Suomalaiset ampuivat melko paljon neuvostojoukkojen vangitswemia suomalaisia sotilaita.
Suomalaiset ampuivat vangiksi jääneitä suomalaisia
52
985
Vastaukset
- TiltuValehteleeAINA
Ei vaan väärin! Suomalaiset EIVÄT AMPUNEET Neuvostoliiton vangitsemia suomalaisia sotilaita!
Mihin perustat väitteesi?- montakin.ampuivat
Kyllä suomalaiset ampuivat. Etkö ole perillä asioista.
Oliko se mieleswtäsi oikein tehty?
- Se-oli-niin
että neuvostojoukot ampuivat etenkin kesällä -44 vangitsemiaan suomalaisia. Tästä on henkiinjääneiden kertomuksia.
Lisäksi paljon oli niitä, joiden tiedettiin joutuneen vangeiksi, mutta eivät löydy vankileirien luetteloista. - pekurii
Ei ammuttu ja eipä niitä palanneita juuri paljon ollutkaan. Suomalaisia antautui yleensäkin erittäin vähän.
- onko.ikävä.tieto
Suomen maaperälle palanneita ammuttiin.
Etkö haua tuomita sitä? - Valehtelet-taas
Kerrohan muutama tapaus. Nimet, ajat ja paikat!"
- gggrett
20.6.1944 noin joukkueen verran 20 Prikaatin miehiä ei ennättänyt ennen venäläisiä Linnansilloille, joten he jäivät mottiin. Miehet livahtivat Torkkelinpuistossa olevan Alvar Aallon suunnitteleman kirjaston kellariin. Seuraavana päivänä heidät löydettiin ja miehet joutuivat vangiksi. Kuljetuksen aikana kaksi haavoittunutta ammuttiin, koska he eivät pystyneet liikkumaan omin jaloin.
- huono.tilanne
gggrett kirjoitti:
20.6.1944 noin joukkueen verran 20 Prikaatin miehiä ei ennättänyt ennen venäläisiä Linnansilloille, joten he jäivät mottiin. Miehet livahtivat Torkkelinpuistossa olevan Alvar Aallon suunnitteleman kirjaston kellariin. Seuraavana päivänä heidät löydettiin ja miehet joutuivat vangiksi. Kuljetuksen aikana kaksi haavoittunutta ammuttiin, koska he eivät pystyneet liikkumaan omin jaloin.
Haavoittuneita on voitua äärimmäisissä tilanteissa ampua. Suomihan ei saanut tunkion tavoin juuri mitään apua muualta lännestä kuin Saksasta ja sekin varsin litätöntä. Puna-Armeijan liikkui Suomen alueella monesti amerikkalaisella kalustolla. Amerikkalaisten vedenkestävät Ford GPA-ajoneuvot auttoivat tuhansien järvien maassa. Tunkiota vastaan pystyttiin kuitenkin taistelemaan vielä tarpeeksi kauan.
- Vanhakopra
gggrett kirjoitti:
20.6.1944 noin joukkueen verran 20 Prikaatin miehiä ei ennättänyt ennen venäläisiä Linnansilloille, joten he jäivät mottiin. Miehet livahtivat Torkkelinpuistossa olevan Alvar Aallon suunnitteleman kirjaston kellariin. Seuraavana päivänä heidät löydettiin ja miehet joutuivat vangiksi. Kuljetuksen aikana kaksi haavoittunutta ammuttiin, koska he eivät pystyneet liikkumaan omin jaloin.
Valehtelet! Ryssät ampuivat aluksi kirjaston seinän viereen jalkaan haavoittuneen finskisoldAatin.
- NäinNaapurissa
Viipurin valtauksen yhteydessä 20.6.1944 tapahtui seuraavaa:
Kirjassa ’Viipuri 1944’ kerrotaan kohdassa ’Naistensairaalan tragedia’ seuraavaa:
’Sotamies Kalle Autio haavoittui jalkaan aivan loppuvaiheessa ja hakeutui Naistensairaalan sidontapaikkaan. Pian tuon jälkeen ovensuuhun oli saapuneet myös hyökkääjän joukot. Siinä ei mitään keskusteluja käyty, vaan tuli avattiin heti ympäri huonetta. Mies jäi kookkaan kaatuvan lääkintämiehen alle ja pysyi siellä hyvin hiljaa ja liikkumatta. Illan hämärtyessä hänen onnistui poistua paikalta ja piiloutua pariksi päiväksi kaupunkiin. Hän jäi vangiksi 22.6. yhdessä pakomatkallaan löytämänsä aseveljen kanssa. Tuolloin heillä oli jo niin kova jano, että heidän oli tultava esiin. Aiemmin he eivät uskaltaneet, koska he pelkäsivät vihan olevan niin kova, ettei vankeja otettaisi, vaan ammuttaisiin siihen paikkaan. Kalle Autio palasi sotavankeudesta maaliskuun lopulla 1945.’
Mitä tapahtui Viipurin naistensairaalassa 20.6.1944
12.6.2013, Jarmo Nieminen
Viipurin Patterinmäen naistensairaalassa syntyi viimeinen pienokainen 15.6.1944 kello 18.00. Sairaala evakuoitiin kaksi tuntia myöhemmin.
Kolme päivää myöhemmin majuri Viljo Kirman johtama 20. prikaatin IV pataljoona saapui Viipuriin. Komentaja käski pataljoonan joukkosidontapaikan (JSp:n) naistensairaalan tiloihin. Sidontapaikka sijoitettiin sairaalan kellariin. Saman aikaisesti sairaalan alueelle tuotiin Karjalan kannakselta vetäytyvien joukkojen kaatuneita.
Kapteenina Viipurin taisteluissa mukana ollut Uuno Tarkki omistautui sodan jälkeen selvittämään Viipurin tapahtumia. Hän kirjoittaa, että JSp:lle oli jäänyt vähemmän kuin kymmenen potilasta, näistä muutamat mielenhäiriöön joutuneita. Sairaalaan jäivät myös pinoiksi kootut, arkutetut sankarivainajat. Lääkäri Salonen ja lääkintävääpeli Varjola jäivät haavoittuneiden luo.
Mitä 20. päivä tapahtui on ollut arvailun varassa. Naistensairaalaan jääneistä ei myöhemmin kuultu mitään. Kymmenien vuosien ajan tapahtumat olivat täysin hämärän peitossa. Moni kuitenkin tiesi, mutta naistensairaalan JSP:n viimeisistä hetkistä ei uskallettu julkisesti puhua.
- ammutut.kuolivat
Suomalaiset ampuivat sotavankeudesta vapautuneita suomalaisia miehiä, joille olivat luvanneet vapauden.
- Valehtelet-taas
Kuten edellä.
Vapaus koitti, kun saapuivat Suomeen. - tuomitsetko.sinäkin
Valehtelet-taas kirjoitti:
Kuten edellä.
Vapaus koitti, kun saapuivat Suomeen.Ei koittanut. Jos ei ammuttu, tuli elinkautinen.
- Lykkäät-pötyä
Mitä ihmettä höpiset?
Ei ole ainoatakaan tällaista tapausta. - etkö-muka-tiedä
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
Mitä ihmettä höpiset?
Ei ole ainoatakaan tällaista tapausta.Montakin.
- TyhmäTrolli
Ei ollut ja jos olisi ollut niin osaisit niistä myös kertoa!
- halusivat.auttaa
Neuvostoliittolaiset toivat ruokaa suomalaisille sotilaille ja siviileille koko sodan ajan ja sen jälkeenkin.
- Valehtelet-taas
Ja missähän tuollaista tapahtui?
- missä.muualla
Valehtelet-taas kirjoitti:
Ja missähän tuollaista tapahtui?
Tapahtui Suomessa.
- Valehtelet-taas
Siis venäläiset toivat suomalasille sotilaille ja siviileille ruokaa Suomeen sodan aikana?
Et ole vain hölmö, vaan mielipuoli. - pekurii
Oikeasti suomalaisten sotavankien kuolleisuus tunkion leirillä niiden vähäiseen määrään nähden oli järjettömän suuri. Suojeluskuntaan kuuluneita vankeja kidutettiin säälimättä.
- OutoLuulo
Mistäs sitä kukaan tiesi, että kuuluiko SK:hon vai ei? Ei kai sitä kukaan itse kertonut?
- lampaanperää
Oliko tälle tiedolle mitään lähdettä? Vai onko vain kuvitelmaa?
Minulla taas on varma tieto, että puna-armeijan sotilaat eivät olleet lainkaan kiinnostuneita naisista. Siksi puna-armeijan huoltokomppaniassa kuljetettiin aina mukana huomattava määrä lampaita. Miksiköhän? Ja minkähän takia näin ollen puna-armeijassa pystyi palvelemaan huomattava määrä naisia ilman että heidän tarvitsi pelätä raiskausta. - vuosisadanmatkustaja
Jäljet vievät suoraan Pietarin trollitehtaalle.
- lelelelelelelellee
Se on Leningrad!
- oliko.se.oikein
Moni venäläisten vangiksi jäänyt, joka palasi maahamme vuosina 1942-43 ammuttiin.
Joillekin heistä oli luvattu vapaus, kun heidät oli lähetetty rintamalle.- trolltrolltrollleningrad
Pietarin trollilla on vuosiluvut pielessä. Vuosina 1942-43 Neuvostoliitto ei palauttanut Suomeen vangiksi saamiaan sotilaita. Trolli ei ymmärrä miksi. Minäpä kerron: silloin oli sota.
Pietarin trollilla ei taaskaan ole lähdettä. - leningradistapäivää
Unohdin, miten mahtoi käydä sotavangeiksi jääneille venäläisten lampaille? Puna-armeija tarvitsi suuren määrän lampaita huoltojoukoissa korvaamaan naispulaa. Naisethan olivat palveluksessa myös eikä heitä saanut raiskata.
Tekivätköhän julmat suomalaiset lampaista soppaa? - NäyttöPuuttuu
Älä jauha turhaa skeidaa! Ellet osaa yksilöidä niin tämäkin ketju on turhaa trollausta!
- Leipäälentokoneista
Neuvostoliiton sankarilliset ilmavoimat pudottivat paljon leipää nälkäänäkevälle Suomen kansalle viime sotien aikaan. Helsinskiinkin tuli niin paljon leipää, että taloja meni rikki ja helsinskiläisiä siirtyi joukoittain Leninin huomaan.
- kjhfdkhjkhjedr
Ne taisivat pudottaa niitä loppuunkäytettyjä lampaita myös! Niistä saatiin soppaa!
- miksi.niin.tehtiin
Suomeen tuli vuosina 1942-43 useita neuvostojoukkojen vangiksi saamia suomalaissotilaita, jotka suomalaiset ampuivat. Joillekin heistä oli luvattu vapaus heidän lähtiessään rintamalle, mutta nyt nekin, joita ei ammuttu, suljettiin vankilaan.
- lammasonkovajätkä
Venäläiset desantit pidättivät laittomasti runsaasti suomalaisia lampaita sodan aikana. Lampaat kuljetettiin Venäjälle sotavankeina mutta niitä ei koskaan palautettu. Lampaille oli luvattu vapaus sodan jälkeen mutta toisin kävi. Tämä todistaa puna-armeijan käsittämättömän julmuuden.
- leningradonperseestä
Hei, tuu sää hakeen täältä voita leipäs päälle!!!
RÄÄHRÄÄHRÄÄKKÄÄKÄÄÄÄÄÄÄRÄÄHRÄÄH - vankionhauskajuttu
Tietääkö hei kukaan miten kävi niille venäläisille sotavangeille jotka selvisi saksalaisten käsistä ja palautettiin Neuvostoliittoon?
Minulla on varma tieto, että heidät kaikki nimettiin Kommunistisen Työn Suurritareiksi ja heille kaikille maksettiin mahtava eläke elämänsä loppuun asti ja kaikille järjestettiin sotilaalliset hautajaiset! - hyytyyköleningrad
vankionhauskajuttu kirjoitti:
Tietääkö hei kukaan miten kävi niille venäläisille sotavangeille jotka selvisi saksalaisten käsistä ja palautettiin Neuvostoliittoon?
Minulla on varma tieto, että heidät kaikki nimettiin Kommunistisen Työn Suurritareiksi ja heille kaikille maksettiin mahtava eläke elämänsä loppuun asti ja kaikille järjestettiin sotilaalliset hautajaiset!Siis häh? Päättyikö Pietarin trollien tulitus tähän? Niiltä vissiin loppui työpäivä. No, käyhän sekin. Jatketaan huomenna jauhamista lampaista ...
- TurhaKetju
”Suomeen tuli vuosina 1942-43 useita neuvostojoukkojen vangiksi saamia suomalaissotilaita, jotka suomalaiset ampuivat. ”
Olt trolli, joka laskettelee silkkaa valetta! Neukku ei palauttanut 1942-1943 laisinkaan suomalaisia sotavankeja eikä suomalaset ampuneet omiaan!
Ilmeisesti toistuvat tappiot väittelyissä ovat ajaneet Tiltu-paren sepittämään hatusta silkkaa valetta! Se ei auta! - MolotohvinLaipäkori
Talvisodassa ryssä pudotti Molotohvin leipäkoreiksi nimettyjä valtavia palopommisäiliöitä, rypälepommeja, jotka pyöriessään avautuivat ja levittivät palopommeja (yli 100 per pommi) satojen metrien alalle. Amerikka protestoi ja NL sanoi pudottavansa leipää Suomen työtätekevälle proletariaatille.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Molotovin_leipäkori
Tunnetumman nimensä pommi sai Vjatšeslav Molotovin vuonna 1939 pitämän radiopuheen ansiosta: Molotov väitti, että Neuvostoliitto ei pommita Suomea, vaan pudottaa lentokoneista ruokaa suomalaisille. Vastauksena suomalaiset nimesivät isot palopommisäiliöt ”Molotovin leipäkoreiksi". - LeijonalipunKomppania
Kaikki ei päässeet elävänä sotavangiksi saakka vaikka jäivätkin vangiksi.
Kaikki hengissä selvinneet suomalaiset eivät edes päässeet sotavangiksi. Ei päässeet vaikka olivat jo antautuneet. Heillä oli muutenkin kova kohtalo, kun ensin selvisivät suomalaisten tykistöllä ampumasta "komentajan viimeisestä tervehdyksestä", niin sitten vielä tehtiin "loppukatselmus" naapurin toimesta haavoittuneille!
Tuossa on useampi kuvaus heinäkuun 7. iltapäivän tapahtumista kesällä 1944 Äyräpäässä.
Eversti Ari Rautala: "Sotiemme taistelupaikoilla", Gummerus 2004, kerrotaan sivulla 124 Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä mm. näin:
"Iltapäivällä oli kirkonmäellä enää hajanaista vastarintaa, joka päättyi siellä olevien noin 30 puolustajan antautumiseen. Kaikkiaan venäläiset saivat vajaat sata vankia. Vangit ryöstettiin, haavoittuneita ammuttiin hengiltä tai alastomia suomalaisia ajettiin Vuokseen, jonne heidät ammuttiin."
Luutnantti Aukion kertomaa Äyräpäästä 1944
http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/jatkosota/sotavanki.htm
Vangiksi
"Tulitus taukosi, Kädet nousivat antautumisen merkiksi. Puna-armeijan yliluutnantti veti Aukion katsomaan, kuinka paljon venäläissotilaita oli kuollut. Mies oli vihainen.
Lähellä ollut kirgiisi ampui erään suomalaisen haavoittuneen sotilaan. Todettiin myöhemmin, että se ei ollut ainoa tapaus."
Pentti Syrjän sotavangeista kertova kirja, Raskas jotos, WSOY 1987, kertoo myöskin tämän tapauksen suomalaisten vankien silmin nähtynä ja koettuna.
Vilho Parkkonen kertoo vangiksi joutumisensa vaiheita:
Sivu 119: "Aivoissa pyöri vain yksi ajatus:ylös, ylös! Parkkonen tiesi, miten käy niiden, jotka jäävät maahan makaamaan. Hän oli nimittäin vangiksi joutumisen yhteydessä nähnyt, miten venäläiset menettelivät puhdistaessaan valtaamiaan suomalaisten asemia. He kiskaisivat jokaisen maassa makaavan pystyyn ja jos joku ei kestänyt seisaallaan, niin kohta ilmestyi sininen reikä otsaan. Sääntönä näytti olevan, että haavoittuneita ei ruveta hoivaamaan."
Naapurit harrasti haavoittuneiden sotavankien ampumista ihan yleisesti. Miksi heidän sotarikoksistaan ei ole tehty minkäänlaista haloota?
Tässä on jälleen yksi esimerkki:
Leijonalipun komppania - Suomalaisten sota 1939-1945
"Silloin nousin pystyyn mutta tilaisuuteni pelastautua oli myöhäistä. Minua kohti sojotti kolme neljäkymmentä aseen piippua. Vangitsijoilla oli kiusaus apua minut kuten kävi haavoittuneelle toverilleni hetken kuluttua. Häntä ammutttiin kylmästi päähän."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8525404/40408007
Kirjoittaja on Paavo Lehtola - teoksesta Leijonalipun komppania.
Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä 1944. Venäläiset ampui haavoittuneet suomalaiset, jotka ei kyenneet kävelemään ja osa ammuttiin kun naama ei miellyttänyt. Taitaa löytyä samat tapaukset sotavankikertomuksista.
http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/sisallys.htm
Neuvostoliitossa sotavankeudessa kuolleet
http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/suomalaiset/matrikkeli12062003.pdf
Ihan tiedoston lopussa...
Tuntematon 11./JR 7
07.07.1944 Äyräpää, sillanpääasema
Äyräpää, sillanpääasema; Vähälummukka Toivo, Hangon
kuulustelupöytäkirjasta: Venäläiset ampuivat muutama
minuutti antautumisen jälkeen ja heittivät ruumiin Vuokseen.
Tuntematon 3./JR 7 ?
04.07.1944 Äyräpää
Äyräpää; Pykäläinen Jussi, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
…lähdettiin viemään vihollisen linjojen taakse. Siinä meistä
ammuttiin kaksi miestä ilman syytä, vaikka olimme
antautuneet vangeiksi.
Tuntematon Er.P 25 ?
07.07.1944 Äyräpää
Äyräpää; Salomaa Ahti, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
Venäläiset tulivat 7.7. klo 16-17 välillä niemeen, jossa
kuulusteltava oli 7 muun vaikeasti haavoittuneen suomalaisen
kanssa... vankitovereistaan ei kuulusteltava tuntenut
ketään...siitä kuljettua n. 100 metriä kaatui pyörtyneenä yksi
suomalaisista maahan, johon toinen saattajista olleista
venäläisistä hänet ampui konepistoolilla...
Tuntematon Er.P 25 ?
07.07.1944 Äyräpää
Äyräpää; Salomaa Ahti, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
(jatkuu edellisestä) …matkaa jatkettaessa n. 50 metriä sattui
toinen samanlainen tapaus ja ampumisen suoritti sama
venäläinen sotilas.
Neuvostoliitossa sotavankeudessa kuolleet suomalaiset sotavangit
http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/suomalaiset/matrikkeli12062003.pdf
http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/tavallisilla_kuolleet.htm
http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/kuolleet.htm
http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/neuvostoliitto.htm
Aiheesta lisää
Teuvo Alava - Dmitri Frolov - Reijo Nikkilä
RUKIVER - Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa
477 sivua kuvaliite 35 sivua, Edita 2002
http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/sisallys.htm
Tietokannat ja luettelot löytyvät nykyään täältä
http://www.klubi.biz/sotavangit/perus2.php?id=111- veteraanit.tietävät
"Miksi heidän sotarikoksistaan ei ole tehty minkäänlaista haloota? "
Ehkä siksi, että suomalaiset tekivät samaa. Ei ole varaa juuri huudella asiasta.
- oliko.se.oikein
Myös suomalaiset ampuivat venäläisiä haavoittuneita ainakin 1941 kesällä. Niistä ei sattuneesta syystä kirjoiteta kirjoja.
Avauksen otsikko nyt kuitenkin oli suomalaisten ampumat vangit, jotka palasivat Suomeen. Joten pysytäänpä aiheessa ja keskustellaan heistä. Heitä oli useampia ja sen tietää jokainen sotahistoriaan edes pinnallisesti tutustunut.- ketale_vähän_pohtii
"Avauksen otsikko nyt kuitenkin oli suomalaisten ampumat vangit, jotka palasivat Suomeen. Joten pysytäänpä aiheessa ja keskustellaan heistä. Heitä oli useampia ja sen tietää jokainen sotahistoriaan edes pinnallisesti tutustunut. "
Jotenkin jaksattaa vieläkin naurattaa jonkun yksinäisen stallarivajakin kommentti :)
Vaikka siellä ei tietoa ole, niin pokkaa ainakin riittää....
- KeskitäLeiriin
Suomalaisten sotavankien leiriluettelo "Rukiveristä":
http://www.klubi.fi/sotavangit/dokumentit/LeiriluetteloRukiverissa.pdf
Suomalaisia sotavankeja tuomittiin myös Nkvd:n Gulag-leireille.
Kommunistiloikkareita oli vajaa 300, ydinjoukko Riihimäen turvasäilöläisiä ja NL palautteli heitä jo sodan aikana desantteina - vakoilijoina.
Rukiver-leiriluettelossa on mm. nro 205: koulutuskeskus mm. desanteille, Suhojen koulutusleiri ja Ufan Puoluekoulu Uralin takana.
Timo Malmi arvioi sotavankimääräksi noin 3400 suomalaissotilasta.
NL:n tilastojen mukaan vankeja oli 2377, joista palautettiin 1969.
Heti sodan jälkeen Suomi jätti Neuvostoliiton ulkoministeriölle listan palauttamatta jätetyistä suomalaisista sotavangeista, lista täydentyi ja 1947 se sisälsi 4432 suomalaissotavangin nimet.
NL palautti 1954 ja 1955 62 27 sotavankia, ilmeisesti gulageille tuomituista.
Miksi NL ei palauttanut kaikkia sotavankeja?
Ja millaisin perustein tuo 1947 lista 4432:sta palauttamattomista suomalaissotavangeista laadittiin?
Tässä sanotaan sodissa kadonneen ( arvio ) 10 000 - 13 000
http://www.sotavainajat.net/perussivut/sivut/tilastoja.htm
Aiheesta enemmän:
https://agricolaverkko.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=3841#p19474- vastausta-vailla
Tyypillistä trolleille, että keskustelu pyritään aina kääntämään pois aiheesta. Aloituksen kysymys ei edelleenkään saanut vastausta. Miksi suomalaiset ampuivat Suomeen palanneita sotavankeja.
Miksi myös suomalaiset ampuivat venäläisiä haavoittuneita? - Vastaa-jo
Selvitä yksikin tapaus,jossa palaavia sotavankeja on ammuttu? Heidät otettiin ilolla vastaan ja vietiin Hangon vastanottoleiriin toipumaan ennen kotiin päästämistä.
Venäläisiä haavottuneita on kyllä ammuttu joissakin tapauksisa. Useimmin heidät otettiin hoitoon kuten omatkin.
Puna-Armeijan tapa taas oli ampua omat vaikeasti haavoittuneet muitta mutkitta. Vihollisen haavoittuneet myös. - paljo_sulle_maksetaan
vastausta-vailla kirjoitti:
Tyypillistä trolleille, että keskustelu pyritään aina kääntämään pois aiheesta. Aloituksen kysymys ei edelleenkään saanut vastausta. Miksi suomalaiset ampuivat Suomeen palanneita sotavankeja.
Miksi myös suomalaiset ampuivat venäläisiä haavoittuneita?aivoja vailla oleva omiin muroihin pissaaja. Toivottavasti tulet joskus vastaan.
- MarskiMarssi
Yliloikkari Antero Byman.
Erik J. Halmeen muistelmat 1916-1989
Sotavankina 1941-1942
http://www.klubi.biz/sotavangit/perus.php?id=124
Sotavankina 1941 - 44
http://www.klubi.biz/sotavangit/perus2.php?id=125
"Vakuutan näiden muisteloitteni olevan totta."
Käpylässä. 14pnä. syyskuuta 1985
>>Joulukuun 12 pnä. kotiutettiin. Seuraavana päivänä käytiin sotilaspiirissä. Saimme rästiin jääneet päivärahamme ja jotakin huvittavaa kuulimme sielläkin. Antero Byman – yliloikkari, klubin mies - ei saanutkaan niitä. Hän alkoi rähistä. Siihen tuli eräs vanha majuri, joka selitti Bymannille syyn miksei hänelle annettu. Te olette yksipuolisesti sanoneet työsopimuksenne Suomen Valtioon irti. Emme ole velvollisia teille mitään maksamaan. Pekkalan hallitus se kait oli joka kuitenkin jälkeenpäin maksoi heille kaikille n. kymppitonnin verran nykyrahassa.>Yksi juttu kuitenkin vielä, koska se liittyy suoranaisesti edellä oleviin. Talvella 1945 oli Helsingin vanhassa messuhallissa tilaisuus - se oli kai Suomi Neuvostoliitto seuran järjestämä, jossa muiden puhujien lisäksi esiintyi myöskin yliloikkari Antero Byman. Aiheena sotavankien hyvät olot Neuvostoliitossa. Siellä oli myöskin Liesisen Olli uteliaana kuuntelemassa. Olli ei kestänyt kuunnella Bymanin valheita, vaan nousi ylös ja hihkaisi: "älä viitsi Antti valehdella. Et sinä ollut sotavanki, vaan yliloikkari". Olli selvisi sieltä pois ehjin nahoin, vaikka tilanne olikin vähän pahalta näyttänyt. Totuus on joskus vaikeata kuulla. - tuskinpaa
Robert Brantbergin mukaan Valtteri Valli kuulusteli jotain helsinkiläistä sähkönasentajaa joka kertoi kaiken. Suomessa ei pelkkä vankina oleminen ollut peruste oman ampumiselle. Tiedustelu saattoi hyvinkin saada tehokkaasti selville kuka oli laulanut ja kenelle.
- Fuck.Russia
Taitaa tuo aloitus olla Venäjän trollin tekele. Suomen venäläisistä löytyy näitä kirjoittelijoita jotka. FSBn maksuja vastaan provoilevat näillä nettisaiteilla.
- avaus-on-pötyä
Suomalaisia jäi sotavangiksi lähteistä riippuen 4500. Käytännössä kaikki kuolleet olivat Neuvostoliiton surmaamia. Sotavangeiksi lasketaan ilmeisesti ryömäläiset joita kuoli desantteina kyllä paljon.
- NäinTodellisuudessa
N-liiton 64.000:sta Jatkosodan sotavangeista Suomessa kuoli 31,3 %, useimmat joko haavoihinsa tai tauteihin. Suomalaiset ampuivat noin 1000 neuvostovankia. Vuonna 1944 Suomi palautti N-liittoon 44 000 vankia (siis hengissä). Joitakin satoja karanneita palautettiin myöhemmin, mutta satoja sotavankeja onnistui pakenemaan lähinnä Ruotsiin ja jäämään länteen. Mainittakoon, että välittömästi rajan ylitettyään venäläiset sotavangit jatkoivat pettureina matkaa Siperian vankileireille, joissa ’pettureita’ odottivat monien lisävuosien vankituomiot.
Puna-armeijalle antautuneista 3400 suomalaissotilaasta kuoli tai surmattiin vankeudessa noin 1400, mikä tekee vähän 41,2 %. Tosin suomalaisista useimpien sotavankeusaika kesti vain joitakin kuukausia, puna-armeijalaisten enemmistö oli vankina yli kolme vuotta.
- Totta-väliin
Kun suomalaiset sotavangit palasivat kotimaahan rauhan tultua, ei heitä suinkaan ammuttu vaan rekisteröinnin ja lääkärin tarkastuksen jälkeen päästettiin kotiin.
Suomessa olleiden neuvostosotavankien kohtalo oli toinen. Kun he pääsivät kotimaahan, heidät pidätettiin välittömästi ja lähetettiin keskitysleirille maanpetturina ( koska olivat antutuneet viholliselle).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222441- 622374
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062270- 321537
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381532- 321510
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371422- 281220
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201176- 951171