Alempana kysellään syitä uskomiseen. Yhä useammin nykyään näyttää siltä että uskomisen merkitys koetaan tämän maanpäällisen elämän ongelmien ja epäkohtien lievittäjänä. Tämä ei ole pelkästään epäuskoisten ihmisten vääristynyt ja toietämättömyydestä johtuva ajatuskanta, vaan levinnytlaajalti nimelliseen kristikuntaan. Jopa oma luterilainen kirkkommekin on jo suurelta osin muuttunut lain ja evankeliumin julistajasta eräänlaiseksi yleisuskonnolliseksi uskontohuoltolaitokseksi jonka piispakunta ja etenkin naispapisto näkee maanpäällisen ihmiselämän sosiaalisten ja taloudellisten epäkohtien korjaajana tai lievittäjänä.
Julkisuudessakin on esiintynyt useita kristinuskosta vieraantuneita pappeja jotka mieltävät itsensä jonkinlaisiksi "valkealla ratsulla yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden liput liehuen kirmaaviksi El Zorroiksi". He järjestävät näyttäviä ja prpvosoivia spektaakkeleita kuten jalkapuuperformansseja julkisilla paikoilla tai riehuvat esim. poliisia vastaan palautettaessa maahanmuuttajia lakien mukaan. He ilmoittautuvat esim. sateenkaariliput liehuen vastustamaan itse keksimiään "epäoikeudenmukaisuuksia" ihmisryhmille jotka todellisuudessa eivät kärsi nykysuomessa mitään epätasa-arvoa.
Nimitän tällaisia pappeja "El Zorroiksi". He ovat hukassa oman identiteettinsä kanssa. He eivät ole koskaan ymmärtäneet mistä kristinuskossa todellisesti on kysymys syvimmältään eli syntisen vanhurskauttamisesta. Siis siitä että miten syntinen pääsee taivaaseen. Tällaiset papit hakevat omaa kunniaansa ja kuuluisuutta, eivät he todellisuudessa välitä lähimmäisestä enempää kuin itsestäänkään vaikka he pitävät valtavaa meteliä omasta "hyväntekemisestään". Heihin sopii mainiosti Jeesuksen sanat fariseuksista jotka soitattavat torvea edellään antaessaan almuja.
Kristillisiin arvoihin toki kuuluu lähimmäisestäkin huolehtiminen, ei kukaan joka ei lähimmäisestä välitä, voi sanoa olevansa kristitty, mutta se ei ole kristinuskon varsinainen ilosanoma, vaan ilosanoma on sanoma siitä että sinä, minä ja kaikki maailman ihmiset, vaikka olemme syntisiä, saamme kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen ristintyön tähden. Tämän autuuden saa uskomalla pomistaa jokainen maailman ihminen, siis ottaa vastaan ilmaisen lahjan uskomalla siihen!
Ihminen ilman Jumalaa joutuu lopulta helvetin vaivaan, iäisesti. Jokainen meistä olemme ansainneet pahuudellamme rangaistuksen. Ei Jumala katso läpi sormien syntejämme, mutta Hän on lähettänyt maailmaan ainokaisen Poikansa elämään ihmisen elämän, kärsimään, kuolemaan ja nousemaan ylös kuolleista, sovittaakseen meidät syntiset. TÄMÄ on kristinuskoa!
Näitä tuli muistaa, mutta noitakaan ei tullut unohtaa. Ne jotka julistavat ns. alussa kuvattua "sosiaalista evankeliumia" eli uskontoa joka pyrkii ratkaisemaan vain tämän elämän epäkohtia,
Mutta on hyvä ymärtää ettei pappina oleminen takaa että ihmisellä on aito usko. Moni näet nykyaikana vain "ryhtyy papiksi" ilman henkilökohtaista uskonvakaumusta ja kutsumustakin, koska he eivät ymmärrä kirkon syvintä olemusta vaan kuvittelevat papin tehtävän olevan "vain joku ammatti" johon ruvetaan jos se huvittaa. Heiltä jää kokonaan hengellinen aspekti pois, Kirkkoakin he kuvittelevat joksikin ulkonaiseksi uskonnollismieliseksi laitokseksi jolla ei ole mitään syvempää kuin huolehtia sosiaalisista epäkohdista yhteiskunnassa. Mutta sitä varten on olemassa järjestäytynyt yhteiskunta. Kirkon työtäkin toki tarvitaan mutta nyt puhutaan ytimestä, VARSINAISESTA tarkoituksesta joka liian usein unohtuu kun uskosta osattomat ihmiset pyrkivät kirkon virkoihin.
Hyvästä esimerkistä käy esim. papaiksi pyrkivä nainen. Hän ei kuule Raamattua eikä häntä siten kiinnosta Jumalan tahto. Hän ei ymmärrä että kirkko tarvitsee paljon enemmän kuin olla yhteiskunnassa "lempeä ja äidillinen hoivaaja" väliinputoajille. Kaikkein absurdeinta on kun yli 100 000 euroa vuodessa tienaavat piispat työsuhde-etuineen paasaavat tavalliselle kansalle "kohtuudella elämistä".
Väkisin tulee mieleen Jeesuksen sanat: Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset: Tehkää kaikki mitä he teille käskevät mutta heidän tekojaan älkää seuratko, sillä he keitovat kokoon monia raskaita uormia, joihin eivät itse kepilläkään koske".
Julkisuudessakin on esiintynyt useita kristinuskosta vieraantuneita pappeja jotka mieltävät itsensä jonkinlaisiksi "valkealla ratsulla yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden liput liehuen kirmaaviksi El Zorroiksi". He järjestävät näyttäviä ja prpvosoivia spektaakkeleita kuten jalkapuuperformansseja julkisilla paikoilla tai riehuvat esim. poliisia vastaan palautettaessa maahanmuuttajia lakien mukaan. He ilmoittautuvat esim. sateenkaariliput liehuen vastustamaan itse keksimiään "epäoikeudenmukaisuuksia" ihmisryhmille jotka todellisuudessa eivät kärsi nykysuomessa mitään epätasa-arvoa.
Nimitän tällaisia pappeja "El Zorroiksi". He ovat hukassa oman identiteettinsä kanssa. He eivät ole koskaan ymmärtäneet mistä kristinuskossa todellisesti on kysymys syvimmältään eli syntisen vanhurskauttamisesta. Siis siitä että miten syntinen pääsee taivaaseen. Tällaiset papit hakevat omaa kunniaansa ja kuuluisuutta, eivät he todellisuudessa välitä lähimmäisestä enempää kuin itsestäänkään vaikka he pitävät valtavaa meteliä omasta "hyväntekemisestään". Heihin sopii mainiosti Jeesuksen sanat fariseuksista jotka soitattavat torvea edellään antaessaan almuja.
Kristillisiin arvoihin toki kuuluu lähimmäisestäkin huolehtiminen, ei kukaan joka ei lähimmäisestä välitä, voi sanoa olevansa kristitty, mutta se ei ole kristinuskon varsinainen ilosanoma, vaan ilosanoma on sanoma siitä että sinä, minä ja kaikki maailman ihmiset, vaikka olemme syntisiä, saamme kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen ristintyön tähden. Tämän autuuden saa uskomalla pomistaa jokainen maailman ihminen, siis ottaa vastaan ilmaisen lahjan uskomalla siihen!
Ihminen ilman Jumalaa joutuu lopulta helvetin vaivaan, iäisesti. Jokainen meistä olemme ansainneet pahuudellamme rangaistuksen. Ei Jumala katso läpi sormien syntejämme, mutta Hän on lähettänyt maailmaan ainokaisen Poikansa elämään ihmisen elämän, kärsimään, kuolemaan ja nousemaan ylös kuolleista, sovittaakseen meidät syntiset. TÄMÄ on kristinuskoa!
Näitä tuli muistaa, mutta noitakaan ei tullut unohtaa. Ne jotka julistavat ns. alussa kuvattua "sosiaalista evankeliumia" eli uskontoa joka pyrkii ratkaisemaan vain tämän elämän epäkohtia,
Mutta on hyvä ymärtää ettei pappina oleminen takaa että ihmisellä on aito usko. Moni näet nykyaikana vain "ryhtyy papiksi" ilman henkilökohtaista uskonvakaumusta ja kutsumustakin, koska he eivät ymmärrä kirkon syvintä olemusta vaan kuvittelevat papin tehtävän olevan "vain joku ammatti" johon ruvetaan jos se huvittaa. Heiltä jää kokonaan hengellinen aspekti pois, Kirkkoakin he kuvittelevat joksikin ulkonaiseksi uskonnollismieliseksi laitokseksi jolla ei ole mitään syvempää kuin huolehtia sosiaalisista epäkohdista yhteiskunnassa. Mutta sitä varten on olemassa järjestäytynyt yhteiskunta. Kirkon työtäkin toki tarvitaan mutta nyt puhutaan ytimestä, VARSINAISESTA tarkoituksesta joka liian usein unohtuu kun uskosta osattomat ihmiset pyrkivät kirkon virkoihin.
Hyvästä esimerkistä käy esim. papaiksi pyrkivä nainen. Hän ei kuule Raamattua eikä häntä siten kiinnosta Jumalan tahto. Hän ei ymmärrä että kirkko tarvitsee paljon enemmän kuin olla yhteiskunnassa "lempeä ja äidillinen hoivaaja" väliinputoajille. Kaikkein absurdeinta on kun yli 100 000 euroa vuodessa tienaavat piispat työsuhde-etuineen paasaavat tavalliselle kansalle "kohtuudella elämistä".
Väkisin tulee mieleen Jeesuksen sanat: Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset: Tehkää kaikki mitä he teille käskevät mutta heidän tekojaan älkää seuratko, sillä he keitovat kokoon monia raskaita uormia, joihin eivät itse kepilläkään koske".
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitten on myös kristittyihin, uskovaisiin paljolti pesiytynyt samanlainen ajatuskanta, niin että evankeliumi on vesittynyt pelkäksi hyväntekeväisyydeksi, sanoma synnistä ja armosta ja pyöristelleen vesitetty sanomaksi sosiaalisista epäkohdista.
Olen miettinyt motiivia, mikä saa uskovaisen lankeamaan tällaiseen epäjumalisuuteen niin että hyvästä tuleekin omassa uskonelämässä sen tärkeimmän vihollinen? Ehkäpä yuksi syy on tämä vaikea aika. Nyt vaaditaan, ainakin toisinaan vaaditaan tunnustautumista kristinuskoon kun maailma ja sivistynyt yhteiskuntamme yhä vajoaa syvemmälle moraalivajeeseen. Kristinuskon sanoma ei enää ole ns. "in". Ei ole suosittua eikä trendikästä uskoa Raamattuun. Monia pensistyneitä uskovia vaivaa eräänlainen sairaalloinen halu miellyttää maailmaa ja kavereita, -ei uskalleta ottaa ristiä, ei uskalleta olla erilaisia. Ei haluat erottautua joukosta vaan mennään joukon mukana. Silloin pistetään kynttilä vakan alle.
Em. syistä onkin kehitelöty pitkäaikaisen kollektiivisen kristittyjen pensistymisen tuloksena eräälainen ilmelän hempeä, sopivan mitäänsanomaton ja pyöristelty veriso kristinuskosta jossa näennäiskritiikki kohdistetaan sosiaalisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Tällaisten kristittyjen keskuudessa esim. viljellään hempeitä lauluja ja runoja joissa puhutaan paljon siitä miten voisin olla jollekin avuksi, mutta ei mitään syntisen vanhurskauttamisesta ilman omaa ansiota, armosta. Hempeässä pensistyneessä kristillisyydessä korostetaan myös rakkautta ja yhteyttä yli kaikkien rajojen.
Vaikka oikeassa kristillisyydessä rajatkin ovat rakkautta, ja Jumalan asettamina pyhiä, niin hempistynyt kristitty pyrkii unohtamaan opinkysymykset koska ne tuntuvat erottavan esim. luterilaisia vapislaisista. He pyrkivät kohti itseraklentamaansa pilvilinnaa, ruusuen hempeää unta, hajutonta ja mautonta, mitäänsanomatonta vesittynyttä kalpeaa kuvajaista kristinuskosta.
En ihmettele sitä ettei epäuskoinen maailma lue Raamattua, mutta olen joutnut ihmettelemään sitä miten paljon tuntuu uskovaisten seassa viime vuosikymmeninä Raamatun lukeminen vähentyneen. Juuri kukaan ei enää puhu Raamatun lukemisesta. Tästä Leif Nummela piti hyvän puheen eilen Radio Deissä iltapäivällä.
Nuoret uskovaiset näyttävät viihtyvän pääasiassa viihteellisyyttä, kuten värivaloja ja savua välkkyvissä tilaisuuksissa joissa soitetaan rock gospelia. Minusta hengellisessä rock gospelissa ei ole mitään pahaa, mutta jos nuorelle uskovalle jää ainoaksi seurakuntayhteydeksi ja napanuoraksi vain osallistuminen viihdetilaisuuksiin joissa kristinusko tarjoillaan sopivina instant annoksina tunneperäisinä kokemuksina, ja koko illan aikana saatetaan lukea vain yksi ainoa jae Raamatusta, monesti ei sitäkään- niin pelkkä rumpujen ja sähkökitaroiden räminä ja pauke tuskin pystyy tarjoamaan sellaisen hengellisen kasvun ja juurtumisen alustan mitä tämän nykyajan vaatimukset uskovalle asettaa että hänessä voisi usko säilyä, puhumattakaan siin äkasvamisessa ja juurtumisessa.
Huomatkaa etten siis nyt ole sanomassa ettikö em. tilaisuuksia saisi pitää Olen lähekltä pitkään seuranneena tehnyt havainotja jotka saavat minut huolestumaan siitä miten tuollaisella kermakakku-kristillisyydellä voi jaksaa säilyttää uskon tässä yhä pimenevässä maailmassa? Kun ei Raamattua enää viitsitä tutkia koska lukeminen tuntuu liian työläältä kilkuuttavien kännyköiden, emoijien ja facebookkien aikana jolloin kaikki tarjoillaan viihteenä suoraan suuhun, valmiiksi pureskeltuna.
Uskon kolme peruspilaria ovat Sana, kaste ja ehtoollinen. Näiden kolmen varassa uskoa voidaan säilyttää ja rakentaa yhteyttä. Kun nykyään monelta puuttuu kokonaan oma seurakuntayhteys, niin miten nuo asiat voisivat toteutua silloin? Kun Raamattu ten näyttäjänä on tuntematon, mistä tiedetään kulkea oikeaa tietä? Kun yritetään yksin, ilman seurakuntayhteyttä, niin miten jaksaa yksin kiusausten tullessa? Kenenkään on turha kuvitella itseään niin vahvaksi että pärjää ilman seurakuntayhteyttä. Siksipä sielunvihollisen tarkoitus onkin saattaa hajalle seurakuntaa, repiä Kristuksen kirkkoa, erottaa yksilö kirkon yhteydestä vaeltamaan yksikseen, muodostamaan omat opinkäsityksensä ja tunnustuksensa, vaeltamaan hengellisenä paimentolaisena siellä ja täällä, kuin lähdettä etsien, lepoa löytämättä.
Ja on turha kuvitella että Jumalan valtakunnassa olisi kivaa. Hän Raamatun mukaan suuttuu joka päivä.
On hienoa, että on " tietäjiä" ....