Mites se nyt sitten on arvon naiset? Jos mies suhtautuu naiseen eri tavalla kuin mieheen, onko se pelkästään huono asia? Onhan nainen nyt tämän myötä saavuttanut myös sellaisia etuoikeuksia, joita miehellä ei ole. Näitähän löytyy jo käyttäytymisetiketeistä. Mites miehet kokevat esim. käyttäytymissäännöt? Oven avaamiset, naiset ja naisille ensin jne.
Miten mehen pitäisi suhtautua naiseen?
P.e.p.e.
421712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
*huvittuneena mietti mitä kirjoittaisi*
Jos naisten etuisuudet miesten käyttäytymisen myötä ovat luokkaa oven avaus, niin saa ovi olla minun puolestani vaikkapa lukossa. ;)
Eikä kyllä enää nykypäivänä yksikään mies availe ovia. Päinvastoin. Kävellään päin, juostaan päin, hyökätään ensimmäisenä julkisiin kulkuvälineisiin ja muihinkin oviin. Yhtenä päivänä mies työnsi toista miestä pyörätuolissa lujaa vauhtia, satuin katsomaan näyteikkunaan päin, niin mies meinasi ajaa päälleni. Hän kirosi raskaasti ja huusi, ettei ainakaan ollut hänen syynsä! Pelästyin aivan hirvittävästi ja ihan shokissa kerroin leipätiskin myyjälle tapahtuneen, niin tämä vanhempi nainen katsoi lempeästi ja sanoi että miehillä on kuule pinna tosi tiukalla nykyään. Eli tällainen korjaava kokemus sai loppuillaksi minut mietteliääksi. Siis muutkin naiset ovat huomanneet, että miehillä on pinna tosi tiukalla. Että se niistä avaamattomista ovista sun muista kultaisista käyttäytymissäännöistä.
Muuten olen sitä mieltä, että miehen EI TARVITSE SUHTAUTUA NAISEEN MITENKÄÄN. Ottaa ihan vaan tavallisena ihmisenä ja se on siinä.
Mutta toki olen innokas kuulemaan omat ajatuksesi tuosta "miesten suhtautumisesta johtuvista" etuoikeuksistamme lisää. :)
mistähän mahtaa johtua että yhä useamman miehen pinna on kireällä naisten takia... feminismin seurausten takia?
Yhteiskuntamme on muuttunut varsinaiseksi markkinatalousmaaksi, jossa jokaisen on ansaittava suuri määrä rahaa, jotta yleensä tulee toimeen ja saa perustarpeensa tyydytettyä. Kilpailu koulutuksessa, työpaikoissa ei voi olla vaikuttamatta ja myös ainainen kiire, aikataulut jne...
Älä nyt viitsi. Vakava asia :) Vai vaikuttiko kirjoitukseni hieman kornilta. Sitäpä se taisi olla, mutta ei se minua haittaa. Kirjoitan ihan juuri niin, miltä milloinkin tuntuu. Syväluotaavan yhteiskuntafilosofoinnin jätän muille.
"Mutta toki olen innokas kuulemaan omat ajatuksesi tuosta "miesten suhtautumisesta johtuvista" etuoikeuksistamme lisää. :)"
Käyttäytymissäännöt tuovat naisille tiettyjä etuja suhteessa miehiin. Eipä silti, että ne minua häiritsisivät, paremminkin päinvastoin. Säännöt luovat tiettyä järjestelmällisyyttä ja rutiineja kuinka toimia.
Ihan hyvä tuo aloitus oli, mutta kun perustelit sitä tuolla oven avausjutulla...
Jaaha. Koskapa venkuloit tuon kysymykseni kanssa, niin et sitten osannut vastata. Tarvitset ilmeisesti miettimisaikaa. Ei siinä mitään. Mieti rauhassa noita käyttäytymisestä johtuvia etuisuuksia, joita naisille lankeaa. Odottelen. Ei mitään kiirettä. :D
Voisinhan minä nyt noita etuisuuksia luetellakin, mutta eikö se olisi aika kornia. Toiseksi, kuten huomasit, viittasin lähinnä niihin etuihin, joita liittyvät yleisesti hyväksyttyihin käytöstapoihin, eivätkä nuo etuisuudet todellakaan häiritse minua päinvastoin, helpottaa elämää.
Luettele nyt hyvä ihminen jo niitä etuisuuksia, koska minä en oikeasti keksi ainoatakaan etuisuutta, joka naiselle tulisi sen vuoksi, että mies kohtelee naista naisena? Painotus siis juuri tällä naisena kohtelemisella.
Avunanto: Mies tarjoaa apuaan paljon hanakammin naiselle kuin miehelle. Onko sinulla autoa? Ajelepa joskus vaikkapa tuonne marketin parkkipaikalle ja avaa konepelti. Hups. Jopas löytyi avustajia. Sama toistuu, olipa sinulla lähes mitä hyvänsä ongelmia, joka on havaittavissa tai näytät olevasi avun tarpeessa.
Naiset ensin: Miehet, jotka noudattavat käyttäytymissääntöjä päästävät naiset edelleen. Enkä nyt tarkoita kaupan jonoa ymv. Antavat naisten valita ensin, esim. jos vaikkapa palaverissa on tarjoilu. Erityisesti erikoistilanteissa tämä sääntö astuu voimaan ilman mitään kirjoitettua sääntöä. Onnettomuuden sattuessa naiset ja lapset asetetaan etusijalle.
Tarkoititko kuitenkaan näitä nyt mainitsemiasi asioita, kun teit aloitusta? Jotenkin tuntuu, että tämä keskustelu meni jotenkin hyvin pinnalliselle tasolle. En tiedä, mutta jotenkin tulee tämä mieleen. Olenko erehtynyt?
Kun kuitenkin pääpointti oli siinä, että onko se ongelma, jos mies suhtautuu naiseen eri tavalla kuin mieheen. Nuo positiiviset vaikutukset naiselle oli vain sivujuonne. Oikeastaan olisin halunnut kuulla sinulta, mitä haittaa siitä on naiselle jos mies suhtautumisestaan huolimatta on sp:sti tasa-arvoinen?
Itse pidän siitä, että minua kohdellaan ihmisenä eikä naisena, koska siinä naisena kohtelussa on sellainen tietyn tyyppinen epäaitous. Yrittämisen maku. Ollaan jollakin tavoin erittäin tietoisia siitä, että kohtaamisessa on nainen ja mies. On muuten vaikea selittää.
Joskus työasioissa, kun kohtaaminen menee tälle nais-miestasolle, niin työ kärsii, kun mies kiinnittää huomiotaan naisen hiuksiin, vaatetukseen, vartalon malliin jne...
En siis ollenkaan puhu tuosta kohteliaisuudesta, enkä sitä vastaan ole. Mies pysähtyy korjaamaan naisen autoa varmasti siksi, että olettaa osaavansa asian naista paremmin. Toisaalta tien päälle ei saa jättää ketään pulaan. Myös naiset rientävät helposti auttamaan, jos on tarvetta. Ei ehkä niinkään autoasioissa, mutta monessa muussa.
Haitat tiivistettynä:
- asiallinen kommunikaatio häiriintyy
- hoidettava asia saattaa unohtua
- nainen kiusaantuu
- rehellinen kommunikointi estyy
- ei voi olla täysin oma itsensä
Ei ole helppo asia ei. Se miten minä suhtaudun naisiin eritavalla kuin miehiin ei liity seksuaalisuuteen tai siihen, että katselisin naista sillä silmällä eli siis kun nyt puhutaan vaikkapa työasioista. Naisia kohtaan olen kohteliaampi, tarkkaavaisempi, varovaisempi, auttavaisempi jne. Lähes joka asiassa on vähintään hiuksen hieno ero.
"Mies pysähtyy korjaamaan naisen autoa varmasti siksi, että olettaa osaavansa asian naista paremmin."
En usko sen johtuvan siitä. Kyse on lähinnä halusta auttaa naista. Ehkä se liittyy jotenkin suojeluntarpeeseen.
Miltä naisia täytyy suojella? Kaikelta pahaltako?
Se oli varmaan väärä termi, mutta ehkä osaat kuvitella mitä ajoin takaa. Miehet haluavat auttaa jostain ihmeen syystä naisia ja vastaavasti koetaan, että miehet kyllä pärjäävät omillaan.
Väitän nimenomaan, että nuo naisille tarkoittamasi lässyn, lässyn, lää kommentit liittyvät seksuaalisuuteen. Ja juuri siihen. Erittäin moni mies käyttäytyy samalla tavalla ja jos sopiva nainen osuu kohdalle, joka miehen käytöstä provosoi lisää, niin sehän uppoaa kuin veitsi pehmeään voihin. :O
Vai kohteliaisuutta! :D Miehillä on selitykset joka paikkaan, sinullakin.
(Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että ellen lässyttämättä tule jonkun miehen kanssa toimeen, niin mies on väärä. Vähän sama asia kuin tuo nimimerkki "Lisbeth", joka haaroväliään käyttäen nousee työelämän portailla, jota tyyliä en myöskään voisi ajatella omalla kohdallani. Mutta kukin tavallaan. Tosiaan niin.)
*ravistelee onnellisena feministisiipiään*
"Väitän nimenomaan, että nuo naisille tarkoittamasi lässyn, lässyn, lää kommentit liittyvät seksuaalisuuteen."
No olkoon sitten vaikka niin. Ei minulla ole hirveän isoa tarvetta väitellä siitä. Imelää lässytystä kaikki tyynni. Koska selitykseni närästävät sinua, niin mitäpä tässä sitten selittelemään.
"*ravistelee onnellisena feministisiipiään* "
Ehkä sinä nyt sitten olet taas parempi ja onnellisempi feministi.
Olisi siis se, että itse huomaisit "suhtautumisesi naisiin", koska jos sinä huomaat, niin kerrot siitä kavereillesi jne., jotenka paljon hyvää saadaan näin aikaan. Uskon nimittäin että nykyajan nainen karsastaa "saamaansa käsittelyä" miehiltä. Ja olisi tärkeää, että miehet edes tajuaisivat oman käytöksensä luonteen. Toki noita syöjättäriä aina riittää naispuolisissakin, mutta itse tarkoitin tässä puheenvuorossani fiksuja, tavallisia arkipäivän naisia.
Tuo imelyys ei ole muuten minun sanomaani. Sellaiseksi en ole sinua maininnut, enkä mainitse. Ne olivat nuo antifeminismiä kannattavat joukot, jotka taitavat sinua vähän rettuuttaa! :D
Väsään nyt seuraavaksi lyhyen vastineen tuohon 2. sivun keskusteluumme. Tänään on vähän kiireitä. Mukavaa sunnuntaita muuten!
"fiksuja, tavallisia arkipäivän naisia."
Aika harvoin kohtaan muun tyyppisiä naisia. Tuosta käsittelystä olen kyllä kovasti eri mieltä, mutta en halua siitä väitelläkään.
"Mukavaa sunnuntaita muuten!"
Kiitos samoin.
Meni syteen tai saveen, mutta,,,,
Mitä voisimme tehdä, että sinusta taas tuntuisi, että olet jotain muuta, kun imelä lässyttäjä????
Joku noin taisi sanoa, mutta unohda se, ja jatka omana itsenäsi.
Naisiin suhtautumisesta meidän ei tarvitsekaan väitellä, mutta on hyvä keskustella aiheesta. Mielestäni tämä naisiin suhtautuminen on erittäin tärkeä feministinen aihepiiri. Naisten on voitava puhua siitä, miten he haluavat heitä kohdeltavan työssä, kotona, vapaa-ajalla, mediassa jne... Naiset ovat jo tarpeeksi kauan vaienneet ja ottaneet vastaan, mitä ylhäältä annetaan!
Siis sinäkin (ehkä) huomasit, että Pepe saattoi vähän loukkaantua. Ajattelin sitä itsekin, mutta en puuttunut asiaan, koska loukkaaminen ei ollut tarkoitukseni, vaikka suorasanaisen tekstin hänelle aikaisin aamulla kirjoitin.
Olen samaa mieltä, miehen on löydettävä oma tyylinsä. Palauteviidakko pitää suodattaa. Meidän kaikkien.
Palauteviidakkoa tässä yksi jos toinenkin yrittää suodattaa.
Mutta sitä palautetta tulee live elämässäkin, ja sekin on suodatettava.
Ikävää se negatiivinen ja luokkaava palaute on, sitä en kiellä, mutta,,,,
Mutta katsos kun minä myönnän, että suhtaudun naisiin eri tavalla kuin miehiin. Joissain tilanteissa ero on hiuksen hieno. Sitä en kuitenkaa myönnä, että suhtautumiseni olisi mitenkään naista alistavaa. Usein taitaa olla päin vastoin. Jos minä toimisin teennäisesti jollain toisella tavalla, niin sehän nyt sitten vasta olisikin. Yleisellä tasolla keskustelen aiheesta mielelläni ja miksen vähän henkilökohtaisemmallakin tasolla, mutta en oikein jaksaisi kuunnella itseeni kohdistuvia syytöksiä. Joltain muulta voisin ne ottaa huumorina, mutta mutta ... Kyllä minäkin löydän ihmisistä vikoja. Harva kuitenkaan myöntää niitä edes niin, että voitaisiin miettiä onko tarvetta korjata jotain. Jos vastaat tähän, toivoisin, että luet sen ajatuksella.
Ei se lähde ;)
Kuules Nuttu. Ei minua sinänsä haittaa, vaikka olisinkin imelä lässyttäjä. En minä ole kuitenkaan sitä ihan koko aikaisesti, eli viittaukset siihen suuntaan aidossa keskustelussa heittää joskus herneen nenuun. Minua ei pienet hetkauta ja ole ihan vain oma itseni. Kynäni on aika terävä, jos siihen on tarvetta.
"Mitä voisimme tehdä, että sinusta taas tuntuisi, että olet jotain muuta, kun imelä lässyttäjä????"
Kiitos Nuttu. Ei sinun kuitenkaan tarvitse tehdä mitään. Kiva kuitenkin kun kysyit :)
Meinasi tulla jo hiki otsaan :)
Tästähän tuli paljon suurempi juttu kuin oli alunperin tarkoitukseni. Muistatko kun alkuun sanoin, että "en tiedä onko suhtautumisesi hyvä vai paha". Eli en millään tavalla halunnut syytellä, vaikka näköjään koit sen niin. Olen pahoillani ja toivon, että ymmärrät välillä kovankin keskustelutyylini, joka kuitenkaan ei ole mitään kovuudessa, kun vertaa monen miehen kirjoituksiin täällä. Olenko väärässä?
Toivottavasti tämä asia nyt tuli selväksi, ettei tarkoitukseni ole syytellä sinua henkilökohtaisesti. Tottakai meissä kaikissa on hyviä ja huonoja puolia, ja täällä ne tulevat usein suloisessa sekoituksessa ja syntyy väärinymmärryksiä.
Toisaalta tietyn tyyppisiä asioita on pakko nostaa esille, jotta ne huomattaisiin ja jotta niistä saataisiin keskustelua. Tasa-arvoisuuden nimissä on kuitenkin muistutettava naisten saamasta murskakritiikistä, josta varmasti monikin täällä haukkoo henkenään ja repii pelihousujaan, mutta jatkaa eteenpäin. En nyt kuitenkaan tarkoita tällä sitä, että naisten murska-arvostelu antaa oikeutusta miesten arvostelulle, ainakaan jos siihen ei ole perusteita.
Hyvähän se on, että keskusteltavaa riittää. Eikö se ole enemmänkin sääntö, että juuri ne pienet ja joskus mitättömätkin asiat paisuvat kuin pullataikina :)
"Eli en millään tavalla halunnut syytellä, vaikka näköjään koit sen niin."
No enpä nyt tiedä koinko minä nyt sitä niin tai näin. Kaippa se oli vain väärinkäsitys. Niitähän riittää. On kuitenkin mukava huomata, että kiinnitit huomiota siihen.
"toivon, että ymmärrät välillä kovankin keskustelutyylini"
Kyllä minä sen ymmärrän, eikä se minua hetkauta kunhan se ei koske minua tai, että minulle annetaan mahdollisuus vastata syytöksiin. Asiat on hyvä hoitaa alta pois, eikä ruotia niitä tyyiin eipäs juupas.
Ei sinun keskustelutyylissäsi sinänsä mitään vikaa ole ja en oikein halua tai näe tarvetta edes arvostella sitä. Älä kuitenkaan ammu lonkalta, kun on kyse asiallisesta keskustelusta.
Se täytyy kyllä myöntää, että aika krouvia kielenkäyttöä palstalla esiintyy ja yleensä kirjoittajat ovat miehiä. Iso osa on kuitenkin pelkästään ja ainoastaan provosointia. Tarkoitukseni ei ole puolustella vaan lähinnä todeta tilanne. Eikö ole kuitenkin positiivista, että julkisesti käytävä tasa-arvo keskustelu on aika asiallista. Sillä puolella taas ongelmana on se, että miehet eivät jostain syystä halua osallistua tähän keskusteluun. Tässä mielessä onkin ihan hyvä, että on tällaisia foorumeja.
Mielestäni naisiin ei tarvitse suhtautua mitenkään "erityisesti". Ihmisiähän me olemme sukupuolesta riippumatta, ja persoonia. Yhteiskunnassamme on kuitenkin tapahtunut melkosen hirmuinen ns. kohteliaiden tapojen turmelus, joka on mielestäni tosi huonoa kehitystä. Jöröjukka-kukka kuvaili kirjoituksessaan hyvin tavallista tapahtumaa nykymeinigissä. Ollaan niin "tasa-arvoisia" että kaikkia on lupa melkeinpä sylkeä silmille.
Itse pidän kohteliaisuudesta niin vieraampien kuin tuttujenkin kesken. Ovien avaaminen, toisen ensiksi kulkemaan päästäminen, tervehtiminen, pieni hymy tavatessa, anteeksipyyntö törmätessä ym. kuuluvat niihin hyvin pieniin, yksinkertaisiin, ei "kallista aikaamme" tuhlaaviin keinoihin huomioida toinen persoona arjen tiimellyksessä. Mutta eivätpä ole enää huudossa nykyisin. Siitä huolimatta viljelen niitä itse, availen ovia niin miehille kuin naisillekin yms. Ja kiitän jos minulle ovi joskus vielä aukaistaan, hymyilen takaisin, tervehdin vastaan vieraillekin. Yleensä kyseessä on silloin hiukan varttuneempi väki, tosin nuoremmissakin on vielä ns. "tapoja harrastavia" tyyppejä.
Ns. normaalit hyvät tavat ja tasa-arvo eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään. Mikäli opimme elämään kuin pellossa on vaikeampaa tutustua muiden kulttuurien edustajiin. Röyhkeä tavattomuus ei maailmalla ole mitenkään etu, jos ja kun suureen maailmaan meinaa suunnata. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni ja tapani elää. Muut eläköön tavallaan, en siitä ongelmaa ota, enkä todellakaan huomauttele tavattomuudesta aikuisille ihmisille.
Mielestäni käytösetiketit, joissa määritellään esim. että mies avaa naiselle oven, ovat lähinnä selkeyttäviä eivätkä sinänsä ole sitä ns. suhtautumista. Miehet ovat kuitenkin naista kohtaan keskim. avuliaampia, sujelevampia ja kohteliaampia muissakin yhteyksissä kuin miestä kohtaan. Tämä on mielestäni juuri sitä suhtautumista, jonka ilmeisesti jotkut naiset haluaisivat kitkeä.
"Itse pidän kohteliaisuudesta niin vieraampien kuin tuttujenkin kesken."
Sama juttu ja muutenkin olen kutakuinkin samaa mieltä kanssasi.
..oli semmoinen tapaus, että minä ja vanhempi pariskunta olimme menossa samaan aikaan ovesta sisälle ja minä sitten kohteliaana ajattelin pitää ovea auki ja niin ajatteli myös tämä vanhempi herrasmies, mistä sitten seurasi vähän hassuhkoa sählinkiä ja molemminpuolista kiittelemistä.
Hyviä tapoja kannatan kaikille kuitenkin, ei semmoisesta kukaan voi loukkaantua, vai voiko?
ei loukkaa ketään.
Minä olen niitä lapsillenikin opettanut, ja hyvin on oppi mennyt perille.
Jos suojatiellä joku autoilija antaa tietä pysähtymällä, on katrallani kolme kättä pystyssä kiitokseksi.
Oveakin osaa jo kaksi vanhinta pitää auki toisillekin tulijoille.
Pikkujuttuja, mutta tärkeitä.
nainen niin kerrottakoon että ovia ei kannata avata alle 30-kymppisille naisille,luulevat heti että tuo yrittää päästä sänkyyn kanssani.
"
ei kannata avata alle 30-kymppisille naisille,luulevat heti että tuo yrittää päästä sänkyyn kanssani.
"
Niin siis nythän olikin puhe naisista, eikä lapsista.
Voiko tähän nyt oikeen mitään vastata???
Minä ainakin toivoisin, että minuun suhtauduttaisiin ihan normaalisti.
Mikä sitten on normaalisti, niin sen kai jokainen määrittelee itse.
Mutta eikö naisiin kannata suhtautua niin, kuinka he antavat itseensä suhtautua.
Jos ampuu tavallaan yli, niin kyllä se nainen siitä huomauttaa, ja ensi kerralla kannattaa varoa yliampumisia.
En minä ainakaan halua, että minua varotaan vain, koska olen nainen.
En halua mitään erityiskohtelua.
Jokaisessa kanssakäymisissä, oli kyse sitten kummasta sukupuolesta tahansa, tulee ottaa toinen huomioon.
Kohteliaisuus kuuluu kaikille.
Ei pelkästään naisille tarkoitetuksi.
Joten, miten naisiin tulee suhtautua.
Kohteliaasti, toisen huomioonottavalla tavalla.
Ja aivan samalla tavalla tulee naisen ottaa huomioon mieskin.
Hyvät tavat pitäis muistaa aina kaikissa kanssakäymisissä.
Yhteen viestiin osasit laittaa kaiken. Ja minä onneton olen vääntänyt viestejä pari päivää ja yrittänyt selvittää samaa. :I
"Mutta eikö naisiin kannata suhtautua niin, kuinka he antavat itseensä suhtautua."
Loistava pointti. Niin se taitaakin olla, että suhtautuminen määrittyy sitä kautta, miten eri osapuolet toisiinsa reagoivat. No katsos, tämähän taitaa olla selitys sille, miksi miehet suhtautuvat usein naiseen ja mieheen eri tavalla. Eli "syyllisiä" ovatkin molemmat sukupuolet.
Mutta painottaisin kuitenkin sitä, että kumpi nyt aloitteen tekee, ei tekis sitä sillä tavalla, et toi nyt on nainen tai mies.
Eli, ei kannata ajatella, että en minä nyt tolle voi ärähtää, kun se on nainen, tai en minä nyt tolle voi puhua "nätisti" kun se on mies.
Tilannehan muuttuu aika tavalla, mikäli kyseessä on läheinen eli ihminen jonka tuntee hyvin. Silloin on jo paljon helpompi suhtautua toiseen nimenomaan ihmisenä.
"Eli, ei kannata ajatella, että en minä nyt tolle voi ärähtää, kun se on nainen, tai en minä nyt tolle voi puhua "nätisti" kun se on mies."
Kas kun uskon, että ei se ole tuosta vain päätettävissä, miten kehenkin suhtautuu. Käyttäytymismallit ovat syvemmällä. Kukin tosin on yksilö tässäkin suhteessa. Se oli kuitenkin hyvä pointti kun mainitsit, että ihmisten kanssakäymisessä molemmat osapuolet vaikuttavat siihen suhtautumiseen. Hyvä Nuttu :)
feminismi turmelee nimenomaan hyvät tavat, koska f:n ideahan on häivyttää erot sukupuolten väliltä, ja hyvissä tavoissa jos missä erot tulevat ilmi...
... kirjoittelee feminismipalstalle, eikä vieläkään tiedä, mitä feminismi on! MITÄHÄN Pukkila luulee sen olevan??? Feministit ovat syljeksiviä karvaisia akkoja, joilla puhuvat nyrkit? Tavattoman tavattomia, alkeellisia metsäläisiä?
Eikö ole tullut mieleen, että KANSSAIHMISIIN pitää suhtautua kohtuullisella kunnioituksella, on sukupuoli, ikä tms. taustatekijä mikä tahansa? Myös pultsareihin ja muihin syrjäytyneisiin. Ja toisaalta ketään ei pidä liikaa kunnioittaa, kuvien kumartelu ei ole kunnioitusta, vaan ajattelematonta tyhmyyttä tai lipovaa mielistelyä.
Hyvät tavat ovat kulttuurinen ominaisuus, eivät riipu sukupuolesta. Sovinisteilla hyvät tavat ovat harvinaisempia kuin normaaleilla miehillä, mutta onneksi he edustavat vähemmistöä populaatiosta (palstalla tosin enemmistönä, missään muualla ne eivät kehtaa olla oma itsensä).
Jaha, sinäkin ryhdyt siis syömään sormin jättäen ruokailuvälineet käyttämättä, pissattamaan koirasi naapurin kukkapenkkiin ja etuilemaan jonoissa.
Nuorempana huomasin, että jos olin tekemisissä oikein kauniin naisen kanssa (ennen kuin tapasin rouvani, joka on se kaunein), niin minua meinasi ujostuttaa, ja katselin vähän muualle - rouvan kanssa jutellessa hän ihmetteli tässä vasta, että usein miehet ovat aika etäisiä aluksi... ja sitten kerroin, että kauniiden naisten suhteen voi nuorta miestä ujostuttaa, jolloin eivät osaa heti puhua aiheesta.
Näin vanhemmiten ei tule suhtauduttua erityisesti. Ihminen on tärkein - molemmissa sukupuolissa on fiksuja tyyppejä ja sitten itseään eri tavoin korostavia moukkia, jotka voi ohittaa professionaalilla olankohautuksella (asia kannattaa aina kuunnella, mitä kelläkin on sanottavana).
Sen olen huomannut, että nuoret miehet eivät niin availe enää naisille ovia, kuin ennen. Ilmeisesti tulosta yleensä siitä, että kukin pitäköön huolen itsestään -ajattelu on yleistymässä.
Itse olen vanhaa sukupolvea, joka on tottunut avaamaan naiselle oven, tarjoamaan nenäliinaa jne.
Viimeksi minulla oli vaikeuksia suhtautua naiseen, kun kyseessä oli opiskelija-assistentti, joka ohjasi nuorempia opiskelijoitaan... hänen string-pöksynsä ja persvakonsa häiritsivät ilmiselvästi parikymppisten opiskelijapoikien keskittymistä kurssin asiasisältöön... Mietin hetken, sanoisinko asiasta, mutta jätin sanomatta. Ihan hyvin taisi pojillakin tentit mennä, kuitenkin.
Ehkä kuitenkin olisin miesopiskelija-assistentille sanonut, että "perskorosi näkyy" - tämä on jotenkin mutkattomampaa todeta miesten kesken, luulen ma.