Miten valmistaudut Halla-ahon pääministeriyteen?

Halla-ahosta tulee Suomen pääministeri ensi eduskuntavaalien jälkeen. Kepusta ja kokkareista kansa on saanut tarpeekseen. Touko-Pouko ei Vihreitä pysty luotsaamaan vaalivoittoon, sillä hän on kehno johtaja ja Vihreät muutenkin sellainen marginaalipuolue, suurimmillaankin. Kansa tulee myös siinä määrin järkiinsä ennen vaaleja, ettei Rinteen SDP voita vaaleja. Vaalivoittaja tulee siis olemaan Halla-ahon persut. Mitä mietteitä tuleva Halla-ahon pääministeriys herättää?
29359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Halla-ahoasta ei tule pääministeriä, ei ministeriä, enintään persukansanedustaja, eli pummaavan vähemmistön marginaaliedustaja.

1Äänestä
  • Ensi keväänä pajunkissojen aikaan sinäkin hämmästyt.

    Äänestä

Huhtasaarikin saanee jonkin merkittävän aseman. Ehkä hänestä tulee ulkoministeri.

Äänestä

Seuraava hallituskokoonpano on Persut-Kristilliset-Kokoomus. Aika konservatiivista menoa tulee siis olemaan.

Äänestä

Halla-aho on nieleskelevä ja punasteleva kukkakeppi joka ei sovellu ministeriksi.

1Äänestä
  • Sinulla on vaaleissa vain yksi ääni. Muu Suomi on kanssasi eri mieltä ja Halla-ahosta tulee pääministeri.

    Äänestä

  • Niinsevainon kirjoitti:

    Sinulla on vaaleissa vain yksi ääni. Muu Suomi on kanssasi eri mieltä ja Halla-ahosta tulee pääministeri.

    Ei tuo mikään mielipide ole, Halla-aho on kukkakeppi, hän nieleskelee ja hän punastelee. Kuka tahansa voi todeta tämän mistä tahansa hänen videoidustaan haastattelusta.

    Mitä tulee hänen soveltuvuuteen ministeriksi, niin ministerin tulisi osata prosenttilaskua. Halla-aho sai peruskoulun matematiikan päättöarvosanaksi numeron 5 eli hän ei osaa edes yksinkertaisia prosenttilaskuja. Olisi kuitenkin toivottavaa kun budjetti joka on ministerien tärkein tehtävä luvut esitetään prosentteina.

    Faktat faktoina.

    Mutta äänestäjät päättävät. Toki jos tilanne olisi kuten sanot että aivan kaikki muut suomalaiset äänestävät Halla-ahoa niin minun olisi paras aseistautua hampaita myöten koska jokin virus tai muu eliömuoto on ottanut muut ihmiset valtaansa.

    Äänestä

  • hahahahahahahahh kirjoitti:

    Vai että peruskoulun matikannumeroita joudut kaivelemaan. Onko pelko perseessä jo noin kova?

    Äänestä

  • hahahahahahahahh kirjoitti:

    Ei tuo mikään mielipide ole, Halla-aho on kukkakeppi, hän nieleskelee ja hän punastelee. Kuka tahansa voi todeta tämän mistä tahansa hänen videoidustaan haastattelusta.

    Mitä tulee hänen soveltuvuuteen ministeriksi, niin ministerin tulisi osata prosenttilaskua. Halla-aho sai peruskoulun matematiikan päättöarvosanaksi numeron 5 eli hän ei osaa edes yksinkertaisia prosenttilaskuja. Olisi kuitenkin toivottavaa kun budjetti joka on ministerien tärkein tehtävä luvut esitetään prosentteina.

    Faktat faktoina.

    Mutta äänestäjät päättävät. Toki jos tilanne olisi kuten sanot että aivan kaikki muut suomalaiset äänestävät Halla-ahoa niin minun olisi paras aseistautua hampaita myöten koska jokin virus tai muu eliömuoto on ottanut muut ihmiset valtaansa.

    Onko sinun mielestäsi punaiset posket este ministeriydelle? Entäs änkytys, vasenkätisyys? Onko seksikäs ulkonäkö paras pääsyvaatimus pääministeriksi?

    Saattavat suvakit tukahdella hetken, mutta ehkä he tottuvat uuteen valtaan.

    Äänestä

  • Xyxy kirjoitti:

    No voin kertoa ettei tule mitään persuvaltaa. Ja mitä tulee matematiikkaan niin perusteet opitaan peruskoulussa. Halla-aho ei ole niitä oppinut joten hän ei niitä osaa. Ministerin tulisi osata prosenttilaskenta.

    Jos kuitenkin kävisi niin että Halla-aho määräisi maamme asioista niin onneksi voimme muistaa miten kävi kennedyille. Faktaa on että Halla-ahon pääminsiteri aika on varmuudella lyhyt.

    Äänestä

Siinäpä meillä olisikin vasta tosi edustava pääministeri, mutta älä nyt edes sellaista unta nää. Ja vaikka näetkin, niin älä nyt ainakaan tee itseäsi naurunalaiseksi kertomalla unestasi julkisesti.

Äänestä

Ei tule Halla-ajosta pääministeriä. Älä unta näe. Mies, joka ei osaa edes kondomia käyttää!

Äänestä

Kerrankin saadaan pääministeri jolla on aivot.

Äänestä
  • Jep, tohtorismies. Ei mikään turha äijä.

    Äänestä

  • Toivottavasti sellainen saadaan, mutta silloinhan pääministerin nimi ei tule olemaan ainakaan Halla-aho.

    Äänestä

Hienointa tässä kaikessa on se, että persujen vaalivoiton myötä supersuosittu Huhtasaarikin palaa ryminällä valokeilaan. Opetusministeri voisi olla hänelle sopiva pesti. Toivottavasti sitten kaiken maailman evoluutiosekoilut poistetaan opetussuunnitelmasta!

Äänestä
  • Huhtasaari+jos+olisi+opetusministeri+niin+opetussuunnitelmasta+poistuisi+biologia+ja+fysiikka+kokonaan+tai+ne+korvattaisiin+raamatulla.Lisäksi+matematiikasta+poistettaisiin+prosenttilaskenta+jota+Halla-aho+ei+osaa.+Olisi+nöyryyttävää+että+peruskoululaiset+edelleenkin+oppisivat+asioita+joita+pääministeri+ei+taida.Yliopistojen+osalta+Huhtasaari+luultavasti+poistaisi+opinnäytteistä+sen,+että+niiden+pitää+olla+omaa+tuotosta+ja+vaatisi+että+vähintään+80%+sisällöstä+tulee+olla+copy-pastea.

    Äänestä

  • Samalla Laura saa kumottua eroosioteoriakin, eli kyllä se on Jumala joka tekee muutoksia esim. maankamaraan, eivätkä mitkään luonnolliset maalliset voimat.

    Äänestä

Sitten meillä olisi Euroopan fiksuin pääministeri.

Äänestä

Muinaiskirkkoslaavin tohtorius antaa oivan pätevyyden pääministerin virkaan.

Äänestä
  • Ministeriksi on tässä maassa päästy ottamalla suihin ja pyllistämällä, että suuta soukemmalle verkkosukkahousut.

    Äänestä

  • EttäMitenkä kirjoitti:

    Ministeriksi on tässä maassa päästy ottamalla suihin ja pyllistämällä, että suuta soukemmalle verkkosukkahousut.

    Linkki tietoosi, muuten mutua!

    Äänestä

Aloittaja onkin varsinainen koomikko, kiitos makeista nauruista.

Äänestä

Ja sekös kovan ytimen psykopaatteja vituttaa.

Äänestä

Itse valmistaudun toimimalla erittäin maahanmuuttaja vastaisesti.

Äänestä

Halla-aho on luonteeltaan VOITTAJA!

Äänestä

Se olisi Suomen pelastus.

Äänestä

En mitenkään, koska hänestä ei koskaan tule pääministeriä eikä muutakaan. Touko Aallosta sellainen voi tullakin, koska monet kok-kepu-ketjua äänestäneet nukkunevat ensi vaaleissa ja persujen potentiaaliset äänestäjät nukkuvat eli vetävät kaljaa kotona tai lähiöpubeissa, kun taas vihreiden hörhöainesta riittää opiskelijakaupungeissa ja nuoret tykkääävät kieroutuneen perversseistä sekoilijoista kuten Aalto oli ruotsinreissullaan.

1Äänestä

Ostin varmuuden vuoksi asunnon Espanjan aurinkorannikolta. Jos persut ei voita vaaleja, myyn asunnon pois ja jään Suomeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

HallisGallup kirjoitti:

Halla-ahosta tulee Suomen pääministeri ensi eduskuntavaalien jälkeen. Kepusta ja kokkareista kansa on saanut tarpeekseen. Touko-Pouko ei Vihreitä pysty luotsaamaan vaalivoittoon, sillä hän on kehno johtaja ja Vihreät muutenkin sellainen marginaalipuolue, suurimmillaankin. Kansa tulee myös siinä määrin järkiinsä ennen vaaleja, ettei Rinteen SDP voita vaaleja. Vaalivoittaja tulee siis olemaan Halla-ahon persut. Mitä mietteitä tuleva Halla-ahon pääministeriys herättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu