Itse sanoo jälkiä siivoavansa mutta käytännössä sotkee kaiken mihin kajoaa. Suoraan sanottuna muuttaa paskaksi kaiken mihin koskee.
Sipilän jälkiä siivotaan vielä pitkään
Lahkolaisen.sotkut
7104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen samaa mieltä, ja se on ala-arvoista käyttää propagandaa opposiota kohtaan, varsinkaan kun voisi katsoa peiliin ja löytää sieltä syyllisen. Porvaripuolueilla on ollut valtikka käsissä, eli pääministerinpaikka, johtajuus, jo varmaan pian 15 vuotta, ja jälki on sen mukaista. Aikoinaan kun SDP jätti pääministerisalkun, talous oli ylijäämäinen ja rahaa oli, jotka sitten nopeaan tahtiin sai porvarit käytettyä ja muutettua sen alijäämäiseksi. Huomattakoon, että ensin SDP nosti Lipposen johdolla maan lamasta ja pelasti konkurssilta, ja silloin oltiin oikeasti kovan paikan edessä.
No kohta siitä päästään. Eiköhän tuo laiteta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen maanpakoon.
Ehkä Sipilästä päästään pääministerinä, mutta nopeasti sikiävän lestapopulaation tunkeutuminen yhteiskunnan jokaiselle sektorille on huolestuttavaa.
Sipilä on ilmeisesti koskenut aloittajaan.
Teen kaikkeni siivotakseni Sipilän jäljet. Lisään työttömien määrää ja otan velkaa paljon enemmän.
HYVÄ ANTTI!!!! Eipä uskalla kepupolitiikot täällä kantaa ottaa
Niin+nuuten+tehdään+siis+kun+me+työläiset+maksamme+omistavanluokan+ja+yittäjien+ja+muiden+hyväosaisten+yhä+vain+kasvavan+omaisuuden+ja+mammonan,+eikös+5%+omista+95%+kaikesta.
Oikeistovetoisia+hallituksia+on+ollut+valllankahvassa+jo+kymmeniävuosia++ja+köyhää+lyödään+kyykkyyn+niin+jo+kouluissa+,++terveydenhuollossa+jo+kuin+vanhuudenturvassakin+kun+yksityistetään+voittotuottamatonta+palveluja+pörssin+kvartaalitalouden+armoille+tai+työaikaa+pidennetään+naurettavat+kuusiminuuttia,++lomarahoja+leikataan+joka+oli+suoraan+pois+pienyrittäjien+siis+partureiden,+kuppiloiden+tai+muiden+palvelujen+kassavirrasta+mutta+ne+kestää+sen+kun+ek;n++politiikka+on+saada+voitto+työntekijän+palkkamenoista+ja+kun+työeläkeikäkin+nostettiin+ja++työntekijän+työeläkevakuutusmaksukin++nostettiin+.
Sipilän+pää+on+niin+pehmeä+kovalle+oikeistovetoiselle+epäoikeudenmukaiselle+politiikalle+että+"uskovaisen"+oikea+kuva+on+tullut+selväksi+niin+että+yhdessä+voimme+vain+hävetä+näitä+tyyppejä+ja+heidän+vallanhimoaan+ja+omanedun+tavoittelun+määrää.