Työttömät töihin uuteen Valtion firmaan

Mikäli tulee toimeen työttömyyskorvauksen kokoisella summalla, niin silloin tulee toimeen myös saman suuruisella palkalla. Palkan ei tosiaankaan tarvitse olla suuri. Palkkaa vieläpä verotetaan kevyemmin, ja lisäksi palkansaajat saavat muita verohelpotuksia, mm. työmatkakuluja voi vähentää verotuksessa.

Kaikki työttömät pitäisikin siirtää Valtion työntekijöiksi ja maksaa heille korvausten suuruista palkkaa. Samalla työttömillä voidaan teetättää yksinkertaisia työllisyystöitä, kuten risusavotointia, mummujen ulkoilutusta, peltojen kastelua, marjanpoimintaa, siis melkein mitä tahansa normaalia perustyötä.

Kuka haluaa parempaa palkkaa hakeutuu tietysti paremmin palkattuihin töihin. Valtion palkkalistoilla ovat vain ne, jotka eivät muuten työllisty.
77551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Et nyt ollwenkaan ymmärrä työllisyyspolitiikkaa nykymaailmassa, olet kasi vain kuunnellut politiikojen huuhaajuttuja työllistämisestä vaikak todellisuudessa työttömyys on tarpeellista kjka sitä ylläpidetään vaikk väkisin ja työttömien nimenomana pitää ola avoimilla markkinoilla kilpailemassa työpaikoista ja mitä huonommin työttmät voivat, sitä tehokkaammin he kilpailevat noista työpaikosta.

Se on asia josta Vartianenkin puhuu, mutta suomalaiset eivät oikein tajua, asian nimi on Nairu, (engl.) Suomeksi Luonnollinen työtömyysaste, työttömyys on tarpeellista.

Asian (Nairu) voi hakea helposti hakukoneella ja saattaa alkaa jopa ymmärtää, mistä puhuu, kun puhuu työttömyydestä, tai mistä politiikot puhuvat kun he puhuvat työttömyydestä.

1Äänestä
  • Työttömyys on tosiaan tarpeellista, mutta työttömien sohvilla loikoilu puolestaan ei. Valtion firmaan siirretään siis nämä nyt sohville unohdetut poloiset, ja jatkossa heitä aktivoidaan teettämällä yksinkertaisia työllisyystöitä, jotka jäisivät muutoin tekemättä. Esimerkiksi risusavotta ei lopu Suomesta koskaan. Suurten ikäluokkien mummuissa riittää tekemistä ainakin 20 vuodeksi. Viljaa viljellään ja metsissä kasvaa marjoja joka vuosi.

    Valtion firman listoilla työttömistä pidetään huolta, ja jatkuva aktiivinen työnteko pitää myös työttömän terveenä. Tällä hetkellä työttömät on hylätty kotisohvilleen, joka on jo sinällään rikos ihmisyyttä vastaan. Yhteiskunnan on huolehdittava jokaisesta, myös työttömistä.

    Äänestä

  • Sinä et taida itse ymmärtää. Aloituksen kaltaisella järjestelyllä saadaan tätä kilpailua vieläkin entisestään lisättyä koska muuten on uhkana joutua valtion pakottamiin orjatöihin.

    Äänestä

  • ValtionFirma kirjoitti:

    Työttömyys on tosiaan tarpeellista, mutta työttömien sohvilla loikoilu puolestaan ei. Valtion firmaan siirretään siis nämä nyt sohville unohdetut poloiset, ja jatkossa heitä aktivoidaan teettämällä yksinkertaisia työllisyystöitä, jotka jäisivät muutoin tekemättä. Esimerkiksi risusavotta ei lopu Suomesta koskaan. Suurten ikäluokkien mummuissa riittää tekemistä ainakin 20 vuodeksi. Viljaa viljellään ja metsissä kasvaa marjoja joka vuosi.

    Valtion firman listoilla työttömistä pidetään huolta, ja jatkuva aktiivinen työnteko pitää myös työttömän terveenä. Tällä hetkellä työttömät on hylätty kotisohvilleen, joka on jo sinällään rikos ihmisyyttä vastaan. Yhteiskunnan on huolehdittava jokaisesta, myös työttömistä.

    Ideastasi/ideologiastiasi on totta kai jo tehty sitä mitä pitääkin, aktiivimalli on saanut melko lailla huomiota, siitä on väännetty jo huumoriakin:

    "Korvaa yksi sana leffasta sanalla 'aktiivimalli'

    Aktiivimallista itään: Sosiaaliturva matkaa naapurimaan tasolle.

    Tiedän mitä teit viime aktiivimallijaksolla: Hyytävä trilleri Kelasta, joka tietää kaiken

    Hobitti - Aktiivimallin autioittama maa: Trilogian keskimmäisessä osassa Bilbo ystävineen saapuu maahan, jossa aktiivimalli on ollut olemassa jo vuosia. Kaikki kynnelle kyenneet ovat paenneet henkensä edestä muihin valtakuntiin..."

    https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/617822-korvaa-yksi-sana-leffasta-sanalla-aktiivimalli-vauvafi-villiintyi-tassa-parhaat

    Äänestä

  • itse.et.tainnut.ynmärtää kirjoitti:

    Sinä et taida itse ymmärtää. Aloituksen kaltaisella järjestelyllä saadaan tätä kilpailua vieläkin entisestään lisättyä koska muuten on uhkana joutua valtion pakottamiin orjatöihin.

    Kyse ei ole orjatyöstä, koska työstä maksetaan palkkaa. Vai mikä on sinun määritelmäsi orjatyölle? Mielestäni nykyinen työttömien nöyryyttäminen aktiivimalleilla ja vastaavilla pomputtamisilla on järjetöntä. Valtion firman työntekijöille ei ole muuta vaatimusta kuin ilmaantua työmaalle silloin, kun työllisyystöitä on tarjolla. Väittäisin että tämä on inhimillisempi tapa myös työttömän itsensä kannalta, kun on selkeät viikko-ohjelmat tiedossa jo etukäteen.

    "nykyinen työttömien nöyryyttäminen aktiivimalleilla ja vastaavilla pomputtamisilla on järjetöntä"

    Totta kai se on, mutta sillä saatiin säästettyä paljon rahaa kun karenssit leikkeli liki parilta sadalta tuhannelta korvauksia mikä koko operaation tarkoituskin oli ja edelleen:

    Nairu, Kilpailuneutraliteetti MPM. jne. tässä vanha mutta edellen ajankohtaine ja hyvä kirjoitus.

    "...Työttömien on siis voitava huonosti. Muuten he eivät kilpaile riittävän epätoivoisesti työpaikoista, mikä Friedmanin ja Phelpsin teorian mukaan johtaa siihen, että vielä useamman on jouduttava työttömäksi..."

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/1530558/mika-helkkarin-nairu

    Työttömien teko työttömyyskorvauksella tms. on absurdi käsite, eihän työtön ole enää silloin työtön jos hän teke työtä ja työstä pitää saada työehtosopimuksen mukainen palkka.

    Äänestä

  • työstäpalkkaa kirjoitti:

    Ei vaan kyseessä on vain erilainen kuritustoimi. Työtön pakotetaan pakkotyöhön jos ei saa työtä. Näin saadaan työpaikoista kilpailua kiristettyä entisestään, koska kukaan ei halua joutua kuritustöihin valtion työleireille.

    Äänestä

  • samasta.asiasta.kyse kirjoitti:

    Kaikki työt ovat periaatteessa kuritustöitä. Harva töitä mielellään tekee. Aamulla ei ole nastaa herätä.

    Se on vaan jotain tehtävä elantonsa eteen. Myös työttömien on osallistuttava. Vastikkeeton oleskelu sotii ihmisten oikeustajua vastaan.

    Simppelit työllisyystyöt sopivat hyvin työttömille. Niihin ei tarvita juurikaan koulutusta. Kun jokainen tekee, niin yhteiskunta voi paremmin.

    Nykykäytäntöhän on ajanut työttömiä päihteidenkäyttäjiksi, ja moni on sen vuoksi syrjäytynyt.

    Nyt asialle tehdään stoppi ja otetaan työttömät takaisin yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi.

    Äänestä

  • ihmisarvot.kunniaan kirjoitti:

    Höpö höpö, olet pihalla kuin lumiukko ja ajat 1800-luvun aikoja tänne takaisin, taidat olla oikeasti perussuomalasten tai sinisten porukkaa, toki myös kokoomus ja kepu haluaa maan kehitymaaksi.

    >Itse ihmettelen sitä, että mistä kumpuaa ajatus vastikkeellisesta työttömyysturvasta? Jos vastikkeellisuudella tarkoitetaan jonkin työn tekemistä, niin eihän henkilö sitten enää ole työtön. Ja jos hän kerran tekee työtä, hänen tulee saada siitä asianmukaista(TES)palkkaa.>

    https://www.uusisuomi.fi/comment/454808#comment-454808

    Äänestä

  • vanha.juttu kirjoitti:

    TES-kirosana on aiheuttanut koko suurtyöttömyyden. No onneksi valtio voi teettää työllisyystöitä vastikkeeksi työttömyyskorvauksen suuruisesta palkasta. Ainoa häviäjä on ay-mafia. Työtön saa enemmän rahaa, ja joku hyötyy työttömän tekemästä palveluksesta.

    Vai on töiden tekeminen 1800-lukulaista. Miksei työntekoa kielletä sitten kokonaan, kun siitä kerran on mielestäsi enemmän haittaa kuin hyötyä?

    Äänestä

  • TES-tuho kirjoitti:

    TES-kirosana on aiheuttanut koko suurtyöttömyyden. No onneksi valtio voi teettää työllisyystöitä vastikkeeksi työttömyyskorvauksen suuruisesta palkasta. Ainoa häviäjä on ay-mafia. Työtön saa enemmän rahaa, ja joku hyötyy työttömän tekemästä palveluksesta.

    "TES-kirosana on aiheuttanut koko suurtyöttömyyden."

    Höpö höpö, vain pahoissa harhoissa luulee tuollaisia, sen se aihetuttaa kun on valtavia aukkoja yleissivistyksessä.

    Äänestä

  • aktiivia kirjoitti:

    Ideastasi/ideologiastiasi on totta kai jo tehty sitä mitä pitääkin, aktiivimalli on saanut melko lailla huomiota, siitä on väännetty jo huumoriakin:

    "Korvaa yksi sana leffasta sanalla 'aktiivimalli'

    Aktiivimallista itään: Sosiaaliturva matkaa naapurimaan tasolle.

    Tiedän mitä teit viime aktiivimallijaksolla: Hyytävä trilleri Kelasta, joka tietää kaiken

    Hobitti - Aktiivimallin autioittama maa: Trilogian keskimmäisessä osassa Bilbo ystävineen saapuu maahan, jossa aktiivimalli on ollut olemassa jo vuosia. Kaikki kynnelle kyenneet ovat paenneet henkensä edestä muihin valtakuntiin..."

    https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/617822-korvaa-yksi-sana-leffasta-sanalla-aktiivimalli-vauvafi-villiintyi-tassa-parhaat

    >>> Aktiivimallin autioittama maa:... Kaikki kynnelle kyenneet ovat paenneet henkensä edestä muihin valtakuntiin...>>>

    No toi oli hyvä.

    Äänestä

  • Suomessa puuttuu vain palkanmaksja kun kokoomuksen ja kepun EK:n ja Suomen Yrittäjien lobbarina toimiva porvarihallitus tarjoaa työnantajille ja omistajille kymmenen hyvää ja kaksitoista kaunista tapaa välttää palkanmaksu Aktiivimallin pakkotoimilla, ilmaistyökokeilulla ja ilmaistyöharjoitteluilla, yritysten palkkatuilla ym. keinoilla, joissa alipalkkausta kompensoidaan sosiaalituilla veronmaksajien/kansan/yhteiskunnan laskuun, yritysten saadessa vain hyödyt sekä omistajien jättiosingot.
    Suomessa pitäisi kieltää tai tehdä täysin vapaaehtoisiksi kaikki TES-palkkaa alemmin palkatut työt ja maahan pitäisi saada kaikkien alojen 10 euroa tunnilta minimipalkkalaki. Se olisi välttämätöntä Suomessa euroalueen ja EU:n kalleimmassa maassa, jonka palkat ovat vielä ylivoimaisesti Pohjoismaiden matalimmat ja läntisen Euroopan alhaisimpia. Suomalaisen ostovoima yksi Euroopan huonoimmista palkat ja hintataso huomioiden. Ihan Itä-Euroopan tasoa. No kokoomus, kepu, EK ja SY ovatkin viemässä meitä Viron Baltianmaiden malliin kovaa vauhtia.

    Äänestä

  • ValtionFirma kirjoitti:

    Kyse ei ole orjatyöstä, koska työstä maksetaan palkkaa. Vai mikä on sinun määritelmäsi orjatyölle? Mielestäni nykyinen työttömien nöyryyttäminen aktiivimalleilla ja vastaavilla pomputtamisilla on järjetöntä. Valtion firman työntekijöille ei ole muuta vaatimusta kuin ilmaantua työmaalle silloin, kun työllisyystöitä on tarjolla. Väittäisin että tämä on inhimillisempi tapa myös työttömän itsensä kannalta, kun on selkeät viikko-ohjelmat tiedossa jo etukäteen.

    Aloittaja on ninnero ettävoisi vielä. Kerto miksi maataloustukea ja yritystukea maksetaan.
    Suurtilalisille jotka tuottavatmiljoona vo i ttoja.

    Yrityksille jot tuottavat miljoona v oittoja ja samaan aikaan irtuåisanot työnt r kijöi y ä.

    Miksi sipilä ei halua antaa satastaakaan köyhälle kan s alle. mutta tehottomiinyritystukiin ja maataloustukien korotuksiin on riittänyt lisää varoja joka vuosi.

    Sipilähän sanoi että tukien leikkaaminen tehostaa aktiivisuutta.

    Miksi yritystukia ja maalaisloistukia ei ole leikattu.

    Äänestä

  • ValtionFirma kirjoitti:

    Työttömyys on tosiaan tarpeellista, mutta työttömien sohvilla loikoilu puolestaan ei. Valtion firmaan siirretään siis nämä nyt sohville unohdetut poloiset, ja jatkossa heitä aktivoidaan teettämällä yksinkertaisia työllisyystöitä, jotka jäisivät muutoin tekemättä. Esimerkiksi risusavotta ei lopu Suomesta koskaan. Suurten ikäluokkien mummuissa riittää tekemistä ainakin 20 vuodeksi. Viljaa viljellään ja metsissä kasvaa marjoja joka vuosi.

    Valtion firman listoilla työttömistä pidetään huolta, ja jatkuva aktiivinen työnteko pitää myös työttömän terveenä. Tällä hetkellä työttömät on hylätty kotisohvilleen, joka on jo sinällään rikos ihmisyyttä vastaan. Yhteiskunnan on huolehdittava jokaisesta, myös työttömistä.

    "Yhteiskunnan on huolehdittava
    jokaisesta, myös työttömistä."

    Ei veronmaksajilla ole mitään velvollisuutta huolehtia loisista, esim siitä afgaaniloisesta joka murhasi siskonsa lapsen...

    Äänestä

  • samasta.asiasta.kyse kirjoitti:

    Ei vaan kyseessä on vain erilainen kuritustoimi. Työtön pakotetaan pakkotyöhön jos ei saa työtä. Näin saadaan työpaikoista kilpailua kiristettyä entisestään, koska kukaan ei halua joutua kuritustöihin valtion työleireille.

    Ei valtio on girmaa ole tai tule.
    Valtiolla ei ole kykyä.
    Ainkaan nykyisellä halituksella .
    Vaatii organisointia ja hallinta kykyä esim työnjohto.

    Valtion virkanieskun ei ole koskaan mistään vastuussa tai ota mitään vastuuta tai vastaa mihinkään kysymykseen suoraan.
    Vastuun pakoilijoita koko sakki

    Äänestä

Valtio ei EU oloissa saa oikeasti työllistää, se on markkinahäiriö ja kilpailuneutraliteetin vastaista, pitäisihan nämä alkeelliset perusasiat tajuta jo saihesta jotain kirjoittaa.

1Äänestä
  • Tekemättömien töiden teettäminen kuuluu sekataloudessa yhteiskunnan tehtäviin, jos töitä ei saada tehdyksi markkinaehtoisesti.

    Äänestä

  • jonkun-tehtävä kirjoitti:

    Tekemättömien töiden teettäminen kuuluu sekataloudessa yhteiskunnan tehtäviin, jos töitä ei saada tehdyksi markkinaehtoisesti.

    Suomi ei ole ollutsekatalous enää 30 vuoteen, yllättävää, että homma on tehty niin ovelasti, että vaki ei ole tajunnut sitä, himan kuin "Monnetin pienten askelten" oppien mukaan.

    Julkiset palvelut voidaan käytännössä enää tilata, ei tuottaa kunnallisesti tai valtiollisesti jo 2007 hankintalaki sitten vielä varmisti, että pienet yritykset putoilevat kelkasta siin kuin erilaiset kolmannen sektorin tuottajatkin.

    New Public Management talouteen siirryttiin jo aikaa sitten.

    Pikkeuksena tästä ovat terveyspalvelut/saraanhoito, ne voitaisiin tehdä valtion ja kuntien liikelaitosten toimesta, mutta parit suuremmat hallituspuolueet haluaa yksityistää nekin.

    Äänestä

  • talous.sekaisin kirjoitti:

    Jopa USA on edelleen sekatalous. Täysin markkinataloudessa olevia maita tuskin on maailmassa yhtään.

    Äänestä

  • sekaVAtalous kirjoitti:

    Jopa USA on edelleen sekatalous. Täysin markkinataloudessa olevia maita tuskin on maailmassa yhtään.

    USA oli sekatalous samalla tavoin kuin Suomi, siis ennen Reasganin aikaa, Reaganin oppejahan ja niiden seurauksia Trump tuossa pyrkii vastustelamaan..Tuossa Taloussanmoen artikkeli aiheesta:

    "Muutos, joka katkaisi yksityisen ja julkisen vallan hedelmällisen yhteistyön, alkoi presidentti Ronald Reaganin kaudella yksityistämisen nimissä. Valtio ajettiin pois joka paikasta ja vankiloistakin tuli yksityisiä voittoa tuottavia laitoksia. Yksityistämisen käänteinen seuraus oli se, että mitään ei tehdä ellei siitä synny liikevoittoa. Tämä sama kehitys näkyy myös Suomessa. "

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001660682.html

    Siis jo vuodelta 2010, yllättävän hitaasti tieto kulkee nettiaikanakin.

    Eihän se mitään, että tieto kulkee, mutta kun sitä ei tajuta. Siksi äänestystulokset täällä ovat niin hassuja.

    Äänestä

  • talous.sekaisin kirjoitti:

    USA oli sekatalous samalla tavoin kuin Suomi, siis ennen Reasganin aikaa, Reaganin oppejahan ja niiden seurauksia Trump tuossa pyrkii vastustelamaan..Tuossa Taloussanmoen artikkeli aiheesta:

    "Muutos, joka katkaisi yksityisen ja julkisen vallan hedelmällisen yhteistyön, alkoi presidentti Ronald Reaganin kaudella yksityistämisen nimissä. Valtio ajettiin pois joka paikasta ja vankiloistakin tuli yksityisiä voittoa tuottavia laitoksia. Yksityistämisen käänteinen seuraus oli se, että mitään ei tehdä ellei siitä synny liikevoittoa. Tämä sama kehitys näkyy myös Suomessa. "

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001660682.html

    Siis jo vuodelta 2010, yllättävän hitaasti tieto kulkee nettiaikanakin.

    Suomi on edelleen sekatalous halusi sitä tai ei. Todiste siitä löytyy heti viinakaupan puolelta.

    Politiikotkaan eivät tajua oikein asiaa ja virkamiehillekin se tuottaa vaikeuksia.

    "Korkman ei näytä lainkaan käsittävän, että brexitin ja Trump-ilmiön kautta halutaan palauttaa kansallista itsemääräämisoikeutta niin taloudellisissa, väestöpoliittisissa kuin kulttuurisissakin asioissa. Sen sijaan hän jatkaa entisen levyn pyörittelyä ja sanoo, että ”[k]aipaamme nykyistä vahvempaa kansainvälistä yhteistyötä”.

    http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259332-luurangot-taloustieteilijoiden-kaapeissa

    Mutta eikähän tämä ole jo himan liian vaikeaa tääällä palstalla majaansa pitäville.

    Äänestä

  • Alkon kirjoitti:

    Suomi on edelleen sekatalous halusi sitä tai ei. Todiste siitä löytyy heti viinakaupan puolelta.

    Heh, kyse on hiukka isommista ympyröistä.

    Valtion alkoholimonopoli sinsänsä on ihan järkevä, ei lypsäviä lehmiä pitäisi myydä, kuten valtio on tehnyt ja menettänyt valtavasti tuloja joita sitten osaltaan korvataan Reaganin tavoin erilaisilla jatkuvasti kohoavilla tasaveroilla ja maksuilla.

    Onhan tuosa terveydellä perusteltu valvontaja kyttäysmentaliteetti tuossa alkon monopolissa kuitenkin mukana, hieman samana tapaan kuin aktiivimallissakin. No Alkon monopolia puretaan hiljaa ja hissukseen useampien sitä edes tajuamatta.

    Sekatalous ja normaali markkinatalous ei välttämättä paha ole, vaan jopa järkevä, sitä kun voidaan hoitaa demokraattisesti toisin kuin globaalia kapitalismia joka on aivan totaalisesti demokratian ulottumattomissa.

    Kyse on siis markkinatalou ja demokratia s vs. globaali kapitalismi, ja tässä demokratia ja markkinatalous saavat pahasti pataansa.

    Äänestä

  • jonkun-tehtävä kirjoitti:

    Tekemättömien töiden teettäminen kuuluu sekataloudessa yhteiskunnan tehtäviin, jos töitä ei saada tehdyksi markkinaehtoisesti.

    Sekatalousaikana Suomen perustuslaissa oli kohta jossa sanottiin, että valtiovallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. eli jopa rajoitetiin ulkomailta tulevaa työvoimaa että suomalaisille riittäisi työt, mutta se oli epäsopiva EU ajalle ja asetuksiin jolloin rjat piti aukaista työvoiman vapaasti virraten ja laki muutettiin sekä vesitettiin.

    https://tuloksetontaopiskelua.wordpress.com/2018/01/02/tyovoima-valtiovallan-suojeluksessa/

    Äänestä

  • työvoiman.suojelu kirjoitti:

    Sekataloudessa eletään edelleen ja kyllä se sama lukee vieläkin perustuslain kohdassa 18§. Senkin vuoksi on outoa että valtio tuntuu hylänneen työvoiman kotisohville. Hylkääminen ei ole mitään työvoiman suojelua, vaan päin vastoin kotisohvilla se työkunto menetetään lopullisesti.

    Periaatteessahan hallitus rikkoo perustuslakia, koska ei suojele tarpeeksi hyvin työttömien työkykyä. Työllisyystöitä teettämällä noudatettaisiin kyseistä perustuslain pykälää.

    Äänestä

  • globalisaattorit kirjoitti:

    Heh, kyse on hiukka isommista ympyröistä.

    Valtion alkoholimonopoli sinsänsä on ihan järkevä, ei lypsäviä lehmiä pitäisi myydä, kuten valtio on tehnyt ja menettänyt valtavasti tuloja joita sitten osaltaan korvataan Reaganin tavoin erilaisilla jatkuvasti kohoavilla tasaveroilla ja maksuilla.

    Onhan tuosa terveydellä perusteltu valvontaja kyttäysmentaliteetti tuossa alkon monopolissa kuitenkin mukana, hieman samana tapaan kuin aktiivimallissakin. No Alkon monopolia puretaan hiljaa ja hissukseen useampien sitä edes tajuamatta.

    Sekatalous ja normaali markkinatalous ei välttämättä paha ole, vaan jopa järkevä, sitä kun voidaan hoitaa demokraattisesti toisin kuin globaalia kapitalismia joka on aivan totaalisesti demokratian ulottumattomissa.

    Kyse on siis markkinatalou ja demokratia s vs. globaali kapitalismi, ja tässä demokratia ja markkinatalous saavat pahasti pataansa.

    "Valtion alkoholimonopoli sinsänsä on ihan järkevä, ei lypsäviä lehmiä pitäisi myydä"

    Ei varsinaisesti monopolin vika, mutta ainakin minä käyn lypsämässä viinalehmää säännöllisesti ulkomailla. Nykyään lypsyasema sijaitsee Latvissa, aikaisemmiin riitti Tallinnassa käyminen.

    Tiedä sitten onko järkevää vai ei, mutta periaatteessa en halua elättää pekkapuskia ja muita sossun tätejä. Maksan mielummin hieman siitä että saan vältettyä turhia veroja.

    Äänestä

  • veroetuilija kirjoitti:

    Sielläkin sivistytään hitaasti mutta varmasti, ensin Viro, sitten Latvia ja Liettua, nekin maat haluaa alkoholista tuloja oikein kunnolla, EU tuet eivät oiekin riitä hyvinvointiin.

    Äänestä

  • rikotaanko.perustuslakia kirjoitti:

    Sekataloudessa eletään edelleen ja kyllä se sama lukee vieläkin perustuslain kohdassa 18§. Senkin vuoksi on outoa että valtio tuntuu hylänneen työvoiman kotisohville. Hylkääminen ei ole mitään työvoiman suojelua, vaan päin vastoin kotisohvilla se työkunto menetetään lopullisesti.

    Periaatteessahan hallitus rikkoo perustuslakia, koska ei suojele tarpeeksi hyvin työttömien työkykyä. Työllisyystöitä teettämällä noudatettaisiin kyseistä perustuslain pykälää.

    " ja kyllä se sama lukee vieläkin perustuslain kohdassa 18§. "

    Ei lue, sitä muutetiin aika radikaalisti.

    ja myös sekatalous on jo mennyttä, se että valtio tilaa jotain kun ei voi itse tehdä ei varsinaisesti ole sekataloutta.

    Äänestä

  • talousopit kirjoitti:

    Politiikotkaan eivät tajua oikein asiaa ja virkamiehillekin se tuottaa vaikeuksia.

    "Korkman ei näytä lainkaan käsittävän, että brexitin ja Trump-ilmiön kautta halutaan palauttaa kansallista itsemääräämisoikeutta niin taloudellisissa, väestöpoliittisissa kuin kulttuurisissakin asioissa. Sen sijaan hän jatkaa entisen levyn pyörittelyä ja sanoo, että ”[k]aipaamme nykyistä vahvempaa kansainvälistä yhteistyötä”.

    http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259332-luurangot-taloustieteilijoiden-kaapeissa

    Mutta eikähän tämä ole jo himan liian vaikeaa tääällä palstalla majaansa pitäville.

    >>>Mutta eikähän tämä ole jo himan liian vaikeaa tääällä palstalla majaansa pitäville. >>>

    Näyttäisi olevan. Eiväthänhe tunnu tietävän juuri mitään taloudesta saati politiikasta.

    Äänestä

  • ota.selvää kirjoitti:

    " ja kyllä se sama lukee vieläkin perustuslain kohdassa 18§. "

    Ei lue, sitä muutetiin aika radikaalisti.

    ja myös sekatalous on jo mennyttä, se että valtio tilaa jotain kun ei voi itse tehdä ei varsinaisesti ole sekataloutta.

    "Ei lue, sitä muutetiin aika radikaalisti."

    En tiedä mitä siellä aikaisemmin luki, mutta tällä hetkellä siellä lukee kohdassa 18§ "Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.. Voit käydä itse tarkastamassa sen vaikka Finlexistä.

    Äänestä

Mikä hullujen huoneelta karannut näitä täysin sairaita aloituksia tehtailee😂

Äänestä
  • Sairasta on makailla sohvalla veronmaksajien piikkiin tekemättä mitään. Kyllähän jokaisen on osallistuttava itsensä elättämiseen. Ei ruoka ja juoma taivaalta itsestään lautaselle putoa.

    Pitäisikö ideologinen työttömyys määritellä sitten sairaudeksi on kokonaan toinen kysymys. Siihen tautiin voisi ehdottaa lääkkeeksi työntekoa.

    Äänestä

  • sairastaMakoilua kirjoitti:

    Sairasta on makailla sohvalla veronmaksajien piikkiin tekemättä mitään. Kyllähän jokaisen on osallistuttava itsensä elättämiseen. Ei ruoka ja juoma taivaalta itsestään lautaselle putoa.

    Pitäisikö ideologinen työttömyys määritellä sitten sairaudeksi on kokonaan toinen kysymys. Siihen tautiin voisi ehdottaa lääkkeeksi työntekoa.

    Et kykene ilemisesti olenkaan tajuamaan tätä NAIRU todellisuutta jossa työttömyyttä pitää olla, sitä on kaikissa länsimaissa ja uusliberalismia noudattavissa maissa.

    YK:n työjärjestö ILO taas kieltää ihmisoikeussopimuksissaan (jonka Suomikin on allekirjoittanut) työhönpakottamisen esim. työttömyyskorvauksia tai sosiaalitukia leikkamaalla.

    Suomen Nairu työttömyydeksi on laskettu jo 80-luvun lopulta lähtien hieman vajaa 9 prosenttia ja sen on hyvin pidettykin, ylikin on menty, sen alemmaksi työttömyys ei saa laskea. Jos vahingossa alkaisi laskemaan, tupotaisiin ulkomailta uusia työttömiä.

    ”1990-luvun talouskriisi. Suomen Akatemian tutkimusohjelma: Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset

    ”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin ensin tahallaan, mutta sitten kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250.000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen.”

    -Soininvaara 1994-”

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/13437965/aho-aho-aho#comment-77968167

    Äänestä

  • "ILO taas kieltää ihmisoikeussopimuksissaan (jonka Suomikin on allekirjoittanut) työhönpakottamisen esim. työttömyyskorvauksia tai sosiaalitukia leikkamaalla."

    Eihän Suomi tuota edes noudata. Karenssia pukkaa jos et mene määrättyyn työpaikkaan. Toki Suomen antelias sosiaaliturva paikkaa työttömyyskorvausten menetyksen toimeentulotuella, joten sinänsä tuota sopimusta ei varsinaisesti rikota.

    Äänestä

  • TyöOnILOmme kirjoitti:

    "ILO taas kieltää ihmisoikeussopimuksissaan (jonka Suomikin on allekirjoittanut) työhönpakottamisen esim. työttömyyskorvauksia tai sosiaalitukia leikkamaalla."

    Eihän Suomi tuota edes noudata. Karenssia pukkaa jos et mene määrättyyn työpaikkaan. Toki Suomen antelias sosiaaliturva paikkaa työttömyyskorvausten menetyksen toimeentulotuella, joten sinänsä tuota sopimusta ei varsinaisesti rikota.

    Rikotaan tai siinä ja siinä se on, toimentulotukeakin leikellään jos kieltäytyy tarjotusta huuhaapelleilystä jota työllisyystoimiksi sanotaan.

    Toisaalta oikea palkkatyö, siitä kieltäytyminen olisi hölmöä, ja tutkimusten (Turun Yliopisto) mukaan kunnollisesta kokopaiväisestä työehtosopimusten mukaisesta palkkatyöstä kieltäytyjiä on hyvin vähän.

    Äänestä

  • sairastaMakoilua kirjoitti:

    Sairasta on makailla sohvalla veronmaksajien piikkiin tekemättä mitään. Kyllähän jokaisen on osallistuttava itsensä elättämiseen. Ei ruoka ja juoma taivaalta itsestään lautaselle putoa.

    Pitäisikö ideologinen työttömyys määritellä sitten sairaudeksi on kokonaan toinen kysymys. Siihen tautiin voisi ehdottaa lääkkeeksi työntekoa.

    Ei me tytöttömät kokoajan sohvalla löhöillä. Välillä on haettava sitä kaljaa jääkaapista. Liikunta on terveellistä pitkäaikaistytöttömällekin.

    Äänestä

  • Pitkäaikaistytötön kirjoitti:

    Ei me tytöttömät kokoajan sohvalla löhöillä. Välillä on haettava sitä kaljaa jääkaapista. Liikunta on terveellistä pitkäaikaistytöttömällekin.

    Ei kelan rahat sellatteen riitä, eikä oikein kassojankaan rahat, vuokranatajat ja sähköfirmat kun vetää välistä kulutusvaran.

    Vuokaranatajat on nykyisin suurelta osalta eläkevakuutusyhtiöitä ja työttömilletai työllistetyille ei tarvii maksaa isoja eläkkeitä.

    Äänestä

"voidaan teetättää yksinkertaisia"

valtion työntekijöiltä nyt vaan ei yleensä tuppaa onnistumaan yksinkertaisetkaan työtehtävät..

Äänestä

On puolueita näköjään oikeistossa, jotka haluavat tästä maasta jonkinlaisen banaanivaltion huutolaisineen.

Huutolaiset teki töitä sille joka halvimmalla huoli ja heitä eleätti.

Äänestä
  • Valtion firmassa ei kilpailla palkalla. Jokainen saa työpanoksestaan ennalta sovitun palkan. Palkkaan ei vaikuta sukupuoli, ihon väri eikä mikään muukaan ihmisen yksilöllinen ominaisuus. Ihmisten yhdenvertaisuus toteutuu sataprosenttisesti.

    Äänestä

  • ValtionFirma kirjoitti:

    Valtion firmassa ei kilpailla palkalla. Jokainen saa työpanoksestaan ennalta sovitun palkan. Palkkaan ei vaikuta sukupuoli, ihon väri eikä mikään muukaan ihmisen yksilöllinen ominaisuus. Ihmisten yhdenvertaisuus toteutuu sataprosenttisesti.

    Meillä oli sellainen laki ja kunnat sekä valtio työllistivät ihmisiä ja maksoivat palkkaa, se oli lex Leppänen, mutta kuten Leppänen itse totesi, "sitten alkoi imperiumin vastaisku"

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Lex_Leppänen

    ”Tämä työllisyyslaki on tavallaan historiallisesti kuriositeetti. Missään muussa valtiossa maailmassa sellaista ei ole tehty, eikä luultavasti tulla tekemäänkään.

    Tällaista lakia ei tuntenut vanha sosialismi, eikä kapitalismi sitä koskaan sulata. Ajatus oikeudesta työhön on vain idealistien haave. Kerran sen hetkeksi toteutimme tässä pienessä maassa."

    "Urpo Leppäsen valmentama työvoimahallinto alkoi toteuttaa uutta työllisyyslakia. Vuoden 1988 lopussa oli enää noin 100 000 työtöntä.
    Yli 2-vuotta työttömänä olleita oli vain noin 250. Ketään nuorta alle 20- vuotiasta ei ollut työttömänä.

    Sitten alkoi imperialismin vastaisku..."

    http://ansjout.puheenvuoro.uusisuomi.fi/30453-urpo-on-poissa#comment-315308

    Imperiumin vastasisku tarkoitti oikeistopuolueiden vaatimusta kaataa kyseinen laki, oikeistopuolueet kokoomus ja keskusta saivat vihreät rintamaansa ja ko. laki kaadettiin eduskunnassa.

    Pointti tässä oli kuten Leppänemn itse sanoi:

    "eikä kapitalismi sitä koskaan sulata"

    Äänestä

  • rip kirjoitti:

    Työttömistä ei päässyt hyötymään yksityinen omaisuus mikä on vastoin kapitalismin perusajatusta.

    Äänestä

Miksi aloittaja ei ole valmis jakamaan olemassa olevaa työtä, osa välillä töissä ja osa lomalla ja päinvastoin,jolloinka kaikki osallistuu vuorollaan mutta mitään alistamista ei yhteiskunnassa ole? Kummallinen äärimmäinen ylimielinen,alistava asenne muita kohtaan eräillä. Ja kyllä tietysti kaikkia voi työttömyysaikanaan teetättää mitä sattuu mutta sitten siihen osallistuu kaikki myös rikkaat jos tulee pakolliseksi.

Äänestä
  • Miksi pitäisi jakaa mitään? Tässähän ollaan ainoastaan teettämässä työttömillä tekemättömiä töitä, eikä arpomassa työpaikkoja uudelleen. Töitä on niin helkkaristi, kuten on myös työttömiä. Kohtaanto-ongelma ei ratkea kuin laittamalla työttömät tekemään kyseisiä töitä. Saavat siitä myös palkan kuten muutkin töissä käyvät. Miksi tämä on joillekin ongelma, kun keneltäkään ei olla ottamassa mitään pois?

    Äänestä

Työstä pitää saada TES-palkka, työttömyysturvalla tai sosiaaliturvalla palkattu on hurjasti alipalkattu orjapalkkatyöläinen. Kuka enää maksaa normaalia palkkaa jos saa sosialisoitua palkkakulunsa yhteiskunnalle ja veronmaksajille?

Tämä palkanmaksun sosialisointi on juuri Suomen alamäen ja suurtyöttömyyden juurisyy. Porvarihallitus on keksinyt tämän uusliberalistisen sosiaalikapitalismin ja kapitaalikommunismin, jota loiskapitalismiksikin kutsutaan. Se siirtää sossutukemisen köyhiltä, huono-osaisislta, pienituloisilta ja työttömiltä yrittäjien ja niiden omistajien sossutukemiseksi, usein vielä menestyvien yrittäjien ja niiden rikkaiden omistajien. Mitä muuta on yritysten tappioiden(eurokriisituet pankeille ym.), kulujen mm. palkkakulujen(yritysten palkkatuet, sosiaalituet alipalkkauksen jatkeena, työ työttömyysturvalla, ilmaiset työharjoittelut ym.) sekä ympäristörikosten(Talvivaara ym.) sosialisointi yhteiskunnalle, kansalle ja veronmaksajille, kun samalla kuitenkin voitot yksityistetään?

Kokoomus ja kepu sekä siniset luovat mahdotonta yhtälöä, joka ei voi pitää yhteiskuntaa pystyssä. Tai onko tarkoitus nimenomaan laittaa kansallisvaltio Suomi polvilleen tällä tapaa verotuloja poistamalla ilmaistyöllä sosiaalituettuna ja saada maamme velkaantumaan ja EU-liittovaltion haltuun?
Myös porvarihallituksen massiivinen maahanmuuttoliberalismi tukee ajatusta.

Äänestä
  • TES-lässyttäjä halveksii työtöntä, eikä salli työttömän saada itselleen parempaa elintasoa. Ay-mafiahan on työttömän (ja itse asiassa koko yhteiskunnan) vihollinen nro.1.

    Palkkatyöstä maksetaan pienempää veroa kuin työttömyyskorvauksista. Työttömille jää enemmän rahaa käyttöön heidän osallistuessaan työllisyystöihin. Miksi työtön ei saa tienata rahaa omalla aktiivisuudellaan? Koska Ay-mafia haluaa sen estää!

    Äänestä

  • Ay-mafia.näännyttää kirjoitti:

    TES-lässyttäjä halveksii työtöntä, eikä salli työttömän saada itselleen parempaa elintasoa. Ay-mafiahan on työttömän (ja itse asiassa koko yhteiskunnan) vihollinen nro.1.

    Palkkatyöstä maksetaan pienempää veroa kuin työttömyyskorvauksista. Työttömille jää enemmän rahaa käyttöön heidän osallistuessaan työllisyystöihin. Miksi työtön ei saa tienata rahaa omalla aktiivisuudellaan? Koska Ay-mafia haluaa sen estää!

    Kyllä taidat nyt vaan olla pelkkä äärioikeistotrolli tai muuten vain harhaanjohdettu joka on mennyt uskomaan kokoomuksen/sinisten/kepun/rkp:n levittämään propagandaan.

    Älytön juttu "AY-mafiasta" paljastaa äärioikeistotrollin yleensä aika nopeasti.

    Äänestä

  • arvattua kirjoitti:

    Arvasit väärin. Olen keskitien kulkija. Oletko oikeasti sitä mieltä ettei ammattiliitoilla ole mitään vaikutusta työllisyyteen?

    Itse olen joutunut työpaikallani kerran ay-mafian hampaisiin. Minua on uhkailtu, koska suostuin tekemään työtä, josta olisi työpaikkamme ay-aktiivien mielestä pitänyt maksaa parempaa palkkaa. Onneksi oli todistajia, ja uhkailijat saivat kirjallisen varoituksen. Entinen pääluottamusmies irtisanottiin myöhemmin, kun ei ollut enää pääluottona.

    Tiedän siis omasta kokemuksesta mikä on ay-mafian rooli työelämässä. Se on kiristäjän rooli. Missään nimessä se ei ole ainakaan työttömien edunvalvontaa, vaan nimenomaan päin vastoin.

    TES-itku paljastaa karulla tavalla sen, kuinka vähän ay-mafia työttömistä välittää. On vallan väärinkäyttöä estää ihmisiä työllistymästä. Työllisyystyöt ovat töitöä siinä missä muutkin. Niiden tekeminen ei ole pois keneltäkään muulta. Ne ovat töitä mitkä jäisivät muutoin tekemättä.

    Äänestä

Niin miksei sitten kaikkia työllistettäisi mainitsemallasi tavalla, säästöt olisivat hypersuuret. Ja matuja voitaisiin ottaa pilvin pimein ilmaiseläteiksi.
Mutta voithan muuttaa Venäjälle, siellä vielä hiukan kommunismi kukoistaa.

Äänestä
  • Olet muuten oikeasti pihalla, siellä ei kommunismia ole, se on paljon kapitalistisempi maa kuin Suomi, on ollut aina siitä lähtien kun Jeltsin oligarkit siellä valtaan nosti. Suomi vasta tekee niitä rakenenuudistuksia joita Venäjälle tehtiin jo parikymmentä vuotta sitten.

    Äänestä

On aina parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään.

Äänestä
  • Rahalla tehdään röitä muuten vedetään lonkkaa kun kerran ei kiinnosta palkanmaksu niin ei sitten tehdä röitäkään. Väkisin jos halutaan tekeen jotain niin alkaa kyllä turpa punottaan ekalla vittuilijalla.

    Äänestä

Tää aloittaja on jotenkin yhden asian kanssa täysin sekaisin,höperö se on.

Äänestä

Leikkurimallin silpoma 491 euron työmarkkinatuki joka neljäs viikko on noin 120 euroa viikossa. Se vastaa yhden tai kahden työpäivän palkkaa viikossa. Valtiolla ja kunnilla pitäisi olla velvollisuus järjestää tuo päivä tai pari viikossa kaikkine etuineen ihmisille, jotka kituuttavat noilla pikkusummilla. Se lopettaisi työttömyyden. Palkka olisi TES-tasoa. Tietysti siitä valtion hommasta sitten olisi kukin vapaa hakeutumaan muualle, jos joskus jostain vaikka niitä harvinaisuuksia, työpaikkoja, löytyisi.

Äänestä
  • Senhän voi toteuttaa niin, että ollaan yksi viikko kuukaudessa risusavotassa, jolloin palkaksi muodostuu tuo viisatanen, eli nettona 2000 euroa/kk, joka vastaa bruttona noin 3000e/kk palkkaa.

    Äänestä

Työttömät on jo töissä Kelalla ilman pakkoa tehdä mitään. Pikemmin jotain velvoittavuutta tehdä oma osansa yhteiskunnan eteen pitäisi olla. Voisivat mokomat käydä vaikka ulkoiluttamassa vanhuksia jos eivät muuhun pysty kaljoittelultaan.

Äänestä
  • Juuri noin. Lisäksi simppeleitä työllisyystöitä, kuten risusavotointia, peltojen kastelua, sadonkorjuuta ym. yleishyödyllisiä tehtäviä, jotka jää muutoin tekemättä.

    Äänestä

  • töihin.vaan kirjoitti:

    Juuri noin. Lisäksi simppeleitä työllisyystöitä, kuten risusavotointia, peltojen kastelua, sadonkorjuuta ym. yleishyödyllisiä tehtäviä, jotka jää muutoin tekemättä.

    Ei se niin helppoa ole. Minäkin tiesin yhden maalla yksikseen asuvan mummon. Tossa syksymmällä pyyhkäsin sitten pihaan ja huusin että nyt lähdetään kävelylle. Ei aukaissut edes ovea.

    Kastelin sitten sen kasvimaan kusellani ja korjasin halkovarastosta jotain risuja koko peräkärrillisen ja lähdin menemään enkä toista kertaa mene kun ei edes kahveja tarjottu.

    Äänestä

Töihin vaan tai sitten vaihtoehtoisesti kaikki tuet pois. Oma valinta. Suomi on vapaa maa.

Äänestä

Miksei työtttöniä yksinkeraisesti karkoteta maasta??? Emme tarvitse roskaväkeä tässä maassa.

Äänestä

Työttömyyskorvaus ja palkka ovat eri asia.

Toiseksi, aloittaja siis haluaisi luoda jonkun matalapalkkaisen firman joka
voisi alle markkinahintojen polkea ihmisten oikeuksia?

Äänestä
  • Täysin syyttömän naapurin rahoilla loisiminen ei kuulu kenenkään ihmisoikeuksiin. Kyse on rikollisesta ja täysin laittomasta varkaudesta.

    Äänestä

  • ei.kuulu.ihmisoikeuksiin kirjoitti:

    Täysin syyttömän naapurin rahoilla loisiminen ei kuulu kenenkään ihmisoikeuksiin. Kyse on rikollisesta ja täysin laittomasta varkaudesta.

    työttömyyskorvaus, samoin kuin työkyvyttömyys, eläke tai äityislomaraha , sairauspäiväraha myös maksuton peruskoulutus ja terveydenhoito jne
    ovat meidän kaikkien oikeus, maksamme veroja juuri sen vuoksi.

    Jos se ei mielytä, muuta maahan missä ei ole mitään sosiaalisia tukia

    Äänestä

  • Korvaukset pitäisi muuttaa palkaksi. Näin ne kerryttäisivät myös eläkettä.

    Äänestä

Työttmien keskityskeirit otettava seuraavan hallituksen keinovalikoimaan mukaan. Myydään työttömien osaamista vaikka ryssille sinne Siperiaan kuten tekee Pohjois-Korea. Valtio saisi vihdoin korvauksia roskaväen elättämisestä.

Äänestä
  • Toivottavasti kolmikanta ei torppaa hyvää leirihanketta. Leirielämä on virkistävää. Elimistö alkaa voimaan leireillä aktiivisesti.

    Äänestä

  • activiaauttaa kirjoitti:

    Toivottavasti kolmikanta ei torppaa hyvää leirihanketta. Leirielämä on virkistävää. Elimistö alkaa voimaan leireillä aktiivisesti.

    Ei+kai+kukaan+noin+hienoa+ideaa+torppaa..+Firma+pystyyn+vaan+ja+sitten+myydään+se+jollekin+Australian+mummojen+sijoitus+rahastolle+sillä+ehdolla+että+työttömyyden+kulut+saa+nousta+korkeintaan+20%+vuodessa+kunnes+kaikki+on+työttömiä.

    Äänestä

Työttömillähän voidaan teettää vain niitä hyödykkeitä mitä elääkseen tarvitsevat työttömyyskorvausta vastaan joilla sitten ostavat hyödykkeensä. Ei valtion varoja pidä käyttää pönkittämään yritysten voittoja. Yrityksethän siinä vain hyväksikäyttävät veronmaksajien rahoja ja vievät ne sitten voittoina ulkomaille.

Äänestä

EK-kokoomus+Häkämiehen,+Orpon+ja+Mykkäsen+suulla+puuhaa+jo+vielä+halvempaa+työvoimaa+yrityksille.+Ensi+hallituskaudelle+mikäli+kokoomus+on+päähallituspuolue+puuhatataan+kymmeniä+tuhansia+mamuosaajia+lisää+Suomeen+ja+heille+70+%:n+palkkatuki,+jolla+sosialisoidaan+palkkakulut+70+%:sti+yrityksiltä+yhteiskunnalle/kansalle/veronmaksajille.+Ei+kelpaa+siis+edes+rajusti+alipalkattu+kantasuomalaisten+pakkotyö+työttömyysturvan+tai+sosiaaliturvan+suuruisella+orjapalkalla.Kyse+on+enää+siitä,+äänestääkö+kansa+vaaleissa+tosiaan+tämän+Orpon,+Mykkäsen,+Häkämiehen+EK-kokoomuspolitiikan+kapitaalikommunismin+ohjelman+voimaan.

Äänestä

Sinä se vasta hurrrja olet kun et lainkaan ymmärrä, että pian uudistuksesi jälkeen sinäkin tekisit töitä perustyöttömyyspäivärahan suuruisella korvauksella. Miltä tuntuu liittyä viiden euron tuntipalkkalaisiin...

Äänestä

Voitaisiin tulla omavaraisiksi maatalouden suhteen, jos perustettaisiin sellaisia keskuksia jossa työtä vailla olevat työskentelisivät. Yksi voisi olla johtajana, eikä muita väliportaita olisi. Kutsuttaisiin niitä vaikka kollektiiveiksi tai osuuskunniksi ja suunniteltaisiin toiminta muutamaksi vuodeksi eteenpäin.

Äänestä

Kokeiltu jo aikoinaan Neuvostoliitossa, ei toiminut.
Älkäämme toistako historian virheitä.

Äänestä

Suomi alkaa muistuttamaan, jo isoa keskitysleiriä. PetosPersuKokoomusinKepuliikenyt = EK:n LAITON äärioikeistohallitus, on todellakin rikollisten johtama.

https://blogit.kansanuutiset.fi/merkintoja-suomesta-ja-maailmasta/havittajahankinnat-pitaa-politisoida-ja-kyseenalaistaa/

VEROPARATIISIJUNTTA New Yorkin ja Dubain ökyhotellien veroparatiisijoittajat, ovat ostaneet Suomen tiedotusvälineet - pelkiksi pienempiä rikoksia, kuin TEKOÄLYLLÄ TEHTÄVÄÄ KANSANMURHAA, sosiaalipornona tuuttaaviksi anti-tiedotusvälineiksi.

Valemedia-Yleisradion "taloustutkimuksella teettämä -toiveikkuus-tutkimus" - on tiedonvälityksen pohjamutia.

Äänestä
  • Uusliberalistihallituksemme on ulkoa ohjattu, joka tarkoittaa maanpetosta. Globalistit päättävät maamme asioista ja loppukin kansanvalta halutaan luovuttaa petturien toimesta kauas Brysseliin EU-liittovaltiolle. Se ei ole demokraattinen, vaan EU:ssa valtaa pitää polittiinen ja taloudellinen eliitti, rahamafia, syyryritykset, edellisten lobbarit sekä Soros eräät muut miljardöörit ja Bilderbergin tyyliset salaseurat. Lumedemokratia jota oikeasti johtaa NWO-varjohallinto 'deep state' eli syvä valtio. Tarkoitus on laittaa kansallisvaltiot ja niiden kansallinen omaisuus lihoiksi ja jakaa globalistieliitin kesken. Kun vahva valtio ei ole meitä enää turvaamassa olemme monikansallisten globaalien järjestöjen, yritysten, banksterien, oligarkkien, isäntien ja lääninherrojen armoilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ValtionFirma kirjoitti:

Mikäli tulee toimeen työttömyyskorvauksen kokoisella summalla, niin silloin tulee toimeen myös saman suuruisella palkalla. Palkan ei tosiaankaan tarvitse olla suuri. Palkkaa vieläpä verotetaan kevyemmin, ja lisäksi palkansaajat saavat muita verohelpotuksia, mm. työmatkakuluja voi vähentää verotuksessa.

Kaikki työttömät pitäisikin siirtää Valtion työntekijöiksi ja maksaa heille korvausten suuruista palkkaa. Samalla työttömillä voidaan teetättää yksinkertaisia työllisyystöitä, kuten risusavotointia, mummujen ulkoilutusta, peltojen kastelua, marjanpoimintaa, siis melkein mitä tahansa normaalia perustyötä.

Kuka haluaa parempaa palkkaa hakeutuu tietysti paremmin palkattuihin töihin. Valtion palkkalistoilla ovat vain ne, jotka eivät muuten työllisty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu