Haloo Evijärveläiset!

eimilläänpahalla

Nyt on valitettavasti käynyt niin, että Evijärveläiset itse mollaavat oman kuntansa kerta toisensa jälkeen julkisesti (esim. Järviseudun Sanomat). Saatiin hyvä tie (Kaustisentie), mutta eipä kelvannut pyöräilijöille. Käsittääkseni tie tehtiin kasvaneelle ajoneuvoliikenteelle. Hyvin vaikea on tien tekijöiden tietää, että siinä on kova pyöräliikenne (onko oikeasti?), he eivät taida olla selvännäkijöitä eli siis tehtiinkö asia heille selväksi ETUKÄTEEN ja varmistettiinko se? Elämä on opettanut, että ei kaikki tapahdu aina yhdellä sanomisella.

Toinen asia on tämä Evijärven ympäristö. Mietin juttua lukiessani, että eikö tällaisia asioita pystytä hoitamaan Evijärven sisällä vai onko tässä kuitenkin kyseessä jonkinlainen henkilösota? Olen aina ajatellut, että jos jokin asia on hullusti, otetaan yhteyttä siihen tahoon joka asioista päättää/hoitaa.

Täällä myös hautausmaata haukutaan. Onhan se helppoa huudella, mutta mitä konkreettista on asian eteen tehty? Onko oltu yhteyksissä seurakuntaan? Entä nimien keruu asian puolesta? Yhtäkkiä ajatellen ei mikään pikku homma muuttaa nurmeksi, mutta kaikkihan on mahdollista.

Valitettavasti annatte lähikunnille negatiivisen kuvan kunnastanne ja sen asukkaista.
Yrittäkää saada enemmän niitä positiivisia asioita esille.

9

717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Virheetkorjataanvaitoive

      Haloo? Vai mollaa omaa kuntaa, kun tuodaan nimenomaan esille puutteet liikenneturvallisuudessa! Keskityppä nyt itse asiaan ja mieti, mitä olisi voitu tehdä toisin!Tärinäura jätetty pois, niin tilanne aivan toinen! Virheet olisi syytä korjata ja olen kuullut, että sillä rintamalla jotain tapahtuu!!

      • Lehdenluin

        Evijärvellä voi olla toivoa, jos kunnanhallitus vaihtuu ja nyt vallassa olevat töppäilijät alkavat tekemään sitä, mitä osaavat. Se tosin ei ole tiedossa, mitä osaavat. Kunnanhallituksessa istuvat kyky-kepu-puolueen jäsenet ovat täysin onnettomia päättäjiksi.
        Evijärven kunnalle nauravat jo kaikki. Kuinka tuollainen porukka on voitu valita kunnanhallitukseen? Todennäköisesti asialliset kykenevät kuntalaiset eivät ole kiinnostuneita siivoamaan nykyisten roskapesää.
        Mielenkiinnolla ja kauhulla saa lukea lehtiä, että mitä siellä taas on töppäilty. Ja uutisia näyttää riittävän töppäilyistä loputtomasti.


      • tietämättömyyttäkaikki

        Mikä on tärinäuran merkitys? Olisitko niin ystävällinen "virheetkorjataanvaitoive" ja kertoisit sen minulle, kun minä luulin, että se on osa liikenneturvallisuutta. Mutta sekö onkin VAARAKSI liikenteelle? Olen pahoillani, jos sain jonkun suivaantumaan väärän tietoni johdosta. Oikaiseppa nyt minun tietämystäni. Kiitos etukäteen.


      • tärrrisyttttäää

      • tärinääää
        tietämättömyyttäkaikki kirjoitti:

        Mikä on tärinäuran merkitys? Olisitko niin ystävällinen "virheetkorjataanvaitoive" ja kertoisit sen minulle, kun minä luulin, että se on osa liikenneturvallisuutta. Mutta sekö onkin VAARAKSI liikenteelle? Olen pahoillani, jos sain jonkun suivaantumaan väärän tietoni johdosta. Oikaiseppa nyt minun tietämystäni. Kiitos etukäteen.

        Ilmeisesti kuulut niihin henkilöihin, jotka luulevat, että tiet on vain autoja varten. Mennääpä sitten vaikka siihen, että autoilijat nukkuvat entistä vähemmän, tärinät herättää, kaiteet suojaa, kaistavahdit piipittää..jne! Mitä vielä. Ajakaa järkevästi, oikeaa NOPEUTTA, NUKKUKAA, KUNNON RENKAAT AUTOON, KÄNNYKÄT POIS JNE.


    • Juppolallit vaan rellestää ja vetää hanskaan kaupan penkillä

    • Bongaus

      Antti Kurvinen keskustasta on nähty Evijärvellä.

    • Jukkisss

      Kävi varmaan sanomassa kunnankepuille että lopettakaa töppäileminen, kun KEPU:n maine on muutoinkin jo aivan kuralla ja kannatuskäyrät pohjamudissa.

      • Pohjaanpalanu

        Kävi sanomassa metsurille, että kattila palo pohjaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2023
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1727
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1193
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1061
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      956
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe