkailijan näkökulmasta on saattanut näyttää siltä, että ovenpieliin tai seinään olisi tehty merkintöjä.

-Todistajat häiritsevät ihmisten kotirauhaa

Eivät häiritse. Se, että soitetaan päiväsaikaan ovikelloa, esitetään millä asialla ollaan ja sen jälkeen poistutaan välittömästi paikalta, ei ole millään muotoa kotirauhan häirintää. Se vaatisi jo aikamoisen lakimuutoksen.

-Vt-seura on osallisena ase ja -tupakkateollisuudessa

Ei ole. Tämäkin väite elää edelleen sitkeänä, mutta jopa jotkut piinkovat vastustajatkin ovat tämän kumonneet valheellisena väitteenä.

-Jehovan todistajat käyvät rikkaiden vanhusten luona sen toivossa, että he testamenttaisivat omaisuutensa Vt-seuralle.

Tällaiseenkin väitteeseen olen joskus törmännyt, mutta en kyllä yhtään tiedä mistä se on saanut alkunsa. Fakta on kuitenkin se, että kaikkien ihmisten luona pyritään käymään, olivat he sitten nuoria tai vanhoja, rikkaita tai köyhiä ja kaikkien kiinnostuneiden luona käydään uudestaan. Muutenkin tätä työtä tehdään pääsääntöisesti omalla ajalla vapaaehtoistyönä, ja kaikenlainen rahan pyytäminen on ehdottomasti kielletty.

-Todistajat tekevät rituaali-itsemurhia

Ilmeisesti tällä viitataan verensiirroista kieltäytymiseen. Väite on puppua, sillä yhdestä kyseenalaisesta ja vaarallisesta lääkehoidosta kieltäytyminen ei tarkoita koko lääkehoidosta kieltäytymistä. Kukaan ei ole esittänyt ikinä minkäänlaista faktaa siitä, kuinka moni on todellisuudessa kuollut sen vuoksi, että ei ole ottanut verensiirtoa.

Joka päivä kuolee tuhansia ihmisiä erilaisten onnettomuuksien ja sairauksien vuoksi, vaikka heille verensiirto olisikin mahdollinen. Miksi nimenomaan todistajien elämä olisi kiinni verensiirrosta, kun ei se pelasta monia muitakaan?

Onko kukaan miettinyt asiaa siltä kantilta, että kuinka monta ihmiselämää säästyy vuosittain sen vuoksi, että todistajat eivät tupakoi? Pelkästään Suomessa kuolee vuosittain tupakan aiheuttamiin sairauksiin n. 5000-6000 ihmistä, mutta todistajien keskuudessa kuolleisuus on tämän takia pyöreä nolla, mutta ymmärrän kyllä hyvin, että tällaiset faktat eivät vastustajia kiinnosta.

-Todistajat odottavat innolla ihmisten joukkoteurastusta.

Eivät odota. Minkä vuoksi ihmisiä varoitetaan tulevasta tuhosta, jos haluttaisiin nähdä heidän kuolevan? Kuulostaa ristiriitaiselta ajatukselta.

Ja jos Harmagedonia nyt sitten halutaan kutsua joukkoteurastukseksi, niin se ei ole todistajien keksimä ajatus,vaan Raamattu sanoo sen aivan suoraan että Jehovan surmaamia tulee olemaan joka puolella maailmaa.

Jokainen todistaja odottaa innolla sitä, että tämän maailman pahuus ja epäoikeudenmukaisuus poistuu uuden ja täydellisen maailman tieltä. Se vaan vaatii sen, että maailma on ensin puhdistettava pahoista ihmisistä, jotka itsepintaisesti kieltäytyvät muuttumasta. Eihän se muuten olisi paratiisi, jos siellä olisi pahoja ihmisiä pilaamassa sen.

Tässä nyt muutama Jehovan todistajiin yhdistetty valhe ja väärä käsitys. Toki on varmaa, että vastalauseita tulee taas joka suunnasta, mutta se on ihan odotettavaa. Onhan se ikävää kun hyviä valheita pilataan totuudella. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu