Natsien leiri Serbiassa joutui nöyrtymään

Venäläisten äärioikeistoryhmien järjestämä nuorisoleiri Serbiassa on keskeytetty voimakkaan julkisen paheksunnan vuoksi.

Serbian länsiosissa sijaitsevalla Zlatiborin vuoristoalueella järjestetyllä leirillä sotilasuniformuihin pukeutuneet nuoret opettelivat muun muassa aseiden ja puukkojen käyttöä.

Serbian sisäministerin Nebojsa Stefanovicin mukaan leiri suljettiin ”lasten mahdollisen väärinkohtelun vuoksi.”

Iältään 14-23-vuotiaiden nuoret ovat olleet leirillä elokuun alusta lähtien. Uutistoimisto AP:n mukaan nuorimmat osaanottajat olivat 12-vuotiaita.
7134
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Natoa tarvitaan kipeästi demokratian lukoksi ja vastavoimaksi Venäjän pyrkimykselle levittää fasismia Eurooppaan.

1Äänestä

NATO on vain pelkkä nallekerholaisten kerho!

Äänestä
  • Olisiko venäläisnatsit mieluisampia

    1Äänestä

  • Onhan se, mutta pääasia että ryssä pelkää sitä paskat housuissa.

    1Äänestä

  • "NATO on vain pelkkä nallekerholaisten kerho!"

    No sillä tavalla.
    Ja ihan huutomerkin kanssa ; P

    Aikamoisena vastustajana näyttää Venäjä kuitenkin pitävän, kun niin on naama norsuntuherolla aina kun maan hallinto tai sitä lähellä olevat tahot Natosta jotain lausuvat.
    Vissiin on vähän kylmä hiki otsalla.

    Ja samaa ahdistuneisuutta olen ollut havaitsevani näissä kotimaisissa tiltuissa ja muissa Putinin peppupaapojissa.

    1Äänestä

  • Ryssä pieni: NATO on sotilaallisesti VIISITOISTA kertaa kehitysmaa Venäjää voimakkaampi.

    Ei auta vaikka kuinka voliset!

    Tyhmä ryssä!

    1Äänestä

R...än sikailut jatkuu onneksi Serbia keskeytti homman että r...än valloitus ajatukset sai taas taka-iskun Serbia on varmaan huomannut että ei kannata olla r...än puudeli siitä ei ole kun harmia ja jonkin aikaa jo lähentynyt EU:ta

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


ENDSIEG kirjoitti:

Venäläisten äärioikeistoryhmien järjestämä nuorisoleiri Serbiassa on keskeytetty voimakkaan julkisen paheksunnan vuoksi.

Serbian länsiosissa sijaitsevalla Zlatiborin vuoristoalueella järjestetyllä leirillä sotilasuniformuihin pukeutuneet nuoret opettelivat muun muassa aseiden ja puukkojen käyttöä.

Serbian sisäministerin Nebojsa Stefanovicin mukaan leiri suljettiin ”lasten mahdollisen väärinkohtelun vuoksi.”

Iältään 14-23-vuotiaiden nuoret ovat olleet leirillä elokuun alusta lähtien. Uutistoimisto AP:n mukaan nuorimmat osaanottajat olivat 12-vuotiaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu