Erehdyin tilaamaan netin kautta Ecoslim-nimistä laihdutuslääkettä. Sivu kysyi nimen ja yhteystiedot, onneksi en antanut koko osoitetta. Pian minulle soitti hoono soomi puhuva, ilm. venäläinen nainen, joka kyseli tarkkaan toimitusosoitetta. Onneksi en edelleenkään antanut sitä, vaan pyysin tuomaan tuotteen erääseen kahvilaan. Lopuksi kun kysyin, auttaako tuote todella laihtumaan (sitähän usein luvataan perusteetta), nainen katkaisikin puhelun korvaani. Tämä tietysti vahvisti epäilyksiä, että kyseessä on huijaus. Kun yritin heti sen jälkeen soittaa takaisin peruuttaakseni tilauksen, nro oli jatkuvasti varattu. Nainen oli sanonut puhelimessa jonkin firman nimen, mutta kun kysyin numerotiedustelusta kenelle kuuluu numero 09-42704756, niin vastaus oli ettei millekään firmalle, vaan häirikkösoittajalle, joka jatkuvasti soittelee eri ihmisille. Todennäköisesti ihmisille yritetään, paitsi saada aikaan aiheettomia laskuja, niin myös pyritään kalastelemaan ihmisten nimiä ja yhteystietoja; nehän ovat nykyään rahan arvoista tavaraa. Pahimmillaan yhteystietoja voidaan käyttää pahempaankin, kun tyrannia etenee maailmassa. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET ANTAKO YHTEYS- JA mm. LUOTTOKORTTI TIETOJANNE NETISSÄ!
Älkääkä vastatko em. numeroon.
Älä tilaa Ecoslim-lääkettä, huijausnro 09-42704756
AionVieläPeruuttaaSen
3
338
Vastaukset 3
- Tanjanen
Hei, saitko ikinä ko. tuotetta/onnistuiko tilauksen peruutus?
- AionVieläPeruuttaSen
Tilauksen peruutus onnistui vihdoinkin, kyseessä oli ilmeisesti väärinkäsitys. Ainoa outo juttu oli, että lähettivät minulle 3 kiloa kahvia (pannujauhatusta?).
- Tanjanen
Ohhoh, selvä 👍😅 Hyvä, että onnistui peruutus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561