Simpukan silmät

Söin tänään kampasimpukoita. Minulla on tapana samalla otta selvää ruokani elintavoista. Kampasimpukan silmät kiinnittivät huomioni. Kampasimpukat ovat hyvin sensitiivisiä varjoille, värähtelyille, veden liikkeelle ja kemialliselle stimulaatiolle. Niillä on 100 sinistä silmää kuoren ympärillä ja ne voivat havaita valoja ja varjoja. Ne ovat elintärkeät puolustusmekanismit saalistajia vastaan. Vaikka ne ovat varsin heikot, silmien sarja voi havaita liikkeen ympärillään ja varoittaa saalistajista, kuten esimerkiksi meritähdistä, ravuista ja kotiloista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Scallop

Jäin pohtimaan kreationistien olkiukkoja palautumattomasta monimutkaisuudesta, keskeneräisistä elimistä ja älykkään suunnittelun päämääristä. Miksi kampasimpukan 100 silmää eivät ole yhtä tarkat kuin esimerkiksi kissan samaan suuntaa tuijottavat, stereonäön mahdollistavat tarkat silmät? Miksi kampasimpukan silmät eivät ole yhtä tarkat kuin muuttohaukan silmät toimien noin 390 km/h syöksyssä kyyhkysen kimppuun? Miksi jumala on luonut kampasimpukalle keskeneräiset ja huonot silmät?

17

999

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos jostain asiasta olisi voitu tehdä ''parempi'', niin se ei kuitenkaan poissulje suunnittelua.
      Minun läppärini voisi olla tehokkaampi ja kapasiteetiltaan parempi, mutta se on silti suunniteltu.

      • Järkisyitä

        Eli katsot, että Jumala joutui harjoittelemaan ja loi ensin huonompia versioita kunnes vähitellen oppi lisää ja tekemään parempia tuotteita ihmisinsinöörien tapaan?


      • ik8u7uy6yt45re

        Minusta ameeba ja ihminen ovat elavina yhta ihailtvia. Molemmissa on elama. Ameebaa voi ihailla ja ihmetella.

        Mita tuee moraaliin, niin usein ateistit kiroilevat ihmisen pahuutta. Se lopulta osoittaa etta ihmisella on olemassa moraalikasityksia.

        Syyttavat siita viela sita jota vaittavat teistin jumalaksi. Ohihan se kuitenkin menee. Oman jumaluuteni suhteen.

        Ilman jumaluutta ja pahuutta kaikkeudessa ateisti joutuu kuitenkin luomaan pahuuden ymparilleen esimerkiksi ihmisiin tai elaimiin. Nain ateistinen kulttuuri toimii. Toisinaan, useinkin, uskonnollinenkin.

        Koska tuollaisen kulttuurin yksilon kelvollisuus nojaa saman kulttuurin maaritelmaan kelvottomuudesta, edellyttaa tuossa kulttuurissa kelvollisuuden olemassaolo myos kelvottomuuden olemassaoloa. Siksi kulttuuri alkaa luoda vaikkapa vakisin kelvottomia ymparilleen. Samoin se vaatii, etta maarittelemaansa kevottomuuteen pudonneet pysyvat siella ikuisesti.

        ****Vastakkainen oikeudenmukainen ajattelutapa pyrkii siihen ettei kulttuurissa ole mitaan muuta kuin puhdasta ja ihailtavaa.

        Eika myoskaan yksilon ikuisuudessa. Koska sielta on paha havitetty pois.****

        Mihin muuhun pitaisi pyrkia????


    • Kannattaa myös huomioida että kampasimpukalla ei ole aivoja. Eli sangen alkeellinenkin hermosto pystyy hyödyntämään näköaistin tuomaa informaatiota.

      Kampasimpukat ovat hyviä, mutta kalliita.

      • sama----

        TAH? eIHAN jYRILLAKAAN OLE AIVOJA.


      • ki7iu7t5ry5r4ee344w29
        sama---- kirjoitti:

        TAH? eIHAN jYRILLAKAAN OLE AIVOJA.

        Aivojen puute ei merkitse. Silla: Sielu, "sydan" on ajatusten lopputulos. Lopputulema.

        Sita voi korjata niin kauan kuin elaa, Uudelleen ja uudelleen. Vaikka sielussa ei olisi kuin hitunen hyvaa, se riittaa, kunhan sen vastakohta on havitetty.

        Siksi mm. alylla ei ole merkitysta.

        Tama siis testataan ikuisuudessa. Kun aivot ovat sammuneet. Vain sydan. Ajatusten lopputulos jaa elamaan.

        Hitunenkin riittaa kun se on hyvaa.

        Mutta hitustakaan pahaa ei hyvaksyta.


      • No kun meillä (toisin kun kampasimpukalla) kuitenkin on aivot, niin eiköhän yritetä käyttää niitä. Ei kai ne turhaan meillä ole?


      • l9uiky7u6utyt5rt3e
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        No kun meillä (toisin kun kampasimpukalla) kuitenkin on aivot, niin eiköhän yritetä käyttää niitä. Ei kai ne turhaan meillä ole?

        Kaikella elamalla on tietoisuus. Ellei todella sellaisellakin asioilla, jota ei heti tietoisuudeksi loyda.

        Aivoilla ei ole virkaa ikuisuudessa, koska sinun on tarkoitus tulla osaksi jumaluutta. niin ettei sinussa ole muuta kuin "jumaluutta".

        "Sydan " "sielu" on ajatusten tulos. "Sydan" on astia josta voit kaataa pahan pois ja tayttaa sen hyvalla. Sitten kun aivot sammuvat sita ei voi enaa muuttaa.


      • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        No kun meillä (toisin kun kampasimpukalla) kuitenkin on aivot, niin eiköhän yritetä käyttää niitä. Ei kai ne turhaan meillä ole?

        Miksihän Jumala katsoi hyväksi suunnitella kreationisteille suunnilleen kanaan verrattavat aivot?


    • 12____13

      > Miksi jumala on luonut kampasimpukalle keskeneräiset ja huonot silmät?

      Eivät ne nyt huonoilta vaikuta, sopi tarkoitukseen. Jos nyt edes tiedetään todella mitä simpukka näkee.

    • naurattaa

      asiahan on niin, että silmät ovat apoteoosi ja klassinen esimerkki, kun joku tahtoo vedota evoluutioteorian heikkouteen: itse Darwinhan on myös aikoinaan myöntänyt, että piti ihmissilmää ällistyttävän täydellisenä – vaikkakin täysin mahdollisena, joka jätetään tästäkin argumentista usein puuttumaan. silmä on tosiaan valtavan monimutkainen meillä ihmisillä, mutta sen pitäminen absoluuttisena on vain tietyissä yhteyksissä oikeutettua. asia on nimittäin monella taholla täysin suhteellinen ja riippuvainen perspektiivistä. esimerkkinäni on eräs äyriäislaji, joka menettää silmänsä lähes kokonaan muuttuessaan aikuiseksi: lajin toukka elelee pintavesissä ja omaa kokonaisen silmän linsseineen ja retinoineen, mutta kasvaessaan se vajoaa syvemmälle kohti pimeää pohjaa – ja samalla häviää tämä silmä miltei täysin, jättäen jälkeensä vain ns. "paljaan retinan" (joka on tietysti hyvin kaukana ihmissilmästä ja kaikesta muusta). kyse on luultavasti siitä, että lajin täysikokoisilla elinolosuhteistaan* johtuen himmeimmänkin valon erottaminen pohjassa on elintärkeää, ja näin laji korvaa resoluution äärimmäisellä sensitiivisyydellä; kaikki kerrokset toukan silmästä poistetaan retinaa lukuunottamatta, jotta maksimoitaisiin siihen osuvan valon määrä. pinnemmalla toukilla silmät ovat "kokonaisemmat", sillä valoa on automaattisesti enemmän ja näin on mahdollista myös erottaa ympäristön yksityiskohtia.

      evoluutio ei ole itsessään älykäs, mutta sen tuotokset ovat ylivoimaisen nerokkaita.

    • ateisti

      En pidä uskottavana yhdenkään ihmisen, joka käyttää silmälaseja, väitettä, että ihmissilmä on täydellinen.

      • Knark5

        3. Mooseksen kirjan mukaan pappi ei saa lähestyä alttaria, jos hänellä on näössä vikaa. Onko meillä lupa hyväksyä silmälaseja käyttävää pappia?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      219
      5016
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      191
      2705
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1582
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1480
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1292
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1247
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      155
      1185
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1184
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      82
      1163
    Aihe