Luomiskertomus

Esitän kaksi kysymystä kreationisteille, erityisesti sellaisille asiantuntijoille kuin asdfman ja Mark5.

Mikä on nimeltään se 1. Mooseksen kirjan 2. luvussa oleva kertomus, jota ateistit ja evolutionistit erheellisesti nimittävät toiseksi luomiskertomukseksi?

Onko tämän kertomuksen tapahtumien kulku ja siinä kuvatut Jumalan teot tarkoin samanlaiset kuin varsinaisessa luomiskertomuksessa vai onko niissä eroja, joita ateistit ja evolutionistit väittävät siinä olevan ("mies luotiin ensin, sitten eläimet, viimeiseksi nainen", "savesta muovaileminen" vs. tomusta luominen)?

Ateistien ja evolutionistien ei kannata edes yrittää vastata, koska he ovat moneen kertaan todistaneet etteivät tunne Raamattua. Kiitos.
7203
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Juutalaisten oppineiden mukaan, jotka tuntevat Tooran paremmin kuin kukaan muu, Genesiksen 2. luku on yksityiskohtaisempi kuvaus kuudennesta luomispäivästä, jolloin luotiin ihminen ja maaeläimet.
Siinä ei esimerkiksi kerrota mitään maan, taivaisen, tähtien, auringon tai kuun luomisesta.

Toisessa luvussa Jumala oli (aikaisemmin) jo luonut maailman. Enää puuttui vain ihminen.

Ensimmäisessä luvussa on luominen paljon isommassa mittakaavassa. Toisessa luvussa asia esitetään paljon ihmiskeskeisemmin ja Jumalaankin viitataan yhdellä Hänen useista nimistä.

Äänestä
  • Et vastannut kysymyksiin. Etkö ymmärtänyt niitä vai oletko sittenkin ateisti tai evolutionisti?

    1Äänestä

Ethän usko Joulupukkiinka ja silti saatat olla korkeamoraalinen hyvä ihmistyyppi.

Joku loi mitä kuka häh?

Miksi joitakuita edes vaivaa nää asiat? 👽

Äänestä
  • Et vastannut kysymyksiin. Oletko ateisti tai evolutionisti?

    Äänestä

  • aloitteleva.kreationisti kirjoitti:

    Et vastannut kysymyksiin. Oletko ateisti tai evolutionisti?

    Kreationistit ovat pöljiä. Ei niiltä kannata mitään kysyä.

    Äänestä

  • spiritus_sanctus kirjoitti:

    Kreationistit ovat pöljiä. Ei niiltä kannata mitään kysyä.

    Koska asdfman vastasi asian vierestä eikä Mark5 ole vastannut ollenkaan, olen päättänyt palata ateisti-evolutionistiksi. Myönnän Jumalan olemassaolon mahdollisuuden, en vain usko häneen. Kiitos, asdfman ja Mark5, että saitte tämän aikaan!

    1Äänestä

  • aloitteleva.kreationisti kirjoitti:

    Et vastannut kysymyksiin. Oletko ateisti tai evolutionisti?

    Evolutionisti, minkä kautta henkimaailmakin tullut mutta "kauan" ennen planeettamme tapaisen elämän tapaisen evoluutiota.
    Ollaan reilusti kvarkkipuuroa all together
    👽😇🐒🍲

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


aloitteleva.kreationisti kirjoitti:

Esitän kaksi kysymystä kreationisteille, erityisesti sellaisille asiantuntijoille kuin asdfman ja Mark5.

Mikä on nimeltään se 1. Mooseksen kirjan 2. luvussa oleva kertomus, jota ateistit ja evolutionistit erheellisesti nimittävät toiseksi luomiskertomukseksi?

Onko tämän kertomuksen tapahtumien kulku ja siinä kuvatut Jumalan teot tarkoin samanlaiset kuin varsinaisessa luomiskertomuksessa vai onko niissä eroja, joita ateistit ja evolutionistit väittävät siinä olevan ("mies luotiin ensin, sitten eläimet, viimeiseksi nainen", "savesta muovaileminen" vs. tomusta luominen)?

Ateistien ja evolutionistien ei kannata edes yrittää vastata, koska he ovat moneen kertaan todistaneet etteivät tunne Raamattua. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu