Jonkin aikaa voimassa ollut homojen oikeus mennä naimisiin näyttää - tai ei edes näytä - vaan kyse on faktasta, saaneen fundikset aivan sekaisin. Heille se näyttää olevan portti kohti helvettiä ja sen lieskohin. Kun ei mistään muusta jakseta kuin vain homoista, homoista ja homoista. Edelleen myös kysyn että eikö sillä teidän jumalalle ole mitään muuta tekemistä kuin väijyä sitä mitä aikuisten miehet tekevät keskenään kikkeleillään?
Nyt on vedetty esiin kortti, jonka mukaan homolaki on portti kohti pedofiilian hyväksymistä. Joka näin väittää ei tunne Suomen lainsäädäntöä ja voimassa olevia lakeja. Ihmetyttää mikä on järjestö joka ajaa Suomessa pedofilian laillistamista? Tälläinen täytyy olla koska homoilla oli myös sellainen. Tai mikä on se puolue tai ne puolueet jotka ajavat asiaa? Tälläinenkin pitää olla, koska homojen oikeuksia ajoivat useammat puolueet.
Edelleen Puolimatkan kirjoitus ei kestä alkeellisintakaan kritiikkiä. Hän vetoaa kirjoituksessa siihen että koska tietyt jutut katsotaan syntymässä saaduiksi luonnollisiksi tarpeiksi, niin eikö silloin myös pedofilia ole tälläinen "luonnollinen tarve"? Jos tätä käytetään perusteena niin silloin psykopaatin pitää saada vapaasti tappaa eikä hänelle voi määrätä rangaistusta koska hänellä on synnynnäinen luonne tappaa.
Siis arvon fundikset, koettakaa nyt edes vähän ajatella omilla aivoilla eikä juosta mitä älyttömämmän heiton perässä vain sen vuoksi että joku hihhuliproffa heittää syötin vaalikansalle. Ja vaikka te kuinka olisitte sitä mieltä että Puolimatka on oikeassa niin eduskunta ei siitä huolimatta tule perumaan homolakia. Tähän te tässä myös koko ajan ajatte takaa. Halusitte tunnustaa sitä tai ette.
Fundikset ja homot
67
635
Vastaukset
Ihmisillä on erilaisia agendoja.
Innokkaasti sinä jaksat näitä homoaloituksia tehdä. Sinusta taitaa olla mukavaa jatkuvasti keskustella siitä, mitä aikuiset miehet keskenään kikkeleillään tekevät?
- Ei.luotu.eikirj
taisi olla kiusallinen aloitus, kun et sitä pystynyt mitenkään kommentoimaan, vaan aloit heti solvaamaan toista.
- se.on.vain.totta
Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
taisi olla kiusallinen aloitus, kun et sitä pystynyt mitenkään kommentoimaan, vaan aloit heti solvaamaan toista.
Tomi.Robinson tekee aina homoaloituksia.
Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
taisi olla kiusallinen aloitus, kun et sitä pystynyt mitenkään kommentoimaan, vaan aloit heti solvaamaan toista.
Aloitus ei ole kiusallinen, mutta alkaa kyllästyttää nämä jatkuvat homoaloitukset. Ikävää, jos koet kommenttini solvaavaksi.
- Ei.luotu.eikirj
Kuusenjuuret kirjoitti:
Aloitus ei ole kiusallinen, mutta alkaa kyllästyttää nämä jatkuvat homoaloitukset. Ikävää, jos koet kommenttini solvaavaksi.
Aloituksessa ei puhutti homoista mitään, vaan siitä miten te uskovat niistä heistä koko ajan. Siten tuo tokaisusi kikkeleistä meni solvauksen puolelle. Vai kiinnostaako sinua nuo miesten pippelit kun otit sen puheeksi ;)
- puhutti
Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
Aloituksessa ei puhutti homoista mitään, vaan siitä miten te uskovat niistä heistä koko ajan. Siten tuo tokaisusi kikkeleistä meni solvauksen puolelle. Vai kiinnostaako sinua nuo miesten pippelit kun otit sen puheeksi ;)
"Fundikset ja homot "
Puhuttihan. Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
Aloituksessa ei puhutti homoista mitään, vaan siitä miten te uskovat niistä heistä koko ajan. Siten tuo tokaisusi kikkeleistä meni solvauksen puolelle. Vai kiinnostaako sinua nuo miesten pippelit kun otit sen puheeksi ;)
Etkö edes lukenut aloitusta?
"Kun ei mistään muusta jakseta kuin vain homoista, homoista ja homoista. Edelleen myös kysyn että eikö sillä teidän jumalalle ole mitään muuta tekemistä kuin väijyä sitä mitä aikuisten miehet tekevät keskenään kikkeleillään? "
Muissakin kohdissa mainittiin homot. Tarkoitatko siis, että aloittaja solvasi mainitessaan nuo samat miesten sukupuolielimet aloituksessaan, jota ilmaisua lainasin omaan kommenttiini?- Ei.luotu.eikirj
Kuusenjuuret kirjoitti:
Etkö edes lukenut aloitusta?
"Kun ei mistään muusta jakseta kuin vain homoista, homoista ja homoista. Edelleen myös kysyn että eikö sillä teidän jumalalle ole mitään muuta tekemistä kuin väijyä sitä mitä aikuisten miehet tekevät keskenään kikkeleillään? "
Muissakin kohdissa mainittiin homot. Tarkoitatko siis, että aloittaja solvasi mainitessaan nuo samat miesten sukupuolielimet aloituksessaan, jota ilmaisua lainasin omaan kommenttiini?Niin aloituksen aiheena oli se miksi uskovaiset puhuvat koko ajan homoista ja miesten kikkeleistä. Ja sinähän sen aiheen otit heti esille.
- Tomi.Robinson
se.on.vain.totta kirjoitti:
Tomi.Robinson tekee aina homoaloituksia.
Onko tämä homoaloitus:
"Puolimatka matkalla parlamenttiin...
Tomi.Robisson
3.8.2018 0:15"
Onko tämä homoaloitus:
"Olet hyvä uskova ihminen
Tomi.Robinson
7.8.2018 11:03"
Onko tämä homoaloitus:
"Tyhmiä väitteitä evoluutiosta
Tomi.Robisson
31.7.2018 23:24"
Onko tämä homoaloitus:
"Evoluution kieltäjät
Tomi.Robisson
31.7.2018 02.30"
Onko tämä homoavaus:
" Vähän tieteestä
Tomi.Robinson
17.7.2018 12:55"
Onko tämä homoavaus:
"Pärjäävätkö kasvit ilman aurinkoa?
Tomi.Robinson
25.7.2018 18:36"
Onko tämä homoavaus:
" Luolapojat ja kristinusko
Tomi.Robisson
10.7.2018 16:25"
Onko tämä homoaloitus:
" Fundis yhteiskunta
Tomi.Robisson
29.7.2018 14:18"
Tämä on "vähän" homoavaus:
" Luonnotonta!!!!
Tomi.Robisson
12.7.2018 11:57"
Tämä on selvä homoavaus:
" Oma lapsi homo?
Tomi.Robinson
6.7.2018 12:12"
Oliko sulla parempaa tieto tästä että kun "aina " teen homoavauksia... Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
Niin aloituksen aiheena oli se miksi uskovaiset puhuvat koko ajan homoista ja miesten kikkeleistä. Ja sinähän sen aiheen otit heti esille.
Uskovaisethan eivät muuten puhu koko ajan homoista tai miesten sukupuolielimistä. Minä otin esille sen, miksi näitä aloituksia pitää koko ajan tehdä.
En ole ikinä itsekään kuullut uskovien puhuvan homoista. Täällä kyllä uskovat ovat erittäin kiinnostuneita homoista ja kirjoittavat heistä vaikka mitä.
Tomi.Robinson kirjoitti:
Onko tämä homoaloitus:
"Puolimatka matkalla parlamenttiin...
Tomi.Robisson
3.8.2018 0:15"
Onko tämä homoaloitus:
"Olet hyvä uskova ihminen
Tomi.Robinson
7.8.2018 11:03"
Onko tämä homoaloitus:
"Tyhmiä väitteitä evoluutiosta
Tomi.Robisson
31.7.2018 23:24"
Onko tämä homoaloitus:
"Evoluution kieltäjät
Tomi.Robisson
31.7.2018 02.30"
Onko tämä homoavaus:
" Vähän tieteestä
Tomi.Robinson
17.7.2018 12:55"
Onko tämä homoavaus:
"Pärjäävätkö kasvit ilman aurinkoa?
Tomi.Robinson
25.7.2018 18:36"
Onko tämä homoavaus:
" Luolapojat ja kristinusko
Tomi.Robisson
10.7.2018 16:25"
Onko tämä homoaloitus:
" Fundis yhteiskunta
Tomi.Robisson
29.7.2018 14:18"
Tämä on "vähän" homoavaus:
" Luonnotonta!!!!
Tomi.Robisson
12.7.2018 11:57"
Tämä on selvä homoavaus:
" Oma lapsi homo?
Tomi.Robinson
6.7.2018 12:12"
Oliko sulla parempaa tieto tästä että kun "aina " teen homoavauksia...Olet ahkera YEV 😂😂😂
Kuusenjuuret kirjoitti:
Aloitus ei ole kiusallinen, mutta alkaa kyllästyttää nämä jatkuvat homoaloitukset. Ikävää, jos koet kommenttini solvaavaksi.
>> alkaa kyllästyttää nämä jatkuvat ….aloitukset <<
Tee kuten minä, en edes klikkaa auki tai ainakaan vastaa mielestäni turhiin aloituksiin. Helppoa.
Vastaavasti, voit tehdä omia aloituksia tai nostaa mielenkiintoisia vanhempia aloituksia esille.qwertyilija kirjoitti:
>> alkaa kyllästyttää nämä jatkuvat ….aloitukset <<
Tee kuten minä, en edes klikkaa auki tai ainakaan vastaa mielestäni turhiin aloituksiin. Helppoa.
Vastaavasti, voit tehdä omia aloituksia tai nostaa mielenkiintoisia vanhempia aloituksia esille.Hyvä neuvo.
- Lalslsl
qwertyilija kirjoitti:
>> alkaa kyllästyttää nämä jatkuvat ….aloitukset <<
Tee kuten minä, en edes klikkaa auki tai ainakaan vastaa mielestäni turhiin aloituksiin. Helppoa.
Vastaavasti, voit tehdä omia aloituksia tai nostaa mielenkiintoisia vanhempia aloituksia esille.Monäkään en koskaan avaa erään qwertyilijan aloituksia. Ne osaa jo ulkoa.
Lalslsl kirjoitti:
Monäkään en koskaan avaa erään qwertyilijan aloituksia. Ne osaa jo ulkoa.
Kiitos!
- tietoa.hänestä
Ketjun aloittaja eli YksinkertaistaEiköVain on homoseksuaali.
- Ei.luotu.eikirj
Et voi mitenkään tietää kuka tuon aloituksen on tehnyt, joten miksi valehtelet. Ja mitä sitten jos on homo? He ovat ihmisiä siinä kuin muutkin. Vai oletko niin wanhanaikainen että käytät tuota homo-sanaa haukkumasanana?
- huomattu
Juu, T.R on YEV:n multinikki.
- kerro
Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
Et voi mitenkään tietää kuka tuon aloituksen on tehnyt, joten miksi valehtelet. Ja mitä sitten jos on homo? He ovat ihmisiä siinä kuin muutkin. Vai oletko niin wanhanaikainen että käytät tuota homo-sanaa haukkumasanana?
Mikä on uudenaikainen haukkumanimi homoseksuaaleille?
- tietoa.hänestä
Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
Et voi mitenkään tietää kuka tuon aloituksen on tehnyt, joten miksi valehtelet. Ja mitä sitten jos on homo? He ovat ihmisiä siinä kuin muutkin. Vai oletko niin wanhanaikainen että käytät tuota homo-sanaa haukkumasanana?
Missä haukuin häntä? Totesinpa vain että YksinkertaistaEiköVain joka tämän sivunikillään on homoseksuaali.
Sinä itse taidat suhtautua kielteisesti homoihin? - Ei.luotu.eikirj
huomattu kirjoitti:
Juu, T.R on YEV:n multinikki.
Todista se, muuten valehtelet taas.
- Ei.luotu.eikirj
tietoa.hänestä kirjoitti:
Missä haukuin häntä? Totesinpa vain että YksinkertaistaEiköVain joka tämän sivunikillään on homoseksuaali.
Sinä itse taidat suhtautua kielteisesti homoihin?Todista sanomisesi, tai valehtelet taas. Ja mitä tuollaista toteamaan? Kiinnostaako sinua noin paljon kuka on homo ja kuka ei? Miksi? Normaalia ihmistä ei kiinnosta.
- Ei.luotu.eikirj
kerro kirjoitti:
Mikä on uudenaikainen haukkumanimi homoseksuaaleille?
Oletko usko.vainen kun on taas suomen kielen ymmärtämisessä vaikeuksia? Ja miksi haluat haukkua homoja, he ovat ihan tavallisia ihmisiä siinä kuin muutkin?
- Ei.luotu.eikirj
Miksi valehtelet? Ja mitä luulet saavuttavasi tällä jatkuvalla valehtelulla? Sääliä?
En ole, mutta mitä väliä sillä olisi jos olisin? Suhtautuisitko minuun jotenkin toisin?
Ja lopeta tuo jatkuva valehtelu ja toisten solvaaminen. Teet vain itsestäsi typeryksen tällä palstalla niin kuin usko.vainen on tehnyt itsestään.- kerro
Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
Oletko usko.vainen kun on taas suomen kielen ymmärtämisessä vaikeuksia? Ja miksi haluat haukkua homoja, he ovat ihan tavallisia ihmisiä siinä kuin muutkin?
Minä en halua haukkua homoja, mutta sinä sanoit homo-sanaa vanhanaikaiseksi. Oletan, että on myös uudempi sama, kerro se.
- Ei.luotu.eikirj
kerro kirjoitti:
Minä en halua haukkua homoja, mutta sinä sanoit homo-sanaa vanhanaikaiseksi. Oletan, että on myös uudempi sama, kerro se.
En sanonut homo sanaa vanhanaikaiseksi vaan sitä tapaa että sitä käytettäisiin haukkumasanana on wanhanaikaista. Se lukutaito näköjään taas vähän hakusessa.
- E.luotu.eikirj
Ja kukaan ei usko mitä sinä sanot kun jatkuvasti valehtelet. Joten mitä saavutat tuolla turhalla valehtelullasi? Vai etkö uskalla vastata? Oletko usko.vaisen sukulainen, kun käytäydyt aivan samanlailla? Ja taidatte olla yhtä nuoriakin, kun noiden typerien hymiöiden liika viljely on sinullakin verissä.
- Ei.luotu.eikirj
Eli et uskalla vastata? Eli tunnustat olevasi valehteleva pelkuri. Kiitos rehellisyydestäsi!
Ps. Etkö muuten keksi itse mitään sanottavaa vaan joudut koko ajan matkimaan muita? Tietysti jos olet vielä niin nuori että aivot eivät ole kehittyneet tarpeeksi, voi se olla sinulle ylivoimainen tehtävä. - tietoa.hänestä
Ei.luotu kirjoitti:
En ole, mutta mitä väliä sillä olisi jos olisin? Suhtautuisitko minuun jotenkin toisin?
Ja lopeta tuo jatkuva valehtelu ja toisten solvaaminen. Teet vain itsestäsi typeryksen tällä palstalla niin kuin usko.vainen on tehnyt itsestään."Teet vain itsestäsi typeryksen tällä palstalla niin kuin usko.vainen on tehnyt itsestään."
Usko.vainen on tietysti asialla nytkin. tietoa.hänestä kirjoitti:
"Teet vain itsestäsi typeryksen tällä palstalla niin kuin usko.vainen on tehnyt itsestään."
Usko.vainen on tietysti asialla nytkin.Älä nyt onko usko.vainen taas asialla 😂😂😂
Olen äsken tiskannut, sitä ennen tein salaatin ja söin ruuan, jota ennen kävin kaupassa, ja siinä välissä juttelin lähes tunnin mieheni kanssa skypellä, sekä ollut tällä palstalla kirjoittamassa.
- kui2
Usko.vainen (& kumppaneita), ehkä sivunikkejään kiinnostaa vain se että ihmiset vastaavat vaikka loputtomiin, hän kirjoituttaa ja antaa selittää yhä uudelleen kysymällä asian sivusta tai kuittaamalla jotain jonninjoutavaa, keksii kyllä .. -hän leikkii siis vain, tarkoitus ei edes ole pohtia mitään asiaa - siltä vaikuttaa, no ehkä kinaaminen ja etenkin ärsyttäminen kiinnostaa.
Muuta en ymmärrä tuon käytöksensä vaikuttimina. No kaikellahan on aina syynsä, silläkin miksi ihminen käyttäytyy niinkuin käyttätyy - niitä syitä on vain mahdoton aina ymmärtää. kui2 kirjoitti:
Usko.vainen (& kumppaneita), ehkä sivunikkejään kiinnostaa vain se että ihmiset vastaavat vaikka loputtomiin, hän kirjoituttaa ja antaa selittää yhä uudelleen kysymällä asian sivusta tai kuittaamalla jotain jonninjoutavaa, keksii kyllä .. -hän leikkii siis vain, tarkoitus ei edes ole pohtia mitään asiaa - siltä vaikuttaa, no ehkä kinaaminen ja etenkin ärsyttäminen kiinnostaa.
Muuta en ymmärrä tuon käytöksensä vaikuttimina. No kaikellahan on aina syynsä, silläkin miksi ihminen käyttäytyy niinkuin käyttätyy - niitä syitä on vain mahdoton aina ymmärtää.Mitä sinä tälläkertaa yrität selittää 😳❓
- kui2
usko.vainen kirjoitti:
Mitä sinä tälläkertaa yrität selittää 😳❓
Just tuota :D
Heippa. - kui2
usko.vainen kirjoitti:
Olet kuin sekametelisoppa, heippa 😂
Samat sanat sulle, eri sävelet vain.
Sinähän vastailet just niinkuin mä totesin ja yrität saada jatkettua juttua tyhjästä niinkauan että toinen väsyy ja lopettaa, sinä et väsy joutavaan - et. Älä vastaa enää nyt tähän., katson nyt oikein pystytkö olemaan vastaamatta viimeisen sanan, annatko viimeisen sanan tässä nyt mulle. kui2 kirjoitti:
Samat sanat sulle, eri sävelet vain.
Sinähän vastailet just niinkuin mä totesin ja yrität saada jatkettua juttua tyhjästä niinkauan että toinen väsyy ja lopettaa, sinä et väsy joutavaan - et. Älä vastaa enää nyt tähän., katson nyt oikein pystytkö olemaan vastaamatta viimeisen sanan, annatko viimeisen sanan tässä nyt mulle.Tottakia minä vastaan 😂 Enhän voi tuottaa sinulle pettymystä.
Luulit, että olisit halunnut keskustella väittämistäsi multinikeistäni, mutta ei sitten 😀- kui2
usko.vainen kirjoitti:
Tottakia minä vastaan 😂 Enhän voi tuottaa sinulle pettymystä.
Luulit, että olisit halunnut keskustella väittämistäsi multinikeistäni, mutta ei sitten 😀Non niin Taas olin oikeassa eli ihan asiaa kirjoitin kun kirjoitin minkä kirjoitin. hä-hä-hä et sinä malta koska sä haluat etupäässä tälläst juttua vaan kirjoittaa et sinä mihinkään pyri - sen ku nyt jotai vaan - olen niiiiin oikeassa, kaiken aikaa todistat se itse huomasit tai ei. - Nyt ymmärrän sinua hiukan paremmin. :)
kui2 kirjoitti:
Non niin Taas olin oikeassa eli ihan asiaa kirjoitin kun kirjoitin minkä kirjoitin. hä-hä-hä et sinä malta koska sä haluat etupäässä tälläst juttua vaan kirjoittaa et sinä mihinkään pyri - sen ku nyt jotai vaan - olen niiiiin oikeassa, kaiken aikaa todistat se itse huomasit tai ei. - Nyt ymmärrän sinua hiukan paremmin. :)
Pikku kui 5-vuotta lällättää taas kuin ei pysty vastamaan huutojaan 😂😂😂
YSS- joukot, yhden synnin soturit. Toisaalta onhan tuo sillä tavalla melko kätevää jos joku miettii uskonasioita ja haluaa noihin porukoihin mukaan niin mitään muuta ei tarvitse kuin vastustaa vaan homoutta . Pettää, valehdella, varastaa, tai vaikka huijata saa ihan mielinmäärin kunhan vaan muistaa vastustaa niin maanperkeleesti miesten välistä seksiä koska luonnollisesti etenkin heteromiehellä tuo kuuluu olla mielessä kokoajan . Ja niin pysyvät auki taivaanportit jopa sille Einarillekkin.
- vastusta.sinäkin
Homouden vastustaminen on hyvä alku säädylliseen elämään.
vastusta.sinäkin kirjoitti:
Homouden vastustaminen on hyvä alku säädylliseen elämään.
Ei se mikään alku ole teille, kun se kaikki . Onhan se ihan loogista, että uskovaiset heteromiehet joutuvat tekemään noin mielettömästi töitä karttaakseen homostelua. Olen siis vissiin jotenkin erikoinen heteromies itse, kun ei ole koskaan tarvinnut tuon asian kanssa painiskella, jotenkin se vaan ollut alusta asti itselleni selvää.
Eli tässä voi siis olla aika levollisin mielein taivaspaikan suhteen.vastusta.sinäkin kirjoitti:
Homouden vastustaminen on hyvä alku säädylliseen elämään.
Tollo. Säädyllinen elämä on mahdollista vaikka ei vastusta mitään.
- MoikkaYEV
Peukutit sitten kaikilla rekatuilla nikeilläsi omaa aloitustasi YEV ;)
- Tomi.Robinson
Tämä tekstijuoksutus taas kertoo hyvin kuinka maalitolppia siirretään oikein urakalla. Ei juuri kukaan kommentoinut itse avausta vaan siirryttiin heti muille "pelikentille". Koettakaa nyt fundikset kumota tämä looginen väite:
"Puolimatkan kirjoitus ei kestä alkeellisintakaan kritiikkiä. Hän vetoaa kirjoituksessa siihen että koska tietyt jutut katsotaan syntymässä saaduiksi luonnollisiksi tarpeiksi, niin eikö silloin myös pedofilia ole tälläinen "luonnollinen tarve"?
Jos tätä käytetään perusteena niin silloin psykopaatin pitää saada vapaasti tappaa eikä hänelle voi määrätä rangaistusta koska hänellä on synnynnäinen luonne tappaa."
Tästä pitäisi saada asiallisista kommenttia, eikä pohditaan kuka avaaja oikein on ja kuinka homo se oikein on? Jos te nyt jaksatte homo homo homo - linjaa niin älkää siten missään nimessä ostako I Phonea. Siitä voi saada homo tartunnan koska firman nykyinen pomo on homo.- MoikkaYEV
Jospa sinä esität niin sairaita asioita, että niille viitataan kintaalla?
Kukaan ei ole sinua tosissaan YEV, sorry. - Ei.luotu.eikirj
Miksi et lopettaisi valehteluasi?
- Ei.luotu.eikirj
Mikä totuus? Sinähän jo tunnustit tuossa aikaisemmin että olet valehteleva pelkuri.
- murha.se.on
Ei.luotu.eikirj kirjoitti:
Miksi et lopettaisi valehteluasi?
Yhtä helppoa usko.vaiselle kuin paskomisen lopettaminen.
- Ei.luotu.eikirj
Etkö oikeasti keksi mitään omaa vaan matkit muita? Et selvästikkään osaa edes trollata, koska siihen tarvitaan hieman älykkyyttä.
murha.se.on kirjoitti:
Yhtä helppoa usko.vaiselle kuin paskomisen lopettaminen.
Taidan olla sinulle päähänpinttymä, Repe 😂😂😂❓
usko.vainen kirjoitti:
Taidan olla sinulle päähänpinttymä, Repe 😂😂😂❓
Miksi kirjoitat muillakin nikeillä?
- TriplaXX
Juuri noin, elämme aikaa jolloin pedofiiliaan suhtaudutaan kielteisemmin kuin koskaan historian aikana. Joskus 100-vuotta sitten kukaan ei puolustanut lasten oikeuksia, kumma kyllä tuolloin uskonnolla meni Suomessa varsin hyvin, kirkot olivat täynnä sanankuulijaa. Tuolloin vanhemmat määräsivät mite perheissä tapahtui, lapsilla ei ollut oikeuksia. Puolimatkankin kirjoitus oli lopulta suunnattu homoliittoja vastaan pedofiiliakorttia käyttäen.
- Tomi.Robinson
No näyttää täällä olevan joku joka sentään osaa ajatella....
Tuomon vain sinun asenteellinen tulkintasi. Mikään hänen kirjoituksessan ei tuoe tuota väitettäsi 😏
Ovatko ne arvon fundikset vastanneet sinulle siten kuin toivoit heidän vastaavan?
- Ei.homotusta.tänne
Pois homojutut täältä. Tämä on luterilaisuuspalsta. Homopalsta on toisaalla. Menkää homottajat sinne homottamaan. Kiitos.
Tulin tänne vuonna 2009, jolloin havaitsin keskustelun homoista olevan täydessä vauhdissa.
Eipä kiinnostuksen aihe ole muuttunut.Uuden avioliittolain voimaan astumisen jälkeen valtaosa fundamentalisteista on rauhoittunut. Ne varmaankin huomasi, ettei mikään käytännössä muuttunut heidän arjessaan eikä juuri yhteiskunnassakaan.
Saman sukupuolisten avioliitto on uusi normaali ja valtaosa rivifundamentalisteista suhtautuu asiaan aivan rauhallisesti. Edes Päivi Räsänen tai Mika Niikko ei kirjoittele meille maailmanlopun ennustuksiaan ja yritä kumota uutta avioliittolakia, mutta Tapio Puolimatka yrittää. Tapio onkin se viimeinen sissi, joka jatkaa hävittyä ja jo ajat sitten loppunutta sotaansa yksin omassa mielikuvitusmaailmassaan.
Muiden fundamentalistien rintamalinja on nyt keskittynyt uskonnon- ja sananvapauden puolustamiseen. Soini, PoriJazz ja viimeksi Päivin Puolimatkan puolustuspuhe. Jokaisessa tapauksessa puhuttiin uskonnon-ja sananvapaudesta, mutta yhdessäkään ei edes vihjattu, että avioliittolaki pitäisi kumota. Tai että nuo tapaukset johtuisivat edes välillisesti avioliittolaista.
Mutta Don Puolimatka ei anna periksi, hän ratsastaa yhä Pedofiilus-ratsullaan kohti parodiahorisonttia sanan säilää heiluttaen ja uskoen lopulta voittavansa.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37239599Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1148146Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315850Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214348Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi603784Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523437Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743021- 292771
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182381Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!162207