Poliitikojen palkkoihin ja kulukorvauksiin ei ole ainakaan vuoteen luvassa lainkaan korotuksia Uudessa-Seelannissa, jossa pääministeri Jacinda Ardern ilmoitti maanantaina jäädyttävänsä ne. Jäädytykset ajetaan virallisesti läpi parlamentissa lainsäädännöllä pikaisesti, Ardern täsmensi tiistaina Radio New Zealandille.
Parlamentin asettama itsenäinen palkitsemisviranomainen päätti aiemmin tänä vuonna korottaa kansanedustajien palkkoja kolmella prosentilla. Kyseinen hallintoelin päättää lain mukaan muun muassa tuomarien ja poliitikkojen palkoista.
Ardernin mukaan korotus ei ole linjassa muuhun työvoimaan verrattuna ja lisää kuilua köyhien ja rikkaiden välillä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.