Esitän kaksi kysymystä kreationisteille, erityisesti sellaisille asiantuntijoille kuin asdfman ja Mark5.
Mikä on nimeltään se 1. Mooseksen kirjan 2. luvussa oleva kertomus, jota ateistit ja evolutionistit erheellisesti nimittävät toiseksi luomiskertomukseksi?
Onko tämän kertomuksen tapahtumien kulku ja siinä kuvatut Jumalan teot tarkoin samanlaiset kuin varsinaisessa luomiskertomuksessa vai onko niissä eroja, joita ateistit ja evolutionistit väittävät siinä olevan ("mies luotiin ensin, sitten eläimet, viimeiseksi nainen", "savesta muovaileminen" vs. tomusta luominen)?
Ateistien ja evolutionistien ei kannata edes yrittää vastata, koska he ovat moneen kertaan todistaneet etteivät tunne Raamattua. Kiitos.
Luomiskertomus
7
154
Vastaukset
Juutalaisten oppineiden mukaan, jotka tuntevat Tooran paremmin kuin kukaan muu, Genesiksen 2. luku on yksityiskohtaisempi kuvaus kuudennesta luomispäivästä, jolloin luotiin ihminen ja maaeläimet.
Siinä ei esimerkiksi kerrota mitään maan, taivaisen, tähtien, auringon tai kuun luomisesta.
Toisessa luvussa Jumala oli (aikaisemmin) jo luonut maailman. Enää puuttui vain ihminen.
Ensimmäisessä luvussa on luominen paljon isommassa mittakaavassa. Toisessa luvussa asia esitetään paljon ihmiskeskeisemmin ja Jumalaankin viitataan yhdellä Hänen useista nimistä.- aloitteleva.kreationisti
Et vastannut kysymyksiin. Etkö ymmärtänyt niitä vai oletko sittenkin ateisti tai evolutionisti?
- Prometheux
Ethän usko Joulupukkiinka ja silti saatat olla korkeamoraalinen hyvä ihmistyyppi.
Joku loi mitä kuka häh?
Miksi joitakuita edes vaivaa nää asiat? 👽- aloitteleva.kreationisti
Et vastannut kysymyksiin. Oletko ateisti tai evolutionisti?
- spiritus_sanctus
aloitteleva.kreationisti kirjoitti:
Et vastannut kysymyksiin. Oletko ateisti tai evolutionisti?
Kreationistit ovat pöljiä. Ei niiltä kannata mitään kysyä.
- aloitteleva.kreationisti
spiritus_sanctus kirjoitti:
Kreationistit ovat pöljiä. Ei niiltä kannata mitään kysyä.
Koska asdfman vastasi asian vierestä eikä Mark5 ole vastannut ollenkaan, olen päättänyt palata ateisti-evolutionistiksi. Myönnän Jumalan olemassaolon mahdollisuuden, en vain usko häneen. Kiitos, asdfman ja Mark5, että saitte tämän aikaan!
- Prometheux
aloitteleva.kreationisti kirjoitti:
Et vastannut kysymyksiin. Oletko ateisti tai evolutionisti?
Evolutionisti, minkä kautta henkimaailmakin tullut mutta "kauan" ennen planeettamme tapaisen elämän tapaisen evoluutiota.
Ollaan reilusti kvarkkipuuroa all together
👽😇🐒🍲
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti672053SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä801415Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto871378- 511253
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601032Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen711019- 44940
- 58908
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki41901Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183893