Ahdistus ja sen kunnolla ottaminen

Minua on ahdistanut pienesta kolmosluokkalaisesta asti esillä oleminen ties minkälaisissa tilanteissa. Se on johtunut monista syista esim. ulkonäköpaineista ja ihmisten tuomitsevaisuudesta, omasta tunteesta ettei ole tarpeeksi hyvä/ettei ole riittävä ja muista syista joista en ole ihan varma. En ollut tuonut ahdistustani esille, koska aina puhutaan esiintymisjännityksesta ja monilla varmasti on myös sitä tervettä normaalia jännitystä. Mutta tänä vuonna kasiluokallani ollessa minun piti pitää koko luokalleni mielipidepuhe ja olin harjoittelemassa sen viimeisen kerran läpi käytävässä ystäväni kanssa, mutta minusta alkoi tuontua että en saa happea ja olotila vain paheni, sitten minua alkoi itkettää vaikka sinäänsä ei itkettäny ja hätäännyin. (En pitänyt esitelmää luokalleni, vaan pidin sen erikseen opettajalle ja yhdelle kaverilleni ja sekin ahdisti. Luokkanikin on erittäin mukava, mutta silti minua aina alkaa ahdistaa.) Minulla oli aikaisemminkin ollut esillä olo tilanteissa ahdistanut henkeä, mutta se on pahentunut vain joka kerran jälkeen. Silti minulle kerrottiin olotilani johtuvan vain esiintymisjännityksestä, vaikka se esti normaalia kouluarkea. Minulle aina kerrotaan ja valitetaan että ei se ole miin paha ja "kaverini" sanoo ymmärtävänsä oloni (vaikka en ole edes kertonut hänelle olostani) ja silti hän puhuu. Ja aina minulle myös kerrotaan että älä välitä muiden mielipiteista ja tiedän ettei saisi, mutta silti välitän ja olen yleensä pettynyt itseeni ja omiin suoritulsiini kun menen luokan eteen ja en saa sanottua mitään ja tuntuu vain silta että voisi itkeä ja happi loppuu. Minusta olisi hienoa kos tämmöisiin asioisiin saataisiin apua jotenkin lisää, sillä minullakkin alkoi yskluokka juuri ja tuntui radkaalta ja ahdistavalta tulla kouluun tietäen joutuvansa ahdistaviin tilanteisiin ja loska niitä ei oteta valavasti. (Nyt tosin päätin hakeutua koulukuraattorille kerrottuani vanhemmilleni kurjasta olostani.)