Miksi rukoilet?

Rukoilu voi pitää sisällään monia eri asioita kuten kiitoksen, pyynnöt, anomukset ja kysymykset. Miksi sinä rukoilet? Mitä asioita rukoilet tai pyydät Jumalalta? Pyydätkö Jumalaa muuttamaan mielensä ja toimimaan sinun tahtosi mukaan? Uskotko, että voit taivuttaa Jumalan noudattamaan sinun tahtoasi, kun tarpeeksi lujasti uskossa sitä häneltä pyydät? Vai etkö usko siihen, että Jumala muuttaa mielensä ja taipuu toimimaan sinun pyyntösi mukaan?

En usko, että luojaa on mahdollista taivutella toimimaan ihmisten tahdon mukaan. En sen vuoksi pyydä Jumalalta sellaisia asioita, jotka edellyttäisivät hänen muuttavan mieltään ja toimivan minun tahtoni mukaan: ikään kuin voisin taivuttaa luojan toimimaan oman tahtoni mukaanl. En yleensä edes rukoile, mutta koska olen aiemmin rukoillut ja miettinyt sen merkitystä tai vaikutusta, niin päätin lopulta kirjoittaa siitä jotakin. Olen toki saanut rukousvastauksia silloin kun rukoilin, mutta niiden yliluonnollisuus on mahdoton todistaa, joten jätän ne asiat mainitsematta.

Jos olisi luoja, joka kuulee rukouksia, niin rukoilisin häntä siten, että hän näyttäisi minulle sen, mikä hänen tahtonsa minuun nähden on, jotta osaisin tehdä hänen tahtonsa sen sijaan, että tekisin sitä, mikä itseäni miellyttää ja mitä minä itse haluan. En tällä hetkellä tahdo kuitenkaan alistua Jumalan tahtoon sellaisena kuin uskon sen olevan, joten en edes rukoile puhumattakaan siitä, että tottelisin Jumalaa ja tekisin hänen tahtonsa mukaisia tekoja.

En siis ole kristitty enkä uskovainen jumalanpalvoja yleisten kriteerien nojalla, mutta pidän silti totena luomisen ja luojan olemassaolon. Olen jopa valmis osoittamaan kunnioitusta luojaa kohtaan ja rukoilemaan häntä, jos satun saamaan selville sen, kuka ja millainen luoja on, ja onko hän kunnioituksen ja palvonnan arvoinen vai ei. Tällä hetkellä en sitä asiaa tiedä. Tunnustan silti luojan tekijänoikeudet maailmaan ja sen, että kaikki sairaudet sekä perinnöllinen vammaisuus ovat evoluution tulosta. En usko, että luoja loi ensimmäiset olennot sairaiksi ja vammaisiksi...

10

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pidän huuhaana Johanneksen evankeliumin sanat, joiden mukaan uskova saa kaiken sen, mitä Jumalalta (isältä) Jeesuksen kristuksen nimessä pyytää. Se ei pidä paikkaansa. Monet uskovaiset ovat kautta vuosisatojen todenneet todeksi sen, että he eivät ole saaneet sitä, mitä ovat pyytäneet, vaikka Jeesus niin lupasi. Johanneksen evankeliumin sanat tästä asiasta ja muuan toisen evankeliumin samaan viittaavat sanat ovat siten epätosia tai harhaanjohtavia: Jumala ei tee sitä, mitä uskovaiset häneltä pyytävät. Jumala korkeintaan ilmaisee uskoville oman tahtonsa ja suunnitelmansa, kun sitä häneltä kysytään, mutta Jumala ei taivu ihmisten rukousten vaikutuksesta, niin että muuttaisi mielensä ja alkaisi totella ihmisiä (noudattaisia ihmisten tahtoa ja toteuttaisi heidän pyyntönsä). On jokseenkin lapsellista kuvitella sitä, että luoja tekisi sitä, mitä ihmiset häneltä pyytävät ja ihmiset voisivat käskyttää luojaa rukoustensa kautta. Sellaistakin pimeää kristillistä oppia olen kuullut...

    • Olen jonkin verran seurannut ortodoksien asennetta heidän versioonsa epäjumalasta.

      Asenne ortodokseilla suunnilleen kohdallaan, kiittävät epäjumalaansa kaikesta, mutta eivät pyydä tai vaadi yhtään mitään.

      Omituista, mutta olemattomaa kiitettäessä ymmärrettävää.

      • Otakoppieikirj

        1 Tess5:16 Olkaa aina iloiset.

        5:17 Rukoilkaa lakkaamatta.

        5:18 Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

        5:19 Henkeä älkää sammuttako,

        Lyhyt ja ytimekäs rukous: " Kyl sää tierät "


      • Otakoppieikirj kirjoitti:

        1 Tess5:16 Olkaa aina iloiset.

        5:17 Rukoilkaa lakkaamatta.

        5:18 Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

        5:19 Henkeä älkää sammuttako,

        Lyhyt ja ytimekäs rukous: " Kyl sää tierät "

        Näin on. Varminta rukoilla, että tapahtukoon Jeesus Sinun tahtosi. Omat toiveet eivät kanna aina parhaaseen lopputulokseen.

        Lyhin rukous on pelkkä huokaus (Herran puoleen).


      • Kyll_määki
        Otakoppieikirj kirjoitti:

        1 Tess5:16 Olkaa aina iloiset.

        5:17 Rukoilkaa lakkaamatta.

        5:18 Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

        5:19 Henkeä älkää sammuttako,

        Lyhyt ja ytimekäs rukous: " Kyl sää tierät "

        Ja turkulaisittain: kyll sää tiärät.


    • Eikiitosjeesus

      Rukous on henkistä itsetyydytystä. Mitään hyötyä siitä ei ole, vastapuolta ei ole mutta tuntuu se hetken hyvältä.

    • Pidän typeränä muiden ihmisten puolesta rukoilun, kun pyydetään Jumalalta sitä, että he tulisivat uskoon. Melko typerää on myös se, kun pyydetään Jumalaa vaikuttamaan siihen, että joku ei tekisi syntiä. Jumala ei nosta tikkua ristiin tuollaisten asioiden edessä. Turhaa on myös rukoilla sairaiden paranemisen puolesta, sillä Jumala ei ole todistettavasti parantanut yhtä ainoaa elimellisesti sairasta ihmistä, jonka paraneminen ei olisi selitettävissä muutoin kuin ihmeen kautta.

      Jos joku siis rukoilee, niin rukoilkoon sitä, että isän (Jumalan) tahto tapahtuisi, mutta ei silläkään rukouksella ole mitään merkitystä, koska se tahto tapahtuu riippumatta siitä, rukoillaanko sitä tapahtuvaksi tai ei. Tai sitten se tahto ei tapahdu riippumatta siitä, rukoillaanko sitä vai ei. Rukouksilla ei ole siten käytännössä mitään vaikutusta tai merkitystä Jumalan toimintaan, mutta toki se voi antaa rukoilijalle itselleen lohtua, turvaa, toivoa tai iloa...

      ainoa järkevä rukous, jonka tiedän, on se, että pyydetään luojaa ilmoittamaan se, mikä hänen tahtonsa on, ja anotaan häneltä voimaa sekä viisautta sen tahdon toteuttamiseen. Näin voitaisiin välttyä ns. synnin tekemiseltä, jos sen koetaan olevan vahingollista itselle tai lähimmäisille. Muuten rukoukset voisi jättää pois, koska niillä ei ole mitään vaikutusta eikä edes merkitystä...

      • Mistä sinä voit tietää, missä kaikesta rukous on auttanut ja mistä kaikesta rukous on varjellut? Jeesus opetti itse meille Isä meidän -rukouksen (anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme, anna meidän syntimme anteeksi... äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidän pahasta...). Kyllä meidän tulee rukoilla, ja myös lähimmäistemme puolesta. Totta kait.


    • Minä rukoilen mitä moninaisimmissa asioissa. Rukous on minun puhettani Jumalalle, ja uskon ja tiedän, että Jumala kuulee.

    • <<Vai etkö usko siihen, että Jumala muuttaa mielensä ja taipuu toimimaan sinun pyyntösi mukaan? >>

      Onhan Raamatussa kerrottu kuningas Hiskiasta, joka rukoili Jumalaa, ja Jumala kuuli hänen rukouksensa.

      http://www.tv7.fi/vod/player/59446/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      1
      3971
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      60
      3664
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3562
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      18
      3180
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3158
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2940
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2580
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      39
      2512
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2345
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2109
    Aihe