Kurikan kantatien 67 uusi tielinja kiertoliittymineen otetaan käyttöön tiistaina 7. elokuuta kello 6 aamulla, tiedottaa ely-keskus.
Valtatien 3 ja kantatien 67 uuden liittymän käyttöönoton yhteydessä nykyiset liittymät Kaskistentieltä ja Kurikankyläntieltä valtatielle 3 poistuvat käytöstä.
Liikenne Kurikan, Kauhajoen ja Ikarin suuntaan kulkee jatkossa uutta tielinjausta pitkin. Uusi tielinjaus on kantatien osalta viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmis.
Kantatie 67:n ja kolmostien uusi liittymä avataan
44
928
Vastaukset
- harjaTalonen
Siitä sitten on hyvä mamujen tulla käymään Kurikassa, ei sitä tiedä vaikka jokunen voisi jäädä vaikka Kurikkaan asumaan ja näin rikastuttaisi paikan monikulttuirisuutta ja onhan Kurikka vauras kaupunki Joyen se voi osaltaan kantaa vastuuta kunniakansalaisten hyvinvoinnista. Omien asukkaiden hyvinvointi ei ole niin tärkeä. Näillä toimenpiteillä Kurikkalaiset voisivat osoittaa olevansa suurisymisiä ihmisiä kuin nottikin.
- ikävämpi-juttu
Se on kyllä huono homma jos liittymä tuo maturyntäyksen ja ne vielä jäävät Kurikan sossun vaivoiksi. Se on väistämättä omilta pois.
- 500_vuotta-kotoutusta
500 vuotta kotoutuksessa olleet tietää missä on paras sossun kassa
Kannattaa mennä huomenaamulla avajaisiin katsomaan millainen "tulva" sieltä tulee? 😏
- uygh6
On tätä jo odotettukin täällä kurikankyläntien varressa, että jatkuvasti lisääntynyt liikenne ohjataan muualle täältä asutuksen seasta, jos vielä saavat jossainvaiheessa nuo retajavat jäljellejäävät risteykset kuntoon niin hyvä
- haluan_kritisoida
Parasta Kurikassa on ollut Tuiskulankylän liittymä nopeasti ja kätevästi kolmostielle ilman sik-sak -veivausta
- Toisten......Siivellä
Maksoiko taas uuden risteyksen Seinäjoen lähikunnat
kuten uuden valtavan ylisuuren ammattikoulun...lukion.
- epäilijä
risteysalue maksanut 5 miljoonaa josta kurikka hoitaa 4 miljoonaa , mistä tämä otetaan pois?
on vain yksi kukkaro mistä maksellaan. kunnalliskodin myynti tätä ei kata- vortumista-
vortumista otetaan
Vaikka Ollilan kans en ole oikeestaan mistään samaa mieltä kannattais kuunnella varoituksia omaisuuden hukkaamisesta sitä ei enää saa takaisin
- Rekka-raimo
Kyllä teillä on ny sakia uus risteys-alue. Kuka lie suunnitellu tämän sekamelskan mutta sen sanon notta liikenteen sujuvuutta se ei paranna pätkän vertaa. Talavia orotan mielenkiinnolla kun jourun sitä risteys-aluetta valitettavasti käyttämähän 65-74ton yhristelmällä..
- Rekkarami
Solis vain Raimon itte pitäny suunnitella saatana.
- mittanauhaa---
Rekkarami kirjoitti:
Solis vain Raimon itte pitäny suunnitella saatana.
Mittanauhaa olis kyl tarvittu antaa destialle tai mikä sen on tehny ainakin siinä missä jonotetaan pääsyä keskustan suunnasta vaasan-tampereen tielle, siinä ei nimittäin mahdu olemaan edes kahta henkilöautoa kunnolla saati sitten täysrekat vieretysten
- Huuhaaaaa
mittanauhaa--- kirjoitti:
Mittanauhaa olis kyl tarvittu antaa destialle tai mikä sen on tehny ainakin siinä missä jonotetaan pääsyä keskustan suunnasta vaasan-tampereen tielle, siinä ei nimittäin mahdu olemaan edes kahta henkilöautoa kunnolla saati sitten täysrekat vieretysten
Kyllä Kurikkalaaset sopii mopoautonkokoisilla kinnereillään kaks vierekkäin samalle kaistalle risteykseen vallan mainiosti!
- eikä_maharu
Huuhaaaaa kirjoitti:
Kyllä Kurikkalaaset sopii mopoautonkokoisilla kinnereillään kaks vierekkäin samalle kaistalle risteykseen vallan mainiosti!
Eikä maharu soon mun kaista!!!
- yks.kaista
mittanauhaa--- kirjoitti:
Mittanauhaa olis kyl tarvittu antaa destialle tai mikä sen on tehny ainakin siinä missä jonotetaan pääsyä keskustan suunnasta vaasan-tampereen tielle, siinä ei nimittäin mahdu olemaan edes kahta henkilöautoa kunnolla saati sitten täysrekat vieretysten
Siinähän on vain yks kaista ja tukkii mm. ambulanssin ja palouautojen pääsyn onnettomuuspaikalle loistavaa!
Mielenkiintoinen lähestyttävä Seinäjoelta päin, on chikaaneja ja tärinäraitaa. 😃 Kyllä siitä hyvä tulee kun saadaan alue ja Magneetti valmiiksi. Sen jälkeen kukaan ei enää kaipaa vanhaa liittymää jossa liukkaalla ajettiin liikenteenjakajaan tai pellolle jos onnistui sen väistämään. 😂
- Hihihih
Ai niinku vormulakisoos? Pitääpäs lähtee kokeilemaan. Mikä on varikkosuoran nopeusrajootus ja onko sielä varikkoki?
- orlov
Magneettiin tulee täyden palvelun varikko, eli kaljabaari ja akoille ostoshelvetti.
- maksamme_velsaa
Ei tule tämän sukupolven aikana.
- KettumainenMäenylitys
Solmu Mäkelä taas suunnitellut umpisolmut.
Seinäjoeltä rampista oikealle St1 lle päin on päästävä.
Nyt valtavan mäen kautta amikseen ja kirkonkylään.
Talvella widdumainen mäki. Hihihih kirjoitti:
Ai niinku vormulakisoos? Pitääpäs lähtee kokeilemaan. Mikä on varikkosuoran nopeusrajootus ja onko sielä varikkoki?
Juu, on kuin Belgian Span rata, on korkeuseroa ja Eau Rougekin löytyy. Todella hauska ajettava. 😝
- Tryykääjä
nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:
Juu, on kuin Belgian Span rata, on korkeuseroa ja Eau Rougekin löytyy. Todella hauska ajettava. 😝
On se ny mahtavaa, ku viimein saatiin Suomeenki ja peräti Kurikkaan tuo vormularata. Noi kierrosmitat on kyllä aika lyhkääsiä, mutta sitä usiempi kierros vaan sitte.. Tulee tosi jännittäviä kisoja, koska ohitusmaharollisuudet on niin minimaalliset. Taitaa olla kuskien ja katsojien päät pyörällä kisan jäläkehen😵
- wanha_liittymä
Wanhas liittymäs oli yksi paha vika: Se oli täysin toimiva!
- MarkkuVaa
Nikkolan risteyksestä kun tekisi 900m tienpätkän joen yli tuonne Panttilan puolelle, niin jo liikenne jakautuisi kahta eri reittiä Kurikkaan, eikä kaikkien tarttisi mennä tuon Magneetin kiemuroiden kautta. Samalla Panttilan alueelta tulisi suorempi tieyhteys Seinäjoentielle, nykyisinhän sieltä pitää kierrellä monet mutkat Koskenkorvan läpi, ennen kuin pääsee Seinäjoentielle.
- kyse_bisneksistä
Niin mutta tärkeät bisnekset kärsisivät jos liikenne paranisi
- Ylämäkialamäkishikaani
Varikko siihen pitää tehdä.keli kun muuttuu niin pitävämpää rengasta alle.sutii sutii ja älä syö mum puskureita.inssillä ollu suumnittelupäivänä karmea garmich partenkircher
- Tiedonhaluinen
Sinne tulee tietty virtuaalinen turva-auto, joka ajaa hitaasti edellä jo tuiskulan tai mietaan suoralla, jos "radalla" joku töpeksii.. Onkohan ne ratatytöt jo valittu?
- jpg
Kurikan peräkamarinpojilla kaikki tytöt ovat virtuaalisia!
- ei_tussuorkesteri
Tiedonhaluinen kirjoitti:
Sinne tulee tietty virtuaalinen turva-auto, joka ajaa hitaasti edellä jo tuiskulan tai mietaan suoralla, jos "radalla" joku töpeksii.. Onkohan ne ratatytöt jo valittu?
Pääasia ettei mikää tussuorkesteri johan siinä alkaa pikkulapsetkin itkeä
- VoiPyhäPelle
Tiemestari vai mikä lie pelle sanoo ilkas, notta ei oo vielä valmis eikä puolivalmista saa arvostella. No kyllä se kolmostien risteys ainakin 100% valmis on, ei se enää siitä mihinkään muutu. Erikoista ettei voi myöntää mokaansa ja suunnitteluvirhettä, vaan yrittää venkuloida eri sepityksillä.
On se vaan huonosti suunniteltu, kun Tampereelle menijät joutuu jonottamaan Seinäjoelle menevien kanssa samas jonos. Ja se jono on välillä pitkä, kun sinne vasemmalle Seinäjoen suuntaan on menijöötä eikä ne pääse heti kääntymään, kun autoa pukkaa kolmostietä molempiin suuntiin. Miksei siihen voitu tehdä Tampreen suuntaan haluaville omaa kaistaa? Ei olisi ollut isoo investoonti, rakenusvaihees. Nyt se on myöhäästä, kun on kaiteet, reunat ja muut muotoilut jo tehty.
Ja jos siihen tuloo vielä se kauppakeskus, niin sittenhän se liikenne vasta ruuhkautuukin. Oikein mottien motti. Tarttis tieinsinööripellelle lahjoittaa pellen punainen nenä, ja liimata sen nenään ikuisiksi ajoiksi. Jos minä saisin päättää, niin antaisin tuollaiselle pellelle potkut, heti samantien.- RamppikuumeRatkaisee
Mäen alla oikealle keskustaan päin ramppi auttaisi heti paljon.
- Hihi
RamppikuumeRatkaisee kirjoitti:
Mäen alla oikealle keskustaan päin ramppi auttaisi heti paljon.
Ei auta, jos on ramppikuume.. Jää ympyrään pyörimään..
- Säästämällä..autioksi
Kaupungilla 250 milj euroa Forumin osakkeia.
Pari milliä lisää olisi voinut laittaa ramppien rakentamiseen itselleen. Säästämällä..autioksi kirjoitti:
Kaupungilla 250 milj euroa Forumin osakkeia.
Pari milliä lisää olisi voinut laittaa ramppien rakentamiseen itselleen.Lapualaiset itki jo yhdestä miljoonasta, kun ensin olivat 30 vinkuneet parannusta valtatien liittymään.
Kaupungilla ei taida olla enää mitään osakkeita, kun möivät sähköyhtiön osakkeet halvalla. 🤔- Lapualla--
nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:
Lapualaiset itki jo yhdestä miljoonasta, kun ensin olivat 30 vinkuneet parannusta valtatien liittymään.
Kaupungilla ei taida olla enää mitään osakkeita, kun möivät sähköyhtiön osakkeet halvalla. 🤔Lapualle tehtiin Suomen ainoa kauppakeskus jota ei ole tarkoituskaan kenenkään löytää ei edes lapualaasten luultavasti sama osaaminen toistuu myösKurikassa
- Anonyymi
RamppikuumeRatkaisee kirjoitti:
Mäen alla oikealle keskustaan päin ramppi auttaisi heti paljon.
Wanhat wiisaat tiesi tuossa Tuiskulankylän risteyksessä on oikea luontainen tienpaikka niin kuin tietysti olikin
- Anonyymi
Jos kurikan taajama "hidastaa" kolmostien liikennettä, voitaisiin se ohittaa Meskeisten kautta , niinkuin Koskuellakin tehtiin, niin saataisin nopeudet nostettua alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 100km/h. Alkuperäissuunitemassa sanotaan, että valtateiden tarkoitus ei ole palvella paikallisliikennettä ja nopeudet tulisi nostaa risteysjärjestelyin ja ohitusteillä 100km/h
- Anonyymi
Täson ny sellaiset päässet sotkemaan joita ei koskaan saisi päästää sotkemaan asioita
Vähintä tilanteen pelastamiseksi olisi avata se toinen reitti Nikkolan suuntaan josta tuolla joku mainitsikin ei voi olla niin että yksi ainoa tivoliympyrään kaatunut rekka halvaannuttaa koko tienoon täysin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täson ny sellaiset päässet sotkemaan joita ei koskaan saisi päästää sotkemaan asioita
Vähintä tilanteen pelastamiseksi olisi avata se toinen reitti Nikkolan suuntaan josta tuolla joku mainitsikin ei voi olla niin että yksi ainoa tivoliympyrään kaatunut rekka halvaannuttaa koko tienoon täysinMagneettiin pitää olla hyvä tie monelta suuntaa. Ideaparkista mallia. Ympyröitä joka nurkalle. Sitä kautta sitten pääsee jatkamaan, vaikka joku tie olisikin tukossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Magneettiin pitää olla hyvä tie monelta suuntaa. Ideaparkista mallia. Ympyröitä joka nurkalle. Sitä kautta sitten pääsee jatkamaan, vaikka joku tie olisikin tukossa.
Vaasan insinöörit eivät hyväksy kiertoliittymää Jalasjärvelle.
Suunnittelivat Kurikan hässäkän ilmakuvan perusteella,
eivät huomanneet valtavaa mäkeä.
Rengonharjulla on monta umpisolmua by Solmu Mäkelä.
Laihia on hyvä, paitsi mistä mennään keskustasta Seinäjoelle.
Ideaparkissa pitäisi olla maininta KauppaJouppi, nyt pelkkä Jouppi.
Takamäen rampit karsittiin Itäväylällä.
Lapuantielle 100 nopeus edes kesällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaasan insinöörit eivät hyväksy kiertoliittymää Jalasjärvelle.
Suunnittelivat Kurikan hässäkän ilmakuvan perusteella,
eivät huomanneet valtavaa mäkeä.
Rengonharjulla on monta umpisolmua by Solmu Mäkelä.
Laihia on hyvä, paitsi mistä mennään keskustasta Seinäjoelle.
Ideaparkissa pitäisi olla maininta KauppaJouppi, nyt pelkkä Jouppi.
Takamäen rampit karsittiin Itäväylällä.
Lapuantielle 100 nopeus edes kesällä.Siinä kolmostien liittymässä on pari kohtaa joista on matalasta autosta kriittinen näkemäeste johtuen niistä turhista metallikaiteista (mitä tarkoitusta ne palvelee paitsi on kaikkien tiellä?)
- Anonyymi
En vieläkään tajua miksi se toimiva liittymä Tuiskulankylässä piti vasiten poistaa käytöstä?
- Anonyymi
Kurikan 300 milj Fortumin osaketta.
Silti ei ole varaa, halua kustantaa tievaloja Pimeältä Parkanon rajalta Jalasjärvelle.
Vt3. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kurikan 300 milj Fortumin osaketta.
Silti ei ole varaa, halua kustantaa tievaloja Pimeältä Parkanon rajalta Jalasjärvelle.
Vt3.se on kyllä destian hommia ei kurikan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768