Päivi Räsänen a-studiossa

Päivi Räsänen oli tukemassa Soinin sanomisisa eilen A-studiossa, mutta missä Soini itte oli!? En tiedä kyllä yhtä tyhmempää naista kuin Päivi Räsänen, joka vuodesta toiseen viitsii munata itseään koko kansan edessä oli sitten kysymys abortista tai homoseksuaalisuudesta. Kumpa siihen vastustamiseen olisikin joku henkilökohtainen syy, mutta kun se on uskonto edellä politiikassa joka ainoa kerta. Kyllä on kummallista että ulkoasiainministeri saa puhua ulkomailla kaduilla ja toreilla kantojaan.

Räsänen otti puheeksi "rivien välistä" vielä Arhinmäen joka oli mennyt silloin kulttuuriministerinä Venäjälle kisastadionin katsomoon sateenkaarilippu kädessä, että kuinka sellainen oli sallittua! :D Se on eri asia...Soini oli virantoimituksessa ja edustamassa Suomea eikä edes vapaa-ajalla sanoessaan kantojaan Suomen hallituksen suulla (tai sellaiseksi ne voitaisi koeta ulkomailla).
Onko se niin että vastustaminen tulisi olla vain sallittu eikä asioiden kannattaminen!? Ei ole inhimillistä aina vastustaa kaikkea. Mikä mahtaa olla sellainen asia, jonka Räsänen ja Soini ei lähes kieltäisi!?

51

716

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksei Soini tai Räsänen vastusta liikennettä? Viime vuonna liikenteessä kuoli reilu 200 ihmistä (ennätyksellisen vähän) ja jos nuo uskovaiset olisivat objektiivisesti ”elämän puolella”, niin he olisivat julistamassa liikennekieltoa.

      • Tuosta tuli muuten mieleen että USA:ssa liikenne (eli lähinnä autoliikenne) on tappanut monta vertaa enemmän väkeä kuin on kuollut kaikissa USA:n käymissä sodissa amerikkalaisia yhteensä.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Tuosta tuli muuten mieleen että USA:ssa liikenne (eli lähinnä autoliikenne) on tappanut monta vertaa enemmän väkeä kuin on kuollut kaikissa USA:n käymissä sodissa amerikkalaisia yhteensä.

        Olisi kiva tietää, että mikä ero on turvakaukaloon liikenneonnettomuudessa kuolevalla vastasyntyneellä ja sikiöllä. Soinin mielestä varmaan molemmat viattomia ja jos Soinin ”elämä on pyhä” -mantraa katsotaan objektiivisesti, niin Soinin ja kumppanien pitäisi vastustaa autoilua. Osaisiko Soini kertoa, että mikä ero on noiden kahden yksilön elämällä?

        Ei osaa varmaan kertoa, koska Soinin ideologia ei pohjaa mihinkään rationaaliseen.

      • Niin, ja koska suurin osa hedelmöittyneistä munasoluista jää kehittymättä syntyväksi vauvaksi ihan ilman mitään ihmisen suorittamaa raskauden keskeytystä, niin loogista olisi vastustaa kaikkea heteroseksuaalista vaginallista yhdyntää, ainakin ilman varmuuskumia.

      • ateisti1982
        marathustra kirjoitti:

        Olisi kiva tietää, että mikä ero on turvakaukaloon liikenneonnettomuudessa kuolevalla vastasyntyneellä ja sikiöllä. Soinin mielestä varmaan molemmat viattomia ja jos Soinin ”elämä on pyhä” -mantraa katsotaan objektiivisesti, niin Soinin ja kumppanien pitäisi vastustaa autoilua. Osaisiko Soini kertoa, että mikä ero on noiden kahden yksilön elämällä?

        Ei osaa varmaan kertoa, koska Soinin ideologia ei pohjaa mihinkään rationaaliseen.

        Soini matkaa ministeriön virkamersulla vielä tovin niin eihän se tällöin mitään liikennettä voi kieltää vaikka oikeastaan jollakin aasilla tai muulla ponilla sais kulkea sekin uskovainen!

      • marathustra kirjoitti:

        Olisi kiva tietää, että mikä ero on turvakaukaloon liikenneonnettomuudessa kuolevalla vastasyntyneellä ja sikiöllä. Soinin mielestä varmaan molemmat viattomia ja jos Soinin ”elämä on pyhä” -mantraa katsotaan objektiivisesti, niin Soinin ja kumppanien pitäisi vastustaa autoilua. Osaisiko Soini kertoa, että mikä ero on noiden kahden yksilön elämällä?

        Ei osaa varmaan kertoa, koska Soinin ideologia ei pohjaa mihinkään rationaaliseen.

        "Olisi kiva tietää, että mikä ero on turvakaukaloon liikenneonnettomuudessa kuolevalla vastasyntyneellä ja sikiöllä."

        Soini vastaisi siihenkin: "ihmisen elämä on pyhä" :D

      • Rationaalinen
        marathustra kirjoitti:

        Olisi kiva tietää, että mikä ero on turvakaukaloon liikenneonnettomuudessa kuolevalla vastasyntyneellä ja sikiöllä. Soinin mielestä varmaan molemmat viattomia ja jos Soinin ”elämä on pyhä” -mantraa katsotaan objektiivisesti, niin Soinin ja kumppanien pitäisi vastustaa autoilua. Osaisiko Soini kertoa, että mikä ero on noiden kahden yksilön elämällä?

        Ei osaa varmaan kertoa, koska Soinin ideologia ei pohjaa mihinkään rationaaliseen.

        Voin kertoa. Kyllä, Soini pitää molempia yhtä arvokkaana. Mutta Soinihan siis vastustaa sikiöiden elämän tarkoituksellista keskeyttämistä. Voit siis verrata liikenteessä kuolleita sikiöitä/lapsia abortoituihin jos joku liikenteessä tarkoituksellaan aiheuttaa sikiön kuoleman. Siinä se ero on miksi Soini ei vastusta liikennettä.

      • Rationaalinen kirjoitti:

        Ensinnäkin: Soinin mantra on ”elämä on pyhä”. Joten Soini on irrationaalinen, jos hän vetoaa mantraansa ja sitten päättää, että mikä elämä nyt onkaan pyhä.

        Toiseksi: Soinihan ei pidä elämiä yhtä arvokkaana. Laiton abortti nostaa naisella riskiä kuolla. Soinille tuntuu sopivan se, että kaksi elämää loppuu, joten ei Soinia voi kutsua elämän puolustajaksi.

        Kolmanneksi: liikenteessä kuolee viattomia ”metallikohtuihin”. Niiden yksilöiden kannalta ei ole merkitystä, tapetaanko heidät tarkoituksella vai ei. Ja monta tarkoituksellista tappoa tapahtuu liikenteessä. Abortti on useimmiten harkittu, liikenteessä useimmiten impulsiivinen.

        Joten jos Soini olisi objektiivisesti ”elämän puolella”, vastustaisi hän liikennettä. Miksi hän ei niin tee? Soini esiintyy sellaisena ”kansanmiehenä”, sellaisena ”funtsikaa nyt vähän” -tyyppinä, joka odottaa muilta rationaalista ajattelua, mutta ei itse kykene siihen. Kuten ei kykene muutkaan dogmeja ja mantroja sokeasti seuraavat.

    • fyuk

      Joku, olisiko ollut Risto Uimonen, (joka juuri julkaisi kirjan presidentti Niinistöstä), joka heitti ilmaan ajatuksen, että Soini, nyt kun Sinisten kannatus on liki olematonta, saattaisi loikata KD:hin, jos asettuu ehdolle seuraavissa vaaleissa.

      Siitä tuli itselläni mieleen että jos ei noin, niin kenties vaaliliitto Sinisten ja KD:n kesken.

      Vai onko Soinin katolisuus kapulana rattaissa. Ei kaiketi vaaliliiton suhteen, Se on pelkää vaalimatematiikka ja -taktiikkaa.

      En edes tiedä onko KD:ssä katolisia jäseniä, ja jos niin kuinka paljon? - ainakaan johtopaikoilla ei kaiketi ensimmäistäkään?

      • ihmettelenvaan

        Kirkosta eroamisiin tuli pieni piikki ylöspäin, kun Päivi Räsänen puhui abortista eilen illalla. Toimii aina.

      • eiks.je
        ihmettelenvaan kirjoitti:

        Kirkosta eroamisiin tuli pieni piikki ylöspäin, kun Päivi Räsänen puhui abortista eilen illalla. Toimii aina.

        Myös Soinin heikkopäiset kommentit saisivat aiheuttaa saman.

    • suljettu.bortti

      Tietenkin Soini haluaa aina vastustaa pallomahojen poistamista, koska hän tuntee niiden keskellä olonsa niin kotoisaksi.

    • eikk

      Kaikki olemme olleet syntymättömiä lapsia, siis millä oikeudella me samme elää, jos osa lapsista ei sitä ansaitse. Kaikilla syntymättömillä on samat oikeudet, kun syntyneilläkin. Ei se ole lapsen vika, jos hänen vanhempansa kelpaamattomia vanhemmuuteen.

      • Lapsi se on vasta kun se on syntynyt.

    • AteismiOnSynkkäJuttu

      "Mikä mahtaa olla sellainen asia, jonka Räsänen ja Soini ei lähes kieltäisi!?"

      ---öööööööö---

      "....lähes kieltäisi!?"

      Ei ollenkaan kieltäisi asian olemassaoloa!

      Sehän on ateismi! Ja ateismi on synkkä asia!
      Jeesuskin sanoi että "älkää tehkö pahalle vastarintaa".
      "Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;" (Matteus 5:39/Raamattu,Jumalan Sana)

      • ateisti

        Mitä pahaa on ateismissa? Kysehän on ainoastaana siitä, että kaikki ihmiset eivät usko tarinoita, joita on kirjoitettu ja joiden väitetään olevan totta.
        Olen aivan varma, että sinäkään et usko, että tarinat erilaisista hindujumalista ovat tosia. Vai uskotko?

      • Mene jo hihhuli hoitoon! Se sun sanan julistaminen ei ole mitenkään yllättävää. Se on sulle kumminkin tärkein asia maailmassa ja oletat että muille on vain homoseksuaalisuus, abortti tai eutanasia jne. Ois varmaan sulle maailman suurempikin ongelma, jos sun vapauttasi heikennettäisi että et saisi enää julistaa uskollasi tai sanottaisi etei uskonto tule kuulua politiikkaan. Kumminkin haluat kieltää homoseksuaalisten oikeuden, abortit ja eutanasian vain johonkin omaan typerään vakaumuksen johdosta...se toinen ihminen joilta haluat kieltää ne ei ole kuitenkaan sinä. Elämä muuttuisi kertaheitolla paremmaksi kaikille kun uskominen kiellettäisi!

      • Uskovat kumminkin määräsi monelle tyttärelleen "laittoman abortin", jos tämä tuli raskaaksi avioliiton ulkopuolella tai muusta siihen liittyvästä syystä. En ole koskaan kuullut että ateistit olisivat työntäneet tyttärensä alapäähän henkareita tai muuta pervoa! Kaavintaan osallistui ihmisiä, joilla ei ollut minkäänlaista osaamista. Ne monet uskovien tyttäret menetti terveyden...ei sillä että heille tehtiin abortti vaan siksi koska se tehtiin sorkkimalla alateistse värkkejä. Sitten ihmeteltiin kun tytär ei tullutkaan enää raskaaksi myöhemmin "pyhässä avioliitossaan". Kaapimella (esimerkiksi henkarilla) oli kaavittu liian verisesti ja syvältä. Sehän on uskovaisten masturbointia...se tyydyttää vain sellaista kaapijaa, mutta ei oikein tainnut tyydyttää "laittoman abortin" uhria!

    • myrskyä-vesilasissa

      A-studio 12.8.

      Jopas nyt jotakin! Kansanedustaja Tuula Haatainen oli A-studiossa nostattamassa myrskyä vesilasissa jostain ministerin aborttilausunnosta.

      Haatainenko hyväksyy pienten lasten tappamisen.

      Lukisi Raamatun, Jumalan Sanan 5. käskyn: "Älä tapa"(2.Moos. 20:13)

      Jeesus Kristus terävöitti 5:ttä käskyä sanomalla:

      "Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.
      Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." (Matteus 5:21-22)

      Kuka on se, joka tulee varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan? Se on Perkele.

      Jeesus Kristus sanoo:
      "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys" (Joh. 10:10).

      Kyllä Päivi Räsäsellä oli A-studiossa kirkkaita ajatuksia kyseisestä asiasta, sillä hän tuntee Raamatun, Jumalan Sanan.

      Tuula Haataisen ajatukset olivat kuin jotain sosialistisen internationaalin feministisiä julkilausumia ummehtuneelta, tupakanhajuiselta työväentalolta.

      • hkjhkhkkjh

        Raamattu hyväksyy pienten lasten tappamisen, olettaen, että Ain kaupungissa oli edes jokunen lapsi:

        "Kun Israel oli surmannut kaikki Ain asukkaat kedolla, erämaassa, jonne he olivat heitä ajaneet takaa, ja he kaikki viimeiseen mieheen olivat kaatuneet miekan terään, palasi koko Israel Aihin, ja siellä olevat tapettiin miekan terällä.
        Ja niitä, jotka sinä päivänä kaatuivat, miehiä ja naisia, oli kaikkiaan kaksitoista tuhatta, kaikki Ain asukkaat. "

      • ihmettelenvaan

        Sodissakin on tapettu ja tapetaan edelleen. siitä uskovat eivät puhu mitään. On siis tietyissä olosuhteissa sallittua tappaa ihmisiä.

      • myrsky.päässäsi

        "Kuka on se, joka tulee varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan? Se on Perkele."

        Koska en ole sinun tapaasi saatananpalvoja, en usko Perkeleeseen.

      • Sikiö on tietämätön olemassa olostaan alle 12 raskausviikolla, jolloin abortti on suositeltua tehdä. Poikkeuksena tehdään abortti tuon jälkeenkin, mutta se on hyvin harvinaista. Se on tutkittu ja tieteellinen fakta, että alle 12 raskausviikolla ollut sikiö ei tiedä olemassa olostaan vaikka sillä olisi kasvanut silloin eri aistielinten ulkoisia muodostumia. Elämä ei tietoisesti ala hedelmöittymisestä, kuten uskovaiset väittää. Uskova haluaisi varmaankin että syntymättömälle sikiölle annettaisi jo henkilötunnus hedelmöittymisen jälkeen! Kohta vaaditte sitä! Viekää uskonne vatikaanivaltioon ...siellä on hallitusmuotona teokratia. Sopii paremmin Soinillekin! Uskonto ei kuulu politiikkaan!

        Älä tapa -kyllä vaan tapoitte monia olemassa olostaan tietäviä olleita ihmisiä ja raskaana olleita naisia inkvisition aikaan. Miksi se nyt niin vitun tarkkaa on?! Lisäksi monet uskovaiset vanhemmat teettivät tai tekivät itse tyttärilleen "laittomia abortteja" kaapimalla esimerkiksi henkarilla tyttären alapäätä, jos tytär oli tullut raskaaksi avioliiton ulkopuolella tai raskaus ei ollut muuten vaan toivottu. paljon te tiedätte tuota "älä tapa"- skeidaanne, jota ette ole kuunaan päivänä noudattanut! Ristiriitaista on väittää että te noudattaisitte sitä nyt kun ei ennenkään uskovaiset ole siitä piitanneet. Se on hyvin tekopyhää ja itsekeskeistä!

        Hyväksyt varmaan palomiehen jolla on sellainen vakaumus joka ei pysty sammuttamaan tulipaloja tai pelastamaan ihmisiä (savusukeltamaan) palavista rakennuksista, kun hyväksyt sellaisen gynekologin joka vetoaa vakaumuksiinsa kun on abortista kyse. Tässä esimerkissä olleelle palomiehelle näytettäisi ovea, mutta sä omien etujesi mukaan taas sallisit gynekologia jatkamaan ammatissaan, jota en tajua koska abortti kuuluu gynekologin tehtäviin siinä missä palomiehelle tulipalon torjunta, vaikka uskovaiset ja abortin vastustajat sanoisivat sen olevan kaikkea muuta. Yksikään nainen ei kävisi sellaisella praktiikalla, joka täyden palvelun praktiikka. Mun "vakaumukseni" (ja luulen että monen muunkin suomalaisen..sulle monet on tietysti uskovaiset, mutta uskovaiset ovat Suomessa vähemmistö) on taas sellainen että gynekologin joka ei pysty naiselle tekemään aborttia tulisi hankkia toinen koulutus tai ammatti!! Niin se työelämä vaan toimii ja kuuluukin toimia!

        Päivi Räsänen tuntee raamatun ...se ei paljon auta muuttamaan realiteetteja. Hänellä on Suomen valtion kustantama lääkärin koulutus, mutta sekään ei ole muuttanut mitään! Säälittävä nainen!

      • "Tuula Haataisen ajatukset olivat kuin jotain sosialistisen internationaalin feministisiä julkilausumia ummehtuneelta, tupakanhajuiselta työväentalolta. "

        Ei ne "valkoistenkaan" (LUE: lahtarienkaan) talot koskaan roskalaattikkoa kummemmalta ole tuoksunut.

      • Huomaa hyvin että olet peräisin lahtarien pesueesta. Kuvittelet vaikuttavasi muita paremmalta tietämättä kristinuskon historiaa. Olet tyypillinen lahtari-kristitty!

      • ihmettelenvaan kirjoitti:

        Sodissakin on tapettu ja tapetaan edelleen. siitä uskovat eivät puhu mitään. On siis tietyissä olosuhteissa sallittua tappaa ihmisiä.

        Yleensä omia vieden köyhimmiltä vähäistäkin omaisuutta. Sanosin, että "punaiset" puolustivat omaisuuttaan vuonna 1918 kun heiltä koitti lahtarit viedä väkisin. Silloinkin olisi varmaan köyhällistön ihmisten tyytyä siihen että "Älkää tehkö pahalle vastarintaa...vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin" :D

      • ihmettelenvaan kirjoitti:

        Sodissakin on tapettu ja tapetaan edelleen. siitä uskovat eivät puhu mitään. On siis tietyissä olosuhteissa sallittua tappaa ihmisiä.

        Nykyisin kaikilla uudistuksillaan ja aktiivimalleillaan Suomen hallitus on julistautunut jälleen "lahtareiksi" ! Kas kunnei aktiivimallit käy kaikille uskovaisille vaan ovat vastustamassa aktiivimalli. Mitä uskovaiset eivät vastustaisi!?

      • Eihän teidän uskovien pitänyt enää noudattaa sitä vanhaa liittoa, mutta aina kun kyse on abortista, homoseksuaalien oikeudesta tai muusta mielestänne vastenmielisestä asiasta kaivatte niitä kohtia sieltä "Mooseksen kirjasta" joka ei sanojenne mukaan ole sitä jota teidän tulisi edes lukea tai kaivaa sieltä raaamatusta esille!
        Miksi haluatte kaivaa niitä kohtia vanhasta testamentista?!

        Pidän ylipäätänsä sellaista ihmistä täysin säälittävänä tapauksena joka perustaa oman mielipiteensä raamattuun tai perustelee jonkun asian vastustamisen kun raamatussa sanotaan.
        Miksi tällaisellä ihmisellä pitäisi olla edes äänioikeus?

      • Ei-tiedä-missä-mennään
        ateisti1982 kirjoitti:

        Eihän teidän uskovien pitänyt enää noudattaa sitä vanhaa liittoa, mutta aina kun kyse on abortista, homoseksuaalien oikeudesta tai muusta mielestänne vastenmielisestä asiasta kaivatte niitä kohtia sieltä "Mooseksen kirjasta" joka ei sanojenne mukaan ole sitä jota teidän tulisi edes lukea tai kaivaa sieltä raaamatusta esille!
        Miksi haluatte kaivaa niitä kohtia vanhasta testamentista?!

        Pidän ylipäätänsä sellaista ihmistä täysin säälittävänä tapauksena joka perustaa oman mielipiteensä raamattuun tai perustelee jonkun asian vastustamisen kun raamatussa sanotaan.
        Miksi tällaisellä ihmisellä pitäisi olla edes äänioikeus?

        Evoluutioteoria ei ole edes teoriaa vaan elämänfilosofiaa, jota tieteellisesti ei voida edes menestyksellisesti tutkia saati sitten oikeaksi todistaa. Abortti on elämän tuhoamista ja jos ateisti pysyy ateismissaan hyväksyen tuhoabortit ja luonnottoman homoperseseksin niin ateistille käy Raamatun, Jumalan Sanan mukaan huonosti.

      • Ei-tiedä-missä-mennään kirjoitti:

        Evoluutioteoria ei ole edes teoriaa vaan elämänfilosofiaa, jota tieteellisesti ei voida edes menestyksellisesti tutkia saati sitten oikeaksi todistaa. Abortti on elämän tuhoamista ja jos ateisti pysyy ateismissaan hyväksyen tuhoabortit ja luonnottoman homoperseseksin niin ateistille käy Raamatun, Jumalan Sanan mukaan huonosti.

        Kyllä sen evoluution on todistettu olevan totta. Ei sitä peruskoulun biologian tunneilla opetettaisi tällöin tieteellisenä. Sama ei päde taas uskontoon. Uskontoa opetetaan koulussa vaikka se onkin valheellista: "uskoo sen ken haluaa" ja siksi se onkin vaan uskontoa.
        Minkä muun selityksen antaisit ihmisen viisauden hampaille tai häntäluulle, jollei se olisi evoluution tuottama? Voivat olla hyvin kivualiaita kipeytyessään, joten sellasta jumalaa en taas ymmärrä joka olisi luonut ihmiselle moiset!

        Ihminen on vaan evoluution kehityksen tulos ja sille on monia todisteita. Se että ihminen olisi jonkun tahon luoma ei ole löytynyt vielä yhtäkään pitävää todistetta. Jos joku ihminen on raamattuun kirjoittanut "luomistarinan" niin se ei ole mikään todiste tai edes minkäänlainen teoria. Raamattu ei voi todistaa itseään, kun haetaan todistettavuutta eri asioille. Raamattu on vain sen ajan käsitys elämästä yms. Alkuräjähdys on kerrottu raamatussa jumalan maan luomisena, kun ei ole silloin ollut muuta selitystä. Se onkin tyypillistä uskovaiselle että kaikkeen täytyy olla aina jokin selitys vaikka se uskonnollinen jollei muuta! Miksi uskovainen ei voi hyväksyä sitä tosiasiaa ettei kaikelle voi olla aina selitystä tai tapahtumien kulkua!? Uskonnolla erilaiset selitykset on saatettu aina täysin älyttömiksi.

        Evoluutiota tapahtuu luonnossa kaiken aikaa. Ilman sitä ei monet eliöt pystyisi selviytymään eri olosuhteissa. Elämää ei olisi ilman evoluutiota mutta ilman jumalaa taas elämää on!

    • A-studiossa taisi juttelu karata siihen, että onko abortti jees vai ei. Eikö olisi kannattanut jutella siitä, että kannattaako ministerien avautua julkisuudessa ajatuksistaan, jotka ovat vastoin kansallista (ja hallituksen) linjaa?

      Jos aborttiasiasta sitten piti vääntää, niin Soina olisi voinut näpäyttää julkisuudessa sillä tosiasialla, että esim. Argentiinassa tehdään joku puoli miljoonaa laitonta (=vaarallista) aborttia vuosittain. Sekö on hyvä?

      • Uskovaiset ovat olleet aina vähän "laittomia ihmisiä"!

    • KuvaKertooKaiken

      Olipa itse asiasta mitä mieltä tahansa, pisteet menivät Päivi Räsäselle. Hänessä on särmää ja rohkeutta, joita kunnioitan suuresti. On vieläpä erittäin viehättävän näköinen ja sydämen sivistyksellä siunattu nainen puheistaan päätellen.

      Hän ei aseta itseään toisten yläpuolelle, kuten tekee presidentiksikin suuressa ylimielisyydessään pyrkinyt Tuula Haatainen.

      • Niin miinuspisteet menivät Päivi Räsäselle. Ei aiheuttanut muuta tv-esiintymisellään kuin kirkon jäsenkatoa, josta kirkko on varmaan taas huolissaan. Kyl Räsänen on säälittävä nainen ja muka älykäs nainen kun viitsii jokaiseen tv-lähetykseen änkeä ja munata itsensä koko kansan silmissä! Se on ihan muuta kuin älykästä!

        Jotkut uskovaiset ja Räsäsen fanittaja vielä puolustelee ettei yksi nainen tai uskovainen voi millään saada aikaan mitään jäsenkatoa kirkosta, vaikka eropiikki on aina seuraavina päivinä muita päiviä suurempi! Se nyt kertoo ettei uskovaiset osaa nähdä missään asiassa totuutta! eroakirkosta.fi -sivuston tilastot ovat kuitenkin todistettavissa kuin uskovaisten usko ja sanomiset!

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Niin miinuspisteet menivät Päivi Räsäselle. Ei aiheuttanut muuta tv-esiintymisellään kuin kirkon jäsenkatoa, josta kirkko on varmaan taas huolissaan. Kyl Räsänen on säälittävä nainen ja muka älykäs nainen kun viitsii jokaiseen tv-lähetykseen änkeä ja munata itsensä koko kansan silmissä! Se on ihan muuta kuin älykästä!

        Jotkut uskovaiset ja Räsäsen fanittaja vielä puolustelee ettei yksi nainen tai uskovainen voi millään saada aikaan mitään jäsenkatoa kirkosta, vaikka eropiikki on aina seuraavina päivinä muita päiviä suurempi! Se nyt kertoo ettei uskovaiset osaa nähdä missään asiassa totuutta! eroakirkosta.fi -sivuston tilastot ovat kuitenkin todistettavissa kuin uskovaisten usko ja sanomiset!

        Tässä esimerkkejä eroamisista kun uskovaiset yhteen ääneen sanovat että Päivi Räsänen ei ole ollut mikään syy kirkosta eroamiselle: https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media/none/tiedote_06_2013.html?year=2013

      • KuvaKertooKaiken
        ateisti1982 kirjoitti:

        Tässä esimerkkejä eroamisista kun uskovaiset yhteen ääneen sanovat että Päivi Räsänen ei ole ollut mikään syy kirkosta eroamiselle: https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/media/none/tiedote_06_2013.html?year=2013

        Jaa. Minua ei kiinnosta se, kuka eroaa kirkosta ja millä perusteella. Jos yksi ihminen saa tuollaisen lumipalloefektin aikaan, niin se ei näinä mielensäpahoittajien aikana ole mikään ihme, lähinnä huvittaa se, että ihmiset odottavat jotain kameleonttiakrobatiaa mm. Räsäseltä tai keneltä tahansa.

        Tämä taas johtuu siitä, että ihmiset eivät ole rehellisiä itselleen eivätkä toisilleen. Itsekästä, lapsellista ja narsistista porukkaa maapallo pullollaan.

        Räsänen on vakaumuksensa mukaisesti rehellinen, ja se ei tietysti kaikkia miellytä. Niinhän sinäkin näyt olevan nimimerkistäsi päätellen.

        Vertasin noita kahta keskustelijaa ihmisinä, en lainkaan kiinnittänyt huomiota asiaan enkä kirkkoihmisten närkästyksiin. Toinen halkeamaisillaan omaan erinomaisuuteensa, toinen vilpittömästi omana itsenään.

        Eduskunnassa tarvittaisiin enemmän Räsäsen kaltaisia ihmisiä, jotka uskaltavat seistä perusteltujen mielipiteidensä takana.

        Tällä hetkellä eduskunta ja hallitus ovat tuulella käyviä, mieli muuttuu sen mukaisesti mistä tuuli puhaltaa. Hallituksella huonoin kokoonpano ikinä. Toivottavasti ei tarvitse katsella samoja naamoja vaalien jälkeen, pelkkä ajatuskin nostaa niskavillat pystyyn.

      • KuvaKertooKaiken kirjoitti:

        Ketä kutsut mielensäpahoittajaksi!? Räsänen ei pitäisi esittää vakaumuksensa mukaisia kommentteja ja tukea henkilöä (Soini) joka kannattaa asiasta sellaista joka ei ole Suomen linjan mukainen eikä sellaiseksi muutu!

        Räsänen jos kuka on täysin epärehellinen ihminen, kuten sinäkin!

      • KuvaKertooKaiken kirjoitti:

        Jaa. Minua ei kiinnosta se, kuka eroaa kirkosta ja millä perusteella. Jos yksi ihminen saa tuollaisen lumipalloefektin aikaan, niin se ei näinä mielensäpahoittajien aikana ole mikään ihme, lähinnä huvittaa se, että ihmiset odottavat jotain kameleonttiakrobatiaa mm. Räsäseltä tai keneltä tahansa.

        Tämä taas johtuu siitä, että ihmiset eivät ole rehellisiä itselleen eivätkä toisilleen. Itsekästä, lapsellista ja narsistista porukkaa maapallo pullollaan.

        Räsänen on vakaumuksensa mukaisesti rehellinen, ja se ei tietysti kaikkia miellytä. Niinhän sinäkin näyt olevan nimimerkistäsi päätellen.

        Vertasin noita kahta keskustelijaa ihmisinä, en lainkaan kiinnittänyt huomiota asiaan enkä kirkkoihmisten närkästyksiin. Toinen halkeamaisillaan omaan erinomaisuuteensa, toinen vilpittömästi omana itsenään.

        Eduskunnassa tarvittaisiin enemmän Räsäsen kaltaisia ihmisiä, jotka uskaltavat seistä perusteltujen mielipiteidensä takana.

        Tällä hetkellä eduskunta ja hallitus ovat tuulella käyviä, mieli muuttuu sen mukaisesti mistä tuuli puhaltaa. Hallituksella huonoin kokoonpano ikinä. Toivottavasti ei tarvitse katsella samoja naamoja vaalien jälkeen, pelkkä ajatuskin nostaa niskavillat pystyyn.

        "Eduskunnassa tarvittaisiin enemmän Räsäsen kaltaisia ihmisiä, jotka uskaltavat seistä perusteltujen mielipiteidensä takana."

        Siellä oli kansanedustajia, jotka uskalsivat seisoa mielipiteidensä takana, kuten tasa-arvoisen avioliittolain voimaan tulossa voitiin todeta. Räsänen kumppaneineen jäi silloin vähemmistöön kuten ymmärtää saattaa.

      • Ateisti1982EiKirj
        KuvaKertooKaiken kirjoitti:

        Jaa. Minua ei kiinnosta se, kuka eroaa kirkosta ja millä perusteella. Jos yksi ihminen saa tuollaisen lumipalloefektin aikaan, niin se ei näinä mielensäpahoittajien aikana ole mikään ihme, lähinnä huvittaa se, että ihmiset odottavat jotain kameleonttiakrobatiaa mm. Räsäseltä tai keneltä tahansa.

        Tämä taas johtuu siitä, että ihmiset eivät ole rehellisiä itselleen eivätkä toisilleen. Itsekästä, lapsellista ja narsistista porukkaa maapallo pullollaan.

        Räsänen on vakaumuksensa mukaisesti rehellinen, ja se ei tietysti kaikkia miellytä. Niinhän sinäkin näyt olevan nimimerkistäsi päätellen.

        Vertasin noita kahta keskustelijaa ihmisinä, en lainkaan kiinnittänyt huomiota asiaan enkä kirkkoihmisten närkästyksiin. Toinen halkeamaisillaan omaan erinomaisuuteensa, toinen vilpittömästi omana itsenään.

        Eduskunnassa tarvittaisiin enemmän Räsäsen kaltaisia ihmisiä, jotka uskaltavat seistä perusteltujen mielipiteidensä takana.

        Tällä hetkellä eduskunta ja hallitus ovat tuulella käyviä, mieli muuttuu sen mukaisesti mistä tuuli puhaltaa. Hallituksella huonoin kokoonpano ikinä. Toivottavasti ei tarvitse katsella samoja naamoja vaalien jälkeen, pelkkä ajatuskin nostaa niskavillat pystyyn.

        Pahempia mielensäpahoittajia ovat olleet kumminkin uskovaiset. Siitä on hyvänä todisteena aito avioliitto yhdistys, jota tuskin olisi perustettu jollei joku kiihkokristitty olisi loukkaantunut kun Suomessa päätettiin avioliittolaista vastoin "tosiuskovaisten" tahtoa!

      • Ateisti1982EiKirj
        KuvaKertooKaiken kirjoitti:

        Jaa. Minua ei kiinnosta se, kuka eroaa kirkosta ja millä perusteella. Jos yksi ihminen saa tuollaisen lumipalloefektin aikaan, niin se ei näinä mielensäpahoittajien aikana ole mikään ihme, lähinnä huvittaa se, että ihmiset odottavat jotain kameleonttiakrobatiaa mm. Räsäseltä tai keneltä tahansa.

        Tämä taas johtuu siitä, että ihmiset eivät ole rehellisiä itselleen eivätkä toisilleen. Itsekästä, lapsellista ja narsistista porukkaa maapallo pullollaan.

        Räsänen on vakaumuksensa mukaisesti rehellinen, ja se ei tietysti kaikkia miellytä. Niinhän sinäkin näyt olevan nimimerkistäsi päätellen.

        Vertasin noita kahta keskustelijaa ihmisinä, en lainkaan kiinnittänyt huomiota asiaan enkä kirkkoihmisten närkästyksiin. Toinen halkeamaisillaan omaan erinomaisuuteensa, toinen vilpittömästi omana itsenään.

        Eduskunnassa tarvittaisiin enemmän Räsäsen kaltaisia ihmisiä, jotka uskaltavat seistä perusteltujen mielipiteidensä takana.

        Tällä hetkellä eduskunta ja hallitus ovat tuulella käyviä, mieli muuttuu sen mukaisesti mistä tuuli puhaltaa. Hallituksella huonoin kokoonpano ikinä. Toivottavasti ei tarvitse katsella samoja naamoja vaalien jälkeen, pelkkä ajatuskin nostaa niskavillat pystyyn.

        "Eduskunnassa tarvittaisiin enemmän Räsäsen kaltaisia ihmisiä, jotka uskaltavat seistä perusteltujen mielipiteidensä takana."

        Raamattu ei ole mikään perusteltu mielipide! Hyväksyn ihmisen oman mielipiteen. On täysin säälittävää että ihmisen mielipide pohjautuu johonkin raamattuun. Kertoo paljon säälittävästä ihmisestä!
        Kaikki Räsäset, Niikot, Soinit, Laukkaset ja Huhtasaaret sieltä eduskunnasta pois. Uskonto ei kuulu politiikkaan eikä Eduskuntaan!

    • Arvokaselämä

      Kun elämää puolustellaan noin innokkaasti jo aivan alkuvaiheista lähtien, niin kuinka sitten matkan varrella kiinnostus alkaa oleellisesti vähenemään? Jatkuvasti puhutaan terveydenhoidoissa tapahtumista virheistä. Jopa kuolemaankin johtaneista virheistä. Mutta mistä johtuukaan, että näin innokasta keskustelua, tästä aiheesta, johtavalta taholta ei ole näkynyt eikä kuulunut. Keskustelut ovat yleensä jääneet vain virheen kohdanneen potilaan asiaksi. Eikä silloin enää kuuntelijoitakaan tahdo löytyä!

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005654084.html

    • Mietin vaan että jos Soinin tai Räsäsen läheisistä naisista joku (esimerkiksi tytär) raiskattaisi (en siis toivo sitä), niin olisiko vielä silloinkin voimassa "aborttikielto"? Tuskin, sillä silloin nämä vetoaisi siihen klassiseen avioliitton ulkopuoliseen tai "ei-toivottuun" lapseen eli silloin se varmaan tehtäisi "laittomasti" eikä laillisesti, kun sellaista kuin "laillista aborttia" nämä hölmöt ei tunne. Ei Räsänenkään lääkärinä! :D

    • gdgrdg

      Soini oli aterioimassa. Pellejä nämä abortinvastaiset ovat. Amerikassa kutsuvat itseään prolifereiksi. Perustelevat abortinvastaisuutta juurikin sillä että kaikki elämä on pyhää. Samat tahot kannattavat kuitenkin kuolemantuomiota näkemättä siinä mitään ristiriitaa.

    • eikk

      On kuule vähän eri asia tappaa viaton syntymätön lapsi, kun paatunut murhamies. Miksi viaton syntymätön lapsi pitää tappaa, eikös kaiken järjen mukaan niiltä pitäs ottaa henki pois, jotka on syyllisiä tilanteeseen. Jos minä saisin päättää, en tappaisi ketään.

      • ihmettelenvaan

        Jaa, ihmisiä saadaan siis tappaa, kun uskova sanoo niin. Ainakin murhamiehiä. Juu, tapetaan kaikki miehet. Hehän niitä lapsia siittävät ja jättävät naisen selviämään miten kuten. Mutta et tappaisi kuitenkaan, niinhän se meni.

      • Järkisyitä

        Aborttikeskustelussa on kyse siitä, missä vaiheessa alkiosta tai sikiöstä tulee ihminen, jolla on oikeuksia, sekä äidin oikeudesta päättää omasta ruumiistaan.

        Minä vedän ihmisyyden rajan siihen, missä vaiheessa sikiöllä on hermosto, jolla se voi alkaa tuntemaan jotakin tai sillä voi olla alkeellinenkin tietoisuus. Tämä on myös nykyisen aborttilainsäädännön perusta.

        Pohditaanpa sitten oikeutta omaan ruumiiseen fiktiivisen esimerkin kautta:
        Sanotaan, että olemme avaruusmatkalla Marssiin ja minulta pettävät molemmat munuaiset. Sinä olet ainoa, jonka verityyppi on sopiva ja ainut tapa pelastaa minut on ottaa sinulta toinen munuainen. Saako aluksen kirurgi ottaa sinulta munuaisen vastoin sinun tahtoasi, vai meneekö sinun oikeutesi minun tarpeen edelle?

      • Ateisti1982EiKirj

        Kyllä suurempi arvo on kuitenkin elämänsä tiedostaneessa murhamiehessä kuin tiedostamattomassa sikiössä! Se että murhamies on murhannut ihmisen ei tee oikeutta kenellekään arvioida häntä väärin, sillä murhamies on tietoinen elämästään ja hänellä on henkilötunnuksen loppuosa, joka annetaan kaikille syntyneille.
        Sitten kun sikiölle aletaan antamaan henkilötunnuksen loppuosa niin abortti saattaa olla sellainen kuin te uskovaiset siitä ajattelette.
        Miksi jankkaatte muuten aina silloin sitä sitä Mooseksen kirjaa kun te noudatatte muilta osin sitä uutta testamenttia? Eikö se jeesus uudistanutkaan mitään?! Ettehän te vaikuta yhtään ristiriitaiselta?!

        "Se joka tekee töitä pyhäisin, surmattakoon". Ettehän te sitäkään noudata, mutta aina kun puhe on homoseksuaaleista, abortista tai eutanasiasta toimitte hyvin ristiriitaisesti verrattuna sanoihinne. Silloin kaivatte sen mooseksen kirjan esille, vaikka ettehän te sitä omien sanojenne mukaan noudata?! Miksi sitten ylipäätänsä silloin kaivatte sieltä kohtia?! En ymmärrä...!!

    • eikk

      Mitenkäs ne kymmenen käskyä menikään? Älä tapa, älä varasta, älä tee huorin, älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, kunnioita isääsi ja äitiäsi, rakasta lähimmäistäsi, niinkuin itseäsi. Muutama tais unohtua, mutta äidin kohdussa olemme olleet kaikki ja varmaan äitimme ei aina tienneet, kuinka synnytyksessä lopulta käy. Nyt osa porukasta kuitenkin katsoo oikeudekseen, kun heille annettiin oikeus elämään, tappaa syntymätön lapsi, se on kyllä aika uskomatonta.

      • Kukaan ei ole tappanut syntymätöntä lasta. Jokatapauksessa sä tuskin kunnioitat ihmisten elämää, mutta jonkun sikiön elämää kylläkin!

    • gh5487uer

      Raamatussahan on ihan ohjeet abortin suorittamiseen.

      • Teeppä sitten niin ja mä uskon että se on väärä tapa jossa vaarannetaan raskaana olleen naisen terveys!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7925
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2216
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    4. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      1720
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1452
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1291
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      173
      1260
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1230
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1101
    Aihe