Neuvostoliitto loi demokraattisen Suomen

Lenin antoi itsenälsyyden ja 1945 uudemman polven neuvostojohtajat pitivät huolen, että epädemokraattiset piirteet karsittiin pois Suomesta, joka silloin vihdoinkin siirtyi tyypillisestä itä-eurooppalaisesta semitotalitarismista länsimaiseksi demokratiaksi.

Samalla työväestön sortaminen ja riistäminen loppuivat ja seurasi koko kansan ennen näkemättömän nopea vaurastuminen ja Suomen nouseminen maailman kehityken kärkeen sosiaalidemokraattien ja AY-liikkeen johdolla.

Tämä risoo ja harmittaa porvareita vieläkin. Siitä seuraavaaa ahdistusta ja pahaa oloa he käyvät katkerina purkamassa tällekin palstalle päivittäin. Aina heidän kuningashaaveensa ja rodunjalostusiahnnointinsa kuitenkin lyödään maan rakoon ja he joutuvat kiroillen poistumaan miettimään uutta yritystään. Patamustat porvarit ovat kuin Ankkalinnan Mustakaapu, epäonnistumisistaan huolimatta loputtoman yritteliäitä.
1381615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 138

Vanhimmat

Se oli tosiaan hyvä temppu pistää vanhat kaaderit ja tunkiota vastaan puhuneet valtaan. Ei edes Wuolijoen ämmä saanut vallankumousta Suomessa aikaiseksi. Murrikin ämmän uhkailut Tannerin teloituksella ja omaisuuden takavarikoimisella palauttivat kommareiden enemmistölle mieleen 30-luvun. Aarne Saarisen 'pikkuhiljaa sosialismiin siirtyminen' oli käytännössä sosialidemokratiaa. Saarinen kannatti lopuöta Koivistoa ja EU:ta. Sitä olisi saattanut vallankumous tullakin ilman Brest-Litovskia, 30-luvun puhdistuksia ja talvisotaa. Suomi oli demokratia alusta nykypäivään saakka. Haanpään Kenttä ja Kasarmi käynnisti keskustelun joka tunkiossa ei olisi ollut mahdollista. Haanpää murhasi lopulta omien sanojensa mukaan ryssiä Pelkosenniemellä. Suurin syy Suomen säilymiseen vapaana oli venäläisten suomalaisvastainen rasismi.

1Äänestä
  • Demokratiassa ei ole poliittisia vankeja kuten oli Suomessa ennen vuotta 1945. Sen jälkeen heitä ei ole ollut, mikä oikeistoa suuresti harmittaa edelleen.

    Myöskin poliittinen väkivalta on lakannut, jota sitäkin oikeisto suree palstalla päivittäin. Oikeistolaiset haluaisivat, että Suomessa olisi edelleen Tammisaaren leiri, jonne kaikki työttömät ja muut Asparger-ihmiset voitaisiin sulkea oikeistolaisten kiusattaviksi.

    Äänestä

  • ”Demokratiassa ei ole poliittisia vankeja kuten oli Suomessa ennen vuotta 1945. Sen jälkeen heitä ei ole ollut, mikä oikeistoa suuresti harmittaa edelleen.”

    Neuvostoliitosta tuli 30-luvulla rajan yli siellä koulutettuja desantteja, joita vangittiin. Olivatko he sitten ”poliittisia vankeja” vai ei?

    Sodan jälkeen meillä oli ns Punainen Valpo, joka vangitsi runsaasti ihmisiä omien mieltymystensä mukaan. Esim. kenraali Airo oli kokonaista kolme vuotta ’tutkintovankeudessa’ ilman, että häntä vastaan nostettiin syytteitä.

    Törkeyden huippu oli se, että Neuvostoliiton vaatimuksesta kommunistinen sisäministei Leino luovutti 1945 kaksikymmentä Suomen kansalaista ilman minkäänlaista oikeuden tai hallituksen päätöstä Neuvostoliiton vankileirien syöveriin! Osa katosi silletielleen.

    Poliittinen väkivalta ei suinkaan lakannut sodanjälkeisessä Suomessa vaan kommunistit tehtailivat runsaasti väkivaltaisia laittomia lakkoja, joissa menetettiin jopa ihmishenkiä!

    Suomeen ei kukaan halua enää vankileirejä tai teloituksia ainoana poikkeuksia asiassa ovat tunnetusti Tiltut itse etunenässä Rommel, joka mielellän toisi gulagit Suomeen!

    1Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    Demokratiassa ei ole poliittisia vankeja kuten oli Suomessa ennen vuotta 1945. Sen jälkeen heitä ei ole ollut, mikä oikeistoa suuresti harmittaa edelleen.

    Myöskin poliittinen väkivalta on lakannut, jota sitäkin oikeisto suree palstalla päivittäin. Oikeistolaiset haluaisivat, että Suomessa olisi edelleen Tammisaaren leiri, jonne kaikki työttömät ja muut Asparger-ihmiset voitaisiin sulkea oikeistolaisten kiusattaviksi.

    Paremminhan se Antikainen täällä pärjäsi kuin tunkiossa. Tunkiossa tuli varma kuolema. Raoul Palmgren vapautettiinjo oikeudessa. Vankeutta saivat vain ääriainekset. Ture Nerman istui Ruotsissa sodan aikana linnassa. Sinun idiootin mielestä Nermanin vangitseminen osoitti tarpeen stalinilaiselle sontakratialle Ruotsissa. Vuoden 1991 jälkeen mentiin huonompaan suuntaan ja luovuttiin sodan jatkamisesta poliittisin keinoin. Tänne sallitaan kaksoiskansalaiset, lapsiasiamiehet ja ties mitkä joidenka kukkoilua eivät edes taistolaiset olisi sietäneet. Kekkoslovakiassa Suomessa oli eniten venäläisiä Tehtaankadulla. Kekkonen toki avasi yhteyksiä venälåistyneeseen Viroon ja siksi häntä tuleekin vihata. Koiviston jälkeen on 'avauduttu itäänpäin' ja tulokset ovat näkyneet. Lappeenrannassa jäi muutama päivä sitten joukko venäläisiä rikollisia kiinni väärennettyjen luottokorttien käytöstä.

    Äänestä

  • TodellisuudessaNäin kirjoitti:

    ”Demokratiassa ei ole poliittisia vankeja kuten oli Suomessa ennen vuotta 1945. Sen jälkeen heitä ei ole ollut, mikä oikeistoa suuresti harmittaa edelleen.”

    Neuvostoliitosta tuli 30-luvulla rajan yli siellä koulutettuja desantteja, joita vangittiin. Olivatko he sitten ”poliittisia vankeja” vai ei?

    Sodan jälkeen meillä oli ns Punainen Valpo, joka vangitsi runsaasti ihmisiä omien mieltymystensä mukaan. Esim. kenraali Airo oli kokonaista kolme vuotta ’tutkintovankeudessa’ ilman, että häntä vastaan nostettiin syytteitä.

    Törkeyden huippu oli se, että Neuvostoliiton vaatimuksesta kommunistinen sisäministei Leino luovutti 1945 kaksikymmentä Suomen kansalaista ilman minkäänlaista oikeuden tai hallituksen päätöstä Neuvostoliiton vankileirien syöveriin! Osa katosi silletielleen.

    Poliittinen väkivalta ei suinkaan lakannut sodanjälkeisessä Suomessa vaan kommunistit tehtailivat runsaasti väkivaltaisia laittomia lakkoja, joissa menetettiin jopa ihmishenkiä!

    Suomeen ei kukaan halua enää vankileirejä tai teloituksia ainoana poikkeuksia asiassa ovat tunnetusti Tiltut itse etunenässä Rommel, joka mielellän toisi gulagit Suomeen!

    Voihan se olla niinkin. Pitää muistaa asioiden kääntöpuoli. Asiat menivät ihan hyvin nöyristelyn ja väärinkäytönkin avulla. Ongelmat alkoivat vasta venäläisen ja virolaisen sonnan vyörytessä maahan jo Koiviston aikana. Yhteiskuntamme alin roska kävi 80-luvulla Virossa ja Kostamuksessa 'suamassa pilluu' tuoden sieltä maatuskoja riesaksemme. Vietnaminen venepakolaiset olivat toinen Kekkoslovakian varjopuolista. Syntyperäisiä suomalaisia on onneksi vielä 95 prosenttia väestöstä. Suomalaiselle on aina ollut ongelma niin sanotun ryssän läsnäolo sen omalla tontilla.

    "Neuvostoliitosta tuli 30-luvulla rajan yli siellä koulutettuja desantteja, joita vangittiin. Olivatko he sitten ”poliittisia vankeja” vai ei?"

    Mitä desantteja? Sana tulee ranskankielisestä laskuvarjoa tarkoittavasta sanasta. Suomeen ei 30-luvulla hypätty laskuvarjolla lukuunottamatta joulukuuta 1939, ja silloinkin perin vähän.

    Suomeen tulleet olivat Suomen kansalaisia, joiden poliittista mielipidettä ei hyväksytty Suomessa, toisin kuin Nuevostoliitossa, jossa he saivat kulkea vapaana, vaikka siellä muka vallitsi ihmisvaino.

    "Sodan jälkeen meillä oli ns Punainen Valpo, joka vangitsi runsaasti ihmisiä omien mieltymystensä mukaan."

    Toisin kuin valkoisen vallan toimesta 1918, ketään vangittua ei teloitettu.

    " Esim. kenraali Airo oli kokonaista kolme vuotta ’tutkintovankeudessa’ ilman, että häntä vastaan nostettiin syytteitä."

    Mutta hän ei kuollut nälkään tutkintovankeudessa eikä häntä estetty tapaamasta läheisiään. Pieni ero valkoisten toimintaan 1918.

    "Törkeyden huippu oli se, että Neuvostoliiton vaatimuksesta kommunistinen sisäministei Leino luovutti 1945 kaksikymmentä Suomen kansalaista ilman minkäänlaista oikeuden tai hallituksen päätöstä Neuvostoliiton vankileirien syöveriin! Osa katosi silletielleen."

    Yhtä lukuunottamatta yksikään näistä ei ollut syntynyt Suomessa, vaan olivat kansalaisuuden saaneita venäläisiä pakolaisia.

    Jostain syystä oikeistolaiset eivät ollenkaan mainitswe niitä juutalaispakolaisia, jotka luovutettiin Saksaan varmaan kuolemaan. Vastuussa olivat sankaripääministeri Ryti ja Manerheim, jotka kukmmatkin olisivat helposti voineet estää sisäministeriä luovuttamasta heitä. Mutta milloinkas ihmisoikeudet olisivat oikeistoa oikeasti kiinnostaneet? Eivät koskaan.

    "Poliittinen väkivalta ei suinkaan lakannut sodanjälkeisessä Suomessa vaan kommunistit tehtailivat runsaasti väkivaltaisia laittomia lakkoja, joissa menetettiin jopa ihmishenkiä!"

    Tosiaan, oikeistolaiet poliisit ampuivat mieltään osoittaneen työläisen ja hakkasivat ja pieksivät monia vielä sodanjälkeisinä aikoinakin.

    "Suomeen ei kukaan halua enää vankileirejä tai teloituksia ainoana poikkeuksia asiassa ovat tunnetusti Tiltut itse etunenässä Rommel, joka mielellän toisi gulagit Suomeen!"

    Eli olet siis tiltu itse. Miksi puolustelet oikeiston väkivaltaa ja ihannoit sen toteuttajia? Sinun tulisi suoraselkäisesti tuomita kaikki väkivalta ja mainita se aina kun alat aiheesta kirjoittamaan. Oikeistolaisena luikuripellenä et tietenkään niin tee.

    Sapeli Simonen ei ollut oikestolainen. Siinäkinhän tulee esille sankariesi tyhmyys. Simonen oli ennen sapeliutta ollut YYA:n vankka kannattaja ja sotapolitiikan nimellinen tuomitsija. Jätkä ymmärsi mitä 'vallankumouksellinen tilanne' olisi sen niskalle tarkoittanut. Antikainen ei ollut Suomeen plaava punapakolainen vaan vieraan valtion ideologiaa edustanut agentti joka murhattiin isovenäläisten käskystä 1941.

    Äänestä

  • on.toki kirjoitti:

    Paremminhan se Antikainen täällä pärjäsi kuin tunkiossa. Tunkiossa tuli varma kuolema. Raoul Palmgren vapautettiinjo oikeudessa. Vankeutta saivat vain ääriainekset. Ture Nerman istui Ruotsissa sodan aikana linnassa. Sinun idiootin mielestä Nermanin vangitseminen osoitti tarpeen stalinilaiselle sontakratialle Ruotsissa. Vuoden 1991 jälkeen mentiin huonompaan suuntaan ja luovuttiin sodan jatkamisesta poliittisin keinoin. Tänne sallitaan kaksoiskansalaiset, lapsiasiamiehet ja ties mitkä joidenka kukkoilua eivät edes taistolaiset olisi sietäneet. Kekkoslovakiassa Suomessa oli eniten venäläisiä Tehtaankadulla. Kekkonen toki avasi yhteyksiä venälåistyneeseen Viroon ja siksi häntä tuleekin vihata. Koiviston jälkeen on 'avauduttu itäänpäin' ja tulokset ovat näkyneet. Lappeenrannassa jäi muutama päivä sitten joukko venäläisiä rikollisia kiinni väärennettyjen luottokorttien käytöstä.

    "Raoul Palmgren vapautettiinjo oikeudessa. Vankeutta saivat vain ääriainekset."

    Sotien välisenä aikan kulttuuripersoonia ei uskallettu vapaasti tuomita kansainvälisen paheksunnan pelossa. Sotien aikana sen sijaan jopa Ilmari Kianto, vuoden 1918 hurja valkoinen, joutui syytteeseen maanpetoksesta ja Suomen varmasta tuhosta 1940 pelastanut Hella Wuolijoki tuomittiin kuolemaan. Sellaista "demokratiaa".

    "Tänne sallitaan kaksoiskansalaiset, lapsiasiamiehet ja ties mitkä joidenka kukkoilua eivät edes taistolaiset olisi sietäneet."

    Mitä haittaa näistä on sinulle ollut? Lapsiasiamies on tosiaan sekä Venäjällä että Suomessa, kummassakin maassa omansa. Monissa muissakin maissa on. Harmittaa tietenkin oikeistolaista kun ei saa vapaasti suomia vasemmistolaisuutta piiskalla lapsistaan. Eikä aikuisista kuten Vaasan torilla tehtiin pieksämällä julkisesti kommunisteiksi epäiltyjä. Sellaista "demokratiaa".

    "Kekkonen toki avasi yhteyksiä venälåistyneeseen Viroon ja siksi häntä tuleekin vihata. "

    Kovasti häntä oikeistolaiset tuntuvatkin vihaavan, kun hänen mukaansa on koko maalle annettu halventava nimitys. SDP:n ja AY-liikkeen lisäksi YYA ja Kekkonen ovat vaikuttaneet kaikkein eniten maamme vaurastumiseen ja nousemiseen hyvinvoinnin kärkeen maailmassa. Siinä on riittävästi syytä oikeistolle vihata kaikkia noita.

    "Lappeenrannassa jäi muutama päivä sitten joukko venäläisiä rikollisia kiinni väärennettyjen luottokorttien käytöstä."

    Venäjää enemmän rikollisia tulee tätä nykyä muista Itä-Euroopan maista, eniten Virosta. Osa loisii vankiloissamme. Yllättäen tätä tosiasiaa ei oikeiston ryssänvihaaja "muista" mainita ollenkaan,

    Äänestä

  • onks.putini kirjoitti:

    Sapeli Simonen ei ollut oikestolainen. Siinäkinhän tulee esille sankariesi tyhmyys. Simonen oli ennen sapeliutta ollut YYA:n vankka kannattaja ja sotapolitiikan nimellinen tuomitsija. Jätkä ymmärsi mitä 'vallankumouksellinen tilanne' olisi sen niskalle tarkoittanut. Antikainen ei ollut Suomeen plaava punapakolainen vaan vieraan valtion ideologiaa edustanut agentti joka murhattiin isovenäläisten käskystä 1941.

    "Sapeli Simonen ei ollut oikestolainen."

    Kukaan ei ole väittänytkään. Suurin osa poliiisikunnasta oli silloin ja on edelleen poliittisilta mielipiteiltään oikeistolaisia. Heistä yksi painoi liipasinta ampuessaan vasemmistolaisen.

    "Simonen oli ennen sapeliutta ollut YYA:n vankka kannattaja ja sotapolitiikan nimellinen tuomitsija."

    Kuten oli tuon sisäminiterikautensa jälkeenkin. Tapahtumat eivät muuttaneet mitenkään hänen suhtautumistaan YYA-sopimukseen tai Neuvostoliittoon, johon hänellä oli lämpimät suhteet koko ikänsä.

    "Jätkä ymmärsi mitä 'vallankumouksellinen tilanne' olisi sen niskalle tarkoittanut. "

    Sosiaalidemokraattina hän ei hyväksynyt kommunistien tavoitteita eikä kaikki keinoja niihin pyrkimiseksi.

    "Antikainen ei ollut Suomeen plaava punapakolainen vaan vieraan valtion ideologiaa edustanut"

    Hän oli edelleen Suomen syntyperäinen kansalainen saapuessaan maahan, liekö tuomittu edes menettämään kansalaisluottamuksensa.

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    "Raoul Palmgren vapautettiinjo oikeudessa. Vankeutta saivat vain ääriainekset."

    Sotien välisenä aikan kulttuuripersoonia ei uskallettu vapaasti tuomita kansainvälisen paheksunnan pelossa. Sotien aikana sen sijaan jopa Ilmari Kianto, vuoden 1918 hurja valkoinen, joutui syytteeseen maanpetoksesta ja Suomen varmasta tuhosta 1940 pelastanut Hella Wuolijoki tuomittiin kuolemaan. Sellaista "demokratiaa".

    "Tänne sallitaan kaksoiskansalaiset, lapsiasiamiehet ja ties mitkä joidenka kukkoilua eivät edes taistolaiset olisi sietäneet."

    Mitä haittaa näistä on sinulle ollut? Lapsiasiamies on tosiaan sekä Venäjällä että Suomessa, kummassakin maassa omansa. Monissa muissakin maissa on. Harmittaa tietenkin oikeistolaista kun ei saa vapaasti suomia vasemmistolaisuutta piiskalla lapsistaan. Eikä aikuisista kuten Vaasan torilla tehtiin pieksämällä julkisesti kommunisteiksi epäiltyjä. Sellaista "demokratiaa".

    "Kekkonen toki avasi yhteyksiä venälåistyneeseen Viroon ja siksi häntä tuleekin vihata. "

    Kovasti häntä oikeistolaiset tuntuvatkin vihaavan, kun hänen mukaansa on koko maalle annettu halventava nimitys. SDP:n ja AY-liikkeen lisäksi YYA ja Kekkonen ovat vaikuttaneet kaikkein eniten maamme vaurastumiseen ja nousemiseen hyvinvoinnin kärkeen maailmassa. Siinä on riittävästi syytä oikeistolle vihata kaikkia noita.

    "Lappeenrannassa jäi muutama päivä sitten joukko venäläisiä rikollisia kiinni väärennettyjen luottokorttien käytöstä."

    Venäjää enemmän rikollisia tulee tätä nykyä muista Itä-Euroopan maista, eniten Virosta. Osa loisii vankiloissamme. Yllättäen tätä tosiasiaa ei oikeiston ryssänvihaaja "muista" mainita ollenkaan,

    Mitä kulttuuripersoonia Haanpää tai Palmgren olivat. Ei niistä Sörnäisissä tai Kalliossa kukaan olisi välittänyt. Yrjö Kivimiehen Kerttu Nuortevasta kirjoittaman kirjan perusteella jokainen punikki sai kiittää tähtiään 'lahtari-Suoemeen' syntymisestä. Haanpään vainon käynnistänyt Paavolainen vieraili muuten Neuvostoliitossa ja muistaakseni ihasteli sitä, vaikka sodassa oli sitä vastaan.

    Äänestä

  • Stallari: "Sotien välisenä aikan kulttuuripersoonia ei uskallettu vapaasti tuomita kansainvälisen paheksunnan pelossa."

    Suomessa tuomittiin vain rikollisia, toisinkuin NL:ssa.

    # Sotien aikana sen sijaan jopa Ilmari Kianto, vuoden 1918 hurja valkoinen, joutui syytteeseen maanpetoksesta ja Suomen varmasta tuhosta 1940 pelastanut Hella Wuolijoki tuomittiin kuolemaan. Sellaista "demokratiaa".#

    Kiantoa epäiltiin vihollisen avustamisesta. Presidentti armahti hänet.
    Hella Wuolijoki tuomittiin vakoilusta NL:n hyväksi.

    "Harmittaa tietenkin oikeistolaista kun ei saa vapaasti suomia vasemmistolaisuutta piiskalla lapsistaan."

    Stallarin kuvittelua. Tuollainen on teidän kasvatusmenetelmiä.

    # Eikä aikuisista kuten Vaasan torilla tehtiin pieksämällä julkisesti kommunisteiksi epäiltyjä. Sellaista "demokratiaa".#

    Syyllisiä rankaistiin. Vneäjällä vastaavassa tilanteessa vangitaan piestyt.

    "SDP:n ja AY-liikkeen lisäksi YYA ja Kekkonen ovat vaikuttaneet kaikkein eniten maamme vaurastumiseen ja nousemiseen hyvinvoinnin kärkeen maailmassa. Siinä on riittävästi syytä oikeistolle vihata kaikkia noita."

    Kekkosen aikana oli valtava työttömyys, jota purettiin muuttoliikkellä Ruotsiin. Demarit ja ay-liike ovat aina vastustaneet työelämän uudistuksia.

    "Venäjää enemmän rikollisia tulee tätä nykyä muista Itä-Euroopan maista, eniten Virosta. Osa loisii vankiloissamme. Yllättäen tätä tosiasiaa ei oikeiston ryssänvihaaja "muista" mainita ollenkaan,"

    Rikollisia kohdellaan Suomen lakien mukaan alkuperämaata katsomatta.

    Äänestä

  • vladimirovi kirjoitti:

    Voihan se olla niinkin. Pitää muistaa asioiden kääntöpuoli. Asiat menivät ihan hyvin nöyristelyn ja väärinkäytönkin avulla. Ongelmat alkoivat vasta venäläisen ja virolaisen sonnan vyörytessä maahan jo Koiviston aikana. Yhteiskuntamme alin roska kävi 80-luvulla Virossa ja Kostamuksessa 'suamassa pilluu' tuoden sieltä maatuskoja riesaksemme. Vietnaminen venepakolaiset olivat toinen Kekkoslovakian varjopuolista. Syntyperäisiä suomalaisia on onneksi vielä 95 prosenttia väestöstä. Suomalaiselle on aina ollut ongelma niin sanotun ryssän läsnäolo sen omalla tontilla.

    "Ongelmat alkoivat vasta venäläisen ja virolaisen sonnan vyörytessä maahan jo Koiviston aikana. "

    Mitkä ongelmat? Tuolloin maahan päästettiin suomensukuisia inkeriläisiä.

    Tietyssä vaiheessa Suomeen pyrki itärikollisuutta Venäjältä, mutta se vaihe meni ohi jo 1990-luvulla ja nyt itärikollisuus tulee muualta kuin tiukasti kontrolloidun itärajan yli Venäjältä. Baltian maat ja Romania taitavat olla tällä hetkellä tilaston kärjessä, eniten ulkomaalaisia vankeja on maahamme tuottanut naapurimme Viro.

    "Yhteiskuntamme alin roska kävi 80-luvulla Virossa ja Kostamuksessa 'suamassa pilluu' tuoden sieltä maatuskoja riesaksemme. "

    Mitä haittaa maatuskoista on sinulle ollut? Osa noista naisistahan on jatkanut sittemin maallista vaellustaan edelleen länteen jätettyään astinlautanaan käyttämänsä suomalaiset miehet. Heissäkin toki oli rikollisiakin, taisipa eräs kohtuullisen sotkuinen henkirikoskin tapahtua, jossa suomalaismies pääsi hengestään, ja sitä ennen kai omaisuudestaan.

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    "Sapeli Simonen ei ollut oikestolainen."

    Kukaan ei ole väittänytkään. Suurin osa poliiisikunnasta oli silloin ja on edelleen poliittisilta mielipiteiltään oikeistolaisia. Heistä yksi painoi liipasinta ampuessaan vasemmistolaisen.

    "Simonen oli ennen sapeliutta ollut YYA:n vankka kannattaja ja sotapolitiikan nimellinen tuomitsija."

    Kuten oli tuon sisäminiterikautensa jälkeenkin. Tapahtumat eivät muuttaneet mitenkään hänen suhtautumistaan YYA-sopimukseen tai Neuvostoliittoon, johon hänellä oli lämpimät suhteet koko ikänsä.

    "Jätkä ymmärsi mitä 'vallankumouksellinen tilanne' olisi sen niskalle tarkoittanut. "

    Sosiaalidemokraattina hän ei hyväksynyt kommunistien tavoitteita eikä kaikki keinoja niihin pyrkimiseksi.

    "Antikainen ei ollut Suomeen plaava punapakolainen vaan vieraan valtion ideologiaa edustanut"

    Hän oli edelleen Suomen syntyperäinen kansalainen saapuessaan maahan, liekö tuomittu edes menettämään kansalaisluottamuksensa.

    Simonen oli kuitenkin niiden esimies. Ei ne omin päin sinne menneet räiskimään. Suomessahan on hauskaa se miten aina saa valita johtajat jotka hallitsevat kuin aateliset. Simosta ei työväenluokan etu vasemmistojohtajien enemmistön tavoin kiinnostanut pätkääkään. Haanpää on ainut näky suomalainen jolla ei ollut halua lypsää julkista asemaansa, vaikka teeskentelikin rikkaan maalaissivistyneistön jäsenenä jotakin 'Piippolan jätkää'. Suomalaisen isänmaallisuus ja puhtaus on aina mitattu kyvyllä toimia niin sanottua ryssää vastaan. Kekkoslovakian isänmaallisin mies oli lopulta Siitoinen.

    Äänestä

  • Valehtelet-taas kirjoitti:

    Stallari: "Sotien välisenä aikan kulttuuripersoonia ei uskallettu vapaasti tuomita kansainvälisen paheksunnan pelossa."

    Suomessa tuomittiin vain rikollisia, toisinkuin NL:ssa.

    # Sotien aikana sen sijaan jopa Ilmari Kianto, vuoden 1918 hurja valkoinen, joutui syytteeseen maanpetoksesta ja Suomen varmasta tuhosta 1940 pelastanut Hella Wuolijoki tuomittiin kuolemaan. Sellaista "demokratiaa".#

    Kiantoa epäiltiin vihollisen avustamisesta. Presidentti armahti hänet.
    Hella Wuolijoki tuomittiin vakoilusta NL:n hyväksi.

    "Harmittaa tietenkin oikeistolaista kun ei saa vapaasti suomia vasemmistolaisuutta piiskalla lapsistaan."

    Stallarin kuvittelua. Tuollainen on teidän kasvatusmenetelmiä.

    # Eikä aikuisista kuten Vaasan torilla tehtiin pieksämällä julkisesti kommunisteiksi epäiltyjä. Sellaista "demokratiaa".#

    Syyllisiä rankaistiin. Vneäjällä vastaavassa tilanteessa vangitaan piestyt.

    "SDP:n ja AY-liikkeen lisäksi YYA ja Kekkonen ovat vaikuttaneet kaikkein eniten maamme vaurastumiseen ja nousemiseen hyvinvoinnin kärkeen maailmassa. Siinä on riittävästi syytä oikeistolle vihata kaikkia noita."

    Kekkosen aikana oli valtava työttömyys, jota purettiin muuttoliikkellä Ruotsiin. Demarit ja ay-liike ovat aina vastustaneet työelämän uudistuksia.

    "Venäjää enemmän rikollisia tulee tätä nykyä muista Itä-Euroopan maista, eniten Virosta. Osa loisii vankiloissamme. Yllättäen tätä tosiasiaa ei oikeiston ryssänvihaaja "muista" mainita ollenkaan,"

    Rikollisia kohdellaan Suomen lakien mukaan alkuperämaata katsomatta.

    "Stallari:"

    Jahas. Kun et muuten pärjää, niin siirryt nimittelylinjalle. Sinun piireissässi se varmaankin luo vakuuttavuutta sanomalle.

    "Suomessa tuomittiin vain rikollisia, toisinkuin NL:ssa."

    Suomessa rikoksia oli mm. vasemmistolaisen kirjallisuuden hallussapito. Aivan kuten Neuvostoliitossakin, siitä tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Sellaista "demokratiaa".

    Tilanne muuttui vasta 1944 Kannaksen halkijuksun jälkeiseen ehdottomaan antautumiseen, jonka seurauksena oikeistovalta loppui ja kommunisteista tuli seuraavissa vaaleissa tykis kolmesta suurimmasta puolueesta. Heidänjohdollaan maamme luopui käytännöistä, joita NL:ssa jatkettiin vielä myöhemminkin.

    Tämä jos mikä se vasta vituttaa porvaria, ja ihan joka päivä ja siksi siitä on niin hauska aina mainita porvarille. Porvarin hallinto 1930-luvulla kun muistutti NL:oa enemmän kuin kommunistien valtakausi 1940-luvulla.

    "Hella Wuolijoki tuomittiin vakoilusta NL:n hyväksi."

    Aivan kuten lukemattomat neuvostokansalaiset oli tuomittu sotaa edeltävänä aikana ja sen jälkeenkin. Porvari osasi kovasti matkia Neuvostoliittoa.

    "Tuollainen on teidän kasvatusmenetelmiä."

    Kyllä vapaata kasvatusta vastustaneet olivat nimenomaan oikeistolaisia ja sitä edistäneet vasemmistolaisia. Tyypillinen asetelma: kaikki uudistukset tulivat vasemmalta, oikeisto vastusti kiivaasti ja nyt väittää niiden olevan länsimaisuutta, jota se oikeistona on kuulema koko ajan puolustanut :DD Oikeisto ei ole koskaan tehnyt maan ja kansan eteen yhtään mitään.

    "Syyllisiä rankaistiin. "

    Niinkö? MIllaiset tuomiot he saivat?

    "Vneäjällä vastaavassa tilanteessa vangitaan piestyt."

    Ai, kerropa esimerkki tästä.

    "Kekkosen aikana oli valtava työttömyys, jota purettiin muuttoliikkellä Ruotsiin"

    Niin, se johtui suurista ikäluokista. Ne tuskin olivat Kekkosen vika. Nyt työttömyys on itse asiassa ihan samalla tasolla, sillä erotuksella, ettei edes Ruotsi tarjoa helpotusta asiaan. Nuorisotyöttömyys on nyt korkeampikin, vaikka ikäluokat ovat olemattoman pieniä verrattuna Kekkosen aikaisiin.

    ".Demarit ja ay-liike ovat aina vastustaneet työelämän uudistuksia."

    Niinkö? Mitä uudistuksia AY-liike vastusti 1920-luvulla? 1930-Luvulla? Entäs 1950, 1960, 1970 ja 1980-luvuilla? Työeläkejärjestelmää? Säännöllisiä lomia? Työturvallisuuden parantamista? Lomarahajärjestelmää (joka muuten taisi alunperin olla työnantajapuolen ehdotus)?

    AY-liike on toki vastustanut "uudistuksia", joiden seurauksena työväestön tilanne palaisi 1800-luvun tasolle.

    "Rikollisia kohdellaan Suomen lakien mukaan alkuperämaata katsomatta."

    Ja sekös ryssänvihaajaporvaria vituttaa ankarasti. Virolaiset loisivat vankiloissamme veronmaksajiemme rahoilla.

    Äänestä

  • "Tämä jos mikä se vasta vituttaa porvaria, ja ihan joka päivä ja siksi siitä on niin hauska aina mainita porvarille. Porvarin hallinto 1930-luvulla kun muistutti NL:oa enemmän kuin kommunistien valtakausi 1940-luvulla."

    Niinkö? En ole kuullut, että Suomessa olisi murhattu 20 miljoonaa omaa kansalaista (ja vaikeaa se olisikin!) kuten Neuvostoliitossa tehtiin! Kyllä Stalin oli lyömätön kunkku oman kansan sorrossa!

    Äänestä

  • TarkkisTaasVäärässä kirjoitti:

    "Tämä jos mikä se vasta vituttaa porvaria, ja ihan joka päivä ja siksi siitä on niin hauska aina mainita porvarille. Porvarin hallinto 1930-luvulla kun muistutti NL:oa enemmän kuin kommunistien valtakausi 1940-luvulla."

    Tuolla samalla laskentatavalla Suomessa päästiin vain noin 100 000 kuolleeseen, mutta kyllä siitäkin porvarit ovat olleet erittäin ylpeitä. Tappamistapahtumia on juhlittu ja juhlistettu muistomerkein ja tappajia on palkittu ja ylistetty.

    Hetkinen, jos tosiaan lasketaan samalla tavalla, tulee huomioida kaikki olosuhteiden lisäämä kuolleisuus kaikissa ikäluokissa... kyllä silloin ainakin 200 000 päästään.

    Oikeisto on kovin kiinnostunut tappamisesta ja kuolleiden lukumääristä, joilla halutaan kilpailla. Varmasti joku oikeistolainen keksii vielä perustaa vedonvälityspalvelunkin tuolle asialle. Aina se raha oikeistolaiselle kelpaa. Köyhän raha varsinkin.

    Äänestä

  • Tarkkispoika sekoittaa taas tapansa mukaan asioita`

    "Tuolla samalla laskentatavalla Suomessa päästiin vain noin 100 000 kuolleeseen, mutta kyllä siitäkin porvarit ovat olleet erittäin ylpeitä."

    Suomessa "ei päästy mihinkään" vaan kahdessa sodassa vihollisen torjumisessa kaatui 90.000 suomalaista sotilasta. Heidän panostaan kunnoitertaan samalla kun juhlitaan Suomeen vapautta ja itsenäisyyttä!

    "Tappamistapahtumia on juhlittu ja juhlistettu muistomerkein ja tappajia on palkittu ja ylistetty."

    Eipä juuri, mutta olemme kiitollisa sotaveteraaneille siitä, että he estiväyt Suomen sovjetisoinnin!

    "Hetkinen, jos tosiaan lasketaan samalla tavalla, tulee huomioida kaikki olosuhteiden lisäämä kuolleisuus kaikissa ikäluokissa... kyllä silloin ainakin 200 000 päästään."

    Ilmeisesti laskukaava on omasi. Huvittavaa nähdä kuin katkeruutesi jäytää sinua?

    "Oikeisto on kovin kiinnostunut tappamisesta ja kuolleiden lukumääristä, joilla halutaan kilpailla."

    Ei suinkaan, mutta suomalaiset ovat kiinnostuneet vapaudesta ja itsenäisyydestä! Sinua samat asiat kyrsii?

    "Varmasti joku oikeistolainen keksii vielä perustaa vedonvälityspalvelunkin tuolle asialle. Aina se raha oikeistolaiselle kelpaa. Köyhän raha varsinkin."

    Aika lapsellista tuubaa. Mielenterveytesi järkkyy?

    Äänestä

  • TarkkisTaasVäärässä kirjoitti:

    Tarkkispoika sekoittaa taas tapansa mukaan asioita`

    "Ilmeisesti laskukaava on omasi. "

    Ei vaan samanlainen kuin se, jolla Stalinin uhreiksi saadaan 20 miljoonaa.

    "Huvittavaa nähdä kuin katkeruutesi jäytää sinua?"

    Mikä ihmeen katkeruus? Totean vain muutaman tosiasian kaiken sen hölynpölyn vastapainoksi, jota sinä palstalle ammattimaisesti ja jatkuvalla syötöllä syydät.

    Itse olet kovasti katkera kyllä. Hävitty sota nyt vaan on hävitty sota ja Hitlerille veikkaaminen meni kuolleelle hevoselle. Turpaan sellaisessa tulee.

    "Ei suinkaan, mutta suomalaiset ovat kiinnostuneet vapaudesta ja itsenäisyydestä!"

    Niin, siksi he ovatkin äänestäneet niin paljon vasemmistoa. Ja suureksi harmiksesi äänestävät vain vielä edelleenkin. Ja kuuluvat ammattiliittoihin.

    " Sinua samat asiat kyrsii?"

    Ei suinkaan. Sinä olet se, jota vasemmisto ja ammattiliitot vituttavat.

    "Aika lapsellista tuubaa. Mielenterveytesi järkkyy?"

    Etkö parempaa keksinyt? Oikeistolaisuus kuivettaa ihmisen aivot.
    "

    Äänestä

  • TarkkisTaasVäärässä kirjoitti:

    "Tämä jos mikä se vasta vituttaa porvaria, ja ihan joka päivä ja siksi siitä on niin hauska aina mainita porvarille. Porvarin hallinto 1930-luvulla kun muistutti NL:oa enemmän kuin kommunistien valtakausi 1940-luvulla."

    Niinkö? En ole kuullut, että Suomessa olisi murhattu 20 miljoonaa omaa kansalaista (ja vaikeaa se olisikin!) kuten Neuvostoliitossa tehtiin! Kyllä Stalin oli lyömätön kunkku oman kansan sorrossa!

    Pitää muistaa lännessäkin olleen rajoituksia. Norja kielsi lyhyeksi aikaa Monty Pythonin vielä vuonna 1980 jumalanpilkan takia. Venäjällä on otettu takapakkia sananvapauden suhteen.

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    "Raoul Palmgren vapautettiinjo oikeudessa. Vankeutta saivat vain ääriainekset."

    Sotien välisenä aikan kulttuuripersoonia ei uskallettu vapaasti tuomita kansainvälisen paheksunnan pelossa. Sotien aikana sen sijaan jopa Ilmari Kianto, vuoden 1918 hurja valkoinen, joutui syytteeseen maanpetoksesta ja Suomen varmasta tuhosta 1940 pelastanut Hella Wuolijoki tuomittiin kuolemaan. Sellaista "demokratiaa".

    "Tänne sallitaan kaksoiskansalaiset, lapsiasiamiehet ja ties mitkä joidenka kukkoilua eivät edes taistolaiset olisi sietäneet."

    Mitä haittaa näistä on sinulle ollut? Lapsiasiamies on tosiaan sekä Venäjällä että Suomessa, kummassakin maassa omansa. Monissa muissakin maissa on. Harmittaa tietenkin oikeistolaista kun ei saa vapaasti suomia vasemmistolaisuutta piiskalla lapsistaan. Eikä aikuisista kuten Vaasan torilla tehtiin pieksämällä julkisesti kommunisteiksi epäiltyjä. Sellaista "demokratiaa".

    "Kekkonen toki avasi yhteyksiä venälåistyneeseen Viroon ja siksi häntä tuleekin vihata. "

    Kovasti häntä oikeistolaiset tuntuvatkin vihaavan, kun hänen mukaansa on koko maalle annettu halventava nimitys. SDP:n ja AY-liikkeen lisäksi YYA ja Kekkonen ovat vaikuttaneet kaikkein eniten maamme vaurastumiseen ja nousemiseen hyvinvoinnin kärkeen maailmassa. Siinä on riittävästi syytä oikeistolle vihata kaikkia noita.

    "Lappeenrannassa jäi muutama päivä sitten joukko venäläisiä rikollisia kiinni väärennettyjen luottokorttien käytöstä."

    Venäjää enemmän rikollisia tulee tätä nykyä muista Itä-Euroopan maista, eniten Virosta. Osa loisii vankiloissamme. Yllättäen tätä tosiasiaa ei oikeiston ryssänvihaaja "muista" mainita ollenkaan,

    Virosta ja muista Baltian maista käsin Suomessa rikoksia tehtailevat ovat pääasiassa venäläisiä. Neuvostokommunismi oli ihmiskunnan historian suurin rikos, mitattiinpa asiaa millä mittarilla hyvänsä. Valkoiset pelastivat Suomen neuvostokommunismilta vuonna 1918 ja sotiemme veteraanit sekä Talvi- että Jatkosodassa. Lenin ei antanut Suomelle itsenäisyyttä. Hän tunnusti, yhdessä muiden kansankomissaarien kanssa, Suomen suvereenin aseman, mutta tarkoituksena oli sos.dem. puoleen ja työväestön vallankumouksen tukeminen. Tarina Lenin-jumalan antamasta itsenäisyydestä on yhtä lapsellista kuin usko joulupukkiin.

    Äänestä

  • TodellisuudessaNäin kirjoitti:

    ”Demokratiassa ei ole poliittisia vankeja kuten oli Suomessa ennen vuotta 1945. Sen jälkeen heitä ei ole ollut, mikä oikeistoa suuresti harmittaa edelleen.”

    Neuvostoliitosta tuli 30-luvulla rajan yli siellä koulutettuja desantteja, joita vangittiin. Olivatko he sitten ”poliittisia vankeja” vai ei?

    Sodan jälkeen meillä oli ns Punainen Valpo, joka vangitsi runsaasti ihmisiä omien mieltymystensä mukaan. Esim. kenraali Airo oli kokonaista kolme vuotta ’tutkintovankeudessa’ ilman, että häntä vastaan nostettiin syytteitä.

    Törkeyden huippu oli se, että Neuvostoliiton vaatimuksesta kommunistinen sisäministei Leino luovutti 1945 kaksikymmentä Suomen kansalaista ilman minkäänlaista oikeuden tai hallituksen päätöstä Neuvostoliiton vankileirien syöveriin! Osa katosi silletielleen.

    Poliittinen väkivalta ei suinkaan lakannut sodanjälkeisessä Suomessa vaan kommunistit tehtailivat runsaasti väkivaltaisia laittomia lakkoja, joissa menetettiin jopa ihmishenkiä!

    Suomeen ei kukaan halua enää vankileirejä tai teloituksia ainoana poikkeuksia asiassa ovat tunnetusti Tiltut itse etunenässä Rommel, joka mielellän toisi gulagit Suomeen!

    Tänä päivänäkin meillä on ns. psykologinen retribuutio, jolla ihmisiä suorastaan kannustetaan itsemurhiin. _30 luvun gestaponihannoitsijoista -40-50 lukujen Polpoon, 2018 Suomessa on salainen poliisi, joka tappaa ihmisiä.
    Lukekaa lehdistä uutisia, milloin auton alle, milloin junan alle jne... eikä kukaan tiedä syytä.

    Niitä rajavaritoita on jokaisessa valtiossa. Maailma ei ole muuttunut, eikä historia opeta meitä.

    Mennään kohti ydinsotaa.

    Äänestä

  • " Haanpää murhasi lopulta omien sanojensa mukaan ryssiä Pelkosenniemellä. Suurin syy Suomen säilymiseen vapaana oli venäläisten suomalaisvastainen rasismi."

    *naurua*

    Äänestä

Stallari: "Neuvostoliitto loi demokraattisen Suomen"

Demokraattisen Suomen loi Mannerheim 1919. NL yritti tuhota sen 1939-40 ja uudelleen 1944-45.

"Lenin antoi itsenälsyyden"

Lenin tunnusti itsenäisyyden saadakseen punikit nousemaan kapinaan. Siinä hän onnistui.

" ja 1945 uudemman polven neuvostojohtajat pitivät huolen, että epädemokraattiset piirteet karsittiin pois Suomesta, joka silloin vihdoinkin siirtyi tyypillisestä itä-eurooppalaisesta semitotalitarismista länsimaiseksi demokratiaksi. "

NL ajoi Suomea kommunistiseen järjestelmään, mutat demarien johdolla se torjuttiin.

"Samalla työväestön sortaminen ja riistäminen loppuivat ja seurasi koko kansan ennen näkemättömän nopea vaurastuminen ja Suomen nouseminen maailman kehityken kärkeen sosiaalidemokraattien ja AY-liikkeen johdolla."

Työväestö voi Suomessa hyvin jo 30-luvulla. NL:n hyökkäys tuhosi hyvinvoinnin vuosiksi.

"Tämä risoo ja harmittaa porvareita vieläkin. Siitä seuraavaaa ahdistusta ja pahaa oloa he käyvät katkerina purkamassa tällekin palstalle päivittäin."

Stallarien ja NL:n yritykset lyötiin takaisin. NL katosi 1981. Stallarit heti perään.

"Aina heidän kuningashaaveensa ja rodunjalostusiahnnointinsa kuitenkin lyödään maan rakoon ja he joutuvat kiroillen poistumaan miettimään uutta yritystään."

Stallareilla on jäljellä Venäjä/NL:n ihannointi ja yritys vääristellä historiaa milloin minkin otsikon alla. Kuten nytkin.

" Patamustat porvarit ovat kuin Ankkalinnan Mustakaapu, epäonnistumisistaan huolimatta loputtoman yritteliäitä. "

Porvarit ovat luoneet Suomen demokratian ja puolustaneet sitä. Nyt rakennetaan stallarien kiukuksi maailman kärkeen kuuluvaa hyvinvointiyhteiskuntaa.

Äänestä
  • Sdp avasi lopulta idän sontaa sekin. Vaativatko Halonen tai Lipponen koskaan kaksoiskansalaisuuden poistamista venälöisiltä!? Eivät!

    Äänestä

  • "Stallari:"

    Toinen nimittelijä lisäämässä uskottavuuttaan. Saanen kutsua sinua valkovuotopottaritariksi?

    Vaikka saisinkin, en viitsi. En halua alentua oikeistoksi älyllisesti, enkä muutenkaan.

    "Demokraattisen Suomen loi Mannerheim 1919. "

    Suomen kansanedustuslaitos syntyi jo autnomian ajalla eikä Mannerheimilla ollut yhtään mitään tekemistä asian kanssa. Hän vastusti demokratiaa tyypillisen aatelisen tavoin ja tuki mm. Lapuan liikettä ja sitä edeltänyttä oikeistoliikehditää, joka tähtäsi eduskunnan vallan kaventamiseen ja joidenkin poliittisten puolueiden kieltämiseen.

    Mannerheim näyttää kääntyneen jossain määrin demokraatiksi 1930-luvun myötä.

    "uudelleen 1944-45."

    Historia päin vastoin näyttää, että NL pelasti suomalaisen demokratian tuolloin. Olipa sen pyrkimys mikä tahansa.

    Pyrkimysten ja tulosten välinen ristiriita on hyvin tyypillistä. Orpon oikeistohallitus ottaa 1,7 mrd uutta velkaa. Näin rahoitetaan oikeistolaiselle kannattajakunnalle annetut verohelpotukset, jotka ovat olleet täysin tarpeettomia kansainvälisen talouden vetäessä Suomea kasvuun muutenkin. Työttömien aseman kurjistamisella saavutettu mitätön "säästö" ei näy budjetissa mitenkään, paitsi että se on heikentänyt vastaavalla määrällä kuntien taloutta. Lienee johdonmukaista kepu-politiikkaa se. Eipä tosin Vapaavuorikaan ole siitä protestoinut, vaikka yksi suurimpia maksumiehiä on Helsingin kaupunki.

    "Lenin tunnusti itsenäisyyden saadakseen punikit nousemaan kapinaan. Siinä hän onnistui."

    Luuletko, ettei kapinaa olisi tullut ilman itsenäisyyden myöntämistä? Leninin mustamaalaamiseksi käy ihan mikä tahansa, näköjään.

    "NL ajoi Suomea kommunistiseen järjestelmään, mutat demarien johdolla se torjuttiin."

    Niinkö? Millä tavalla tämä ajaminen tapahtui? Tietääkseni NL ei tukenut edes paikallisia kommunisteja heidän pyrkimyksissään ja sotilaallista painostusta ei esiintynyt. Valehteletko tietoisesti vai etkö tunne historiaa?

    "Työväestö voi Suomessa hyvin jo 30-luvulla. "

    AY-liike tosiaan ajoi asioita silloinkin. Oikeistolaiset pyrkivät käyttämään väkivaltaa estääkseen sen.

    "NL katosi 1981. Stallarit heti perään."

    Vai niin katosi. Mihail Gorbatshov vieraili Suomessa 1989 ja hän ei koskaan ollut Venäjän, vaan nimenomaan Neuvostoliiton johtaja. Mutta milloinkapa oikeistolainen olisi vaivautunut puhumaan totta, kun voi valehdellakin.

    Stallareita näyttää edelleen pesivän päässäsi melkoisia määriä. He ovatkin olleet aina oikeistolaisen parhaita kavereita.

    "Stallareilla on jäljellä Venäjä/NL:n ihannointi ja yritys vääristellä historiaa milloin minkin otsikon alla. Kuten nytkin."

    Otsikko ei vääristele historiaa mitenkään eikä aloituksen kirjoittaja liene stalinisti.

    "Porvarit ovat luoneet Suomen demokratian ja puolustaneet sitä."

    Porvarit ovat kuningaskuntahaaveineen vastustaneet demokratiaa täällä kuten muuallakin, lukuunottamatta liberaaleja, joita kokoomuslaiset pitivät maanpettureina ja punaisten kätyreinä nimittäen heidän ehdonta laillisuutta kannattanutta johtajaansa halventavasti "plootuvuoreksi".

    " Nyt rakennetaan stallarien kiukuksi maailman kärkeen kuuluvaa hyvinvointiyhteiskuntaa."

    Hyvinvointiyhteiskunta on kokonaisuudessaan rakennettu Kekkosen ja Koiviston aikakausina ja sen jälkeen sitä on vain pala palalta purettu. Ahon porvarihallitus aloitti työttömyysturvan leikkaamisen, eikä kokoomusperheen kersa Lipponen perunut noita "uudistuksia". Samalla linjalla on sittemin jatkanut myös nykyinen hallitus. Vähäosaisilta leikkaamalla ei kuitenkaan koskaan pystytä rahoittamaan veronalennuksia eikä yritystukia, jotka ovat talouspoliittisesti aina vahingollisia, mutta toki erinomaista populismia. Niiden avulla Rooman tasavaltakin tuhottiin ja muutettiin täysin suuromistukseen ja orjuuteen perustuvaksi maailmanvallaksi, joka romahti johtaen sivistyksen kaikkinaiseen alasajoon koko läntisessä Euroopassa. Tämän oikeisto on siis aina osannut, muuallakin kuin Saksassa, joka toki on puhtain malliesimerkki oikeiston loistavasta hallintotavasta viime vuosisadalta Euroopasta.

    Äänestä

  • "Suomen kansanedustuslaitos syntyi jo autnomian ajalla eikä Mannerheimilla ollut yhtään mitään tekemistä asian kanssa"

    Autonomian aikana Suomi oli itsevaltiaankeisarin alainen.
    1919 siiryttiin demokratiaan itsenäisenä maana Marskin johdolla.

    "Historia päin vastoin näyttää, että NL pelasti suomalaisen demokratian tuolloin. Olipa sen pyrkimys mikä tahansa."

    Historia todistaa sdp:n ja kokoomuksen pysäyttäneen kommunismin etenemisen 1948.

    "NL katosi 1981. Stallarit heti perään."

    Tulipa lyöntivirhe. Piti olla 1991, mutta eihän stallari sitä ymmärrä.

    #Porvarit ovat kuningaskuntahaaveineen vastustaneet demokratiaa täällä kuten muuallakin, lukuunottamatta liberaaleja, joita kokoomuslaiset pitivät maanpettureina ja punaisten kätyreinä nimittäen heidän ehdonta laillisuutta kannattanutta johtajaansa halventavasti "plootuvuoreksi". #

    Lykkäät valetta. Kuningashanke oli aikansa tuote. Oikeisto on aina oliut tiukasti demokratian kannalla vastustaen äärivasemmiston ajamaa holhousvaltiota.

    "Hyvinvointiyhteiskunta on kokonaisuudessaan rakennettu Kekkosen ja Koiviston aikakausina ja sen jälkeen sitä on vain pala palalta purettu"

    Hölynpölyä Suomen talous oli romahduskunnossa EU:iin liityttäessä. Siitä alkaen on maata kehitetty järjestelmällisesti äärivasemmiston vastustuksesta huolimatta.

    Äänestä

  • Valehtelet-taas kirjoitti:

    "Suomen kansanedustuslaitos syntyi jo autnomian ajalla eikä Mannerheimilla ollut yhtään mitään tekemistä asian kanssa"

    Onneksi oli oikeasta Paasikiven-linjasta jotain jäljellä Ustinovin vierailun aikana. Sotaharjoitusten pitäminen olisi tietänyt Afganistanin kohtaloa. Paasikivi totesi toisaalta Unkarin kansannousun aikoihin, että hänet voi vaikka kantaa sairasvuoteelta juhlimaan lokakuun valkankumousta Tehtaankadulle.

    Äänestä

  • Valehtelet-taas kirjoitti:

    "Suomen kansanedustuslaitos syntyi jo autnomian ajalla eikä Mannerheimilla ollut yhtään mitään tekemistä asian kanssa"

    Autonomian aikana Suomi oli itsevaltiaankeisarin alainen.
    1919 siiryttiin demokratiaan itsenäisenä maana Marskin johdolla.

    "Historia päin vastoin näyttää, että NL pelasti suomalaisen demokratian tuolloin. Olipa sen pyrkimys mikä tahansa."

    Historia todistaa sdp:n ja kokoomuksen pysäyttäneen kommunismin etenemisen 1948.

    "NL katosi 1981. Stallarit heti perään."

    Tulipa lyöntivirhe. Piti olla 1991, mutta eihän stallari sitä ymmärrä.

    #Porvarit ovat kuningaskuntahaaveineen vastustaneet demokratiaa täällä kuten muuallakin, lukuunottamatta liberaaleja, joita kokoomuslaiset pitivät maanpettureina ja punaisten kätyreinä nimittäen heidän ehdonta laillisuutta kannattanutta johtajaansa halventavasti "plootuvuoreksi". #

    Lykkäät valetta. Kuningashanke oli aikansa tuote. Oikeisto on aina oliut tiukasti demokratian kannalla vastustaen äärivasemmiston ajamaa holhousvaltiota.

    "Hyvinvointiyhteiskunta on kokonaisuudessaan rakennettu Kekkosen ja Koiviston aikakausina ja sen jälkeen sitä on vain pala palalta purettu"

    Hölynpölyä Suomen talous oli romahduskunnossa EU:iin liityttäessä. Siitä alkaen on maata kehitetty järjestelmällisesti äärivasemmiston vastustuksesta huolimatta.

    Väität minun valehtelevan, joten kiistätkö sen, että Suomen kansanedustuslaitos perustettiin 1906? Jos niin teet, valehtelet itse.

    "Historia todistaa sdp:n ja kokoomuksen pysäyttäneen kommunismin etenemisen 1948"

    Niinkö? Miten se todistaa kokoomuksen vaikuttaneen asiaan mitenkään. Demarit kyllä vaikuttivat ratkaisevasti, samoin kuin Maalaisliitto, joka nosti kannastustaan vastustaessaan kommunistien aloitteita.

    "Tulipa lyöntivirhe"

    Oikeisto tykkää lyömisestä niin paljon, ettei juuri edes vaivaudu katsomaan, ketä milloinkin lyö.

    "Oikeisto on aina oliut tiukasti demokratian kannalla vastustaen äärivasemmiston ajamaa holhousvaltiota."

    Kirjoitat täyttä pötyä. Kokoomus oli kieltolain takana siinä kuin muutkin ja pääosa Suomen sääntelylainsäädännöstä syntyi sotien aikana nimenomaan oikeiston halusta ja vaatimuksesta.

    Toki eri sortin oikeistolaiset ovat vastustaneet turvavyöpakkoa, pyöräilykypäriä ja alkoholilainsäädäntöä, ja vastustivat jotkut tupakoinnin rajoittamistakin. Siinä on oikeiston anti "vapauden asialle". Niin tietysti, oikeisto on kovasti muistanut vastustaa verojen maksamista, mutta on aina ilolla käyttänyt kaikki veronmaksajien roposet, jotka on käsiinsä saanut.

    "Suomen talous oli romahduskunnossa EU:iin liityttäessä."

    Niin oli seurauksena siitä, että Kokoomus päästettiin hallitukseen 1987. Porvarihallituksen aikana talous romahti täysin ja nykyinen jättimäinen velkaantuminen alkoi. Senkin jälkeen hallitukset, joissa kokoomus on ollut mukana, ovat ottaneet eniten velkaa, kärjessä Kataisen hallitus ja Vanhasen-Kiviniemen porvrihallitus.

    Oikeisto syö pohjattomaan vatsaansa aina kaiken, omat ja vieraat.

    "Siitä alkaen on maata kehitetty järjestelmällisesti äärivasemmiston vastustuksesta huolimatta."

    Minkä äärivasemmiston? Vähemmistön suojan poistamisen myötä pieniksi kutistuneilla vasemmistoryhmillä ei ole ollut käytännössä mitään vaikutusta politiikassa.

    Maata ei ole 1990-luvun laman jälkeen kehitetty yhtään millään tavalla, ainoastaan leikattu ja karsittu, joka näkyy tienkorjausvelkana ja nuorten työttömien matalana koulutustasona. Ainoastaan lasten huostaanotto on räjähdysmäisesti lisääntynyt 1990-luvun laman jälkeen ja psyykelääkkeiden käyttö, varsinkin nuorten ja lasten parissa.

    Siinä on oikeiston "saavutukset" hyvinvointivaltion rakentamisessa. Täysi nolla. Katteetomilla veronalennuksilla tyhmiltä ja ahneilta ostettuja vaalituloksia, osin ääniä on saatu myös alkoholisteilta ja tupakoitsijoilta lupaamalla heille "vapauksia" tappaa itsensä harrastuksillaan.

    Edelleen kaikki se hyvä, mitä meillä on, demokraattisesta järjestelmästämme alkaen, on vasemmiston aikaan saamaa ja aikanaan oikeiston jyrkästi vastustamaa. Oikeisto on vain sortanut, riistänyt ja tappanut, eikä se muuta osaa vieläkään, kuten päivän politiikasta näemme.

    Aloitit jokaisen vastauskohtasi väittämällä minun valehtelevan. Yhtään väitettäni et pystynyt osoittamaan vääräksi, mutta itse kyllä valehtelit sumeilematta.

    Mitä hyödyt tuosta tyhmästä trollauksestasi? Ihan oikeasti saat jotain kiksejä tuollaisesta?

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    "Stallari:"

    Toinen nimittelijä lisäämässä uskottavuuttaan. Saanen kutsua sinua valkovuotopottaritariksi?

    Vaikka saisinkin, en viitsi. En halua alentua oikeistoksi älyllisesti, enkä muutenkaan.

    "Demokraattisen Suomen loi Mannerheim 1919. "

    Suomen kansanedustuslaitos syntyi jo autnomian ajalla eikä Mannerheimilla ollut yhtään mitään tekemistä asian kanssa. Hän vastusti demokratiaa tyypillisen aatelisen tavoin ja tuki mm. Lapuan liikettä ja sitä edeltänyttä oikeistoliikehditää, joka tähtäsi eduskunnan vallan kaventamiseen ja joidenkin poliittisten puolueiden kieltämiseen.

    Mannerheim näyttää kääntyneen jossain määrin demokraatiksi 1930-luvun myötä.

    "uudelleen 1944-45."

    Historia päin vastoin näyttää, että NL pelasti suomalaisen demokratian tuolloin. Olipa sen pyrkimys mikä tahansa.

    Pyrkimysten ja tulosten välinen ristiriita on hyvin tyypillistä. Orpon oikeistohallitus ottaa 1,7 mrd uutta velkaa. Näin rahoitetaan oikeistolaiselle kannattajakunnalle annetut verohelpotukset, jotka ovat olleet täysin tarpeettomia kansainvälisen talouden vetäessä Suomea kasvuun muutenkin. Työttömien aseman kurjistamisella saavutettu mitätön "säästö" ei näy budjetissa mitenkään, paitsi että se on heikentänyt vastaavalla määrällä kuntien taloutta. Lienee johdonmukaista kepu-politiikkaa se. Eipä tosin Vapaavuorikaan ole siitä protestoinut, vaikka yksi suurimpia maksumiehiä on Helsingin kaupunki.

    "Lenin tunnusti itsenäisyyden saadakseen punikit nousemaan kapinaan. Siinä hän onnistui."

    Luuletko, ettei kapinaa olisi tullut ilman itsenäisyyden myöntämistä? Leninin mustamaalaamiseksi käy ihan mikä tahansa, näköjään.

    "NL ajoi Suomea kommunistiseen järjestelmään, mutat demarien johdolla se torjuttiin."

    Niinkö? Millä tavalla tämä ajaminen tapahtui? Tietääkseni NL ei tukenut edes paikallisia kommunisteja heidän pyrkimyksissään ja sotilaallista painostusta ei esiintynyt. Valehteletko tietoisesti vai etkö tunne historiaa?

    "Työväestö voi Suomessa hyvin jo 30-luvulla. "

    AY-liike tosiaan ajoi asioita silloinkin. Oikeistolaiset pyrkivät käyttämään väkivaltaa estääkseen sen.

    "NL katosi 1981. Stallarit heti perään."

    Vai niin katosi. Mihail Gorbatshov vieraili Suomessa 1989 ja hän ei koskaan ollut Venäjän, vaan nimenomaan Neuvostoliiton johtaja. Mutta milloinkapa oikeistolainen olisi vaivautunut puhumaan totta, kun voi valehdellakin.

    Stallareita näyttää edelleen pesivän päässäsi melkoisia määriä. He ovatkin olleet aina oikeistolaisen parhaita kavereita.

    "Stallareilla on jäljellä Venäjä/NL:n ihannointi ja yritys vääristellä historiaa milloin minkin otsikon alla. Kuten nytkin."

    Otsikko ei vääristele historiaa mitenkään eikä aloituksen kirjoittaja liene stalinisti.

    "Porvarit ovat luoneet Suomen demokratian ja puolustaneet sitä."

    Porvarit ovat kuningaskuntahaaveineen vastustaneet demokratiaa täällä kuten muuallakin, lukuunottamatta liberaaleja, joita kokoomuslaiset pitivät maanpettureina ja punaisten kätyreinä nimittäen heidän ehdonta laillisuutta kannattanutta johtajaansa halventavasti "plootuvuoreksi".

    " Nyt rakennetaan stallarien kiukuksi maailman kärkeen kuuluvaa hyvinvointiyhteiskuntaa."

    Hyvinvointiyhteiskunta on kokonaisuudessaan rakennettu Kekkosen ja Koiviston aikakausina ja sen jälkeen sitä on vain pala palalta purettu. Ahon porvarihallitus aloitti työttömyysturvan leikkaamisen, eikä kokoomusperheen kersa Lipponen perunut noita "uudistuksia". Samalla linjalla on sittemin jatkanut myös nykyinen hallitus. Vähäosaisilta leikkaamalla ei kuitenkaan koskaan pystytä rahoittamaan veronalennuksia eikä yritystukia, jotka ovat talouspoliittisesti aina vahingollisia, mutta toki erinomaista populismia. Niiden avulla Rooman tasavaltakin tuhottiin ja muutettiin täysin suuromistukseen ja orjuuteen perustuvaksi maailmanvallaksi, joka romahti johtaen sivistyksen kaikkinaiseen alasajoon koko läntisessä Euroopassa. Tämän oikeisto on siis aina osannut, muuallakin kuin Saksassa, joka toki on puhtain malliesimerkki oikeiston loistavasta hallintotavasta viime vuosisadalta Euroopasta.

    Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa AY-liikettä hallitsi valtio. Kakolan entinen vanki ja pikki Stalinin lihassa Eero Wuori myi lopulta hänkin itsensä Kekkoselle, Paasikivelle ja ilmeisesti KGB:lle. Kekkoslovakiassa AY-liike piti palkat alhaisina ja johtajat kiireisinä taistelusta viinasta ja eduista.

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    Väität minun valehtelevan, joten kiistätkö sen, että Suomen kansanedustuslaitos perustettiin 1906? Jos niin teet, valehtelet itse.

    "Historia todistaa sdp:n ja kokoomuksen pysäyttäneen kommunismin etenemisen 1948"

    Niinkö? Miten se todistaa kokoomuksen vaikuttaneen asiaan mitenkään. Demarit kyllä vaikuttivat ratkaisevasti, samoin kuin Maalaisliitto, joka nosti kannastustaan vastustaessaan kommunistien aloitteita.

    "Tulipa lyöntivirhe"

    Oikeisto tykkää lyömisestä niin paljon, ettei juuri edes vaivaudu katsomaan, ketä milloinkin lyö.

    "Oikeisto on aina oliut tiukasti demokratian kannalla vastustaen äärivasemmiston ajamaa holhousvaltiota."

    Kirjoitat täyttä pötyä. Kokoomus oli kieltolain takana siinä kuin muutkin ja pääosa Suomen sääntelylainsäädännöstä syntyi sotien aikana nimenomaan oikeiston halusta ja vaatimuksesta.

    Toki eri sortin oikeistolaiset ovat vastustaneet turvavyöpakkoa, pyöräilykypäriä ja alkoholilainsäädäntöä, ja vastustivat jotkut tupakoinnin rajoittamistakin. Siinä on oikeiston anti "vapauden asialle". Niin tietysti, oikeisto on kovasti muistanut vastustaa verojen maksamista, mutta on aina ilolla käyttänyt kaikki veronmaksajien roposet, jotka on käsiinsä saanut.

    "Suomen talous oli romahduskunnossa EU:iin liityttäessä."

    Niin oli seurauksena siitä, että Kokoomus päästettiin hallitukseen 1987. Porvarihallituksen aikana talous romahti täysin ja nykyinen jättimäinen velkaantuminen alkoi. Senkin jälkeen hallitukset, joissa kokoomus on ollut mukana, ovat ottaneet eniten velkaa, kärjessä Kataisen hallitus ja Vanhasen-Kiviniemen porvrihallitus.

    Oikeisto syö pohjattomaan vatsaansa aina kaiken, omat ja vieraat.

    "Siitä alkaen on maata kehitetty järjestelmällisesti äärivasemmiston vastustuksesta huolimatta."

    Minkä äärivasemmiston? Vähemmistön suojan poistamisen myötä pieniksi kutistuneilla vasemmistoryhmillä ei ole ollut käytännössä mitään vaikutusta politiikassa.

    Maata ei ole 1990-luvun laman jälkeen kehitetty yhtään millään tavalla, ainoastaan leikattu ja karsittu, joka näkyy tienkorjausvelkana ja nuorten työttömien matalana koulutustasona. Ainoastaan lasten huostaanotto on räjähdysmäisesti lisääntynyt 1990-luvun laman jälkeen ja psyykelääkkeiden käyttö, varsinkin nuorten ja lasten parissa.

    Siinä on oikeiston "saavutukset" hyvinvointivaltion rakentamisessa. Täysi nolla. Katteetomilla veronalennuksilla tyhmiltä ja ahneilta ostettuja vaalituloksia, osin ääniä on saatu myös alkoholisteilta ja tupakoitsijoilta lupaamalla heille "vapauksia" tappaa itsensä harrastuksillaan.

    Edelleen kaikki se hyvä, mitä meillä on, demokraattisesta järjestelmästämme alkaen, on vasemmiston aikaan saamaa ja aikanaan oikeiston jyrkästi vastustamaa. Oikeisto on vain sortanut, riistänyt ja tappanut, eikä se muuta osaa vieläkään, kuten päivän politiikasta näemme.

    Aloitit jokaisen vastauskohtasi väittämällä minun valehtelevan. Yhtään väitettäni et pystynyt osoittamaan vääräksi, mutta itse kyllä valehtelit sumeilematta.

    Mitä hyödyt tuosta tyhmästä trollauksestasi? Ihan oikeasti saat jotain kiksejä tuollaisesta?

    Stallari: "Väität minun valehtelevan, joten kiistätkö sen, että Suomen kansanedustuslaitos perustettiin 1906? Jos niin teet, valehtelet itse."

    Kyse oli siirtymisestä demokratiaan, ei eduskunnasta. Suomi pysyi osana yksinvaltaa.
    Vääristelet aina, kuin jäät valeesta kiinni.

    "Kirjoitat täyttä pötyä. Kokoomus oli kieltolain takana siinä kuin muutkin ja pääosa Suomen sääntelylainsäädännöstä syntyi sotien aikana nimenomaan oikeiston halusta ja vaatimuksesta."

    Valehtelet.Ei ole kyse poikkeusajoista, van rauhan oloista.Kokoomus ajoi kieltolain poistamista.

    "Minkä äärivasemmiston? Vähemmistön suojan poistamisen myötä pieniksi kutistuneilla vasemmistoryhmillä ei ole ollut käytännössä mitään vaikutusta politiikassa. "

    Nytkin oppositon vasemmistopuolueet jarruttavat maan kehittämistä

    "Edelleen kaikki se hyvä, mitä meillä on, demokraattisesta järjestelmästämme alkaen, on vasemmiston aikaan saamaa ja aikanaan oikeiston jyrkästi vastustamaa. Oikeisto on vain sortanut, riistänyt ja tappanut, eikä se muuta osaa vieläkään, kuten päivän politiikasta näemme."

    Silkkaa valetta, joka ei toistoilla parane. Punakapina on malliesimerkki teidän demokratiastanne.

    Yritätte valeilla muuttaa historiaa. Ei onnistunut sodan jälkeen, eikä nytkään.

    "Kyse oli siirtymisestä demokratiaan, ei eduskunnasta. "

    Niin tosiaan, eihän eduskunta ole koskaan oikeistolle edustanut demokratiaa.. Jos olisi, poliittisia puolueita ei olisi tarvinnut kieltää sotaa edeltäneessä Suomessa.

    "Ei ole kyse poikkeusajoista, van rauhan oloista."

    Mistä poikkeusajoista? Britanniassa parlamentti toimi normaalisti koko sodan ajana ja jopa pääministerin luottamuksesta äänestettiin. Mikä se sellainen demokratia on, jota ei tarvitse toteuttaa koko ajan? Ai niin, tiedänhän minä. Se on oikeistolainen "demokratia", jollaiset ovat sotilasjunttien muodossa hallinneet poikkeuslakien turvin Etelä-Amerikan valtioissa, Kreikassa ja pitkään myös Espanjassa. Oikeiston tapaan jättivät jälkeensä taloudellisesti kehittymättömät takapajulat.

    Olivat olot mitkä tahansa, valtaapitävät ovat vastuussa tekemisistään. Aina.

    "Kokoomus ajoi kieltolain poistamista."

    Kokoomus äänesti kieltolain puolesta, kun se otettiin käyttöön. Kansanäänestyksen tuloksena kieltolaista päätettiin luopua.

    "Nytkin oppositon vasemmistopuolueet jarruttavat maan kehittämistä"

    Ihanko totta? Miten?

    Millä tavalla nykyinen hallitus on "kehittänyt" maata? Edes tiestön kunnossapidossa ei ole päästy Kekkosen ajan tasolle ja pelkästään se on melkoinen surkeuden ja voimattomuuden osoitus. Mutta ei oikeisto koskaan ole pystynyt parempaan. Ei tule pystymään.

    "Silkkaa valetta, joka ei toistoilla parane."

    Se ei toistolla parane, että väität muiden valehtelevan silloin, kun teet sitä itse. Uskotko todella kaiken oikeistopropagandan kuin lapsi? Kyllä sitä ruiskukka-sivuilta löytyy. Saavutuksista siellä ei ole mainintoja, niitä kun ei ole. Paitsi tietysti velanoton saralla, mutta jostain syystä sitä ainoaa "talouspuolueen saavutusta" ei haluta mainostaa.

    " Punakapina on malliesimerkki teidän demokratiastanne."

    Kenen teidän? Minä en ole koskaan kannattanut aseellisia kansannousuja enkä varsinkaan kommunistien sellaisia. Miksi olisin?

    Vasemmiston merkitys länsimaiden kehtykselle on silti aivan selvä, monellakin tavalla ja myös äärivasemmiston osalta. Ilman vasemmistoa eläisimme edelleen tunkkaisessa viktoriaanisessa sääty-yhteiskunnassa, ehkö jopa rodunjalostuksella ja vammaisten ja muiden ei-toivottujen tappamisella höystetyssä. Mitään muuta oikeistolla ei ole ollut tarjolla. Lukuunottamatta keskusta-oikeistoa, Suomessa lähinnä ennen sotaa voimakkaita liberaaleja ja sittemmin maalaisliittoa, joiden avulla vasemmisto sai tavoitteitaan läpi. Siitä hyvästä oikeisto haukkui heitä kommunisteiksi, maanpettureiksi, rotupettureiksi ja ties miksi.

    Miotäpä muuta surkimukset osaisivat kuin nimitellä ja haukkua.

    "Yritätte valeilla muuttaa historiaa. "

    Millä valeilla? Yhtään väärää tietoa en ole esittänyt, koska se ei ole tarpeen.

    Historiaa ovat nimenomaan muokanneet oikeistolaiset. He tekivät sitä kovasti ennen sotia, valehdellessaan sisällissodan tapahtumista. Valheet oiottiin vasta 1960-luvulla. Nyt samaa yritetään puhuttaessa YYA-ajasta ja Kekkosen presidenttikaudesta.

    Kekkonen oli luja vallankäyttäjä ja joissakin tilanteissa on syytä epäillä jopa melkoista poliittista peliä, mutta yhtä kiistatonta on, että hänen aikanaan demokratia kokonaisuudessaan voi hyvin, suorastaan erinomaisesti ja maa kehittyi tavalla, joka hakee vertaistaan historiasta koko maailmassa. Vieläpä tilanteessa, jossa olimme voimakkaasti etujaan valvoneen suurvallan vaikutusvallan alla.

    Samoin Neuvostoliitosta valehdellaan aivan silmittömästi. Itse asiassa elämme aikaa, jolloin pölvästit kilpailevat siitä, kuka keksii vaikuttavimmat valheet. Historian kanssa niillä ei tietenkään ole mitään tekemistä. Historia kertoo edelleen myös Neuvostoliiton lähettäneen ensimmäisen ihmisen avaruuteen ja olleen edelläkävijä sukupuolten tasa-arvon alalla. Ne ovat asioita, joihin Stalinin vainojen uhrimäärätkään eivät vaikuta mitään ja jos jokus mielisairas hullu kokee niiden mainitsemisen "Neuvostoliiton silmittömäksi ylistämiseksi", niin hänen olisi syytä tutkituttaa päänsä, ainakin yläpäänsä. Toisessakin voi tietysti olla vikaa, jos uloste karttuu tuossa määrin yläpäähän.

    On uskomattman naurettavaa, että vuonna 2018 Suomen suurimmalla keskustelufoorumilla joutuu tällaisiin jankkausmaratoneihin kaltaisesi tyypin kanssa. Laittaa epäilemäään väitettyjen Pisa-tulosten todenperäisyyttä ja varsinkin väitteitä suomalaisten korkeasta älykkyysosamäärästä.

    Mikä kehitys. Täällä Sapeli Simosen tavoin siunataan alkiolaista unelmaa. Vasemliston johtajat ovat aina Jooseppi Kenkkusen tavoin halunneet isännäksi. Minä myönnän suurten kaupuniein työläisten kapinoineen rahan puutteesta. Suomi sai 90 prosenttia viljastaa ulkomailta. Nimellisesti vasemmistoa tunnustavat ilmeisesti entisistä torppareista ja muista maattomista polveutuvat Varkauden, Lapuan ja Kainuun demarit tappaisivat Tampereen, Turun ja Helsingin raskasta vuokraa maksavat työläiset henkiin enemmin kuin antaisivat näille uuden Lex Kallion. Minusta ensinnäikin kainuulaisten sijoitusasunnot Suomen suurista kaupungeista tulisi takavarikoida kunnes Kainuu on maksanut etelän raatajilke takaisin joka sentin.

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    "Kyse oli siirtymisestä demokratiaan, ei eduskunnasta. "

    Niin tosiaan, eihän eduskunta ole koskaan oikeistolle edustanut demokratiaa.. Jos olisi, poliittisia puolueita ei olisi tarvinnut kieltää sotaa edeltäneessä Suomessa.

    "Ei ole kyse poikkeusajoista, van rauhan oloista."

    Mistä poikkeusajoista? Britanniassa parlamentti toimi normaalisti koko sodan ajana ja jopa pääministerin luottamuksesta äänestettiin. Mikä se sellainen demokratia on, jota ei tarvitse toteuttaa koko ajan? Ai niin, tiedänhän minä. Se on oikeistolainen "demokratia", jollaiset ovat sotilasjunttien muodossa hallinneet poikkeuslakien turvin Etelä-Amerikan valtioissa, Kreikassa ja pitkään myös Espanjassa. Oikeiston tapaan jättivät jälkeensä taloudellisesti kehittymättömät takapajulat.

    Olivat olot mitkä tahansa, valtaapitävät ovat vastuussa tekemisistään. Aina.

    "Kokoomus ajoi kieltolain poistamista."

    Kokoomus äänesti kieltolain puolesta, kun se otettiin käyttöön. Kansanäänestyksen tuloksena kieltolaista päätettiin luopua.

    "Nytkin oppositon vasemmistopuolueet jarruttavat maan kehittämistä"

    Ihanko totta? Miten?

    Millä tavalla nykyinen hallitus on "kehittänyt" maata? Edes tiestön kunnossapidossa ei ole päästy Kekkosen ajan tasolle ja pelkästään se on melkoinen surkeuden ja voimattomuuden osoitus. Mutta ei oikeisto koskaan ole pystynyt parempaan. Ei tule pystymään.

    "Silkkaa valetta, joka ei toistoilla parane."

    Se ei toistolla parane, että väität muiden valehtelevan silloin, kun teet sitä itse. Uskotko todella kaiken oikeistopropagandan kuin lapsi? Kyllä sitä ruiskukka-sivuilta löytyy. Saavutuksista siellä ei ole mainintoja, niitä kun ei ole. Paitsi tietysti velanoton saralla, mutta jostain syystä sitä ainoaa "talouspuolueen saavutusta" ei haluta mainostaa.

    " Punakapina on malliesimerkki teidän demokratiastanne."

    Kenen teidän? Minä en ole koskaan kannattanut aseellisia kansannousuja enkä varsinkaan kommunistien sellaisia. Miksi olisin?

    Vasemmiston merkitys länsimaiden kehtykselle on silti aivan selvä, monellakin tavalla ja myös äärivasemmiston osalta. Ilman vasemmistoa eläisimme edelleen tunkkaisessa viktoriaanisessa sääty-yhteiskunnassa, ehkö jopa rodunjalostuksella ja vammaisten ja muiden ei-toivottujen tappamisella höystetyssä. Mitään muuta oikeistolla ei ole ollut tarjolla. Lukuunottamatta keskusta-oikeistoa, Suomessa lähinnä ennen sotaa voimakkaita liberaaleja ja sittemmin maalaisliittoa, joiden avulla vasemmisto sai tavoitteitaan läpi. Siitä hyvästä oikeisto haukkui heitä kommunisteiksi, maanpettureiksi, rotupettureiksi ja ties miksi.

    Miotäpä muuta surkimukset osaisivat kuin nimitellä ja haukkua.

    "Yritätte valeilla muuttaa historiaa. "

    Millä valeilla? Yhtään väärää tietoa en ole esittänyt, koska se ei ole tarpeen.

    Historiaa ovat nimenomaan muokanneet oikeistolaiset. He tekivät sitä kovasti ennen sotia, valehdellessaan sisällissodan tapahtumista. Valheet oiottiin vasta 1960-luvulla. Nyt samaa yritetään puhuttaessa YYA-ajasta ja Kekkosen presidenttikaudesta.

    Kekkonen oli luja vallankäyttäjä ja joissakin tilanteissa on syytä epäillä jopa melkoista poliittista peliä, mutta yhtä kiistatonta on, että hänen aikanaan demokratia kokonaisuudessaan voi hyvin, suorastaan erinomaisesti ja maa kehittyi tavalla, joka hakee vertaistaan historiasta koko maailmassa. Vieläpä tilanteessa, jossa olimme voimakkaasti etujaan valvoneen suurvallan vaikutusvallan alla.

    Samoin Neuvostoliitosta valehdellaan aivan silmittömästi. Itse asiassa elämme aikaa, jolloin pölvästit kilpailevat siitä, kuka keksii vaikuttavimmat valheet. Historian kanssa niillä ei tietenkään ole mitään tekemistä. Historia kertoo edelleen myös Neuvostoliiton lähettäneen ensimmäisen ihmisen avaruuteen ja olleen edelläkävijä sukupuolten tasa-arvon alalla. Ne ovat asioita, joihin Stalinin vainojen uhrimäärätkään eivät vaikuta mitään ja jos jokus mielisairas hullu kokee niiden mainitsemisen "Neuvostoliiton silmittömäksi ylistämiseksi", niin hänen olisi syytä tutkituttaa päänsä, ainakin yläpäänsä. Toisessakin voi tietysti olla vikaa, jos uloste karttuu tuossa määrin yläpäähän.

    On uskomattman naurettavaa, että vuonna 2018 Suomen suurimmalla keskustelufoorumilla joutuu tällaisiin jankkausmaratoneihin kaltaisesi tyypin kanssa. Laittaa epäilemäään väitettyjen Pisa-tulosten todenperäisyyttä ja varsinkin väitteitä suomalaisten korkeasta älykkyysosamäärästä.

    Oikeisto äänesti viisaasti asutustiloja ja Lex Kalliota vastaan. Tyhmän vasurin takia Suomessa oli 1950-luvulla vaikeata kaupunkilaistua. Kaupunkilaistuneilla oli raskas taakka, koska takapajuisen maatalousmaan työvoimasta oli 50-luvulla neljännes poissa sotien seurauksena. Vapaavuori ja Lepomäki eivät halua rannikon ihmisiltä tulonsiirtoja Humppilaan, Someroon, Evijärvelle tai Kuhmoon. Kaupunkien porvareiden olisi kannattanut pyrkiä Evert Elorannan tapaisten kanssa sopuun maatonta väestöä ja talollisia vastaan. Punaisten voitto 1918 olisi tietänyt toki kaupunkien parhaimman aineksen kuihtumista ja maan taantumista. Järkevällä ratkaisulla Evert olisi saanut haluamansa kolhoosikartanot ja suurten kaupunkien väki omat herkut. Meillä on kyt tilanne jossa kolme maakuntaa muodostavat puolet Suomen viennistä.

    Äänestä

  • järkevä.malli kirjoitti:

    Monipuolinen tyttelimme vaihtoi säveltä, nyt on taas muotia maalaisten haukkuminen.

    Kaikessa haisee aina vain kokoomus ja puoluetoimiston tyhjäntoimittajat. Vihollisia pitää olla, niistä oikeisto elää.

    Suomen viennistä suurin osa tulee edelleen maakuntien metsäteollisuudesta ja tulevaisuudessa näin lienee entistä enemmän. Lähinnä maaseudun ja "tyhmien maalaisjunttien" maaniseen vihaamiseen keskittyneet terhakat urbaanimme kun eivät parempaan pysty eikä se tilanne ainakaan Orvon ja Vapaavuoren toimesta muutu. Vielä vähemmän Lepomäen, joka on lähinnä miehensä tuloilla elelevä tyhjäntoimittaja, kokoomukselaiseen tapaan erittäin julkisuushakuinen kylläkin.

    Siinä sitä on paskaduuneissa siilitukissaan hikoileville "oikeistolaisille" arjen sankareita pelastamaan heidät "kommareilta" ja, kuten Vapaavuoren äänestäjistä tiedämme, maahanmuuttajilta :DD

    Äänestä

Kaikenlaiset eri väriset aatteet ja öyhötykset tulisi kieltää lailla. Nimittäin aina löytyy ääriainesta, joka luo vihaa ja valheita ja aiheuttaa ongelmia. Ainoa sallittava "aate" pitäisi olla maalaisjärki.

Äänestä

""Neuvostoliitosta tuli 30-luvulla rajan yli siellä koulutettuja desantteja, joita vangittiin. Olivatko he sitten ”poliittisia vankeja” vai ei?"

Mitä desantteja? Sana tulee ranskankielisestä laskuvarjoa tarkoittavasta sanasta. Suomeen ei 30-luvulla hypätty laskuvarjolla lukuunottamatta joulukuuta 1939, ja silloinkin perin vähän.

Suomeen tulleet olivat Suomen kansalaisia, joiden poliittista mielipidettä ei hyväksytty Suomessa, toisin kuin Nuevostoliitossa, jossa he saivat kulkea vapaana, vaikka siellä muka vallitsi ihmisvaino.

"Sodan jälkeen meillä oli ns Punainen Valpo, joka vangitsi runsaasti ihmisiä omien mieltymystensä mukaan."

Toisin kuin valkoisen vallan toimesta 1918, ketään vangittua ei teloitettu.

" Esim. kenraali Airo oli kokonaista kolme vuotta ’tutkintovankeudessa’ ilman, että häntä vastaan nostettiin syytteitä."
Mutta hän ei kuollut nälkään tutkintovankeudessa eikä häntä estetty tapaamasta läheisiään."

Olisiko pitänyt`Kyseessä oli teko, jossa liikuttiin lain ulkopuolella!

" Pieni ero valkoisten toimintaan 1918."

Niin oli! Airo ei ollut noussut kapinaan Suomen valtiovaltaa vastaan!

"Törkeyden huippu oli se, että Neuvostoliiton vaatimuksesta kommunistinen sisäministei Leino luovutti 1945 kaksikymmentä Suomen kansalaista ilman minkäänlaista oikeuden tai hallituksen päätöstä Neuvostoliiton vankileirien syöveriin! Osa katosi silletielleen."
Yhtä lukuunottamatta yksikään näistä ei ollut syntynyt Suomessa, vaan olivat kansalaisuuden saaneita venäläisiä pakolaisia. "

Oletko löytänyt Suomen laista uuden kohdan, jonka mukaan Suomen kansalaisen saa ministeri luovuttaa ilman oikeuden tai hallituksen päätöstä, JOS TÄMÄ EI OLE ETNINEN SUOMALAINEN???? Minä en ole sellaisesta lainkohdasta kuullut!

Sitäpaitsi: väitit, että Suomessa oli sodan jälkeen demokratia. Miten tämä sopii siihen väitteeseen? Ministerihän erotettiin tempun tehtyään!

"Jostain syystä oikeistolaiset eivät ollenkaan mainitswe niitä juutalaispakolaisia, jotka luovutettiin Saksaan varmaan kuolemaan. Vastuussa olivat sankaripääministeri Ryti ja Manerheim, jotka kukmmatkin olisivat helposti voineet estää sisäministeriä luovuttamasta heitä. Mutta milloinkas ihmisoikeudet olisivat oikeistoa oikeasti kiinnostaneet? Eivät koskaan."

Ne ovat kiinnostaneet AINA! Ja jos noin tapahtui niin se oli MYÖS ankarasti tuomittavaa eikä puolusteltavaa sinun tapaasi!

"Poliittinen väkivalta ei suinkaan lakannut sodanjälkeisessä Suomessa vaan kommunistit tehtailivat runsaasti väkivaltaisia laittomia lakkoja, joissa menetettiin jopa ihmishenkiä!"
Tosiaan, oikeistolaiet poliisit ampuivat mieltään osoittaneen työläisen ja hakkasivat ja pieksivät monia vielä sodanjälkeisinä aikoinakin."

Tunnut muistavan asian kovin väärin?

"Kemin veritorstai oli Kemissä 18. elokuuta 1949 tapahtunut poliisien ja työläisten välinen kahakka, jossa sai surmansa kaksi ihmistä. Tuolloin paikkakunnalla oli meneillään paikallisesta palkkariidasta alkunsa saanut Kemiyhtiön työntekijöiden lakko, joka nähtiin laajemmin Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) ja Fagerholmin sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen välisenä voimainkoitoksena. Kemin veritorstai muistetaan Suomen historian toistaiseksi viimeisenä kuolonuhreja vaatineena poliittisena väkivaltaisuutena.

Kahakan aikana sai kaksi lakkolaista surmansa ja moni loukkaantui joko pampusta, toisten kolhimana tai piikkilangoissa. Kolme poliisia loukkaantui vakavasti ja parisenkymmentä lievästi. Kahdesta surmansa saaneesta Felix Pietilä kuoli heti luotiin, joka meni vasemman keuhkon läpi. Vieläkään ei tiedetä varmasti, kuka Pietilän ampui – tutkimusten mukaan luoti ei tullut poliisin aseesta. Anni Kontiokangas puolestaan pakeni mellakkaa piiloon kuorma-auton alle. Kun auto lähti liikkeelle, hän ruhjoutui pahoin auton pyörien alle ja menehtyi kolme päivää myöhemmin sairaalassa."

"Suomeen ei kukaan halua enää vankileirejä tai teloituksia ainoana poikkeuksia asiassa ovat tunnetusti Tiltut itse etunenässä Rommel, joka mielellän toisi gulagit Suomeen!"

"Eli olet siis tiltu itse. Miksi puolustelet oikeiston väkivaltaa ja ihannoit sen toteuttajia?"

Virheellinen väite? Minähän tuomitsen KAIKEN väkivallan! Sinä taas löydät kovasti puolusteltavaa?

" Sinun tulisi suoraselkäisesti tuomita kaikki väkivalta ja mainita se aina kun alat aiheesta kirjoittamaan. Oikeistolaisena luikuripellenä et tietenkään niin tee."

Tein sen jo! Meidän eromme on JUURI SIINÄ, että minä pystyn tuomitsemaan kaiken ja molemmilta puolilta! Sinä taas et!

Äänestä
  • "Olisiko pitänyt`"

    Olisi johdonmukaista ja demokraattisen valtion arvojen mukaista kohdella ihmisiä samalla tavoin heidän taustastaan riippumatta. Mutta milloinka oikeisto olisi niin toiminut?

    Puhumattakaan, että Airon pidätti punainen valpo vasemmiston ollessa vallassa eduskunnassa. Ihmisoikeudet olivat arvossaan, toisin kuin oikeiston valtakaudella, jolloin hakattiin, tapettiin, uhkailtiin ja painostettiin.

    "Kyseessä oli teko, jossa liikuttiin lain ulkopuolella!"

    Asekätkentä oli tosiaan valmiustoimenpide, joka olisi ollut hyväksytettävä eduskunnalla, mutta niin ei tehty.

    "Niin oli! Airo ei ollut noussut kapinaan Suomen valtiovaltaa vastaan!"

    Tietääkseni Suomen laissa ei ole kohtaa, jonka mukaan kapinasta epäillyn saa tappaa nälkään tutkintavankeudessa ennen kuin edes tiedetään, onko hän syyllinen vai ei. Mutta oikeisto on aina tulkinnut lakia kovin vapaasti, vähän neuvostotyyliin.

    "Oletko löytänyt Suomen laista uuden kohdan, jonka mukaan Suomen kansalaisen saa ministeri luovuttaa ilman oikeuden tai hallituksen päätöstä, JOS TÄMÄ EI OLE ETNINEN SUOMALAINEN???? Minä en ole sellaisesta lainkohdasta kuullut! "

    En ole, eikä siellä taida olla sellaistakaan, jonka mukaan poliittista turvapaikkaa hakevan saa luovuttaa. Vaikka sitten luovutusta vaatisi tunnettu oikeistolainen, kuten Himmler.

    "Sitäpaitsi: väitit, että Suomessa oli sodan jälkeen demokratia. Miten tämä sopii siihen väitteeseen? Ministerihän erotettiin tempun tehtyään!"

    Oikein hyvin. Demokratiassa väärinkäytökset oikaistaan ja vastuussa olleet saavat toiminnastaan seurauksia. Toisin kuin oikeistovallan aikaan tapahtui. Silloin sai tehdä mitä vain, jopa tappaa ihmisiä suuren joukon joutumatta siitä koskaan mihinkään vastuuseen.

    Juuri tässä näemme oikeitohallitusten ja kommunistijohtoisen vasemmisto-Suomen eron parhaiten.

    "Ne ovat kiinnostaneet AINA! Ja jos noin tapahtui niin se oli MYÖS ankarasti tuomittavaa eikä puolusteltavaa sinun tapaasi!"

    Jos? Kyllä se aivan varmasti tapahtui, lukumääristä vain kiistellään. Koska teet asian tuomitsevan aloituksen ja kerrot siinä, mitä poliittista ajatussuuntaa pääteöksen tehneet henkilöt edustivat?

    Anna kun arvaan: et koskaan.

    "Tunnut muistavan asian kovin väärin?"

    Mikä meni väärin? Molemmat kuolleet olivat työväkeä ja vasemmistolaisia. Suurin osa loukkaantuneitakin oli.

    "Virheellinen väite? Minähän tuomitsen KAIKEN väkivallan! "

    Koska teet avauksen, jossa tuomitset oikeiston harjoittamat poliittisen väkivallan?

    "Sinä taas löydät kovasti puolusteltavaa?"

    Valehtelet. En koskaan puolustele oikeiston väkivaltaa.

    "Tein sen jo!"

    Kukaan muu ei vielä ole huomannut sitä tapahtuneen. Missä oikein teit sen, vaatekomerossasi suljetuin ovin?

    "Meidän eromme on JUURI SIINÄ, että minä pystyn tuomitsemaan kaiken ja molemmilta puolilta! Sinä taas et!"

    Olet aika hauska huumoriveikko :D

    Äänestä

  • "Olisi johdonmukaista ja demokraattisen valtion arvojen mukaista kohdella ihmisiä samalla tavoin heidän taustastaan riippumatta. Mutta milloinka oikeisto olisi niin toiminut?"

    Näin on Suomessa toimittu aina.

    "Puhumattakaan, että Airon pidätti punainen valpo vasemmiston ollessa vallassa eduskunnassa. Ihmisoikeudet olivat arvossaan, toisin kuin oikeiston valtakaudella, jolloin hakattiin, tapettiin, uhkailtiin ja painostettiin."

    Todellisuudessa SDP ja SKDL kilpailivat vallasta ja me kaikki tiedämme, että kumpi mosapuoli siinä hävisi ajan mittaan!

    "Asekätkentä oli tosiaan valmiustoimenpide, joka olisi ollut hyväksytettävä eduskunnalla, mutta niin ei tehty."

    Sekoitat taas asioita. Airoa ei vaan koskaan edes syytetty asekätkennästä! Et tunne historiaa ja siirtelet taas maalitolppia kesken pelin?

    "Tietääkseni Suomen laissa ei ole kohtaa, jonka mukaan kapinasta epäillyn saa tappaa nälkään tutkintavankeudessa ennen kuin edes tiedetään, onko hän syyllinen vai ei. Mutta oikeisto on aina tulkinnut lakia kovin vapaasti, vähän neuvostotyyliin."

    Ketään ei 'tapettu' vaan he kuolivat tauteihin! Sinun piti keskustella sodan jälkeisestä ajasta, mutta yrität jutella kaikesta muusta? Otetaanko jo Iso Viha mukaan?

    "Oletko löytänyt Suomen laista uuden kohdan, jonka mukaan Suomen kansalaisen saa ministeri luovuttaa ilman oikeuden tai hallituksen päätöstä, JOS TÄMÄ EI OLE ETNINEN SUOMALAINEN???? Minä en ole sellaisesta lainkohdasta kuullut! "

    Eli myönnät, että Leino teki rikoksen? Juu vai ei?

    "En ole, eikä siellä taida olla sellaistakaan, jonka mukaan poliittista turvapaikkaa hakevan saa luovuttaa. Vaikka sitten luovutusta vaatisi tunnettu oikeistolainen, kuten Himmler."

    Joka on selkeä rikos.

    "Sitäpaitsi: väitit, että Suomessa oli sodan jälkeen demokratia. Miten tämä sopii siihen väitteeseen? Ministerihän erotettiin tempun tehtyään!"
    Oikein hyvin. Demokratiassa väärinkäytökset oikaistaan ja vastuussa olleet saavat toiminnastaan seurauksia."

    Eli varmistat toiseen kertaan, että Leino teki rikoksen ja ansaits eronsa. Ei se sodanjälkeinen 'demokratia' ollutkaan niin auvoista kuin kerroit?

    "Puhumattakaan, että Airon pidätti punainen valpo vasemmiston ollessa vallassa eduskunnassa. Ihmisoikeudet olivat arvossaan, toisin kuin oikeiston valtakaudella, jolloin hakattiin, tapettiin, uhkailtiin ja painostettiin.

    "Juuri tässä näemme oikeitohallitusten ja kommunistijohtoisen vasemmisto-Suomen eron parhaiten."

    Aivan, Sinä kiellät ja minä myönnän.

    "Ne ovat kiinnostaneet AINA! Ja jos noin tapahtui niin se oli MYÖS ankarasti tuomittavaa eikä puolusteltavaa sinun tapaasi!"
    Jos? Kyllä se aivan varmasti tapahtui, lukumääristä vain kiistellään. Koska teet asian tuomitsevan aloituksen ja kerrot siinä, mitä poliittista ajatussuuntaa pääteöksen tehneet henkilöt edustivat?"

    En tee aloituksia!

    "Anna kun arvaan: et koskaan."

    Pitäisikö! Ei se silti tarkoita sitä, ettenkö rikoksia tuomitse!

    "Tunnut muistavan asian kovin väärin?"
    Mikä meni väärin? Molemmat kuolleet olivat työväkeä ja vasemmistolaisia. Suurin osa loukkaantuneitakin oli."

    Se, ettei poliisi häntä ampunut ja se toinenkin kuoli onnettomuudessa.

    "Meidän eromme on JUURI SIINÄ, että minä pystyn tuomitsemaan kaiken ja molemmilta puolilta! Sinä taas et!"

    "Olet aika hauska huumoriveikko :D"

    Toki olen huumoriveikko, mutta en fanaattinen ja yksipuolinen kuten Tarkkispoika!

    Äänestä

  • TarkkisTaasKuutamolla kirjoitti:

    "Olisi johdonmukaista ja demokraattisen valtion arvojen mukaista kohdella ihmisiä samalla tavoin heidän taustastaan riippumatta. Mutta milloinka oikeisto olisi niin toiminut?"

    "Näin on Suomessa toimittu aina."

    Ei suinkaan. Mäntsälän aseellisesta kapinasta ei tuomittu ketään menettämään kansalaisluottamustaan. Oikeiston Suomessa oikeistoa käsiteltiin silkkihansikkain.

    "Todellisuudessa SDP ja SKDL kilpailivat vallasta ja me kaikki tiedämme, että kumpi mosapuoli siinä hävisi ajan mittaan!"

    Niin kumpikin oli sosialistinen vasemmistopuolue ja reilusti suurempia kuin kokoomus. Ei ihme, että poliittinen väkivalta loppui. Kansa halusi päästä eroon oikeiston mielivaltaisesta riehumisesta.

    "Sekoitat taas asioita. Airoa ei vaan koskaan edes syytetty asekätkennästä! Et tunne historiaa ja siirtelet taas maalitolppia kesken pelin?"

    Wikipedian ja muiden lähteiden mukaan Airo nimenomaan pidätettiin epäiltynä osallisuudesta asekätkentään.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/A._F._Airo#Asekätkentä

    Voit nyt kertoa oman versiosi asiasta, jos sinulla kerran on meitä muita parempaa tietoa.

    "Ketään ei 'tapettu' vaan he kuolivat tauteihin! Sinun piti keskustella sodan jälkeisestä ajasta, mutta yrität jutella kaikesta muusta? Otetaanko jo Iso Viha mukaan?"

    No sitten Stalinin vainoissakaan ei kuollut kuin reilut 1,5 miljoonaa teloitettua, jotka kirjanpidosta löytyvät. Muut kuolivat vain tauteihin ja nälkään eikä se ollut Stalinin vika.

    Punaisen valpon vangitsemista ei kuitenkaan kukaan kuollut tauteihin eikä nälkään ja YYA-ajan Suomessa se oli täysin tuntematonta. Niin ne ajat muuttuvat kun oikeiston vallasta päästään eroon.

    "Eli myönnät, että Leino teki rikoksen? Juu vai ei?"

    Rikoksesta en tiedä, mutta ylitti valtuutensa ja joutui kantamaan siitä poliittisen vastuunsa.

    "Joka on selkeä rikos."

    Moraalisesti kyllä, mutta lain kannalta saattoi olla valtuuksien ylittäminen, tai sitten ei sitäkään. Henkilö ei sodan aikana joutunut vastuuseen tekemisistään.

    "Eli varmistat toiseen kertaan, että Leino teki rikoksen ja ansaits eronsa. Ei se sodanjälkeinen 'demokratia' ollutkaan niin auvoista kuin kerroit?"

    Päin vastoin, juuri sodan jälkeen demokratia toimi erinomaisesti. Leino joutui vastaamaan teostaan ja samoin joutuivat myös aiemmin sodan aikana väärin toimineet. Sodan päättyminen merkitsi siis demokratian paluuta, suorastaan syntymistä, sillä siihen saakka koko itsenäisyyden ajan oli ollut merkittäviä puutteita.

    "Aivan, Sinä kiellät ja minä myönnän."

    Niinkö? Mitä minä olen kieltänyt ja missä?

    "En tee aloituksia!"

    Kykysi eivät riitä?

    "Pitäisikö! Ei se silti tarkoita sitä, ettenkö rikoksia tuomitse!"

    Mistä mielipiteesi sitten voi tietää, jos et sitä koskaan kerro.

    "Se, ettei poliisi häntä ampunut ja se toinenkin kuoli onnettomuudessa."

    Totta kai poliisi ampui, mitä syytä kenelläkään muulla olisi ollut ampua. Turha sitä on kaunistella. Toisesta kuolleesta en ole väittänyt yhtään mitään. Tietenkin poliisin toiminta on osasyyllinen siihenkin. Henkilö suojautui kuorma-auton alle poliisin luoteja ja pamppuja paetakseen ja koko onnettomuus seurasi siitä.

    "Toki olen huumoriveikko, mutta en fanaattinen ja yksipuolinen kuten Tarkkispoika!"

    Olet joko täysin huumoripohjalla liikkeellä oleva trolli tai sitten umpihullu oikeistofanaatikko. Monipuolinen et ole millään tavalla.

    Äänestä

  • ""Näin on Suomessa toimittu aina."

    Ei suinkaan. Mäntsälän aseellisesta kapinasta ei tuomittu ketään menettämään kansalaisluottamustaan. Oikeiston Suomessa oikeistoa käsiteltiin silkkihansikkain."

    Mitään taisteluja ei ollut eikä kukaan loukkaantunut. Vallitsevassa tilanteessa Ukko-Pekka toimi viisaasti.

    "Todellisuudessa SDP ja SKDL kilpailivat vallasta ja me kaikki tiedämme, että kumpi mosapuoli siinä hävisi ajan mittaan!"
    Niin kumpikin oli sosialistinen vasemmistopuolue ja reilusti suurempia kuin kokoomus. Ei ihme, että poliittinen väkivalta loppui. Kansa halusi päästä eroon oikeiston mielivaltaisesta riehumisesta."

    Todellisuudessa tuon ajan Kokoomus oli pikkupuolue eikä miytään väkivaltaa ollut.

    "Sekoitat taas asioita. Airoa ei vaan koskaan edes syytetty asekätkennästä! Et tunne historiaa ja siirtelet taas maalitolppia kesken pelin?"

    Wikipedian ja muiden lähteiden mukaan Airo nimenomaan pidätettiin epäiltynä osallisuudesta asekätkentään."

    Todellakin! 'Epältynä' ja pidettiin kokonaista kolme vuotta tutkintovankeudessa. Ei anna kovin korkeata kuvaa Punaisesta Valposta!

    "Voit nyt kertoa oman versiosi asiasta, jos sinulla kerran on meitä muita parempaa tietoa."

    Mistä? Mehän olemme samaa mieltä, että pidätettiin asekätkentäjutun merkeissä. Toivottavasti olemme yhtä mieltä myös siitä, ettäö kolme vuotta oli liian pitkä aika,kun mitään ei kerran löytynyt!

    "Ketään ei 'tapettu' vaan he kuolivat tauteihin! Sinun piti keskustella sodan jälkeisestä ajasta, mutta yrität jutella kaikesta muusta? Otetaanko jo Iso Viha mukaan?"

    "No sitten Stalinin vainoissakaan ei kuollut kuin reilut 1,5 miljoonaa teloitettua, jotka kirjanpidosta löytyvät. Muut kuolivat vain tauteihin ja nälkään eikä se ollut Stalinin vika."

    TODELLISUUDESSA kuoli 20 miljoonaa ja se oli Stalinin vika. Haluatko taas lähdetiedot? Omiahan sinulla ei koskaan ole!

    "Punaisen valpon vangitsemista ei kuitenkaan kukaan kuollut tauteihin eikä nälkään ja YYA-ajan Suomessa se oli täysin tuntematonta. Niin ne ajat muuttuvat kun oikeiston vallasta päästään eroon."

    Se ei ole kummoinenkaan meriitti jos vertaat tapahtumia täysin eri aikakausilta! Suomessa ei nähty nälkää sodan jälkeen!

    "Eli myönnät, että Leino teki rikoksen? Juu vai ei?"

    "Rikoksesta en tiedä, mutta ylitti valtuutensa ja joutui kantamaan siitä poliittisen vastuunsa."

    Eli et tiedä sanoa, että saako ministeri omalla päätöksellään lahjoittaa Suomen kansalaisia vieraaseen maahan? Tämä selvä:-D Osa luovutetuista menehtyi siinä maassa!

    "Joka on selkeä rikos."
    Moraalisesti kyllä, mutta lain kannalta saattoi olla valtuuksien ylittäminen, tai sitten ei sitäkään. Henkilö ei sodan aikana joutunut vastuuseen tekemisistään."

    Siis kuka? Leino? Luovutettu henkilö? Ja mikä oli se rikos?

    "Eli varmistat toiseen kertaan, että Leino teki rikoksen ja ansaits eronsa. Ei se sodanjälkeinen 'demokratia' ollutkaan niin auvoista kuin kerroit?"

    "Päin vastoin, juuri sodan jälkeen demokratia toimi erinomaisesti. Leino joutui vastaamaan teostaan ja samoin joutuivat myös aiemmin sodan aikana väärin toimineet. Sodan päättyminen merkitsi siis demokratian paluuta, suorastaan syntymistä, sillä siihen saakka koko itsenäisyyden ajan oli ollut merkittäviä puutteita."

    Demokratia meillä OLI JO ennen sotia eikä Neuvostoliitto mihinkään demokratioita tuo, koska se: 1. Inhoaa demokratiaa 2. Ei saa sellaista aikaan edes omassa maassaan!

    "En tee aloituksia!"
    Kykysi eivät riitä?"

    Älä viitsi olla typerä. Ei aloitus kykyjä vaadi ja aamu- ja ilktayrjöjä voi tehtailla jatkuvasti hyvion pienillä eväillä!

    "Pitäisikö! Ei se silti tarkoita sitä, ettenkö rikoksia tuomitse!"
    Mistä mielipiteesi sitten voi tietää, jos et sitä koskaan kerro."

    Kerron silloin kun asiasta puhutaan.

    "Se, ettei poliisi häntä ampunut ja se toinenkin kuoli onnettomuudessa."

    "Totta kai poliisi ampui, mitä syytä kenelläkään muulla olisi ollut ampua. "

    Ei ollut poliisilla liioin eikä poliisilla ollut luotiin sopivaa asetta!

    "Turha sitä on kaunistella. Toisesta kuolleesta en ole väittänyt yhtään mitään. Tietenkin poliisin toiminta on osasyyllinen siihenkin. Henkilö suojautui kuorma-auton alle poliisin luoteja ja pamppuja paetakseen ja koko onnettomuus seurasi siitä."

    Ja höpö höpö.

    Toki olen huumoriveikko, mutta en fanaattinen ja yksipuolinen kuten Tarkkispoika!

    Äänestä

  • TarkkisTaasKuutamolla kirjoitti:

    ""Näin on Suomessa toimittu aina."

    "Mitään taisteluja ei ollut eikä kukaan loukkaantunut. Vallitsevassa tilanteessa Ukko-Pekka toimi viisaasti."

    Aseellinen kapina on aina aseellinen kapina. Tuomiot olivat kohtuuttoman lieviä verrattuna vasemmistokirjallisuuden hallussapidosta annettuihin.

    "Todellisuudessa tuon ajan Kokoomus oli pikkupuolue eikä miytään väkivaltaa ollut."

    Tähän onnelliseen olotilaan päästiin kun kansa kyllästyi oikeistovaltaan ja äänesti toisin. Tosiaankin poliittinen väkivalta loppui, kun oikeistolle näytettiin kaapinpaikka.

    "Todellakin! 'Epältynä' ja pidettiin kokonaista kolme vuotta tutkintovankeudessa. Ei anna kovin korkeata kuvaa Punaisesta Valposta!"

    Niin, kukaan ei ole syytettynä olemisesta kirjoittanut kuin sinä. Trolli kun olet.

    "Mistä? Mehän olemme samaa mieltä, että pidätettiin asekätkentäjutun merkeissä. Toivottavasti olemme yhtä mieltä myös siitä, ettäö kolme vuotta oli liian pitkä aika,kun mitään ei kerran löytynyt!"

    Onko? Tutkinta oli perusteellinen. Aika kauan Jari Aarniokin oli tutkintavankeudessa.

    "TODELLISUUDESSA kuoli 20 miljoonaa ja se oli Stalinin vika. Haluatko taas lähdetiedot? Omiahan sinulla ei koskaan ole!"

    Minä luotan kyllä Wikipedian antamaan lukuun 1,5 miljoonaa enkä tarvitse mitään hörhölinkkejä. Wikipedian luu on peräisin luotettavista tutkimuksista.

    "Se ei ole kummoinenkaan meriitti jos vertaat tapahtumia täysin eri aikakausilta! Suomessa ei nähty nälkää sodan jälkeen!"

    Ei niin, se loppui sekin kun oikeiston vallasta päästiin eroon.

    "Eli et tiedä sanoa, että saako ministeri omalla päätöksellään lahjoittaa Suomen kansalaisia vieraaseen maahan? Tämä selvä:-D Osa luovutetuista menehtyi siinä maassa!"

    Kuten sanoin, ministeri ylitti valtuutensa. Sitä en tiedä, onko se rikoslain mukaan rikos, käsittääkseni ei. Saksaan luovutetuista juutalaisista, ainakin niistä 8:sta menehtyivät kaikki.

    "Siis kuka? Leino? Luovutettu henkilö? Ja mikä oli se rikos?"

    Sisäministeri, joka luovutti juutalaispakolaiset. Onko muistisi todella jo noin huono, ettet enää muista omia väitteistäsi etkä siis pysty seuraamaan keskustelua? Oikeistolaiset elämäntavat altistavat kyllä muistitaudeille.

    "Demokratia meillä OLI JO ennen sotia eikä Neuvostoliitto mihinkään demokratioita tuo, koska se: 1. Inhoaa demokratiaa 2. Ei saa sellaista aikaan edes omassa maassaan!"

    Demokratiassa ei ole poliittisia vankeja eikä poliittista väkivaltaa. Neuvostoliiton ansiosta ne lakkasivat Suomessa ja siten Neuvostoliitto teki Suomesta länsimaisen demokratian.

    "Älä viitsi olla typerä. Ei aloitus kykyjä vaadi ja aamu- ja ilktayrjöjä voi tehtailla jatkuvasti hyvion pienillä eväillä!"

    Vaatii se kykyjä, muuten niitä tekisivät kaikki.

    "Kerron silloin kun asiasta puhutaan."

    Eli haluat vain trollata. Tämä toki oli selvää alusta saakka. Kunhan kysyin muodon vuoksi.

    "Ei ollut poliisilla liioin eikä poliisilla ollut luotiin sopivaa asetta!"

    Poliisilla varmasti oli syy ja sodanjäljiltä rekisteröimättömiä aseita löytyy maasta edelleen. Niitäkin oli usealla poliisimiehellä ja joutui muutenkin poliisin käsiin eniten. Ellei ampuja ollut poliisi, niin oikeistoprovokaattori sitten.

    Kuorma-auton alle kuollut henkilö kuoli hänkin osittain poliisin toiminnan seurauksena, se on kiistatonta.

    "Toki olen huumoriveikko, mutta en fanaattinen ja yksipuolinen kuten Tarkkispoika!"

    Missähän se monipuolisuutesi mahtaa näkyä?

    Mistä vasemmistokirjallisuudesta? Lehtosestako tai Sillanpäästä? Enemmistö kansasta ei ollut poliittisesti tietoista, vaikka äänesti oman alueensa ehdokkaita monesti 'Koska se oli niin hyvä jätkä'. Eduskuntaan valitut paikalliset ehdokkaat edustivat ihmisten asioita hyvin, jos ei kerta Puna-Armeijan murhademokratia kelvannut.

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    "Näin on Suomessa toimittu aina."

    Ei suinkaan. Mäntsälän aseellisesta kapinasta ei tuomittu ketään menettämään kansalaisluottamustaan. Oikeiston Suomessa oikeistoa käsiteltiin silkkihansikkain.

    "Todellisuudessa SDP ja SKDL kilpailivat vallasta ja me kaikki tiedämme, että kumpi mosapuoli siinä hävisi ajan mittaan!"

    Niin kumpikin oli sosialistinen vasemmistopuolue ja reilusti suurempia kuin kokoomus. Ei ihme, että poliittinen väkivalta loppui. Kansa halusi päästä eroon oikeiston mielivaltaisesta riehumisesta.

    "Sekoitat taas asioita. Airoa ei vaan koskaan edes syytetty asekätkennästä! Et tunne historiaa ja siirtelet taas maalitolppia kesken pelin?"

    Wikipedian ja muiden lähteiden mukaan Airo nimenomaan pidätettiin epäiltynä osallisuudesta asekätkentään.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/A._F._Airo#Asekätkentä

    Voit nyt kertoa oman versiosi asiasta, jos sinulla kerran on meitä muita parempaa tietoa.

    "Ketään ei 'tapettu' vaan he kuolivat tauteihin! Sinun piti keskustella sodan jälkeisestä ajasta, mutta yrität jutella kaikesta muusta? Otetaanko jo Iso Viha mukaan?"

    No sitten Stalinin vainoissakaan ei kuollut kuin reilut 1,5 miljoonaa teloitettua, jotka kirjanpidosta löytyvät. Muut kuolivat vain tauteihin ja nälkään eikä se ollut Stalinin vika.

    Punaisen valpon vangitsemista ei kuitenkaan kukaan kuollut tauteihin eikä nälkään ja YYA-ajan Suomessa se oli täysin tuntematonta. Niin ne ajat muuttuvat kun oikeiston vallasta päästään eroon.

    "Eli myönnät, että Leino teki rikoksen? Juu vai ei?"

    Rikoksesta en tiedä, mutta ylitti valtuutensa ja joutui kantamaan siitä poliittisen vastuunsa.

    "Joka on selkeä rikos."

    Moraalisesti kyllä, mutta lain kannalta saattoi olla valtuuksien ylittäminen, tai sitten ei sitäkään. Henkilö ei sodan aikana joutunut vastuuseen tekemisistään.

    "Eli varmistat toiseen kertaan, että Leino teki rikoksen ja ansaits eronsa. Ei se sodanjälkeinen 'demokratia' ollutkaan niin auvoista kuin kerroit?"

    Päin vastoin, juuri sodan jälkeen demokratia toimi erinomaisesti. Leino joutui vastaamaan teostaan ja samoin joutuivat myös aiemmin sodan aikana väärin toimineet. Sodan päättyminen merkitsi siis demokratian paluuta, suorastaan syntymistä, sillä siihen saakka koko itsenäisyyden ajan oli ollut merkittäviä puutteita.

    "Aivan, Sinä kiellät ja minä myönnän."

    Niinkö? Mitä minä olen kieltänyt ja missä?

    "En tee aloituksia!"

    Kykysi eivät riitä?

    "Pitäisikö! Ei se silti tarkoita sitä, ettenkö rikoksia tuomitse!"

    Mistä mielipiteesi sitten voi tietää, jos et sitä koskaan kerro.

    "Se, ettei poliisi häntä ampunut ja se toinenkin kuoli onnettomuudessa."

    Totta kai poliisi ampui, mitä syytä kenelläkään muulla olisi ollut ampua. Turha sitä on kaunistella. Toisesta kuolleesta en ole väittänyt yhtään mitään. Tietenkin poliisin toiminta on osasyyllinen siihenkin. Henkilö suojautui kuorma-auton alle poliisin luoteja ja pamppuja paetakseen ja koko onnettomuus seurasi siitä.

    "Toki olen huumoriveikko, mutta en fanaattinen ja yksipuolinen kuten Tarkkispoika!"

    Olet joko täysin huumoripohjalla liikkeellä oleva trolli tai sitten umpihullu oikeistofanaatikko. Monipuolinen et ole millään tavalla.

    Ja poliisin esimies oli Sapeli Simonen, vai väittääkö tarkkis Svobodan vallinneen Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Sodan kokeneet ihmiset säikähtivät verilöylyä ja Simonen teki selväksi vasemmistonkin käyttävän väkivaltaa 'rikkureita' kohtaan. Vasemmiston ja teollisuuden liitto tapahtui jo Kivimäen aikana. Yleislakkokin loppui kuin seinään paimenten käskettyä lampaita.

    Äänestä

  • kenkkunenn kirjoitti:

    Mistä vasemmistokirjallisuudesta? Lehtosestako tai Sillanpäästä? Enemmistö kansasta ei ollut poliittisesti tietoista, vaikka äänesti oman alueensa ehdokkaita monesti 'Koska se oli niin hyvä jätkä'. Eduskuntaan valitut paikalliset ehdokkaat edustivat ihmisten asioita hyvin, jos ei kerta Puna-Armeijan murhademokratia kelvannut.

    Ai että mistäkö vasemmistokirjallisuudesta? Noinko huonosti tunnet historiaa vai tahallisestiko heittäydyt tyhmäksi? Mitä luulet valkoisessa Suomessa tapahtuneen ihmiselle, jonka hallusta löytyi vaikkapa kommunistisen manifestin suomenkielinen käännös, puhumattakaan venäjänkielisestä laitoksesta. Tai Leninin joku kirjoitus?

    YYA-Suomessa ei tietenkään tapahtunut mitään eikä tapahtunut niillekään, joiden hyllystä löytyi Hitlerin Mein Kampf tai Rosenbergin 20 vuosisadan myytit.

    YYA-Suomi olikin länsimainen ja demokraattinen, toisin kuin suojeluskuntien valkoinen Suomi. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Ilman Neuvostoliiton toimia olisimme mekin jääneet Francon Espanjaa muistuttavaan tilaan, ja olisimme kurjistuneet Euroopan sosiaalitapauksesksi mainitun Espanjan ja Kreikan tapaan.

    Koska oikeisto aikoo kiittää vasemmistoa, eritoten kommunisteja ja Neuvostoliittoa siitä, että pelastuimme tuolta kohtalolta ja sen sijaan nyt lainaamme rahaa noille oikeistopolitiikan tuhoamille kansapoloisille?

    Äänestä

Lenin pelasti Suomen demokratian, kas kun ei sitten pelastanut Neuvostoliiton demokratiaa. Vaan hänen aatetoverinsa pitivät , ateistisen työläisdiktatuurin hirmuvallan alla Neuvostoliittoa ja muita Varsovan liiton maita aina 1990 luvulle asti. Tappaen ja kiduttaen toisin ajattelijoita miljoonia.

Äänestä
  • Voih! Yritän katsoa EM-kisoja ja sinä haluat jauhaa skeidaa?

    "Aseellinen kapina on aina aseellinen kapina. Tuomiot olivat kohtuuttoman lieviä verrattuna vasemmistokirjallisuuden hallussapidosta annettuihin."

    Sinun mielestäsi kotuuttomia ja minun mielestäni sopivia!

    "Tähän onnelliseen olotilaan päästiin kun kansa kyllästyi oikeistovaltaan ja äänesti toisin. Tosiaankin poliittinen väkivalta loppui, kun oikeistolle näytettiin kaapinpaikka."

    Ei Lapuan liike koostunut Kokoomuslaisista!

    Todellakin! 'Epältynä' ja pidettiin kokonaista kolme vuotta tutkintovankeudessa. Ei anna kovin korkeata kuvaa Punaisesta Valposta!

    "Mistä? Mehän olemme samaa mieltä, että pidätettiin asekätkentäjutun merkeissä. Toivottavasti olemme yhtä mieltä myös siitä, ettäö kolme vuotta oli liian pitkä aika,kun mitään ei kerran löytynyt!"
    "Onko? Tutkinta oli perusteellinen."

    Tuskinpa. Kun ei osata kunnolla lukea ja kirjoittaa saati sitten laatia pöytäkirjaa niin tulos oli tämä!

    "TODELLISUUDESSA kuoli 20 miljoonaa ja se oli Stalinin vika. Haluatko taas lähdetiedot? Omiahan sinulla ei koskaan ole!"
    Minä luotan kyllä Wikipedian antamaan lukuun 1,5 miljoonaa enkä tarvitse mitään hörhölinkkejä."

    Wikipedian tieto on myös seuraava: "Pienimmätkin arviot ovat 4–5 miljoonaa, suurimmat ovat jopa 60–70 miljoonaa, jos mukaan lasketaan kaikki sodissa kaatuneet ja erilaisilla työleireillä tuhotut ihmiset Stalinin valtakaudella vuosina 1922–1953. Hannu Rautkallion mukaan puoluevaltion terrori tuhosi 1920–1930-luvuilla noin 25–30 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaisia."

    "Eli et tiedä sanoa, että saako ministeri omalla päätöksellään lahjoittaa Suomen kansalaisia vieraaseen maahan? Tämä selvä:-D Osa luovutetuista menehtyi siinä maassa!"

    "Kuten sanoin, ministeri ylitti valtuutensa. Sitä en tiedä, onko se rikoslain mukaan rikos, käsittääkseni ei. Saksaan luovutetuista juutalaisista, ainakin niistä 8:sta menehtyivät kaikki."

    Eli et sitten tiedä liioin Saksaan luovutetuista, että oliko kyseessä rikos? Tai jos oli niin mikä oli se ero?

    "Demokratia meillä OLI JO ennen sotia eikä Neuvostoliitto mihinkään demokratiaa tuo, koska se: 1. Inhoaa demokratiaa 2. Ei saa sellaista aikaan edes omassa maassaan!"
    Demokratiassa ei ole poliittisia vankeja eikä poliittista väkivaltaa. Neuvostoliiton ansiosta ne lakkasivat Suomessa ja siten Neuvostoliitto teki Suomesta länsimaisen demokratian."

    Miten niin? Mitä olivat ne 20 luovutettua MUUTA kuin poliittisia vankeja?

    "Älä viitsi olla typerä. Ei aloitus kykyjä vaadi ja aamu- ja ilktayrjöjä voi tehtailla jatkuvasti hyvion pienillä eväillä!"
    Vaatii se kykyjä, muuten niitä tekisivät kaikki."

    EI! Vain sinä niitä teet eikä ne todellakaan paljoa vaadi! Ja lisäksi: aina saat turpaan ja munaat aatteesi!

    "Toki olen huumoriveikko, mutta en fanaattinen ja yksipuolinen kuten Tarkkispoika!"

    "Missähän se monipuolisuutesi mahtaa näkyä?"

    Kerrotko itse, että MISSÄ kohtaa sanoin olevani monipuolinen? Silloin olisi helpompi kommentoida:-D

    Äänestä

  • TarkkisTaasKuutamolla kirjoitti:

    Voih! Yritän katsoa EM-kisoja ja sinä haluat jauhaa skeidaa?

    "Ei Lapuan liike koostunut Kokoomuslaisista!"

    Ei mutta yllättävän suuri osa muutakin oikeistoa niin kokoomuksessa kuin maalaisliitossa tuki heitä. Maltillisemmat varsinkaan maalailiitossa eivät tukeneet ja se muutti suunnan ratkaisevasti.

    "Tuskinpa. Kun ei osata kunnolla lukea ja kirjoittaa saati sitten laatia pöytäkirjaa niin tulos oli tämä!"

    Puutteita tutkijoiden kyvyissä oli, se myönnettäköön. Ja tutkinta-aika oli kohtuuton rikokseen nähden, mutta Airon kohtalo ei olut järin julma verrattuna monen vasemmistolaisen kokemaan. He nimittäin kokivat kovaa kohtelua ja väkivaltaa joskus myös vartijoiden taholta. Airo ja oikeistovangit eivät.

    "Wikipedian tieto on myös seuraava: "Pienimmätkin arviot ovat 4–5 miljoonaa, suurimmat ovat jopa 60–70 miljoonaa, jos mukaan lasketaan kaikki sodissa kaatuneet ja erilaisilla työleireillä tuhotut ihmiset Stalinin valtakaudella vuosina 1922–1953. Hannu Rautkallion mukaan puoluevaltion terrori tuhosi 1920–1930-luvuilla noin 25–30 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaisia."

    Rautkallion arvio on Rautkallion arvio ja kuten sanottua, suuriin lukuihin on laskettu mukaan vaikka mitä. Jos leirien nälkäkuolemat lasketaan Stalinin syyksi, on ne laskettava myös valkoisten syyksi Suomen leireillä.

    "Eli et sitten tiedä liioin Saksaan luovutetuista, että oliko kyseessä rikos? Tai jos oli niin mikä oli se ero?"

    Rikoslain mukaan käsittääkseni ei ollut rikos, enkä ole varma, oliko edes oikeuksien ylitys. Moraalisesti teko oli mitä tuomittavin rikos, sillä nuo juutalaispakolaiset eivät olleet syyllistyneet mihinkään rikoksiin. Heitä ei ollut tuomittu mistään eikä tultu syyttämäänkään mistään, ainoastaan tuhottiin.

    Leinon vangit taas kaikki tuomittiin maanpetoksellisesta toiminnasta, johon he olivat syyllistyneet pyrkiessään tukemaan vastavallankumousta Neuvostoliiton alueella. Eivät he olleet Antikaisia kummempia neuvostoliittolaisten näkökulmasta. Niin paitsi tietenkin se syntyperäinen suomalainen, joka tuomittiin SS-rikoksista, jotka hän oli tehnyt Neuvostoliiton alueella.

    Miksi trollaat tällaisilla asioilla? Ihmisissä on koko joukko sellaisia, jotka eivät saa wikipediaakaan auki, saati että kävisivät kirjastossa. Varsinkin räkäteineissä. On melko vastuutonta levittää tuollaista potaskaa kun levität, ja kylvää järjetöntä vihaa sellaisella.

    "Miten niin? Mitä olivat ne 20 luovutettua MUUTA kuin poliittisia vankeja?"

    Ainakin yksi haluttiin tuomiolle Neuvostoliiton alueella tekemistään sotarikoksista tai kuulumisesta sotarikoksia tehneeseen organisaatioon. Muutkin olivat syyllistyneet valtiopetokselliseen toimintaan ihan siinä kuin Antikaiset tai Kuusisetkin.

    "EI! Vain sinä niitä teet eikä ne todellakaan paljoa vaadi! Ja lisäksi: aina saat turpaan ja munaat aatteesi!"

    Mikähän minun aatteeni sitten mahtaa olla?

    En kyllä näe palstakeskustelua minään nyrkkeilyotteluna.

    "Kerrotko itse, että MISSÄ kohtaa sanoin olevani monipuolinen? Silloin olisi helpompi kommentoida:-D"

    Sanoit olevasi Tarkkispoikaa (kuka hän sitten lieneekin) monipuolisempi humoristi. Miten se siis ilmenee?

    Äänestä

  • "Ei Lapuan liike koostunut Kokoomuslaisista!"
    Ei mutta yllättävän suuri osa muutakin oikeistoa niin kokoomuksessa kuin maalaisliitossa tuki heitä. Maltillisemmat varsinkaan maalailiitossa eivät tukeneet ja se muutti suunnan ratkaisevasti."

    Se oli 30-luvun taistolaisliike, jolla ei silläkään todellista kannatusta ollut!

    "Puutteita tutkijoiden kyvyissä oli, se myönnettäköön. Ja tutkinta-aika oli kohtuuton rikokseen nähden, mutta Airon kohtalo ei olut järin julma verrattuna monen vasemmistolaisen kokemaan"

    MIKÄ IHMEEN RIKOS? Unhdit taas ettei häntä syytetty saatikka sitten tuomittu mistään!

    "Rautkallion arvio on Rautkallion arvio ja kuten sanottua, suuriin lukuihin on laskettu mukaan vaikka mitä. Jos leirien nälkäkuolemat lasketaan Stalinin syyksi, on ne laskettava myös valkoisten syyksi Suomen leireillä."

    Jaaha? Entä sitten toinen tunnettu historioitsija: "Simon Sebag Montefiore suggested that Stalin was ultimately responsible for the deaths of between 20 and 25 million people. "

    Näitähän riittää!

    "Eli et sitten tiedä liioin Saksaan luovutetuista, että oliko kyseessä rikos? Tai jos oli niin mikä oli se ero?"

    "Leinon vangit taas kaikki tuomittiin maanpetoksellisesta toiminnasta, johon he olivat syyllistyneet pyrkiessään tukemaan vastavallankumousta Neuvostoliiton alueella"

    Tuomittiin MISSÄ? Arvatenkin sitten Neuvostoliitossa, joka löysi aina rikoksen niin halutessaan eli kertakaikkiaan epäluotettava oikeuslaitos, jonka tuomitsemat on yleensä jälkikäteen rehabilisoitu!

    " Niin paitsi tietenkin se syntyperäinen suomalainen, joka tuomittiin SS-rikoksista, jotka hän oli tehnyt Neuvostoliiton alueella."

    Tarkoitat Parvilahtea, jolle ei mitään rikosta pystytty osoittamaan! Sen sijaan Parvilahti kirjoitti retkestään erinomaiset muistelmat, joista tuli maailmankuulut!

    "Varsinkin räkäteineissä. On melko vastuutonta levittää tuollaista potaskaa kun levität, ja kylvää järjetöntä vihaa sellaisella."

    En trollaa vaan kerron totuuden! Sinä itse trollaat!

    "EI! Vain sinä niitä teet eikä ne todellakaan paljoa vaadi! Ja lisäksi: aina saat turpaan ja munaat aatteesi!"
    Mikähän minun aatteeni sitten mahtaa olla?"

    Sitä tässä on joukolla ihmetelty!?

    "En kyllä näe palstakeskustelua minään nyrkkeilyotteluna."

    Et niin. Kyseessä oli kuvainnollinen ilmaisu, jonka otit kirjaimellisesti?

    "Kerrotko itse, että MISSÄ kohtaa sanoin olevani monipuolinen? Silloin olisi helpompi kommentoida:-D"
    Sanoit olevasi Tarkkispoikaa (kuka hän sitten lieneekin) monipuolisempi humoristi. Miten se siis ilmenee?"

    Eli et usko tuntevasi miestä? Sääli! Kannattaisi tuntea. Jos tuntisit niin tietäisit, että ei tarvitse olla oikeasti monipuolinen ollakseen edes hieman monipuolisempi kuin hän!

    Äänestä

Aloittajan väite "Lenin antoi itsenäisyyden" ei pidä paikkaansa.
Sen sijaan Lenin joutui myöntymään Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa, mutta vain määräajaksi, kuten hänen suunnitelmansa olivat.

"Suomalaiset toverit alkoivat tässä vaiheessa todella harmittaa Leniniä. Pelkkää puhetta Helsingissä ilman tekoja. Lenin piti vuoden 1918 alussa muutaman päivän loman Terijoella ja merkitsi työtehtäviinsä artikkelin aiheesta "Pikkuporvariston loismaisuus ja suomlalaisten sosialidemokraattien petos".
Viikkoa myöhemmin Tukholman sosialistinen pormestari Carl Lindhagen kävi tervehtimässä Leniniä Smolnassa ja sai kuulla, että "suomalaiset sosialidemokraatit ovat pettureita . . . he eivät halua tehdä vallankumousta vaikka se on heidän velvollisuutensa".

Lähde: Lasse Lehtinen, Risto Volanen: 1918 - Kuinka vallankumous levisi Suomeen. 2018. s. 158.

"Aseiden toimituksesta sovittiin suomalaisten kanssa, ja 20. tammikuuta Lenin antoi virallisen käskyn: "Suomen proletariaattia varten aseita: noin 10 000 kivääriä panoksineen, noin 10 kolmen tuuman tykkiä ammuksineen." Jatkossa seurasi vielä 25 000 kivääriä. Jos Smilga opastaisi yhtä tehokkaasti toimintaan kuin Trotski Pietarissa, sen pitäisi riittää suurimpiin kaupunkeihin ja se taas koko maahan. Suomlaiset toverit ja Smilga lähtivät Helsinkiin ja mukana meni myös rohkaisuja."

Lähde: Sama, s. 164.

Lenin siis allekirjoitti Suomen itsenäisyysjulistuksen, vaatiakseen vain vähän myöhemmin Suomen sosialidemokraatteja tekemään vallankumouksen ja syöksemaan maan laillisen valtiojohdon vallasta, ja tämän lisäksi aseisti vallankumoukseen osallistuvia joukkoja.

Että sellaista anteliaisuutta.

Arvioida sopii, että Venäjän bolsevikkien kannalta onnistunut kapina Suomessa olisi johtanut kiireenvilkkaa sen Suomen liittämiseen takaisin Äiti-Venäjän helmoihin, Neuvosto-Venäjään.

Äänestä
  • Olipahan taas melkoista hevonsoopaa. Ei ole mitään todisteita väitteelle, että Lenin "joutui myöntymään", kun ei ole mitään todisteita siitä, että hän olisi edes harkinnut muuta kuin myöntymistä.

    Miksi tuo asia on noin tärkeä? Suomen itsenäisyys ei todellakaan katoa mihinkään, vaikka se olisi Leninin lahjoittama. Joitakin "oikeistolaisia" se tuntuu kalvavan aivan pirusti ja sitä varten pitää yrittää kirjoittaa historiaakin uusiksi. Siis muitakin kuin Seppo Lehtoa. Seppo on persoona ja hänen ajattelunsa tunnustan yksilönoikeuksien nojalla jopa tähdelliseksi ja tarpeelliseksi yhteiskunnassamme. Mutta Seon jäljittelijät virallisemmissa piireissä ovat lähinnä huvittavuuden huipulla.

    Äänestä

  • "Miksi tuo asia on noin tärkeä? Suomen itsenäisyys ei todellakaan katoa mihinkään, vaikka se olisi Leninin lahjoittama. "

    Eipä niin eikä sinunkaan uskottavuutei katoa vaikka käytät asiasta oiekata termiä?

    Lenin ei lhjoittanut mitään, jollet s4ellaiseksi katso junalastillista aseita punaisille.

    Sen sijaan hänb TUNNUSTI Suomen itsenäisyyden!

    "Joitakin "oikeistolaisia" se tuntuu kalvavan aivan pirusti ja sitä varten pitää yrittää kirjoittaa historiaakin uusiksi."

    Kuten itse teet "lahjoituksesi" kera?

    Äänestä

  • MinneMeneeKustaTulee kirjoitti:

    "Miksi tuo asia on noin tärkeä? Suomen itsenäisyys ei todellakaan katoa mihinkään, vaikka se olisi Leninin lahjoittama. "

    Eipä niin eikä sinunkaan uskottavuutei katoa vaikka käytät asiasta oiekata termiä?

    Lenin ei lhjoittanut mitään, jollet s4ellaiseksi katso junalastillista aseita punaisille.

    Sen sijaan hänb TUNNUSTI Suomen itsenäisyyden!

    "Joitakin "oikeistolaisia" se tuntuu kalvavan aivan pirusti ja sitä varten pitää yrittää kirjoittaa historiaakin uusiksi."

    Kuten itse teet "lahjoituksesi" kera?

    Höh, Lenin nyt vain oli sellainen hyväntahtoinen pikku ukkeli-setä, joka lahjoitteli kaikenlaista. Porvareille itsenäisyyden ja punaisille aseita. Jokaiselle jotakin.

    Kaikki vain eivät näköjään osaa olla kiitollisia saamistaan lahjoista.

    Äänestä

  • ihmetellä.sopii kirjoitti:

    Olipahan taas melkoista hevonsoopaa. Ei ole mitään todisteita väitteelle, että Lenin "joutui myöntymään", kun ei ole mitään todisteita siitä, että hän olisi edes harkinnut muuta kuin myöntymistä.

    Miksi tuo asia on noin tärkeä? Suomen itsenäisyys ei todellakaan katoa mihinkään, vaikka se olisi Leninin lahjoittama. Joitakin "oikeistolaisia" se tuntuu kalvavan aivan pirusti ja sitä varten pitää yrittää kirjoittaa historiaakin uusiksi. Siis muitakin kuin Seppo Lehtoa. Seppo on persoona ja hänen ajattelunsa tunnustan yksilönoikeuksien nojalla jopa tähdelliseksi ja tarpeelliseksi yhteiskunnassamme. Mutta Seon jäljittelijät virallisemmissa piireissä ovat lähinnä huvittavuuden huipulla.

    Siltä_Näyttää

    "Olipahan taas melkoista hevonsoopaa. Ei ole mitään todisteita väitteelle, että Lenin "joutui myöntymään", kun ei ole mitään todisteita siitä, että hän olisi edes harkinnut muuta kuin myöntymistä."

    Leninin "antama" Suomen itsenäisyys näyttää varsin kierolta antamiselta, kun samalla hän vaati, ja aseisti, Suomeen vallankumousta, yhtenä osana sitä maailmanvallankumousta, joka oli Leninin ja muiden Venäjän bolsevikkien yksi tärkeimmistä agendoista Venäjän onnistuneen bolsevikkivallankaappauksen jälkeen.

    Leninille viimeiseksi jääneessä Kominternin IV kokouksessa vuonna 1922 hänen luentonsa nimi oli "Maailmanvallakumous ja sen näkymät".

    "”…vasemmiston taholla on hellitty kuvaa Leninistä jalona ja idealistisena maailmanparantajana, joka kansojen itsemääräämisoikeuden ylevien periaatteiden vaikutuksen alaisena oli vailla muita tarkoitusperiä valmis tunnustamaan jopa porvarillisenkin Suomen itsenäisyyden. Mikä sitten on totuus? Veitsi lähestyy nyt kipeätä kohtaa, mutta kulunut puoli vuosisataa merkitsee niin pitkää puudutusaikaa, että leikkaus täytyy jo voida suorittaa.
    Joulukuussa 1917 bolsevikit oman tunnustuksensa mukaan yhä vielä laskivat lähitulevaisuudessa tapahtuvan maailmanvallankumouksen varaan. Sitä silmälläpitäen käytiin Brestissä sitkeää viivytystaistelua ajan voittamiseksi. Vallankumouksen puhkeamisen edellytyksiä oli kaikkialla mahdollisuuksien mukaan tuettava. Leninin kansallisuusohjelma taas ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen – vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle”.

    Polvinen korosti, että ”Suomen itsenäisyyden tunnustaminen ei ollut itsetarkoitus, vaan ensisijaisesti välikappale sosialistisen vallankumouksen toteuttamisen helpottamiseksi maassa”. ”…(Lenin) oli vakuuttunut, että jos yhteiskunnallinen vallankumous saataisiin aikaan Suomessa, uusi hallitus palaisi takaisin Venäjän yhteyteen muodostaen federaation sen kanssa”.

    Professorin mukaan ”myytin takaa nousee esiin realistinen valtiomies, joka määrätyssä historiallisessa tilanteessa, vaikkapa vain taktisista syistä, näkee maansa ja edustamansa järjestelmän e t u j e n mukaiseksi naapurivaltion itsenäisyyden tunnustamisen”."

    Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi. 1967 (WSOY).

    https://www.verkkouutiset.fi/lenin-tunnusti-suomen-itsenaisyyden-ja-nama-olivat-hanen-syynsa/

    "Miksi tuo asia on noin tärkeä?"

    Niin miksiköhän Neuvostoliiton ja Suomen poliittinen johto toisen maailmansodan jälkeen vuosikymmenestä toiseen, aina Neuvostoliiton loppuu asti, korosti Lenin hyveellisyyttä hänen "annettuaan" Suomelle itsenäisyyden?

    No siksi, että tuossa tarinassa sivuutettiin kokonaan se seikka, että hän teki niin pelkästään taktisista syistä, järjestellen ja vaatien samanaikaisesti Suomeen Venäjän bolsevikeille mieluista vallankumousta, joka onnistuessaan olisi tarkoittanut Suomen liittämistä Neuvosto-Venäjään.

    " Suomen itsenäisyys ei todellakaan katoa mihinkään, vaikka se olisi Leninin lahjoittama. Joitakin "oikeistolaisia" se tuntuu kalvavan aivan pirusti ja sitä varten pitää yrittää kirjoittaa historiaakin uusiksi."

    Jos Leninin suunnitelmat olisivat onnistuneet, ja Suomen vallankumous päättynyt Venäjän bolsevikkeja tyydyttävään lopputulokseen, olisi Suomen itsenäisyys ollut vain muutaman kuukauden mittainen, kuten Lenin arvioi samoihin aikoihin kun tunnusti Suomen itsenäisyyden.

    Lenin oli Suomelle yhtä vaarallinen vuonna 1918 kuin Stalin vuodesta 1938 alkaen, jolloin suunnitelmat Suomen valtaamisesta ja liittämisestä Neuvostoliittoon polkaistiin käyntin.
    Molemmissa tapauksissa oli tarkoitus luoda maan sisälle "viides kolonna", 1918 Suomen punaiset kapinalliset, vuonna 1939 Otto Ville Kuusisen hallitus, perimmäisen päämäärän kummassakin tapauksessa ollessa Suomen itsenäisyyden lopettaminen ja Kremlin diktatuuriin aloittaminen Suomessa.

    Äänestä

  • Leninin_Petoksesta kirjoitti:

    MIllä ihmeen tavalla Kuusisen hallitus, joka ei jalallaan Suomen kamaralle astunut muuten kuin Puna-armeijan valtaamalle alueelle, oli joku "viides kolonna"?

    Leninillä oli vaikutuksensa Suomenkin vallankumouksen syntyyn, mutta ei taida olla kovinkaan varmaa, ettei se olisi käynnistynyt muutenkin. Sen sijaan se, että Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, auttoi meitä saamaan tunnustuksia muualta ja oli pelkästään hyvä asia.

    Jonkun vitun sata vuotta vanhan täysin olemattoman "vääryyden" jauhaminen vuosisotalla jollain "keskustelupalstalla" on kyllä naurettavuuden huippu.

    Taidat olla pelkkä vitsi koko tyyppi.

    Jostain syytä muuten tuo sinun ja parin kaverisi toiminta muistuttaa täysin niiden ihan oikeiden stallarien ja taistolaisten toimintaa 1960-70-luvuilla. Kohde vain on tällä kertaa eri kuin heillä oli.

    Äänestä

  • Niin_On_Jos kirjoitti:

    Siltä_Näyttää

    "Olipahan taas melkoista hevonsoopaa. Ei ole mitään todisteita väitteelle, että Lenin "joutui myöntymään", kun ei ole mitään todisteita siitä, että hän olisi edes harkinnut muuta kuin myöntymistä."

    Leninin "antama" Suomen itsenäisyys näyttää varsin kierolta antamiselta, kun samalla hän vaati, ja aseisti, Suomeen vallankumousta, yhtenä osana sitä maailmanvallankumousta, joka oli Leninin ja muiden Venäjän bolsevikkien yksi tärkeimmistä agendoista Venäjän onnistuneen bolsevikkivallankaappauksen jälkeen.

    Leninille viimeiseksi jääneessä Kominternin IV kokouksessa vuonna 1922 hänen luentonsa nimi oli "Maailmanvallakumous ja sen näkymät".

    "”…vasemmiston taholla on hellitty kuvaa Leninistä jalona ja idealistisena maailmanparantajana, joka kansojen itsemääräämisoikeuden ylevien periaatteiden vaikutuksen alaisena oli vailla muita tarkoitusperiä valmis tunnustamaan jopa porvarillisenkin Suomen itsenäisyyden. Mikä sitten on totuus? Veitsi lähestyy nyt kipeätä kohtaa, mutta kulunut puoli vuosisataa merkitsee niin pitkää puudutusaikaa, että leikkaus täytyy jo voida suorittaa.
    Joulukuussa 1917 bolsevikit oman tunnustuksensa mukaan yhä vielä laskivat lähitulevaisuudessa tapahtuvan maailmanvallankumouksen varaan. Sitä silmälläpitäen käytiin Brestissä sitkeää viivytystaistelua ajan voittamiseksi. Vallankumouksen puhkeamisen edellytyksiä oli kaikkialla mahdollisuuksien mukaan tuettava. Leninin kansallisuusohjelma taas ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen – vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle”.

    Polvinen korosti, että ”Suomen itsenäisyyden tunnustaminen ei ollut itsetarkoitus, vaan ensisijaisesti välikappale sosialistisen vallankumouksen toteuttamisen helpottamiseksi maassa”. ”…(Lenin) oli vakuuttunut, että jos yhteiskunnallinen vallankumous saataisiin aikaan Suomessa, uusi hallitus palaisi takaisin Venäjän yhteyteen muodostaen federaation sen kanssa”.

    Professorin mukaan ”myytin takaa nousee esiin realistinen valtiomies, joka määrätyssä historiallisessa tilanteessa, vaikkapa vain taktisista syistä, näkee maansa ja edustamansa järjestelmän e t u j e n mukaiseksi naapurivaltion itsenäisyyden tunnustamisen”."

    Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi. 1967 (WSOY).

    https://www.verkkouutiset.fi/lenin-tunnusti-suomen-itsenaisyyden-ja-nama-olivat-hanen-syynsa/

    Niin, kommunisteilla oli pyrkimuyksenään levittää ideologiaansa siinä missä jotkut intiaanienteurastajat vievät demokratiaa sinne mistä se heidän mielestään muka puuttuu. Näitä lähetystehtävällä siunattuja nyt on ollut maailman sivu ja tulee olemaan jatkossakin.

    Montako vuosisataa Leninin ja kommunistien pirullisissa salaliitoissa oikein riittää paljastamista? Aika tehokkaasti tuolla palstan floodaamisella saa ainakin estettyä keskustelut muista aiheista ja niistä parhaillaan tapahtumassa olevista salaliitoista.

    Äänestä

  • ihmetellä.sopii kirjoitti:

    MIllä ihmeen tavalla Kuusisen hallitus, joka ei jalallaan Suomen kamaralle astunut muuten kuin Puna-armeijan valtaamalle alueelle, oli joku "viides kolonna"?

    Leninillä oli vaikutuksensa Suomenkin vallankumouksen syntyyn, mutta ei taida olla kovinkaan varmaa, ettei se olisi käynnistynyt muutenkin. Sen sijaan se, että Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, auttoi meitä saamaan tunnustuksia muualta ja oli pelkästään hyvä asia.

    Jonkun vitun sata vuotta vanhan täysin olemattoman "vääryyden" jauhaminen vuosisotalla jollain "keskustelupalstalla" on kyllä naurettavuuden huippu.

    Taidat olla pelkkä vitsi koko tyyppi.

    Jostain syytä muuten tuo sinun ja parin kaverisi toiminta muistuttaa täysin niiden ihan oikeiden stallarien ja taistolaisten toimintaa 1960-70-luvuilla. Kohde vain on tällä kertaa eri kuin heillä oli.

    "MIllä ihmeen tavalla Kuusisen hallitus, joka ei jalallaan Suomen kamaralle astunut muuten kuin Puna-armeijan valtaamalle alueelle, oli joku "viides kolonna"?"

    Niin mikähän mahtoikaan olla Kuusisen hallituksen tehtävä?

    https://historiatieto.wordpress.com/2852-2/

    "Leninillä oli vaikutuksensa Suomenkin vallankumouksen syntyyn, mutta ei taida olla kovinkaan varmaa, ettei se olisi käynnistynyt muutenkin. Sen sijaan se, että Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, auttoi meitä saamaan tunnustuksia muualta ja oli pelkästään hyvä asia."

    Lenin kulki ketunhäntä kainalossa ja porvarilliselle Suomelle hän olisi lukenut tappotuomion heti kun Suomen punaiset olisivat ottaneet valtikan haltuunsa.
    Opiskele historiaa, se sivistää.

    "Jonkun vitun sata vuotta vanhan täysin olemattoman "vääryyden" jauhaminen vuosisotalla jollain "keskustelupalstalla" on kyllä naurettavuuden huippu."

    Vituttaako kun et kykene vastaamaan perusteltuihin ja viitteineen esitettyihin väitteisiin?

    "Taidat olla pelkkä vitsi koko tyyppi."

    No sinä vastaavasti et taida, vaan olet, vieläpä puujalka-sellainen ; P

    "Jostain syytä muuten tuo sinun ja parin kaverisi toiminta muistuttaa täysin niiden ihan oikeiden stallarien ja taistolaisten toimintaa 1960-70-luvuilla. Kohde vain on tällä kertaa eri kuin heillä oli."

    Stallarit ja muut tiltut väistivät sinun laillasi totuuden joka asiassa, joten kaatele ihan ittelles vaan.
    ; P

    "Montako vuosisataa Leninin ja kommunistien pirullisissa salaliitoissa oikein riittää paljastamista?"

    Jos sinun kaltaisiasi pitäisi noissa asioissa neuvoa, niin siihen ei vuosisadat taida auttaa yhtään mitään.

    Vertaus "Nuijaksi veistetty puu ei versoa tee" näyttää sopivan täsmälleen sinun persoonaasi ; P

    Äänestä

  • ihmetellä.sopii kirjoitti:

    Niin, kommunisteilla oli pyrkimuyksenään levittää ideologiaansa siinä missä jotkut intiaanienteurastajat vievät demokratiaa sinne mistä se heidän mielestään muka puuttuu. Näitä lähetystehtävällä siunattuja nyt on ollut maailman sivu ja tulee olemaan jatkossakin.

    Montako vuosisataa Leninin ja kommunistien pirullisissa salaliitoissa oikein riittää paljastamista? Aika tehokkaasti tuolla palstan floodaamisella saa ainakin estettyä keskustelut muista aiheista ja niistä parhaillaan tapahtumassa olevista salaliitoista.

    " Aika tehokkaasti tuolla palstan floodaamisella saa ainakin estettyä keskustelut muista aiheista ja niistä parhaillaan tapahtumassa olevista salaliitoista."

    Mitä sinä valitat?

    Jos vitjan aloituksen aihe on Neuvostoliitto ja Suomi, niin sinä alat vinkumaan, ettei "parhaillaan tapahtuvista salaliitoista" pääse keskustelemaan.

    Suomi24:lla on jopa oma Salaliittoteoria-osionsakin, jos et sitä aiemmin tiennyt.

    Syötetään nyt sitten lusikalla, jollei se itseltäsi onnistu ; P

    https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/salaliittoteoria

    Silvuplee, senkus alat suoltamaan, niin minä lupaan olla nauramatta.

    Äänestä

  • Leninin_Petoksesta kirjoitti:

    "MIllä ihmeen tavalla Kuusisen hallitus, joka ei jalallaan Suomen kamaralle astunut muuten kuin Puna-armeijan valtaamalle alueelle, oli joku "viides kolonna"?"

    Niin mikähän mahtoikaan olla Kuusisen hallituksen tehtävä?

    https://historiatieto.wordpress.com/2852-2/

    "Leninillä oli vaikutuksensa Suomenkin vallankumouksen syntyyn, mutta ei taida olla kovinkaan varmaa, ettei se olisi käynnistynyt muutenkin. Sen sijaan se, että Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, auttoi meitä saamaan tunnustuksia muualta ja oli pelkästään hyvä asia."

    Lenin kulki ketunhäntä kainalossa ja porvarilliselle Suomelle hän olisi lukenut tappotuomion heti kun Suomen punaiset olisivat ottaneet valtikan haltuunsa.
    Opiskele historiaa, se sivistää.

    "Jonkun vitun sata vuotta vanhan täysin olemattoman "vääryyden" jauhaminen vuosisotalla jollain "keskustelupalstalla" on kyllä naurettavuuden huippu."

    Vituttaako kun et kykene vastaamaan perusteltuihin ja viitteineen esitettyihin väitteisiin?

    "Taidat olla pelkkä vitsi koko tyyppi."

    No sinä vastaavasti et taida, vaan olet, vieläpä puujalka-sellainen ; P

    "Jostain syytä muuten tuo sinun ja parin kaverisi toiminta muistuttaa täysin niiden ihan oikeiden stallarien ja taistolaisten toimintaa 1960-70-luvuilla. Kohde vain on tällä kertaa eri kuin heillä oli."

    Stallarit ja muut tiltut väistivät sinun laillasi totuuden joka asiassa, joten kaatele ihan ittelles vaan.
    ; P

    "Montako vuosisataa Leninin ja kommunistien pirullisissa salaliitoissa oikein riittää paljastamista?"

    Jos sinun kaltaisiasi pitäisi noissa asioissa neuvoa, niin siihen ei vuosisadat taida auttaa yhtään mitään.

    Vertaus "Nuijaksi veistetty puu ei versoa tee" näyttää sopivan täsmälleen sinun persoonaasi ; P

    Jaa, no en tosiaan ole vielä ajatellut alkaa vesakkoa kasvamaan.

    "Niin mikähän mahtoikaan olla Kuusisen hallituksen tehtävä?"

    Kaikesta päätellen toimia suomalaisten porvarien desantteina, ei kai ne muuten olisi olleet viidentenä kolonnana PUNA-AMEIJAN SELUSTASSA.

    "Lenin kulki ketunhäntä kainalossa ja porvarilliselle Suomelle hän olisi lukenut tappotuomion heti kun Suomen punaiset olisivat ottaneet valtikan haltuunsa."

    Tuskin siihen olisi Leniniä tarvittu. Kansanvaltuuskunta olisi hoidellut svinhufvudit ja mannerheimit ihan itsekin.

    Ja miksei olisi. Viuhui se viikate toiseenkin suuntaan.

    "Jos sinun kaltaisiasi pitäisi noissa asioissa neuvoa, niin siihen ei vuosisadat taida auttaa yhtään mitään."

    Ei niin, kun kertoivat itsekin jo kommunistisessa manifestissä, kuinka toimivat. Aivan kuten Hitler Mein Kampfissaan. Ja Stalin julkisissa puheissaan.

    Miten julkista tietoa olevista asioista voi saada aikaan noin paljon noin järkyttävää tietoa olevia paljastuksia?

    "Kaikesta päätellen toimia suomalaisten porvarien desantteina, ei kai ne muuten olisi olleet viidentenä kolonnana PUNA-AMEIJAN SELUSTASSA."

    Ja olikohan Suomessa maan alla toimivia kommunisteja, joille Kuusisen hallituksen julistukset olivat mannaa taivaalta, yhtä lailla kuin ne olivat sitä muun Euroopan ja Yhdysvaltain aatetovereillekin?

    Kuusisen hallitus oli Kremlin nukke ja sen propagandatyökalu, jolla se pyrki laillistamaan Suomeen hyökkäyksen niin suomalaisten kommunistien ja heitä sympatisoivien kuin Neuvostoliiton väestön keskuudessakin, sekä lisäksi kaikialla muualla, missä Moskova nähtiin esikuvana ja mallina tulevasta autuuden ajasta, ja sinun kaltaisesi nuijat intoutuvat höpisemään siitä tuulta-paskaa ; P

    "Tuskin siihen olisi Leniniä tarvittu. Kansanvaltuuskunta olisi hoidellut svinhufvudit ja mannerheimit ihan itsekin."

    Lenin ja bolsevikit eivät dokumenttien valossa näytä luottaneen lainkaan suomalaisten vallankumouksellisten kykyyn suoriutua vallankumoustehtävästään, vaikka "se oli heidän velvollisuutensa", kuten Lenin raivosi, lähettäessään Suomen kapinallisille aseita ja neuvonantajia.

    "Miten julkista tietoa olevista asioista voi saada aikaan noin paljon noin järkyttävää tietoa olevia paljastuksia?"

    Sinullehan nuo näyttävät olevan pikemminkin tuikituntemattomia ; P

    "Jaa, no en tosiaan ole vielä ajatellut alkaa vesakkoa kasvamaan."

    Se olisikin jo kerran haudatun uudelleen heräämiseen verrattava ilmestys, tosin sinun osaltasi laho saattaa olla niin pitkällä, että jopa se Kristukseksi mainittu nostaisi kädet pystyyn ; P

    Mutta koskas me näemme niitä sinun laadukkaita Salaliitto-avauksiasi, joiden perään tuolla ylempänä vinguit ; P

    Äänestä

Nl pelko pakotti pitämään kokoomus ahneuden kurissa! Näin Suomi kehittyi 1990 asti.
Nl uhkan kadottua kokoomus nousi, ja Suomesta alettiin rakentaa ahneus kehitysmaata ja murjaanilandian...

Äänestä
  • Minkä ahneuden. Ei se kokoomus niitä asutustiloja ja Lex Kalliota hommannut. Siirtoväen asuttaminen elinkelvottomille pientiloille oli myös tuottoisaa pisnestä näille Lex Kallion hellimille köyhille. Suomessa työläisillä on pienet palkat juuri Neuvostoliiton ja sotaa edeltäneen ajan takia. Suomessahan kaupungiksi lasketaan joku Seinäjoen tai Kajaanin tapainen Nurmoja ja Altioita räynnä oleva verovaroilla tuettu hikipaja. Minä hyväksyn kommunismin sillä ehdolla, että rannikon kaupunkien rehelliset ihmiset saavat tarkastuslautakunnan sinetin saatuaan säilyttää omaisuutensa. Yksityistä maanomistusta en hyväksy rannikon ulkopuolella. Inarilainen hotelli sai miljoona euroa maataloustukea. Kapitalismia ei voi vaatia rannikon väelle ja sosialismia maaseudulle. Susanna Kosken ja Jari Lepän mukaan Vähäkyrön ja Pertunmaan viljelijöiltä ei pidä leikata euroakaan. Turun ja Helsingin työläisten sosiaalisesta turvaverkosta on Sipilän hallitus napsinut pois noin parisataa euroa. Kekkoslovakiassa maanviljelijöiltä einperitty eläkemaksuja vasemmiston siunauksella. Ei edes Arvo Salo tehnyt välikysynystä viljelijöiden Myel-maksuista.

    Äänestä

  • valtte.mäkinen kirjoitti:

    Minkä ahneuden. Ei se kokoomus niitä asutustiloja ja Lex Kalliota hommannut. Siirtoväen asuttaminen elinkelvottomille pientiloille oli myös tuottoisaa pisnestä näille Lex Kallion hellimille köyhille. Suomessa työläisillä on pienet palkat juuri Neuvostoliiton ja sotaa edeltäneen ajan takia. Suomessahan kaupungiksi lasketaan joku Seinäjoen tai Kajaanin tapainen Nurmoja ja Altioita räynnä oleva verovaroilla tuettu hikipaja. Minä hyväksyn kommunismin sillä ehdolla, että rannikon kaupunkien rehelliset ihmiset saavat tarkastuslautakunnan sinetin saatuaan säilyttää omaisuutensa. Yksityistä maanomistusta en hyväksy rannikon ulkopuolella. Inarilainen hotelli sai miljoona euroa maataloustukea. Kapitalismia ei voi vaatia rannikon väelle ja sosialismia maaseudulle. Susanna Kosken ja Jari Lepän mukaan Vähäkyrön ja Pertunmaan viljelijöiltä ei pidä leikata euroakaan. Turun ja Helsingin työläisten sosiaalisesta turvaverkosta on Sipilän hallitus napsinut pois noin parisataa euroa. Kekkoslovakiassa maanviljelijöiltä einperitty eläkemaksuja vasemmiston siunauksella. Ei edes Arvo Salo tehnyt välikysynystä viljelijöiden Myel-maksuista.

    Ja seuraava trollioksennus olikin sitten maaseutuvihaa. Monipuolinen pillutyttömme se tosiaan osaa "tarkkispoikia" paremmin :DD

    Mistä se tuo valtava into tulee? Monipuolisesta elämästäsi?

    Äänestä

  • ” Nl uhkan kadottua kokoomus nousi, ja Suomesta alettiin rakentaa ahneus kehitysmaata ja murjaanilandian...”

    Sinulla on tuiki omituinen ja erikoinen ajatusmaailma? Kokoomus sai vuoden 1987 Eduskuntavaaleissa 23 prosentin kannatuksen! Ei se ollutvahinko tai sattuma vaan kansa äänesti niin! Siitä lähtien se on jatkuvasti ollut kolmen suurimman puolueen köörissä! Jos syyllistä etsit niin UKK JA NL pitivät sitä yli 20 vuotta poissa hallituksesta, jonka ansiosta sen kannatus kasvoi noihin lukemiin SAMALLA kun SKDL putosi reilusti alle 10 :nen prosentin puolueeksi!

    Toisin sanoen sinulle mieleisllä keinoilla TEHDÄÄN VAIN OMA MAALI:-D

    Äänestä

Enpä ole moista koskaan missään vielä lukenut, mutta kaikki se onnistuu vasemmistolaisilta, suomalainen demokratia muka venälöisten luoma. Hah, hah!!!

Kas, kun eivät osaa omaan maahansa luoda kunnon demokratiaa,. Siellä vain Putini ja muut kätyrit pistävät kansan rahaa taskuunsa. Ei ole kunnon terveyden hoitoa eivätkä pysty maksamaan eläkkeitä, ei kunnon palkkoja.

Sotatarvikkeet sen sijaan lisääntyvät ja sillä on Putinin helppo pullistella. Mitä mahtaa kansa ajatella?

Äänestä
  • Höpöti höpöti. Nimenomaan länteen paenneet Putinin vastustajat ovat pistäneet julkisista lähteistä peräisin olevia varoja taskuihinsa paljon enemmän. Jostain syystä heitä ei kiinnosta auttaa köyhiä maanmiehiään vaan kiertää veroja ja ostella huvijahteja.

    Putin on sen sijaan nostanut venäläisten elintasoa merkittävästi siitä, mitä se oli ennen hänen valtakauttaan. Jostain syystä tämä herättää mitä suurinta katkeruutta ja vihaa häntä kohtaan palstan "lännenmielisissä".

    Äänestä

  • olet.aika.humoristi kirjoitti:

    Höpöti höpöti. Nimenomaan länteen paenneet Putinin vastustajat ovat pistäneet julkisista lähteistä peräisin olevia varoja taskuihinsa paljon enemmän. Jostain syystä heitä ei kiinnosta auttaa köyhiä maanmiehiään vaan kiertää veroja ja ostella huvijahteja.

    "Jostain syystä tämä herättää mitä suurinta katkeruutta ja vihaa häntä kohtaan palstan "lännenmielisissä""

    Samasta syystä nämä lännenmieliset kantavat loputonta kaunaa Leniniä ja Venäjää kohtaan, kun nostivat Suomen kansaksi kansojen joukkoon ja antoivatpa vielä itsenäisyydenkin täysin verettömästi ja vain kauniisti pyytämällä. Eihän se olisi loputtomassa venäjävihassaan rypevien länsimielisten mielestä näin saanut mennä!

    Äänestä

  • olet.aika.humoristi kirjoitti:

    Höpöti höpöti. Nimenomaan länteen paenneet Putinin vastustajat ovat pistäneet julkisista lähteistä peräisin olevia varoja taskuihinsa paljon enemmän. Jostain syystä heitä ei kiinnosta auttaa köyhiä maanmiehiään vaan kiertää veroja ja ostella huvijahteja.

    Putin on sen sijaan nostanut venäläisten elintasoa merkittävästi siitä, mitä se oli ennen hänen valtakauttaan. Jostain syystä tämä herättää mitä suurinta katkeruutta ja vihaa häntä kohtaan palstan "lännenmielisissä".

    ” Putin on sen sijaan nostanut venäläisten elintasoa merkittävästi siitä, mitä se oli ennen hänen valtakauttaan. ”

    TODELLISUUDESSA nosti vain ALUSSA valtaan päästyään, mutts sitten öljyn hinta laski ja elintaso on jämähtänyt alas, varustelumenot ylös eikä ne ökypalatsit ilmaisia ole!

    Äänestä

Enpä usko. Slaavilainen orjavaltio ei tuntenut koko sanaa. Neuvostoliitossa Haanpää olisi ammuttu tai lähetetty Gulagiin jehovan todistajien ja homojen seuraksi. Jehovan todistajat olivat Suomessa kielletty vain sodan ajan ja heidän asemaansa parannettiin muun kuin vasemmiston toimesta siihen pisteeseen, että lainsuojattomat Venäjän jehovatkin haluavat täältä turvapaikan. Minun käsittääkseni valtio joka vainoaa ihmisiä uskonnon tai rodun perusteella ja kieltää naisilta tai seksuaalivähemmistöiltä oikeudet ei voi olla demokraattinen.

Äänestä
  • Sillä, oliko Neuvostoliitossa demokratiaa, ei nyt vaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Suomessa sitä ei olisi ilman Neuvostoliittoa.

    Mutta kun trollien hommana on vain trollata kaikilla vähäisillä älynlahjoillaan, heidän on pakko jankuttaa junttienkiihotus sontaansa elämänsä tappiin.

    Ja elämäm kolulaiet kiihottuvat.

    Äänestä

  • "Sillä, oliko Neuvostoliitossa demokratiaa, ei nyt vaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Suomessa sitä ei olisi ilman Neuvostoliittoa."

    KYLLÄ sillä on! Neuvostolliito ei perkinyt tuomaan mihinkään maahan demokratiaa ja vierasti sitä aina järjestelmänä. Yleensä silloin, kun se siihen pystyi, neukku toi maahan neukkumallisen kommunismin!

    Esität ikäänkuin neukku OLISI HALUNNUT tuoda demokratiaa Suomeen? Todellisuudessa sen myötä Suomeen tuli Punainen Valpo, missä ei demokratia kukkinut!

    Äänestä

  • järkyttyneenä.seuraan kirjoitti:

    Sillä, oliko Neuvostoliitossa demokratiaa, ei nyt vaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Suomessa sitä ei olisi ilman Neuvostoliittoa.

    Mutta kun trollien hommana on vain trollata kaikilla vähäisillä älynlahjoillaan, heidän on pakko jankuttaa junttienkiihotus sontaansa elämänsä tappiin.

    Ja elämäm kolulaiet kiihottuvat.

    Tietenkin se on. Avaaja väitti tunkion tuoneen Suomeen demokratiaa, vaikka siellä ei tunnettu koko sanaa. Haanpääkin on vasureiden suosikki Korpisotaan asti. Vasurit yleensä unohtavat mitänNoitaympyrän jälkeen tapahtui sinne muilutetuille tai menneille Muilutetun Tyttären mukaan. Minä en sitä kiellä etteikö muilutukset ja lamasta ja ahneudesta johtuvat metsäyhtiöiden konkurssit ajaneet ihmisiä 30-luvulla loikkareiksi isovenälöisten tapettavaksi. Yksi loikkarin jälkeläinen kertoi miten tappotuomion yksi syytekohta oli 'Neuvostoliiton parjaus'. Milloin Suomessa tapettiin 30-luvulla ihmisiä Mannerheimin tai Kosolan parjaamisesta.

    Äänestä

  • TurhaJärkys kirjoitti:

    "Sillä, oliko Neuvostoliitossa demokratiaa, ei nyt vaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Suomessa sitä ei olisi ilman Neuvostoliittoa."

    KYLLÄ sillä on! Neuvostolliito ei perkinyt tuomaan mihinkään maahan demokratiaa ja vierasti sitä aina järjestelmänä. Yleensä silloin, kun se siihen pystyi, neukku toi maahan neukkumallisen kommunismin!

    Esität ikäänkuin neukku OLISI HALUNNUT tuoda demokratiaa Suomeen? Todellisuudessa sen myötä Suomeen tuli Punainen Valpo, missä ei demokratia kukkinut!

    " Todellisuudessa sen myötä Suomeen tuli Punainen Valpo, missä ei demokratia kukkinut!"

    Punainen Valpo edusti demokratiaa huomattavasti enemmän kuin sitä edeltänyt valkoinen Valpo, eikä asiasta tapahtuneen perusteella jää mitään epäselvyyttä.

    Toisin kuin edeltäjänsä, punainen Valpo ei käyttänyt väkivaltaa eikä kidutusta, eikä se vainonnut ihmisiä mieilpiteidensä takia. Punainen Valpo ei tutkinyt ihmisten kirjahyllyjä ja vienyt ihmisiä kuulusteluihin hyllyistä löytyneiden kiellettyjen kirjojen takia.

    Tuhansittain Hitlerin Mein Kampfeja piilotettiin aivan turhaan. YYA-Suomi ei vanginnut ihmisiä sen perusteella mitä he lukivat. YYA-Suomi oli ensimmäinen vapaa ja länsimainen Suomi.

    Nämä tosiasiat tietää jokainen, joko historiasta lukeneena, tai sen itse kokeneena. Vain tylsät trollit jauhavat loputtomasti muuta.

    Äänestä

  • lehtonenn kirjoitti:

    Tietenkin se on. Avaaja väitti tunkion tuoneen Suomeen demokratiaa, vaikka siellä ei tunnettu koko sanaa. Haanpääkin on vasureiden suosikki Korpisotaan asti. Vasurit yleensä unohtavat mitänNoitaympyrän jälkeen tapahtui sinne muilutetuille tai menneille Muilutetun Tyttären mukaan. Minä en sitä kiellä etteikö muilutukset ja lamasta ja ahneudesta johtuvat metsäyhtiöiden konkurssit ajaneet ihmisiä 30-luvulla loikkareiksi isovenälöisten tapettavaksi. Yksi loikkarin jälkeläinen kertoi miten tappotuomion yksi syytekohta oli 'Neuvostoliiton parjaus'. Milloin Suomessa tapettiin 30-luvulla ihmisiä Mannerheimin tai Kosolan parjaamisesta.

    "Milloin Suomessa tapettiin 30-luvulla ihmisiä Mannerheimin tai Kosolan parjaamisesta."

    Tapettiin kyllä, mutta ei oikeudenpäätöksellä eikä kovin montaa, Neuvostoliittoon verratuna naurettavan vähän.

    Halpaan menneiden siirtolaisten kohtalo oli kurjista kurjin ja heidän katkeruutensa ymmärrettävää. Meille tänne jääneiden jälkeläisille se ei kuitenkaan ole mikään syy jaksaa kuunnella loputonta vihanlietsontaa. Ehkä muuttajat olisivat voineet katsoa vaikkapa peiliin? He itse pitkälti loivat aatteellisessa kiihkossaan sen systeemin, joka heidät tuhosi.

    Ja heidän katkerat lapsensa lietsovat samalla perityllä kiihkolla nyt kostoa tyhmien vanhempiensa puolesta. EN OSTA!

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    " Todellisuudessa sen myötä Suomeen tuli Punainen Valpo, missä ei demokratia kukkinut!"

    Punainen Valpo edusti demokratiaa huomattavasti enemmän kuin sitä edeltänyt valkoinen Valpo, eikä asiasta tapahtuneen perusteella jää mitään epäselvyyttä.

    Toisin kuin edeltäjänsä, punainen Valpo ei käyttänyt väkivaltaa eikä kidutusta, eikä se vainonnut ihmisiä mieilpiteidensä takia. Punainen Valpo ei tutkinyt ihmisten kirjahyllyjä ja vienyt ihmisiä kuulusteluihin hyllyistä löytyneiden kiellettyjen kirjojen takia.

    Tuhansittain Hitlerin Mein Kampfeja piilotettiin aivan turhaan. YYA-Suomi ei vanginnut ihmisiä sen perusteella mitä he lukivat. YYA-Suomi oli ensimmäinen vapaa ja länsimainen Suomi.

    Nämä tosiasiat tietää jokainen, joko historiasta lukeneena, tai sen itse kokeneena. Vain tylsät trollit jauhavat loputtomasti muuta.

    ”Punainen Valpo edusti demokratiaa huomattavasti enemmän kuin sitä edeltänyt valkoinen Valpo, eikä asiasta tapahtuneen perusteella jää mitään epäselvyyttä.”

    Punainen Valpo oli poliisitoimen kannalta järkyttävää takapakkia Suomen historiassa. Sen etsivät olivat suurelta osalta entisiä linnakundeja, joiden ammattitaito oli täysin hukassa. Siksi tutkinnat pitkittyivät eikä valmista tahtonut tulla millään... kaikki kesti!

    ”Toisin kuin edeltäjänsä, punainen Valpo ei käyttänyt väkivaltaa eikä kidutusta, eikä se vainonnut ihmisiä mieilpiteidensä takia. Punainen Valpo ei tutkinyt ihmisten kirjahyllyjä ja vienyt ihmisiä kuulusteluihin hyllyistä löytyneiden kiellettyjen kirjojen takia.”

    Ihmisiä jahdattiin uusien poliittisin perustein ja myös kirjahyllyt käytiin läpi.

    ”Tuhansittain Hitlerin Mein Kampfeja piilotettiin aivan turhaan. ”

    Suomessa ei edes ollut tuhansia ’Mein kampfeja” ja vielä vähemmän ihmisiä, jotka olisivat tekeleen kahlanneet läpi:-)
    Sen sijaan kirjastoissa kiellettiin (ja piiloitettiin) satoja kirjoja ja monien elokuvien esittäminen kiellettiin! Kiellettyjä oli mm. Armas J. Pullan ”Ryhmy ja Romppainen-kirjat”.

    ”YYA-Suomi ei vanginnut ihmisiä sen perusteella mitä he lukivat. YYA-Suomi oli ensimmäinen vapaa ja länsimainen Suomi.”

    Ei todella vaan kielsi niiden esittämisen ja lukemisen! YYA-Suomi oli samanlainen sensuuri-Suomi kuin ennenkin, vain näkökulma muuttui.

    ”Nämä tosiasiat tietää jokainen, joko historiasta lukeneena, tai sen itse kokeneena. Vain tylsät trollit jauhavat loputtomasti muuta.”

    Eli pidät itseäsi valmiiksi ”tylsänä trollina” kun muistisi noin pahasti pätkii?

    "Ihmisiä jahdattiin uusien poliittisin perustein ja myös kirjahyllyt käytiin läpi."

    Silkka valhe. Kumpaakaan ei tapahtunut punaisen Valpon toimesta. Kerropa huviksesi, kenen kirjahylly tutkittiin?

    "Suomessa ei edes ollut tuhansia ’Mein kampfeja” ja vielä vähemmän ihmisiä, jotka olisivat tekeleen kahlanneet läpi"

    Kyllä oli. Tutuspa painosmääriin.

    Kirja ei ollut tosiaan ollut tavattoman harvinainen kun itsekin olen sellaisen yksityisessä kirjahyllyssä nähnyt.

    " Kiellettyjä oli mm. Armas J. Pullan ”Ryhmy ja Romppainen-kirjat”."

    Etnistä vihaa ei tulekaan levittää. Ei poikkea mitenkään siitä, että rasismi karsittiin pois lintujen nimityksistä.

    "Ei todella vaan kielsi niiden esittämisen ja lukemisen! YYA-Suomi oli samanlainen sensuuri-Suomi kuin ennenkin, vain näkökulma muuttui."

    Lukemista ei kukaan koskaan kieltänyt missään. Valehtelet taas aivan avoimesti.

    YYA-Suomessa vallitsi vain itsesensuuri, mitään materiaalia ei takavarikoitu eikä sen hallussapidosta tuomittu, kuten valkoisessa Suomessa tapahtui.

    "Eli pidät itseäsi valmiiksi ”tylsänä trollina” kun muistisi noin pahasti pätkii?"

    En. Ainoa tylsä ja myös trolli olet edelleenkin sinä. Ja pari palstalle syväjuurtunutta hengenheimolaistasi.

    Tiedät oikein hyvin kirjoittavasi silkkaa sontaa, mutta teet sen silti vain kiusataksesi niitä, jotka eivät pidä valehtelustasi.

    Äänestä

  • "Silkka valhe. Kumpaakaan ei tapahtunut punaisen Valpon toimesta. Kerropa huviksesi, kenen kirjahylly tutkittiin?"

    Jokainen, joka pidätettiin kotona. Etsi nimiluettelo.

    "Suomessa ei edes ollut tuhansia ’Mein kampfeja” ja vielä vähemmän ihmisiä, jotka olisivat tekeleen kahlanneet läpi"
    "Kyllä oli. Tutuspa painosmääriin."

    Puhuimme Suomesta... emme Saksasta!

    "Kirja ei ollut tosiaan ollut tavattoman harvinainen kun itsekin olen sellaisen yksityisessä kirjahyllyssä nähnyt."

    Myy se pois niin saat rahaa.

    " Kiellettyjä oli mm. Armas J. Pullan ”Ryhmy ja Romppainen-kirjat”."
    Etnistä vihaa ei tulekaan levittää. Ei poikkea mitenkään siitä, että rasismi karsittiin pois lintujen nimityksistä."

    Pikemminkin hauskoja veijarijuttuja. Ei niissä tapettu ketään!

    "Ei todella vaan kielsi niiden esittämisen ja lukemisen! YYA-Suomi oli samanlainen sensuuri-Suomi kuin ennenkin, vain näkökulma muuttui."
    Lukemista ei kukaan koskaan kieltänyt missään. Valehtelet taas aivan avoimesti."

    Kielletyistä kirjoista ja elokuviista oli pitkä luettelo eli sama asia! Osa niistä vapautui vasta 1990-luvulla.

    "YYA-Suomessa vallitsi vain itsesensuuri, mitään materiaalia ei takavarikoitu eikä sen hallussapidosta tuomittu, kuten valkoisessa Suomessa tapahtui."

    Eikö? Esim. Leinon valmiit muistelmat takavarikoitiin ja poltettiin juuri ennen kirjakauppoihin jakelua!

    "Neuvostoliiton vaatimuksesta kirjan painos lopulta tuhottiin. Lähes kaikki kirjat − noin 12 500 kappaletta − poltettiin Roihuvuoren lämpökeskuksessa elokuussa 1962 lukuun ottamatta joitakin kappaleita, jotka otettiin salaa poliittisten aktiivien käyttöön ja joista tuli myöhemmin arvokkaita keräilyharvinaisuuksia. Kirjan julkaisematta jäämisestä aiheutui Tammelle useiden miljoonien markkojen tappio."

    "Tiedät oikein hyvin kirjoittavasi silkkaa sontaa, mutta teet sen silti vain kiusataksesi niitä, jotka eivät pidä valehtelustasi."

    HeHe! Minulla on varaa puhua totta kun taas sinun neukkulandiasi puolustus vuotaa kuin seula!

    Äänestä

  • TarkkisTaasKuutamolla kirjoitti:

    "Silkka valhe. Kumpaakaan ei tapahtunut punaisen Valpon toimesta. Kerropa huviksesi, kenen kirjahylly tutkittiin?"

    "Jokainen, joka pidätettiin kotona. Etsi nimiluettelo."

    Etsi itse. Miksi heidän krijahyllynsä olisi tutkittu?

    "Puhuimme Suomesta... emme Saksasta!"

    Kyllä ja Suomessa otetuista suomenkielisistä painoksista, jonka lisäksi maassa tietysti oli myös Saksasta tuotuja saksalaisia kirjoja.

    ""Myy se pois niin saat rahaa."

    En ole kokoomukselainen, joten en myy muiden omaisuutta heidän puolestaan enkä muutenkaan pyri rikastumaan muiden kustannuksella.

    "Pikemminkin hauskoja veijarijuttuja. Ei niissä tapettu ketään!"

    Ei, niissä pilkattiin etnisiä ryhmiä.

    "Kielletyistä kirjoista ja elokuviista oli pitkä luettelo eli sama asia! Osa niistä vapautui vasta 1990-luvulla."

    Aivan eri asia, ja osa oli listalla aivan muista kuin ulkopoliittisista syistä.

    "Eikö? Esim. Leinon valmiit muistelmat takavarikoitiin ja poltettiin juuri ennen kirjakauppoihin jakelua!"

    Kustantaja ne tuhosi, ei niitä takavarikoitu. Valtio ei tehnyt NL:n pyynnöistä huolimatta asialle mitään, koska Suomessa ei ollut sensuuria.

    "HeHe! Minulla on varaa puhua totta"

    Miksi et sitten tee niin?

    " kun taas sinun neukkulandiasi puolustus vuotaa kuin seula!"

    Vai niin? Missä olen "puolustanut neukkulandiaani", jos nyt kertoisit ihan avoimesti?

    Mikä saa naisihmisen psyyken tuohon tilaan, jossa nykyisellään olet? Ihan pelkkä rahako, vaikka et saakaan sitä tuosta kovin paljon?

    No mitä se Hannu Salama sitten käräjillä oli kuin mikäkin pillumellakka, jos ei sensuuria ollut. Naapurin vaatimuksesta Sleepy Sleepers joutui muuttamaan laulunsa 'Karjala takaisin' muotoon 'Takaisin Karjalaan'. Pisin korsi tyhmyydessä vedettiin Hrutsevin tyhmän juopon vävyn räyhättyä karjalapullon etiketistä. Jumalaa ja Neuvostoliittoa ei saanut pilkata, vaikka lapualaisoopperasta ei napsahtanut tietääkseni syytteitä.

    Äänestä

  • olitoki kirjoitti:

    Ai vasemisto ja stallaritko Salamaa syyttivät Jumalan pilkasta?

    Eipä tuota Salamankaan kirjaa virallisesti silti kielletty, joten mitään sensuuria ei tosiaankaan ollut.

    Ja se nyt on jonkun Sleepy Sleepersin ihan oma ongelma, jos ovat menneet levynsä nimen muuttamaan. Jos niissä lötväkkeissä nyt yhtään olisi ollut Rock-henkeä, niin eivät olisi muuttaneet.

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    "Jokainen, joka pidätettiin kotona. Etsi nimiluettelo."

    Etsi itse. Miksi heidän krijahyllynsä olisi tutkittu?

    "Puhuimme Suomesta... emme Saksasta!"

    Kyllä ja Suomessa otetuista suomenkielisistä painoksista, jonka lisäksi maassa tietysti oli myös Saksasta tuotuja saksalaisia kirjoja.

    ""Myy se pois niin saat rahaa."

    En ole kokoomukselainen, joten en myy muiden omaisuutta heidän puolestaan enkä muutenkaan pyri rikastumaan muiden kustannuksella.

    "Pikemminkin hauskoja veijarijuttuja. Ei niissä tapettu ketään!"

    Ei, niissä pilkattiin etnisiä ryhmiä.

    "Kielletyistä kirjoista ja elokuviista oli pitkä luettelo eli sama asia! Osa niistä vapautui vasta 1990-luvulla."

    Aivan eri asia, ja osa oli listalla aivan muista kuin ulkopoliittisista syistä.

    "Eikö? Esim. Leinon valmiit muistelmat takavarikoitiin ja poltettiin juuri ennen kirjakauppoihin jakelua!"

    Kustantaja ne tuhosi, ei niitä takavarikoitu. Valtio ei tehnyt NL:n pyynnöistä huolimatta asialle mitään, koska Suomessa ei ollut sensuuria.

    "HeHe! Minulla on varaa puhua totta"

    Miksi et sitten tee niin?

    " kun taas sinun neukkulandiasi puolustus vuotaa kuin seula!"

    Vai niin? Missä olen "puolustanut neukkulandiaani", jos nyt kertoisit ihan avoimesti?

    Mikä saa naisihmisen psyyken tuohon tilaan, jossa nykyisellään olet? Ihan pelkkä rahako, vaikka et saakaan sitä tuosta kovin paljon?

    ""Miksi heidän krijahyllynsä olisi tutkittu?"

    Huvikseen! Tiedäthän Punaisen Valpon "ammattitaidon"?

    "Kyllä ja Suomessa otetuista suomenkielisistä painoksista, jonka lisäksi maassa tietysti oli myös Saksasta tuotuja saksalaisia kirjoja."

    Harvinainen opus silti!

    "En ole kokoomukselainen, joten en myy muiden omaisuutta heidän puolestaan enkä muutenkaan pyri rikastumaan muiden kustannuksella."

    Et, vaan Tarkkis, joka ihmettelee kun sossun rahoilla ei rikastu!

    "Kielletyistä kirjoista ja elokuviista oli pitkä luettelo eli sama asia! Osa niistä vapautui vasta 1990-luvulla."

    Aivan eri asia, ja osa oli listalla aivan muista kuin ulkopoliittisista syistä."

    Hätävarjelun liioittelua. Osa elokuvista oli sillä perusteella kiellletty, että se oli tehty sota-aikana Saksassa vaikka kertomus oli aivan tavallinen ilman politiikkaa.

    "Eikö? Esim. Leinon valmiit muistelmat takavarikoitiin ja poltettiin juuri ennen kirjakauppoihin jakelua!"
    Kustantaja ne tuhosi, ei niitä takavarikoitu. Valtio ei tehnyt NL:n pyynnöistä huolimatta asialle mitään, koska Suomessa ei ollut sensuuria."

    Nimenomaan valtioneuvosto jahtasi jokaikisen kirjan ja poltatti!

    "Neuvostoliiton vaatimuksesta kirjan painos lopulta tuhottiin. Lähes kaikki kirjat − noin 12 500 kappaletta − poltettiin Roihuvuoren lämpökeskuksessa elokuussa 1962 lukuun ottamatta joitakin kappaleita, jotka otettiin salaa poliittisten aktiivien käyttöön ja joista tuli myöhemmin arvokkaita keräilyharvinaisuuksia. Kirjan julkaisematta jäämisestä aiheutui Tammelle useiden miljoonien markkojen tappio."

    "HeHe! Minulla on varaa puhua totta"
    Miksi et sitten tee niin?"

    Teen kaiken aikaa!

    " kun taas sinun neukkulandiasi puolustus vuotaa kuin seula!"
    Vai niin? Missä olen "puolustanut neukkulandiaani", jos nyt kertoisit ihan avoimesti?"

    Avoimesti rteet kaiken aikaa. Se on elämäntehtäväsi!

    "Mikä saa naisihmisen psyyken tuohon tilaan, jossa nykyisellään olet?"

    En tunne naisihmisten psyykeä. Tunnetko itse?

    "Ihan pelkkä rahako, vaikka et saakaan sitä tuosta kovin paljon?"

    Kukapa tällaisesta soopasta mitään maksaisi? Maksaako joku hullu muka sinulle?

    Äänestä

Entä kuinka sanot homojen oikeuksista? Onko ansio heidän oikeuksistaa Suomessa Leninin vai Stalinin? Vai peräti putinin.

" että Suomessa olisi edelleen Tammisaaren leiri, jonne kaikki työttömät ja muut Asparger-ihmiset voitaisiin sulkea oikeistolaisten kiusattaviksi. "

Äänestä
  • Ansio on lähes täysin ja yksinomaan vasemmiston, historian valossa.

    Oikeisto vastusti kynsin hampain seksuaalivähemmistöjen syrjinnän lopettamista kuten se on aina vastustanut kaikkea tasa-arvoistavaa kehitystä.

    Se, että Orpot ja Vapaavuoret nykyisellään osallistuvat hampaat kiiltäen homomarssien kärkikulkueisiin ja muistavat kutsua toimittajat kuvaamaan tämän, muistuttaa täysin sitä, kuinka Kokoomusjohtajat alkoivat vierailla Moskovassa.

    Nykyisistä kirjoituksista voi lukea, kuinka vilpittömiä Neuvostoliiton "ystäviä" he olivat. Mitähän saamme lukea muutaman kymmenen vuoden kuluttua "kokoomusystävien" mielipiteistä homoista?

    Äänestä

  • muistettakoon-kuitenkin kirjoitti:

    Ansio on lähes täysin ja yksinomaan vasemmiston, historian valossa.

    Oikeisto vastusti kynsin hampain seksuaalivähemmistöjen syrjinnän lopettamista kuten se on aina vastustanut kaikkea tasa-arvoistavaa kehitystä.

    Se, että Orpot ja Vapaavuoret nykyisellään osallistuvat hampaat kiiltäen homomarssien kärkikulkueisiin ja muistavat kutsua toimittajat kuvaamaan tämän, muistuttaa täysin sitä, kuinka Kokoomusjohtajat alkoivat vierailla Moskovassa.

    Nykyisistä kirjoituksista voi lukea, kuinka vilpittömiä Neuvostoliiton "ystäviä" he olivat. Mitähän saamme lukea muutaman kymmenen vuoden kuluttua "kokoomusystävien" mielipiteistä homoista?

    Neuvostoliitossa homoseksuaalisuus oli mielisairaus vuoteen 1991 asti. Suomessa homoseksuaalisuuden dekriminalisoitamisesta äänestettåessä 1971 oli oikeistolla eduskunnassa enemmistö, jos RKP:n ja Virolaisen johtaman keskustan edustajat oikeistoon lasketaan. Elehän oli sitäpaitsi oppositiossa noihin aikoihin arvosteltuaan Prahan miehitystä. Demokratiassa ei pistetä ihmisiä oppositioon 'yleisten syiden' eli naapurimaan vaatimusten takia.

    Äänestä

  • ei.todellakaan.ollut kirjoitti:

    No äänestikö se oikea oikeisto, eli kokoomus silloin puolesta vai vastaan?

    Uskallatko vastata ihan rehellisesti?

    Äänestä

Sotahihhuleiden ja kustun ylistäjien on syytä olla tyytyväisimpiä siihen, että Stalinille riitti kesällä ja syksyllä 1944 vaatimukseksi sodan hävinneeltä Suomelta ainoastaan Moskovan rauhan 1940 raja plus koko Petsamo ja vain Porkkalan pakkovuokaraus. Paasikiven ansiosta sekin saatiin takaisin pian samoinkuin Ryti armahduksensa sentään suomalaisessa vankilassa lusittuaan.
Mitä Suomi olisi mahtanut, jos Stalin olisikin vaatinut kaakkoisrajan esim. Kymijokeen, kuten joskus ennenkin oli (Turun rauha 1743) ? Ei yhtään mitään.
Valvontakomissio puhui Helsinkiin saavuttuaan aika monta kertaa pahimpien sotasyyllistemme mahdollisista kuolemantuomioista, olivat nuo suomalaisten mielestä sitten syyllisiä tai eivät.

Äänestä
  • ”Mitä Suomi olisi mahtanut, jos Stalin olisikin vaatinut kaakkoisrajan esim. Kymijokeen, kuten joskus ennenkin oli (Turun rauha 1743) ? Ei yhtään mitään.
    Valvontakomissio puhui Helsinkiin saavuttuaan aika monta kertaa pahimpien sotasyyllistemme mahdollisista kuolemantuomioista, olivat nuo suomalaisten mielestä sitten syyllisiä tai eivät.”

    Sodan jälkeen maailmassa oli rauhantila ja olisi herättänyt melkoista ikävää huomiota, jos Stalin olisi omia aikojaan alkanut vaalia sotä taikka tätä!

    Et ole koskaan osannut kunnolla erottaa toisistaan kahta eri asiaa:

    1. Mikä on sotilaallisesti mahdollista?

    Ja

    2. Mikä on poliittisesti viisasta?

    Stalin osasi sen erottaa sinua paremmin! Yhtä hyvin voit pohtia, että mitä olisi maailma tehnyt, jos Stalin olisi miehittänyt äkisti Bornholmin, Gotlannin tai Fär-saaret? Maailmassa yritetään vaikuttaa politiikalla. Eikä yksin brutaalilla voimalla!

    Vuonna 1968 Neuvostoliitto miehitti Tshekkoslovakian ja lopetti Prahan kevään! Tampun poliittinen hinta ja maineen menetys lännessä oli suunnaton! Siitä alkoi alamäki, joka hupentui 1991,

    Äänestä

  • KuinSikaVatukossa kirjoitti:

    ”Mitä Suomi olisi mahtanut, jos Stalin olisikin vaatinut kaakkoisrajan esim. Kymijokeen, kuten joskus ennenkin oli (Turun rauha 1743) ? Ei yhtään mitään.
    Valvontakomissio puhui Helsinkiin saavuttuaan aika monta kertaa pahimpien sotasyyllistemme mahdollisista kuolemantuomioista, olivat nuo suomalaisten mielestä sitten syyllisiä tai eivät.”

    Sodan jälkeen maailmassa oli rauhantila ja olisi herättänyt melkoista ikävää huomiota, jos Stalin olisi omia aikojaan alkanut vaalia sotä taikka tätä!

    Et ole koskaan osannut kunnolla erottaa toisistaan kahta eri asiaa:

    1. Mikä on sotilaallisesti mahdollista?

    Ja

    2. Mikä on poliittisesti viisasta?

    Stalin osasi sen erottaa sinua paremmin! Yhtä hyvin voit pohtia, että mitä olisi maailma tehnyt, jos Stalin olisi miehittänyt äkisti Bornholmin, Gotlannin tai Fär-saaret? Maailmassa yritetään vaikuttaa politiikalla. Eikä yksin brutaalilla voimalla!

    Vuonna 1968 Neuvostoliitto miehitti Tshekkoslovakian ja lopetti Prahan kevään! Tampun poliittinen hinta ja maineen menetys lännessä oli suunnaton! Siitä alkoi alamäki, joka hupentui 1991,

    Kuva Joosepista venäläisyyden ja ortodoksisuuden puolustajana on Putinin luoma valhe. Miksi se jätti Bosporinsalmen Turkille, jos Venäjän etu kiinnosti.

    Äänestä

Syksyllä 1944 toinen maailmansota ja Saksan valloitus oli täydessä vauhdissa eikä Suomi olisi saanut siinä vaiheessa Hitlerin tuoreena perseennuolijana tukea yhtään mistään. Päinvastoin oli kova työ pitää puna-armeijakin Lapista poissa "avustamasta", kun Lapin polttajia ajettiin pois. Välirauhan sopimuksesta huolimatta tai ehkä juuri siksi.
Stalin oli yksi sodanjohtaja, joka ei nyt ainakaan ensimmäisten joukossa pelännyt "ikävää huomiota", josta Jooseppi tuntui jopa nauttivankin loppuun saakka. Berliinin selkkaukset olivat siitä esimerkki pitkälle sodan jälkeen.
Kustullemme oli sotilaallisesti oikein mahdollista rynnätä Syvärille saakka tapattamaan suomalaissotilaita yhden talvisodallisen verran jo menomatkalla. Kustun miekantuppikäskyn poliittisesta viisaudesta kertoo taas se, että nimenomaan Englanti julisti Suomelle sodan jo loppuvuonna 1941 nimenomaan kustun lapsellisen, mutta verisen itä-karjalaseikkailun takia.
Maailmassa on aina yritetty vaikuttaa ja vaikutetaan brutaalilla voimalla. Rumppeli ja Putin eivät lystikseen kanniskele "nappisalkkujaan" kaikkialle mukanaan, olkoon viisasta, mahdollista tai mahdotonta.
Tshekkoslovakian miehitys 1968 oli jenkeille ankea tapaus, koska Vietnamissa siviilikyliä ja lapsiakin napalmillaan poltelleiden jenkkisikojen takia usalla ei oikein ollut kanttia tuomita tehekkimiehitystä millään tavalla. Jenkkitappajien maineen menetys Vietnamin takia oli todella suunnaton kaikkialla Euroopassa.
Edes moni eurooppalainenkaan ei ole sen jälkeen uskonut jenkkienkään (ja naton) suunnattomaan rauhantahtoisuuteen, joka varsinkin nyt tuntuu jälleen kerran nostavan päätään niin, että kumisee.

Äänestä

"Tshekkoslovakian miehitys 1968 oli jenkeille ankea tapaus, koska Vietnamissa siviilikyliä ja lapsiakin napalmillaan poltelleiden jenkkisikojen takia usalla ei oikein ollut kanttia tuomita tehekkimiehitystä millään tavalla."

Tuntui vain olevan ja miehityksen tuomitsi koko läntinen maailma yhdessä! Seurauksena oli Neuvostoliitolle paha maineen menetys länsimaissa. Italian, Espanjan ja Ranskan suuret kommunistiset puolueet hylkäsivät NL:n ja kääntyivät eurokommunismiin, mutta ajan myötä kuihtuivat olemattomiin. Myös Neuvostoliitto itse kärsi ja alkoi kuihtua. Ennen romahdustaan se kerkisi jopa pyytää miehitystä anteeksi!

Äänestä

Ei sinne Saksaan menty paraatimarssia. Suomen valtaamiseen ei 1944 ollut joukkoja. Neuvostoliitto varmisti korkeintaan monelle niin sanotun muonamieskohtalon tukemalla SKDL:aa ja Kekkosta. Maanviljelijöiltä ei kerätty Kekkoslovakiassa eläkemaksuja, vaikka muka työväen etuja puolustava vasemmisto oli monesti enemmistönä. Vasemmisto siunasi viljelijöiden Myel-maksujen siirtämisen muille, koska Kekkosen valta oli lähes ehdoton.

Äänestä

Kyllähän se on taivahan tosi että Neuvostoliiton Puna-armeija lopulta synnytti todellisen kansanvallan meille suomalaisille. Kovalla kädellä kurittaen mutta vain siten saatiin sotatappioon johtanut nationalistinen kehitys Suomessa kerrasta poikki. -Kaikki puolueet sai-
vat toisen maailmansodan hävinneessä Suomessa osallistua 1945 vaaleihin natsipuolueita lukuunottamatta joitten johtajat harhailivat siihen aikaan jostain syystä rakkaan Isänmaamme rajojen ulkopuolella touhuten ties mitä epämääräistä. Eiks je?

Äänestä
  • "Kyllähän+se+on+täyttä+kukkua,+että+Neuvostoliiton+Puna-armeija+lopulta+olisi+synnyttänyt++kansanvallan+meille+suomalaisille.++Kas+meillä+kun+oli+vapaa+kansanvalta+ja+vaapaat+vaalit+jo+vuosina+1918-1939+ja+niissä+SDP+oli+jatkuvasti+suurin+puolue!+Neuvostoliitossa+taas+ei+ollut+minkäänlaisia+kunnollisia+vaaaleja+1918-1991!"Kaikki+puolueet+saivat+toisen+maailmansodan+hävinneessä+Suomessa+osallistua+1945+vaaleihin+natsipuolueita+lukuunottamatta+joitten+johtajat+harhailivat+siihen+aikaan+jostain+syystä+rakkaan+Isänmaamme+rajojen+ulkopuolella+touhuten+ties+mitä+epämääräistä.+Eiks+je?"Ei+suinkaan+je!+Kommunistit+sallittiin+SKDL:n+nimimissä,+mutta+vastaavasti+joitakin+vuonna+1939+Eduskunnassa+olleita+puolueita+kiellettiin!+Eli+oltiin+kuin+varis+aidalla:+nokka+tarttui+ja+pyrstö+tarttui+vuorotellen!Kommunistit+saivat+vuoden+1945+yleisessä+vasemmistobuumissa+historiansa+suurimman+vaalivoiton!++SKDL++sai++++23,47+%+++äänistä+ja+niillä+49++eduskuntapaikkaa.Siitä+lähtien+kansa+viisastui+ja+tänä+päivänä+Suomessa+on+kommunistisia+puolueita+peräti+kolme+kappaletta+ja+ne+saivat+viime+Eduskuntavaaleissa+yhteenlaskettuna+0,3:n+prosentin+kannatuksen+ja+nolla+(0)++eduskuntapaikkaa.Kehitys+on+hyvä!+Eiks+je?

    Äänestä

  • BupilleRealismia kirjoitti:

    "Kyllähän+se+on+täyttä+kukkua,+että+Neuvostoliiton+Puna-armeija+lopulta+olisi+synnyttänyt++kansanvallan+meille+suomalaisille.++Kas+meillä+kun+oli+vapaa+kansanvalta+ja+vaapaat+vaalit+jo+vuosina+1918-1939+ja+niissä+SDP+oli+jatkuvasti+suurin+puolue!+Neuvostoliitossa+taas+ei+ollut+minkäänlaisia+kunnollisia+vaaaleja+1918-1991!"Kaikki+puolueet+saivat+toisen+maailmansodan+hävinneessä+Suomessa+osallistua+1945+vaaleihin+natsipuolueita+lukuunottamatta+joitten+johtajat+harhailivat+siihen+aikaan+jostain+syystä+rakkaan+Isänmaamme+rajojen+ulkopuolella+touhuten+ties+mitä+epämääräistä.+Eiks+je?"Ei+suinkaan+je!+Kommunistit+sallittiin+SKDL:n+nimimissä,+mutta+vastaavasti+joitakin+vuonna+1939+Eduskunnassa+olleita+puolueita+kiellettiin!+Eli+oltiin+kuin+varis+aidalla:+nokka+tarttui+ja+pyrstö+tarttui+vuorotellen!Kommunistit+saivat+vuoden+1945+yleisessä+vasemmistobuumissa+historiansa+suurimman+vaalivoiton!++SKDL++sai++++23,47+%+++äänistä+ja+niillä+49++eduskuntapaikkaa.Siitä+lähtien+kansa+viisastui+ja+tänä+päivänä+Suomessa+on+kommunistisia+puolueita+peräti+kolme+kappaletta+ja+ne+saivat+viime+Eduskuntavaaleissa+yhteenlaskettuna+0,3:n+prosentin+kannatuksen+ja+nolla+(0)++eduskuntapaikkaa.Kehitys+on+hyvä!+Eiks+je?

    IKL kiellettiin, mutta sen edustajia ei vangittu kuten aiemmin vangittiin kommunisteja. Niinpä he vain vaihtoivat puoletta eikä heitä vainottu mitenkään, toisin kuin kommunisteja valkoisessa Suomessa, jossa kiellettiin muitakin kuin kommunistinen puolue sillä varjolla, että kommunistit käyttivät niitä peitejärjestöinään.

    On se outoa demokratiaa sellainen, jossa poliittisa puolueita pelätään.

    Edelleen ei ole mitään näyttöä siitä, että YYA-aika olisi missään suhteessa ollut huonompi poliittisen järjestelmämme kannalta kuin oli sitä edeltänyt aika, joka tuotti vain pelkkiä ongelmia ja niiden lisäksi väkivaltaa ja ruumiitakin, myös rauhan aikana.

    Äänestä

Näin on. IKL ja muut lapualaiset pysyivät harvinaisen hiljaa sodan jälkeen verrattuna siihen, miten niiden natsisikojen annettiin melskata vielä 1930-luvulla. Onneksi esim. Ståhlbergin muilutuksen ja Mäntsälän kapinan toimeenpanijat (Wallenius) olivat molemmissa aktioissa niin päissään, ettei pahemmasta väliä, mutta mistään ei onneksi sitten tullut yhtään mitään. Kahden kenraalin runsas viina toisin sanoen säästi verenvuodatukselta Mäntsälässä. Ukko-Pekan radiopuhe sai sentään muut sekopäät palailemaan kotikunnailleen.

Äänestä
  • Nehän omisti ne maatilat joista hietiin Venäjän ulkopuolella lähinnä rehuviljaksi kelpaavaa kuraa sinne. Neuvostoliittoa aloitti sodan 1939 pommittamalla Helsingin ja Viipurin työläisten kaupunginosia. Työläisiä murhasivat sekä isännät että neukku luoden lopulta työläisiä riistäneen Kekkoslovakian. Porukasta ei iso osa jaksanut enää ja painui Ruotsiin Venäjän uhkailujen ja Kärnien räksytyksen alta? Jari Leppä, Paavo Väyrynen ja Mikko Kärnä ovat hyviä esimerkkejä siitä miten tunkio voimisti jo Kallioiden, Ukko-Pekkojen ja Reissu-Lassejen ajattelua. Suuriin asutuskeskuksiin alettiin rakentaa kunnolla taloja vasta 1950-luvulla isäntien päättäessä erottaa veronmaksajien käynnistämän maatalouden koneellistumisen tarpeettomaksi tehneen joutoväen.

    Äänestä

  • mitenkänii kirjoitti:

    Nehän omisti ne maatilat joista hietiin Venäjän ulkopuolella lähinnä rehuviljaksi kelpaavaa kuraa sinne. Neuvostoliittoa aloitti sodan 1939 pommittamalla Helsingin ja Viipurin työläisten kaupunginosia. Työläisiä murhasivat sekä isännät että neukku luoden lopulta työläisiä riistäneen Kekkoslovakian. Porukasta ei iso osa jaksanut enää ja painui Ruotsiin Venäjän uhkailujen ja Kärnien räksytyksen alta? Jari Leppä, Paavo Väyrynen ja Mikko Kärnä ovat hyviä esimerkkejä siitä miten tunkio voimisti jo Kallioiden, Ukko-Pekkojen ja Reissu-Lassejen ajattelua. Suuriin asutuskeskuksiin alettiin rakentaa kunnolla taloja vasta 1950-luvulla isäntien päättäessä erottaa veronmaksajien käynnistämän maatalouden koneellistumisen tarpeettomaksi tehneen joutoväen.

    Ainoa tunkio, joka noita sinun sekavia höpinöitäsi lukiessa tulee mieleen, olet sinä itse. Ajatusten tunkio, palstan ikioma tsalt-vesku.

    Äänestä

Jokainen isäntä joka äänesti SKDL:aa olisi pitänyt pistää kolhoosiin menetettyään maansa. Silloin olisivat saaneet sitä mitä yrittivät tuoda tänne. Tyhmät satamajätkät Turussa, Helsingissä ja Kotkassatykkäsivät Wälläristä, vaikka sekinnoli näiden kätyri. Neuvostoliitto toi lopulta Suomeen haja-asutusta ihailevan raaka-aineita tuottavan auktoriteetteja palvovan takapajulan. Syyskuuta 1944 edeltävänäkin aikana Suomi kuulemma seisoi talonpoikien ja etenkin entisten torpparien ja mäkitupalaisten varassa. Lämmittää vieläkin lukea miten vaikeaa Esa Herneisen tapaisilla isännillä oli ja miten vähän valtiolta tuli apua. SKDL halusi 60-luvulla tappaa suurten kaupunkien työläiset hengiltä pitääkseen yllä heitä äänestäneiden pientilallisten idyllia.

Äänestä

Suomessa sodan voittanut hävisi presidentinvaalit 1919 ja eduskunta äänesti vasemmiston myöhemmin kanonisoiman Rudolf Holstin yritykset liittää Suomi reunavaltoihin kumoon. Neuvostotasavalloista liitosta päätti sisällissodan voittaneet pienessä piirissä ja samaa punikkijohto yritti Suomenkin kohdalla. Kenttää ja Kasarmia myytiin 6500 kappaletta.

Äänestä

Onko Suomen historiassa ikinä nähty samanlaista elintason ja hyvinvoinnin nousu- ja kasvuvauhtia kuin oli Paasikiven ja UKK:n presidenttiaika 1946-1981? Mitä kaikkea kehitystä tapahtuikaan noiden 35 vuoden aikana hyvinvointivaltioksi? Kukaan ei kiistäne, että melkoinen osa Suomen talouden menestystarinasta liittyy hyviin ja edullisiin kauppasuhteisiin Neuvostoliiton kanssa. Öljyä ja kaasua tuli ja tavaraa vietiin niin, että vinkui.
Kun sitten kokoomus vihdoin pääsi vuosien vinkumisen jälkeen hallitukseen 1980-luvulla ja NL romahti 1991, mikä olikaan seuraus? Ulkomaan velkaa käsittämättömät määrät, pankinjohtajien täysin vastuuton rahanjakoleikki ja yli 500 000 työtöntä eli itsenäisyyden ajan pahin lama.

Äänestä
  • YYA-aika oli kyllä ajoittain nousua, mutta niin oli kaikkialla maailmassa, jopa Itäblokin maissa.

    Presidenteillä oli aika vähän osuutta asiaan, vaikka UKK kyllä yritti järjestellä idänkauppaa. Se yksipuolisti maan tuotannon ja vei kilpailukyvyn läntisillä markkinoilla.

    Äärivasemmisto järjesti jatkuvasti suuria lakkoja, työttömyyttä hoidettiin hätäaputöillä ja massiivisella Ruotsiin muutolla.

    Kulutustarvikkeista oli jatkuva pula. Olimme koko ajan mm. muita Pohjoismaita perässä.
    Tilanne muuttuiui vasta Suomen liityttyä EU:iin ja toivuttua NL:n luhistumisen aiheuttamasta taloudellisesta lamasta.

    Erityisesti kokoomus on kunnostautunut valtion talouden tiukkana hoitajana. Vasemmiston ansioksi jää holtion rahanjako omalle kannattajakunnalle.

    Äänestä

  • "Kun sitten kokoomus vihdoin pääsi vuosien vinkumisen jälkeen hallitukseen 1980-luvulla ja NL romahti 1991"

    Kokoomuksen hallitukseen pääsy romautti pskatunkion?

    Äänestä

  • Länsi maistuu Suomelle, joten kovin pieni hintahan tuo on länsimaistumisestamme. Ainakin jos vertaa hintaan, jonka Neuvostoliitto maksoi länsimaiden länsimaisuudesta: 20 miljoonaa kuollutta. Nimittäin saksalaisten tappamina.

    Hinnan voi tietysti mitata myös rahana. Suomen valtion ja kuntien velka on luokkaa käsittämätön Kekkosen ajan eläneille ihmisille, jolloin maa tuli pääosin omilaan toimeen. Talousosaajien puolueen saatua valtaa talous alkoikin näyttää aivan toisenlaiselta: missään vaiheessa eio velka ole pienentynyt niihin määriin, joissa oltiin ennen 1990-luvun lamaa eikä työttömyyskään ole käynyt lähelläkään niin alhaisia lukemia.

    Mutta eipä tässä mitään hätää. Tarkoitushan oli yhdentyä Eurooppaan ja se toki on onnistunut. Suomen velka suhteesa BKT:hen on edelleen sallituissa rajoissa, kun se monella muulla maalla EU-alueella nekin rajat ovat aikaa sitten paukkuneet. Työvoiman ja pääomien vapaa liikkuvuus takaa, että reuna-alueiden eniten velkaantuneet taloudet romahtelevat säännöllisesti ja sitten pidetään yhteisiä pelastusjuhlia, jotka eivät tietysti ratkaise sinänsä mitään. Kaikki mitä Euroopassa tarvitaan tai viedään, tuotetaan Ruhrilla ja mikäli muut haluavat edes sirkamia siitä itselleen, he velkaantuvat. Kiven kovat markkinatalousmiehet kovilla päillään tehtyine analyyseineen käyvät nettipalstoilla sauhuamassa saksalaisten talousihmeestä, joka muuten sodan jälkeenkin toimi aika pitkälti samoin kuin natsi-aikana, eli halvan vierastyövoiman varassa. Hyväksikäyttö ei ollut niin epäinhimillistä kun Hitlerin toimesta, mutta vielä koskaan sen jälkeen saksalaiset eivät itse omin käsin ole saaneet sitä maataan ja elintasoaan rakennettua, eivätkä tee sitä edelleenkään.

    On se nyt oikein mukavaa ja valoisaa kun kautta koko läntien maailman ne tuhlaavat sosialistit on saatu vallasta ja oikeiston kovaa ja päättäväistä miehisyyttä edustavat talousosaajat ovat laittaneet asiat kuntoon :DD

    Kova on kunnian hinta, kuin samurai-harakiri.

    Äänestä

  • IlmeisenHyväPuolue kirjoitti:

    "Kun sitten kokoomus vihdoin pääsi vuosien vinkumisen jälkeen hallitukseen 1980-luvulla ja NL romahti 1991"

    Kokoomuksen hallitukseen pääsy romautti pskatunkion?

    "Kokoomuksen hallitukseen pääsy romautti pskatunkion?"

    Jos tarkoitat tunkiollasi Koiviston vahvan markan Suomea, niin noin tosiaan kävi.

    No, me mut kyllä tiedämme, mitä kirjoittaja tarkoitti.

    Gorbatshovin Neuvostoliitto oli erinomaisen hyvä naapuri, jonka kanssa Suomella ei ollut mitään ongelmia. Sen romahtaminen ei hyödyttänyt Suomea mitenkään, vaan päin vastoin edesauttoi todella vaikeiden taloudellisten ongelmiemme syntymistä.

    Äänestä

  • "No, me mut kyllä tiedämme, mitä kirjoittaja tarkoitti."

    Tuskinpa stallari on kenellekään mikään "me", mutta toki ilmaisulla viitattiin omaan lauseeseesi ja myös Neuvostoliittoon!

    "Gorbatshovin Neuvostoliitto oli erinomaisen hyvä naapuri, jonka kanssa Suomella ei ollut mitään ongelmia."

    Ei ollut ongelmia, mutta maa ei enää kyennyt aiemmanlaiseen kaupantekoon, koska talous oli heikossa hapessa!

    "Sen romahtaminen ei hyödyttänyt Suomea mitenkään, vaan päin vastoin edesauttoi todella vaikeiden taloudellisten ongelmiemme syntymistä."

    Johon suomalaiset olivat itse pitkälti syyllisiä. Oli liian kauan sitouduttu 'suojattuun kaupantekoon' ja kun se, meistä riippumattomista syistä romahti, oltiin karun totuuden edessä! Yksipuolisuus kostautui! Jatkossa, kun Venäjä pääsi jaloilleen, ei se enää tehnyt kauppaa neukkuvaltion periaatteilla vaan kilpailu oli oikeaa!

    Äänestä

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    YYA-aika oli kyllä ajoittain nousua, mutta niin oli kaikkialla maailmassa, jopa Itäblokin maissa.

    Presidenteillä oli aika vähän osuutta asiaan, vaikka UKK kyllä yritti järjestellä idänkauppaa. Se yksipuolisti maan tuotannon ja vei kilpailukyvyn läntisillä markkinoilla.

    Äärivasemmisto järjesti jatkuvasti suuria lakkoja, työttömyyttä hoidettiin hätäaputöillä ja massiivisella Ruotsiin muutolla.

    Kulutustarvikkeista oli jatkuva pula. Olimme koko ajan mm. muita Pohjoismaita perässä.
    Tilanne muuttuiui vasta Suomen liityttyä EU:iin ja toivuttua NL:n luhistumisen aiheuttamasta taloudellisesta lamasta.

    Erityisesti kokoomus on kunnostautunut valtion talouden tiukkana hoitajana. Vasemmiston ansioksi jää holtion rahanjako omalle kannattajakunnalle.

    Kas, lykkäät-pötyä-trolli tuli taas syytämään copy-opaste-ulostettaan. Miten ihmeessä kehtaat valehdella noin kuin valehtelet, vaikka varmasti tisekin tiedät totuuden?

    "YYA-aika oli kyllä ajoittain nousua, mutta niin oli kaikkialla maailmassa, jopa Itäblokin maissa."

    Totta kai oli. Itä-blokin romahdettua nousua ei ole nähty juuri muuallakaan.

    Presidenteillä oli aika vähän osuutta asiaan, vaikka UKK kyllä yritti järjestellä idänkauppaa. "Se yksipuolisti maan tuotannon ja vei kilpailukyvyn läntisillä markkinoilla."

    Mikä täysin valhe koko väite. Koko YYA-ajan ajan suomalaiset yritykset veivät myös länteen ja ne jotka silloin veivät, vievät edelleen. Kuten kautta maailman edelleen hyvässä maineesa oleva Kone.

    YYA-aikana luotiin mm. se elektroniikkateollisuus, joka hetken aikaa jaksoi kukoistaa Nokian muodossa. YYA-aika vain loppui kesken ennen kuin se ehti kehittyä tarpeeksi, mutta toki se vei jo 1980-luvulla.

    "työttömyyttä hoidettiin hätäaputöillä ja massiivisella Ruotsiin muutolla."

    Niin, nyt työttömyyttä "hoidetaan" leikkamaalla jo muutenkin pahasti tulokehityksestä jälkeenjäänyttä työttömyysturvaa, samaan aikaan kun muka itketään "nuorison syrjäytymistä".

    Todellisuudessa YYA-Suomessa työllisyyttä edistettiin ennen kaikkea teollisin investoinnein, joissa kuvioissa valtiovalta ja Kekkonen itse olivat tiiviisti mukana, vuorineuvosten kanssa. Eräs osa sitä oli päätös elektroniikkateollisuuden luomisesta 1960-luvulla, jolloin kävi selväksi, että elektroniikan kulutus ja myös tarve tuotannossa tulee jyrkästi lisääntymään, ja ajan nationalistisen ajattelutavan mukaan päätettiin, että siitä ei kannata maksaa maltaita ulkomaille, vaan pyrkiä omaan tuotantoon, ja jos mahdollista vientiin. Ensimmäinen yritys, valtion kuvaputkitehdas, ei pärjännyt omillakaan markkinoilla tuonnille, mutta oppirahat oli maksettava, koska mitään osaamsita ei todellisuudessa voi ostaa tai saada ilmaiseksi markkinoilta. Se, joka osaa, myös tekee, myy ja tienaa ja pitää patenttinsa ja osaamisensa. Toisin kun nyt, se tiedettiin ja asiat opeteltiin ihan itse ja Valco oli osa sitä. Samat tyypit jatkoivat Nokian leivissä ja 1990-luvun alussa, ennen kuin YYA ehti päättyä, Nokian kuvaputket olivat kehittyneet maailman parhaiksi jkilpaillen sen ajan huippuvalmistajien Sonyn ja Philipsin kanssa. Laman seurauksena suoritettu devalvaatio avasi markkinat myös matkapuhelimille ja siitä alkoi Nokian nousukiito, joka taittui vasta uusien lähinnä teinivittuiluun keskittyneiden sukupolvien tyhmyyteen ja osaamattomuuteen 2000-luvulla.

    Luonnollisesti myös muuta teollisuutta edistettiin ja osa sitä olivat myös yhteishankkeet NL:n kanssa.

    "Kulutustarvikkeista oli jatkuva pula. Olimme koko ajan mm. muita Pohjoismaita perässä."

    Täysin silkka valhe. Kerropa nyt ihan omin sanoin, mistä kulutustarvikkeista Suomessa oli "pula" 1970-luvulla, puhumattakaan 1980-luvusta? Me olemme edelleen aivan yhtä paljon Ruotsin ja Norjan takana kuin olimme aiemminkin, mutta Kekkosen ajan loppupuolella sentään olimme jo lähellä päästä tasoihin, vaikka jouduimme lähtemään kilpaan todella pahasta taka-asemasta sotasäännöstelyn alta.

    EU-aikana emme missään vaiheessa ole saavuttaneet Ruotsia emmekä varsinkaan Norjaa, vaan ero on taas alkanut kasvaa ja on taas aivan selvä.

    "Tilanne muuttuiui vasta Suomen liityttyä EU:iin ja toivuttua NL:n luhistumisen aiheuttamasta taloudellisesta lamasta."

    Niinkö? Miten se muuttui? Usean tuotteen kohdalla kotimainen tuotanto lakkasi 1980-luvulla ja 1990-luvun laman aikana romahti tuonti, joka ei ole koskaan tähän päivään saakka pystynyt täysin kattamaan kotimaista tuotantoa lähinnä siksi, että EU Suomen suuremmat tuloerot estävät köyhimpiä pstamasta kaikkea mitä tarvitsisivat. Mikä oli aika ennennäkemätöntä 1980-luvulla, jolloin työttömyys oli olematonta.

    "Erityisesti kokoomus on kunnostautunut valtion talouden tiukkana hoitajana. Vasemmiston ansioksi jää holtion rahanjako omalle kannattajakunnalle."

    Kaikista puolueista kokoomus on jakanut valtion ja kuntien rahaa kaikkein eniten. Koko massiivinen velkaantumisemme alkoi kokoomuksen syytäessä rahaa pankeille 1990-luvun laman aikana eikä sen harrastama hyvätuloisten ja keskiluokan paapominen ole lakannut sen jälkeenkään, vaan täysin turhien yritystukien lisäksi myös "työttömien aktivointi" valtionmaksamalla palkalla puoluekaverien kannattamattomiin bisneksiin on rahoitettu velaksi, koska samaan aikaan joka vaalikaudella tuloveroja on laskettu. Mitäs muuta populistipuolue tekisi.

    Kokoomuksen tultua hallituspuolueeksi valtion budketit ovat paisuneet kuin pullataikina ja niiden velkarahoituksesta tullut normaalikäytäntö veronalennusten takia.

    Tiedän, että olet pelkkä mitätön trolli, mutta siltikin valehtelet harvinaisen paljon. Mitä luulet tuolla saavuttavasi? Mopoteinit saattavat juttusi uskoa, mutta tuskin hekään sen jälkeen kun oppivat käyttämään googlea.

    Me kaikki 1980-luvun nähneet muistamme sen kyllä ja tiedämme, että koko EU aika on ollut silkkaa konttaamista siihen verrattuna.

    Äänestä

  • Onpa taas höpinää. Ei tuohon kaikkeen kannata vastata, koska kumoat itse väitteitäsi.

    "Mikä täysin valhe koko väite. Koko YYA-ajan ajan suomalaiset yritykset veivät myös länteen ja ne jotka silloin veivät, vievät edelleen. Kuten kautta maailman edelleen hyvässä maineesa oleva Kone."

    Miksi sitten NL:n romahtaminen aiheutti laajan ja syvän laman? Et ole tainnut kuullakaan?

    Nokian nousulla ei ole mitään tekemistä idänkaupan kanssa.

    "EU-aikana emme missään vaiheessa ole saavuttaneet Ruotsia emmekä varsinkaan Norjaa, vaan ero on taas alkanut kasvaa ja on taas aivan selvä."

    Miksi sitten YYA-aikana mentiin Ruotsiin ja Norjaan tienaamaan ja hankkimaan tavaroita, joita täältä ei saanut?

    "Kokoomuksen tultua hallituspuolueeksi valtion budketit ovat paisuneet kuin pullataikina ja niiden velkarahoituksesta tullut normaalikäytäntö veronalennusten takia."

    Ihan sama peli oli YYA-aikana kepun ja demareiden hallitessa.

    "Me kaikki 1980-luvun nähneet muistamme sen kyllä ja tiedämme, että koko EU aika on ollut silkkaa konttaamista siihen verrattuna."

    Muistat väärin. EU-aika on ollut jatkuvaa nousua idänkaupan lakkaamisesta toivuttuamme.
    Suomi on monenlaisten mittausten kärkimaita.

    On hienoa, että jaksat ylistää YYA-aikaa ja riippuvuutta NL:sta. Valitettavasti aikaa ei voi kääntää taaksepäin, niin suuresti kuin te stallarit sitä toivottekin.
    Eikä Venäjä korvaa NL:a, vaikka joskus siltä vaikuttaa...

    Äänestä

  • törkyturvalle.asiaa kirjoitti:

    "Kokoomuksen hallitukseen pääsy romautti pskatunkion?"

    Jos tarkoitat tunkiollasi Koiviston vahvan markan Suomea, niin noin tosiaan kävi.

    No, me mut kyllä tiedämme, mitä kirjoittaja tarkoitti.

    Gorbatshovin Neuvostoliitto oli erinomaisen hyvä naapuri, jonka kanssa Suomella ei ollut mitään ongelmia. Sen romahtaminen ei hyödyttänyt Suomea mitenkään, vaan päin vastoin edesauttoi todella vaikeiden taloudellisten ongelmiemme syntymistä.

    "Gorbatshovin Neuvostoliitto oli erinomaisen hyvä naapuri, jonka kanssa Suomella ei ollut mitään ongelmia."

    Mihail Gorbatshovin hallinto oli järjestelmänsä totaalisen mädännäisyyden pakolla ymmärtämään joutuneen suurvallan saattohoitokyhäelmä, kunnes historian vääjäämätön leikkuri teki vain muutaman vuoden kuluttua siitä lopun, ja siirsi Neuvostojen maan ongelmajätelaitokselle.

    Se mitä Suomi tai suomalaiset olivat Gorbatshovista tai Neuvostoliitosta tuolloin mieltä, niin sillä ei ollut juuta-jaata-merkitystä: järjestelmä hajosi siksi, ettei sillä ollut enää mitään edellytyksiä toimia, eikä kansaa voinut enää pelotella teloituksilla ja vankileirien kurjuudella kuten 1930- luvun Stalinin teurastusten aikoina.

    Menneisyyden nostalgian hiipuvilla hiilloksilla lämmittely ei auta seniori-ikäisiä kommunisteja ja muita menneen Neuvostoliiton sympatisoijia millään tavalla.
    Parempi olisi teidänkin tehdä itsellenne selviksi se, että teidät huiputettiin valehtelemalla ja hienovaraisella jatkuvalla aivopesulla uskomaan kyseessä olleen jollain tavalla inhimillisyyttä ja työväen etuja ajavan ideologia, kun todellisuudessa oli kyseessä pienen omia etujaan ajavan eliitiin yritys, jonka kansalaisia johdettiin pelolla, kontrollilla, rajoituksilla - ja valehtelulla, johon tekin uskoitte, ja osa luultavasti edelleen.

    Äänestä

  • NeuvostoNostalgiasta kirjoitti:

    Tällä 'Uudistaja-Mihaelilla' kesti jpstain syystä neljä vuotta vetäytyä roskakansansa laittomasta miehittämästä maasta. Afganistanissa kuoli vuodesta 1985 vuoteen 1989 noin 600 000 ihmistä. Se on pitkälti afgaanien ansiota, että tunkion armeijan taistelukyky romahti. Stingereitä oltaisi voitu toimittaa tarvittaessa Itä-Saksaankin. Aleniusta kunnioitan siitä ettei liittynyt Tennilät ja muut taistolaiset mukaanottaneeseen Vasemmistoliittoon 1992.

    Äänestä

  • sellainen.uudistaja kirjoitti:

    Jahas, USA on sotinut Afganistaissa kohta 20 vuotta. Kauankos sen roskakansan vetäytyminen kestää?

    Äänestä

Kekkoslovakiassa hallitus erosi aina presidentinvaalien jälkeen. Minusta tuo ei kuulosta kovin demokraattiselta. Fagerholmin hallituksenhan Kekkoslovakian Neuvostoliiton tukema päämies laittomasti hajotti. Kaikki edistys sterilisaatioon ja homoihin liittyen tuli lännestä, koska tunkiossa homat sekä vaikeasti sairaat viruivat asbestia ja muuta sontaa täynnä olleissa ruostuneissa mielisairaaloissa.

Äänestä
  • KGB ja GRU hoitivat hommansa täällä suorastaan pyyteettömästi. Samoin kuin DDR:ssä.
    Kumpi osaa kirjoittaa? Vai oilitko se, joka osaa lukea?

    Äänestä

  • KGB ja GRU ovat molemmat puhtaita rikollisvaltion käsikassaroita ja täysin rinnakkaisia ja verrannollisia Gestapon kanssa!

    Äänestä

Sama tilanne ja nousu alkoi 1809 kun Suomen ei enää tarvinnut olla Ruotsin pohjaton säkki josta se ammensi kaikkea tarvitsemaansa hyvää, ihmisiä, rahaa, ruokaa....

Äänestä
  • Säkki on omassa päässäsi! Suomen kannalta vuosi 1809 johti ojasta allikkoon tai sanoisinko tunkioon!

    Siitä vapauduttiin loputa 6.12.1917 ja sen jälkeen emme ole olleet pohjayton säkki millekään ulkovallalle!

    Äänestä

  • SullaSäkkiPäässä kirjoitti:

    Säkki on omassa päässäsi! Suomen kannalta vuosi 1809 johti ojasta allikkoon tai sanoisinko tunkioon!

    Tuota natsikuohaa tunkionatsilta!

    Äänestä

  • SullaSäkkiPäässä kirjoitti:

    Säkki on omassa päässäsi! Suomen kannalta vuosi 1809 johti ojasta allikkoon tai sanoisinko tunkioon!

    Siitä vapauduttiin loputa 6.12.1917 ja sen jälkeen emme ole olleet pohjayton säkki millekään ulkovallalle!

    Neuvostoliitto inhosi demokratiaa sen kaikissa muodoissa ja kykeini luomaan vain samanlaisia orjavaltioita kuin itse oli!

    Äänestä

  • Komusialle kirjoitti:

    Neuvostoliitto inhosi demokratiaa sen kaikissa muodoissa ja kykeini luomaan vain samanlaisia orjavaltioita kuin itse oli!

    Suomen kohdalla meni kuitenkin vahingossa päinvastoin, työväki sai ihmisoikeudet vaikka neukkulassa itsessään ei ihmisoikeuksia tunnettukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi oli demokratia jo ennen sotia, sodan aikana ja sodan jälkeen!

    Ennen sotia oli kommunistien toiminta kielletty.

    Sodan jälkeen kommunistien toiminta sallittiin, joka puolestaan johti laittomuuksiin kuten Leinon vangit ja niiden luovutun N-Liittoon, puolueiden ja järjestöjen kieltämisiin sekä kirjojen, lehtien ja elokuvien sensuuriin! Vasta vuoden 1948 jälkeen saatiin äärivasemmiston rettelöinti kuriin!

    Äänestä

Suomi oli demokratia koko sodanajan. Sitä seikkaa eivät diktaattorit sisäistäneet, ei Hitler eikä Stalin.

Äänestä
  • Eivät kyllä sisäistäneet muutkaan, ei edes Ruotsi. sellaista demokratiaksi, jossa eduskunnalle ei edes kerrottu solmituista sotilassopimuksista eikä välttämättä edes rauhantunnusteluista.

    Miksiköhän kollimaattori halusi nostaa tämän taas aikojen takaa esille? Aivan kuin tuo nyt auttaisi sekavaa EU:n lobbaamistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät kyllä sisäistäneet muutkaan, ei edes Ruotsi. sellaista demokratiaksi, jossa eduskunnalle ei edes kerrottu solmituista sotilassopimuksista eikä välttämättä edes rauhantunnusteluista.

    Miksiköhän kollimaattori halusi nostaa tämän taas aikojen takaa esille? Aivan kuin tuo nyt auttaisi sekavaa EU:n lobbaamistaan.

    ”Eivät kyllä sisäistäneet muutkaan, ei edes Ruotsi. sellaista demokratiaksi, jossa eduskunnalle ei edes kerrottu solmituista sotilassopimuksista eikä välttämättä edes rauhantunnusteluista.”

    Sodassa olevalla maalla on paljon sellaista toimintaa, jota ei voi salassapidon vuoksi ainakaan aloittaa Eduskuntakäsittelyllä!

    Britanniassa ainakin parlamentti ihan normaalisti koko sodan ajan ja pääministerikin joutui luottamuslauseäänestykseen. Mites siellä jääkarhujen kotipesässä?

    Äänestä

Neuvostoliitto inhosi demokratiaa eikä levittänyt sitä tarkoituksella mihinkään maahan ja KAIKKEIN VÄHITEN ITSEENSÄ. Jos demokratia sattumalta jossakin eteni niin se ei ollut pskatunkion tarkoitus vaan puhdas vahinko!

1Äänestä

1944 puna-armeija pakotti ahneen suomen valko lahtarin kuriin.
Suomen ahne lahtari oli kurissa 1944-1990.
Ja näin suomen köyhä kansa alkoi kukoistaa ja ihmisarvo saatiin myös köyhille suomessa.

!990 jälkeen NL rapautui ja uhka väheni, niin heti ahne kokoomus lahtari alkoi huseerata ja suomessa on alkanut taas köyhien vähättely, massa-työttömyys ja eriarvoistuminen.

Äänestä
  • ” 1944 puna-armeija pakotti ahneen suomen valko lahtarin kuriin.”

    Ei pakottanut eikä neukku pyrkinyt koskaan missään maassa demokratiaan vaan diktatuuriin! Suomessa oli jo vuodesta 1918 vankat demokraattiset perinteet ja vuonna 1945 vain vapautettiin joitain äärisuuntia ja samalla lopetettiin toisia. SDP pysyi edelleen Suomen suurimpana puolueena. Äärivasemmiston kannatus oli suurimmillaan heti sodan jälkeen, mutta alkoi sitten vuodesta 1948 hiipumaan.

    ”Suomen ahne lahtari oli kurissa 1944-1990. Ja näin suomen köyhä kansa alkoi kukoistaa ja ihmisarvo saatiin myös köyhille suomessa.”

    Todellisuudessa sodan jälkeen aloimme hiljalleen vaurastumaan ja yhteistä jaettavaa alkoi olla yhä enemmän elintason kohotessa. Toisaalta suomettuneisuuden aika oli painostavaa ja uhkaavaa kunnes 80-luvulla alkoi Neuvostoliitto taantumaan ja sen vaikutus hiipui!

    ”!990 jälkeen NL rapautui ja uhka väheni”

    Outo ilmaisu? Suoraan sanottuna Neuvostoliitto-niminen pskatunkio romahti 1991 koko maailman onneksi!

    ”niin heti ahne kokoomus lahtari alkoi huseerata ja suomessa on alkanut taas köyhien vähättely, massa-työttömyys ja eriarvoistuminen.”

    Tarkkispojan on vaikea hyväksyä rehellisiä vaaleja ja niiden tuloksia! TODELLISUUDESSA vaaleissa äärivasmmiston kannatus romahti, MUTTA eriarvoisuus on vähentynyt maassa ja koulutustaso on kaiken aikaa kohonnut Täystyöllisyyttä ei ole enää maailmassa juuri missään maassa. Ei edes itänaapurissa. Vaaleissa saadaan nyt rehelliset tulokset ilman ulkopuolisten vaikutuksia ja sitä Tarkkispoika suree yhä vielä!

    Äänestä

Lähinnä Suomen talouden alamäessä on kyse etääntymisestä Brezhnevin ajasta. Idänkaupan mestari auttoi meitä monella tapaa ja elintaso nousi. Omillaan ei sitten tämmöinen maa oikein pärjääkään.

Äänestä
  • Breznev oli mestari ainoastaan vodkan juomisessa ja joutenolossa! Hänen ainoaksi suursaavutuksekseen jäi Neuvostoliiton (ja siten myös idänkaupan) romautus!

    Äänestä

Lenin ja neuvosto antoi suomelle itsenäisyyden ja Stalin ja neuvosto antoi suomen työväestölle ihmisarvon valkoisessa lahtari suomessa 1944 alkaen......

Nykyäänkin tarvitaan suomeen ohjeita ja määräyksiä brysselistä. Kun omassa maassa ei osata toimia itse. Itsenäisyys on menetetty ja ollaan brysselin ja markkinatalouden renkejä !
Suomessa Valtaan on päässyt idealisteja jotka köyhdyttävät ja tuhoavat omaa maata ja kulttuuria.
Kulttuuri marxismi ja rosvo kapitalismi ovat nykyiset suuret uhat.

Äänestä
  • ” Lenin ja neuvosto antoi suomelle itsenäisyyden”

    EiANTANUT mitään, mutta tunnusti sen.

    ”Stalin ja neuvosto antoi suomen työväestölle ihmisarvon valkoisessa lahtari suomessa 1944 alkaen......”

    Ihmisarvo oli kunniassaan Suomessa jo aiemmin. Neukuissa ei ihmisarvoa näkynyt 1991 mennessä!

    ”Nykyäänkin tarvitaan suomeen ohjeita ja määräyksiä brysselistä. Kun omassa maassa ei osata toimia itse. ”

    Jäsenmaana noudatemme parlamentissa sovittua.

    ”Itsenäisyys on menetetty ja ollaan brysselin ja markkinatalouden renkejä !”

    Parempi sekin kuin suomettuminen!

    ”Suomessa Valtaan on päässyt idealisteja jotka köyhdyttävät ja tuhoavat omaa maata ja kulttuuria.”

    Suomessa Eduskunan kokoonpano muotoutuu vapailla vaaleilla! Näin ei ole jokaisessa lähimaassa!

    ”Kulttuuri marxismi ja rosvo kapitalismi ovat nykyiset suuret uhat.”

    Jos koet uhaksi niin äänestä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Lenin ja neuvosto antoi suomelle itsenäisyyden”

    Vasemmistoa kannattaa aina äänestää, että porvarit eivät kahmi kaikkea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmistoa kannattaa aina äänestää, että porvarit eivät kahmi kaikkea.

    Niinkö? Suomen väestö on nyt kuitenkin 75-80 prosentin osalta porvareita ja SIKSI vasemmisto saa niin vähän ääniä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö? Suomen väestö on nyt kuitenkin 75-80 prosentin osalta porvareita ja SIKSI vasemmisto saa niin vähän ääniä!

    Sossut,+Vasemmistoliitto+ja+taistolaisiksi+luettavat+punavihreät+ovat+paljon+enemmän+kuin+valehtelemasi+20-25+%.+Etkö+osaa+yhteenlaskua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sossut,+Vasemmistoliitto+ja+taistolaisiksi+luettavat+punavihreät+ovat+paljon+enemmän+kuin+valehtelemasi+20-25+%.+Etkö+osaa+yhteenlaskua?

    Osaan toki ja Vihreitä EI LASKETA VASEMMISTOON KUULUVAKSI! Eivät he itse eivätkä muutkaan!

    Joten yhteenlasku pelaa!

    Äänestä

Oikeistolle on aina oma valta ja omat rahat tärkeämpiä kuin maa ja kansalaiset.

Äänestä
  • ” Oikeistolle on aina oma valta ja omat rahat tärkeämpiä kuin maa ja kansalaiset.”

    Stallarin himohommia on sepittää hatusta vastapuolelle mielipiteitä ja tavoitteita ja arvailu menee aina yhtä pieleen kuten nytkin!

    Suomen väestö on nyt kuitenkin 75-80 prosentin osalta porvareitA ja porvarit ovat todellisuudessa:

    - isänmaallisia ja maanpuolustushenkisiä

    - kannattavat rauhaa ja parlamentarismia

    - kannattavat sananvapautta ja vapaata liikkuvuutta

    - toivovat, että kaikilla kansalaisilla on elo mukavaa asua ja elää maassa

    Stallarit sen sijaan ovat:

    - sotaisia

    - eivät arvosta demokratiaa ja sananvapautta

    - haluavat vangita, karkoittaa tai taloittaa eri mieltä olevat

    - sallivat vaalituloksen näkyä VAIN kun se hyödyttää heitä itseään

    Äänestä

Ensimmäinen neukun aikaansaama demokratisoitumisaskel oli Talvisodan aikana solmittu ns. tammikuun kihlaus. Porvarille iski hätä käteen ja piti alkaa tuskissaann lipomaan jopa työväkeä, että puolustaisivat innokkaammin porvarin omistuksia inhoja bolsuja vastaan.

Ilman Talvisotaa mistään AY-liikkeen tunnustamisesta ei olisi ollut puhettakaan.

Äänestä

Stallarin kommentit menevät jo huumoriosastolle:

” Ensimmäinen neukun aikaansaama demokratisoitumisaskel oli Talvisodan aikana solmittu ns. tammikuun kihlaus. ”

Tammikuun kihlaus OLI KAIKKEA MUUTA KUIN Neuvostoliiton ”saavutus”! Neukku vihasi AY-liikettä eikä sallinut minkäänlaista vapaata ammattiliittoa omassa maassaan! Talvisodan ”tammikuun kihlaus” syntyi Talvisodan oikeudettoman hyökkäyksen luoman yhtenäisyyden ja saman kohtalon tuoman hengen tuotoksena Suomessa suomalaisten tekemänä!

”Ilman Talvisotaa mistään AY-liikkeen tunnustamisesta ei olisi ollut puhettakaan.”

Ilman sotiakin olisi sama tunnustus syntynyt jatkossa. AY-liikkeet ovat tunnustettuja osapuolia kaikissa länsmaissa eikä Suomi olisi ollut poikkeus!

Kun muistaa kuinka intohimoisesti Neuvostoliitto vihasi ja inhosi 80-luvulla Puolan Solidaarisuusliikettä niin on TÄMÄ stallarin kommentti oikeastaan ratkiriemukas!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiitos.Ystävät kirjoitti:

Lenin antoi itsenälsyyden ja 1945 uudemman polven neuvostojohtajat pitivät huolen, että epädemokraattiset piirteet karsittiin pois Suomesta, joka silloin vihdoinkin siirtyi tyypillisestä itä-eurooppalaisesta semitotalitarismista länsimaiseksi demokratiaksi.

Samalla työväestön sortaminen ja riistäminen loppuivat ja seurasi koko kansan ennen näkemättömän nopea vaurastuminen ja Suomen nouseminen maailman kehityken kärkeen sosiaalidemokraattien ja AY-liikkeen johdolla.

Tämä risoo ja harmittaa porvareita vieläkin. Siitä seuraavaaa ahdistusta ja pahaa oloa he käyvät katkerina purkamassa tällekin palstalle päivittäin. Aina heidän kuningashaaveensa ja rodunjalostusiahnnointinsa kuitenkin lyödään maan rakoon ja he joutuvat kiroillen poistumaan miettimään uutta yritystään. Patamustat porvarit ovat kuin Ankkalinnan Mustakaapu, epäonnistumisistaan huolimatta loputtoman yritteliäitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu