Kyber-"turvallisuus" tarkoittaakin teidän valvonta

Ne puhuvat mieluusti "ulkomaisesta uhasta" mutta todellisuudessa ne haluvat valvoa TEITÄ, täälä suomessa, koska teitä on työttöminä satoja tuhansia ja valtakoneisto (ne globalistit) pelkäävät asemiensa puolesta uutta poliittista liikehdintää.
"Ulkomainen uhka" on siis täyttä hämäystä, ne pelkäävät TEITÄ,
eli sama on meiniki, kuin USAssa:


Do Not Resist TV 2 06.08.2018 23:40
Amerikkalaisen asepakkomielteen taudinkuvitus Do Not Resist valottaa jenkkipoliisien pakkokeinojen ja väkivallan käyttämisen kehitystä yhä sotilaallisempaan suuntaan. Esitetty Docventuresissa syksyllä 2017. (U)
5288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Jos aiot hallita kansaa, sinun täytyy tietää mitä se tekee ja ajattelee" .

Jotta USAssa ei olisi ajauduttu entistä syvemmälle sisäisen konfliktin tielle, oli tehtävä asioita aivan toisin kuin ennen, sillä suur-TYÖTTÖMYYDEN luomat paineet olivat kovat ja vaarassa oli Usassakin sama kehitys kuin euroopassa: Syntyy uusia kansallismielisiä puolueita, jotka haastavat vanhat tyrannipuolueet. Usaassa asiaan reagoitiin kahdella tavalla:

-"demokraatit" toivat esivaaleissa presidenttiehdokkaaksi "sosialistin", Bernie Sandersin

- rebublikaanit turvautuivat eurooppalaistyylisen populistiin, Trumppiin ja se tärppäsi !

Usan kyberjoukot olivat selvittäneet, että ellei nyt konkreettisesti vaihdeta poliittista linjaa, on edessä vanhojen puolueiden kuihtuminen uusien syntyessä tai jos tämä estetään, on edessä sisällissota. Jota lähellä oltiinkin jo, mistä em. dokkari kertoo.

Suomessa supon ja kyberporukoiden syynissä ovat kaikki nykyisiin globalisteihin kriittisesti suhtautuvat ja jopa niin, että valta-koneiston kyberistit yrittävät leimata vastustajat pietarin trolleiksi. Tämä leimakirves jos mikä paljastaa, että ne seuraavat teitä ahkerasti, kännykkänne ovat siihen paras työkalukin !

Äänestä
  • Katsokaapas tätä kehitystä:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15365239/nain-liehitellaan-hesarissa-diktatuureja---

    Aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen. Herrliinin sanomat kertoo, että saudeilta "rahat loppuvat" ja tästä syystä saudiämmät pannaan töihin ja lue nyt tarkkaan:
    "MATUT PASSITETAAN SINNE MISTÄ OVAT TULLEET".

    En nyt tässä liehittele suomen persuja, vaan saudeissa on kysymys sisäisestä turvallisuudesta, kun ovat jo sotatilassa naapureiden kanssa. Ulkomaisten ulospassittaminen tarkoittaa siis todellisuudessa sisäisen uhan suunnitelmallista poistamista, sillä kun oikea sota alkaa, ei diktatuuri voi olla varma, kenen puolelle siirtotyövoima asettuu.

    Vitun ovelasti herrrliinin natsit nämäkin faktat sivuuttaa ja syöttää teille täyttä uubi duubaa !

    Äänestä

Tärkein vakoiluväline on "älykännykkä", joka mahdollistaa teidän tehokkaan seuraamisen, kuuntelun ja muun vakoilun. Lähes jokaisella onkin se jo taskussaan/laukussaan.

Äänestä

Persut äänestivät tämän lain puolesta, Vasemmisto ja yksi RKP vastaan. Jotkut kielletyn järjestön tyypit kehuu, kuinka he menee kiellon jälkeen maan alle, mutta ettepäs menekään, viranomaiset lukee teidän viestintää 24/7, paljastatte itsenne ja kaikki kontaktinne. Äitinnekin on seurannassa. Puolueenne äänesti tämän puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtakoneisto.varpaillaa kirjoitti:

Ne puhuvat mieluusti "ulkomaisesta uhasta" mutta todellisuudessa ne haluvat valvoa TEITÄ, täälä suomessa, koska teitä on työttöminä satoja tuhansia ja valtakoneisto (ne globalistit) pelkäävät asemiensa puolesta uutta poliittista liikehdintää.
"Ulkomainen uhka" on siis täyttä hämäystä, ne pelkäävät TEITÄ,
eli sama on meiniki, kuin USAssa:


Do Not Resist TV 2 06.08.2018 23:40
Amerikkalaisen asepakkomielteen taudinkuvitus Do Not Resist valottaa jenkkipoliisien pakkokeinojen ja väkivallan käyttämisen kehitystä yhä sotilaallisempaan suuntaan. Esitetty Docventuresissa syksyllä 2017. (U)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu