Vaalit lähestyvät vääjäämättä ja kaikki ponnistelevat yhteisen hyvän eteen. Jopa vakavan työuupumuksen sairastanut työministeri Lindström kiertää ahkerasti Suomea muun työnsä ohessa. Vaan yksi Sinisten johtoon kuuluva ei saa itseään aamuisin liikkeelle ja edelleen suuntaamaan kansan pariin. Kaikki tämä on tietysti inhimillistä, mutta jos "muut harrastukset" menevät puheenjohtajistoon kuuluvan henkilön edustustehtävien edelle, niin asiaan on puututtava.
Kysymys kuuluukin, että kauanko muu puoluejohto seuraa asiaa sivusta? Seuraavien eduskuntavaalien vaalipäivän iltana on täysin ymmärrettävää rentoutua, mutta niin kauan kuin taistelu jatkuu kunniakkaasti saappaat jalassa, niin jokaisen panosta vaaditaan maksimaalisesti. Muussa tapauksessa on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin sekä mahdollisiin henkilövaihdoksiin.
Kysymys kuuluukin, että kauanko muu puoluejohto seuraa asiaa sivusta? Seuraavien eduskuntavaalien vaalipäivän iltana on täysin ymmärrettävää rentoutua, mutta niin kauan kuin taistelu jatkuu kunniakkaasti saappaat jalassa, niin jokaisen panosta vaaditaan maksimaalisesti. Muussa tapauksessa on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin sekä mahdollisiin henkilövaihdoksiin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eräs henkilö on ottanut Tiinan silmätikukseen.Hänen (Tiinan)olisi tietysti pitänyt aikoja sitten erota sinisistä. On sellaisia pahoja ihmisiä,jotka eivät ymmärrä toisen ihmisen tilannetta. Sellaisia empatiakyvyttömiä, itsensä muiden yläpuolelle korottavia, manipulatiivisia. Sellaisia,joilla käy mielessä dekapitaatio ja entisaikojen raakuudet. Tiina ajattelee sydämellään toisten ihmisten kärsimystä. Hänen virheensä on se,että hän on väärässä puolueessa ja tällä hetkellä erityisesti erään sadistisen henkilön jyrsittävänä. Sitten vaatimus Sampo Terhon pois tehtävästään potkimisesta. Vaikka siniset on äärimmäisen epädemokraattinen puolue niin eikö se pitäisi tapahtua jonkinlaisessa puoluekokouksessa.
Olen lukenut nyt Meri Vennamon kirjan isästään. Kyllä Veikko Vennamo perheineen ja taustaltaan oli ihan toisesta maailmasta kuin muut smpläiset. Vennamo äärimmäisen rumasti kohteli puoluelaisiaan. Ja tuo kirja "Vennamon panttivangit". Teksti on hyvin surullista luettevaa. Soini ei ole ollut niin paha, mutta hänessäkin itsevaltaisia piirteitä. Vennamon terveys kesti pitempään. Soini melko nuori,mutta selkeästi jo luovuttanut. Nyt sinisille tulee nopea loppu,kun eräs hörhö on alkanut tähän sadistiseen ajatusmässäilyynsä. On oma syy,jos tekee väärijä valintoja. Ei ole Tiinan eikä Sampo Terhon syytä,että ollaan tässä tilanteessa. Ei ollut pakko lähteä sinisiin.
Soinin+valittu,Sampo+Terho+on+epäonnistunut+tehtävässään.+Tämä+oli+odotettua,koska+Soini+ei+ole+hyväksynyt+itsenäisesti+ajattelevia+henkilöitä.+Sovittamaton+ristiriita+samalla+Soinin+marionetti+ja+samalla+uskottava+puoluejohtaja.+Ei+se+onnistu.+Soini+määräsi,että+nyt+uuteen+puolueeseen,+emme+hyväksy+rasisteja.+Sillä+natsikortin+heilutuksella+ei+pötkitty+pitkälle.Nyt+jo+alkaa+paljastua+sinisten+tolkuttomuus.+Yhdellä+ei+ole+tilanteen+tajua+lankaan.+Soini,kepu+ja+kokoomus+ovat+sopineet+kuvion.+Nyt+ollaaan+hiljaa.+Yks+häirikkö+vaatii+Elovaaran+ja+Terhon+päätä+vadille.+Ei+se+auta,vaan+tilanne+menee+vielä+huonommaksi.++Sellainen+varma+käden+lyönti+paskaan+ja+sinisten+kannatus+on+0%.Ja+lisäksi+kepu+ja+kokoomus+ja+Soini+suuttuvat.
"Epäonnistuimme massiivisesti"
Miten petosluopiot ääniä saisi ?
"Hänen (Tiinan)olisi tietysti pitänyt aikoja sitten erota sinisistä."
- Miltä se näyttää julkisuudessa, jos puheenjohtajistoon kuuluva henkilö loikkaa puolueesta? Sellainen poliitikko on täysi hylkiö ja narri, jota ei arvosta kukaan.
"On sellaisia pahoja ihmisiä,jotka eivät ymmärrä toisen ihmisen tilannetta."
- No mikä se Elovaaran tilanne nyt sitten on? Hän on eduskuntapuolueen varapuheenjohtaja sekä kansanedustaja. Luulisi sen puuron maistuvan, kun on tuollaisiin asemiin itsensä saanut.
"Ei ole Tiinan eikä Sampo Terhon syytä,että ollaan tässä tilanteessa."
- Äänestäjien pettäminen on jotain sellaista, mitä politiikassa EI kannattaisi tehdä. Muutenkin vahvuus löytyy aina ryhmästä, eli yhdessä hävitään tai voitetaan, ja yhdessä mennää hallitukseen tai yhdessä lähdetään sieltä pois, mutta minkään hillotolpan takia ei pidä omiaan pettää ja jäädä muiden puolueiden äänettömiksi apulaisiksi. Tiina on Sinisissä, koska hän on yksikertaisesti tyhmä (suuri sydän, mutta pienet aivot), ja Terho on Sinisissä puhtaan vallanahneuden takia.
Luotan Suomen kansan armeliaisuuteen vaalien jälkeen, mutta polttomerkki on ikuinen.
Torvinen on oikeassa siinä, että Terho ja Elovaara pitää heti syrjäyttää. Soini ja Jussi Niinistö tilalle. Pian pidettävässä sinisten kriisikokouksessa tämäkin asia ratkeaa?
Torvinen olisi mielellään puoluejohtaja, ministeri tai vähintään kansanedustaja. Nyt hänen suunnitelmansa on Elovaaran ja Terhon poispotkiminen ja ite tilalle. Pian kaikki ovat poissa valtakunnan politiikasta. Onneksi! Mites ne Kemijärven siniset, ne Torvisen mainostamat mooseksenuskoiset? Onko Torvinen potkinut ne pois?