Sixten Korkman totesi oivallisesti Kepusta...

Maanantaina tv:ssä Suomi on suomalainen ohjelmassa oli yhtenä asiantuntijana arvostettu ekonomisti professori Sixten Korkman. Hän totesi, että Suomi on maailman ainoa maa, jossa agraaripuolue (Kepu) on yksi suosituimmista ja sen takia Euroopan avokätisimmät maataloustuet.

Tätä ihmettelee moni muukin. Esim. Ruotsin agraaripuolue Centerpartiet on pienpuolue.
28527
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kepu pyrkii pitämään entisellään taatakseen kannatuspohjansa pysyvyyden. Tätä tarkoitus varten aluepolitiikka ja sen slogan "pidä koko Suomi asuttuna" on Kepupolitiikan keskiössä. Tälla tavoin luodaan kokonaisalueellista sidonnaisuutta. Syrjäseuduilla maatalous on tärkeässä asemassa ja alueen muukin väestö ymmärtää, että maatalouselinkeinon heikentyminen vaikuttaa koko alueen kehitykseen. Siksi syrjäseutujen väestö elää symbioosissa eikä yhteistä venettä halua keikuttaa, vaikka se olisi taloudellisesti ajatellen tulppa irti ajalehtimassa ja uppoamassa.

Kepun aluepolitiikkaa ylläpitävä voima on kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelun ylläpitäminen. Maaseutuihmisten pitää koko ajan pitää mielessään se, että ilkeät kaupunkilaiset ovat milloin tahansa valmiit lopettamaat maaseudun etuoikeudet, jos Kepu ei ole pitämässä heidän puoliaan.

Syrjäseutujen ihmisten yhteiset intressit ja uhkakuvan ylläpitäminen pahoista kaupunkilaisista on se voima, joka pitää yllä Kepun kannatusta. Persut olivat Kepulle ikävä vastustaja, koska Soinin puolue edusti maaseutumyönteistä näkemystä samalla kun se pyrki olemaan lähiöduunarien puolue. Soinin menestys alkoi syödä myös Kepun kannatusta. Nyt kun Soinista päästään, Kepussakin voidaan huokaista helpotuksesta.

Kepuhan on yrittänyt maihinnousua myös kaupunkeihin. Tämä ei ole onnistunut, koska Kepu ei ole onnistunut uskottavasti pääsemään irti kaupunkivihamielisyydestään. Muistan kun viime vaalivoiton aikaan eräät Kepun kansanedustajatkin ilkkuivat pääkaupunkiseudun suuntaan, että nyt aletaan tosissaan harjoittamaan pk-seudun kutistamisen politiikkaa. Varsinkin Helsinkiviha elää aika syvällä edelleenkin.

Kepun nykyinen alamäki on selitettävissä sillä, että Kepussa vallan ovat saaneet yrittäjähenkiset talousliberaalit Sipilä, Rehn ja Vanhanen etunenässä. Heidän oikeistolainen politiikka ei miellit syrjäseutujenkaan kaikkia peruskepulaisia. Tämän voi hyvin nähdä Paavo Väyrysen kommenteissa, kun hän on uskaltanut ottaa nämä asiat julkisesti esille.

Äänestä
  • Minusta+kepu+on+onnistunut+hyvin,graaffikertoo+sen+paremmin.http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/12/564Sanot+ettei+ole+onnistunut+kaupungeissa.+kts+voimassa+oleva+tulos+>+http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tuloshttp://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/11/179Jos+otetaan+vaikkapa+punaisin+kaupunki>http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/13/240Ja+koko+lappi>http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/0/13Ja+vaikkapa+kepulle+heikointa+aluetta>http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/01/091-oletus+on,+että+vihreät+tippuu+helsingissä+rajusti.+Tulevat+noudattamaan+Ruotsin+esimerkkiä,+he+jäänee+valtiopäiviltä+ulos+peräti+(4%+äänikynnys),+niin+huonon+politiikan+seurauksena,+sama+politiikka+jota++vihreillä+meilläkin.+Vasemmistoliitto+siinä+mukana+-onhettoman+politiikkansa+seurausta+myöskin.+Miten+toinen+vasemmistopuolue+SDP+tulee+pärjäämään+?+se+vielä+arvoitus,+16,5+%+nyt+pohjana+-ylittyykö+se+huhtikuun+vaalissa.Sanot:+"Kepuhan+on+yrittänyt+maihinnousua+myös+kaupunkeihin.+Tämä+ei+ole+onnistunut,+koska+Kepu+ei+ole+onnistunut+uskottavasti+pääsemään+irti+kaupunkivihamielisyydestään."-ei+tuo+nyt+niin+kehnoa+ole+kuin+annat+ymmärtää.En+kyllä+allekirjoita+näkemustäsi:+"Kepun+nykyinen+alamäki+on+selitettävissä+sillä,+että+Kepussa+vallan+ovat+saaneet+yrittäjähenkiset+talousliberaalit+Sipilä,+Rehn+ja+Vanhanen+etunenässä.+Heidän+oikeistolainen+politiikka+ei+miellit+syrjäseutujenkaan+kaikkia+peruskepulaisia.+Tämän+voi+hyvin+nähdä+Paavo+Väyrysen+kommenteissa,+kun+hän+on+uskaltanut+ottaa+nämä+asiat+julkisesti+esille.+"-Ensiksi>+sanoisin,+ETTÄ+PAAVO+PELAAMISENSA+PELANNUT,+EI+OLE+ENÄÄN+KESKUSTASSA+HÄNELLÄ+MITÄÄN+ANNETTAVAA!.+Kun+ei+edes+kuulu+kepuun+enään,+nyt+riitelee+muualla.+-Toiseksi>+kyllä+maaseudulla+myös+yrittäjyydestä+lähdetään.+Maaseutu+oikeastaan+elää+yrittäjien+kautta+pääosin.+Onko+se+sitten+kaupungista+katsoen+huono+asia?Eduskuntavaali+vedetään+yhteen+nippuun,+siinä+ei+erotella+vahvuuksissa+erialueita,+kuka+suurin+kokomaassa,+se+sitten+siinä+ja+pulinat+pois.+Taas+mennään+4-vuotta+odottaen+seuraavia+vaaleja.+Nyt+ei+kuitenkaan+kommunistit+erilahkoineen+ole+esittässä+hullujaan,+mm+Neuvostoliittoon+liittymisiä+ym+meidän+kannalta+turmiollista.Joita+puheissaan+paljon+julki+toivat.+Venäjäkin+muuttunut,+ei+enään+ole+kommusnisteille+niin+otollista+sielläkään.Vihreät+ressukat+yrittää+höynätä+ilmastolla,+että+se+muuttuu.+Kukaan+ei+siitä+tiedä,+vain+ilmoista+tiedetään+taaksepäin,+nekin+kertoo,+että+tässä+meillä+ollut+jäätä+monenkilometrin+paksuudelta,+enne+sitä+pystytty+todentamana,+että+ollut+niin+läämmintä,+joss+taametkin+kasvaneet+keski-suomen+yli+asti.+Myös+keskiajalla+on+todettu+pitkiä+lämpimiä+kausia.+Sitten+ollut+kylmääkin,+nämä+polvet+vielä+muistaa+80-luvulla+pari+kylmää+talvea+eteläisessä+suomessakin+keskisuomeen+asti,+kun+lappi+on+yhä+kylmää+noin+yleisestikin,+kun+siellä+ihan+normaalia+-40.+1920+-luvulla+ollut+lämpimiä+talvia+esim+keskisuomen+yläpuolella+ollut+todistetusti+tammikuussa++10+astetta."laitettiin+karja+ulos,+ja+kylvettiin+ruis"+-päiväkirjamerkintä+eräänkin+talon+20+-luvulta.+Silloin+ei+ollut+vielä+vihreitä+jotka+elää+ilmojen+mukana,+että+nyt+tulee+lumettomat+talvet+keskisuomea+myöten+pysyvästi.Tuntuu+joistakin+teistä+vasemmistolaisista+että+meillä+on+huono+systeemi+täma+vaalien+kautta+kulkeva+demokratia.+Kuin+teille+vaikea+käsittää,+että+siinä+vain+annetut+äänet+ratkaisee.+Oli+oikein+surkean+kuullosta+Antti+Rinteen+vappupuheetkin,+miten+on+väärin+äänestetty.+kommunistit+ei+enään+niin+meuhkanneet,+varmaan+olisivat+vaatineet+vaalien+voittajia+keskitysleirille.

    Äänestä

  • Meillä.hyvämaa kirjoitti:

    Minusta+kepu+on+onnistunut+hyvin,graaffikertoo+sen+paremmin.http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/12/564Sanot+ettei+ole+onnistunut+kaupungeissa.+kts+voimassa+oleva+tulos+>+http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tuloshttp://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/11/179Jos+otetaan+vaikkapa+punaisin+kaupunki>http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/13/240Ja+koko+lappi>http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/0/13Ja+vaikkapa+kepulle+heikointa+aluetta>http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/01/091-oletus+on,+että+vihreät+tippuu+helsingissä+rajusti.+Tulevat+noudattamaan+Ruotsin+esimerkkiä,+he+jäänee+valtiopäiviltä+ulos+peräti+(4%+äänikynnys),+niin+huonon+politiikan+seurauksena,+sama+politiikka+jota++vihreillä+meilläkin.+Vasemmistoliitto+siinä+mukana+-onhettoman+politiikkansa+seurausta+myöskin.+Miten+toinen+vasemmistopuolue+SDP+tulee+pärjäämään+?+se+vielä+arvoitus,+16,5+%+nyt+pohjana+-ylittyykö+se+huhtikuun+vaalissa.Sanot:+"Kepuhan+on+yrittänyt+maihinnousua+myös+kaupunkeihin.+Tämä+ei+ole+onnistunut,+koska+Kepu+ei+ole+onnistunut+uskottavasti+pääsemään+irti+kaupunkivihamielisyydestään."-ei+tuo+nyt+niin+kehnoa+ole+kuin+annat+ymmärtää.En+kyllä+allekirjoita+näkemustäsi:+"Kepun+nykyinen+alamäki+on+selitettävissä+sillä,+että+Kepussa+vallan+ovat+saaneet+yrittäjähenkiset+talousliberaalit+Sipilä,+Rehn+ja+Vanhanen+etunenässä.+Heidän+oikeistolainen+politiikka+ei+miellit+syrjäseutujenkaan+kaikkia+peruskepulaisia.+Tämän+voi+hyvin+nähdä+Paavo+Väyrysen+kommenteissa,+kun+hän+on+uskaltanut+ottaa+nämä+asiat+julkisesti+esille.+"-Ensiksi>+sanoisin,+ETTÄ+PAAVO+PELAAMISENSA+PELANNUT,+EI+OLE+ENÄÄN+KESKUSTASSA+HÄNELLÄ+MITÄÄN+ANNETTAVAA!.+Kun+ei+edes+kuulu+kepuun+enään,+nyt+riitelee+muualla.+-Toiseksi>+kyllä+maaseudulla+myös+yrittäjyydestä+lähdetään.+Maaseutu+oikeastaan+elää+yrittäjien+kautta+pääosin.+Onko+se+sitten+kaupungista+katsoen+huono+asia?Eduskuntavaali+vedetään+yhteen+nippuun,+siinä+ei+erotella+vahvuuksissa+erialueita,+kuka+suurin+kokomaassa,+se+sitten+siinä+ja+pulinat+pois.+Taas+mennään+4-vuotta+odottaen+seuraavia+vaaleja.+Nyt+ei+kuitenkaan+kommunistit+erilahkoineen+ole+esittässä+hullujaan,+mm+Neuvostoliittoon+liittymisiä+ym+meidän+kannalta+turmiollista.Joita+puheissaan+paljon+julki+toivat.+Venäjäkin+muuttunut,+ei+enään+ole+kommusnisteille+niin+otollista+sielläkään.Vihreät+ressukat+yrittää+höynätä+ilmastolla,+että+se+muuttuu.+Kukaan+ei+siitä+tiedä,+vain+ilmoista+tiedetään+taaksepäin,+nekin+kertoo,+että+tässä+meillä+ollut+jäätä+monenkilometrin+paksuudelta,+enne+sitä+pystytty+todentamana,+että+ollut+niin+läämmintä,+joss+taametkin+kasvaneet+keski-suomen+yli+asti.+Myös+keskiajalla+on+todettu+pitkiä+lämpimiä+kausia.+Sitten+ollut+kylmääkin,+nämä+polvet+vielä+muistaa+80-luvulla+pari+kylmää+talvea+eteläisessä+suomessakin+keskisuomeen+asti,+kun+lappi+on+yhä+kylmää+noin+yleisestikin,+kun+siellä+ihan+normaalia+-40.+1920+-luvulla+ollut+lämpimiä+talvia+esim+keskisuomen+yläpuolella+ollut+todistetusti+tammikuussa++10+astetta."laitettiin+karja+ulos,+ja+kylvettiin+ruis"+-päiväkirjamerkintä+eräänkin+talon+20+-luvulta.+Silloin+ei+ollut+vielä+vihreitä+jotka+elää+ilmojen+mukana,+että+nyt+tulee+lumettomat+talvet+keskisuomea+myöten+pysyvästi.Tuntuu+joistakin+teistä+vasemmistolaisista+että+meillä+on+huono+systeemi+täma+vaalien+kautta+kulkeva+demokratia.+Kuin+teille+vaikea+käsittää,+että+siinä+vain+annetut+äänet+ratkaisee.+Oli+oikein+surkean+kuullosta+Antti+Rinteen+vappupuheetkin,+miten+on+väärin+äänestetty.+kommunistit+ei+enään+niin+meuhkanneet,+varmaan+olisivat+vaatineet+vaalien+voittajia+keskitysleirille.

    Kyllä oli Pankkomajurilta taas niin älyvapaata puutaheinää että oksat pois. Laittaisit nyt jo sen kiljutonikan korkin kiinni ja nukkuisit pääsi selväksi.

    Äänestä

  • PankkistaViiraaPahasti kirjoitti:

    Kyllä oli Pankkomajurilta taas niin älyvapaata puutaheinää että oksat pois. Laittaisit nyt jo sen kiljutonikan korkin kiinni ja nukkuisit pääsi selväksi.

    Tee parempaa, niin katsotaan.

    Äänestä

  • Viljelijät tekevät töitä eivät ole sinun tavoin Hakaniemessä kopioimassa kirjoituksia nettiin tukityöllistettynä.

    Tässä malliesimerkki siitä, kun iso ratas sutii ja pahasti.

    Äänestä

  • PankkistaViiraaPahasti kirjoitti:

    Kyllä oli Pankkomajurilta taas niin älyvapaata puutaheinää että oksat pois. Laittaisit nyt jo sen kiljutonikan korkin kiinni ja nukkuisit pääsi selväksi.

    Mikä siinä väärin ?

    Äänestä

  • Tässä.me.nyt.mennään kirjoitti:

    Mikä siinä väärin ?

    Mikähän siin, toistoa toisto kopiota pukkaa - idiootti !

    Äänestä

  • TättärääTollo kirjoitti:

    Mikähän siin, toistoa toisto kopiota pukkaa - idiootti !

    Kaiken lisäksi pankkomajurin tekstin sisältö on sellaista puuta heinää, ettei tuollaista täysipäiseltä synny. Ainakin aika näyttää kiihdyttäneen pankkomajurista ohi jo kauan sitten.

    Äänestä

  • Kyllä kepun vastakkainasettelun kärki on kohdistunut muihin puolueisiin, lähinnä kokoomukseen ja sosialidemokraatteihin, eikä kaupunkeihin. Eri asia sitten, jos muutamat kuulijat mieltävät nuo kepun kilpailijapuolueet kaupunkilaisiksi ja siksi pahoittavat mielensä myös kaupunkien puolesta.

    Kepu on onnistunut propagandassaan varsin hyvin, sillä äskettäin julkistetun mielipidekyselyn mukaan myös kaupunkilaisten valtaenemmistö Helsinkiä myöten haluaa pitää koko Suomen asuttuna.

    Äänestä

  • Kyllä se vastakkainasettelu kaupunkilaisiltakin onnistuu. Meidän tulisi saada oikeita kaupunkikeskuksia muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle vaikka sitten väkisin pikkukuntia yhdistämällä.
    Maataloustuet ovat välttämätön paha joiden poistaminen aiheuttaisi enemmän ongelmia.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Kyllä se vastakkainasettelu kaupunkilaisiltakin onnistuu. Meidän tulisi saada oikeita kaupunkikeskuksia muuallekin kuin pääkaupunkiseudulle vaikka sitten väkisin pikkukuntia yhdistämällä.
    Maataloustuet ovat välttämätön paha joiden poistaminen aiheuttaisi enemmän ongelmia.

    No nyt tuli vähän asiatakin. Kyllä kylistä vois kehittää kaapunteja. Ois kaikilla niin ihanan urpaani olo. Nuorgam kaapunniksi niin on sekin kuluma asuttuna.

    Äänestä

Pidetään koko suomi asuttuna.

Ei pidetä koko suomea asuttuna.

Siinä on kaksi agendaa ja ne puolueet, jotka pitävät tätä alimmaista ajatusta oikeana tulevat häviämään seuraavat vaalit!

Äänestä
  • Koko+Suomi+ei+pysy+asuttuna.+Se+on+fakta+ja+kyse+on+oikeasti+vain+siitä+miten+monta+miljardia+meillä+on+varaa+polttaa+vääjäämättömän+kehityksen+(marginaaliseen)+hidastamiseen.+Jo+nyt+ollaan+tilanteessa,+jossa+suurremontin+tarpeessa+olevia+maaseututaajamien+rivitaloja+puretaan,+koska+pankit+ei+suostu+ilman+lisävakuuksia+rahoittamaan+remontteja.+Asukkaille+jää+asunnon+purkukustannukset+ja+mahdollinen+asuntolaina+jos+sitä+on+jäljellä.Toimivatko+pankit+väärin?+Ei,+vaan+ne+toimivat+vastuullisesti.+Kun+maaseututaajamien+markkina-arvo+lähestyy+nollaa,+ne+eivät+voi+olla+vakuutena.+Suomessa+on+alan+arvion+mukaan+jopa+miljoona+asuntoa+väärässä+paikassa.+Ja+miljoona+uutta+pitää+rakentaa+-+näistä+70%+pelkästään+pääkaupunkiseudulle,+Tampereelle+ja+Ouluun.Vastuutonta+on,+että+esimerkiksi+Seinäjoelle+ja+Joensuuhun+rakennetaan+väestöpohjaan+nähden+enemmän+uusia+asuntoja+kuin+Helsinkiin.+Ostajille+pitäisi+rehellisesti+sanoa,+että+elämä+jossain+Joensuussa+voi+olla+mukavaa+ja+asunto+voi+palvella+ostajansa+tarpeita+hyvin,+mutta+sen+jälleenmyyntiarvo+kymmenen+tai+parinkymmenen+vuoden+päästä+on+hyvin+alhainen+tai+pahimmillaan+negatiivinen+(purkukustannus).Eli+vaihtoehdot+ovat:+Käytetään+rahat++väestön+keskittymisestä+johtuvien+ongelmien+minimointiin+ja+investoidaan+kasvukeskusten+kasvuun+suunnitelmallisesti.Tai:Poltetaan+rahat+vääjäämättömän+kehityksen+hidastumiseen(tai+sen+yrittämiseen)+ja+selvitellään+ongelmat+sitten+jälkikäteen,+jos+on+varaa.

    Äänestä

  • Jyrs-Kuur kirjoitti:

    Koko+Suomi+ei+pysy+asuttuna.+Se+on+fakta+ja+kyse+on+oikeasti+vain+siitä+miten+monta+miljardia+meillä+on+varaa+polttaa+vääjäämättömän+kehityksen+(marginaaliseen)+hidastamiseen.+Jo+nyt+ollaan+tilanteessa,+jossa+suurremontin+tarpeessa+olevia+maaseututaajamien+rivitaloja+puretaan,+koska+pankit+ei+suostu+ilman+lisävakuuksia+rahoittamaan+remontteja.+Asukkaille+jää+asunnon+purkukustannukset+ja+mahdollinen+asuntolaina+jos+sitä+on+jäljellä.Toimivatko+pankit+väärin?+Ei,+vaan+ne+toimivat+vastuullisesti.+Kun+maaseututaajamien+markkina-arvo+lähestyy+nollaa,+ne+eivät+voi+olla+vakuutena.+Suomessa+on+alan+arvion+mukaan+jopa+miljoona+asuntoa+väärässä+paikassa.+Ja+miljoona+uutta+pitää+rakentaa+-+näistä+70%+pelkästään+pääkaupunkiseudulle,+Tampereelle+ja+Ouluun.Vastuutonta+on,+että+esimerkiksi+Seinäjoelle+ja+Joensuuhun+rakennetaan+väestöpohjaan+nähden+enemmän+uusia+asuntoja+kuin+Helsinkiin.+Ostajille+pitäisi+rehellisesti+sanoa,+että+elämä+jossain+Joensuussa+voi+olla+mukavaa+ja+asunto+voi+palvella+ostajansa+tarpeita+hyvin,+mutta+sen+jälleenmyyntiarvo+kymmenen+tai+parinkymmenen+vuoden+päästä+on+hyvin+alhainen+tai+pahimmillaan+negatiivinen+(purkukustannus).Eli+vaihtoehdot+ovat:+Käytetään+rahat++väestön+keskittymisestä+johtuvien+ongelmien+minimointiin+ja+investoidaan+kasvukeskusten+kasvuun+suunnitelmallisesti.Tai:Poltetaan+rahat+vääjäämättömän+kehityksen+hidastumiseen(tai+sen+yrittämiseen)+ja+selvitellään+ongelmat+sitten+jälkikäteen,+jos+on+varaa.

    "Käytetään rahat väestön keskittymisestä johtuvien ongelmien minimointiin ja investoidaan kasvukeskusten kasvuun suunnitelmallisesti." = (demarimalli jutta urpilaisen aikana lapioitiin rahaa kreikan kommunisteille)

    Tai: sitten ruotsin demarihallituksen aikana

    Poltetaan autoja vääjäämättömän kehityksen hidastumiseen(tai sen yrittämiseen) ja selvitellään ongelmat sitten jälkikäteen, jos on varaa.

    Äänestä

Samassa haastattelussa Korkman sanoi myös,että euroon siirtyminen oli virhe,sen toki moni
on ymmärtänyt jo ajat sitten.
Keskusta oli vastaan ja vaati kansanäänestystä mutta ylimielinen Lipponen vain naureskeli.
No eurossa ollaan ja se olisi edellyttänyt jo alun alkaen työmarkkinoiden sopeuttamista
tilanteeseen mutta se ei ole ay-liikkeelle käynyt vaikka olivat innolla mukana euroon liitty-
mässä.
Kun lopulta saatiin jonkinlainen kiky-sopimus niin vasemmisto ja etupäässä etuoikeutetut
julkisen sektorin työntekijät eivät tajua omaa asemaansa siinä tulovirtojen siirtelyssä
yksyispuolelta julkiselle.
Eurosta ei voi erota sanoo Korkman mutta luulen,että sekin päivä nähdään kun paljon
huonommin toimeen tulevat siitä luopumaan.

Äänestä

Sweet little Sixten.

Äänestä

Käsittääkseni Puolassa ja jossain muissakin Euroopan maissa on kepua vastaavia suuria puolueita. Sixteen politikoi väitteellään ja vetää samalla maton altaan.

Äänestä

Sixten Korkman puhui täyttä asiaa. Suomen Kepu on muinaisjäänne, joka on jo aikaa siirtää historiaan Suomessa.

Äänestä

Meinaatko, että Petos-Antti Rinteen tapaisia rikollisia tarvitaan lisää?

Äänestä

Kepu tulee kalliiksi suomalaisille, haaskaavat urakalla verovaroja kuolevien maakuntien ylläpitämiseksi.
Puolueen politiikka jäytää kansakunnan elinvoimaa.

Äänestä
  • Kepun hajasijoituspolitiikka ja rahan syytäminen syrjäseuduille estää Suomen kansantalouden talouskasvun ja aiheuttaa valtion lisävelkaantumista. Juha Sipilä on yksi Suomen kaikkien aikojen kalleimpia tyyppejä.

    Äänestä

SDP,n hajasijoituspolitiikka ja rahan syytäminen kreikan kommunisteille esti Suomen kansantalouden talouskasvun ja aiheutti valtion lisävelkaantumista. Jutta Urpilainen oli yksi Suomen kaikkien aikojen kalleimpia tyyppejä.

Äänestä
  • Kyllä tämä nykyinen porukka on taskurahoina vienyt moninverroin, esimerkkejä löytyy lukuisia.

    mm terraframe, cempolis, nesteen osakkeet(n.900milj), veroparatiisikuoret, kiky, eläkkeläisten ja työttömien kyykytys, VAKE jne.

    Äänestä

Asumistukea maksetaan saman verran kuin maataloustukea. Miksi pelkästä asumisesta maksetaan?

Äänestä
  • Aiheellisempaa on kysyä, että miksi maataloustukea maksetaan? Viljelijöillä on työ josta he saavat palkan, joten maataloustuen maksu on naurettavaa. Jos viljely ei muka elätä, niin sitten äkkiä etsimään sellaista työtä joka elättää. Ei pidä heidänkään elää yli varojen ja odottaa, että kepuhallitus järkkää taas ylimääräistä tukirahaa niin kuin se tekee aina kun viljelijällä on "ahdinko".

    Äänestä

Kannuksen elinkeinomiehenä kokonaisen kuukauden puuhastellut Esso Pula-Aho vei meidän euroopan unioniin ja antoi markan mennä.Muuten olisi hallitus hajonnut ja Esson ja kepulaisten ministerien olisi pitänyt jättää eroanomus.Kiittäkää Exxoa.

Äänestä

Tämä kannattaa pitää mielessä vaalien lähestyessä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pol_tutkija kirjoitti:

Maanantaina tv:ssä Suomi on suomalainen ohjelmassa oli yhtenä asiantuntijana arvostettu ekonomisti professori Sixten Korkman. Hän totesi, että Suomi on maailman ainoa maa, jossa agraaripuolue (Kepu) on yksi suosituimmista ja sen takia Euroopan avokätisimmät maataloustuet.

Tätä ihmettelee moni muukin. Esim. Ruotsin agraaripuolue Centerpartiet on pienpuolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu