ET-opetuksessa kyse lapsen pääsytä oikeuksiinsa

Sekulaarist

Koulun eka luokalle menevistä eli vuonna 2011 syntyneistä 20,5 % on uskontokuntiin kuulumattomia.

Heidän vanhempiensa ikäluokasta liki 40 % on uskontokuntiin kuulumattomia, mutta peruskoulussa olevista lapsista vain noin 6 % on oli (lv 16-17) elämänkatsomustiedon eli ET:n opetuksessa.

Enemmän kuin joka kymmenennellä lapsella olisi oikeus ET-opetukseen, mutta hän ei pääse oikeuksiinsa. Lisäksi osa uskonnottomien vanhempien lapsista on kirkon jäseninä koulun "pakkouskonnossa", vailla vanhempiensa vapautta valita.

Tämä kertoo uskonnollisesta painostuksesta, todellisesta tai kuvitellusta, jota koetaan päiväkodissa ja kouluissa. Monet uskontokuntiin kuulumattomat perheet eivät halua "tulla kaapista" koulussa peläten altistavansa lapsensa painostukseen, todelliseen tai kuviteltuun.

Painostukseen ei ole kuitenkaan pakko alistua. Yhteiskunta maallistuu, sekulaaristuu koko ajan... Tarvitaan vapautusliikettä!? Rohkaisua, tukea,

Toivottavasti NYT tällä viikolla yhä useampi ekaluokkalainen pääsee ET-opetukseen. Siihen voi vielä vaikuttaakin. Rehtorien pitäisi tukea uusien opetusryhmien syntyä.

Ja ET-opetukseen voivat siirtyä myös jo koulussa olleet, nyt peruskoulun 2.-9. luokalle siirtyvät. Se on hyvä teko itselle ja muille. Rohkaisemisiin.

Ps. Myös lukioon menevät voivat vaihtaa peruskoulun uskonnonopetuksen ET-kursseihin. Se avartaa myös jatko-opintoja ajatellen.

4

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysynp

      Pelätäänkö Suomessa uskonnollista painostusta?

      • Sanonp

        Vanhemmat ovat paikoin liiankin arkoja lastensa puolesta, jos ajattelevat että päiväkoti tai koulu syrjii.


    • kristitty

      Maailman menoa nyt jonkun aikaa seuranneena päätin liittyä vuosikymmenten jälkeen takaisin kirkkoon. Toivon vain, ettei kirkko maallistu täysin ja muutu joksikin enkeliuskovaisten joogaluolaksi kuten ainakin Helsingissä näyttää käyvän.
      Nyt tekisin kaiken toisin lapsenikin osalta, mutta mennyttä tyhmyyttään ei voi muuttaa.

    • Sekulaarist

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      68
      6942
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      63
      6813
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      148
      5466
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4513
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4109
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3720
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3268
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      30
      3234
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      76
      2792
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2279
    Aihe