Eroja syntyy yksityiskohdissa. Sanotaankin että piru lymyää niissä.
Körteillä on ikävöivä usko, evankelisilla on uskonvarmuus niin kuin viidesläisilläkin ja vapaakirkollisilla, joskin eri perusteilla. Vapaakirkollisilla kuten helluntailaisilla usko on teko, tahdon päätös ja ratkaisu, jonka ihminen pystyy tekemään jos vain tahtoo. Ne jotka eivät tee ratkaisua joutuvat omasta syystään helvettiin. Lestaadiolaiset ovat uskomassa kun ajattelevat kaikki samalla tavalla että ainoastaan heidän liikkeensä on Jumalan valtakunta. Ns. liberaalit ottavat tosissaan Raamatun tieteelliseen tutkimuksen ja muidenkin tieteiden tutkimustulokset. Muiden Raamatun lukutapa on lähinnä kristallipaalloon katsomista. Luetteloa voisi jatkaa.
Uskomme KAIKKI kristityt Jeesukseen Kristukseen
44
586
Vastaukset
Jeesus Nasaretilaisen moraalisia opetuksia ei kuitenkaan kukaan noudata eikä niitä yleensä siteerata mitenkään tärkeinä.
Kaikkeen, mitä Raamatussa kerrotaan, totena pitävän uskovaisenhan sitä pitäisi noudattaa, ei minun.
- kui2
Niin heiltähän sitä eniten odottaisi kaiken noudattamista koska "saarnaavatkin" jatkuvasti ja esittäen vaatimuksia muille, se on ihan loogista ajatusta vain, että henkilön odotetaan elävän itse ensin niinkuin opettaa ottaen tietysti huomioon myös ne Jeesuksen opetukset eli koko paketin jos sitä kerran muillekin julistaa.
Sitten sanotaan että juuri siinäkin sen uskon täytyy näkyä elämässä että niitä noudattaa eli parannuksen tehneenä noudattaa vai pittääkö noudattaa vai miten se nyt on?
Sillä kun asiasta huomauttaa, niin nämä penäävät vain että noudatatko itse tai noudatapa itse vain. Voi ei.. kui2 kirjoitti:
Niin heiltähän sitä eniten odottaisi kaiken noudattamista koska "saarnaavatkin" jatkuvasti ja esittäen vaatimuksia muille, se on ihan loogista ajatusta vain, että henkilön odotetaan elävän itse ensin niinkuin opettaa ottaen tietysti huomioon myös ne Jeesuksen opetukset eli koko paketin jos sitä kerran muillekin julistaa.
Sitten sanotaan että juuri siinäkin sen uskon täytyy näkyä elämässä että niitä noudattaa eli parannuksen tehneenä noudattaa vai pittääkö noudattaa vai miten se nyt on?
Sillä kun asiasta huomauttaa, niin nämä penäävät vain että noudatatko itse tai noudatapa itse vain. Voi ei..Näinhän se asian juoni loogisesti menee.
- luterilainen
Kuinka moni palstan seuraajista pitää uskoa tekona, ei luottamisena eikä tunteena? Helluntailaissaarnaaja Reinhard Bonnke määrittelee uskon teoksi. Minä määrittelen sen luottamiseksi niin kuin suomen kielen sanakirja ja Heprealaiskirjekin tekee. Näyttää siltä että erilaisissa uskonlahkoissa ja herätysliikkeissä sanojen merkitystä on muutettava poikkeavalla tavalla jotta omat uskomukset ja ideat saadaan näyttämään raamatullisilta.
Mutta mihin Johannes kastaja kastoi Jeesuksen ?
Oliko Jeesus ollut uskoton ja tuli uskoon. Ja jos tuli, niin mihin uskoon.- kui2
Jeesuksesta en tiiä mutta eikö Johannes kastanut ns. parannuksen kasteella Raamatun mukaan. En tiedä miksi Jeesus tahtoi että Johannes kastaa hänet. Sanat on Raamatussa jotka Jeesus sen mukaan sanoi kun pyysi kastetta. En muista muutkuin että "Salli nyt, sillä näin meidän on hyvä täyttää....." tuon suuntaista..
- Eikiitosjeesus
Kuinka moni uskoo jos tuttu tyttö tulisi kotiin maha pystyssä ja sanoisi että on paneskellut jumalan kanssa?
En minäkään. En vaikka vaikka kuinka väittäisi sen siltä tuntuneenkin.
Siinä meni se viimeinen todiste jumalasta. Niinpä. Eroja syntyy sellaisissa pikku "yksityiskohdissa" kuten miten meidän ihmisten tulisi kohdella toisiamme tai miten suhtautua länsimaisen kulttuurin peruspilareihin kuten taiteisiin, tieteisiin ja demokratiaan sen suomine vapauksineen.
Jeesuksen kanssa kaikki kristityt osaavat olla samaa mieltä vaikka olisivat keskenään ihan eri mieltä.- Herätyys
Ja niiksi Kristyiksi lukeutuu vain ne, jotka yhdistyy yhdeksi jäsenistöksi Raamatun UT opetusten, ohjeiden ja kehoitusten mukaisudessa. = kaikille hyväksi Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, kaikkia kohtaan Laillisen, kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisuudessa / Totuudessa YKSI mielisesti, niitä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa jokaista Jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi elävästi ja toimivasti, Rakentaviksi.
Jeesuksen nimessä...uskovilleen / muillekin kaikille hyväksi Raamatun UT mukaiseen Kristiillisyyteen HERÄTYKSEKSI, ns. HUUTAVAN ääni!
vähäinen palvelijansa ja seuraajansa. Piru ei lymyä missään, mutta tulkintojen tarve ja niiden aiheuttama hajaannus osoittavat lristinuskonharhan epäjumalan palvelemiseksi.
Oikea jumala ei olisi edes piruuttaan antanut noin sekavia ohjeita... tästä tulikin mieleeni se mahdollisuus, että piru itse innovoi raamatu... se selittäisi paljon.- hämmästynyt
Minä olen ollut uskossa - ainakin omasta mielestäni - lapsesta asti vaikka en ole siitä meuhkannut. Kävin aikoinani myös helluntaiseurakunnassa ja vapaakirkossa. Yllätys oli aika suuri kun he eivät pitäneet minua uskovana vaan minun olisi heidän mielestään pitänyt vielä tehdä jokin ratkaisu. Mikä se olisi ollut? Sitä en vieläkään tiedä. Tarkoittiko aloittaja juuri tätä?
- näinsemeneetämäkin
Jos et ole uudestisyntynyt JUmalan Hengestä, et ole silloin uskovainen muuten kuin ulkoisesti kirjaimen mukaan.
VAin uudestisyntyneessä asuu Pyhä Henki, hurskaissa harrastelijoissa on vain järjen päätelmät asioissa, ja ne ovat usein ihan vastakkaiset Jumalan Hengen näkemykselle.
Raamattuhan sanoo että tutkikaa itseänne oletteko uskossa, jos ette ole, ette kestä koetusta. - hämmästynyt
näinsemeneetämäkin kirjoitti:
Jos et ole uudestisyntynyt JUmalan Hengestä, et ole silloin uskovainen muuten kuin ulkoisesti kirjaimen mukaan.
VAin uudestisyntyneessä asuu Pyhä Henki, hurskaissa harrastelijoissa on vain järjen päätelmät asioissa, ja ne ovat usein ihan vastakkaiset Jumalan Hengen näkemykselle.
Raamattuhan sanoo että tutkikaa itseänne oletteko uskossa, jos ette ole, ette kestä koetusta.Sinäkö sen määrittelet kuka on uudestisyntynyt Jumalan hengestä ja kuka ei? Minä olisin hieman varovaisempi kyseenalaistamaan toisten uskoa.
Saapihan sitä listaa jatkaa vaikka minne, meillä on mielipiteen vapaus. Ja saahan sitä tehdä analyyseja toisista uskovista tai vaikka ateisteista, eri asia on sitten se, kuinka hyvin erilaiset analyysit pitävät yhtä totuuden kanssa.
he-ma kirjoitti:
Uskovaisen ei kannata mainita sanaa 'totuus', ellei pysty epäjumalaansa esiin manaamaan.
Ymmärrän, että ajattelet noin. :)
- kristitty_mies
Kokemukset ovat aina tosia.
- HMM___
Kokemukset ja mielipiteet ovat eri asioita. Aloittaja kirjoittaa ilmeisen omista kokemuksista. Voin sanoa että tykkään enemmän keltaisesta kuin punaisesta väristä. Se on mielipide. Mutta kun sanon että on olemassa erilaisia värejä kuten keltaista ja punaista, puhun kokemuksesta.
kristitty_mies kirjoitti:
Kokemukset ovat aina tosia.
Ei kai mielenterveyden tai päihteitten aiheuttamat kokemukset ole tosia? Minusta totta on vain, jos täyspäiset ihmiset näkee ja kokee kaikki samalla tavalla. Uskonnot kuuluu todellisuuden ulkopuolelle, suureen tuntemattomuuteen. Se on yksityisasia jos se ei häiritse toisia ihmisiä.
- kristitty_mies
sage8 kirjoitti:
Ei kai mielenterveyden tai päihteitten aiheuttamat kokemukset ole tosia? Minusta totta on vain, jos täyspäiset ihmiset näkee ja kokee kaikki samalla tavalla. Uskonnot kuuluu todellisuuden ulkopuolelle, suureen tuntemattomuuteen. Se on yksityisasia jos se ei häiritse toisia ihmisiä.
Kyllä nekin ovat sille ihmiselle tosia. Aloittaja ei kuitenkaan ollut ilmeisesti kumpaakaan.
- HMM___
sage8 kirjoitti:
Ei kai mielenterveyden tai päihteitten aiheuttamat kokemukset ole tosia? Minusta totta on vain, jos täyspäiset ihmiset näkee ja kokee kaikki samalla tavalla. Uskonnot kuuluu todellisuuden ulkopuolelle, suureen tuntemattomuuteen. Se on yksityisasia jos se ei häiritse toisia ihmisiä.
Helluntailaisten herätyskokouskin koetaan eri tavalla. Helluntailainen kokee siinä ilmeisesti Jumalan Hengen voimaa. Joku toinen kokee sen pelkkänä sielullisena vaikuttamisena ja hurmoksena. Kokemukset ovat ihmisille itselleen tosia, tulkinnat voivat olla erilaisia.
HMM___ kirjoitti:
Helluntailaisten herätyskokouskin koetaan eri tavalla. Helluntailainen kokee siinä ilmeisesti Jumalan Hengen voimaa. Joku toinen kokee sen pelkkänä sielullisena vaikuttamisena ja hurmoksena. Kokemukset ovat ihmisille itselleen tosia, tulkinnat voivat olla erilaisia.
Minusta luullaan, että ne kokemukset ovat tosia, tosiassa ne voivat olla karismaattisen puhujan suggerointia tai jotain muuta sellaista.
On ihan se ja sama mitä uskovien kokemuksista tai uskosta ajatellaan, se ei poista sitä, että ihmiset uskovat. Ja ovat ihan täysipäisiä yhteiskunnan jäseniä.
- tämä.on.totta
Eerikatässämoi kirjoitti:
On ihan se ja sama mitä uskovien kokemuksista tai uskosta ajatellaan, se ei poista sitä, että ihmiset uskovat. Ja ovat ihan täysipäisiä yhteiskunnan jäseniä.
Ihmiset uskovat mitä ihmeellisimpiin juttuihin Esimerkiksi uskomushoitomarkkinoilla se on miljardi -kaupankäyntiä
tämä.on.totta kirjoitti:
Ihmiset uskovat mitä ihmeellisimpiin juttuihin Esimerkiksi uskomushoitomarkkinoilla se on miljardi -kaupankäyntiä
Niin uskovat.
- Sameon
Me, kristikunnan enemmistöön kuuluvat yhden talentin pelkurit seisomme tukevalla pohjalla. Tästä ei vajoa enää alemmaksi ja voi rauhassa katsoa omaa totuuttaan silmiin.
Minusta oleellinen kysynys on se, että mitä se usko on.
Valtaosa luterilaosista kuvittelee, että usko on sitä, että uskoo Jumalan olevan olemassa mutta ei edes tunne tätä Jumalaa😏- jepp
No, mitä se usko sinun mielestäsi sitten on?
- ops
Kyllähän Jumalan olemassaoloon täytyy ensin uskoa ennen kuin voi tulla Hänen tykönsä.
ops kirjoitti:
Kyllähän Jumalan olemassaoloon täytyy ensin uskoa ennen kuin voi tulla Hänen tykönsä.
Tottakai mutta monella se jää sitten siihen. Ei tunneta Jumalaa eikä Hän ole läsnä elämässä🤓
- HAHHAHHAA
Etkö tiedä mitä usko on?
usko.vainen kirjoitti:
Tottakai mutta monella se jää sitten siihen. Ei tunneta Jumalaa eikä Hän ole läsnä elämässä🤓
Mitä Jumala tekee sinun elämässäsi?
- ekko
Jeesukseen Kristukseen uskotaan monilla eri tavoilla. Jotkut uskovat, että hän on joskus elänyt ja oli aikoinaan suuri opettaja. Jotkut uskovat, että Jeesus on Jumalan Poika. Jotkut uskovat jopa, että Jeesus on Jumala.
Mitä sitten on pelastava usko? Pelastava usko on sitä, että sinä uskot, että Jeesus on kuollut ristillä juuri sinun puolestasi. Sillä niin Jeesus on juuri tehnyt. Sinun pelastuksesi toteutuu Jeesuksen veren ja haavojen kautta, millään muulla tavalla se ei voi toteutua. - mitä.se.on
Seuraavassa Paavali puhuu omasta uskostaan.
1. Kor. 13:12
Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. [1. Kor. 8:3; 2. Kor. 3:18; 1. Joh. 3:2]
Mikä tästä puuttuu? Uskonvarmuus. Pakko oli pistää tänne Suomen Ev.lut. kirkon näkemyksen uskosta, sillä tämä on luterilainen palsta.
https://evl.fi/tutki-uskoa/mita-usko-on
"Mitä usko on?
Uskova ihminen tunnustaa, että maailmassa on jotakin meitä suurempaa – jotain, mitä emme käsitä. Hän hyväksyy, että emme ymmärrä kaikkea, eikä meidän tarvitsekaan. Voimme silti luottaa.
Meitä suuremman, Jumalan, olemassaoloa ei voi tieteellisesti todistaa. Jumala on näkymätön. Tämä saa monet ajattelemaan, että Jumalaa ei ole.
Jos Jumala on olemassa, näin on riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Monet uskovat Jumalaan sen perusteella, mitä ovat lukeneet Raamatusta tai kuulleet puhuttavan Jumalan toiminnasta.
Usko ei ole vain ajattelua ja tutkimista. Se ei myöskään ole pelkästään kokemuksia. Uskossa on kyse enemmästä, elämää suuremmasta luottamuksesta hyvään Jumalaan Taivaallisena Isänä.
Tyhjentävää vastausta siihen, mitä usko on, ei ole. Ihminen ei voi tuntea Jumalaa kokonaan. Jumala säilyttää salaisuutensa – ja niin saa olla. Ja joka tapauksessa Jumala tuntee meidät.
Usko ja tieto kulkevat rinnakkain
Usko ei ole tiedon vastakohta. Ne kulkevat rinnakkain, kun ihminen määrittelee ja yrittää ymmärtää maailmaa. Ristiriita näyttää muodostuvan siitä, että Jumalasta ei voi tehdä havaintoja aistien varassa.
Tieteellisen tiedon avulla voidaan tutkia, mitä Jumalasta on sanottu. Se ei kuitenkaan auta pääsemään lähemmäs Jumalaa. Hän pysyy salattuna. Vain uskon kautta on mahdollista vakuuttua siitä, että Jumala on ihmisen lähellä ja toimii tässä maailmassa.
Mitä kristinusko on?
Kristinusko on uskoa elävään Jumalaan. Se on uskoa siihen, että Jumala, Isä, antanut elämän kaikelle olemassa olevalle. Myös oma elämämme on Luojan lahjaa. Jumala vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa ihmisen myös henkilökohtaisesti.
Kristinusko on uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen kuolemaansa ristillä. Jumala ilmoitti itsestään lähettämällä Poikansa maailmaan, jotta ihminen voisi elää Jumalan yhteydessä.
Jumalan ilmoituksesta kertoo Raamattu, joka on keskeisin lähde, kun etsitään tietoa Jumalasta.
Kristinusko on uskoa Pyhään Henkeen, joka tuo Jumalan hyvyyden ja Kristuksen rakkauden ihmisten keskelle. Pyhä Henki kutsuu ihmistä ja synnyttää hänessä uskon.
Miten usko näkyy?
Uskon kautta ihminen voi kokea, että Jumala on todellinen, että Hän on läsnä elämässä ja toimii suhteessa maailmaan. Usko Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön antaa elämälle kestävän perustan ja turvan.
Arkisessa elämässä usko ihmistä rakastavaan Luojaan voi näkyä rakkauden tekoina, joita usko synnyttää. Usko konkretisoituu valintoina, pyrkimyksenä vastuulliseen ja kestävään elämään ja toisen ihmisen huomioon ottamisena.
Usko tulee näkyväksi myös Jeesuksen toiminnassa sekä kirkossa ja sen messussa."- uskosta
Pienessä kirjasessaan Vuosi 2000 ja mitä sen jälkeen kuuluisa helluntailaissaarnaaja Reinhard Bonke esittää ajatuksen että usko on teko. Hän mainitsee että usko ei missään tapauksessa ole tunne (siis luottamusta) niin kuin esim. luterilaisuudessa opetetaan, vaan se on ihmisen tahdon päätös, teko.
uskosta kirjoitti:
Pienessä kirjasessaan Vuosi 2000 ja mitä sen jälkeen kuuluisa helluntailaissaarnaaja Reinhard Bonke esittää ajatuksen että usko on teko. Hän mainitsee että usko ei missään tapauksessa ole tunne (siis luottamusta) niin kuin esim. luterilaisuudessa opetetaan, vaan se on ihmisen tahdon päätös, teko.
Luterilaisuudessa ajatellaan, että ei tekojen kautta vaan armosta uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa pelastumme.
Muilla kirkoilla on olemassa muunkinlaista teologiaa esimerkiksi Jaakobin kirjeen pohjalta. Koska olen luterilainen niin osin sivuutan kirjeen, mutta en voi täysin sulkea silmiäni ja on pakko kysyä onko Luther väärässä?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakobin_kirje
"Kirjoittajan tavoitteena oli painottaa kristityn elämän käytännöllisiä velvollisuuksia. Hän varoittaa seuraavista asioista: kaavamaisuudesta, joka tekee Jumalan palvelemisesta pelkkiä ulkokohtaisia seremonioita aktiivisen rakkauden ja puhtauden sijaan; fatalismista, jossa synneistä syytetään Jumalaa; halpamaisuudesta, kuten rikkaiden edessä nöyristelystä; kielen synneistä, kuten pahan puhumisesta, valehtelusta ja kerskaamisesta; puolueellisuudesta; ja sortamisesta. Kirje haluaa opettaa, että kristityn suurimpia hyveitä on kärsivällisyys, kärsivällisyys syytettynä, hyvissä teoissa, provosoituna, sekä sorron ja vainon alla. Kärsivällisyys puolestaan perustuu siihen, että Herran paluu on lähellä ja tulee muuttamaan kärsityn vääryyden hyväksi.
Jaakobin opettama "vanhurskautus teoilla" voidaan katsoa vastakkaiseksi Paavalin kirjeissään opettamalle "vanhurskauttamiselle uskosta". Yksi tapa joilla kristityt voivat yhdistää nämä kaksi ensinäkemältä ristiriitaista opetusta on se, että Jaakobin voidaan katsoa opettaneen oikeudenmukaisuutta toisten ihmisten edessä, niin että kristityn tuli elää johdonmukaista elämää uskossa; kun taas Paavali painottaa oikeidenmukaisuutta Jumalan edessä, joka voidaan saavuttaa ainoastaan hyväksymällä Kristuksen vanhurskaus ja ottamalla se vastaan uskomalla. Biblialla on perusteltu tätä Jaakobin yllättävää näkemystä vastaan, sillä siinä ei puhuta teoilla vanhurskaaksi tulemisesta, vaan siitä, että ihminen tulee myös tekojensa avulla vanhurskaaksi tunnetuksi. Sen sijaan vanha kirkkoraamattu puhuu vanhurskaaksi tulemisesta uskon lisäksi tekojen kautta kuten alkutekstikin.
Toinen tapa, jolla kirkkoisät ovat yhdistäneet nämä kaksi näkemystä, on sellainen, jonka mukaan todellinen pelastava usko antaa ihmiselle rakkauden, joka näkyy myös hyvinä tekoina elämässä. Tämä on vastakohta uskolle, joka on ainoastaan joidenkin uskomusten hyväksymistä järjen varassa. Tämä sopii yhteen Apostolien teoissa kuvatun Paavalin opetuksen kanssa: "[...] minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy" (Ap.t. 26:20). Jotkut katsovat, että tämän mukaan Paavali oli yhtä mieltä Jaakobin kanssa siitä, että hyvät teot seuraavat todellisesta ja elävästä uskosta."
Mites juutalaiset?
- Herättelevä
Mikä osoittaa / todistaa, missä ja miten näkyy ja kuuluu se kaikille hyväksi"maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi", Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi riittävä, Raamatun UT mukainen ja perustuva, Kristillisyys?!
Kun ei tännekään mitään viestiä sellaisesta tule, edes sitä päivittäin peräänkuuluttelemallakaan / etsimälläkään!
Herra Jeesus sanoi / opetti. että "hedelmistään puun tunnistaa" Joita hedelmiä sanatkin / viestit on, voi olla kaikille hyväksi Raamatun UT mukiasen Kristillisyyden puolesta, tai ei. Jos ei, niin on silloin sen vastaisia!! - meitä.on.monta
Kun kirjoitin aloituksen, ajattelin lähinnä sanaa usko, uskominen, ja mikä on tämän sanan synonyymi. Siis mitä on usko? En tarkoittanut uskon kohteen selvittelyä. Ihmisethän uskovat ennustajiin, horoskooppeihin, yksisarvisiin, homeopatiaan, reikihoitoon , jumaliin ja kaiken maailman henkiolentoihin. Mitä tämä usko on? Sanakirja määrittelee uskon luottamiseksi, luottamukseksi ja olen jostain lukenut että ihmisen jumala on se mihin hän viime kädessä turvaa, siis luottaa ja panee toivonsa. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo uskoa myös lujaksi luottamukseksi (Hep. 11:1). Tätä taustaa vastaan vapaakirkollisten puheet uskosta tekona (Bonnke) näyttää hyvin merkilliseltä.
- hihhulien.venkulointia
Sana "luottamus" täytyy muuttaa merkitykseksi "teko" jotta omat ideat saataisiin pyhien kansien väliin. Tuo on ns. kristallipallo -taikuutta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422702Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423392418- 352114
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta471806- 241675
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251569- 441440
- 1001409
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391355- 361156