Hiekkaa riittää, mutta siinä ei voi viljellä.
mitä hiekkakansa syö kun öljy loppuu
öljynsynnyttämät
681371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Ne muuttaa Eurooppaan.
Suomeenkin tulee tuollaiset 12 mijoonaa hiekkamiestä.
Pannaan ne syömään hiekkaa. Tänne ei ole tulemista.
No luuletko ettei öljyrahat ole sijoitettu mihinkään?
Ainakin saksan suurimat pankit kiinteistöt ja hotellit ynnä paljon muuta
ovat enemmin tai vähemmin arabien omistuksessa.
Heillä on myös paljon sijoituksia mistä kukaan ei edes tiedä mitään,
luulitko heitä tyhmiksi?
Sijoitukset pääasiassa jalkapalloseuroja ja ökyjahteja. Sheikkien perijäprinssit on aika tuhlaajapoikia.
Lisäksi teollisuuslaitoksia ja paljon
Prinssit ja sheikit kasvattavat omaisuuttaan samalla kuin kansa köyhtyy.
No ne on ottanut oppia meidän päättäjistämme.
Sakut kaasutti juutalaiset pankkiirit ja lopulta arabit otti ne sakujen niiltä juutalaisilta kaasutetuilta pankkiireilta anastamat pankit. Heh.
Kehitys kulkee siihen suuntaan, että hiekassakin voi viljellä mainiosti. Kasvi ei välttämättä tarvitse multaa, vaan vettä ja ravinteita. Nykyisin kasvihuoneissa viljellään jo ilman multaa.
Kuka keitaille olisi multaa kantanyt. Hyvin kasvaa, jos on vettä
Sinne saisi isot kasvihuoneet aavikolle ja lämpö sekä
valo olisivat ilmaisia.
Aurinkovoimalla saisi merivedestä erotettua kasteluvedet
vaikka evaporaattorilla.
Vertikaaliviljely on jo ainakin pienessä mitassa käytössä ja suurempia viljelmiä rakennetaan:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.1286163
🌾 🌱
Siellä on viljelyksiä ja ne voi nähdä pyöreinä ympyröinä google earthista.
Ne syövät meidän eväät! Johan tuo on selviö kaikille. Röyhkeinä syöksyvät meidän ruokapöytään eivätkä maksa lounaitaan. Joten vanha sanonta "ilmaisia lounaita ei ole" ei enää pidä paikkaansa.
Raamattuhan sen kertoo: he hyökkäävät vauraan Israelin kimppuun. Israelin polttoainevarat ovat valtavat. Se kasvattaa ruokaa erämaissa, kasvihuoneissa, joissa veden kulutus on hiottu niin tehokkaaksi, että sitä ei tuhlata. Sillä on keino erottaa vettä merivedestä ja ilmasta. Noiden kalleuksien perään lähtevät pian Turkki, Iran, Libya ja Venäjä. Näin ennustaa Raamattu. Mutta sillä hyökkäyksellä on yllättävä loppu.
Israelilla on lisäksi suunnattomat makeanveden varastot syvällä autiomaan alla.
Hiekkamaassa on rutkasti aurngonpaistetta, siitä saa paneeleilla tai muulla tavalla tehtyä sähköä. Sähköllä taas voi käyttää led-kasvihuonetta, näin:
http://www.producegrower.com/article/crop-one-united-arab-emirates-flight-catering-vertical-farm-dubai/
Tuo uutinen oli jossain suomeksikin, mutta äkkiseltään ei löytynyt.
Led-kasvihuoneet ovat nykypäivää ja varsinkin tulevaisuutta. Kannattais tutustua asiaan.
http://ledfinland.fi/
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/vieraskolumnit/led-valaisimilla-säästöä-ja-tehoa-kasvihuoneviljelyyn-1.183997
.
.
.
Led-valaisimilla säästöä ja tehoa kasvihuoneviljelyyn
https://tinyurl.com/ybeyzr3y
Led-valaisimilla viljelijät ovat voineet vähentää sähkön käyttöä 30–50 prosenttia. Suuri osa vähennyksestä johtuu paremmasta valotehokkuudesta, mutta osa myös paremmasta valon spektristä eli jakaantumisesta väreihin.
Suomeksi tässä:
https://tinyurl.com/ycumqvms
Dubaihin rakennetaan maailman suurin vertikaalifarmi - "Uusi menetelmä käyttää 99 prosenttia vähemmän vettä kuin perinteinen peltoviljely"
Sama uutinen toisessa julkaisussa:
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/dubaihin-rakennetaan-maailman-suurin-vertikaalifarmi-1-2-hehtaarin-farmi-tuottaa-2-700-kiloa-vihanneksia-paivassa-6732700
Saa nähdä, katkaiseeko S24 tuon linkin, copypastella joka tapauksessa saa linkin kopioitua osoitekenttään.
"Suomesta onkin vaivihkaa tullut yksi maailman edistyneimmistä maista uusien viljelyteknologioiden kehittämisessä.
...
Teknologiaa hyödyntävälle viljelylle on nyt kysyntää monissa paikoissa, joissa viljely avomaalla tai kasvihuoneissa ei ole mahdollista, esimerkiksi Arabiemiraattien kaltaisilla kuumilla alueilla ja Alaskan kylmyydessä."
https://www.hs.fi/talous/art-2000006359994.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=204c0cb3be35ae58047add759d5d1ed9
Tuo alkaa jo muistuttaa jotain tieteiskuvitelmaa. Kyseistä tekniikkaa ehkä voidaan joskus tulevaisuudessa käyttää avaruudessa, saas nähdä (jos elää niin kauan).
Otaniemessä visiointia vertikaaliviljelystä:
https://youtu.be/ikIVXxVm_Kg
Kiinnostavaa juttua.
Juvalta salaattia. https://yle.fi/a/74-20049629
Vertikaalisalaattia tai led-salaattia tai jotain sellaista.
Hiekkakansa syö demarien verovaroin kustantaman juhla-aterian. Aktiiviorjat tarjoilee ja aktiiviorjattaret tarjoilee jälkiruokapiirakan. Demarit myhäilee kuinka jumalallisen hyviä ihmisiä he ovatkaan.
Voi palstalaispoloja, teillä ei ole aavistustakaan, mitä öljyn loppuminen tarkoittaa. Se tarkoittaa ihmiskunnan loppua jo tällä vuosisadalla, ehkä jo ennen vuosisadan puoliväliä.
Ihmiskunnan loppua tai maailmanloppua on ennusteltu jo moniaiseen kertaan, ei ole vielä näkynyt. No, mikään aineellinen ei tietenkään ole ikuista.
Auringosta ainakin teoriassa saataisiin energiaa yllin kyllin, jos osattaisiin kerätä ja tallettaa. Jos joku haluaa vilkaista, niin linkeissä asiasta jotain luettavaa:
http://natgeo.fi/tekniikka/energia/ehtymaton-taivas
https://www.sttinfo.fi/tiedote/uudenlaisten-aurinkokennojen-elinika-voidaan-jopa-kymmenkertaistaa?publisherId=37936456&releaseId=67257125
http://etn.fi/index.php/13-news/8280-perovskiitti-ohittaa-piin-aurinkokennoissa
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/kaliforniassa-rikottu-uusiutuvan-energian-ennatys-67-eri-lahteista-6652447
https://yle.fi/uutiset/3-10199080
Onhan tuota juttua, lisää löytyy hakemalla.
Valitettavasti mitään nykyaikaisia laitteita ei kyetä valmistamaan ilman öljyä.
" Valitettavasti mitään nykyaikaisia laitteita ei kyetä valmistamaan ilman öljyä."
Tässä kuitenkin luettavaa muutaman sivun verran
https://yle.fi/uutiset/3-9836838
https://yle.fi/uutiset/3-9536722
https://tinyurl.com/ycrtxrwc
Tämäkin vielä
http://www.insinoori-lehti.fi/auringosta-syntyy-polttoainetta
Lappeenrannassa avataan tänään Soletair-niminen koelaitos, joka tuottaa aurinko- ja tuulivoiman avulla nestemäistä polttoainetta.
Ilman öljyä ei tule olemaan luettavaakaan. Ei ole tosin lukijoitakaan, kun ruokakin loppuu.
Öljyä voidaan ajatella korvattavaksi
https://yle.fi/uutiset/3-8875605
https://www.upmbiofore.fi/biokemikaalit/biokemikaaleilla-voidaan-korvata-oljy-muovissa-uutta-arvoa-puusta/
https://m.kauppalehti.fi/uutiset/voivatko-biohajoavat-pakkaukset-korvata-muovin/9y6tw7t6
http://www.ymparistotiedonfoorumi.fi/uutiset/kooste-energialahteita-vedesta-ja-hiilidioksidista/
Myös korvaa voidaan ajatella öljyttäväksi 😊 😀 😁 😂
Mutta kun biotuotteitakaan ei kyetä valmistamaan ja jakelemaan ilman öljyä. Olisi keksittävä täysin öljytön tuotanto- ja jakeluketju kaivoksista teollisuuden kautta kuluttajille, mikä on ikiliikkujaan verrattavissa oleva unelma. Energian perusluonnonlakeja on mahdotonta kumota.
Maailmanloppu on peruttu, voi voi. https://www.ursa.fi/kauppa/tuote/maailmanloppu-peruttu/
"Energian perusluonnonlakeja on mahdotonta kumota."
https://www.tiede.fi/comment/654414#comment-654414
Älykäs veto, mutta huti. Aurinko (aurinkokunta) on energeettisesti suljettu systeemi. Sinne eksyy jokunen yksittäinen lähinnä kosmisen säteilyn hiukkanen. Eli kokonaisenergian tasolla ei mitään. Siksi aurinkokunnan kokonaisentropia vain kasvaa. Maa saa sitä vastoin lahjaksi älyttömät määrät ilmaista energiaa. Eli on energeettisesti avoin systeemi.
Mieluummin voisi sanoa, että maapallolla on ”vapaa tahto”. Aurinko mättää energiaa roppakaupalla. Maapallo (ja siinä sivussa kemiallinen/fysikaalinen ilmiö elämä) sitten porskuttaa ”mielin määrin”. Näyttää vapaalta, mutta kun energia otetaan pois, niin onkin äkkiä vähemmän vapaata.
Tulevaisuudenvisioita on monenlaisia, sekä synkkiä että valoisia, tässä linkissä semmoista valoisampaa näkemystä:
https://www.tekniikkatalous.fi/kaikki_uutiset/sveitsilaispankin-analyytikko-uusiutuva-energia-voi-olla-kaytannossa-ilmaista-jo-vuonna-2030-6736644
# Sveitsiläispankin analyytikko: Uusiutuva energia voi olla ”käytännössä ilmaista” jo vuonna 2030 #
Näitä tilanteita on jo ollut Euroopassa:
https://m.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/8WgwKZDZ
http://www.tiedetuubi.fi/tekniikka/sahkon-hinta-saksassa-oli-sunnuntaina-negatiivinen
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/sahkon-kuluttajille-maksettiin-taas-saksassa-sahkon-kaytosta-6685929
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001857458.html
Kiinnostavaa, eikö?
Rypsiölyllä mennään kun sheikeiltä öljy loppuu.
Amerikan liuskeöljy riittää vuosisadaksi.
Mitäs sitten sen vuosisadan jäkeen?
Anna mule mun raha ja eväät! Heti! Muten tule allahu
.الرجل الصعب
Sipilä ja kepuloiset haluavat pitää koko Suomen asuttuna, että pääkaupunkiseudulta on nykyisten asukkaiden helpompi muuttaa pois tuljoiden tieltä.
maailma kyllä pärjää. Mutta hiekkaväki ei pärjää ilman miljardien jatkuvaa rahavirtaa.
Mitä hiekkaväki syö kun öljy loppuu? Mitä lie.
Mutta siihen, MISSÄ hiekkaväki tuolloin syö, on helppo vastata.
Hiekkaväki syö sinun pöydässäsi.
Kuten kaikki kansallismieliset jo tietävätkin, niin kaikki eriväriset muunmaalaisethan ovat kannibaaleja, ja tulevat syömään valkoisen rodun suihinsa öljyn loputtua.
Vain kädestä suuhun elävä työläinen voi kysyä tuollaista. Öljymiljardeilla tehdyt sijoitukset, vaikka olisivat heikompiakin, tuottavat niin paljon, että kaikki on turvattu moninkertaisesti.
Ne miljardit ovat vain numeroita tietokoneilla. Paha valkoinen mies voi pyyhkäistä ne pois parilla napin painalluksella.
Mutta kun rettelöinti kiinnostaa enemmän kuin maanviljely.
Täytyy sitten vaan rötöstellä jos kerran muu ei kiinnosta.
Eiköhän ne sodi ja tapa toisiaan kuten ennenkin. Tappaminen kannattaa ja on muodissa aina.
Öljy ei lopu. Allah tekee sitä koko ajan lisää.
Hiekkaperäisessä maastossa voi ihan hyvin viljellä, kunhan pumppaa vettä maaperän pohjavesikerroksista.
https://www.google.com/search?hl=fi&tbm=isch&source=hp&biw=1368&bih=688&ei=HYh1W_zmB6W26ATYuJqACg&q=desert agriculture&oq=desert agriculture
Sekä Israelilaiset että arabit ovat tehneet tätä pumppausta jo kymmeniä vuosia. Laajoilla alueilla pohjavesivarat on pumpattu kuiviin, ja maanviljeöy on ollut lopetettava.
Juuri tuon heikentyneen ruokatilanteen vuoksi Lähi-Itä tunkee kumiveneillään tänne Eurooppaan ruokittavaksi. Sama kuivuusongelma on myös Afrikassa. Sieltä mittakaava tulijoille on ainakin 20-kertainen.
Israelilaiset valmistavat riittävästi kasteluvettä hedelmä ja vihannestarhoilleen. Voisivat muutkin, jos kykenisivät, mut eivät muuta kuin sotivat ja tuovat ympäristöään.
öljy on niiden ainoa myyntiartikkeli ja valuutta.
Siellä on niin rankat luokkaerot ja sakuthan tykkää sellaisesta
siksi mersujen vienti jatkuu sinne kaikesta huolimatta.
veljeskansa
sakut ja arabit
sama aate, sama asenne
maailman lopun 10 minuuttia, lopputaistossa saku ja arabi
Ensin ne kuppaa toisiaan ja lopulta kääntyvät näin...
Klassinen perhehelvetti.
Kyllä hiekassa voi viljellä. Egyptissä kasvatetaan perunaa hiekassa. Jopa keinokastelulla. Perunaa viedään myös maasta ulos.
Samoin hiekassa viljellään myös viljakasveja, kuten vehnää ja ohraa.
Niiden osaaminen o pyssyllä paukuttelu, ikuisia vähä,älisiä. Eli ampukoon toisiansa. Siten on lounas nenän eessä ?
idiputs
Lunta riittää ja siitä saa vettä juotavaksi,
Tällä hetkellähän ne myy öljyä että saa ruokaa kyetäkseen lisääntymään vihamielisessä ympäristössä.
Tulevvaisuudessa sinne järjestetään varmaan tulonsiirrot niin että kykenevät lisääntymään vihamielisessä ympäristössään.
Tyhmä kysymys. Maasta lähteneet lähettävät kelarahaa kotimaihinsa ja kaikki elää hyvin suomen sosiaaliturvan avulla.
HYVIN OSAAVAT TÄNNE TULLA
Josko ne alkaa syömään toisiansa. Sen jälkeen kun myrkkykäärmeet aavikolla syöty sukupuuttoon ? Äsdeepeen Lahden pohjavedet lahjoittaa . Kuten Kiinallekin .
Ei sen suhteen syytä huoleen ole tyyliin sataan vuoteen nykyiselläänkään, puhumattakaan kuinka uusia öljylöytöjä tehdään jatkuvasti lisää.
Mitä persu söisi, jos se pitäisi itse tienata? Kynsiä
Öljyä on pumpattu ja myyty reipas 100 vuotta, mutta tuolla alueella on asuttu kymmeniä tuhansia vuosia. Ei olisi varmaankaan onnistunut hiekan syönnillä.
Mitä me syömme, kun öljy loppuu? Suo, öljykauden kuokka ja Jussi.
https://youtu.be/WRvDHd-ieiA
Hyvin näyttää kasvavan. 🌱🌿
Eikä siinä vielä kaikki, sillä merenhiekka on moninkertaisesti tiiviimpää.
Sossun luukulle vaan.
Ja paskaojan kaivuuta 9€ päiväpalkalla.