Haaratoimiston kirje 1968: Loppu on lähellä

Historiaa - osa 52: Suomen haaratoimiston kirje kaikille seurakunnille julisti lokakuussa 1968 pikaista loppua tälle maailmalle

Vartiotorniseura oli innoissaan, kun se oli julkaisemassa Herätkää! -lehden erikoisnumeroa vuoden 1968 joulukuussa. Suomen haaratoimisto lähetti etukäteen kaksisivuisen kirjeen kaikille seurakunnille lokakuussa 1968. Kirjeessä kerrottiin mm. näin:

"Tämä numero on nimeltään Onko myöhempi kuin luuletkaan? Lyhyessä muodossa se esittää vastaansanomattomat todisteet siitä, että aika on melkein loppunut tältä sukupolvelta. Se kokoaa yhteen suuren joukon todisteita sellaisella tavalla, mitä teillä nyt ei ole käytössänne. Lisäksi se tarttuu lujasti epäilijöiden vastaväitteisiin. Se raivaa ne tieltä yksi kerrallaan ja tekee selväksi, että Raamattu pitää paikkansa ja että heidän on tärkeätä toimia sopusoinnussa sen kanssa ja tehdä siten nyt."

Haaratoimisto näytti olevan sataprosenttisen varma siitä, että tämän maailman loppu oli nyt todella käsillä. Kirjeessä tuotiin esiin valtavan kiire. Sitä piti levittää mahdollisimman laajalti. Tässä lisää tunnelmia kirjeestä:

"Ottaen huomioon joulukuun 8. päivän Herätkää!-lehden tietojen ajankohtaisuuden ja sen sanoman kiireellisyyden rohkaisemme kaikkia Valtakunnan julistajia levittämään sitä mahdollsimman laajalti."

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s977.html

10

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Melko iso osa silloin 50 vuotta sitten huolissaan olleista ei enää ole huolissaan mistään, joten toteutuihan tuokin ennustus ainakin heille. ; )

    • todisteetpuuttuivat

      Oikeasti noille Jehovien jutuille ei ollut minkäänlaisia todisteita olemassa. Jokainen ymmärtää sen, jos kykenee järkevään ja kriittiseen ajatteluun edes vähän. Sama koskee tämän päivän oppeja ja yleensäkin oppeja.

    • Pahalletuntui

      Pari vuotta sitten eräässä videossa aluekonventissa sanottiin että jotkut menivät ennen vuotta 1975 jopa niin pitkälle että myivät asuntonsa ja ottivat lopputilin töistä.
      Nyt he ovat tyhmiä kun tekivät niinkuin käskettiin. Mun vanhemmat esim. tekivät juuri niin ja muutettiin tarvealueelle ja vanhemmat aloittivat tienraivauksen. Konventissa haastateltiin ja kovasti taputettiin mutta nyt ovat siis helvetin idiootteja.
      Isä on onneksi kuollut eikä äiti tajua tämän maailman menosta, miltähän heistä olis tälläinen video tuntunut.

    • murukaunokki

      "nyt ovat siis helvetin idiootteja."

      -Vartiotornihan on nyt tiennyt entisten luokittelujensa lisäksi (lustetta, joonasddabbeja ...) että ne taivaaseen meneviksi itsensä kortistoineet ovatkin ns hulluja, näin kansankielellä.

      Siinä oli perusteena kun lahkopresdidentti näki unta että taivas on täynnä, sitten selvisi ettei se ihan täynnä olekaan vaan kortistoitumisella paikka löytyykin, nyt sitten onkin saatu uutta valoa kortistoitumisen tulkintaan.

    • Tutkittavaa

      Jehovan todistajien sisäinen tiedotuslehti Valtakunnan Palvelus kertoi tulevaisuuden odotteista tuolloin 70-luvulla seuraavaa:

      Valtakunnan Palvelus 2/1972 s.1
      Tajuatko, että vuosi 1975 on vain kolmen lyhyen vuoden päässä? Tulisiko meidän lähestyä tuota aikaa odot­taen jotakin erikoista? Olimme hyvin hämmästyneitä pannessamme merkille, miten monta kertaa Seuran jul­kaisut ovat viitanneet 1970-luvun puoliväliin ja siihen mitä meidän tulee odottaa, ja havaitsim­me myös, että Seura on puhunut etukäteen vain yhdestä muusta vuodesta tällä tavoin, nimittäin vuo­desta 1914. Täyttikö vuosi 1914 odotuksemme? Kyllä varmasti täytti! Luuletko, että myös vuosi 1975 täyttää odotuksemme? Seura varmasti ajattelee siten, joten olkaamme huolellisia siinä, että vaikka emme haluakaan sanoa enempää kuin Seura sanoo tuosta ajasta, me emme jätä sitä huomioon otta­matta. Mutta mitä tämä todella merkitsee, veljet? Se merkitsee sitä, että meillä on luultavasti vain kolme tai neljä vuotta aikaa saarnata hyvää uutista todistukseksi ja tehdä opetuslapsia, ja aika hupenee nopeas­ti. Pitäen myös mielessämme, että juuri ennen Harmagedonia meidän on kohdattava Maagogin Googin lopullinen hyökkäys, meidän tulee kiinnittää erityistä huomiota hengellisyyteemme ja sydämentilaamme.

      Valtakunnan Palvelus 6/1974 s.3
      Tämän järjestelmän loppu on hyvin lähellä! Eikö meillä siksi ole syytä lisätä toimintaamme? Tässä suhteessa voimme oppia jotakin juoksijasta, joka kiihdyttää vauhtiaan loppukirissä lähellä juoksunsa päättymistä. - - Olemme kuulleet veljistä, jotka ovat myyneet kotinsa ja omaisuuttaan ja jotka suunnittelevat käyttävän­sä jäl­jellä olevan aikansa tässä vanhassa järjestelmässä tienraivauspalvelukseen. Tämä on varmasti erinomainen tapa käyttää lyhyt jäljellä oleva aika ennen jumalattoman maailman loppua. - 1.Joh.2:17

      Tällaisten ihmisten elämää vahingoittavien valheiden merkitystä pohditaan seuraavassa linkissä:

      https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w610.html

      Kannattaa tutustua.

    • mainosvaltuutettu

      No mutta tällaista kirjettähän oli lupa odottaa.
      Ennustus toteutui tässäkin vai mitä?

      2.Tessalonikalaisille 2:1-17.

    • semmosta.juu

      Jotkut odottavat maailmanloppua tai jotain apokalyptista Harmagedonia ja toiset suunnittelevat Kuuhun matkustamista ja siirtokuntia Mars-planeetalle. Ihmiskunnan mietteet kaikkiaan edustavat melko laajaa skaalaa ideoita, meemeiksikö niitä hienommin kutsutaan.

      Itselleni herää mieleen tulevaisuudenvisioista Dysonin kehä, ehkä ihmiskunnan jälkeläiset joskus etäisessä tulevaisuudessa kykenevät semmoisen rakentamaan. https://tinyurl.com/y9u6gh3a

    • JeesusElää

      Maailman loppu on lähellä, sehän on faktaa ja toteutuu 10 - 15 sisällä!

    • Aleksanteri Suuresta alkanut 323 eKr 2300 illan eli 2300 vuoden läntisen pallonpuoliskon jumalaton ja totuuden vastainen mekastus todellakin päätyi vuonna 1975. Silloin alkoi totuus jälleen korottaa sarveaan sekä jumalattoman tuhon leviämisen lopetus läntisellä pallonpuoliskolla. Sen sijaan idässä alkoivat islamiin liittyvät jumalattomien aiheuttamat tuhot ja totuuden polkeminen. Nykyisin on menossa 2300 aamua eli 2300 vuotta aurigonnousun puolella olevaa väärää palvelusta.

      Läntinen pallonpuolisko muuttui rauhanomaiseksi ja jumaliseksi 1975.
      Jumalattomalle mekastukselle kuten inkvisitiolle tuli loppu. Vaatikaanin kirkolliskokouksissa sallittiin lisäksi esim. tutustuminen vieraisiin uskontoihin.
      Alkoi esim. kasvatus rotusortoa vastaan. Yms.

      Itä on sen sijaan julistanut sodan mm. islamia vastaan, joka edustaa 60 000 vuotta sitten luodun hyvän ihmisen sielua. Sekä on totuuden hengen lähettiläs.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      61
      11615
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      96
      8801
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      10
      4383
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      21
      3934
    5. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      5
      3851
    6. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3626
    7. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      89
      3580
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      13
      3429
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3212
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2385
    Aihe