Tervemenoa Via Baltikalle

AMAttsonLaukaalta

Tuskallista tuherrusta on koko via baltican ajo. Hyviä pätkiä on ainoastaan alkumatkalla Virossa ja joidenkin satunnaisten kilometrien pituisena muissa maissa. Uudistetut tienpinnat olivat pitkiltä pätkiltä erittäin uraisia jopa 5-10 sentin rekkaspoorilla ja täysin kamalia ajaa pakun levyisellä vehkeellä. Kesällä 2018 matkan varrella oli paljon isoja tietyömaita, oli suljettuja huoltoasemia, hyviä ruokapaikkoja sai hakea, Neste ja Hese lähes ainoita tien varrella. Kaupunkien läpiajo tuskallisen hidasta, joka kylässä tiputettiin päätien vauhti 70:iin aina muutaman kilometrin välein ja ne muutamat ohitustiet vasta tekeillä. Kaiken tämän lisäksi olivat vielä teiden pitkät rekkajonot ja hullut paikalliset ohittelijat jatkuvana uhkana matkan edistymiselle.
Puolaan kun päästiin niin heti kurvattiin länteenpäin, pois tästä valtaviemäristä. Poznanin jälkeen matka sujui kuin tanssi.
Paluumatka tehtiin Rugenistä Ruotsiin ja silleen. Oli huomattavasti parempaa straadaa ajella koko matka vaikka hinta lautamatkojen vuoksi hieman nousi, mutta vaikutus kokonaisuuteen ei ollut suuri, vain pari sataa.
Osittain on täyttä paskapuhetta, että via baltikalla olisi tie paremmassa kunnossa kuin suomessa. Yhtä huonoja ovat!

7

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maassamaantavalla

      Silloin on parasta pysyä ihan vaan lähimaisemissa jos ruokapaikoistakaan ei kelpaa kuin Neste ja Hese. Tuolla asenteella jää kyllä matkailun avartava vaikutus syntymättä.

    • Fobiat

      Michelin ravinteleita ei siis ollut Ja lentäen vähemmän kuoppia, ui ui.

    • hyisentään

      Miulla on samansuuntainen kokemus viime kesält. Mielummin ajelen eurooppaan Ruotsin ja sivistyksen kautta, kuin tuon alimitoitetun ruuhkaisen "valtatien" kautta, jossa kotimiliisi on aina vaanimassa. Hintatasokin alkaa Baltiassa olla sellainen, että melkein kannattaa ottaa Suomesta polttoaineet mukaan. No, kalja on Puolassa vielä edullista.

    • Kulkukoiras

      Olisi hyvä jos jättäisitte Via Balticasta kirjoittamisen kun ette tiedä siitä mitään. Enpä ole vähään aikaan nähnyt tällaista mistäänmitääntietämätöntä potaskaa jolle ei jaksa edes nauraa.

    • Anonyymi

      Onko Via Baltica jo saatu ehostettua ja pinta hyväksi tai ainakin kulkukelpoiseksi.

    • Anonyymi

      Se pitää mennä kouhottamaan Saksan autobahnille niin ei tarvitse tuskailla että joutuu 70km/h ajamaan!

    • Anonyymi

      Eipä ole tilanne paljoa muuttunut näihin päiviin asti, ja kannattaakin valita pienempiä sivuteitä joissa on velä kylissä paikallisten hyviä ruokabaareja sekä polttoaine paikallisella tasolla, eikä eu: n keskihintaista. Tai eihän sinne nyt edes karavaanareita huolita koronaa levittämään, mutta sitten joskus kun pääsette. Ajelen Tsekistä ja Slovakiasta Helsinkiin väliä säännöllisesti lähinnä Ebayn kyytejä joten tieto on melko tuoretta. T. Rekka_Kononen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe