olen ihastunut häneen loistavaan älyynsä ja ylimaalliseen ulosantiinsa.
Li on kaunis ja ihana sekä hoikkavartinen
mutzinnazi
54571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Me nazit haluamme hänet riveihimme sillä täällä piilee yhteiskuntavastaisuus parhaimmillaan.
Kommunistit ovat nykyisin löysäilijöitä.
Lii on kauniimpi kuin soma Lii?
Muistuttaa lähinnä muslimin muulia ja on yhtä älykäs kuin tämä kulkuneuvo hhhe
Muistuttaa siis kovasti äitiäsi, jota naapurin Valde aina iltaisin jyystää.
Niin ja hänessä viehättää myös se, että antaisi valtaan päästyään kapitalisti konnille oikein "isän kädestä". Samaten saisi tuta myös rasistit ja muut öyhöttäjät.
On kyllä tosi ihana ja kaunis ihminen, oikea päiväunien haavekuva. Li on myös poliittisesti ainoa oikea meille duunareille. Voi sitä ihanuutta jos Li tulisi ja puristelisi haarukasta, että "mitähän herkkua täältä löytyy"
Noh ensi vuonna hän on hallituksessa Rinteen aisaparina, Li pistää Rinteen Antin ojennukseen ja ottaa ohjat omiin käsiin. Ei siinä Rinteen tuhjake mitään Liille mahda.
Hän on paras ikinä puoluejohtaja vasemmistossa.
Työläisten oikeuksien polkija nro yksi (kannatti harkintamenettelyn poistamista ulkkis halpatyövoimalta!)
Vasemmistoliitostakin on nyt tullut vaaleanpunainen tyttöpuolue.
Kilpailevat nyt Feministisen puolueen kanssa samoista äänestäjistä.
Lopettakaas nyt pikku vasuri-tytöt tuo hallituksen arvostelu ja keskittykää vaikka kuukautissuojien ominaisuuksista valittamiseen!
Kuukautissuojien käytössä on persu"miehet" olleet aina Suomen ykkösiä. Jytkytappien syytä varmaan?
Persut tarvitsevat päivittäissuojia, eritys on yläpäässään niin herevää.
Mutta ei kelvannut edes presidentti-ehdokkaaksi, vaan siihen hommaan otettiin vasemmistolaisuuden todellinen unelma, kainuulainen navetta-jytky
Vaan lämmin olisi navetta- jytkyn kaa lusikassa uinailla.
Kunhan vaan kestät lannan ja vasemmiston hajun, hheh...
Ei kaikki sentään haise persuille tai kepuloisille!
Mutta anarkistinen hampputukka haiseekin elävälle paskalle, saattanut amusella anarkistilla lipsahtanut muutama rauhoittava liikaa niin se niin sanottu sulkija jäänyt raiolleen ja tiivisteko vähän fuskaa niin ralliraita varrella valmis, tosin vesipohjainen. Ps. siihen verrattuna navettakin tuoksuu hunajalta.
Peilistä varmaan näit aamulla tuonkin persu-anarkistin hajuineen ... ja heti piti tulla siitä tänne kertomaan ...
Li on loistava, mutta valitettavasti löysi parempansa Porissa eli Jussi Halla-ahon. Jälkimmäinen periusteli asiansa paremmin puhtaammin ja asillisemmin . Sen taisi havaita itse Li myös ja hänen suhtaumisensa Halla-ahoon muutui. Siinä mielessä erinomainen väittely.
Ei Jussia voi kovinkaan kauniina naisena pitää.
Sitäpaitsi hän on ainakin nimen perusteella mies.
Eikös nyt puhuttu sukupuolineutrateista arvoista ja niissä Halla-aho oli ylivoimainen, Li toiseksi paras ja muut ihan pihalla kuin saippuakuplat.
Mestarilla on paremmat tissit.
Soinilla on kyllä melkoiset "man-boopsit" ... heheh ...
Tuskin ulkonäöllä on valituksi tulemisessa suurtakaan merkitystä ?
Samaa sanoisin myös "ylimaalliseen ulosanti" voi olla hyvä tekijä ammatissa, muistan aikoinaan kouluja kierrelleen "Yrjö Jyrinkosken" Hän lausui niin , että suurenkin salin seinät raikuivat.
Mutta aivan samoin kuin Andersson toisten tekstejä mm. Yrjö Jylhää".
Jos noiden kriteerien perusteella joku tekee päätöksen äänestämisestä sanoisin sen olevan varsin "heppoisissa kantimissa". Noita alushousunvärin tunnukseksi ottaneita "moniseos-puolueita" on jo mainostoinistojen masinoimana vähän joka kolkassa.
Lopuksi eräs mieleentullut aforismi "Todelliselta työväen aatteen kirjailijalta": Hän oli persoona ei "mainostoimisto Masian" luoma pluffi. "Hän oli kirjottanut rivin kirjoja ja vielä nahkakansissa, mutta oliko hänellä asiaa ?"
Kaunis ulkomuoto saa ihmeitä aikaan. Ja kun Anderssonilla on vielä järkeä päässä ja sana hallussa niin hänestä voi tulla jopa vihervasemmistohallituksen pääministeri! Työläiskansa ainakin toivoo niin!
Missähän se työläiskansa on mikä livistä haluaa pääministerin??? Onko se harhainen mielikuvitus maailma missä ei töitä tehdä vaan vedetään hamppua kasvatetaan "luomua"?? vai onko se uusi siirtokunta siellä marsissa?? Voipi olla lähtö tulee sieltä marsistakin kun siellä nämä pienet vihreät tekevät työtä. Niin kerrohan missä on se kansa???? koska ei täällä suomessa ole.
Noin harhaisena persuna et varmaan ole koskaan työssä ollutkaan, kun et suomalaisia työläisiä tunne. Ja sitä, että suurin osa meistä duunareista kannattaa vasemmistopuolueita. Ja jotkut jopa vihreitä.
Mutta elä vaan harhoissasi, kyllä se totuus sitten vaalien jälkeen sinullekki ehkä valkenee.
Vasuriressukka tosiaan luulee että duunarit äänestävät vielä heitä, voi surkeus!
Vasurien vaalikarjaa ovat köyhät, tyhmät, työttömät ja nälkäiset.
Heille Liin on helppo valehdella ilmaisesta leivästä.
Kertokaa vielä, miksi Suomen kansa ei äänestä vasemmistoliittoa.
Kansa päättää ja neiti-vasurit itkee. Ei mene neiti-vasureille oikein jakeluun tämä poliittinen systeemi.
Ensi vaaleissa hankkikaa ensin pallit ja valehdelkaa vähemmän, ehkä pääsette hallitukseen vastuun kantoon. Ja silloinkin vain Suomen Kansan luvalla...
Lestapoju se jo ihan vapisee, kun tietää että kepulien valtakausi päättyy kohta ja työläiskansa saa haluamansa vihervasemmistohallituksen. Ja sitten maajussien tukiaisia leikataan ja voit joutua jopa pellolle töihin ... tai sikolättiä siivoomaan ... hehehe hehehe heheheh
Oliskohan kuitenkin niin, että ?
Se jonka leipä loppuu ensimmäisenä on tuo vaalivoittoa toitottava ! Kas kun meillä Kepussa on muutakin realisoitavaa kun tuo sossuavaustus tai opintotuki. Metsä kasvaa ja rantatontit ovat hyvää kauppatavaraa. Pihassa seisoon muukin kuin se ja polkupyörä. Tokihan noilla v-joukoilla on yhteiskunnan maksamat taksit mutta meillä on joka pojalla kulkuneuvonsa toki matkatkin ovat pidempiä.
Siunauksena on myös asunto niin , ettei "rummunpärinä ja möykkä" kuulu edes kotirantaan. Noista peltotöistä vielä se kuva mikä edeltjällä niistä on on peräisin Väinö Linnalta , eikä nykyaikaa. Pääosa peltotöistä hoituu ilmastoidusta traktorihytistä vaikkapa musiikin säestyksellä. Porsaiden pito ei kannata kovin hyvin muuta kuin Kiinaan vietävän lihan vuoksi, syökööt sitten v-liioolaiset Tanskasta tuotua ja soijaa.
Kuinkahan moni todellisuudessa on tuo L, sen tiedän mitä kaikki nuo v-joukot ovat !
Kepuloisilla on todellakin realisoitavaa, koska ovat vuosikymmeniä koonneet varallisuuttaan meiltä työläisiltä veroina kerätyillä tukiaisilla ja muilla "liian hyvä kesä" apurahoilla.
Mutta kaikki "hyvä" loppuu aikanaan kun tarpeeksi elättäjiään potkii. Ja juuri niin käy nyt ilmastoiduissa traktoreissaan kaljalla käyvien kepuloistenkin. Ja kansa tulee vielä kiittämään tästä seuraavaa vihervasemmistohallitusta.
Niin se menee !
Kateus moottorina ja katkeruus pontimena siihen kun lisätään annos vainoharhaa ja entisten virheiden kieltämistä on pohja vasemmistolaiselle ajattelulle luotu. Ollessani pikkupoika isälläni oli tapana sanoa "kyllähän kateus on hyvä moottori, pitää pyrkiä samaan eikä itkeä nurkissa".
Ahkera, kouluttautunut ja asenteeltaan positiivinen on aina se joka pärjää jos ei muuten niin vaikkapa ulkomailla. Se jolla ei ole muuta kuin ainainen hinku toisen omaan on heikossa asemassa lopun ikäänsä. Meillä on asiat hyvin verraten noihin vasemmiston hallitsemiin maihin joita tuskin kannattaa mainita. Ympärilleen katseleminen auttaa enemmän kuin "möykkääminen kaduilla".
Kaikesta tuosta kirjoittelemastasi voi päätellä , ettet ole koskaan edes käynyt kehä 2 sen ulkopuolella. Sanotaan matkailun avartavan kokeile. Elämää on toki muuallakin kuin Tallinnan laivoilla !!
Kaunis ?
Sanotaan kauneuden asuvan katsojan silmissä ! Se on totta mikä taas on kenenkin mielestä kaunista on eri kysymys. Sanotaan Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen, tuokin lienee totta. Peiliin katsottaessa on kyllä luomistapahtumassa ollut joko vikaa peilissä tai Jumalan monimuotoisuus on antanut sille lisävivahteen. Mutta kuka sitten on luonut ateistin tai Marxiin uskovan vasemmistolaisen ? Siinä on ajateltavaa. Onkohan hän edes Jumalan kuva vai onko joku muu antanut formun ?
Jos pelkkä kauneus olisi prinsiippi pääsyyn minne tahansa olisi kyllä yhteiskunta perin erinäköinen kuin nyt. Varsin usein on kuitenkin niin , ettei pelkkä ulkokuori ole mitään ennen kuin sen sisällä on täysipainoinen persoona. Tuohan on nähtävissä vaikkapa filmitähdissä. Kauneuteen kuuluu myös sisäinen kauneus ja se monta kertaa ei satu komean ulkokuoren kanssa samaan formuun.
Tosin tuo sisäinen kauneus on kehitettävissä mutta se vaatii työtä ja nöyryyttä, pelkkä korskeus ei siihen riitä !!
Häneltä jäi opinnot kesken. Arvaa syy.
Ja kova kännäämään
https://www.seiska.fi/Uutiset/Raju-sunnuntaikanni-Li-Andersson-ryyppasi-ja-moykkasi-helsinkilaisterassilla-katso/1134335
Millainen Li on sitten tosikännissä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808232201155802_pi.shtml
Rangaistus?
https://www.ksml.fi/kotimaa/Seiska-Puoluejohtaja-toikkaroi-päin-punaisia-valoja-–-poliisin-mukaan-rangaistus-on-mahdollista-valokuvan-perusteella/1245153?pwbi=4e46cdd3c45841674391a237e1d1426a
Li on kaunis ja ihana sekä hoikkavartinen ja tooodelllaaa Janoinen...........
Li osaa myös rentoutua hyvässä seurassa. Ja sekös absolutisti-lesta-ääliöitä vituttaa kuin pientä körttilaumaa ... heh heh heheheh heh
Kännääjä Li voisi otta Touko Aallon puolisokseen. Siinä olisi olisi kaksi sivistymätöntä yhdessä.
Ei kauan saanut olla uutinen LI:stä kännäämässä ja möykkäämässä.
Pitäisiköhän muut lehdet kuin "Kansanuutiset" kieltää ?
Sehän kirjoittaa aina niin sydämeenkäyvästi ja kehuen !!
MV-lehden persulukijoilla on kummalliset mielleyhtymät ravintolassa vietetyn illanvieton ja örveltävän persukännäämisen kanssa.
Li älä ota Touko Aaltoa omaksesi, joudut sitä aina etsimään Tukholmasta.
Paavo konttasi Sotshissa ja Lii Sörnäisissa.
Vasemmiston perinteet pidetään kunniassa!
Niinpä. Oikeistokakarahan ei saa vielä vuosiin kuin Trip-mehua. Pistäähän se kiukuttamaan ... heh heheh hehh heeeh
Kylläpä pikku vasuria vituttaa taas, heheheee.
Heti alkaa vasuri pillitämään...
Totuus Vasureista ei hyvältä näytä.
Nyt kokoomus-jyri esiintyy jo vasemmistolaisenakin. Tuohon rooliin ei sitten homo-jutut kuulukaan?
Se tunne kun kaupungin puutarhurien maastureita huoltavat amikset miettivät, mikä on kenenkin omaa ja kuka elää kenenkin kustannuksella... sillä aikaa kun tukityöllistetty kuski on hampparilla lähi-mäkkärillä.
Olisi kauhistus Suomen taloudelle jos kokkepuvihervassarit pääsisivät valtaan, elätettäviä riittäisi suomalaisten lisäksi
Niin. Persuthan haali tänne 2 vuoden hallituskaudellaan "vain" 100 000 uutta kehitysmaamuslimia elätettäväksi. Pystyyköhän yksikään muu puolue koskaan enää samaan? Epäilen.
Kun käyttää jatkuvasti jaloja juomia, voi joskus rupsahtaa, mutta kaunis on tällä hetkellä.
Päin punaisia kännykkään tuijottaen
https://www.seiska.fi/Uutiset/Vasemmistopomo-Li-Andersson-toikkaroi-kannissa-kadulla-kansanedustaja-kaveli-pain-punaista
Oikeistopojut ovat siis yhä lääpällään kauniiseen vasemmistoliiton puheenjohtajaan....
Onhan se terveempää kuin onanointi Halla-ahoa miettien ... heh ehehhe hehhehe
Kännikuvissa Li ei ole erityisen kaunis.
Arhinmäki oli sentäs poliittisesti uskottava..